Ateismi

ApoWikistä
Versio hetkellä 25. maaliskuuta 2011 kello 15.41 – tehnyt Otvari (keskustelu | muokkaukset)
Exquisite-khelpcenter.png
 tämän artikkelin työstäminen kriittiseen muotoon on vielä kesken


Ateismi tarkoittaa maailmankatsomusta josta puuttuu jumalusko, tai uskonvaraista käsitystä, jonka mukaan Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Riippuen uskonnon määritelmästä, ateismi voidaan nähdä uskonnottomana, tai uskonnollisena maailmankatsomuksena. Esimerkiksi uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan ateismi on uskonto, kun taas yliluonnolliseen viittaavan määritelmän mukaan ei. Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan vakaumuksellisiksi ateisteiksi itsensä luokittelee 5 % suomalaisista.1 Ateistit ovat usein fysikalisteja.

Useat ateistit korostavat perustelemattomista uskomuksista vapaata rationaalista ajattelua ja tieteellisen tiedon merkitystä maailmankatsomukselle. Ateistit katsovatkin olevansa tieteellisen ajattelun luontevimpia edustajia, minkä seurauksena he ovatkin nimenneet näkemyksensä tieteelliseksi maailmankatsomukseksi.

Useimmat ateistit ovat pitkälti omaksuneet sekulaarin kulttuurimme perustavimmat kristilliset arvot ja moraalin. Ateismi ei itsessään velvoita sitoutumaan mihinkään moraalikäsitykseen. Ateismin pohjalta absoluuttinen moraalikäsitys onkin käytännössä mahdoton perustella, mikä saattaa ääritapauksessa johtaa esimerkiksi nihilismiin. Tämän vuoksi ateismin haasteeksi muodostuu kristinuskon perinteestä nousevien arvojen ylläpitäminen sekularisoituvassa kulttuurissa2. Useimmat ateistit ovat kuitenkin sekulaareja humanisteja, jolloin moraalin mittarina pidetään esimerkiksi ihmisyyttä, tai olennon kykyä kokea kärsimystä.

Tieteellisen selityskyvyn kannalta ateismi näyttää yleisesti ottaen varsin vakuuttavalta, mikä tosin selittyy sillä että luonnontiede on rajattu tutkimaan vain luonnollisia selityksiä. Filosofisen ja teologisen koulutuksen puute on monille uskonnon asiantuntijoina esiintyville ateisteille tyypillistä. Asiantuntijoina esiintyvät ateistit ovat usein luonnontieteilijöitä (esim. Richard Dawkins) ja siten asiaatuntemattomia tahoja arvioimaan esimerkiksi Jumalan olemassaoloa.

Ateismin suuntaukset

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena tai yksilön tiedollisena asenteena.3 Nykyisin ateistit jaetaan usein eksplisiittiseen ateismiin, jossa kielletään jumalien olemassaolo, ja implisiittiseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon, mutta josta puuttuu jumalien olemassaolon nimenomainen kieltäminen.4 Negatiivinen ateismi eroaa agnostismista siten, että agnostikko kieltäytyy ottamasta kantaa jumalien olemassaoloon, kun taas implisiittisellä ateistilla ei ole edes olemassa käsitettä "jumala".

Vaikka useimmat ateistit edustavat sellaisia käsityksiä kuin humanismi5 ja naturalismi,6 ei ole olemassa mitään kaikille ateisteille yhteistä aatejärjestelmää.7 Ateisteja yhdistää lähinnä vain muiden uskontojen kritiikki. Koska ateismi on vain muiden kantojen kieltämistä, itse ateismille esitetään harvemmin positiivisia perusteita.

Ainoa kaikkia ateisteja yhdistävä piirre on jumaluskon puuttuminen, mutta syyt ja perustelut tälle näkemykselle poikkeavat toisistaan. Koska ateismi käsitetään yleisesti jumalien olemassaolon kieltämisenä, siihen liittyy oleellisesti käsitys kiellettävien jumaluuksien luonteesta ja ominaisuuksista. Yksiselitteisen ateismin määrittelyn vaikeuteen liittyy siten ilmiön lukuisat historialliset ilmenemismuodot ja käsitteen lukuisat eri tulkinnat.8

Ateismin perustelut

Ateismi perustuu useilla ateisteilla tieteellisyyden mielikuvaan, ei niinkään kritiikin kestäviin perusteluihin. Todellisuudessa tieteellisistä tuloksista ei seuraa ateismia.9 Tieteellisyyden mielikuva on kuitenkin vahva, eikä ateisti monestikaan aseta kyseenalaiseksi tai näe syviä perususkomuksiaan. Ateisti voi kokea tieteen tukevan ateismia lähinnä siten, että ateisti itse pitää ateismia oletuskantana, mikäli tiede ei ole todistanut Jumalan olemassaoloa.10 Tämä valinta ei kuitenkaan ole tieteellinen, vaan metafyysinen tai uskonnollinen.

Koska ateismi ei oikeastaan väitä mitään, se ei ennusta mitään eikä siten selitä mitään. Koska ateismi ei näytä väittävän juuri mitään, sitä ei voida kokeellisesti testata edes osaväitteiden osalta. Tästä syystä ateismin perustelut ovat lähinnä muiden uskonvaraisten kantojen perusteluiden kritiikkiä. Mutta toisten kantojen kritiikki ei todista omaa kantaa, jollei oma kanta ole vain kritisoitavan kannan kielto. Ateismi näyttää olevan perimmältään enemmän uskonvarainen kanta kuin esimerkiksi kristinusko, joka tekee paljon väittämiä eri alueille ja jonka yksityiskohtaisia väittämiä on voitu varmistaa merkittävästi esimerkiksi historiallisesti ja arkeologisesti.

Lisäksi useiden ateistien ateismi ei ole osoitettavissa vääräksi koska he eivät pidä ateisminsa vastaisia todisteita luotettavina. Ateistit esittävät usein ihmeitä vastaan virheellisen David Humen argumentin, jonka mukaan ihmeisiin ei ole järkevää uskoa, koska ne ovat erittäin harvinaisia (esimerkiksi :"erityiset väitteet vaativat erityisiä perusteluja"). Luotettavinkin historiallinen evidenssi voidaan kyseenalaistaa jollain tapaa ja suorat havainnot, kokemukset ja fyysinen todistusaineisto voidaan aina kuitata erehfyksiksi tai huijaukseksi.

Lisäksi ateismi yhdistyy usein tieteisuskoon: Tiede on nykyään määritelty siten, että vain luonnolliset syyt hyväksytään tieteellisiksi selityksiksi. Tiedeyhteisö ei siis naturalistisen ennakko-oletuksensa takia hyväksy luotettaviksi mitään selityksiä tai todisteita, jotka viittaisivat yliluonnolliseen. Tieteisuskoinen ateisti harjoittaa siis ateismiaan ylläpitävää, tieteisuskoksi kutsuttua kehäpäätelmää:

  1. Ateismin vastaiset todisteet vaatisivat yliluonnollisia selityksiä.
  2. Yliluonnollinen ei ole tieteellistä, joten todisteet eivät ole tieteellisiä.
  3. Koska todisteet eivät ole tieteellisiä, ne eivät ole luotettavia.
  4. Yliluonnollisille asioille ei siis ole luotettavia todisteita.

Tämän kehäpäättelyn avulla tieteisuskoinen ateisti siis varmistaa ettei hänen koskaan tule ottaa vakavasti mitään todisteita ateismia vastaan.

Tieteisuskoinen ateismi ei siis todellisuudessa ole falsifioitavissa, saati sitten verifioitavissa. Ateismin tiedollinen arvo on siksi hyvin lähellä nollaa. Monien nykyateistien ateismi on vain nykyisestä naturalistisesta tieteenfilosofiasta seuraavaa kehäpäätelmää, joka kuitenkin tieteellisellä ja järkevän tuntuisella argumentaatiollaan mahdollistaa erittäin suljetun ja älyllisesti ylpeän asenteen.

Todistustaakan vierittäminen teisteille

Ateistit esittävät usein, että uskovien tulisi osoittaa, että jumala on olemassa. Jos tähän ei pystytä, ateisti usein väittää että ei ole järkevää uskoa Jumalan olemassaoloon. Ateistista käsitystä on puolustettu esimerkiksi seuraavasti: on järjetöntä vaatia, että olisi todistettava, että Jumalaa ei ole olemassa. Jonkin todistaminen olemassaolemattomaksi ei ole mahdollista. Täten niillä, jotka väittävät jumalan olevan olemassa, on velvollisuus todistaa se, eli heillä on todistuksen taakka. Jos todistusta ei pystytä antamaan, ei ole syytä uskoa jumalan olemassaoloon.11 Tämä väite on kuitenkin erittäin ongelmallinen, koska siinä määrin missä ateismi väittää jotain, sen pitäisi perustella väitettään, pelkkä teistien perusteluiden kritiikki ei ole riittävä peruste ateismille.12. Väite, että todisteiden puuttuessa johonkin asiaan ei pitäisi uskoa, on väärä. Esimerkiksi uskomme ajattelumme luotettavuuteen, omaan olemassaoloomme, matematiikkaan (joka lähtee oletetuista aksioomista), ja toisten tajuisten olentojen olemassaoloon ovat vailla perusteluja mutta olemme silti oikeutettuja uskomaan niihin. Itse asiassa melkein minkä tahansa väittämän taustalla on todistamattomia oletuksia. Ateisti käyttää siis lamauttavaan skeptisyyteen johtavaa kriteeriään valikoiden, kohdistaen tuhoavan ylikriittisen kriteerinsä älyllisesti epärehellisesti vain haluamaansa kohteeseen.

Uskontojen lukumäärä

Ateistit pitävät usein uskontojen lukumäärää perusteluna ateismille. Tämä käsitys on kuitenkin usealla tavalla ongelmallinen. Ensinnäkin, ateismi on vain yksi uskonnollinen käsitys muiden joukossa, joten uskonnollisten käsitysten lukumäärä alentaa samoin ateismin kuin muidenkin kantojen uskottavuutta. (Yhtä puusilmäinen ollessaan teistikin voisi argumentoida, että koska uskontoja on paljon, ateismi ei ainakaan ole oikeassa.)

George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin.13 On mielenkiintoista, että siinä missä ateistit usein käyttävät kristinuskon eri suuntausten lukumäärää 'todisteena' kristinuskoa vastaan, he eivät käytä samaa kriteeriä ateismiin, jonka eri suuntausten pitäisi samoin olla perustelu ateismia vastaan. Itseasiassa näyttää selvältä, että kristinuskon suuntaukset ovat keskenään useammista asioista yhtä mieltä (Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja ylösnousemus, Jeesuksen Jumaluus, taivas, helvetti, oikean ja väärän olemassaolo, vastuu Jumalalle, ...) kuin mitä ateismin suuntaukset ovat (eivät ole yhtä mieltä edes ateismin määritelmästä: Jumalaa ei ole-väite vai Jumala-uskon puute), joten kristinuskon olisi tämän ateistien kriteerin mukaan ateismia todennäköisempi.

Pahan ongelma

Yksi ateistien pääkritiikki kristinuskoa kohtaan on pahan ongelma. Eli miten hyvä, rakastava ja kaikkivaltias Jumala voisi sallia pahaa, kuten kärsimystä?

  1. Jos Jumala on hyvä, hän poistaisi pahan jos vain pystyisi siihen.
  2. Jos hän on lisäksi kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan.
  3. Jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala, maailmassa ei olisi pahaa.
  4. Kuitenkin maailmassa on pahaa.

Pahan olemassaolo on vaikea selitettävä jokaiselle maailmankatsomukselle. Vielä vaikeampaa on lohduttaa kärsivää, jokaiselle maailmankatsomukselle.

Kristinuskossa on useita hyviä sisäisiä vastauksia pahan älylliseen ongelmaan. Jumala on ensinnäkin antanut ihmiselle vapauden myös pahaan jotta oikea rakkaus on mahdollista. Paha auttaa ihmistä tulemaan hyvän Jumalan luo. Ja lopulta paha voitetaan, jolloin lopputuloksena on sekä hyvä että Jumalan hyvyyden arvostus pahan kokemusten kautta. Lisäksi kristinuskolla on hyviä sisäisiä vastauksia pahasta kärsivälle: Jumala tuli Jeesuksessa itse kärsimään maan päälle, joten hän tietää miltä kärsivästä ihmisestä tuntuu. Vaikkeivät kristinuskon vastaukset poista vaikeaa kokemusta pahasta tai usein erittäin suurta kärsimystä, se antaa niille älyllisesti tyydyttäviä vastauksia.

Itse asiassa fysikalistisen ateismin oma vastaus pahaan on kärsimyksen kokemisen kannalta täysin kestämätön: paha ei ole objektiivisessa todellisuudessa edes olemassa. Itseasiassa ei ole pahaa eikä hyvää, kokemuksemme vain on sellainen, että toiset asiat mielletään pahoiksi ja toiset hyviksi. Kokemuksemme taas on vain tietynlaisen hermostollisen prosessin muodostama illuusio. Objektiivisesti tarkasteltuna tsunamissakin hiukkaset vain järjestäytyivät uudelleen. Sukulaisesi kuoli? Ei se tarkoita muuta kuin että hänet määrittävässä hermostossa kulkee nyt vain hieman vähemmän virtaa, ja tämä synnyttää sinun hermostossasi toisenlaisen reaktion. Tuntuuko elämä merkityksettömältä? Se tunne on vain heijastus neurologisesta ilmiöstä, joka johtuu viimekädessä hiukkasten päämäärättömästä järjestyksestä sekä säännönmukaisesta mutta kuitenkin tarkoituksettomasta liikkeestä. Tästä syystä kärsimyksen kokemisen ongelma on ateismille helposti vielä vaikeampi kuin kristinuskolle.

Syvätason ongelmat

Ihmisarvo
Ateistin on vaikeaa ellei mahdotonta perustella ihmisen arvoa. Fysikalistiselle ateistille on perimmäistä ainoastaan materiataso. Hiukkasten liike ei tunne ihmisarvoa, eikä ihminen ole viimekädessä muuta kuin monimutkainen molekyylijoukko. Tyypillisesti ateisti kyllä vetoaa ihmisarvoon ja olettaa absoluuttisen ihmisarvon, mutta tämä on lainaa kristinuskolta sillä ihmisarvo ei ole perusteltavissa ateismin alla.
Vapaa tahto ja järjen luotettavuus
Tyypillisesti ateisti ajattelee ajatusten olevan täysin aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tulosta, joten ihmisen ajattelu ei ole vapaata, vaan materiatason määräämää. Ateistin on vaikea perustella miksi juuri hänen ajatuksensa ja siten ateismi olisi totta, sikäli kun hänen ajatuksensa ovat täysin materiatason määräämiä. Mikäli ateisti uskoon evoluutioteoriaan, tämä muodostaa toisen kumoajan ateismille.
Hyvän puute
Fysikalistiselle ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Lisäksi vapaan tahdon puute johtaa fatalismiin, jolloin moraalisia valintoja ei voi edes olla. Näin ollen kaikki ateistin pyrkimykset "hyvään" ovat vailla älyllistä perustelua, sillä nekin ovat vain hiukkasten liikettä. (Käytännössä ateisti kykenee rajallisesti tunnistamaan hyvän ja pahan koska hänellä on Jumalan antama omatunto ja hän uskoo omaatuntoaan mieluummin kuin ateismin älyllisiä seurauksia.)
Pahan puute
Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Näin ollen kaikki ateistin pyrkimykset vastustaa pahuutta ovat vailla älyllistä perustelua, koska he eivät kykene ateismistaan käsin perustelemaan miksi vastustettava asia olisi pahaa.
Suunnan ja merkityksen puute
nykytieteen mukaan universumia kohtaa lämpökuolema ja ihmiskunta kuolee todennäköisesti paljon aiemmin. Tämän valossa ateismin pohjalta on vaikea keksiä mitään pysyvää merkitystä tai suuntaa elämälle. Ateisti toki useimmiten valitsee jonkin suunnan, mutta tämä on korkeintaan subjektiivista taipumusta tilapäisiin tavoitteisiin.
Totalitarismi
Ylläolevista asioista seuraa, että melkein kaikki ihmisille tärkeät asiat ovat ateismin alla mielivaltaisesti valittavissa ja vailla perusteita. Mikään ei siis pidättele ateistia ryhtymästä anarkistiksi, mikä johtaa usein laajemmassa mittakaavassa tuhoisaan hajaannukseen yhteiskunnassa. Ateismin vastaus tähän hajaannukseen on tyypillisesti ollut massojen pakottaminen tiettyyn ajatteluun ja toimintaan,14 keinoja kaihtamatta, koska velvoittavaa moraalia ei ole.

Ateismi ja yhteiskunta

Ateismi näyttää johtavan totalitarismiin kolmesta syystä:

  1. Älyllinen ylimielisyys, jossa nähdään oma (anti)uskonnollinen kanta ainoana älykkään ihmisen vaihtoehtona.
  2. Ateismin yleistyessä moraalin perustan murentumisesta seuraa tarve pakottaa ihmiset, joilla ei enää ole älyllisesti perusteltua syytä toimia oikein, toimimaan siten, minkä vallanpitävät näkevät (hekin vailla kestäviä perusteluita) oikeaksi.
  3. Ateistisilla vallanpitäjillä ei ole moraalisia syitä rajoittaa oman edun tavoittelua ja valtapyrkimyksiään.

Samoista syistä ateismi näyttää johtavan myös keskustelun rajoittamiseen, siten että muiden kantojen on vaikea saada perusteluitaan kuulluksi. Näin ateismi tyypillisesti suojaa itsensä kritiikiltä ja sen ongelmat huomataan vasta ateististen yhteiskuntarakenteiden romahtaessa, valtavan inhimillisen kärsimyksen saattelemana, kuten Neuvostoliitossa ja osin Kiinassa on käynyt.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

Internet

Kirjallisuus

  • Ateismin lyhyt historia, Alister McGrath
  • I Don't Have Enough Faith to be an Atheist, Norman Geisler ja Frank Turek

Viitteet

  1. ^ Asennetutkimus: Suomalaiset suhtautuvat uskontoon avarasti 22.11.2007. Kirkon tutkimuskeskus. Viitattu 1.7.2010. (Vakaumukselliseksi ateistiksi määrittelee itsensä noin viisi prosenttia suomalaisista.
  2. ^ mm. ihmisarvot ja -oikeudet
  3. ^ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”, teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 130. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  4. ^ Austin Cline,: Strong Atheism vs. Weak Atheism about.com. Viitattu 19.4.2007.
  5. ^ ”Humanism”, teoksessa Ted Honderich (Editor): The Oxford Companion to Philosophy, s. 376. Oxford: Oxford University Press, 1995. ISBN 0-19-866132-0.
  6. ^ Evan Fales: ”Naturalism and Physicalism”, teoksessa Michael Martin (Editor): Cambridge Companion to Atheism, s. 122–131. Cambridge Companions to Philosophy. New York: Cambridge University Press, 2007. ISBN 0-521-60367-6.
  7. ^ Julian Baggini: Ateismi: Lyhyt johdanto. (Atheism: A very short introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0.
  8. ^ Giuseppe Tanzella-Nitti, Philip Larrey and Alberto Strumìa: Atheism Interdisciplinary Encyclopedia of Religion and Science. Viitattu 27.4. 2007.
  9. ^ Mikäli ateisti väittää muuta, häneltä on hyvä kysyä, mikä nimenomainen tieteen tutkimustulos todistaa Jumalan olemassaolemattomaksi.
  10. ^ Näin esimerkiksi Antony Flew: God and Philosophy, 1966.
  11. ^ Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan, s. 110–112. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
  12. ^ http://protheism.blogspot.com/2006/08/atheism-and-burden-of-proof.html
  13. ^ Massimo Pigliucci: Review of Atheism, Ayn Rand, and other heresies, by George H. Smith, Prometheus Books, 1990 www.rationalists.org. Viitattu 27.4. 2007. "He enumerates ethical, psychological, sociological, pragmatic, metaphysical, and epistemological forms of atheism. Smith devotes more space to an in-depth discussion of epistemological atheism, which he further subdivides into skeptical, logical-positivist, linguistic, and objectivist. "
  14. ^ esimerkiksi kommunistinen Neuvostoliitto, Maon Kiina, Punaiset khmerit

Noudettu kohteesta ”https://apowiki.fi/index.php?title=Ateismi&oldid=9272”