Eksperientialismi

Eksperientialismi on uskonnonfilosofiassa näkemys, jonka mukaan jotkut uskonnolliset uskomukset ovat tiedollisesti oikeutettuja välittömän kokemuksen perusteella. Eksperientalismi eroaa fideismistä siinä, että eksperientalismin mukaan uskonnolliset uskomukset tarvitsevat tuekseen evidenssiä, todistusaineistoa. Niiden on oltava tiedollisesti oikeutettuja. Eksperientalismi eroaa evidentialismista siinä, että evidenssi voi olla luonteeltaan välitöntä kokemusta, jota ei tarvitse pukea argumenttien muotoon. Uskonnolliset uskomukset tarvitsevat tuekseen perusteita, mutta ei välttämättä perusteluja. Eksperientialistista näkemystä edustavat esimerkiksi Alvin Plantinga, William Alston ja Nicholas Wolterstorff.

Tieto Jumalasta on välitöntä

Alvin Plantingan1 eksperientialistisen tulkinnan mukaan tietoisuus Jumalasta (sensus divinitatis) on erityinen kognitiivinen kyky tai mekanismi, joka tuottaa meissä Jumalaa koskevia uskomuksia. Jumalatietoisuus voi aktivoitua erilaisissa tilanteissa: kun ihminen havaitsee luonnon järjestyksen, kauneuden ja valtavuuden tai kohtaa vaaroissa ja sairauksissa oman kuolevaisuutensa, rajallisuutensa ja heikkoutensa tai kokee tehneensä väärin. Tällaisissa ja muissa vastaavissa olosuhteissa ihmisessä syntyy Jumalaa koskevia uskomuksia ilman, että hän välttämättä itse tietoisesti valitsee uskoa Jumalaan; kyseiset olosuhteet vaikuttavat tällaisten uskomusten muodostumiseen. Tässä suhteessa Jumalan tiedostamiseen suuntautuva kognitiivinen kyky on samanlainen kuin havainnoinnin ja muistamisen kyvyt. Ihminen ei tietoisesti valitse havaita ympärillään olevia esineitä tai muistaa tiettyjä asioita, vaan havainnon ja muistin varaan perustuvia uskomuksia koko ajan syntyy hänen tietoisuudessaan hänen tahdostaan riippumatta pelkästään sen takia, että hänellä on kyky havaita ympärillään olevaa todellisuutta ja muistaa asioita.

Jumalan olemus on nähtävissä hänen luomisteoissaan ja ihminen vaistoaa Jumalan hyvyyden omassatunnossaan. Jumalan luomistyön perusteella on mahdollisuus luoda käsitys joistakin Jumalan luonteenpiirteistä. Ihminen voi pohtia luonnossa vallitsevaa järjestystä ja vakuuttua, että tällainen järjestynyt maailmankaikkeus ei ole voinut syntyä sattumalta, vaan sen takana on persoonallinen ja älykäs Luoja. Ihminen voi ihailla luonnon kauneutta, jylhyyttä ja mahtavuutta ja vakuuttua, että Jumala on olemassa ja että hänellä on joitakin ominaisuuksia, joita on mahdollista tuntea kuten ääretön voima, älykkyys ja hyvyys. Tällaisten kokemusten vaikutuksesta ihminen voi uskoa Jumalan olemassaoloon tavalla, joka on erottamaton osa hänen perustavaa kokemustaan jokapäiväisestä elämästä.

Teistisen käsityksen mukaan ihmisen on mahdotonta olla kokonaan tietämätön Jumalasta, koska ihminen on jatkuvasti vastakkain Jumalasta kertovien tosiasioiden kanssa. Ihmisellä on luonnostaan taipumus muodostaa jokin käsitys Jumalasta tietyissä tilanteissa ja tietynlaisten kokemusten vaikutuksesta. Ihmisellä voi olla tällaista luontaista tietoa Jumalasta, vaikka hän tietoisesti määrittelisi itsensä ateistiksi tai agnostikoksi. Tällöin hän tulkitsee nämä kokemuksensa projektioiksi, subjektiiviseksi mielenliikutukseksi tai toiveajatteluksi.

Välitön tieto ja argumentit

Eksperientialismi ottaa lähtökohdakseen sen, että luontainen tieto Jumalasta on yksi perustava tiedon lähde. Eksperientialismin mukaan Jumalaa koskeva tieto on ensisijaisesti välitöntä tietoisuutta tai kokemusta Jumalasta. Tämä tieto voidaan pukea argumenteiksi tai perusteluiksi, joissa kiteytetään järkisyyt uskoa persoonalliseen, täydellisen hyvään, kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään olentoon. Luontainen tieto ei perustu argumentteihin, mutta se tarjoaa perustan argumenteille. Nämä argumentit eivät tarjoa vastaansanomatonta todistusta Jumalasta, mutta ne tarjoavat järkisyitä uskoa Jumalaan. Argumenttien avulla ihminen ymmärtää oman kokemuksensa älyllisen painoarvon. Tässä suhteessa siis eksperientialistit ovat samaa mieltä kuin evidentialistit, joiden mukaan perusteluilla on tärkeä merkitys tiedollisten vakaumusten muodostamisessa.

Vaikka ajattelun historiassa onkin esitetty sekä deduktiivisia että induktiivisia todistuksia Jumalan olemassaolosta, nämä todistukset on tarkoitettu ennemminkin pyrkimykseksi ymmärtää, minkälaisiin perusteluihin tietoisuus Jumalan olemassaolosta johtaa, kuin yrityksiksi todistaa Jumalan olemassaolo vastaansanomattomasti.

Vaikka todistukset Jumalan olemassaolon puolesta eivät olekaan kiistattomia, on kuitenkin olemassa parikymmentä sellaista argumenttia, jotka tarjoavat hyviä järkisyitä uskoa Jumalan olemassaoloon. Näistä merkittävimpiä ovat modernit muunnelmat ontologisesta, kosmologisesta, teleologisesta ja aksiologisesta argumentista sekä perustelu, jonka mukaan ilman teismiä ei ole mahdollista oikeutetusti uskoa ihmisen älyllisten kykyjen luotettavuuteen. Kaikkia näitä argumentteja koskeva filosofinen keskustelu on kokenut uuden renessanssin viimeisen puolen vuosisadan aikana, vaikka uskonnonfilosofinen keskustelu aiheesta lähes lakkasi positivismin valtakaudella viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla. Tylor Burgen mukaan filosofian "keskeinen tapahtuma" viimeisen puolen vuosisadan aikana on ollut "positivismin romahdus ja melkein kaikkia perinteisiä filosofisia ongelmia koskevan keskustelun uudelleen avaaminen" 2

Vaikka argumenteilla on tärkeä merkitys uskovan ihmisen älyllisessä eheytymisessä, niillä ei eksperientialistien mukaan ole ensisijaista merkitystä. Jos Jumalaa koskeva tieto riippuisi ensisijaisesti filosofisista argumenteista, ihmiset olisivat eriarvoisessa asemassa: filosofisesti suuntautuneilla ja filosofisen koulutuksen saaneilla ihmisillä olisi paremmat mahdollisuudet tulla tuntemaan Jumala kuin muilla. Ihmisen on mahdollista vakuuttua Jumalan olemassaolosta ja saada tietoa hänen ominaisuuksistaan, vaikka hän ei ymmärtäisikään argumentatiivisia perusteluja Jumalan olemassaolon puolesta.

Välitön tieto Jumalasta on verrannollinen tietoon muista ihmisistä

Usko Jumalaan on perususkomus, joka tiedetään, vaikka sitä ei voida todistaa oikeaksi. Usko Jumalaan on tältä osin verrattavissa muihin perususkomuksiin kuten uskoon muiden ihmisten tai ulkopuolisten esineiden olemassaoloon. Ihminen tietää, että tajunnan ulkopuolisia esineitä tai muita ihmisiä on olemassa, vaikka kukaan ei ole onnistunut vastaansanomattomasti todistamaan niiden olemassaoloa.

Mutta eikö tieto Jumalan olemassaolosta ole eri kategoriassa kuin tieto yksilön omasta olemassaolosta, muiden ihmisten tai tajunnan ulkopuolisten esineiden olemassaolosta? Eksperientialistit argumentoivat, että niissä on joitakin samankaltaisuuksia. Olennaista on, että ihminen voi tietää sellaista, mitä hän ei pysty teoreettisen vastaansanomattomasti todistamaan. Tiedetäänkö Jumalan olevan olemassa tässä mielessä? Eksperientialistisen näkemyksen mukaan ihmisellä on Jumalasta tietoa, jota voidaan pätevästi pitää perustavana.

Koska ihmisjärki on rajallinen, se ei pysty todistamaan monia olennaisia totuuksia. Eksperientialistisen oletuksen mukaan ihminen voi rajallisuudestaan huolimatta saada luotettavaa tietoa todellisuudesta, koska ihmisen tiedolliset valmiudet ovat älykkään suunnitelman tulosta, niin että ne ovat sopivia tehtäväänsä. Ihminen joutuu rakentamaan käsityksensä monista tärkeistä kysymyksistä osittain intuition tai uskon varassa. Uskon ei kuitenkaan ole tarkoitus olla sokeaa, vaan se todentuu tehdessään todellisuuden ymmärtämisen mahdolliseksi.

Katso myös

Viitteet

  1. ^ Alvin PlantingaWarranted Christian Belief, s. 172-173. online. Oxford University Press, 2000. ISBN 0-19-513192-4.
  2. ^ Burge, Taylor: Philosophy of Language and Mind. Philosophical Review, 1992, nro 101, s. 49.