Johann Georg Hamann

Johann Georg Hamann (1730-1788) oli Immanuel Kantin aikalainen, hurskas luterilainen ja valistuksen ajattelun terävä kriitikko.

Hamannin ajattelu

Hamannin mukaan usko on kaiken tiedon perusta. Hänen mukaansa ainoastaan uskon perustalta voimme tietää, että olemme olemassa ja että kaikki ympärillämme olevat esineet ja oliot ovat olemassa.

Isaiah Berlin luonnehtii Hamannin näkemystä seuraavasti:

Ainoastaan uskolle on annettu [välitön tieto] tuolien ja pöytien, puiden ja Jumalan olemassaolosta ja Raamatun totuudesta. Hänen mielestään on syvästi harhaanjohtavaa puhua uskon ja järjen vastakkaisuudesta. Ei ole olemassa uskon aikakausia, joita seuraavat järjen aikakaudet. Nämä ovat illuusiota. Järki rakentuu uskon varaan eikä voi ottaa sen paikkaa; ei ole olemassa aikakausia, jotka eivät olisi yhtä lailla molempien aikakausia: vastakohta-asettelu on epätodellinen. Järjenvastaisen uskonnon käsite on käsitesekaannus. Uskonto ei ole totta siksi, että se on järjenmukainen, vaan siksi, että se on kasvokkain todellisuuden kanssa: modernit filosofiat tavoittelevat järjenmukaisuutta kuten Don Quijote ja menettävät hänen tavallaan lopulta järkensä.

Isaiah Berlin1

Hamannin mukaan tarvitaan sekä uskoa että järkeä. Molemmat voivat harhautua, ja molempia voidaan käyttää väärin. Jos ne erotetaan toisistaan tai Jumalasta, on seurauksena loputtoman epäilyksen aiheuttama skeptinen sekaannus.

Järki on sekä kaiken totuuden että kaiken erheen lähde. Se on hyvän ja pahan tiedon puu. Siksi ne, jotka jumaloivat järkeä ja ne jotka sitä pilkkaavat, ovat molemmat yhtä aikaa oikeassa ja väärässä. Samalla tavalla usko on epäuskon ja taikauskon lähde. Yhdestä suusta lähtevät sekä siunaukset että kiroukset. (Jaak. 3).

Hamannin kirje Jakobille, lainannut Alexander, W. M.2

Inhimillinen järki ei ole koskaan puhdas. Siihen liittyy aina ihmisen sokeus, joka johtuu hänen synnistään. Siksi Hamann suhtautui epäilevästi filosofiaan ja sanoi olevansa ”lähellä epäilyä, että koko filosofia koostuu enemmän kielestä kuin järjestä. Lukemattomien sanojen väärin ymmärtäminen ja keinotekoisten abstraktioiden personifioiminen – – on tuottanut kokonaisen maailman ongelmia, joita on yhtä turha yrittää ratkaista kuin on ollut turha keksiä ne.”

Hamannin mukaan jokaisen filosofisen järjestelmän pohjalla on usko kyseiseen järjestelmään. Tämä usko ei perustu järkeen. Kantin ajattelun ongelmana oli luoda todellisuuden sisälle keinotekoisia vastakkainasetteluja esimerkiksi luonnollisen ja yliluonnollisen välille. Hamannin mukaan todellisuuden yhtenäisyys perustuu siihen, että se on Jumalan luomistyötä. Jumalaa ei voida perustellusti erottaa luomastaan maailmasta eikä ole mielekästä kiistellä siitä, voiko Jumala ”murtautua” maailmaan, jonka hän on itse luonut. Tällaisen poissulkemisen välityksellä luodaan keinotekoisia ongelmia. Historia ei ole yksin inhimillisen toiminnan ja inhimillisen vastuun aluetta. Jumalan toimintaa ei voida perustellusti sulkea pois historiasta. On perusteetonta asettaa ”luonto vastakkaiseksi Luojalleen ja puhua ’yliluonnollisista teoista’ ja teoista, jotka ovat ’vastakkaisia luonnolle’.”34

Viitteet

  1. ^ Berlin, Isaiah: Three Critics of the Enlightenmenet, Vico, Hamann, Herder, s. 283. Toim. Henry Hardy. Princeton: Princeton University Press, 2000.
  2. ^ Alexander, W. M.: Johann Georg Hamann, Philosophy and Faith. Haag: Martinus Nijhoff Publ, 1966.
  3. ^ Alexander, W. M.: Johann Georg Hamann, Philosophy and Faith, s. 128. Haag: Martinus Nijhoff Publ, 1966.
  4. ^ Hamann, Johann Georg: Sämtliche Werke, 1. Bd. Tagbuch eines Christen, s. 24. Wien: Herder, 1949.