Abraham Kuyper

Abraham Kuijper (Maassluis, 29.10.1837 – Den Haag, 8.11 1920), joka yleisesti tunnetaan nimellä Abraham Kuyper, oli hollantilainen poliitikko, lehtimies, valtiomies ja teologi. Hän toimi Alankomaiden pääministerinä vuosina 1901 - 1905.

Kuyperin ajattelu

Kuyperin mielestä tiede ei ole neutraalia tutkimusta, joka perustuu pelkästään järkeen ja havaintoihin. Tiede edellyttää aina perustavaa sitoumusta ja vakaumusta. Uskon ja järjen välillä ei ole ristiriitaa. Tieteen perustana on kokonaisvaltaisia uskomuksia ja usko, joka ei johda tieteeseen, on harhauskoa tai taikauskoa, ei aitoa uskoa.

”Kaikki tiede edellyttää uskoa minuuteen, ihmisen itsetietoisuuteen. Se edellyttää uskoa aistien tarkkaan toimintaan. Se edellyttää uskoa ajattelun lakien oikeellisuuteen. Se edellyttää uskoa siihen, että jotakin yleispätevää on kätkettynä erityisten ilmiöiden taakse. Se edellyttää uskoa elämään. Ja erityisesti se edellyttää uskoa periaatteisiin, joista lähdetään liikkeelle.”

– Kuyper¹

Näitä tieteellisen tutkimuksen edellyttämiä uskomuksia ei voida todistaa oikeiksi. Ne ovat tieteen lähtökohta, ja tutkija vakuuttuu niistä ”sisäisen näkemyksen” ja ”itsetietoisuuden” pohjalta.

Kuyperin mukaan usko on tieteellisen tutkimuksen välttämätön lähtökohta ja edellytys. ”Yksilön usko ei Kuyperin mukaan ole päättelyn tulos tai hypoteesi vaan kyseisen yksilön todellisuuden tulkintaa perustavalla tavalla määrittävä tekijä.”² Aito usko ei ole sokeaa, vaan se perustuu luottamukseen, joka syntyy todellisuuden kohtaamisesta.

Kuyperin mukaan tieteen maailmassa niin kuin yleensäkin inhimillisessä todellisuudessa kaksi vastakkaista uskoa kilpailee toistensa kanssa. Tiedettä tehdään kahden perustavasti erilaisen uskonvakaumuksen pohjalta. Nämä uskonvakaumukset ovat niin radikaalisti toisistaan eroavia, että ne johtavat monessa suhteessa erilaisiin perustaviin tulkintoihin maailmasta.

Yksi keskeinen ero koskee kristillistä oppia syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta. Naturalistinen lähestymistapa kieltää Jumalan ilmoituksen Raamatussa, syntiinlankeemuksen ja sen aiheuttaman häiriön sekä Jumalan armon uudistavan työn.

– – konflikti ei ole uskon ja tieteen välillä. Konfliktin ydin on siinä, että maailmankaikkeus sellaisena kuin se on nykyään olemassa, on joko normaalissa tai epänormaalissa tilassa. Jos sen tila on normaali, se etenee ikuisen kehityksen kautta mahdollisuuksistaan kohti ihannetta. Mutta jos maailmankaikkeuden nykyinen tila on epänormaali, silloin menneisyydessä on tapahtunut häiriö, ja vain uudistava voima voi taata, että se saavuttaa päämääränsä. Tämä eikä mikään muu on perustava vastakkainasettelu, joka erottaa ajattelijat tieteen alueella kahteen vastakkaiseen leiriin.

– Kuyper³

Lähtökohtien erilaisuus ei kuitenkaan estä yhteistyötä, mutta kriittisyyden kannalta on tärkeä tehdä lähtökohdat näkyviksi.