Ateismi

Ateismi tarkoittaa maailmankatsomusta josta puuttuu jumalusko, tai uskonvaraista käsitystä, jonka mukaan Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Riippuen uskonnon määritelmästä, ateismi voidaan nähdä uskonnottomana, tai uskonnollisena maailmankatsomuksena. Esimerkiksi uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan ateismi on uskonto, kun taas yliluonnolliseen viittaavan määritelmän mukaan ei. Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan vakaumuksellisiksi ateisteiksi itsensä luokittelee 5 % suomalaisista.¹ Ateistit ovat usein fysikalisteja.

Useat ateistit korostavat perustelemattomista uskomuksista vapaata rationaalista ajattelua ja tieteellisen tiedon merkitystä maailmankatsomukselle. Ateistit katsovatkin olevansa tieteellisen ajattelun luontevimpia edustajia, minkä seurauksena he ovatkin nimenneet näkemyksensä tieteelliseksi maailmankatsomukseksi.

Useimmat ateistit ovat pitkälti omaksuneet sekulaarin kulttuurimme perustavimmat kristilliset arvot ja moraalin. Ateismi ei itsessään velvoita sitoutumaan mihinkään moraalikäsitykseen. Ateismin pohjalta absoluuttinen moraalikäsitys onkin käytännössä mahdoton perustella, mikä saattaa ääritapauksessa johtaa esimerkiksi nihilismiin. Tämän vuoksi ateismin haasteeksi muodostuu kristinuskon perinteestä nousevien arvojen ylläpitäminen sekularisoituvassa kulttuurissa². Useimmat ateistit ovat kuitenkin sekulaareja humanisteja, jolloin moraalin mittarina pidetään esimerkiksi ihmisyyttä, tai olennon kykyä kokea kärsimystä.

Tieteellisen selityskyvyn kannalta ateismi näyttää yleisesti ottaen varsin vakuuttavalta, mikä tosin selittyy sillä että luonnontiede on rajattu tutkimaan vain luonnollisia selityksiä. Filosofisen ja teologisen koulutuksen puute on monille uskonnon asiantuntijoina esiintyville ateisteille tyypillistä. Asiantuntijoina esiintyvät ateistit ovat usein luonnontieteilijöitä (esim. Richard Dawkins) ja siten asiaatuntemattomia tahoja arvioimaan esimerkiksi Jumalan olemassaoloa.

Ateismin suuntaukset

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena tai yksilön tiedollisena asenteena.³ Nykyisin ateistit jaetaan usein eksplisiittiseen ateismiin, jossa kielletään jumalien olemassaolo, ja implisiittiseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon, mutta josta puuttuu jumalien olemassaolon nimenomainen kieltäminen.⁴ Negatiivinen ateismi eroaa agnostismista siten, että agnostikko kieltäytyy ottamasta kantaa jumalien olemassaoloon, kun taas implisiittisellä ateistilla ei ole edes olemassa käsitettä "jumala".

Vaikka useimmat ateistit edustavat sellaisia käsityksiä kuin humanismi⁵ ja naturalismi,⁶ ei ole olemassa mitään kaikille ateisteille yhteistä aatejärjestelmää.⁷ Ateisteja yhdistää lähinnä vain muiden uskontojen kritiikki. Koska ateismi on vain muiden kantojen kieltämistä, itse ateismille esitetään harvemmin positiivisia perusteita.

Ainoa kaikkia ateisteja yhdistävä piirre on jumaluskon puuttuminen, mutta syyt ja perustelut tälle näkemykselle poikkeavat toisistaan. Koska ateismi käsitetään yleisesti jumalien olemassaolon kieltämisenä, siihen liittyy oleellisesti käsitys kiellettävien jumaluuksien luonteesta ja ominaisuuksista. Yksiselitteisen ateismin määrittelyn vaikeuteen liittyy siten ilmiön lukuisat historialliset ilmenemismuodot ja käsitteen lukuisat eri tulkinnat.⁸

Ateismin perustelut

Ateismi perustuu useilla ateisteilla tieteellisyyden mielikuvaan, ei niinkään kritiikin kestäviin perusteluihin. Todellisuudessa tieteellisistä tuloksista ei seuraa ateismia.⁹ Tieteellisyyden mielikuva on kuitenkin vahva, eikä ateisti monestikaan aseta kyseenalaiseksi tai näe syviä perususkomuksiaan. Ateisti voi kokea tieteen tukevan ateismia lähinnä siten, että ateisti itse pitää ateismia oletuskantana, mikäli tiede ei ole todistanut Jumalan olemassaoloa.¹⁰ Tämä valinta ei kuitenkaan ole tieteellinen, vaan metafyysinen tai uskonnollinen.

Ateismi ei suoraan esitä juuri mitään havaintojen avulla testattavia väitteitä, koska sen ainoat väitteet ovat määritelmällisesti teististen väitteiden kieltoja. Siksi se ei myöskään ennusta mitään kovin hyvin eikä siten selitä mitään hyvin. Ateismin empiiriset ennusteet voidaan kuitenkin muotoilla modus tollens -päättelyksi:

(1) a → b (2) ¬b (JP) ¬a

Jossa a on teismi, ja ateismin ennuste on ¬b. Voisimme esimerkiksi päätellä ettei Jumalaa ole olemassa, jos olettaisimme premissit:

(1) "Jos Jumala on olemassa, niin Jumalan olemassaolon puolesta on hyviä perusteluja." (2) "Ei ole hyviä perusteluja Jumalan olemassaolon puolesta."

Teistin tai agnostikon on kyseenalaistettava vähintään toinen premisseistä, ja kristillisen apologetiikan näkökulmasta kyseenalaistetaan vähintäänkin 2. premissi. Esimerkiksi deistisen Jumalan puitteissa voidaan helposti kyseenalaistaa myös 1. premissi, koska Jumala, joka ei ole määritelmällisesti ilmoittanut itseään meille, ei ole oletettavasti kovinkaan kiinnostunut siitä, uskommeko me hänen olemassaoloonsa vai emme. Ei siis ole myöskään erityistä syytä uskoa, että jos deistinen Jumala olisi olemassa, meillä pitäisi olla Jumalan olemassaolon puolesta hyviä perusteluita. Tämän takia ainakaan tässä muodossaan argumentti ei edes voi toimia perusteluna ainakaan positiivisen ateismin puolesta, vaan ainoastaan perusteluna tietynlaista Jumala-käsitystä vastaan, oikeuttaen parhaassakin tapauksessa vain negatiivisen ateismin tai agnostisismin.

Tästä syystä ateismin perustelut ovat lähinnä muiden uskonvaraisten kantojen perusteluiden kritiikkiä. Mutta toisten kantojen kritiikki ei todista omaa kantaa, jollei oma kanta ole vain kritisoitavan kannan kielto. Ateismi näyttää olevan perimmältään enemmän uskonvarainen kanta kuin esimerkiksi kristinusko, joka tekee paljon väittämiä eri alueille ja jonka yksityiskohtaisia väittämiä on voitu varmistaa merkittävästi esimerkiksi historiallisesti ja arkeologisesti.

"Ei ole hyviä perusteluja Jumalan olemassaolon puolesta"

Pääartikkeli: Ateismin falsifioitavuus

Pääartikkeli: Jumalan olemassaolo

Kristillisen apologetiikan näkökulmasta edes 2. premissi ei ole perusteltu. Käytännössä ongelma näyttää kiteytyvän siihen, mitä ihmiset henkilökohtaisesti pitävät "hyvinä perusteluina".

Ihmeiden kritiikki

Pääartikkeli: Ihme

Lisäksi useiden ateistien ateismi ei ole osoitettavissa vääräksi koska he eivät pidä ateisminsa vastaisia todisteita luotettavina. Ateistit esittävät usein ihmeitä vastaan virheellisen David Humen argumentin, jonka mukaan ihmeisiin ei ole järkevää uskoa, koska ne ovat erittäin harvinaisia (esimerkiksi :"erityiset väitteet vaativat erityisiä perusteluja"). Luotettavinkin historiallinen evidenssi voidaan kyseenalaistaa jollain tapaa ja suorat havainnot, kokemukset ja fyysinen todistusaineisto voidaan aina kuitata erehdyksiksi tai huijaukseksi.

Usko Jumalaan ei ole tieteellistä

Pääartikkeli: Tieteisusko

Lisäksi ateismi yhdistyy usein tieteisuskoon: Tiede on nykyään määritelty siten, että vain luonnolliset syyt hyväksytään tieteellisiksi selityksiksi. Tiedeyhteisö ei siis naturalistisen ennakko-oletuksensa takia hyväksy luotettaviksi mitään selityksiä tai todisteita, jotka viittaisivat yliluonnolliseen. Tieteisuskoinen ateisti harjoittaa siis ateismiaan ylläpitävää, tieteisuskoksi kutsuttua kehäpäätelmää:

1. Ateismin vastaiset todisteet vaatisivat yliluonnollisia selityksiä.
2. Yliluonnollinen ei ole tieteellistä, joten todisteet eivät ole tieteellisiä.
3. Koska todisteet eivät ole tieteellisiä, ne eivät ole luotettavia.
4. Yliluonnollisille asioille ei siis ole luotettavia todisteita.

Tämän kehäpäättelyn avulla tieteisuskoinen ateisti siis varmistaa ettei hänen koskaan tule ottaa vakavasti mitään todisteita ateismia vastaan.

Tieteisuskoinen ateismi ei siis todellisuudessa ole falsifioitavissa, saati sitten verifioitavissa. Ateismin tiedollinen arvo on siksi hyvin lähellä nollaa. Monien nykyateistien ateismi on vain nykyisestä naturalistisesta tieteenfilosofiasta seuraavaa kehäpäätelmää, joka kuitenkin tieteellisellä ja järkevän tuntuisella argumentaatiollaan mahdollistaa erittäin suljetun ja älyllisesti ylpeän asenteen.

Todistustaakan vierittäminen teisteille

• Pääartikkeli: Todistuksen taakka

Ateistit esittävät usein, että uskovien tulisi osoittaa, että jumala on olemassa. Jos tähän ei pystytä, ateisti usein väittää että ei ole järkevää uskoa Jumalan olemassaoloon. Ateistista käsitystä on puolustettu esimerkiksi seuraavasti: on järjetöntä vaatia, että olisi todistettava, että Jumalaa ei ole olemassa. Jonkin todistaminen olemassaolemattomaksi ei ole mahdollista. Täten niillä, jotka väittävät jumalan olevan olemassa, on velvollisuus todistaa se, eli heillä on todistuksen taakka. Jos todistusta ei pystytä antamaan, ei ole syytä uskoa jumalan olemassaoloon.¹¹ Tämä väite on kuitenkin erittäin ongelmallinen, koska siinä määrin missä ateismi väittää jotain, sen pitäisi perustella väitettään, pelkkä teistien perusteluiden kritiikki ei ole riittävä peruste ateismille.¹². Väite, että todisteiden puuttuessa johonkin asiaan ei pitäisi uskoa, on väärä. Esimerkiksi uskomme ajattelumme luotettavuuteen, omaan olemassaoloomme, matematiikkaan (joka lähtee oletetuista aksioomista), ja toisten tajuisten olentojen olemassaoloon ovat vailla perusteluja mutta olemme silti oikeutettuja uskomaan niihin. Itse asiassa melkein minkä tahansa väittämän taustalla on todistamattomia oletuksia. Ateisti käyttää siis lamauttavaan skeptisyyteen johtavaa kriteeriään valikoiden, kohdistaen tuhoavan ylikriittisen kriteerinsä älyllisesti epärehellisesti vain haluamaansa kohteeseen.

Uskontojen lukumäärä

Ateistit pitävät usein uskontojen lukumäärää perusteluna ateismille. Tämä käsitys on kuitenkin usealla tavalla ongelmallinen. Ensinnäkin, ateismi on vain yksi uskonnollinen käsitys muiden joukossa, joten uskonnollisten käsitysten lukumäärä alentaa samoin ateismin kuin muidenkin kantojen uskottavuutta. (Yhtä puusilmäinen ollessaan teistikin voisi argumentoida, että koska uskontoja on paljon, ateismi ei ainakaan ole oikeassa.)

George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin.¹³ On mielenkiintoista, että siinä missä ateistit usein käyttävät kristinuskon eri suuntausten lukumäärää 'todisteena' kristinuskoa vastaan, he eivät käytä samaa kriteeriä ateismiin, jonka eri suuntausten pitäisi samoin olla perustelu ateismia vastaan. Itseasiassa näyttää selvältä, että kristinuskon suuntaukset ovat keskenään useammista asioista yhtä mieltä (Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja ylösnousemus, Jeesuksen Jumaluus, taivas, helvetti, oikean ja väärän olemassaolo, vastuu Jumalalle, ...) kuin mitä ateismin suuntaukset ovat (eivät ole yhtä mieltä edes ateismin määritelmästä: Jumalaa ei ole-väite vai Jumala-uskon puute), joten kristinuskon olisi tämän ateistien kriteerin mukaan ateismia todennäköisempi.

Pahan ongelma

• Pääartikkeli: Pahan ongelma

Yksi ateistien pääkritiikki kristinuskoa kohtaan on pahan ongelma. Eli miten hyvä, rakastava ja kaikkivaltias Jumala voisi sallia pahaa, kuten kärsimystä?

1. Jos Jumala on hyvä, hän poistaisi pahan jos vain pystyisi siihen.
2. Jos hän on lisäksi kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan.
3. Jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala, maailmassa ei olisi pahaa.
4. Kuitenkin maailmassa on pahaa.

Pahan olemassaolo on vaikea selitettävä jokaiselle maailmankatsomukselle. Vielä vaikeampaa on lohduttaa kärsivää, jokaiselle maailmankatsomukselle.

Kristinuskossa on useita hyviä sisäisiä vastauksia pahan älylliseen ongelmaan. Jumala on ensinnäkin antanut ihmiselle vapauden myös pahaan jotta oikea rakkaus on mahdollista. Paha auttaa ihmistä tulemaan hyvän Jumalan luo. Ja lopulta paha voitetaan, jolloin lopputuloksena on sekä hyvä että Jumalan hyvyyden arvostus pahan kokemusten kautta. Lisäksi kristinuskolla on hyviä sisäisiä vastauksia pahasta kärsivälle: Jumala tuli Jeesuksessa itse kärsimään maan päälle, joten hän tietää miltä kärsivästä ihmisestä tuntuu. Vaikkeivät kristinuskon vastaukset poista vaikeaa kokemusta pahasta tai usein erittäin suurta kärsimystä, se antaa niille älyllisesti tyydyttäviä vastauksia.

Itse asiassa fysikalistisen ateismin oma vastaus pahaan on kärsimyksen kokemisen kannalta täysin kestämätön: paha ei ole objektiivisessa todellisuudessa edes olemassa. Itseasiassa ei ole pahaa eikä hyvää, kokemuksemme vain on sellainen, että toiset asiat mielletään pahoiksi ja toiset hyviksi. Kokemuksemme taas on vain tietynlaisen hermostollisen prosessin muodostama illuusio. Objektiivisesti tarkasteltuna tsunamissakin hiukkaset vain järjestäytyivät uudelleen. Sukulaisesi kuoli? Ei se tarkoita muuta kuin että hänet määrittävässä hermostossa kulkee nyt vain hieman vähemmän virtaa, ja tämä synnyttää sinun hermostossasi toisenlaisen reaktion. Tuntuuko elämä merkityksettömältä? Se tunne on vain heijastus neurologisesta ilmiöstä, joka johtuu viimekädessä hiukkasten päämäärättömästä järjestyksestä sekä säännönmukaisesta mutta kuitenkin tarkoituksettomasta liikkeestä. Tästä syystä kärsimyksen kokemisen ongelma on ateismille helposti vielä vaikeampi kuin kristinuskolle.

Ateismin inhimillisiä ongelmia

Ateismista seuraa käytännössä monia asioita, jotka ovat voimakkaasti vastoin ihmisten arkikokemusta ja intuitioita. Ateisti voi tietysti esimerkiksi kiistää intuition arvon tiedon lähteenä, jolloin seuraava lista ei välttämättä aiheuta minkäänlaista älyllistä ongelmaa. Teisti voi puolestaan pitää intuitiota esimerkiksi hyvänä lähtökohtana, johon on syytä uskoa, kunnes saadaan jotakin riippumatonta todistusaineistoa sitä vastaan. Nämä ovat joka tapauksessa asioita, joiden mukaan sekä teisti että ateisti elää, vaikka ateisti ei niihin varsinaisesti uskoisikaan:

Ihmisarvo

Ateistin on vaikeaa ellei mahdotonta perustella ihmisen arvoa. Fysikalistiselle ateistille on perimmäistä ainoastaan materiataso. Hiukkasten liike ei tunne ihmisarvoa, eikä ihminen ole viimekädessä muuta kuin monimutkainen molekyylijoukko. Tyypillisesti ateisti kyllä vetoaa ihmisarvoon ja olettaa absoluuttisen ihmisarvon, mutta tämä on lainaa kristinuskolta sillä ihmisarvo ei ole perusteltavissa ateismin alla.

Järjen luotettavuus

Tyypillisesti ateisti ajattelee ajatusten olevan täysin aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tulosta, joten ihmisen ajattelu ei ole seurausta rationaalisesta prosessista, vaan tilastollisesti määräytyneistä materiatason ilmiöistä. Ateistin on vaikea perustella miksi juuri hänen ajatuksensa ja siten ateismi olisi totta, sikäli kun hänen ajatuksensa ovat täysin materiatason määräämiä. Mikäli ateisti uskoon evoluutioteoriaan, tämä muodostaa toisen kumoajan ateismille.

Vapaa tahto ja moraaliset valinnat

Fysikalistisen ateistin mukaan kaikki tekomme johtuvat edeltävistä fyysisistä olosuhteista, joita ohjaavat luonnonlait, sekä ripaus sattumaa. Ihmisen mieltä ei siis ohjaa mikään henkinen toimija, vaan kaikki tekomme tapahtuvat fyysisestä pakosta. Jos ratkeat tekemään jotain vastoin periaatteitasi, et olisi voinut edes valita toisin. Sinulla oli vain huono tuuri. Toisen ihmisen pitäminen pahana moraalittoman käytöksen takia on silloin aivan yhtä suvaitsematonta kuin jos pitäisi häntä pahana hänen silmiensä värin takia. Hän ei olisi voinut toimia toisin, eikä häntä voida siksi pitää vastuullisena tekemisistään.

Hyvyyden ja pahuuden irrationaalisuus

Fysikalistiselle ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Humen giljotiinin mukaan emme voi myöskään päätellä sitä miten meidän pitäisi tehdä, siitä minkälaisia fyysisiä tosiasioita havaitsemme. Hyvä on vain kokemuksen synnyttämä perusteeton mielipide siitä, mihin elämässä kannattaa pyrkiä. Käytännössä ateisti haluaa välttää ahdistusta ja kärsimystä, sekä saavuttaa onnellisuutta ja mielihyvää. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään järjellistä syytä sille, miksi näin pitäisi tehdä. Näin ollen ateistille hyvä ei kerro niinkään maailmasta, kuin hänen oman päänsä hermostollisista ilmiöistä.

Tarkoituksen puute

Jos maailmaa tai ihmisiä ei ole luotu, meidän olemassaolollamme ei ole mitään tarkoitusta. Elämälle voi tietysti löytää sisältöä ja itselleen voi asettaa erilaisia päämääriä, mutta ateismi ei tarjoa ihmiselle vastausta, jos elämä tuntuu merkityksettömältä.

Pysyvän päämäärän puute

nykytieteen mukaan universumia kohtaa lämpökuolema ja ihmiskunta sekä maapallon eliöstä kuolee todennäköisesti paljon aiemmin. Tämän valossa ateismin pohjalta on vaikea keksiä mitään pysyvää merkitystä tai suuntaa elämälle. Ateistilla on yleensä elämässään jonkinlainen päämäärä, mutta tämä on korkeintaan subjektiivista taipumusta tilapäisiin tavoitteisiin. Kaikki se mikä ateistin mielestä on hyvää, kuten luonnon monimuotoisuus, tai ihmisten onnellisuus, häviää joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Totalitarismi

Ylläolevista asioista seuraa, että melkein kaikki ihmisille tärkeät asiat ovat ateismin alla mielivaltaisesti valittavissa ja vailla perusteita. Mikään ei siis pidättele ateistia ryhtymästä anarkistiksi, mikä voi toisinaan johtaa laajemmassa mittakaavassa tuhoisaan hajaannukseen yhteiskunnassa. Ateismin vastaus tähän hajaannukseen on tyypillisesti ollut massojen pakottaminen tiettyyn ajatteluun ja toimintaan,¹⁴ keinoja kaihtamatta, koska vastuullista moraalia ei ole.

Ateismi ja kommunismi

Ateismi osana kommunismia näyttää johtavan totalitarismiin kolmesta syystä:

1. Älyllinen ylimielisyys, jossa nähdään oma anti-uskonnollinen kanta ainoana älykkään ihmisen vaihtoehtona.
2. Ateismin yleistyessä moraalin perustan murentumisesta seuraa tarve pakottaa ihmiset, joilla ei enää ole älyllisesti perusteltua syytä toimia yhdenmukaisesti, toimimaan siten, minkä vallanpitävät näkevät oikeaksi.
3. Ateistisilla vallanpitäjillä ei ole älyllisiä syitä rajoittaa oman edun tavoittelua ja valtapyrkimyksiään.

Samoista syistä ateismi näyttää johtavan kommunismissa myös keskustelun rajoittamiseen, siten että muiden kantojen on vaikea saada perusteluitaan kuulluksi. Näin ateismi tyypillisesti suojaa itsensä kritiikiltä ja kommunismin ongelmat huomataan vasta ateististen yhteiskuntarakenteiden romahtaessa, valtavan inhimillisen kärsimyksen saattelemana, kuten Neuvostoliitossa ja osin Kiinassa on käynyt.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Tieteellinen maailmankatsomus
• Tieteisusko
• Vapaa-ajattelijan käsikirja
• Ateismin falsifioitavuus
• Ateismin määritelmä
• Uusateismi
• Uusateismin tunnekieli
• Yliluonnollinen

Internet

• Ateismin kritiikki (www.argumentti.fi)
• Ateismi vs. kristinusko -debatti (Graig Zindler & William Lane Craig)
• Marko Grönroos: Ateismi-FAQ

Kirjallisuus

• Ateismin lyhyt historia, Alister McGrath
• I Don't Have Enough Faith to be an Atheist, Norman Geisler ja Frank Turek