Agnostisismi

Agnostismi on käsitys, jonka mukaan yliluonnollisista olennoista (kuten Jumalasta tai jumalista) ei voi saada tietoa, tai käsityksen kannattaja ei koe omaavansa tällaista tietoa. Agnostikko ei väitä meidän tietävän, ettei mitään Jumalaa ole olemassa. Agnostikolla voidaan tarkoittaa myös henkilöä, joka ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon, mutta ei koe tietävänsä totuutta kysymyksestä. Tässä merkityksessä agnostikko voi siis uskoa jumalaan ollen fideisti tai olla negatiivinen ateisti, eikä agnostisismi kerro mitään henkilön jumaluskosta, vaan agnostikko kieltää ainoastaan tiedon mahdollisuuden.

Monet uskonnot vaikuttavat kuitenkin ihmisen elämään, eikä kaikkien maailmankatsomusten mukaisesti ole mahdollista elää yhtä aikaa. Siksi agnostikko joutuu käytännön elämässään tekemään valintansa siitä, elääkö hän kuten ateisti, eli luottaen siihen että Jumalaa tai muita yliluonnollisia olentoja ei ole, tai ainakaan niiden olmeassaololla ei ole hänen elämälleen merkitystä, vai pitääkö hän jotain uskontoa vakuuttavampana kuin muita.

Ihmisillä on myös luonnostaan uskomuksia Jumalasta kaikkeuden luojana, eikä agnostikko voi siksi täysin välttää kysymystä Jumalan olemassaolosta. Agnostikko onkin pakotettu luottamaan johonkin Jumalaa koskevaan kantaan enemmän kuin toisiin.

Agnostikon määritelmä

Thomas Henry Huxleyn (1825–1895) ehdotuksen mukaan agnostikoksi on kutsuttava henkilöä, joka pidättäytyy ottamasta kantaa jumalien olemassaoloon riittävien perusteiden puuttuessa. T. H. Huxley loi käsitteet ”agnostisismi” ja ”agnostikko” 1860-luvulla kuvaamaan ajatuksiaan: ”Mietiskelin ja keksin nimen joka oli mielestäni sopiva: 'agnostikko'. Se tuli päähäni enteellisen vastakkaisesti kirkkohistorian 'gnostikolle', joka halusi tietää niin paljon juuri siitä mistä minä en tiedä mitään. Tyydytyksekseni nimi tuli yleiseen käyttöön.”¹

Agnostisismin muunnelmista

Agnostisismi on periaatteessa yhtä kuin agnostikkojen em. kanta. Agnostisismista on kuitenkin olemassa useita erilaisia muunnelmia.

Radikaalia agnostisismia edustivat esimerkiksi Rudolf Carnap (1891–1970) ja Alfred Ayer (1910–1989). Heidän mukaansa puhe Jumalasta on mieletöntä, mahdotonta ymmärtää, joten sekä teismi että ateismi on hylättävä mielettöminä väitteinä.

Heikoin agnostisismin muoto katsoo, että kysymykseen ei voi ainakaan toistaiseksi ottaa perusteltua kantaa, koska perustelujen osalta "puntit" ovat toistaiseksi tasan, niin että tutkimusta aiheesta tulee jatkaa.

Fideismi vastaan negatiivinen ateismi

Järjestys. – Ihmiset halveksivat uskontoa; he vihaavat sitä ja pelkäävät sen olevan totta. Tämän korjaamiseksi meidän on aloitettava osoittamalla, ettei uskonto ole järjen vastainen; että se on arvostettavaa, herättäen kunnioitusta sitä kohtaan; sitten meidän on tehtävä siitä rakastettavaa, jotta hyvät ihmiset toivovat sen olevan totta; Lopuksi meidän on todistettava, että se on totta.

– Blaise Pascal²

Vaikka agnostikko olisikin oikeassa sen suhteen, että kysymystä Jumalan olemassaolosta ei voida ratkaista empiirisen todistusaineiston valossa, tämä ei vielä suinkaan poista Jumalan olemassaoloon liittyvää kysymystä hänen elämästään.

Luonnollinen Jumalatieto

Pääartikkeli: Lapset uskovat luonnostaan Jumalaan

Koska usko Jumalaan on ihmiselle luontainen "tehdasasetus", agnostikon on täytynyt elämänsä varrella torjua tämä luontainen tieto jonkinlaisena lapsenmielisenä harhana. Ihmiset eivät kasva agnostikoksi ottamatta tietoista kantaa Jumalan olemassaoloon ja tähän liittyvään tietoon. Agnostikkona pysytteleminen edellyttää tässä tietoisessa kannanotossa pitäytymistä.

Moraalinen realismi ja Jumala

Pääartikkeli: Moraalinen argumentti

Agnostikon skeptinen suhtautuminen Jumalaa koskevaan tietoon on sukua ihmiselle, jolla on skeptinen suhtautuminen moraalia koskevaan tietoon.

Samalla tavalla kuin ihminen oppii jo lapsena muodostamaan käsityksen Jumalasta, ihminen oppii että murha on väärin siinä vaiheessa kun hän oppii mitä tarkoittavat käsitteet "murha" ja "väärin". Mutta niin kuin ihminen voi torjua Jumalaa koskevan luontaisen tietonsa subjektiivisena harhana, hän voi tulla siihen tulokseen, että hänen moraaliset intuitionsa kertovat enemmän hänen aivoistaan kuin todellisuuden perimmäisestä moraalisesta luonteesta.

Mutta jos ihmisellä ei ole moraalia koskevaa tietoa, hän joutuu kohtaamaan moraalisen riskianalyysin: jos moraalinen todellisuus on todella olemassa, ja ihminen elää moraalisista normeista välittämättä, hän käytännössä syyllistyy moraalisiin rikkomuksiin. Jos taas moraalinen todellisuus on harhaa, ja ihminen pyrkii elämään moraalisen todellisuuden vaatimusten mukaan, hän ei todellisuudessa tee mitään väärää.

Vaikka skeptikko kykenisi osoittamaan, että moraaliseen todellisuuteen uskominen rikkoo uskomusten perustelemiseen liittyviä normeja, eikä tämä uskomus ole oikeutettu, tämä argumentti itsessään olettaa moraalisen todellisuuden olevan ihmisen toimintaa sitova.

Siinäkin tapauksessa että agnostikko on moraalirealisti (esimerkiksi aristoteelinen tai platonistinen realisti), tämä herättää kysymyksen moraalisen todellisuuden ja aineellisen todellisuuden yhtenäisyyden perimmäisestä perustasta. Jos todellisuuden perimmäinen luonne on aika-avaruuden ulkopuolinen hyvyys, jonka varassa aika-avaruus itse pysyy olemassa, niin tällä perimmäisellä todellisuudella on jo varsin paljon jumalallisia piirteitä.

Psykologinen pragmatismi ja palvonta

Agnostikko joutuu päättämään minkälaisten moraaliperiaatteiden mukaan hän elää elämäänsä, ja minkälaisten arvojen mukaan hän priorisoi todellisuutensa – eli minkä hän ylentää kaikkein korkeimmalle elämässään.

Älyllisesti vilpittömän agnostikon voi olla vaikea välttää sitä johtopäätöstä, että moraalinen todellisuus noudattaa pitkälti Kristinuskon viitoittamaa tietä:

• Jokaisella on velvollisuus kohdella lähimmäistään niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan: muuten hän on tekopyhä.
• Jokaisella on velvollisuus puhua totta, tai ainakin välttää valehtelemista: muuten hän eksyttää itseään ja muita.
• Jokaisella on velvollisuus altistaa omatuntonsa itseään korkeampien normien korjattavaksi: näitä ovat esimerkiksi rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja rakkaus.
• Jokainen moraalisen tietoisuuden ikään kasvanut tiedostaa myös rikkoneensa moraalisia normeja vastaan, ja tuntee sielussaan syytöksen jota hän voi korkeintaan vaimentaa, muttei mielivaltaisesti määrätä.
• Tästä omantunnon syytöksestä pääsee eroon vain hylkäämällä väärät tiensä, tunnustamalla syyllisyytensä ja turvautumalla Jumalan armoon.
• Jos toivomme saavamme anteeksi rikkomuksemme, meidän tulee tekopyhyyden välttämiseksi olla valmiita antamaan anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan.

Kristinuskossa yhdistyy sanoma raadollisesta rehellisyydestä ja ylimaallisesta toivosta.

• Raadollinen rehellisyys: rehellinen nöyrtyminen ja oman moraalisen epäonnistumisen tunnustaminen
• Ylimaallinen toivo: vääränlainen oman turmeltuneisuutensa tuijottaminen johtaa ahdistukseen ja masennukseen, mutta Kristinuskossa ihmisen moraalista turmeltuneisuutta valaisee aina toivon sanoma Jumalan ylimaallisesta rakkaudesta ja armosta.

Jos ihminen tunnustaa että nämä periaatteet ovat hyviä ja viisaita, ja hän mielii elää näiden periaatteiden mukaisesti, hänen olisi syytä ottaa vakavasti se tosiasia, että juuri Kristinusko on tarjonnut hänelle tämän moraalisen näköalan.

Jos ihminen aikoo todella ojentaa elämänsä näiden periaatteiden mukaisesti, hänen olisi syytä ottaa myös Kristinusko kokonaisuutena vakavasti.

Riskianalyysi: Pascalin vaaka

Pääartikkeli: Pascalin peliteoria

"Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja." Jes. 45:15

Jos tämä uskonto kerskailisi näkevänsä Jumalan kirkkaasti, ja että tämä näkymä on avoin ja verhoamatton, tätä vastaan voisi hyökätä ​​sanomalla, ettei maailmassa ole mitään, mikä osoittaisi sen tällä tavalla kirkkaasti. Mutta sen sijaan se päinvastoin sanoo, että ihmiset ovat pimeydessä ja vieraantuneita Jumalasta, että Hän on piiloutunut heidän tiedoltaan, että tämä on itse asiassa se nimi, jonka Hän antaa itselleen Raamatussa, Deus absconditus;

– Blaise Pascal³

Ei siis ole oikein, että Hän näyttäytyisi ilmeisen jumalallisella tavalla ja saattaisi täysin vakuuttaa kaikki ihmiset; mutta ei olisi myöskään oikein, että Hän tulisi niin piilossa, etteivät ne, jotka vilpittömästi etsivät Häntä, voisi Häntä tuntea. Heille hän on tahtonut tehdä itsensä varsin tunnistettavaksi; ja näin ollen hän tahtoo näyttäytyä avoimesti niille, jotka etsivät Häntä kaikesta sydämestään, ja olla piilossa niiltä, ​​jotka pakenevat Häntä kaikesta sydämestään, Hän säätelee itsensä tuntemista siten, että hän on antanut itsestään merkkejä, jotka näkyvät niille, jotka etsivät Häntä, mutta eivät niille, jotka eivät häntä etsi. Valoa on kylliksi niille jotka vain haluavat nähdä, ja on kyllin hämärää niille joilla eivät halua.

– Blaise Pascal⁴

Agnostisismi pidättymisenä kannanotosta ja kannanottona

Vaikka agnostisismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto.⁵ Agnostisismin peruslause voidaan ilmaista muodossa:

Ei ole mahdollista tietää, onko olemassa yliluonnollisia olentoja ja onko universumin olemassaolo seurausta heidän hyväntahtoisista tai pahantahtoisista teoistaan.

Tämäkin siis on yliluonnollisia olentoja koskeva väitelause, joskaan ei ontologinen vaan epistemologinen luonteeltaan. Todistustaakan välttämiseksi agnostikko voi lisäksi muotoilla kyseisen väitelauseen subjektiivisessa muodossaan: "Minä en tiedä, onko olemassa yliluonnollisia olentoja ja onko universumin olemassaolo seurausta heidän hyväntahtoisista tai pahantahtoisista teoistaan."

Siinä vaiheessa kun teisti tai ateisti on esittänyt agnostikolle Jumalan olemassaoloon liittyviä ymmärrettäviä perusteluita, agnostikko ei voi enää väittää, ettei hänen tiedossaan ole syitä uskoa Jumalaan tai ateismiin, ellei hän ensin ota jonkinlaista kantaa näihin esitettyihin perusteluihin.

Katso myös

• Pascalin peliteoria
• "Kristinuskoon ei voi vain päättää uskoa" (argumentti)
• Daniel Nylund: Maailmankatsomuksen tulee olla johdonmukaisesti sovellettavissa elämään (Ajankohtainen 3, V luku)
• Daniel Nylund: Maailmankatsomuksen tulee olla oikeaksi koettava ja sisäisesti tyydyttävä (Ajankohtainen 3, VI luku)