Herman Dooyeweerd

Herman Dooyeweerd (7.10.1894 - 12.2.1977) oli hollantilainen kristitty filosofi, joka perusti filosofisen suuntauksen nimeltä kosmonominen filosofia. Kyseistä filosofista suuntausta on kehitelty erityisesti Amsterdamin vapaassa yliopistossa, jossa Dooyeweerd toimi pitkään oikeusfilosofian professorina.

Keskustelu tieteen perimmäisistä lähtökohdista

Herman Dooyeweerd¹ kritisoi ajatusta, jonka mukaan tieteen perustavia lähtökohtia koskeva keskustelu tulisi rajoittaa tieteentekijöiden yksinoikeudeksi. Sekä tiedeyhteisön sisällä että yleisemmin koko kulttuurin alueella tulisi käydä avointa keskustelua olemassaolon perimmäistä alkuperää ja luonnetta koskevista kysymyksistä, joihin annettavat vastaukset ovat samalla myös kaiken tieteellisen tutkimuksen lähtökohtaoletuksia. Pyrkimys rajoittaa tällaista keskustelua vetoamalla tieteenfilosofiseen rajanvetokriteeriin on Dooyeweerdin mielestä suurin este sille, että erilaisten maailmankatsomusten pohjalta tutkimustaan tekevät tieteentekijät voisivat olla aidosti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Ei ole mitään syytä olettaa, että tieteentekijöillä olisi olemassaolon peruskysymyksistä jotenkin paremmin perusteltu näkemys kuin yleensä ihmisillä, koska niiden osalta tieteentekijöiden erityisasiantuntemus ei anna heille mitään etulyöntiasemaa muihin ihmisiin nähden. Niiden osalta tulisi käydä koko kulttuurin laajuista avointa keskustelua.

Luultavasti osa lukevasta yleisöstä suhtautuu välinpitämättömästi elämän syvimpiin kysymyksiin ja keskustelee asioista viihdyttääkseen itseään ennemmin kuin saavuttaakseen ymmärrystä. Mutta tämä asenne tuskin kelpaa kriteeriksi, jonka avulla voitaisiin erottaa tieteellisen koulutuksen saaneet lukijat niistä, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan tieteellistä koulutusta. Tosiasia on, että myös tieteentekijöiden joukossa on niitä, jotka mieluiten pakenevat itseään ja pyrkivät suuntaamaan huomionsa muualle. Kokemukseni mukaan monet akateemisista ihmisistä kuuluvat tähän joukkoon. Valitettavasti monet pitävät tiedettä turvasatamana, jossa he ajattelevat voivansa paeta itseään tieteellisen tutkimuksen avulla. Heidän mielestään tieteellisellä tutkimuksella on tuskin mitään suhdetta heidän elämänsä peruslähtökohtiin. Ja aivan päinvastainen asenne luonnehtii joskus niitä, jotka eivät ole saaneet tieteellistä koulutusta. Näin he saattavat tieteellisesti koulutettujen ihmisten pinnallisuuden häpeään.

– Dooyeweerd²

Dooyeweerd korostaa sitä, että tieteellisessä tutkimuksessa emme voi tyytyä pinnalliseen lähestymistapaan, jossa tutkijat ratkovat tieteellisiä ongelmia niin kuin ratkotaan palapelejä, kiinnittämättä huomiota tutkimuksen perusolettamuksiin. Avoin ja itsekriittinen tieteellinen keskustelu edellyttää perustavien lähtökohtien paljastamista. Perusolettamusten kriittinen pohtiminen edellyttää, että tutkija on valmis kohtaamaan itsensä ja omat perustavat vakaumuksensa, sen sijaan että hän käyttää tiedettä keinona paeta itseään. ”Ainoastaan, kun keskustelijoilla ei ole mitään salattavaa itseltään tai keskustelukumppaneiltaan, avautuu tie dialogille, jonka tarkoituksena on vakuuttaa eikä torjua.”² Perustaviin kysymyksiin kohdistuva pohdinta ei ole tieteentekijöiden ja älymystön jäsenten yksinoikeus, vaan sen suhteen kaikki ihmiset ovat samassa asemassa, koska se perustuu ennemminkin itsetuntemukseen ja itsekritiikkiin kuin abstraktiin teoreettiseen tutkimukseen.

Tieteellisen ajattelun transsendentaalinen kritiikki

Pääartikkeli: A New Critique of Theoretical Thought (kirja)

Dooyeweerd on teoksissaan De Wijsbegeerte der Wetsidee (1935–1936) ja sen englanninkielisessä laitoksessa A New Critique of Theoretical Thought I - IV (1954–56) pyrkinyt osoittamaan, että tieteellinen ajattelu kaikkein täsmällisimmissäkin muodoissaan edellyttää aina ideaa maailmankaikkeuden alkuperästä, sen kokonaismerkityksestä ja sen perimmäisestä yhteydestä. Näitä kokonaisvaltaisia ideoita ei ole mahdollista saavuttaa tieteellisen tutkimuksen kautta, vaan ne ovat tieteellisen tutkimuksen edellytyksiä.

Dooyeweerdin filosofinen tutkimus lähtee liikkeelle länsimaisen ajattelun perusteiden kritiikistä. Hän päättelee länsimaisen filosofian olevan epäkriittinen olettaessaan ajattelun perustan olevan ennakkoluulottomassa järjessä. Länsimainen filosofia on sokea omille uskonnollisille sitoumuksilleen. Sen on ollut vaikea suhtautua itsekriittisesti omaan perusvakaumukseensa, jonka mukaan järki pystyy toimimaan itseriittoisesti ilman Jumalan ilmoituksen apua. Tämä perusvakaumus on johtanut länsimaista ajattelua tietynlaiseen suuruudenhulluuteen, jossa se ei ole valmis tiedostamaan ajattelunsa tosiasiallisia rajoituksia.

Yksi Dooyeweerdin filosofisen tutkimustyön pääkohteista oli tieteellisen ajattelun transsendentaalinen kritiikki. Siinä Dooyeweerd pyrkii hahmottamaan niitä edellytyksiä, jotka ovat välttämättömiä, jotta tieteellinen tutkimus ja tieteellinen ajattelu yleensä olisivat mahdollisia. Transsendentaalinen kritiikki eroaa transsendenttisesta kritiikistä. Viimemainittu on kritiikkiä, joka lähtee kritisoitavan ajattelusysteemin ulkopuolelta ja kritisoi sitä joidenkin sille vieraiden ennakko-oletusten pohjalta. Transsendentaalinen kritiikki sen sijaan pyrkii vastaamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mikä tekee tieteen mahdolliseksi? Kuinka usko (uskonnollinen lähtökohta) ohjaa tiedettä ja filosofiaa? Kuinka usko voi myös johtaa tieteellistä ajattelua harhaan? Dooyeweerdin transsendentaalinen kritiikki ”kohdistaa huomionsa itse tieteen ilmiöihin, seuraten tieteellisen ajattelun kulkua sisältä käsin päästäkseen käsiksi sen lähtökohtaan: kaiken tieteellisen tutkimustyön salattuun uskonnolliseen lähtökohtaan”³

Transsendentaalinen kritiikki pyrkii paljastamaan eri ajattelusysteemien välillä olevan perimmäisen vastakkainasettelun. Dooyeweerd piti ”inhimillisen tiedonhankinnan perustavana sääntönä sitä, että totuus saavutetaan vain erilaisten mielipiteiden välisen avoimen konfliktin kautta”⁴. Kun kunkin ajattelusysteemin perimmäinen lähtökohta paljastetaan transsendentaalisen kritiikin kautta, tulee helpommaksi käydä avointa kriittistä keskustelua eri lähtökohtaoletusten pohjalta muodostettujen tieteellisten ja filosofisten järjestelmien kyvystä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.

Dooyeweerdin mukaan tieteellisen ajattelun varsinainen lähtökohta ei ole ihmisen järki vaan ihmisen syvä minuus. Minuudessaan ihminen ottaa aina kantaa Jumalan ilmoitukseen, jonka jokainen ihminen kohtaa luomakunnassa ja omassatunnossaan. Ihminen joko omaksuu ilmoituksen kautta välittyvän tiedon Jumalasta tai torjuu sen. Jumalan tuntemisella on ratkaiseva merkitys kaiken luomakuntaa koskevan tiedon tulkinnassa, koska todellisuuden oikea merkitys avautuu vain sen alkuperän tuntemisen kautta. Samalla Dooyeweerd puolustaa realistista näkemystä, jonka mukaan ihminen on kosketuksissa todellisuuteen välittömän kokemuksen kautta.

Dooyeweerd halusi osoittaa, että jokainen filosofia, jopa filosofia, joka on kirjoitettu ”järjen kritiikin” muotoon, on sidottu omiin perusoletuksiinsa. Jos filosofia ei tee kriittisesti selkoa näistä perusoletuksistaan ja luulee toimivansa täysin neutraalilla pohjalla, se erehtyy epäkriittisellä tavalla liioittelemaan omia mahdollisuuksiaan. Dooyeweerd haastaa ”järjen filosofian” niin kutsutun neutraalisuuden tuomalla esille sen sisäisiä ristiriitaisuuksia ja paljastamalla sen uskonnolliset perusolettamukset. Dooyeweerdille uskonto ei ole erillinen elämänalue, vaan koko elämä on pohjimmiltaan uskonnollista. Uskonto on Jumalan tai jonkin itseriittoisena perustana pidetyn asian palvelemista ja se ilmenee kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla, myös ajattelussa ja tieteessä. Marcel Gauchet⁵ sanoo saman asian toisin sanoin: ”Olemme luopuneet uskonnosta vain löytämällä sille korvikkeita kaikilla tasoilla.” Uskonto on ihmisen minuuden tai sydämen asia, joka ohjaa kaikkea ihmisen toimintaa.

Dooyeweerd määrittelee filosofian teoreettiseksi ajatteluksi, joka pyrkii antamaan kokonaisvaltaisen selityksen kosmokselle. Filosofian varsinainen tehtävä on teoreettinen tutkimus erityistieteiden ja niiden tutkimusalojen yleisestä systemaattisesta yhteydestä. Termi ’filosofinen’ tarkoittaa siten kaikkikäsittävää teoreettista ymmärrystä todellisuudesta. Koska filosofia on luonteeltaan kokonaisvaltaista, sitä ei voida jakaa erillisiin osiin. Voidaan ainoastaan puhua filosofisen tutkimuksen eri suunnista. Dooyeweerdin mielestä filosofisen tutkimuksen kolme pääsuuntaa ovat ontologia, epistemologia ja filosofinen antropologia. Filosofinen antropologia saa Dooyeweerdin ajattelussa niin korostetun aseman, että hänen mielestään filosofian peruskysymys voidaan esittää muodossa: ”Mikä on ihmisen asema kosmoksessa?”

Teokset

• A New Critique of Theoretical Thought (Edwin Mellen Press, 1997)
  • Volume I: The Necessary Presuppositions of Philosophy
  • Volume II: The General Theory of the Modal Spheres
  • Volume III: The Structure of Individuality of Temporal Reality
  • Volume IV: Index of Subject and Authors (compiled by H. de Jongste)
• Reformation and Scholasticism in Philosophy
  • Volume I: The Greek Prelude
• Encyclopedia of the Science of Law
  • Volume 1: Introduction
• Christian Philosophy and the Meaning of History
• Essays in Legal, Social, and Political Philosophy
• Roots of Western Culture
• In The Twilight of Western Thought
• Political Philosophy
• Contours of a Christian Philosophy; An Introduction to Herman Dooyeweerd's Thought

Aiheesta muualla

• Tapio Puolimatka: Kristus tieteen itsekriittisyyden perustana I Concordia 1/2009.
• Tapio Puolimatka: Kristus tieteen itsekriittisyyden perustana II Concordia 2/2009
• The Dooyeweerd pages (hosted by Andrew Basden, University of Salford)
• The Dooyeweerd Centre for Christian Philosophy
• Andrew Basden (2002-12-01) The critical theory of Herman Dooyeweerd? Journal of Information Technology 17(4):257-269
• "Herman Dooyeweerd's Contribution to the Philosophy of the Social Sciences". James W. Skillen JASA. Volume 31 (March 1979): 20-24.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• A New Critique of Theoretical Thought (kirja)