J. Budziszewski

J. Budziszewski (s. 1952) on hallintotieteen ja filosofian professori Texasin yliopistossa Austinissa, jossa hän on työskennellyt vuodesta 1981. Hänen erikoistumisalojaan ovat eettinen filosofia, poliittinen filosofia ja näiden kahden tutkimusalueen suhde uskontoon ja teologiaan.¹

Budziszewski on kirjoittanut sekä tieteellisiä että kansanomaisia julkaisuja erilaisista moraalisista ja poliittisista kysymyksistä kuten abortista, avioliitosta, seksuaalisuudesta ja tuomarien roolista perustuslaillisessa demokratiassa. Hän on julkaissut eniten tutkimuksia moraalisen luonnonlain käsitteestä ja sovelluksista. Hän on yksi moraalisen luonnonlain teorian johtavia puolustajia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. ² Hän on kiinnittänyt erityisesti huomiota moraalisen itsepetoksen ongelmaan: Mitä tapahtuu kun ihminen uskottelee itselleen, ettei hän tiedä jotakin sellaista, minkä hän itse asiassa tietää. Hänen tutkimuskohteinaan ovat olleet myös hyve-etiikka ja suvaitsevuutta koskeva keskustelu.¹

Tieteellisen julkaisutoimintansa lisäksi Budziszewski tunnetaan kristillistä apologetiikkaa käsittelevistä kirjoista ja artikkeleista, jotka on suunnattu suurelle yleisölle, mukaan luettuna nuoret ja yliopisto-opiskelijat. Häntä pidetään yhtenä USA:n johtavana kristittynä intellektuellina, joka on vaikuttanut siihen, että kiinnostus moraalisen luonnonlain traditiota kohtaan on lisääntynyt USA:n kristittyjen keskuudessa.³⁴

Suuri osa Budziszewskin tutkimustyötä käsittelee moraalisen tiedon torjumista: mitä tapahtuu, kun ihminen yrittää vakuttaa itselleen, ettei hän tiedä jotakin sellaista, mitä hän itse asiassa tietää ja mitä hän ei voi olla tietämättä. Budziszewskin mukaan syntiinlankeemuksen takia kaikkia ihmisiä luonnehtii taipumus itsepetokseen. Tällainen itsepetostaipumus vaikuttaa myös tieteen alueella. Yhtenä esimerkkinä siitä, miten itsepetostaipumus ja siitä seuraava moraalisen tiedon torjuminen vaikuttaa tieteelliseen tutkimukseen, Budziszewski mainitsee Margaret Meadin tutkimuksen.

Elämä ja ura

Budziszewski aloitti yliopisto-opintonsa Chicagon yliopistossa, jonka hän valitsi osittain siksi, että se oli tunnettu vasemmistolaisesta aktivismistaan. Älyllisesti häntä kiinnosti erityisesti ongelma mielen ja ruumiin suhteesta. Poliittisesti hän oli äärivasemmalla. Kahden vuoden kuluttua hän jätti yliopiston, päätti oppia käytännöllisen ammatin ja liittyä proletariaattiin. Hänestä tuli hitsaaja ja hän työskenteli erilaisissa työpaikoissa, kunnes päätyi Tampan laivatelakoille. Myöhemmin hän siirtyi takaisin yliopistomaailmaan ja opiskeli B.A. tutkinnon Etelä-Floridan yliopistossa, M. A. tutkinnon Floridan ylipistossa ja väitteli filosofian tohtoriksi (Ph.D.) Yalen yliopistossa. Hän on opettanut Texasin yliopistossa Austinissa aina väitöskirjan valmistumisesta saakka 1981.³⁴

Tutkimukset

Suvaitsevuus

Yksi Budziszewskin tieteellisen työn keskeinen alue on suvaisevuuden ongelmaan kohdistuva tutkimus. Budziszewski pitää suvaitsevuutta yhtenä hyveistä. Aristoteelisten moraalisten hyveiden tavoin se on kahden äärimmäisyyden välinen kohtuullinen välimuoto. Yksi tapa epäonnistua suvaitsevuudessa on liiallinen kaiken hyväksyminen, jolloin suvaitsemme sitä, mitä ei pitäisi suvaita. Toinen epäonnistumisen tapa on ahdasmielisyys, jolloin emme suvaitse sitä, mitä pitäisi suvaita. Koska suvaitsevuus ei merkise ainoastaan asioiden sietämistä, vaan myös sellaisten asioiden sietämistä, jotka ovat pahoja, vääriä tai loukkaavia, herää kysymys, onko suvaitsevuus ollenkaan hyve. Budziszewskin mukaan vastaus on, että joskus itse hyvän luonne vaatii sietämään jotakin pahaa. Kristityt esimerkiksi suvaitsevat ateisteja, ei siksi että he epäilevät kristillisten uskomusten totuutta, vaan koska kristittyjen vakaumuksen mukaan usko on luonteeltaan sellaista, ettei sitä voida pakottaa eikä Jumala halua halutonta kuuliaisuutta.⁵

Suvaitsevuuden käsitteen analyysinsa pohjalta Budziszewski kritisoi aikamme liberaaleja teorioita suvaitsevuudesta, jotka tavallisesti perustuvat moraaliseen neutraalisuuteen tai pidättymiseen hyvää ja pahaa koskevista arvostelmista. Budziszewskin mielestä johdonmukainen pidättyminen moraalisista arvostelmista johtaa siihen, että emme pysty puolustamaan suvaitsevuuden käytäntöä emmekä päättämään, mitä pahoja asioita on suvaittava. Suvaitsevuuden todellinen perusta ei ole moraalisista arvostelmista pidättymisessä, vaan paremmissa arvostelmissa, ei hyvää ja pahaa koskevassa neutraalisuudessa, vaan syvemmässä ymmärryksessä hyvästä ja pahasta. Budziszewski argumentoi, että neutraalisten teorioiden puolustajat pidättyvät moraalisista arvostelmista ainoastaan valikoivasti, käyttäen neutraalisuuden kulissia salakuljettaakseen omat moraaliset näkemyksensä käytäntöihin, ilman että heidän tarvitsee puolustaa niitä.⁶

Itsepetos

Toinen Budziszewskin tutkimuskohteista on ollut analysoida yleisinhimillistä taipumusta itsepetokseen.⁷ Budziszewskin teoria rakentaa Tuomas Akvinolaisen puolustaman näkemyksen varaan, jonka mukaan "on sanottava, että moraalisen luonnonlain yleiset periaatteet ovat samat kaikille sekä oikeuden että tiedon osalta."⁸ Tämän väitteen mukaan kaikkein yleisimmät oikeata ja väärää koskevat periaatteet eivät ole ainoastaan oikeita kaikille, vaan myös kaikkien tiedossa, vaikkakaan samaa ei voida sanoa niiden kaukaisista johdannaisista. Budziszewskin mukaan Akvinolainen on oikeassa. Hän argumentoi, että usein kun ihmiset näyttävät olevan tietämättömiä moraalin perusteista, heidän käyttäytymisensä selittyy parhaiten sen oletuksen varassa, että he elävät itsepetoksessa.⁹

Tämä johtaa Budziszewskin teoriaan "syyllisestä tiedosta", joka on seurausta omantunnon periaatteiden rikkomisesta. Akvinolaista seuraten Budziszewski erottaa toisistaan synderesiksen, joka tarjoaa käytännöllisen järjen perustavimmat periaatteet ja jota hän kutsuu "syväksi omaksitunnoksi" ja conscientian, jota hän kutsuu "pintaomaksitunnoksi" ja joka tarjoaa arvostelmia yksittäisistä teoista.¹⁰ Budziszewskin mukaan omatunto toimii kolmessa eri muodossa: Varoittavassa muodossa se herättää ihmisen tiedostamaan moraalisen väärän vaaran ja tuottaa vastahakoisuuden sen tekemiseen. Syyttävässä muodossa se syyttää ihmistä siitä väärästä, jonka hän on jo tehnyt. Kostavassa muodossa se rankaisee yksilöä, joka tietoisesti tekee väärin, mutta kieltäytyy myöntämästä tehneensä väärin. Omatunto on siten opettaja, tuomari ja teloittaja, riippuen sen toiminnan muodosta.¹¹

Tämän lähestymistavan kaikkein alkuperäisin osa on se, mitä Budziszewski kutsuu omantunnon kostavaksi toimintamuodoksi. Syyllisen tiedon kaikkein ilmeisin rangaistus on katumuksen tunne. Katumuksen tunne ei ole aina läsnä. Mutta vaikka itse katumuksen tunne ei olisi koettavassa muodossa läsnä, syyllinen tieto tuottaa objektiivisen tarpeen tunnustaa, hyvittää, sovittaa ja oikeuttaa tehty vääryys. Budziszewski kutsuu näitä neljää "Raivotarta" "katumuksen sisariksi". Budziszewski argumentoi, että ne ovat peräänantamattomia, ohittamattomia ja hellittämättömiä ja vaativat hyvitystä vaikka itse syyllisyyden tunne olisi torjuttu pois tietoisuuden ulottumattomiin.¹²

Hän argumentoi:

Tavallisesti katumus ilmenee siten, että ihminen karttaa vääryyttä, tuntee tarvetta tunnustaa tekemänsä vääryyden, pyrkii hyvittämään ja maksamaan velkansa, sovittamaan eli luomaan uudelleen katkenneet siteet, ja palaamaan takaisin oikealle tielle. Mutta jos Raivottarille ei makseta sitä, mitä ne pyytävät oikeassa valuutassa, ne ottavat maksun lähinnä olevassa valuutassa, ajaen väärintekijän elämän kauemmas tasapainosta. Emme pakenekaan vääryyttä, vaan pakenemme sen ajattelemista. Tunnustamme pakonomaisesti jokaisen muun yksityiskohdan kertomuksesta paitsi sen moraalista ydintä. Rankaisemme itseämme yhä uudestaan ja tarjoamme kaikkia muita uhreja paitsi sitä, mitä vaaditaan. Jäljittelemme kadotetun läheisyyden palauttamista etsimällä kumppaneita, jotka ovat yhtä syyllisiä kuin itse olemme. Emme pyri tulemaan oikeudenmukaisiksi vaan puolustelemme itseämme. ¹³

Budziszewskin mukaan ainoa tapa paeta tätä pahanlaatuista kehää on myöntää tehneensä väärin ja katua sitä luottaen Jumalan armoon. Kieltäytyminen murtautumasta ulos tästä pahanlaatuisesta kehästä johtaa erilaisiin moraalisiin patologioihin yksilön, kulttuurin tai valtion elämässä. ¹⁴

Omaelämäkerrallisia huomioita ihmisen taipumuksesta itsepetokseen

Budziszewski kertoo esimerkin omasta elämästään pyrkiessään selventämään, miten jokaisessa ihmisessä luontaisesti oleva taipumus itsepetokseen vääristää myös hänen älykkyyttään. Hän pyrkii perustelemaan, että itse asiassa juuri älykkäät ihmiset voivat joutua kaikkein syvimmälle itsepetokseen, koska he voivat johtaa itseään harhaan älykkäästi. Itsepetos on kaikkein helpointa tunnistaa sellaisissa tapauksissa, joissa ihminen haluaa kieltää tietävänsä sellaisia asioita, joita hänen on itse asiassa mahdotonta olla tietämättä. Itsepetos paljastuu siinä, että ihminen kuitenkin toimii tämän tiedon varassa.

Budziszewski ottaa esimerkiksi tiedon siitä, että on olemassa ero hyvän ja pahan välillä. Voimme hyvällä syyllä olettaa jokaisella ihmisellä olevan tiedon hyvästä ja pahasta, koska inhimillinen elämä olisi mahdotonta ilman tätä tietoa. Monet ihmiset kuitenkin kieltävät, että ihmisellä olisi tällaista tietoa. Tämä johtuu Budziszewskin mukaan siitä, että ihminen pakenee tietoa, joka asettaisi hänet vastuuseen. Siksi ihminen alkaa elää itsepetoksessa. Yhtenä tärkeänä syynä on myös se, että ihmisen luontainen tieto hyvästä ja pahasta kertoo siitä, että ihminen on Jumalan kuvaksi luotu olento. Objektiivista hyvää ja pahaa on vaikea ymmärtää ilman Jumalan olemassaoloa. Ihminen luonnostaan pakenee Jumalaa, koska hän haluaa paeta vastuutaan Jumalan edessä.

Budziszewskin mukaan suuri osa aikamme tieteestä perustuu kollektiiviseen itsepetokseen, jossa pidetään oikean tieteen lähtökohtana nimenomaan oletusta, ettei meillä ole tietoa Jumalasta. Itsepetoksen ytimessä on ihmisen haluttomuus tunnustaa, että hänellä on tietoa Jumalasta ja itsestään Jumalan kuvaksi luotuna olentona. Ihminen ei halua kohdata totuutta omasta itsestään olentona, joka on olemassaolonsa ja itsetuntemuksensa osalta riippuvainen Jumalasta. Älykkäät ihmiset voivat syyllistyä suurempaan typeryyteen kuin tavalliset ihmiset, koska älykkyyttä voidaan käyttää myös itsepetoksen välineenä:

Olen jo ohimennen huomauttanut, että kaikki vääristyy ilman Jumalaa. Tämä pätee myös Jumalan meille antamiin hyviin asioihin kuten älykkyyteen. Yksi minulle annetuista hyvistä asioista on keskimääräistä kehittyneempi älykkyys. En sano tätä ylpeilläkseni. Ihmisille on annettu erilaisia lahjoja, joiden avulla he voivat eri tavoin palvella Jumalaa. Jos älykäs ihminen kieltäytyy palvelemasta Jumalaa, hänen älykkyytensä vääristyy erityisellä tavalla. Kun jotkut ihmiset pakenevat Jumalaa, he ryöstävät ja tappavat. Toiset taas alkavat käyttää huumeita tai elää irrallisissa seksuaalisuhteissa. Kun minä pakenin Jumalaa, en tehnyt mitään näistä asioista. Minun tapani paeta Jumalaa oli tulla typeräksi. Vaikka tämä ajatus hämmästyttää älymystön jäseniä, on olemassa joitakin typeryyden muotoja, joiden saavuttaminen edellyttää kehittynyttä älykkyyttä ja korkeaa koulutusta. Jumala antaa ihmisen joutua tällaisen typeryyden valtaa nöyryyttääkseen itsepäistä ylpeyttä. Ja minä jouduin tällaisen typeryyden valtaan. Tällä tavalla päädyin kirjoittamaan väitöskirjaa todistaakseni, että ero hyvän ja pahan välillä on ihmisten keksintöä ja ettemme ole vastuussa siitä, mitä teemme. Muistan jopa opettaneeni näitä asioita opiskelijoille. Se on syntiä ja se oli myös ahdistavaa. Jollette ole minun kaltaisiani, teidän voi olla vaikea kuvitella, mitä ihmisen täytyy tehdä itselleen uskoakseen tällaista roskaa. Apostoli Paavali sanoo, että Jumalan lain vaatimus on kirjoitettu sydämiimme ja omatuntommekin todistaa siitä. Luonnonoikeuden kannattajat ilmaisevat tämän ajatuksen sanomalla, että tieto hyvästä ja pahasta on kirjoitettu mielemme syvärakenteeseen. Itse asiassa meidän on mahdotonta olla tietämättä eroa hyvän ja pahan välillä niin kauan kuin älykkyytemme toimii. Minä olin päättänyt olla tuntematta tätä eroa. Siksi minun täytyi tuhota älykkyyttäni. Vastustin kiusausta uskoa hyvään yhtä suurella energialla kuin jotkut pyhät ihmiset ovat vastustaneet kiusausta laiminlyödä hyvyyttä. Vaikka rakastin vaimoani ja lapsiani, päätin pitää tätä rakkautta pelkkänä subjektiivisena mieltymyksenä, jolla ei ole mitään todellista objektiivista arvoa. Ajattele, mitä tämä teki kyvylleni rakastaa heitä. Rakkaus on sitoutumista edistää toisen hyvää. Mitä tapahtuu ihmisen kyvylle ottaa huomioon toisen ihmisen hyvää, jos hän kieltää hyvän todellisuuden, kieltää persoonan todellisuuden ja kieltää, että hän voi itse päättää sitoumuksistaan. Ajattele ihmistä, joka avaa älykkyytensä säädintaulun ja irrottaa kaikki komponentit, joihin on kirjoitettuna Jumalan kuva. Ongelmana on, että kaikkiin älykkyytemme komponentteihin on kirjoitettu Jumalan kuva. Niinpä ihminen ei voi koskaan lopettaa komponenttien poiskiskomista. Riippumatta siitä, kuinka monta komponenttia hän irrottaa, on aina lisää, jotka pitäisi kiskoa irti. Minä olin tuo mies. Koska kiskoin pois yhä enemmän komponentteja, oli yhä vähemmän asioita, joita saatoin ajatella. Koska oli yhä vähemmän asioita, joita saatoin ajatella, luulin ajatteluni olevan yhä tarkemmin kohdentunut. Koska uskoin asioita, jotka täyttivät minut kauhulla, ajattelin olevani älykkäämpi ja rohkeampi kuin ihmiset, jotka eivät uskoneet niitä. Luulin näkeväni tyhjyyden maailmankaikkeuden keskuksessa, joka oli kätkettynä heidän typeriltä silmiltään. Mutta minä olin se typerys. (Budziszewski 1995)

Tässä kirjoituksessaan Budziszewski tuo oman kokemuksensa kautta elävästi esille sen tosiasian, että oppineen ihmisen kehittynyt älykkyys voi vääristyä paljon perustavammalla tavalla kuin sellaisen ihmisen älykkyys, joka toimii lähellä jokapäiväisen elämän käytäntöä. Elämän käytännölliset realiteetit pakottavat ihmisen tavallisesti elämään suhteessa todellisuuteen. Älykäs ihminen voi älykkyytensä avulla paeta tätä todellisuutta ja luoda sellaisia käsitemaailmoja, jotka ovat vieraita todellisuudelle. Älykäs ja oppinut ihminen voi käyttää älykkyyttään vääristä lähtökohdista ja viedä johtopäätökset pitemmälle kuin sellainen ihminen, joka pitäytyy läheisemmin käytännön kokemukseen. Koska tiedeyhteisö on korostetusti älykkäiden ihmisten maailma, siellä ihmiset voivat joutua kollektiivisen itsepetoksen valtaan, joka syvyydessään ylittää sen, mihin ihmisillä tavallisessa elämässä on taipumus syyllistyä.

Teokset:

The Resurrection of Nature: Political Theory and the Human Character (Cornell, 1986)

The Nearest Coast of Darkness: A Vindication of the Politics of Virtues (Cornell, 1988)

True Tolerance: Liberalism and the Necessity of Judgment (Transaction, 1992)

Written on the Heart: The Case for Natural Law (InterVarsity, 1997)

The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man (Spence, 1999)

What We Can't Not Know: A Guide (Spence, 2003)

Evangelicals in the Public Square: Four Formative Voices (Baker Academic, 2006)

Natural Law for Lawyers (Blackstone Fellowship, 2006)

The Line Through the Heart: Natural Law as Fact, Theory, and Sign of Contradiction (Intercollegiate Studies Institute Press, 2009).