Moraalinen argumentti

Moraalinen argumentti on yksi muoto aksiologista argumenttia. Aksiologia tarkoittaa oppia arvoista eli teoriaa siitä, mikä on arvokasta ja miten arvostuksia voidaan perustella. Nykyisin vallalla olevat aksiologiset argumentit Jumalan olemassaolon puolesta vetoavat yleensä moraalisiin arvoihin ja siksi tässä yhteydessä keskitytään käsittelemään moraalista argumenttia Jumalan olemassaolon puolesta.

Moraalinen argumentti lähtee siitä, että moraalisessa elämässä vallitsee järjestys, joka on yhtä hienosyinen ja monimutkainen kuin luonnon järjestys. Moraalisessa argumentissa argumentissa lähdetään moraalisesta järjestyksestä ja pidetään älykkään kaikkivaltiaan Luojan olemassaoloa parhaana selityksenä tälle tosiasialle.

Objektiivinen moraali on edellytys ihmiselämälle

Moraalisen argumentin modernit muunnelmat lähtevät siis siitä, että moraali on objektiivista. Mikään yhteiskunta ei voi sallia sitä, että yhteiskunnan jäsenet mielivaltaisesti vahingoittavat toisiaan. Moraali on edellytys läheisille ja pysyville ystävyyssuhteille ja elämä ilman ystäviä on köyhää. On tietysti monia filosofeja, jotka ovat moraalisia antirealisteja, eli väittävät, ettei moraalisilla arvoilla ja normeilla ole todellisuuspohjaa. Moraalinen antirealismi näyttää kuitenkin olevan lähinnä vain "nojatuolifilosofiaa" eli siihen on mahdollista pitäytyä vain teoriassa ja paperilla. Käytännössä ihmisten näyttää olevan lähes mahdotonta elää olettamatta, että ainakin jotkin perustavimmat moraaliset periaatteet ovat objektiivisia ja kaikkia ihmisiä sitovia. Inhimillinen elämä toimii käytännössä tämän oletuksen varassa.

Objektiivinen moraali selittyy parhaiten Jumalan olemassaolon pohjalta

Kun on ensin annettu perusteita pitää moraalisia arvoja ja normeja objektiivisina, moraalin objektiivisuus voidaan parhaiten selittää olettamalla täydellisen hyvä ja oikeudenmukainen Jumala koko todellisuuden alkuperäksi. Moraalisen järjestyksen selittäminen on helpompaa teistisestä kuin ateistisesta lähtökohdasta. Ateistisesta lähtökohdasta voidaan vedota evoluutioon ja ihmislajin säilymisen vaatimuksiin selityksinä moraalisen järjestyksen syntymiselle. Moraali on kuitenkin hienovarainen ja monipuolinen järjestelmä, joka sisältää paljon sellaista, mikä ei ole välttämätöntä lajin säilymisen näkökulmasta.

Kolme kriteeriä

[Paul Copan] (2003: 154) ehdottaa kolmea kriteeriä, jonka pohjalta voidaan arvioida hypoteesin kykyä selittää tietty tosiasia. Meidän tulisi valita teoria, joka a) tarjoaa luonnollisemman siirtymän yleisestä teoriasta kyseiseen tosiasiaan, ja joka on b) yhtenäisempi ja c) perustavampi.

Copan argumentoi, että teismi sopii paremmin yhteen objektiivisen moraalin kanssa kuin ateismi. Jos on olemassa täydellisen hyvä Jumala, silloin on luonnollista, että hänen olemuksensa määrittelee sen, mikä on hyvää ja arvokasta. Jos taas oletetaan pelkän luonnonvalinnan ja sattuman pohjalta etenevä evoluutio, on kyseessä prosessi, joka toteutuu luonnontilassa ilman arvoja, merkitystä tai tarkoitusta. Kyse on vain eloonjäämisestä ja luonnonvalinnasta. Tästä käsin on vaikea perustella objektiivista moraalia ja ihmisen itseisarvoa. Evoluution pohjalta tulee myös vaikeaksi olettaa, että moraaliset intuitiomme antaisivat meille luotettavaa tietoa siitä, mikä on moraalisesti oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, koska nämä intuitiot ovat oletettavasti kehittyneet vain siksi, että ne ovat auttaneet ihmislajia säilymään hengissä. Hengissä säilymisen kannalta tarkoituksenmukainen toiminta on eri asia kuin moraalinen toiminta.

Myös yhtenäisyyden osalta teistinen teoria selviää paremmin kuin ateistinen. Ajatus, että täydellisen hyvä Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen ja että ihmisellä sen tähden on itseisarvo sopii hyvin yhteen teistisen teorian kokonaisuuden kanssa. Sen sijaan ajatus, että tyhjästä syntyy aluksi alkuräjähdyksessä aineellinen todellisuus ja että tämä aineellinen todellisuus kehittyy vähitellen eläviksi organismeiksi jotka lopulta tulevat tajuisiksi ja että näiden tajuisten olentojen moraalisilla intuitioilla olisi totuusarvoa, tuntuu sopivan huonosti yhteen tämän teorian kokonaisuuden kanssa.

Kolmas arviointikriteeri on perustavuus. Hypoteesia on pidettävä sen kilpailijoita parempana, jos sen pohjalta voidaan antaa perustavampi asema todellisuuden tärkeille piirteille. Jättääkö maailmankatsomus meille joukon irrallisia tosiasioita, jotka täytyy vain hyväksyä, vai tarjoaako maailmankatsomus hyvän lähtökohdan selittää niiden olemassaolo? Ateistinen materialismi on suurissa vaikeuksissa selittää inhimillistä tietoisuutta, joka on moraalin perustana. Materialistinen filosofi Colin McGinn kirjoittaa:

Miten tietoisuuden tilojen on mahdollista riippua aivojen tiloista? Miten värillinen ilmiömaailma nousee harmaasta materiasta? - - Miten miljoonien ei-tajuisten hermosolujen kokoelma tuottaa subjektiivisen tietoisuuden? Tiedämme, että aivot ovat tosiasiassa tietoisuuden perusta, mutta näyttää siltä, ettei meillä ole mitään ymmärrystä siitä, kuinka tämä on mahdollista. Se näyttää meistä ihmeenomaiselta, aavemaiselta, jopa vähän koomiselta. (McGinn 1990: 10-11.)

Naturalistiset moraalirealistit kuten David Brink katsovat moraalin rakentuvan tietoisuuden varaan. Hän perustelee materialistista käsitystä, jonka mukaan tajunnan tilat riippuvat fysikaalisista tiloista. Hän olettaa, että vain harvat pitävät mentaalisia tiloja metafyysisesti kummallisina. (Brink 1989: 156-157). Näyttää kuitenkin siltä, että mielenfilosofien parissa tätä ei pidetä yhtä ongelmattomana kuin Brink olettaa. Colin McGinn kirjoittaa:

Ajattele maailmankaikkeutta ennen kuin tietoisia olentoja ilmaantui: todennäköisyys ei näyttänyt suurelta, että sellaisia olentoja syntyisi. Maailma koostui pelkistä fysikaalisista esineistä ja fysikaalisista voimista, ilman elämää - - Meillä on hyvä käsitys siitä, miten alkuräjähdys johti tähtien ja aurinkokuntien syntyyn, pääasiassa painovoiman vaikutuksesta. Mutta emme tunne mitään vastaavaa voimaa, joka voisi selittää sen, että yhä laajenevat aineelliset kappaleet kehittyisivät tietoiseksi elämäksi. (McGinn 1999.)

Sama ongelma, mikä pätee tietoisuuden osalta, pätee myös moraalisten arvojen ja normien osalta. On vaikea selittää objektiivisten moraalisten arvojen ja normien kehitystä pelkästä elottomasta aineesta. Teismin näkökulmasta sekä tietoisuuden että moraalin synty tulee ymmärrettäväksi, koska todellisuuden alkuperä on täydellisen hyvä ja kaikkitietävä persoona. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, niin että moraalin perusta on Jumalan olemuksessa.

Useat naturalistitkin tunnustavat, että moraaliset arvot ovat jotakin kummallista naturalistisesti ymmärretyssä maailmankaikkeudessa. J. L. Mackie kirjoittaa:

"Jos - - on olemassa - - moraalisia arvoja, ne tekevät jumalan olemassaolon todennäköisemmäksi kuin mikä olisi tilanne ilman niitä. Niinpä on olemassa - - puolustettavissa oleva argumentti moraalista jumalan olemassaoloon." (Mackie 1982: 115-116.)

Paul Draper on samaa mieltä Mackien kanssa ja toteaa: "Moraalinen maailma - - on hyvin todennäköinen teismin pohjalta." (lainattu Copan 2003: 157).

Moraalin näkökulmasta persoonan käsitteellä on keskeinen merkitys. Itsetietoisuus, arvo, tahdonvapaus, ihmisen itseisarvo, rationaalisuus ja syvät ihmissuhteet liittyvät kaikki persoonan käsitteeseen. Persoonan käsitettä on puolestaan vaikea selittää, jos kaiken alkuperä ymmärretään persoonattomaksi. Jos sen sijaan todellisuuden alkuperä on persoonallinen Jumala, persoonallisten olentojen olemassaolo tulee ymmärrettäväksi. Ajatus ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona antaa selityksen ihmisen itseisarvolle ja perustan moraalille.

Moraalinen argumentti siis pyrkii tarjoamaan järkisyyn uskoa Jumalan olemassaoloon osoittamalla, että ilman täydellisen hyvää ja älykästä persoonaa koko moraalinen todellisuus lepäisi tyhjän varassa. Jos maailmankaikkeuden alkuperä on täysin persoonaton ja sattumanvarainen prosessi, moraalilla ei voi olla sitä merkitystä, minkä me sille ihmisinä annamme.

Moraalisen argumentin heikompi versio

Moraalinen argumentti ei niinkään todista Jumalan olemassaoloa, vaan elämän mielettömyyden ilman Jumalaa.¹

Dostojevski ja kärsimyksen ongelma

Kuuluisa venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski pohti kirjoissaan kärsimyksen ongelmaa. Dostojevskia raastoi kysymys siitä, miksi Jumala salli niin paljon pahaa ja kärsimystä maailmassa. Dostojevski näki kaksi tekijää, joilla hän katsoi olevan merkitystä kärsimyksen ongelmaan ja Jumalan olemassaoloon.²

1. Viaton kärsiminen saattaa jalostaa ihmisen luonnetta ja vetää häntä lähemmäksi Jumalaa.
2. Toisaalta hän päätteli, että jos Jumalaa ei ole ajaudumme moraaliseen relativismiin (suhteellisuuteen), jolloin mitään tekoa ei voida tuomita.

Dostojevskin jälkimmäinen näkemys on mielenkiintoinen, koska se osuu koko kysymyksen "miksi maailmassa on niin paljon pahaa, jos Jumala on olemassa" ytimeen. Ilman absoluuttista totuutta on vaikea määritellä eroa pahan ja hyvän välillä. Absoluuttisella totuudella tarkoitetaan sitä, että on olemassa todellinen "oikea" ja todellinen "väärä". Nämä ovat universaalisti ja muuttumattomasti totta riippumatta siitä, uskooko joku niihin vai ei.³ Tämän käsityksen vastakohtana on moraalinen relativismi, joka korostaa oikean ja väärän suhteellista ymmärtämistä. Käytännössä tämä ilmenee kannanotoissa, joissa korostetaan kunkin oikeutta tehdä mikä tuntuu hyvältä. Muun muassa itämaiset uskonnot opettavat paljolti moraalista relativismia ja perustavat etiikkansa siihen. Tämä puolestaan johtaa lähes väistämättä irtautumiseen arkitodellisuudesta, joka ei voi toimia moraalisen relativismin pohjalta. Jos yritämme soveltaa hinduguru Paramahansa Yoganandan kommenttia "En ota elämää lainkaan vakavasti...se on kaikki unta"⁴ arkielämään, törmäämme välittömästi ylipääsemättömiin ongelmiin. Yhteiskunta ei voi toimia ottamatta elämää vakavasti.

Käytännössä teemme jatkuvasti päätöksiä ja valintoja tiettyjen moraalikäsitysten puitteissa. Emme pidä lievää ylinopeutta yhtä pahana asiana kuin kaupungin juomaveden myrkyttämistä. Tällaiset asiat ovat näennäisesti itsestään selviä, mitä ne eivät kuitenkaan itse asiassa ole. Olemme oppineet tietyt käyttäytymismallit, jotka perustuvat siihen, että on olemassa oikea ja väärä. Arkielämässä tunnepohjainen valintatapa toimii, mutta kun tulemme maailmankatsomuksemme loogisuuteen, on pakko katsoa pintaa syvemmälle.

Tuntuu väärältä?

Kun Frederick Copleston väitteli kuuluisan ateistin Bertrand Russellin kanssa, hän kysyi Russellilta: "Mr Russell, sinä uskot hyvään ja pahaan, eikö totta?" Russell vastasi myöntävästi. "Kuinka erotat hyvän pahasta?" Copleston jatkoi. "Samalla tavoin kuin keltaisen ja sinisen" Russell vastaa. Copleston jatkoi kyselyään: "Mutta Mr. Russell sinä erotat sinisen keltaisesta näköaistisi avulla, eikö totta? Miten erotat hyvän ja pahan?". Russell vastasi tähän tavalla, joka kiteyttää ateismin moraalisen ongelman: "Tunteiden perusteella - kuinka muuten?⁵

Jos ainoastaan tunteet ovat hyvän ja pahan välisen erottelun väline, joudumme suhteellisuuden ojasta kaaoksen aallokkoon. Hitleristä tuntui oikealta tappaa kuusi miljoonaa juutalaista keskitysleireillä. Tohtori Mengelestä tuntui oikealta edistää lääketiedettä tekemällä käsittämättömän julmia kokeita keskitysleireihin suljetuilla ihmisillä. Voimme myös kysyä, mikä on tunne siitä, että jokin on oikein? Sähkökemiallinen reaktio aivoissa? Mikä tekee siitä oikeamman sähkökemiallisen reaktion, kuin se sähkökemiallinen reaktio, joka määrittää jonkin asian pahaksi, mutta silti kehottaa tekemään niin?

Onko ihminen arvokkaampi kuin HI-virus?

Käytännössä suuri osa ihmisistä vastaisi tähän kyllä. Jaottelemme eri elämänmuotoja paljolti sen mukaan, kuinka paljon pystymme samaistumaan niiden kärsimyksiin. Eläimen saa tappaa, jos siitä on huomattavaa haittaa ihmisen elämälle. Vaikka monet eläintensuojelijat tätä vastaan protestoivatkin, käytäntö on kuitenkin pääsääntöisesti tällainen. Taistelu AIDSia aiheuttavaa HI-virusta vastaan on ympäri maailmaa kiihkeää. Viruksen elintilaa ja muuttovapautta pyritään rajoittamaan, kymmenet laboratoriot ja jatko-opiskelijat hikoilevat löytääkseen kemikaalit tuhoamaan kyseisen lajin lopullisesti ja lääketehtaiden markkinointipäälliköt odottavat sormet naputtaen ensimmäisiä lääkkeitä levittääkseen HI-viruksen tuhoon tähtääviä aineita viimeiseenkin pelastusarmeijan yömajaan.

Eikö serbien suorittamat albaanien kansanmurhat ole oikeutettuja, jos ihminen on vain eläin? Mitä eroa on loppujen lopuksi albaanilla ja HI-viruksella, jos molemmat ovat sattumalta tapahtuneen Big Bangin seurauksia, jotka molemmat esiintyvät muutaman miljardin vuoden historiassa vain häviävän pienen hetken.

Saako varastaa, jos ei jää kiinni?

Jos määrittelemme oikeaksi sen, mikä on lajimme säilymisen kannalta positiivista (emme edes esitä kysymystä siitä, minkä takia lajin säilyminen on oikeampaa kuin lajin häviäminen), tunnustamme silloin eräänlaisen itsekkään moraaliperiaatteen. Jos lajin säilyminen on oikean ja väärän määrittelyperuste, ei vieraalta varastamisessa liene mitään väärää. Filosofi Michael Rusen sanat heijastavat ateistisen evoluutioteorian kaikuja: "Moraali on vain yksi selviytymisen ja lisääntymisen keino...ja kaikki syvempi tarkoitus on illuusiota."⁶ Kun varastat makkarasi Siilinjärven Essolta edesautat omaa säilymistäsi ja lajisikin näin ollen hyötyy (ellet ole savolainen). Hitler päätti, että hänen lajinsa on arjalaiset ja juutalaiset ovat bakteereita, eli eri lajia. Oikeuttiko tämä Hitlerin toimimaan niin kuin hän toimi?

Kuka olet absoluutti?

Moraalinen argumentti Jumalan olemassaolon puolesta ei oikeastaan todista Jumalan olemassaoloa, vaan elämän mielettömyyttä jos häntä ei ole. Moraalisen argumentin puitteissa Jumala voidaan määritellä korkeimmaksi moraaliseksi absoluutiksi, joka viime kädessä määrää, mikä on hyvää ja mikä ei. Ray Cotton toteaa Jumalasta absoluuttisena totuutena seuraavasti:

Joidenkin filosofien mukaan oikean ja väärän määrittäminen on Jumalalle mielivaltaista. Jumala ei ole mielivaltainen. Hän on kaiken elämän lähde ja näin ollen totuuden lähde. Meillä ei ole perustaa, jonka pohjalta voisimme edes määritellä käsitteen "mielivaltainen", jos emme pystyisi viittaamaan muuttumattomaan Jumalaan.⁷

Jumalan muuttumattomuus on viimekädessä tosiasia, joka ei ole suhteellinen.

Kristillisen käsityksen mukaan ihminen on Jumalan kuva ja täysin eri asemassa kuin eläimet. Tämä käsitys lähtee siitä peruslähtökohdasta, että Jumala on absoluuttinen totuus ja näin ollen hän päättää viime kädessä, mikä on oikein ja mikä väärin. Näin ollen kristinusko tunnustaa ja tunnistaa absoluuttisen totuuden. Koska jo relativismin perusteesi "absoluutteja ei ole olemassa" on itsessään absoluuttinen väittämä, relativismi on epäloogista. Kristinuskossa Raamattu mielletään absoluuttisen totuuden ilmoitukseksi ihmiskunnalle ja sen edustamaa näkemystä pidetään ensisijaisena eettisiä tai moraalifilosofisia kysymyksiä käsiteltäessä.

Katso myös

Internet

• Matti Kankaanniemi: Moraalinen argumentti
• Brian Godawan lyhytelokuva Cruel Logic myös YouTubessa