Evankeliumit

Ei-kristillisten lähteiden lisäksi on olemassa huomattava määrä Jeesuksesta kertovia kristillisiä lähteitä. Niiden avulla voidaan jotenkuten hahmottaa jotain muutakin kuin tietoja Jeesuksen olemassaolosta ja sen päättymisestä. Jeesuksen ei tiedetä kirjoittaneen kirjeitä tai kirjoja, eikä ole erityisen vahvoja perusteita olettaa hänen tehneen niin. Jeesus-tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat neljä kanonisoitua evankeliumia. Tästä syystä on mielekästä arvioida niiden historiantutkimuksellista arvoa.

Evankeliumit historiantutkimuksessa

Evankeliumeja historiallisena lähteenä käytettäessä niitä on käsiteltävä, kuten kirjallisia lähteitä yleensäkin. Ne on alistettava kritiikille aivan samoin kuin mitkä tahansa vanhat kirjoitukset, mutta niitä ei tule ohittaakaan epäuskottavina vailla perusteita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki historialliset lähteet olisivat yhtä luotettavia; tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien dokumenttien luotettavuus arvioidaan samoin perustein.

Evankeliumeista yhdenkään alkuperäistä versiota ei ole löydetty ja säilyneet tekstit eli manuskriptit ovat kopioiden kopioita. Manuskripteistä on olemassa erilaisa variantteja, mutta käytännössä katsoen evankeliumit on kopioitu hyvin, eikä kopioissa ole juurikaan eroja. Vanhimmat manuskriptit, jotka sisältävät kaikki neljä evankeliumia, ovat 300-luvun paikkeilta.

Evankeliumit on luultavasti osoitettu erilaiselle yleisölle, ja ne esittelevät Jeesusta erilaisista näkökulmista. Usein evankeliumien kuvitellaan olevan kronologisia teoksia, mutta käytännössä vain alku ja loppu ovat kronologisesti kohdillaan. Tästä kertoo se, että evankeliumien vastaavat tapahtumat ovat usein erilaisessa järjestyksessä eri evankeliumin ollessa kyseessä.

Matteus esittää Jeesuksen toiminnan Vanhan testamentin valossa ja selventää vanhan ja uuden liiton sisäistä yhteyttä. Markus taas kertoo Jeesuksesta, joka tekee ihmetekoja osin salassa. Luukas esittää Jeesuksen toiminnan huolellisen historiallisen tutkimuksen näkökulmasta ja käyttää hyväkseen silminnäkijätodistuksia laaja-alaisesti. D. Pawsonin mukaan hän pyrkii tekemään selkoa Jeesuksesta tuomari Teofilokselle Paavalin oikeudenkäyntiä varten. Johannes taas eroaa perspektiiviltään täysin muista evankeliumeista ja tuo muita evankeliumeita selvemmin esille Jeesuksen jumaluuden ja tapahtumien hengellisen merkityksen. Johanneksen evankeliumi ei sisällä yhtään synoptisten evankeliumien kertomaa vertausta.

Silminnäkijätodistajien merkitys

Richard Bauckham perustelee yksityiskohtaisesti väitettään, että kaikki neljä evankeliumia perustuvat sellaisten silminnäkijöiden todistukseen, jotka tunsivat Jeesuksen henkilökohtaisesti. Hän tuo esille useita näkökohtia, jotka osoittavat evankeliumien koostuvan silminnäkijätodistuksista.

Evankeliumien historiallinen luotettavuus saa esimerkiksi yhden vahvistuksen niissä ilmenevistä erisnimistä. Bauckham tekee yksityiskohtaisia vertailuja ensimmäisen vuosisadan Palestiinan juutalaisten parissa tavallisiin erisnimiin ja osoittaa evankeliumien nimistön vastaavan juuri oikean ajan ja paikan nimistöä. Bauckham perustelee huolellisesti väitettään, jonka mukaan evankeliumeissa mainitaan yksityisten henkilöiden nimiä, jotta evankeliumien ensimmäiset lukijat saattoivat tarkistaa kyseiset tiedot kyseisiltä silminnäkijätodistajilta, jotka elivät edelleen alkuseurakunnan parissa. Esimerkiksi ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemisen yhteydessä eri evankeliumeissa mainitaan eri naisten nimiä riippuen siitä, keneen kyseinen evankeliumin kirjoittaja oli henkilökohtaisesti yhteydessä.

Evankeliumit tuovat korostetusti esille, että kyseiset silminnäkijätodistajat näkivät Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyvät tapahtumat. ”Siellä oli myös useita naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa” (Matt. 27:55). ”Yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut.” (Joh. 19:34-35) ”Magdalan Maria ja Joosefin äiti Maria katsoivat, mihin Jeesus haudattiin”. (Mark 15:47) ”Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa.” (Matt. 28:1) ”Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi.” (Joh. 20:8) Sama korostus luonnehtii koko Uutta testamenttia.”Me emme voi olla puhumatta siitä, minkä olemme nähneet ja kuulleet.” (Apt. 4:20) ”Minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja” (1. Piet. 5:1) ”Olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa.” (2. Piet. 1:16) ”Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme.” (1. Joh. 1:1) Kristillinen usko perustuu tosiasioihin, jotka ovat havaittavissa, nähtävissä ja kuultavissa. Jeesus tosin sanoo autuaiksi niitä, jotka uskovat, vaikka eivät näe (Joh. 20:29). Hän tarkoittaa tällä myöhempien sukupolvien kristittyjä, jotka voivat perustaa uskonsa niiden todistukseen, jotka olivat tapahtumien silminnäkijöitä.

Koko varhaiskristillistä ajattelua leimasi tukeutuminen silminnäkijöiden todistukseen. Kirkkoisä Papias korostaa elävien silminnäkijätodistajien merkitystä luotettavan historiallisen tiedon saamisessa.

Kun joku tuli, joka oli seurannut noita vanhoja opettajia, otin selkoa heidän sanoistaan: mitä sanoi Andreas tai Pietari tai Filippus tai Tuomas tai Jaakob tai Johannes tai Matteus tai joku muu Herran opetuslapsista, sekä mitä Aristion ja presbyteeri Johannes sanovat. Sillä arvelin, etten niin paljon hyötynyt kirjoista kuin elävästä ja pysyvästä sanasta.1

Silminnäkijätodistajista kaikkein merkittävimpiä olivat tietysti 12 opetuslasta, jotka olivat Jeesuksen kanssa hänen julkisen toimintansa alusta aina hänen taivaaseen astumiseensa saakka. Sekä Luukkaan että Johanneksen evankeliumit korostavat sitä, että opetuslapset saattoivat olla Jeesuksen elämän ja kuoleman luotettavia todistajia siksi, että he olivat läheltä seuranneet hänen elämäänsä koko Jeesuksen julkisen toiminnan ajan. ”Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.” (Joh. 15:27) ”Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat tapahtuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita.” (Luuk 1:1-2) Opetuslasten tehtävänä oli pitää huolta siitä, että Jeesusta koskeva tieto välitettiin uusille kristityille alkuperäisessä ja luotettavassa muodossa. He olivat evankeliumissa kerrottujen asioiden totuuden vakuutena ollessaan valmiita mieluummin kuolemaan kuin kieltämään evankeliumin. Evankeliumien saattaminen kirjalliseen asuun tähtäsi siihen, että silminnäkijöiden todistus tallentui luotettavassa muodossa myös niille ihmisille, jotka elävät sen jälkeen, kun silminnäkijätodistajat ovat jo kuolleet. Opetuslasten nimet on huolella lueteltu jokaisessa synoptisessa evankeliumissa, koska evankeliumit rakennettiin heidän todistuksensa varaan. Kun evankeliumissa mainitaan vähemmän tärkeiden henkilöiden nimiä, se johtuu tavallisesti siitä, että evankeliumit siltä osin rakentuvat heidän todistuksensa varaan.2

Evankeliumien kirjoittajat perustivat kuvauksensa silminnäkijöiden havainnoille, koska Jumalan ilmoitus historian tapahtumissa on todennettavissa havaintojen kautta. Luukas kirjoittaa evankeliuminsa alussa:

Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. (Luuk. 1:1-2)

Luukas sanoo tukeutuneensa silminnäkijöiltä saamaansa tietoon. Jumalan teot historiassa ovat silmin nähtävissä. Ne eivät ole mystisen näkökyvyn asioita. Siksi oli olennaista tietää, mitä todella tapahtui havaittavalla tavalla. Historiallisesta totuudesta ei voitu päästä selville päättelemällä, näkyjä näkemällä, sisäisiä liikutuksia tulkitsemalla vaan havainnoimalla. Siksi Luukas turvautui silminnäkijöiden todistuksiin.

Historiallisen totuuden merkitystä alkukristittyjen tietoisuudessa korostaa se, että evankeliumeihin on tallennettu monia historiallisia tosiasioita, jotka olivat alkukristillisen seurakunnan kannalta epämiellyttäviä. Useissa kohdissa tuodaan esille, että ”opetuslapset eivät ymmärtäneet, mitä hän [Jeesus] näillä sanoillaan tarkoitti” (Mark. 9:32). Opetuslapset nukkuivat Jeesuksen suurimman tuskan hetkellä (Mark. 14:32-42). He eivät huolehtineet Jeesuksen hautauksesta, vaan hautaamisen toimitti Sanhedrinin jäsen Joosef Arimatialainen. Jeesus nuhtelee seurakunnan pylvästä Pietaria ja kutsuu häntä Saatanaksi (Mark. 8:33). Evankeliumit eivät salaa opetuslasten pelkurimaista käytöstä: yhtä lukuun ottamatta kaikki piiloutuvat, kun Jeesus tuomitaan ristinkuolemaan. Ainoastaan naiset seisovat rohkeasti Jeesuksen ristin juurella. Vaikka Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuudella oli kristilliselle seurakunnalle keskeinen merkitys, evankeliumien kirjoittajat eivät salanneet sitä tosiasiaa, että Jeesuksen tyhjän haudan löytäjät olivat naisia. Naisia ei tuohon aikaan pidetty oikeudessa yhtä luotettavina todistajina kuin miehiä. Kuitenkin evankeliumien kirjoittajat raportoivat totuudenmukaisesti silminnäkijöiden todistuksen, jonka mukaan tyhjän haudan ensimmäisten löytäjien joukossa ei ollut yhtään miestä.

Jos olisit Uuden testamentin kirjoittaja ja tarkoituksesi olisi laatia keksitty kertomus, ottaisitko mukaan nämä nolostuttavat tosiasiat? Kirjoittaisitko, että Jeesus kutsui yhtä pääjohtajaanne ”Saatanaksi”, että tämä opetuslapsi kielsi Herransa kolme kertaa, kätkeytyi ristiinnaulitsemisen aikana, ja että häntä myöhemmin nuhdeltiin teologisesta virheestä? Kuvaisitko opetuslapset välinpitämättömiksi, hölmöileviksi pelkureiksi, ja naiset – joiden todistusta ei edes hyväksyttäisi oikeudessa – rohkeiksi seuraajiksi, jotka pysyivät Jeesuksen rinnalla ja löysivät tyhjän haudan? Myöntäisitkö, että jotkut jäljellä olevista yhdestätoista opetuslapsesta epäilivät Jumalan Poikaa sen jälkeen kun hän oli ilmestynyt heille ylösnousseena?3

Evankeliumit eivät myöskään peittele sitä tosiasiaa, että monet juutalaiset eivät uskoneet Jeesuksen messiaanisuuteen, koska he ajattelivat hänen olevan syntyisin Nasaretista. ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” (Joh. 1:46) ”Tutki ja näe, ettei Galileasta nouse profeettaa.” (Joh. 7:52) Markuksen evankeliumi kertoo avoimesti Jeesuksen perheenjäsenten epäilleen Jeesuksen mielenterveyttä. ”Kun Jeesuksen omaiset kuulivat kaikesta tästä, he lähtivät sinne ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan.” (Mark. 3:21) Evankeliumit eivät myöskään salaa sitä, että juutalaiset lainopettajat väittivät Jeesuksen karkottavan henkiä ”itse pääpaholaisen voimin” (Mark. 3: 22.) Evankeliumit kertovat ihmisten kutsuneen kutsuvat Jeesusta ”kansanvillitsijäksi” (Joh. 7:12), ”syömäriksi ja juomariksi” (Matt. 11:19). Ihmisten kerrotaan sanoneen Jeesuksen olevan ”järjiltään” (Joh. 10:20) ja ”pahan hengen” valtaama. Tapahtumat kerrotaan karusti sellaisina kuin ne silminnäkijöiden raporttien mukaan tapahtuivat, ei niin kuin niiden olisi hurskaiden toiveiden ja kuvitelmien mukaan pitänyt tapahtua.

Evankeliumien kirjoittajat eivät vältä kertomasta hankalia ja epämiellyttäviä tosiasioita. Heille oli tärkeintä kertoa asiat niin kuin he olivat havainneet niiden tapahtuvan, koska heidän tehtäväkseen oli annettu todistaa siitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet. Jumalan ilmoitus tulee myös ihmisen havainnon ja järjen rakenteiden välityksellä.

Syitä evankeliumeissa esiintyviin eri muunnelmiin

Evankeliumeilla on keskinäisiä jännitteitä, mutta ei suoranaisia ristiriitoja. Niinpä jännitteet korostavat tekstien historiallista luotettavuutta, koska kirjoittajat eivät ole pyrkineet keinotekoiseen harmonisointiin vaan ovat uskollisesti seuranneet käyttämiensä silminnäkijätodistajien todistusta. Niillä on suuri osa toisiaan vastaavaa aineistoa, joka kuvaa tapahtumia hieman eri näkökulmista, koska eri silminnäkijätodistajien näkökulma on osin erilainen. Tästä useat ovat vetäneet johtopäätöksen, että Raamattu on epäluotettava. Se ei kuitenkaan vedä mattoa Raamatun historiallisen arvon alta. Pienet erot (ehkä) epäolennaisissa yksityiskohdissa ovat lähinnä todistus siitä, että evankeliumien kirjoittajat ovat uskollisesti tuoneet esille käyttämiensä silminnäkijätodistajien näkökulman. Sen lisäksi teksteissä on tuotu avoimesti esille myös kaikki Jeesukseen kohdistunut kritiikki. Jeesuksen kerrotaan olleen perheensäkin arvostelema.

Eri evankeliumeissa on tapahtumia ja opetuksia esitelty jossakin määrin eri muunnelmina. Tälle on useita eri syitä.

Konkreettinen esimerkki hieman toisistaan eroavista vertauksen versioista on Jeesuksen juhlavertaus, joka esiintyy Matteuksen, Luukkaan ja Tuomaksen evankeliumissa. On täysin mahdollista, että Jeesus kertoi julkisen toimintansa aikana erilaisia variantteja juhlavertauksesta – useimmat ihmiset kertoisivat melkein mistä tahansa vertauksesta erilaisen variantin riippuen siitä, koostuuko kohdeyleisö eläkeläisistä vai esikoululaisista.

On myös mahdollista, että Jeesus kertoi ko. kertomuksen vain kerran, josta eri evankelistat toivat esille eri piirteitä. Kertomuksen olennaiset osat säilyvät näissä muunnelmissa. Asiaa voidaan havainnollistaa esimerkin avulla:

Tarinat koostuvat muutamasta olennaisesta asiantilasta, joista tarinan opetus on johdettavissa. Seuraava on tuttu tarina hitaasta kilpakonnasta ja nopeasta jäniksestä.

Kilpakonna ja jänis päättivät kilpailla, mutta kilpakonna voitti, koska jänis ylimielisyyksissään jäi matkan varrelle nukkumaan.

Oletko kuullut ehkä pidemmän version? Tai hiukan erilaisen version? Olivatko pääosissa kenties etana ja gepardi? Sillä ei ole väliä. Opetus on sama, ja se perustuu ominaisuuksiltaan hitaaseen otukseen ja nopeaan sekä ylimieliseen otukseen. Sillä, että mikä tämä nopea tai hidas otus on lajiltaan, tai mitä he keskenään tarkalleen ottaen keskustelevat, ei ole tarinan opetuksen kannalta merkitystä.

Jänistarinassa ydin on aina sama;

  1. joku on ylimielinen sekä “hyvä”, ja
  2. joku on nöyrä sekä “huono”, mutta
  3. ylimielinen häviää ylimielisyytensä vuoksi.

Ydin on löydettävissä varianttien yhtäläisyyksiä etsimällä, sillä tietyt elementit ovat välttämättömiä tarinan mielekkyyden kannalta, sillä jos tarina kertoisi kahdesta yhtä nopeasta hiihtäjästä, tarinan opetus ei olisi johdettavissa em. asetelmasta. Samalla tavoin juhlakertomuksessa on tietty ydin, joka samalla tavoin voidaan löytää eri versioita (Matt., Luuk. ja TuomEv.) vertailemalla:

  1. Joku järjestää juhlat, mutta
  2. sinne kutsutut kieltäytyvätkin tulemasta, joten
  3. juhliin kutsutaankin henkilöitä, joita ei alun perin oltu kutsuttu.

Evankeliumien kirjoittajat

Minkään evankeliumin kirjoittajan nimestä ei ole varmuutta.4 Vaikka esimerkiksi Markuksen evankeliumin kirjoittajan ollessa kyseessä puhutaan usein Markuksesta, se johtuu lähinnä käytännöllisistä syistä; se ei varsinaisesti sisällä väitettä, että evankeliumin olisi kirjoittanut Markus. Tosin kirkollinen perimätieto ehdottaa Matteuksen ja Johanneksen evankeliumien kirjoittajiksi samannimisiä apostoleita.5

Katso myös

ApologetiikkaWiki

Viitteet

  1. ^ Eusebius: Eusebiuksen Kirkkohistoria, s. 3:39:4. Käänt. Ivar A Heikel. Helsinki: Otava, 1937.
  2. ^ Bauckham, R.: Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony, s. 308-309. Grand Rapids, Mich.: Eerdmans, 2006.
  3. ^ Geisler, Norman L. & Turek, Frank: I Don't Have Enough Faith to Be an Atheist, s. 276-277. Wheaton, Ill.: Crossway Books, 2004.
  4. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 45. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Mikään evankeliumi ei nimeä kirjoittajaansa eikä mikään käsikirjoitusten tallentama otsikko - - ole alkuperäisen kirjoittajan.)
  5. ^ Uro, Risto; Lehtipuu, Outi: Nasaretilaisen historia, s. 45-46. Kirjapaja, 1997. 951-625-457-8. (Kirkollinen perimätieto pitää kahden evankeliumin, Matteuksen ja Johanneksen, kirjoittajina samannimisiä apostoleita - -)