Jesajan kirja

1800-luvulla jotkut tutkijat epäilivät Jesajan luvussa 20 mainitseman Assyrian kuninkaan Sargonin olevan pelkkä tekaistu nimi, jolla ei ole mitään historiallista pohjaa, koska Sargon-nimistä hallitsijaa ei tunnettu muista historiallisista lähteistä. Kyseiset raamattukriittiset spekulaatiot kuitenkin kumoutuivat uusien arkeologisten löytöjen ansiosta. Ranskalainen Paul Emile Botta löysi nykyisen Irakin alueelta Khorsabadin kuningaspalatsin rauniot. Raunioista löytyneet nuolenpääkirjoitukset paljastivat palatsin kuuluneen Sargon II:lle, joka oli Assyrian kuninkaana 721-705 eKr. Piirtokirjoitukset sisälsivät yksityiskohtaisen selostuksen Sargonin käymistä taisteluista. Sargon teki vuosina 713-711 sotaretken Filisteaan siellä syntyneen kapinan takia. Kapinan johdossa oli Asdodin kaupunki, jonka Sargon valloitti, aivan kuten Jesaja 20:2 kertoo:1

Kun kolme vuotta oli kulunut, Assyrian kuninkaan Sargonin joukkojen ylipäällikkö marssi Asdodiin, piiritti kaupungin ja valloitti sen.

Jes. 20:2 (KR 1933)

Viitteet

  1. ^ Antti Laato: Vanha testamenti läpi yhdessä päivässä: Mitä moderni eksegetiikka opettaa meille Vanhasta testamentista, s. 5. , 2004.

,