Maailman hienoin esitys (kirja)

Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet
The Greatest Show on Earth: The Evidence for Evolution
MaailmanHienoinEsitysKansi.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Richard Dawkins
Kustantaja Free Press
Julkaistu 2009
Sivumäärä 470
ISBN 978-059-3061-73-2
Suomennos
Suomentaja Kimmo Pietiläinen
Kustantaja Terra Cognita
Julkaistu 2009
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 435
ISBN 978-952-5697-27-8
Edeltävä Jumalharha
Seuraava What is a Rainbow, Really?


Richard Dawkinsin kirja Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet (Terra Cognita 2009) on yksi viimeaikaisista yrityksistä tuoda tavallisen kansan tietoon evoluutioteorian todisteita. Kirja on kuitenkin hämmentävä sikäli, että suurimman osan siinä esitetyistä ohjaamattoman evoluutioteorian todisteista voidaan nähdä todistavan paremmin luomisesta. Seuraavassa joitakin esimerkkejä. Dawkinsin näkemyksen kritiikki on tekijän luvalla otettu Tapio Puolimatkan kirjasta Tiedekeskustelun avoimuuskoe.

Vertaileva alkionkehitysoppi evoluutioteorian todisteena

Dawkins ei tässä kirjassaan mainitse sanallakaan Haeckelin alkiopiirroksista tai koko Haeckelin teoriasta. Hän kyllä toteaa Haeckelin olleen hyvä piirtäjä, mutta käyttää vain hänen äyriäispiirroksiaan. Olisiko Dawkins ymmärtänyt, että tiedepetoksen käyttäminen evoluutioteorian todisteena on strateginen virhe? Dawkins argumentoi sen sijaan, että alkionkehitys voidaan selittää solujen itseorganisoitumisen perusteella, jossa kukin solu noudattaa paikallisia sääntöjä ilman kokonaisvaltaista suunnitelmaa. Hän jopa myöntää, että Jumalalla saattaisi olla jonkinlainen osa prosessissa:

Kuitenkin vaikka jumalallinen äly osoittautuisi lopulta elämän monimutkaisuuden suunnittelijaksi, tiedetään varmasti, että hän ei muokkaa eläviä ruumiita millään tavalla, mikä muistuttaa esimerkiksi savimallien tekijöiden tai puuseppien, savenvalajien, räätäleiden tai autonvalmistajien työtapoja. Saatamme olla ”ihmeellisesti kehittyneitä”, mutta emme ole ”ihmeellisesti valmistettuja”. Kun lapset laulavat: ”Hän teki värit hauskat / Hän teki pienet siivet”, he lausuvat lapsellisen ilmeisen epätotuuden. Mitä tahansa Jumala tekeekään, hän ei varmasti valmista hauskoja värejä ja pieniä siipiä. Jos hän ylipäätään teki mitään, se rajoittui asioiden alkionkehityksen valvontaan esimerkiksi solmimalla yhteen sellaisia geenien jaksoja, jotka ohjaavat automaattista kehitysprosessia. Siipiä ei valmisteta, ne kasvavat – asteittain – raajasilmuista munasolun sisällä.

Toistan tämän tärkeän seikan, jonka pitäisi olla ilmeinen, muttei ole: Jumala ei ole koskaan valmistanut yhtäkään pientä siipeä ikuisen elämänsä mittaan. Jos hän on ylipäätään valmistanut jotakin (sitä hän ei käsitykseni mukaan ole tehnyt, mutta antaa sen olla, siitä ei nyt ole kyse), hänen valmistamansa asia oli alkionkehityksellinen resepti eli jotakin tietokoneohjelmaa – – muistuttavaa.

Dawkins1

Tässä tekstissä Dawkins esittää joukon teologisia arvauksia ikään kuin luonnontieteellisinä väitteinä. Hän esittää ”varmana tietona” omia uskonnollisia vakaumuksiaan siitä, mitä Jumala voi tai ei voi tehdä. Näiden teologisten julistusten jälkeen Dawkins analysoi kirjassaan 40 sivun verran niitä hienosäädettyjä lainalaisuuksia, joiden mukaisesti alkionkehitys ohjautuu. Näiden sääntöjen tutkiminen herättää jopa ateisti Dawkinsin mielessä sen mahdollisuuden, että näiden prosessien takana on Jumala. Jollakin tasolla Dawkins näyttäisi pitävän mahdollisena, että Jumala on luonut elämän rakennusohjeet, joiden pohjalta evoluutio etenee. Pohjimmiltaan hän pyrkii kuitenkin todistamaan, että ”kattavaa kehityssuunnitelmaa, rakennepiirrosta, arkkitehdin piirrosta tai arkkitehtia ei ole – – säännöt ovat paikallisia, paikallisia, paikallisia”2.

Dawkinsin kuvaus kuitenkin osoittaa, että osasysteemit liittyvät toisiinsa äärettömän hienovaraisesti ja suunnitellusti: ”Koko kuva ilmaantuu satojentuhansien pienten, paikallisten vuorovaikutusten seurauksena”3. Hänen yrityksensä selittää esimerkiksi entsyymin äärimmäisen tarkka toimintatapa asteittaisen kehityksen tuloksena kuulostaa epätoivoiselta: ”Entsyymin suorituksessa on tasaisen paranemisen gradientti, joka alkaa mitättömästä painaumasta, jatkuu karkeasti muotoiltuna kolona ja päätyy pistorasian täsmälleen oikeaan muotoon ja kemialliseen nimikirjoitukseen.”4 Miten luonnonvalinta voi vaikuttaa tilanteessa, jossa ei ole elämää ja elämän muotojen välistä kilpailua? Ja miten voi olla elämää ilman toimivia entsyymejä? Ehkä tällaisia kysymyksiä ei pitäisi esittää, kun näyttää yhä ilmeisemmältä, että Dawkinsin teoriassa on kyse vahvasta uskonnollisesta uskosta, johon mitkään järkiargumentit tuskin pystyvät vaikuttamaan.

Dawkins pitää uskottavana, että luonnonvalinta pystyy rakentamaan esimerkiksi miljardissa vuodessa geneettisen reseptin ihmisen rakentamiseksi, vaikka ”en itse eikä kukaan muukaan osaa kertoa tapahtumaketjun kaikkia yksityiskohtia – – Kukaan ei ymmärrä koko kuvaa eikä kenenkään tarvitse ymmärtää sitä hyväksyäkseen luonnonvalinnan hienon uskottavuuden.”5 Dawkins lukee lopulta geeneille ominaisuuksia, joita hän ei pidä mahdollisina edes Jumalalle: ”Niinpä keskimäärin geenipoolin geeneillä on taipumus olla hyviä ruumiin rakentajia. Tässä luvussa on käsitelty menetelmiä, joilla geenit rakentavat ruumiita.”6 Geenit siis pystyvät rakentamaan ruumiita, vaikka Jumala ei Dawkinsin mukaan ole koskaan valmistanut edes yhtä pientä siipeä ikuisen elämänsä mittaan ja ”tiedämme varmasti”, ettei Jumala muokkaa eläviä ruumiita. Kokonaisuus voi olla ”hämmentävä ja salaperäinen”, mutta periaatteessa ihmisen rakentaminen ”ei ole vaikeaa”7. Siis ilmeisesti Dawkinsin logiikan mukaan ihmisen rakentaminen on helppoa kaikille muille paitsi kaikkivaltiaalle Jumalalle, jolle se on aivan mahdotonta. Uskon voima on suuri, ja tosiasiat ovat voimattomia tällaisen uskon edessä.

Dawkins on siis kaikessa hiljaisuudessa hylännyt perinteisen Haeckelin teorioihin ja piirroksiin perustuvan linjan alkionkehitystä koskevien tosiasioiden käyttämisestä evoluutioteorian todisteena. Tämä on ymmärrettävää, koska tämä linja on melko yleisesti todettu tiedepetokseksi. Uudempi Dawkinsin edustama linja pyrkii käyttämään alkionkehityksessä vaikuttavien satojen tuhansien vuorovaikutussuhteiden äärettömän hienovaraisesti koordinoitua järjestelmää todisteena siitä, että tällä hienosäädetyllä järjestelmällä ei ole älykästä suunnittelijaa ja luojaa. Tällaiset hienosäädetyt järjestelmät saadaan näyttämään todisteilta ohjaamattoman evoluutioteorian puolesta vain retorisella kikkailulla.

Fossiiliaineisto

Fossiiliaineiston osalta Dawkins harmittelee joitakin aikaisempia kommenttejaan, joita "kreationistit" ovat käyttäneet hyväkseen. Aikaisemmassa teoksessaan Dawkins oli myöntänyt, että fossiiliaineistossa on merkittäviä aukkoja. Tältä pohjalta hän argumentoi, että juuri tällaista tilannetta voitiin odottaa darvinistisen evoluutionäkemyksen pohjalta. ”Tässä valossa ’aukot’ eivät olekaan harmillisia puutteita tai ylivoimaisia vaikeuksia, vaan juuri näitä aukkoja me odotamme löytävämme, jos pidämme aitoa uusdarvinismia vakavasti otettavana teoriana.”8 Toisin sanoen todistusaineiston puute on itsessään todiste siitä, että teoria on tosi. D’Souza kommentoi:

Tämä on niin eriskummallista, että se saa ihmettelemään, mitä teorialle tapahtuisi, jos todistusaineistoa olisi olemassa. Olisiko täydellinen fossiiliaineisto ilman aukkoja todiste darvinistista evoluutionäkemystä vastaan, kun kerran Dawkins ja hänen biologikollegansa ”juuri” odottavat, ettei tällaista todistusaineistoa olisi olemassa?

D’Souza9

Dawkinsin uusin välttelystrategia on korostaa, että evoluutioteoria ei tarvitse fossiilista todistusaineistoa.

”Korostan luvuissa 9 ja 10, että emme tarvitse fossiileja osoittaaksemme, että evoluutio on fakta.”

Dawkins10

Dawkins on jo aikaisemmin ilmaissut avoimesti, että naturalistinen evoluutioteoria on hänen mielestään ainoa hyväksyttävissä oleva teoria:

Kasautuvaan valintaan perustuva evoluutio on ainoa teoria, joka nykyisten tietojemme mukaan pystyy periaatteessa selittämään eliöiden mutkikkaan rakenteen. Se olisi esitetyistä teorioista paras siitäkin huolimatta, että kaikki todisteet eivät puhuisikaan sen puolesta!

Dawkins11

Tämä on hyvin paljastava tunnustus. Suomalainen kääntäjä on lieventänyt Dawkinsin ilmausta lisäämällä siihen sanan ”kaikki”. Tarkalleen ottaen Dawkins sanoo: ”Se olisi esitetyistä teorioista paras siitäkin huolimatta, että todisteet eivät puhuisikaan sen puolesta.” Steven Pinker sanoo saman asian:

Koska vaihtoehtoja ei ole, meidän täytyisi hyväksyä luonnonvalinta selitykseksi elämälle tällä planeetalla melkeinpä vaikka sen puolesta ei olisi ollenkaan todistusaineistoa.

Pinker12

Dogmaattisen naturalistin kannalta vaihtoehtoja ei ole, koska hän edeltä sulkee pois luomisen. Pinkerin ja Dawkinsin kaltaiset naturalistit kieltäytyvät ottamasta vaihtoehtoja tarkasteluun, koska ne asettaisivat heidän naturalistisen uskontonsa kyseenalaiseksi.

Lenskin tutkimukset: Behe vastaan Dawkins

Biokemisti Michael Behe osoittaa kirjassaan The Edge of Evolution, että ohjaamaton evoluutio ei selitä sellaista geneettisen monimutkaisuuden kehittymistä, joka edellyttää sellaista samanaikaista mutaatioiden rypästä, jonka tilastollinen kokonaistodennäköisyys on vähemmän kuin 10-40. Tällä tavalla biokemiallinen todistusaineisto muodostaa ratkaisevan testin, jota ohjaamaton evoluutioteoria ei läpäise, mutta jonka luomisteoria kestää. Luomisteoria tarjoaa pohjan ennusteille, jotka ovat osoittautuneet yhteensopiviksi tieteellisen todistusaineiston kanssa. Sen sijaan darvinismin pohjalta tehdyt vastaavat ennusteet ovat kumoutuneet.

Väitteensä tueksi Behe13 vetoaa bakteereihin ja malarialoiseen kohdistuneisiin tutkimuksiin. Behen mukaan malarialoiseen kohdistuva kokeellinen tutkimus osoittaa, ettei darvinistinen evoluutioteoria pysty selittämään elämän perustana olevien monimutkaisten rakenteiden kehittymistä. Malarialoiseen kohdistuvalla tutkimuksella on vastaava merkitys darvinistisen teorian totuuden empiirisessä testaamisessa kuin mikä oli Michelson-Morley-kokeella arvioitaessa eetteri-teorian uskottavuutta. Michelson-Morley-koe ei ehdottomasti todistanut, ettei eetteriä ole olemassa, mutta se horjutti vakavasti eetteri-teorian uskottavuutta. Samalla tavoin malarialoiseen kohdistuva tutkimus ei ehdottomasti todista, että darvinistiset mekanismit eivät pysty tuottamaan elämän edellyttämiä monimutkaisia rakenteita. Tutkimus kuitenkin horjuttaa vakavasti darvinistisen teorian uskottavuutta.

Väite voidaan tiivistää seuraavaan muotoon:

  • Älykkään suunnitelman teorian ennuste on, että sattumalta ei synny useita samanaikaisia, toisiaan täydentäviä ja toistensa kanssa yhteistyössä toimivia mutaatioita, jotka mahdollistaisivat geneettisen monimutkaisuuden kehittymisen ja siten ohjaamattoman makroevoluution.

Tämä ennuste on toteutunut siten, että kokeellisen tutkimuksen mukaan evoluutio pysähtyy jo siinä vaiheessa, jos organismille hyödyllinen muutos edellyttää useampaa kuin kahta tiettyä samanaikaista ja toisiaan täydentävää mutaatiota.

Behe käyttää ennustuksensa tukena myös Richard Lenskin kokeita, jotka osoittivat, että kolibakteerin evoluutio pysähtyi pitkäksi ajaksi, kun se tarvitsi kaksi tietynlaista toisiaan tukevaa mutaatiota, jotka lisäsivät sen kykyä käyttää sitruunahappoa ravinteenaan. Eräässä bakteeripopulaatiossa sattui ilmenemään toinen näistä mutaatioista niin, ettei se vaikuttanut bakteerien selviytymiseen mitenkään, ja tämän jälkeen kyseinen populaatio kykeni synnyttämään tämän ominaisuuden toistuvasti hyvinkin helposti. Kantapopulaatiolta ominaisuuden saamiseen vaaditaan vähintään kaksi tietynlaista mutaatiota, joten sitä ei käytännössä esiinny, kun populaatiokoot ovat huomattavan pieniä verrattuna esim. malariaan tai HIV:iin. Valintaedun saamiseksi vaadittiin kaksi tietynlaista toisistaan riippumatonta mutaatiota, joten muutoksen todennäköisyys oli huomattavasti pienempi, kuin jos mikä tahansa yksittäinen mutaatio olisi riittänyt sen saavuttamiseksi. Muutkin kokeelliset tutkimukset ovat osoittaneet evoluution rajojen olevan juuri tässä: ohjaamaton evoluutio pystyy kokeissa tuottamaan samanaikaisesti kaksi tietynlaista toistensa kanssa yhteistyössä olevaa mutaatiota, mutta ei enempää. Kun koko maapallon historian aikana eläneet bakteerit otetaan huomioon tilastollisina resursseina, ohjaamaton evoluutio pystyy toisinaan tuottamaan jopa neljän tai viiden oikeanlaisen mutaation ryppäitä, muttei enempää. Koska monimutkaisten geneettisten rakenteiden kehittyminen edellyttää paljon useampia yhtäaikaisia ja toisiaan tukevia mutaatioita, ohjaamaton evoluutio ei selitä geneettisen monimutkaisuuden kehittymistä.

Dawkins pyrkii peittämään Lenskin kokeiden varsinaisen merkityksen viljelemällä populistista retoriikkaa. Hän pyrkii luomaan vaikutelman, että Lenskin kokeet ovat todisteita ohjaamattoman evoluution lähes rajattomien kykyjen puolesta. Hän jättää kokonaan mainitsematta Behen tutkimuksen ja asettaa sen sijaan vastakkain nerokkaan ja huolellisesti tutkimuksiaan tekevän tieteentekijän (Lenskin) ja tyhmän kreationistin (Lenskin kanssa kirjeenvaihdossa olleen asianajajan), joka ”pystyisi tuskin tavaamaan artikkelin sanat siitä puhumattakaan, että olisi pätevä bakteriologi, joka osaisi turvallisesti hoitaa eturintaman laboratoriomenetelmät ja sen jälkeen analysoisi tulokset tieteellisesti”14. Tällä tavalla Dawkins esittää Lenskin tutkimustulokset ikään kuin ohjaamattoman makroevoluution riemuvoittona, jota tyhmät kreationistit vastustavat, koska he eivät ymmärrä niistä mitään.

Tällä luonnontieteellisen ponnistelun riemuvoitolla on koominen jatko-osa. Kreationistit vihaavat sitä. Se ei osoita vain evoluutiota toiminnassa; se ei osoita vain sitä, että genomeihin tulee uutta informaatiota ilman suunnittelijan vaikutusta, jonka mahdollisuuden kieltämiseen on kreationisteja käsketty (”käsketty”, koska useimmat heistä eivät ymmärrä, mitä ”informaatio” tarkoittaa); se ei osoita vain luonnonvalinnan voimaa tuottaa geenien yhdistelmiä, joiden pitäisi olla mahdottomia kreationistien rakastamien naiivien laskelmien mukaan, vaan se myös kaataa ”palautumattomaan monimutkaisuuteen” liittyvän keskeisen opinkappaleen. Niinpä ei olekaan ihme, että Lenskin tutkimus hämmentää kreationisteja ja että he etsivät siitä innokkaasti vikoja.

Dawkins15

Näillä populistisilla kommenteillaan Dawkins uskoo voivansa korjata irtopisteitä, koska hän luottaa siihen, etteivät useimmat hänen lukijoistaan saa informaatiota muista lähteistä. Näin tehdessään hän kuitenkin rikkoo tieteellisen argumentoinnin perussäännön, jonka mukaan vaihtoehtoiset näkemykset tulisi esittää niiden vahvimmassa muodossa. Hän ei evoluution todisteita käsittelevässä kirjassaan edes mainitse Michael Behen analyysia Lenskin tutkimuksesta. Hän ei kerro, että Lenskin tutkimukset tukevat Behen ennustetta, että evoluution rajana on tämän kokoisella populaatiolla kaksi tietynlaista samanaikaista ja yhteistyössä tapahtuvaa mutaatiota.

Ateistit pitävät ohjaamattoman evoluution totuutta itsestään selvänä, koska se on ainoa mahdollinen teoria ateistisessa viitekehyksessä. Siksi useimmille ateistisille tieteentekijöille riittää, että ohjaamatonta evoluutiota voidaan pitää jossakin mielessä mahdollisena. Kokeellista vahvistusta ei tarvita. Luonnon on täytynyt tarjota kaikki, mitä evoluutio tarvitsee, koska muuten evoluutio ei olisi tapahtunut.16

Dawkinsin uskonnollinen taustaoletus

Darvinismi on koko historiansa ajan käyttänyt tarkoitushakuisia ilmauksia selittämään lajien sopeutumista, vaikka darvinismin perususkomusten mukaan tällaisen tarkoitushakuisuuden olemassaoloa ei ole luvallista olettaa. Dawkins seuraa tätä darvinismin uskonnollista perinnettä myös tässä kirjassa:

Tämä kämmekkä on pettäjä, joka luottaa siihen, että sen samankaltaisuus naarasmehiläisen kanssa huijaa koiraan yrittämään parittelua sen kanssa.

Dawkins17

Proteiinimolekyylit ovat auto-origamitaiteen loistavia mestareita.

Dawkins18

Monet kukat ohjaavat mehiläisiä laskeutumaan pienillä, kukkaan maalatuilla ultravioleteilla kiitoratamerkinnöillään, joita ihmissilmä ei näe.

Dawkins19

Hermafrodiittiset eli kaksineuvoiset kasvit, joilla koiras- ja naarasosat [heteet ja emit] ovat samassa kukassa, näkevät usein erittäin paljon vaivaa estääkseen koirasosaa hedelmöittämästä naarasosaa.

Dawkins20

Erilaisista bakteereista polveutuvat mitokondriot ja kloroplastit kehittivät kumpikin toisiaan täydentävät kemialliset taikatemppunsa miljardeja vuosia ennen kuin yksikään elävä eliö olisi näkynyt ihmissilmin.

Dawkins21

Samanlaista luonnon henkilöimistä ja jopa jumalallistamista ilmenee London School of Economics -oppilaitoksen eurooppalaisen ajattelun professorin John Grayn22 ajattelussa. Grayn mukaan me ihmiset ”olemme bakteeriyhteisöjen luomia teknologisia keksintöjä, joita ne tekivät taatakseen geeniensä eloonjäämisen”23. Älykkyys ei ole ominaista erityisesti ihmiselle vaan kaikille elämän muodoille. ”Jos koneet korvaavat meidät, kyseessä oleva evolutiivinen muutos ei ollenkaan eroa siitä, kun bakteerit lyöttäytyivät yhteen ja loivat esi-isämme.”23 Gray olettaa bakteerien älykkyyden suuresti ylittävän ihmisen älykkyyden, koska ihmiset eivät ole pystyneet luomaan vastaavia biologisia organismeja.

Darvinistien pitäisi pystyä tekemään selkoa siitä, miten heidän tarkoitushakuinen kielensä tulisi kääntää ja ymmärtää niin, että tämä darvinistisista lähtökohdista luvaton tarkoitushakuisuus eliminoitaisiin. Kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut tarjoamaan tällaista selkeyttävää tulkintaa. David Stoven24 mukaan uusdarvinistisen uskonnon edustajat ovat itse asiassa haluttomia selventämään näitä peruskäsitteitä, koska se tuhoaisi heidän uskontonsa perustan. Jos käännösopas toteutettaisiin ja ilmaisut selitettäisiin projisoimatta tarkoitushakuisuutta luontoon, biologisia organismeja ei enää voitaisi kuvata oveliksi ja tarkoitushakuisiksi toimijoiksi. Dawkins ja hänen kaltaisensa ihmiset eivät voisi enää kuvata organismeja sellaisiksi, jotka manipuloivat toisiaan ja jotka kilpailevat tulevien sukupolvien markkinaosuuksista, samalla kun he lupaavat – mutta eivät koskaan toteuta – noiden lausumien käännöstä ”kunnianarvoiselle kielelle”. Enää ei olisi tarvetta eikä mitään tekosyytä kuvata organismeja tavoilla, joihin sisältyy ajatus tarkoituksesta, älykkyydestä ja vallasta. Kaikki, mitä darvinistien tarvitsisi sanoa selittääkseen sopeutumista, voitaisiin sanoa käyttämättä ilmauksia kuten ”manipulaatio” tai ”kilpailu”. Mutta tämä merkitsisi tietenkin sitä, että uusi luonnonuskonto ”häviäisi kuin unikuva jättämättä mitään jälkeensä”.25

Dawkinsin ja joidenkin muiden uusdarvinistien luoma uskonto on vain vähän tarkennettu muunnelma Darwinin alkuperäisestä uskonnosta, jonka mukaan kaikkea elävää luonnehtii tarkoitushakuinen pyrkimys lisääntyä. Vaikka Darwin pyrki poistamaan tarkoitushakuisuuden ja suunnitelmallisuuden luonnosta kieltäessään luonnon olevan älykkään Luojan luomusta, hän päätyi tuomaan tarkoitushakuisuuden luontoon takaisin antamalla jumalallisia ominaisuuksia aineellisille tekijöille.

Sekä vanha darvinismi että uusi uskonto ymmärtävät elämän läpikotaisin tarkoitushakuiseksi. Darwinin mukaan koko olemassaolon taistelun, luonnonvalinnan ja evoluution prosessia ajaa organismien pyrkimys lisääntymiseen. Ja jos uudesta uskonnosta otettaisiin pois kaikki organismeille luetut tarkoitushakuiset taipumukset ja toiminnot – itsekkyys, eri asioiden manipulointi, toistensa kanssa kilpailu, lukemattomien taktiikkojen ja välineiden käyttö omien päämäärien saavuttamiseksi – uudesta uskonnosta ei jäisi mitään jäljelle. Uuden uskonnon kannattajat pitävät ihmisiä ja kaikkia muita organismeja salattujen yli-inhimillisen voiman ja älykkyyden omaavien tarkoitushakuisten toimijoiden (geenien) avuttomina nukkeina tai välikappaleina. Näiden salattujen toimijoiden ainoana tarkoituksena on tuottaa suurin mahdollinen määrä omia kopioitaan organismien uudessa sukupolvessa.26

Evoluutioon on alettu vedota biologiassa ikään kuin Jumalan korvikkeena. ”Evoluutio” on alettu ymmärtää enemmän tai vähemmän persoonalliseksi jumaluudeksi, ”maailmankaikkeuden todelliseksi voimaksi”27. Se, mitä aikaisemmin pidettiin Jumalan toimintana, luetaan nykyään ”evoluution” toiminnaksi. Aikamme ihmiselle evoluutio on ottanut Jumalan paikan. Siinä mielessä evoluutio on aikamme ”jumala”. Nykyajan ihminen pitää ”evoluutiota” älykkyyden, matemaattisen ymmärryksen ja esteettisen tajun alkuperänä. Kaikki ihmispersoonallisuuden korkeimmat ulottuvuudet ovat syntyneet ”itsestään”, maailmankaikkeuden omasta luonteesta.

Tämä argumentti johtaa lopulta yhteen väistämättömään tulokseen: että luonto on ”Jumala”. Pyrkiessään eliminoimaan kaikki ajatukset jumaluudesta evolutionismi päätyy lopulta jumalallistamaan luonnon. Jos ihmisjärki ei ole Jumalan luomusta, sen on täytynyt kehittyä itse aineesta tai jostakin aineeseen sisältyvästä periaatteesta. Tätä juuri evolutionismi opettaa.28

Shallisin29 mukaan kaikki filosofiset käsitykset maailmankaikkeudesta voidaan perimmältään pelkistää kahteen peruskäsitykseen:

1. Teistisen käsityksen mukaan maailmankaikkeus on tuonpuoleisen Jumalan luomusta. Sen mukaan maailmankaikkeus ei itsessään ole jumalallinen. Raamatullinen käsitys on kaikkein puhtain muoto teismiä.

2. Panteistisen käsityksen mukaan maailmankaikkeus on itsessään jumalallinen ja sillä on kaikki jumaluuden ominaisuudet (ikuisuus, elämä, tietoisuus, älykkyys).

Toisen vaihtoehdon piiriin kuuluvat sekä kaikkein alkukantaisin animismi (joka näkee henkiä kaikissa esineissä ja olioissa) että kaikkein rationalistisin ateismi. Luonnon jumalallistaminen selittää aikamme heräävän kiinnostuksen okkultismiin ja mystiikan eri muotoihin.

Koska ”luonto” on itse asiassa ”jumala” (kyvyssään luoda aine, elämä ja älykkyys), voidaan kysyä, mistä koostuu tämän jumaluuden palvonta. Koska ihminen on elämän kaikkein kehittynein muoto tällä planeetalla, ihminen on luonnon eli jumaluuden kaikkein kehittynein muoto. Toisin sanoen, jos luonto on ”jumala”, ihminen on kaikkein ”jumalallisin” olento, ihminen on itse itselleen jumala.30

Jos Shallisin oletus on tosi, voisimme odottaa naturalististen tieteentekijöiden kannanotoissa ilmenevän panteistisia painotuksia. Jotkut nykyisistä luonnontieteilijöistä tunnustautuvatkin panteisteiksi. Esimerkiksi Turun yliopiston perinnöllisyystieteen emeritusprofessori Petter Portin kirjoittaa Hakehila-lehdessä:

Evoluutioteoria ei sano mitään Jumalan olemassaolosta, se vain tekee tällaisen käsitteen biologisen luonnon kuvaamisessa ja selittämisessä tarpeettomaksi. Teorian omaksuminen ei myöskään välttämättä johda ateismiin. Charles Darwin ei itsekään ollut ateisti, vaan päätyi agnostikoksi. – – Omasta puolestani olen panteisti.

Portin 31

John Grayn32 mukaan Maan käsittäminen organismia muistuttavaksi itseään sääteleväksi järjestelmäksi ”ilmentää kaikkein tiukinta tieteellistä naturalismia”, samalla kun tällainen teoria ”rakentaa uudelleen yhteyden ihmisten ja muun luonnon välille, jota puolusti ihmiskunnan ikivanha uskonto, animismi”.


Lähteet

  • Gray, John: Straw Dogs: Thoughts on Human and Other Animals. London: Granta Books, 2003.
  • Richard Dawkins: Sokea kelloseppä. suom. Risto Varteva. Helsinki: WSOY, 1989.
  • Richard DawkinsMaailman hienoin esitys. Terra Cognita, 2010. ISBN 978-952-5697-27-8.
  • Shallis, Ralph: Il faut beaucoup de foi pour être athée: A la recherché de nos originies. Fontenay-sous-Bois Cedex: Editions Farel, 1983.
  • Stove, DavidDarwinian Fairytales: Selfish Genes, Errors of Heredity and Other Fables of Evolution. New York: Encounter Books, 2007.

Viitteet

  1. ^ Dawkins 2009: 195–196
  2. ^ Dawkins 2009: 230
  3. ^ Dawkins 2009: 233
  4. ^ Dawkins 2009: 224
  5. ^ Dawkins 2009: 231–232
  6. ^ Dawkins 2009: 231
  7. ^ Dawkins 2009: 232–233
  8. ^ Dawkins 1989: 240
  9. ^ D’Souza, Dinesh: What’s So Great about Christianity, s. 163-164. Carol Stream, Ill.: Tyndale House Publishers, 2008.
  10. ^ Dawkins 2009: 134
  11. ^ Dawkins 1989: 328
  12. ^ Pinker, Steven: How the Mind Works, s. 162. New York: W. W. Norton, 1997.
  13. ^ M. Behe: The Edge of Evolution. Free Press, 1 edition (June 5, 2007). ISBN: 978-074329620.
  14. ^ Dawkins 2009: 123–124
  15. ^ Dawkins 2009: 123
  16. ^ Johnson, Phillip: Darwin on Trial, s. 43. 2nd edition. Downers Grove, Ill: InterVarsity Press, 1993.
  17. ^ Dawkins 2009: kuvasivu 4
  18. ^ Dawkins 2009: 218
  19. ^ Dawkins 2009: 53
  20. ^ Dawkins 2009: 49–50
  21. ^ Dawkins 2009: 346
  22. ^ Gray 2003
  23. > 23,0 23,1 Gray 2003: 16
  24. ^ Stove 2007: 281
  25. ^ Stove 2007: 281
  26. ^ Stove 2007: 304
  27. ^ McKay, Donald: Clockwork Image, s. 52. London: Inter Varsity Press, 1974.
  28. ^ Shallis 1983: 107
  29. ^ Shallis 1983: 107–108
  30. ^ Shallis 1983: 108
  31. ^ Portin, Peter: Tapio Puolimatkalle ja Irene Jelinille. Hakehila, 2009, nro 4, s. 42.
  32. ^ Gray 2003: 32–33