Umpilisäke

Ihmisen umpilisäke on tunnetuimpia esimerkkejä polveutumisopin todisteena pidetystä surkastumasta. Ernst Mayrin mukaan se valaisee evoluution aikaisempaa kulkua. Hän argumentoi umpilisäkkeen – muiden todisteiden ohessa – asettavan ylitsepääsemättömiä ongelmia kreationistisen selityksen tielle mutta olevan sopusoinnussa yhteisen polveutumisen teorian kanssa.1

Surkastumapäättelyjen luonteesta

Surkastumien tunnistamistavasta ja sen taustaoletuksista

Jos elimellä ei ole mitään toimintoa tai kun toiminto on rakenteeseen nähden liian vähäinen, on yleensä perusteltua olettaa kyseisen eliön polveutuneen sellaisesta kantamuodosta, jolla kyseinen elin on ollut toimiva.2

Päättelyn ideana on siis olettaa, että nykyinen toimimattomuus on jatkona aiempaan toimivuuteen; tällainen päättely siis itse asiassa lähtee olettamuksesta, että luonnossa kaikki on tai on ainakin joskus ollut tarkoituksenmukaista, joten mahdollisesti havaitut epätarkoituksenmukaisuudet vaativat erityistä selittämistä. Evoluutioteorian perusfilosofia kuitenkin pitää luontoa kaikkineen tarkoituksettomien prosessien tarkoituksettomana tuotoksena ja siten – johdonmukaisesti sovellettuna – ennustaisi kaikkialla tavattavan pikemminkin epätarkoituksenmukaisuutta kuin tarkoituksenmukaisuutta.3

Näin ollen koko surkastumien tunnistamismenetelmäkin on evoluutiofilosofisesti ongelmallinen ja sellaisena yksi lisäosoitus evoluutioteorian huonosta yhteensopivuudesta havaintoaineiston kanssa: odotetaan luonnosta löytyvän paljon tarkoituksettomasta kehitysprosessista kertovia toimimattomia turhakkeita, mutta kun niitä sitten löytyykin niin kovin, kovin vähän, ne vähätkin koetaan usein luontevammaksi selittää muutoin kuin pelkkinä esimerkkeinä tarkoituksettoman evoluutioprosessin yritys ja erehdys -luonteesta.4

Surkastumat ja polveutumisoppi

Näkemystä umpilisäkkeestä surkastumana perustellaan sillä, että kasvissyöjäeläinten umpilisäke on suhteellisestikin suurempi kuin ihmisen ja että – toisin kuin ihmisellä – se näillä toimii mm. kasvien selluloosan pilkkomisessa. Tästä halutaan päätellä ihmisen kehityshistoriallisten esi-isien olleen kasvissyöjiä, joiden silloisesta suuresta, toimivasta umpilisäkkeestä olisi nykyihmisen suolistoanatomiaan jäänyt pelkkä surkastunut ja hyödytön pussukka.

Perustelutapaa tarkastellessa on helppo huomata sen kehämäisyys: on jo valmiiksi oletettava se iso asia, että ihminen ylipäänsä olisi voinut – jopa ihan vain jonkinlaisen tarkoituksettoman prosessin kautta – kehittyä jostain huomattavan erilaisesta eliöstä, jotta voitaisiin perustella se suhteessa paljon pienempi väittämä, että jokin nykyihmisen anatominen piirre olisi tuon oletetun kantamuodon vastaavan elimen surkastuma.5

Surkastumat ja uuden geneettisen informaation alkuperä

Surkastuneet elimet eivät suoranaisesti kelpaa korkeammalle kehittymisen todisteiksi: nehän eivät edes sovi esimerkeiksi uuden biologisen toiminnallisuuden vähittäisestä kehkeytymisestä, saati että ne mitenkään valaisisivat evoluutioteorian uskottavuuden kannalta perustavaa kysymystä siitä, miten sittemmin menetetty surkastumattoman elimen toiminnallisuus olisi alun perin voinut tarkoituksettomasti itsestään ilmaantua. Surkastuneet elimet todistavatkin enintään sen, että elimet voivat surkastua eli menettää toimintakykyään.2

Onko umpilisäke ylipäänsä mikään surkastuma?

Vastoin perinnäistä näkemystä ihmisen umpilisäkkeellä (kansanomaisesti umpisuolella) on itse asiassa havaittu olevan rakenteeseensa nähden täysin riittävä funktio: se toimii erityisesti ensimmäisten elinvuosien aikana taudinaiheuttajien torjunnassa niin sanottuna paksusuolirisana.6

Lisäksi vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan umpilisäkkeellä on tärkeä tehtävä myös aikuisilla, sillä se säilöö suolistobakteereita ihmisen sairastuessa esimerkiksi koleran tai ameeban aiheuttamaan ripuliin. Ihmisen parannuttua umpilisäkkeessä säilynyt bakteerikanta synnyttää uudestaan kaikki elimistölle tarpeelliset bakteerit. Kehitysmaissa ripuli on vakava ongelma, jopa yksi yleisimpiä kuolinsyitä, joten tämä funktio on hyvinkin merkittävä.7

Loppupäätelmä

Edelläsanotun valossa on perusteltua todeta, että yritys käyttää ihmisen umpilisäkettä jonkinlaisena "evoluutioteorian todisteena" on kaiken kaikkiaan jokseenkin huonoin kuviteltavissa oleva argumentti.8

Katso myös

ApologetiikkaWiki

Internet

Viitteet

  1. ^ Evoluutio s. 61-62
  2. > 2,0 2,1 Siegfried Scherer, Reinhard Junker: Evoluutio – kriittinen analyysi, s. 169-170. Datakirjat, 2000. ISBN 951-98558-0-7.
  3. ^ Aikanaan paljon mainostettu, nyttemmin virheelliseksi osoitettu "roska-DNA"-hypoteesi on hyvä esimerkki tästä tarkoituksettomuusfilosofiasta ja sen haitallisesta vaikutuksesta biotieteiden kehittymismahdollisuuksiin.
  4. ^ "Roska-DNA:tahan" pyrittiin käyttämään todisteena juuri tällaisesta sokeasta kehitysprosessista; samalla logiikalla sen toiminnallisuuden löytymistä tulisi käyttää todisteena älyllisestä suunnittelusta.
  5. ^ Ts. esim. ihmisen umpilisäkettä ei voida järkevästi ajatellen luokitella "kasvissyöjäeläinmenneisyyden" surkastumaksi olettamatta jo valmiiksi, että ihmisen sukupuussa ylipäänsä voi olla kasvissyöjäeläimiä, siis epäihmisiä.
    Tämän "umpilisäke on surkastuma kasvissyöjäeläinmenneisyydestä – siispä ihmiskunnalla on kasvissyöjäeläinmenneisyys" -päättelyn kehämäisyyden voi nähdä esim. vertaamalla sitä yritykseen käyttää umpilisäkettä todistamaan avaruusolentojen joskus menneisyydessä kohdistaneen ihmiskuntaan geenimanipulaatiota: olisi yritetty kehittää ihmiselle selluloosaruoansulatusjärjestelmä siinä kuitenkaan onnistumatta. – Harva kai uskoisi tämmöistä teoriaa todeksi pelkästään siitä syystä, että ihmisellä on umpilisäke (siis "umpilisäke on jäänne avaruusolentojen harjoittamasta geenimanipulaatiosta – siispä avaruusolennot ovat harjoittaneet geenimanipulaatiota" -päättely ei oikein vakuuttaisi), mutta jos jonkinlaista "avaruusolentojen geenimanipulaatio" -teoriaa jo valmiiksi jostain syystä pidettäisiin vakuuttavana, voisi sitten tietysti vaikuttaa luontevalta soveltaa sitä vaikkapa juuri umpilisäkkeenkin alkuperän selittämiseen.
  6. ^ Siegfried Scherer, Reinhard Junker: Evoluutio – kriittinen analyysi, s. 169. Datakirjat, 2000. ISBN 951-98558-0-7.
  7. ^ Bollinger, R.R., Barbas, A.S., Bush, E.L., Lin, S.S. & Parker. W. (2007) Biofilms in the large bowel suggest an apparent function of the human vermiform appendix. J. Theoretical Biology. 249: 826-831.
  8. ^ Samantasoisia eli täysin järjettömiä inttämiä voi toki olla monia muitakin, mutta olennaisesti huonompien evoluutiouskomusperustelujen löytäminen kyllä tosiaankin vaikuttaisi yhtä työläältä kuin tyhjänpäiväiseltäkin tehtävältä.