Darwinian Fairytales (kirja)

Vaikka australialainen filosofi David Stove on itse ateisti ja evolutionisti, hän kiinnittää kirjassaan Darwinian Fairytales: Selfish Genes, Errors of Heredity and Other Fables of Evolution huomiota siihen, että monien ajassamme vaikuttavien darvinististen kertomusten vetovoima perustuu myös niihin sadunomaisiin elementteihin, joita niihin on rakentunut.

Richard Dawkinsin satu itsekkäästä geenistä

Stove ottaa yhdeksi esimerkiksi Richard Dawkinsin ajatuksen ”itsekkäästä geenistä”.

Dawkins oli kaikkia edeltäjiään nokkelampi ja ymmärsi, että koska geenit ovat salattuja, voimakkaita ja moraalittomia, ne tarjoavat aineistoa kirjalle ”Kuningas Geenin hovin salaisuudet ja skandaalit”. Mikään voima maan päällä ei olisi voinut estää tätä kirjaa menestymästä.

Stove1

Geenit ovat hyvin salattuja: ennen viime vuosisataa kukaan ei tiennyt mitään niiden olemassaolosta. Dawkinsin mukaan geenit ovat hyvin voimakkaita: ne ohjaavat kaikkien elävien olentojen elämää. Lisäksi ne ovat äärimmäisen moraalittomia: Dawkinsin kuvauksen mukaan geenit ovat häikäilemättömän itsekkäitä. Dawkinsilla on kyky esittää ajatuksensa kertomuksen muodossa, joka tavoittaa ihmisten mielikuvituksen. Samalla hän voi yliopistollisen asemansa takia esittää kaikki tieteen auktoriteetilla.

David Berlinski on samaa mieltä Stoven kanssa: Kun Richard Dawkins väittää, että geenit ”loivat meidät, ruumiimme ja mielemme”, hän vetoaa olennaisesti maagiseen yhteyteen. ”Jos geenin käsitettä käytetään täsmällisessä merkityksessä, siinä ei ole mitään sellaista, mikä tekisi joukolle kemikaaleja mahdolliseksi luoda yhtään mitään.”2 Kemikaalikokoelma tuskin kokee turhamaista omahyväisyyttä siitä, että se kopioi itsensä.

Myytti ennakkoluulottomasta ja pyyteettömästä tieteentekijästä elää edelleen kulttuurissamme, vaikka se on tieteenfilosofiassa ja tieteen historian tutkimuksessa moneen kertaan kumottu. Mikään ei ole vetoavampaa kuin tällaisen oletetusti pyyteettömän tieteentekijän kertomat sadunomaiset kertomukset olemassaolon arvoituksesta. Kertomukset ovat sekä viihdyttäviä että mieltä ylentäviä. Vaikutelmaa lisää entisestään, jos nämä kertomukset on esitetty muodossa, joka antaa jokaiselle niihin uskovalle älyllisen rohkeuden sädekehän.

Altruismin ongelma

Koska darvinismin perusajatuksen mukaan kaikki eliöt pyrkivät selviämään eloonjäämisen jatkuvassa kamppailussa, altruistinen käyttäytyminen on aina muodostanut ongelman naturalistiselle ajattelulle. Dawkins pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman puolustamalla kahta ristiriitaista väitettä. Yhtäältä hän pyrkii selittämään altruismin olemassaolon sillä, että jokainen eliö pyrkii takaamaan omien geeniensä jatkuvuuden seuraavissa sukupolvissa. Niinpä eliöt käyttäytyvät altruistisesti omia jälkeläisiään kohtaan, koska vanhempien geenit jatkavat elämäänsä jälkeläisissä. Toisaalta Dawkins pyrkii selittämään altruismin olevan näennäistä, koska perimmältään altruistinen käyttäytyminen on vain seurausta ”geenien itsekkyydestä”.

Yksi Dawkinsin kirjoitusten kiinnostavuuden ja vetovoiman perusteista on juuri tämä epäselvä tapa lähestyä altruismin ongelmaa.

Jos et (esimerkiksi) lukiessasi Dawkinsin kirjaa Itsekäs Geeni pysty saamaan selville, kieltääkö kirjan tekijä sukulaisten välisen altruismin olemassaolon vai tarjoaako hän sille kausaalisen selityksen (ja tosiasiassa et pysty saamaan sitä selville), niin siihen on todennäköisesti syynä se, että kirjan tekijän ajatukset kyseisestä aiheesta ovat täsmälleen yhtä epäjohdonmukaisessa tilassa kuin hänen kirjansa. – – Lisäksi jos kirja olisi sanonut selvästi ja johdonmukaisesti joko että sukulaisten välistä altruismia ei ole olemassa tai että sitä on olemassa, kirja olisi menettänyt paljon kiehtovuudestaan ja sitä olisi myyty vähemmän. Sen epäjohdonmukaisuus tämän perustavan kysymyksen osalta – vaikka se epäilemättä uskollisesti heijastaa tekijänsä mielentilaa – on juuri yksi niistä tekijöistä, jotka pitävät lukijat kiinnostuneina arvailemassa. Se on yhtä aikaa lukijoiden kiinnostuksen ja kirjan tekijän tulon lähde. Johdonmukaisuus olisi maksanut tekijälle rahaa.

Stove3

Dawkinsin käsityksen epäselvyys tekee hänelle mahdolliseksi torjua kritiikki, esitettiin se miltä suunnalta tahansa. Jos darvinistista teoriaa kritisoidaan siitä, ettei se pysty antamaan selitystä altruismille, on aina mahdollista viitata siihen, että itse asiassa darvinistinen teoria nimenomaan selittää altruismin olemassaolon pyrkimyksellä geenien leviämisen edistämiseen. Jos taas darvinistista teoriaa kritisoidaan siitä, että altruismin olettaminen ei sovi yhteen eloonjäämisen kamppailun perusajatuksen kanssa, on aina mahdollista vastata, että itse asiassa teoria geenien itsekkyydestä osoittaa altruismin olevan perimmältään illuusiota.

Darvinismin uskonnolliset piirteet

Stove kiinnittää huomiota siihen, että darvinismin sisään on rakentunut uskonnollisia piirteitä. Tämä näkyy erityisesti siinä, että darvinismi kuvaa luontoa tarkoitushakuisena toimijana. Dawkins on moderni esimerkki tästä jo klassiselle darvinismille ominaisesta piirteestä.

Dawkinsin mukaan ”olemme – – robotteja, jotka on sokeasti ohjelmoitu säilyttämään itsekkäät molekyylit, jotka tunnetaan geenien nimellä”. Hän sanoo, että ”meitä manipuloidaan, jotta varmistaisimme geeniemme eloonjäämisen”. Hän pitää perustavana totuutena, että ”organismi on DNA:n työväline” ja ”elävät organismit ovat olemassa DNA:n hyväksi”.

Näissä lainauksissa Dawkins antaa geeneille ominaisuuksia, jotka tekevät geeneistä jossakin mielessä jumalallisia. Ne ovat ihmistä mahtavampia, koska ne pystyvät manipuloimaan ihmistä. Ihminen on olemassa geenejä varten. Geenit ovat jopa jossakin mielessä ikuisia: ”geeni – – ei tule vanhaksi; se ei ole lähempänä kuolemaa ollessaan miljoonan vuoden ikäinen kuin ollessaan sadan vuoden ikäinen. Se siirtyy ruumiista toiseen sukupolvien kuluessa, manipuloiden ruumista toisensa jälkeen omalla tavallaan ja omia tarkoitusperiään varten, hyläten kuolevaiset ruumiit ennen kuin ne vaipuvat vanhuuteen ja kuolemaan. Geenit ovat kuolemattomia – –.” Jos Dawkins on oikeassa ”tiede on antanut meille sen, mitä ihmissydän on aina kaivannut, mutta ei ole koskaan aikaisemmin saavuttanut: tiedon olennoista, jotka ovat niin valtavan ylivertaisia meihin nähden, että ne ansaitsevat kunnoituksemme ja palvontamme”4.

Stoven mukaan Dawkins on omalta osaltaan ollut luomassa uskontoa, jossa geeneille annetaan monia niistä ominaisuuksista, joita on perinteisesti annettu Jumalalle. Dawkins on ”polyteisti” sikäli, että geeni-jumalia on hyvin suuri määrä. Hänen uskontonsa eroaa kristillisestä teismistä sikäli, että hänen jumalansa eivät ole hyviä vaan säälimättömän itsekkäitä. Mutta ne ovat Jumalan kaltaisia sikäli, että ne ovat mahtavia, tarkoitushakuisia, älykkäitä ja kuolemattomia.5 Dawkins tosin sanoo muutaman kerran, että geenit eivät ole tarkoitushakuisia toimijoita. Mutta jokaista tällaista lausumaa kohden Dawkinsilla on ”sata lausumaa, joihin sisältyy ajatus, että geenit ovat tarkoitushakuisia”6.

Darvinismi on koko historiansa ajan käyttänyt tarkoitushakuisia ilmauksia selittämään lajien sopeutumista, vaikka darvinismin perususkomusten mukaan tällaisen tarkoitushakuisuuden olemassaoloa ei ole luvallista olettaa. Niinpä darvinistien pitäisi pystyä tekemään selkoa siitä, miten heidän tarkoitushakuinen kielensä tulisi kääntää ja ymmärtää niin, että tämä darvinistisista lähtökohdista luvaton tarkoitushakuisuus eliminoitaisiin. Kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut tarjoamaan tällaista selkeyttävää tulkintaa. Stoven mukaan uusdarvinistisen ”geeniuskonnon” edustajat ovat itse asiassa haluttomia selventämään näitä peruskäsitteitä, koska se tuhoaisi heidän uskontonsa perustan.

On hyvin helppoa ymmärtää, miksi geeniuskonnon kannattajat ovat erityisen haluttomia käännösoppaan tuottamiseen. Sillä oletetaan, että projekti voitaisiin viedä menestyksekkäästi päätökseensä: mikä olisi sen vaikutus uuteen uskontoon? Yksinkertainen seuraus olisi, että Dawkins ja hänen kaltaisensa ihmiset eivät voisi enää kuvata geenejä itsekkäiksi ja sellaisiksi, jotka manipuloivat kaikkea auringon alla ja jotka kilpailevat alleeliensa kanssa tulevien sukupolvien markkinaosuuksista, ja niin edelleen samalla kun he lupaavat – mutta eivät koskaan toteuta – noiden lausumien käännöstä ”kunnianarvoiselle kielelle”. Enää ei olisi tarvetta eikä mitään tekosyytä kuvata geenejä tavoilla, joihin sisältyy ajatus tarkoituksesta, älykkyydestä ja vallasta. Kaikki, mitä darvinistien tarvitsisi sanoa selittääkseen sopeutumista, voitaisiin sanoa käyttämättä ilmauksia kuten ”itsekäs”, ”manipulaatio” tai ”kilpailu”. Mutta tämä merkitsisi tietenkin sitä, että uusi geeniuskonto häviäisi kuin unikuva jättämättä mitään jälkeensä.

Stove7

Stoven mukaan tämä uusi geeniuskonto on vain vähän tarkennettu muunnelma Darwinin alkuperäisestä uskonnosta, jonka mukaan kaikkea elävää luonnehtii tarkoitushakuinen pyrkimys lisääntyä. Vaikka darvinismi pyrki poistamaan tarkoitushakuisuuden ja suunnitelmallisuuden luonnosta kieltäessään luonnon olevan älykkään Luojan luomusta, se päätyi tuomaan tarkoitushakuisuuden luontoon takaisin antamalla jumalallisia ominaisuuksia aineellisille tekijöille.

Lähteet

  • Stove, DavidDarwinian Fairytales: Selfish Genes, Errors of Heredity and Other Fables of Evolution. New York: Encounter Books, 2007.
  • Berlinski, David: The Devil's Delusion: Atheism and its Scientific Pretensions. New York: Crown Forum, 2008.

viitteet

  1. ^ Stove 2007: 178
  2. ^ Berlinski 2008: 199
  3. ^ Stove 2007:247
  4. ^ Stove 2007: 256-257
  5. ^ Stove 2007: 269
  6. ^ Stove 2007: 272
  7. ^ Stove 2007: 281