Kutistuva turska (kirja)

Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä
KutistuvaTurskaKansi.jpeg
Kirjailija Katja Bargum & Hanna Kokko
Genre Tietokirja
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2008
Sivumäärä 324
ISBN 978-951-0-34020-2


Kirjassaan Kutistuva turska Katja Bargum ja Hanna Kokko1 pitävät ohjaamattoman evoluution todisteena sitä, että on olemassa epätarkkoja ja kehnoja sopeumia. Vaikka he sijoittavat älykkään suunnitelman teorian tieteen ulkopuolelle, niin että mitään empiiristä todistusaineistoa ei voida tieteen piirissä käyttää todisteena älykkään suunnitelman teorian puolesta, empiiristä todistusaineistoa voidaan heidän mielestään tieteen piirissä käyttää älykkään suunnitelman teoriaa vastaan. Seuraavassa esitetyt kriittiset kommentit perustuvat suurelta osin Tapio Puolimatkan kirjaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (2010), jota on käytetty tekijän luvalla.

Luonnossa olevia epätäydellisiä rakenteita voidaan Bargumin ja Kokon mukaan käyttää todisteena siitä, ettei luonto ole älykkäästi suunniteltu. Kuitenkin on samaan aikaan kiellettyä käyttää luonnon hienosäädettyjä järjestelmiä todisteina älykkään suunnitelman puolesta, koska tämä merkitsisi menemistä tieteen ulkopuolelle ja siten tieteen pelisääntöjen loukkausta:

Eliöiden hämmästyttävän tarkat sopeumat ovat niin kutsutun älykkään suunnittelun (Intelligent Design) -idean lähtöpiste. Kukapa ei ällistyisi loisten hermostomanipulaation nerokkuudesta – – tai siitä, kuinka kauniisti kämmekkä varmistaa pölytyksensä – – Älykkään suunnittelun (ID) idean mukaan sopeutumat ovat liian täydellisiä ollakseen evoluution tuottamia – sen sijaan niiden takana näkyy merkkejä älykkään suunnittelijan toimista. – –

Näennäistieteet eivät sinänsä kuulu tämän kirjan piiriin, mutta tässä yhteydessä on hyvä luoda pieni katsaus epätarkkoihin tai kehnoihin sopeumiin. Ne eivät nimittäin oikein sovi ajatukseen älykkäästä suunnittelusta – – .

Bargum & Kokko2

Bargum ja Kokko katsovat, että on tieteellistä päätellä, että epätarkat ja kehnot sopeumat eivät sovi ajatukseen älykkäästä suunnittelusta, mutta on näennäistieteellistä päätellä, että eliöiden hämmästyttävän tarkat sopeumat ovat merkkejä älykkäästä suunnitelmasta. Tällaisilla tieteellisyyden säännöillä voi tietysti turvata älyllisesti heikonkin näkemyksen valta-aseman, koska vastapuolen väitteet on määritelty tieteen ulkopuolelle kuuluviksi.

Mikä sitten todistaa, ettei Jumala ole älykkäästi suunnitellut maailmaa? Ensinnäkin se, että pingviiniparat joutuvat hytistelemään Etelämantereen jäämyrskyssä kuukausikaupalla hautoessaan yhtä munaansa:

Tuskin mikään uuden elämän luominen tuntuu sivustakatsojasta yhtä tuskalliselta kuin keisaripingviinin (Aptenodytes forsteri) lisääntyminen. Keisaripingviinit hautovat yhtä ainutta munaa läpi Etelämantereen talven, jossa lämpötila laskee kuusikymmentä astetta alle nollan, ja tuulet puhaltavat 45 metrin sekuntinopeudella. Tässä jäämyrskyssä pingviiniparat hytistelevät kuukausitolkulla – ja minkä takia. Yhden ainoan poikasen takia. Eikö evoluutio voisi keksiä tehokkaamman keinon tuottaa uusia pingviinejä?

Bargum & Kokko3

Bargumin ja Kokon mukaan pingviinien kohtalo voidaan selittää ohjaamattoman evoluution mutta ei älykkään suunnitelman pohjalta. Toiseksi älykästä suunnittelua vastaan puhuvat vanhuusiän taudit kuten Alzheimerin, Parkinsonin ja Huntingdonin taudit. Ohjaamattoman evoluution näkökulmasta ne voidaan ymmärtää, koska ne puhkeavat lisääntymisiän jälkeen. Jumalan älykkään suunnitelman näkökulmasta taas tieteellistä selitystä ei ole olemassa, koska naturalistit eivät hyväksyisi tieteelliseksi sellaista selitystä, jossa vedotaan Jumalaan. Toisin sanoen, Bargum ja Kokko eivät kelpuuttaisi selitykseksi sitä, että syntiinlankeemuksen takia koko luomakunta on epänormaalissa tilassa ja ihminenkin on alistettu kuolevaisuuden alaiseksi. Myös viisauden hampaat, joita joudutaan poistamaan ”tuskallisella leikkauksella”, voidaan selittää evoluutiolla, mutta ne eivät sovi älykkääseen suunnitelmaan. Surkastumat ovat lisätodiste samasta asiasta. Ohjaamattomasta evoluutiosta todistavat myös tasalämpöisten eläinten ”naurettavan pitkät siemenjohtimet”. ”Tällä hetkellä esimerkiksi ihmisen siittiöjohtimet ovat ainakin kolme kertaa pitemmät kuin ne olisivat jos menisivät suoraan kivespusseista penikseen, kiertämättä kymmenen senttimetriä yläpuolella olevia virtsateitä”.

Kivestiehyiden silmukka osoittaa evoluution ja kaukonäköisen suunnittelun välisen eron. Kun suunnittelija kykenee hahmottamaan halutun lopputuloksen ja rakentaa piirteen sen mukaan, luonnonvalinta toimii paljon sokeammin. Se valitsee parhaiten menestyvistä tämänhetkisistä ratkaisuista muutaman jatkoon, ja tämä taas rajoittaa tulevien sukupolvien perusratkaisuja. Näin ollen valintatilanteessa voittavat aina lyhyellä aikavälillä hyödylliset piirteet, vaikkeivät nämä olisikaan loppujen lopuksi parhaita ratkaisuja pitkällä tähtäimellä.

Bargum & Kokko4

Richard Dawkins5 sanoo saman asian värikkäämmin. Hänen mukaansa siemenjohdin ”tekee naurettavan mutkan virtsanjohtimen takaa”. Hän lisää: ”Jos tämä olisi suunniteltu, kukaan ei voisi vakavissaan kieltää, että suunnittelija on tehnyt vakavan virheen.” Hän pitää tätä ongelmaa niin vakavana, että se antaa syyn epäillä Luojan olemassaoloa. ”Tällaiset esimerkit varmaan nakertavat niiden kantaa, jotka kaipaavat ’älykästä suunnittelua’.”

Dogmaattisen naturalismin luomien pelisääntöjen mukaan argumentit älykästä suunnittelua vastaan ovat tieteen sisällä, mutta argumentit älykkään suunnittelun puolesta ovat tieteen ulkopuolella. Näillä pelisäännöillä dogmaattiset naturalistit voivat kierrättää kirjoituksissaan huonosti perusteltuja väitteitä epätäydellisistä rakenteista ja suojata ne kritiikiltä.

Lääkäri Pekka Reinikaisen6 mukaan väitteet epätäydellisistä rakenteista ovat ongelmallisia. Ei ole kokeellista näyttöä siitä, että mikään muu anatominen rakenne toimisi paremmin. Lääketieteen historia on osoittanut, että anatomisten rakenteiden toiminta ymmärretään usein vasta perusteellisen tieteellisen tutkimuksen myötä. Vanhuusiän taudit eivät ole osa ihmisen alkuperäistä rakennesuunnitelmaa, vaan ne ovat seurausta haitallisista mutaatioista. Tautien lisääntyminen on osa prosessia, jossa alkuperäinen luomakunta rappeutuu syntiinlankeemuksen seurauksena. Viisaudenhampaiden ongelmat saattavat johtua modernista ruokavaliosta ja vähäisestä liikunnasta. Jos toinen identtisistä kaksosista syö voimakasta puremista edellyttävää ravintoa ja harrastaa runsaasti liikuntaa, alaleuka kasvaa suuremmaksi ja hampaat mahtuvat. Tämä johtuu ilmeisesti luonnonmukaisen elämäntavan aiheuttamasta hormonaalisesta stimulaatiosta. Modernia ”pullamössöelämää” harrastavalle kaksoselle sen sijaan voi tulla ongelmia hampaidensa kanssa.

Reinikainen6 kyseenalaistaa myös väitteen, että siemenjohtimet olisivat liian pitkät. Siemenjohtimet ja niiden päässä olevat kivekset vaeltavat sikiöaikaisesta paikastaan vatsaontelon takaseinän tuntumassa kivespusseihin ja näin menevät virtsanjohtimien yli. Ne eivät voisi kehittyä vatsaontelon etuseinässä sikiöaikana, sillä tämä edellyttäisi epäedullisia verenkierrollisia ratkaisuja. Jos kivekset kiertäisivät virtsatiet ulkokautta, seurauksena voisi olla kaksi yhden kiveksen pussia molempien reisien etupuolella, missä ne olisivat alttiina vammautumiselle ja kuumenemiselle. Kuumeneminen taas haittaisi siittiötuotantoa ja voisi johtaa syöpään. Lenkki virtsanjohtimien yli on välttämätön, koska siemenjohtimien on kuljettava eturauhasen kautta, sillä siellä tapahtuu myöhemmän hedelmöityksen kannalta välttämätön emäksisen prostatanesteen lisääminen happamaan siemennesteeseen. Tämä neutraloi myös emättimen happamat nesteet. Näin siittiöiden liikkuvuus alkaa oikealla hetkellä siten, että niillä on riittävästi energiaa perille asti.

Samalla kun naturalistit kiinnittävät huomiota joihinkin kyseenalaisiin yksityiskohtiin eliöiden rakennesuunnitelmissa, he sivuuttavat perustavanlaatuisia puutteita naturalistisissa selityksissä. Yksi tällainen puute koskee sitä, miten yleensä voidaan selittää suvullisen lisääntymisen kehittyminen ohjaamattoman evoluution pohjalta. Bargum ja Kokko (2008: 220) myöntävät, että evoluutiobiologit ”ovat kaikista maailman ihmisistä kenties eniten hämmennyksissään seksin olemassaolosta – hyvästä syystä”. On vaikea ymmärtää miten suvullinen lisääntyminen kehittyisi ohjaamattoman prosessin tuloksena. Suvullinen lisääntyminen on äärettömän monimutkainen tapahtuma, jota ohjaavat sadat geenit ja säätelyjärjestelmät. Mikä valintapaine aiheutti suvullisen lisääntymisen kehittymisen? Mitkä ovat miehen ja naisen lisääntymiselinten evoluutiopolut ja miten jälkeläisten saanti onnistui silloin, kun järjestelmät olivat vielä kehitysvaiheessa? Aikuinen mies tuottaa siemensyöksyä kohden kymmeniä miljoonia siittiöitä. Tällainen vilkas solunjakautuminen aiheuttaa paljon virheitä siittiöiden DNA:han. Mies antaa puolet jälkeläisen tuman DNA:sta ja tässä puoliskossa on enemmän haitallisia mutaatioita kuin naisen munasolussa. Jälkeläisten terveyden näkökulmasta suvuton lisääntyminen olisi edullisempaa, koska suvullinen lisääntyminen tuottaa enemmän haitallisia mutaatioita.6

Sen sijaan että naturalistit näkisivät näissä luonnon hienosäädetyissä järjestelmissä todisteita älykkäästä suunnitelmasta, he etsivät niistä ongelmallisilta näyttäviä yksityiskohtia. Bargum ja Kokko katsovat esimerkiksi amatsonimollien lisääntymisen outojen sääntöjen todistavan, ettei Jumalaa ole olemassa, tai ettei Jumala ainakaan ole luonut maailmaa. Amatsonimollit ovat kaloja, jotka uiskentelevat Meksikon ja Teksasin joissa. Ne lisääntyvät suvuttomasti siten, että amatsonimollinaaraat tuottavat itsenäisesti omista geeneistään tyttäriä. Yksilönkehitysprosessin laukaisemiseksi ne tarvitsevat kuitenkin kemiallisen signaalin siittiöiltä. Siksi amatsonimollinaaraat kutevat yhdessä muiden mollikalojen koiraiden kanssa:

Amatsonien lisääntymisen oudot säännöt ovat hyvä esimerkki evoluution sokeasta koikkelehtimisesta. Huolellinen puhtaalta pöydältä tapahtuva suunnittelu ei koskaan johtaisi tilanteeseen, jossa nuijitaan läpi niinkin suuri päätös kuin siittiötuotannon lopettaminen, tarkistamatta tarvittaisiinko siittiöitä sittenkin johonkin. – – Amatsonimollien kommervenkit ovat jälleen esimerkki järkyttävän epätäydellisestä suunnittelusta – – Onhan kerrassaan älytöntä, että laji näin rajoittaa esiintymisensä muiden mollien kanssa samoille alueille, kun täydellisen emansipoituneesta itsenäisyydestä ei puuttuisi kuin pienen yksilönkehityssignaalin muokkaaminen.

Bargum & Kokko7

Tekijät pitävät täysin emansipoitunutta (vapautunutta) itsenäisyyttä niin korkeana arvona, ettei Jumala loukkaisi sitä edes kalojen kohdalla, jos hän olisi luonut maailman. He esittävät luonnontieteen nimissä päättelynsä, joka perustuu kiistanalaiseen moraalis-teologiseen lähtökohtaoletukseen. Tiedämmekö siis, ettei Jumalaa voi olla olemassa, koska hän ei amatsonimollien lisääntymistä suunnitellessaan ole toteuttanut yhtä länsimaisen yhteiskunnan keskeistä arvoa, täydellisen emansipoitunutta itsenäisyyttä? Tekijät ilmeisesti vastaisivat myönteisesti tähän kysymykseen. Vielä suurempi ongelma tekijöiden mukaan on se, että yksittäisissä lampareissa amatsonimollien lisääntyminen johtaa lopulta koko mollipopulaation kuolemaan. Tosin kalojen liikkuvuuden takia ”kokonaisuus säilyy hengissä, vaikka yksittäiset lampareet aina ennen pitkää kalansa kadottaisivatkin”8. Voisiko Jumala luoda tällaista monimuotoisuutta eläinmaailmaan? Tekijöiden mukaan se olisi niin järkyttävän epätäydellistä suunnittelua, että on mahdotonta ajatella yhdenkään järkevän suunnittelijan syyllistyvän sellaiseen, jos hän voi lähteä suunnittelussaan puhtaalta pöydältä.

Hämmentäväksi tämän päättelyn tekee se, että kirjan päätösluvussa he johtavat ihmisille opetuksia juuri mollikoiraiden toiminnan lyhytnäköisyydestä. Tekijöille ei kuitenkaan tule mieleen ajatus, että Jumala on luonut eläinkuntaan erilaisia lyhytnäköisen toiminnan esimerkkejä juuri siksi, että ihminen ottaisi niistä oppia. Tämä ei tule tekijöiden mieleen, vaikka he toisessa yhteydessä lainaavat ja soveltavat Raamatun lausetta: ”Mene laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi. Ei sillä ole ketään käskijää, ei herraa eikä hallitsijaa, ja silti se kerää kesällä ruokansa ja täyttää varastonsa korjuun aikana.” (Sananl. 6:6–7) Tässä Raamatun kohdassa ihmistä kehotetaan tutkimaan luontoa ja oppimaan siellä ilmenevistä toimintamalleista.

Ohjaamattomasta evoluutiosta todistaa Bargumin ja Kokon mukaan myös se, että koiraspainotteiset sisiliskopopulaatiot ajavat itsensä vähitellen sukupuuttoon. Lukuisten esimerkkien pohjalta tekijät päätyvätkin seuraavan johtopäätökseen:

Tuskalliset viisaudenhampaat, ylipitkät siemenjohtimet ja sukupuuttoon itsensä tuomitsevat koiraat ovat epätäydellisyydessään vankkoja todisteita luonnonvalinnan tavasta muokata eliöitä ja piirteitä. Vastaavasti ne todistavat älykästä suunnittelijaa vastaan – ellei sitten suunnittelijan ominaisuuksiin kuulu älykkyyden lisäksi myös jollain tapaa kieroutunut huumorintaju, tai jokin muu syy sotkea eliöt näyttämään siltä kuin evoluutio olisikin se parhaiten selittävä palapelin runko. Tämä taas ei tietenkään ole looginen mahdottomuus, mutta ei myöskään minkään valtakunnan tieteen pelisääntöjä noudattava väite. Ennemminkin se on verrattavissa scifi-kirjallisuuden ajatukseen, että olemme tietokoneessa huvikseen tehty simulaatio, jonka säännöt tulevat aina jäämään meille tuntemattomiksi. Tieteen tehtävä on ainakin yrittää ymmärtää ja katsoa kuinka pitkälle näin toimimalla pääsee.

Bargum & Kokko9

Tekijät tukeutuvat huomaamattaan teologiseen päättelyyn. Heillä on tietty käsitys siitä, millainen Jumalan pitäisi olla. Erityisesti heillä on tietty käsitys siitä, mitä Jumalan hyvyys edellyttää ja millaiseksi hänen pitäisi luoda maailma. Hämmentävintä on, että tämän tason tieteentekijät eivät tiedosta tällaisen päättelyn haurautta ja sitä mielivaltaista tapaa, jolla he vetävät tieteen rajoja niin, että omat uskonnolliset argumentit ovat tieteen sisällä ja vastapuolen vastaavat argumentit tieteen ulkopuolella.

Esittäessään todisteita älykkään suunnitelman teoriaa vastaan Bargum ja Kokko samalla olettavat, että älykkään suunnitelman teoria on empiirisesti testattavissa ja kumottavissa. Heidän väitteensä, jonka mukaan älykkään suunnitelman oletus estäisi meitä hankkimasta tietoa todellisuutta ohjaavista säännöistä, ei tee oikeutta tieteen historialle. Juuri älykkääseen suunnitelmaan uskovat tieteentekijät ovat kaikkein innokkaimmin pyrkineet paljastamaan maailmankaikkeutta ohjaavia lainalaisuuksia. Juuri tuonpuoleiseen Lainsäätäjään uskova kristillinen Eurooppa pyrki kaikkein innokkaimmin paljastamaan maailmankaikkeuden lakeja. Tällaiset naturalistisen päättelyn sisäiset ristiriitaisuudet osoittavat, etteivät tutkijat aina kovinkaan huolellisesti pohdi, mitä he tekevät.

Ateistifilosofi Thomas Nagel kiinnittää huomiota siihen, että kiisteltäessä älykkään suunnitelman teorian kuulumisesta tieteen piiriin tai sen ulkopuolelle otetaan samalla kantaa siihen, mikä on totuus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Jos tieteen on tarkoitus olla rajoittamatonta pyrkimystä totuuden löytämiseen, tieteen ulkopuolelle ei voida mielekkäästi siirtää näkemystä, joka on mahdollisesti tosi kuvaus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Niinpä älykkään suunnitelman tieteellisyyden kieltävä kohtaa seuraavankaltaisen ongelman: Joko hän pitää mahdollisena, että älykäs suunnittelija on voinut ohjata elämän kehitystä tai hän kieltää tällaisen mahdollisuuden. Jos hän kieltää tällaisen mahdollisuuden, hänen täytyy selittää, miksi tämä Jumalan mahdollisuuden kieltävä usko olisi tieteellisempi kuin usko, että älykkään suunnittelijan olemassaolo on mahdollinen. Jos hän taas pitää älykkään suunnittelijan olemassaoloa mahdollisena, hän voi korkeintaan argumentoida, että todistusaineisto tällaisen älykkään suunnittelijan toimintaa vastaan on valtava. Hän ei kuitenkaan voi väittää, että älykkään suunnittelun puolesta todistusaineistoa esittävä tutkija tekee jotakin perustavasti erilaista kuin mitä hän itse tekee tieteellisessä tutkimustyössään. Hän voi vain sanoa, että tällaisen henkilön tieteellinen käsitys on epätosi.10

Viitteet

  • Bargum, K. ja Kokko H.: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. WSOY, 2008. 978-951-0-34020-2.
  1. ^ Bargum & Kokko, s. 161
  2. ^ Bargum & Kokko, s. 160-161
  3. ^ Bargum & Kokko, s. 161-162
  4. ^ Bargum & Kokko, s. 172–173
  5. ^ Richard Dawkins: Maailman hienoin esitys, s. 336–337. Terra Cognita, 2009. 978-952-5697-27-8.
  6. > 6,0 6,1 6,2 The image of God: creation or evolution. Helsinki: Pekka Reinikainen, 2010. 978-952-92-7219-8.
  7. ^ Bargum & Kokko, s. 222–224
  8. ^ Bargum & Kokko, s. 227
  9. ^ Bargum & Kokko, s. 175
  10. ^ Nagel 2008: 195