Richard Dawkins

Clinton Richard Dawkins (s. 26. maaliskuuta 1941 Nairobi, Kenia) on englantilainen eläintieteilijä, evoluutiobiologi ja materialistisen evoluutionäkemyksen kansantajuistaja. Hän on myös Royal Societyn jäsen (FRS).

Toiminta, saavutukset ja arviot

Väiteltyään Oxfordin yliopistossa tohtoriksi kananpoikien käyttäytymisestä¹ v. 1966 Dawkins toimi v. 1967–1969 eläintieteen apulaisprofessorina Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa. Palattuaan Oxfordiin v. 1970 hän luennoi siellä eläinten käyttäytymisestä.² Julkisuuteen hän nousi v. 1976 kirjallaan The Selfish Gene (suom. Geenin itsekkyys), joka popularisoi geenivalintaa painottavan evoluutionäkemyksen ja esitteli meemin ja memetiikan käsitteet. Vuonna 1982 hän esitteli teorian fenotyypeistä kirjassaan The Extended Phenotype.

Richard Dawkins nimitettiin v. 1995 Oxfordin yliopiston³ ensimmäiseksi "tieteen kansantajuistamisen Charles Simonyi" -lahjoitusprofessuurin (Charles Simonyi Chair for the Public Understanding of Science) haltijaksi.⁴ Koska professuurilahjoituksen ehtona oli juuri Dawkinsin valitseminen tehtävän ensimmäiseksi haltijaksi⁵ — siis normaali akateeminen virantäytön vertaisarviomenettely ohittaen — ja koska on mahdollista, että hän oli itse vaikuttanut professuurilahjoitukseen ja sen ehtoihin, on kiistanalaista, oliko hänellä aitoa akateemista oikeutta hänestä yleisesti käytettyyn professorin titteliin.⁴ Lahjoitusviran ehtojen mukaan siihen ei pidä sisältyä sanottavaa hallinto- tai opetusvelvollisuutta Oxfordin yliopistossa, vaan sen haltijan päätyöksi on nimenomaan tarkoitettu monipuolinen julkiseen keskusteluun osallistuminen suureen yleisöön vaikuttamiseksi, ulkomaanmatkat mukaanlukien.⁶ Tässä virassa Dawkins toimi vuoden 2008 loppuun asti⁷ kirjoittamalla monia tunnettuja evoluutiota käsitteleviä kirjoja ja muun muassa esiintymällä lukuisissa televisio-ohjelmissa, joissa on käsitelty evoluutiobiologiaa, kreationismia ja uskontoa. Käsittelemiensä aihepiirien laaja-alaisuudesta huolimatta Dawkinsilla ei ole minkäänlaista tutkintoa filosofian tai teologian alalta.

Dawkins on tunnettu uusateisti, teistisen uskonnon vastainen henkilö, humanisti, skeptikko, ja vaikutusvaltainen tieteen, uskontojen ja politiikan kommentaattori; hänen aktiivisuutensa näillä aloilla onkin antanut aiheen kommenttiin, ettei hänen toimintansa ole todellisuudessa ollut tieteen kansantajuistamista vaan ateistisen materialismin levittämistä⁸. Hänen virallinen julkaisuluettelonsa on CV:n tavoin poistettu Charles Simonyi -professuurisivustolta, joten hänen väitöskirjansa nimeä ja virallisluonteisia tietoja hänen muista vertaisarvioiduista tieteellisistä töistään on netistä vaikea löytää, mikä on kyseenalaistanut hänen mainettaan merkittävänä tiedemiehenä.⁹ Julkinen toiminta on yhtä kaikki tehnyt hänen nimensä suurelle yleisölle tunnetuksi, niin että hänet valittiin v. 2005 Prospect-lehden listalla sadasta tunnetusta älyköstä kolmanneksi¹⁰; vuoden 2008 kyselyssä Dawkins oli 19. sijalla¹¹.

Evoluutiota koskeva keskustelu

Dawkins on tunnettu värikkäästä ja tunteisiin vetoavasta puhetavastaan. Yksi lainatuimpia hänen evoluutioteoriaan liittyvistä kannanotoistaan on seuraavanlainen:

Voimme ehdottoman luottavaisesti sanoa, että jos tapaat henkilön, joka väittää, ettei hän usko evoluutioon, kyseinen henkilö on joko tietämätön, typerä tai mielisairas (tai paha, mutta en mieluiten pohtisi sitä mahdollisuutta).

– Dawkins¹²

Phillip E. Johnson kritisoi erityisesti tämän lausuman epämääräistä evoluutiokäsitteen käyttötapaa:

Meidän on siis joko uskottava evoluutioon tai mentävä mielisairaalaan. Mutta mitä tarkalleen meitä vaaditaan uskomaan? ”Evoluutio” voi tarkoittaa mitä tahansa lähtien yleisesti hyväksytystä väitteestä, että bakteerit ”kehittävät” vastustuskykyä antibiootteja vastaan, aina suuriin metafyysisiin väitteisiin, että maailmankaikkeus ja ihmiskunta ovat ”kehittyneet” täysin vailla tarkoitusta olevien mekaanisten voimien vaikutuksesta. Merkitykseltään näin venyvä sana johtaa helposti harhaan viestiessään, että tiedämme yhtä paljon suuresta väitteestä kuin pienestä.

– Johnson¹³

Dawkins käyttää evoluution käsitettä epämääräisessä merkityksessä

Pääartikkeli: Evoluution määritelmä

Dawkinsin retoriikka nojaa usein siihen, että hän käyttää evoluutiokäsitettä epämääräisessä merkityksessä. Evoluutiota koskevan tieteellisen keskustelun ymmärtämiseksi on siis aina täsmennettävä, mitä evoluutio-sanan monista erilaisista merkityksistä on kulloinkin tarkoitettu.

1. Evoluutio voi tarkoittaa yksinkertaisesti ”ajan kuluessa tapahtuvaa muutosta”. Evoluutio tässä mielessä ei ole kiistanalainen, jos sen ymmärretään tarkoittavan mikroevoluutiota eli sitä, että organismit muuttuvat tiettyjen rajojen puitteissa. Esimerkiksi Darwinin tutkimukset Galápagossaarten sirkuista kuuluvat mikroevoluution piiriin. Sirkkulajit ovat osittain risteytymisen kautta yhteydessä toisiinsa ja ne eroavat toisistaan ruumiin koon, värin sekä nokan muodon ja koon suhteen.
2. Toiseksi evoluutio voi tarkoittaa väitettä, jonka mukaan kaikilla elämän muodoilla on yhteinen kantaisä. Tätä kutsutaan tavallisesti makroevoluutioksi, erityisesti jos siihen liitetään kolmas evoluution merkitys eli niin sanottu ”sokean kellosepän teoria”.
3. Kolmannen väitteen, eli niin sanotun ”sokean kellosepän teorian” mukaan evoluutioprosessit ovat vailla suunnitelmaa ja tarkoitusta. Taustalla on Dawkinsin¹⁴ väite, jonka mukaan ”luonnon ainoa kelloseppä on joukko fysiikan sokeita voimia – – luonnonvalinta itse on sokea kellosepp䔹⁵. Tässä väitteessä otetaan kantaa siihen, millä tavalla kahdessa ensimmäisessä kohdassa mainitut evoluutioprosessit ovat tapahtuneet. Ne ovat oletettavasti tapahtuneet täysin luonnollisten prosessien kuten sattumanvaraisten mutaatioiden, luonnonvalinnan ja geenivirran kautta. Toisin sanoen, Jumalalla ei ole mitään osuutta elämän syntyyn tai kehitykseen.¹⁶

Ateistina Dawkinsilla ei ole muuta mahdollisuutta selittää elämän syntyä ja eliökunnan moninaisuutta kuin jokin muunnelma makroevoluutioteoriasta. Siksi hänen on pakko antaa sille suurempi todennäköisyys kuin teistin, jolla on muitakin selitysmahdollisuuksia. Naturalistille makroevoluutioteoria on ainoa mahdollinen selitys elämän synnylle ja kehitykselle. Niinpä hänen on dogmaattisesti pidettävä kiinni makroevoluutioteoriasta riippumatta siitä, kuinka heikoksi sen tutkimuksellinen perusta tieteellisen kehityksen myötä käy. Niinpä naturalistin suhtautumisesta evoluutioteoriaan tulee helposti uskonnollista. Hänen voi olla vaikea suhtautua evoluutioteoriaan tieteellisellä avoimuudella.

Tämä avoimuuden puute näkyy Dawkinsin evoluutioteoriaa koskevissa kommenteissa. Dawkinsin mukaan evoluutioteoria on yhtä varmasti tosi, kuin että maa kiertää aurinkoa¹⁷.

Yksi keskustelua haittaava seikka on, että Dawkins käyttää tavallisesti evoluution käsitettä määrittelemättömässä ja epämääräisessä merkityksessä: hän ei erota toisistaan mikroevoluutiota ja makroevoluutiota sen enempää kuin ohjattua ja ohjaamatonta evoluutiotakaan. Mikroevoluutiota eli lajin tai perusryhmän sisäistä muuntelua voidaan perustellusti pitää tieteellisenä tosiasiana, joka on yhtä varma kuin se tosiasia, että maa kiertää aurinkoa. Dawkins kuitenkin käyttää evoluution käsitettä laajemmin, niin että evoluution käsite sisältää sekä mikro- että makroevoluution. Lisäksi hän lukee evoluutioteorian sisään myös oman ateistis-uskonnollisen vakaumuksensa, että kaikki luonnon prosessit, evoluutio mukaan luettuna, ovat ohjaamattomia.

Todisteet lajin sisäisestä muuntelusta eli mikroevoluutiosta ovat niin vahvoja, että mikroevoluutiota voidaan pitää tieteellisenä tosiasiana, jonka kaikki tunnustavat. Teoria makroevoluutiosta perustuu ekstrapolaatiolle, päättelylle, spekulaatiolle, jossa mikroevoluution tosiasioita laajennetaan koskemaan perusryhmästä toiseen etenevää evoluutiota. Tällaisen päätelmän tarve johtuu maailmankatsomuksellisen lähtökohdan rajoituksista. Ateistille perusryhmästä toiseen etenevä kehitys on ainoa varteenotettava tapa selittää eliökunnan nykyinen moninaisuus, joten siihen on uskottava yhtä vahvasti kuin mikroevoluutioon, koska muuten eliökunnan moninaisuudelle ei olisi mitään selitystä.

Mutta Dawkinsin kaltaisen ateistin tarve laajentaa mikroevolutiivisten tosiasioiden sovellusaluetta spekulaation kautta ei pysähdy tähänkään. Kun mikroevoluutiota koskevia tosiasioita on ensin laajennettu koskemaan myös makroevoluutiota, hän tekee tämän perusteella sen lisäoletuksen, että Jumalalla ei ole mitään osaa luomakunnan elämässä ja kehityksessä. Tällä tavalla hän päättelee, että ihminen ei ole Jumalan luoma olento. Tämä päätelmä ei loogisesti seuraa uskosta makroevoluutioon, sen enempää kuin makroevoluutio seuraa välttämättä mikroevoluutiota koskevasta todistusaineistosta, mutta se on olennainen osa naturalistista lähestymistapaa ja metodologista ateismia.

Dawkins katsoo evoluutiobiologian osoittavan, että ihmisen kehityksessä on sattumalla merkittävä osa ja että tällä perusteella voimme tietää, ettei ihminen ole Jumalan luoma olento. Dawkins ilmaisee asian näin:

Tosiasiat kertovat aivan päinvastaista, sillä luonnon ainoa kelloseppä on joukko fysiikan sokeita voimia – – Darwinin löytämä luonnonvalinta on sokea, tiedostamaton automaatti, joka nykyisten tietojemme mukaan selittää elämän olemassaolon ja eri elämänmuotojen näennäisen tarkoituksenmukaisuuden, mutta tällä automaatilla ei ole tietoista tavoitetta. – – Jos luontoon halutaan liittää mielikuva kellosepästä, luonnonvalinta itse on sokea kelloseppä.

– Dawkins¹⁸

Dawkins esittää tässä viisi väitettä¹⁹:

1. Fysiikan voimat ovat luonnon ainoa kelloseppä.
2. Fysiikan voimat ovat sokeita.
3. Luonnonvalinta on sokea, automaattinen prosessi, jolla ei ole mielessään mitään tarkoitusta.
4. Luonnonvalinta on selitys kaiken elämän olemassaololle.
5. Luonnonvalinta on selitys kaikille elämän muodoille.

Luonnonvalinta on tässä lyhennelmä koko uusdarwinistiselle mekanismille, johon kuuluu luonnonvalinta, mutaatio, geenivirta jne.

Ensinnäkin on huomattava, että Dawkins liukuu tässä huomaamattomasti elotonta luontoa hallitsevista fysiikan laeista lisääntymiskykyisen elämän piirissä vaikuttavaan luonnonvalintaan ja ajattelee luonnonvalinnan olevan johdettavissa suoraan fysiikan laeista. Hän antaa harhaanjohtavan vaikutelman, ikään kuin olisi olemassa jokin tieteellinen selitys sille, miten ensimmäinen lisääntymiskykyinen solu on syntynyt. Luonnonvalinta voi tietenkin vaikuttaa vasta, kun lisääntymiskykyinen elämä on jo olemassa.

Toiseksi Dawkins personifioi fysiikan voimat ja katsoo niillä olevan luovia kykyjä. Nämä voimat ovat luonnon kelloseppä. Personifioinnin retoriikka on tässä yhteydessä tärkeä, koska se antaa huomaamatta väärän uskottavuuden muuten perusteettomalle väitteelle: meidän on helpompi hyväksyä persoonalla olevan luovia kykyjä kuin persoonattomalla voimalla. Sen lisäksi Dawkins sanoo näiden personifioimiensa voimien olevan sokeita. Mitä tämä tarkoittaa?

Yhdeltä kannalta ei ole ongelmallista kuvata voimia tai mekanismeja sokeiksi. Aivan ilmeisesti ne ovat sellaisia. Heikolla ja vahvalla ydinvoimalla, elektromagnetismilla ja painovoimalla ei ole silmiä, joilla ne voisivat nähdä. Useimmat mekanismit ovat sokeita. Voimme ajatella kelloa, CD-soitinta tai tietokoneen kovalevyä. Ne eivät ole ainoastaan sokeita vaan niillä ei ole myöskään tietoisuutta eikä ajattelukykyä. Mutta vaikka nämä mekanismit ovat itsessään sokeita, ne on rakennettu älykkäästi. Tämä pätee jopa sellaisiin mekanismeihin, joiden toiminnassa on tietty määrä satunnaisuutta.

Esimerkiksi automaattivetoisen kellon mekanismi on sokea ja automaattinen ja siinä käytetään hyväksi sattumanvaraisia prosesseja: se käyttää käden sattumanvaraisista liikkeistä saatavaa energiaa vetääkseen itseään. Mutta olisi typerää väittää, ettei sitä ole suunniteltu. Itse asiassa automaattikello on kehittyneempi kuin tavallinen kello, niin että sen suunnittelu on vaatinut enemmän älykkyyttä.²⁰

Dawkinsin retoriikka on niin taitavaa, että hän pystyy sivuuttamaan fysikaalisten voimien hienosäädön ja niiden selittämiseksi tarvittavan älykkään suunnitelman tarpeellisuuden ilman argumentteja yksinkertaisesti puhumalla fysikaalisista prosesseista personifioivalla tavalla. Hän pystyy luomaan harhakuvan, että itse näiden hienosäädettyjen fysikaalisten voimien olemassaolo tekee tarpeettomaksi olettaa luonnolla olevan älykäs luoja, vaikka järkevästi ajatellen asia on juuri päinvastoin: hienosäädettyjä fysikaalisia voimia on vaikea selittää ilman älykästä suunnittelijaa. Dawkins ei anna mitään älyllistä syytä omalle naturalistiselle väitteelleen, hän ei edes yritä perustella sitä. Hän luottaa täysin retoristen kielikuvien voimaan. Australialaisen filosofin David Stoven²¹ käyttämän ilmaisun mukaan hän kertoo ”darwiniaanisia satuja”.

Kun tieteellinen retoriikka luonnehtii evoluutiomekanismeja ”sokeiksi”, ”automaattisiksi” ja ”tarkoituksettomiksi”, kyseisiä käsitteitä käytetään epämääräisesti, ikään kuin kysymys älykkään suunnittelijan tarpeellisuudesta olisi tutkittu ja tutkimuksen pohjalta hylätty, vaikka kukaan ei itse asiassa ole onnistunut perustelemaan tällaista väitettä. Kaunopuheisuuden keinoin luodaan vaikutelma, että kysymys olisi järkiperäisesti käsitelty ja arvioitu, vaikka se on yksinkertaisesti sivuutettu ja peitetty retorisilla kielikuvilla.

Se, että on olemassa evoluutiomekanismeja, jotka selittävät lajin sisäistä muuntelua, ei anna meille Dawkinsin toivomaa varmuutta siitä, ettei Jumalaa ole olemassa tai ettei Jumala ole luonut maailmaa. Päinvastoin, kyseisten mekanismien olemassaolo kertoo ennemminkin luonnon olevan älykkäästi suunniteltu. Eliöiden kyky muunteluun on tärkeä tekijä niiden kyvyssä säilyä hengissä olosuhteiden muuttuessa. On vaikea nähdä, miten tämä kertoisi siitä, ettei Jumala ole luonut maailmaa. Fyysikko John Houghton kiteyttää tämän ajatuksen osuvasti:

Se että ymmärrämme jotakin niistä mekanismeista, joiden mukaan maailmankaikkeus ja elävät systeemit toimivat, ei sulje pois suunnittelijan olemassaoloa, sen enempää kuin tieto kellon mekanismeista, olivatpa ne kuinka automaattisia tahansa, ei merkitse sitä, ettei olisi ollut olemassa kelloseppää.

– Houghton²²

Dawkinsin tarve nähdä luonto irrallaan Jumalasta johtaa hänet kuitenkin tässä tapauksessa loogiseen kehäpäätelmään. Hän katsoo voivansa päätellä evoluutiomekanismien olemassaolosta sen, ettei Jumalaa ole olemassa, ainoastaan koska hän on ensin olettanut, ettei Jumala ole luonut kyseisiä evoluutiomekanismeja.

Jos omaksutaan teistinen lähtökohta, samat tosiasiat nähdään eri valossa. Luonnon hienosäätö sopii paremmin yhteen sen väitteen kanssa, että Jumala ohjaa luonnon prosesseja kuin että prosessit olisivat perimmältään sattuman tuottamia. Kuitenkin naturalistinen maailmankatsomus johtaa Dawkinsin kohdalla uskomukseen, että luonnon eliöiden monimutkaisesti hienosäädetty kyky sopeutua ympäristöönsä sisältää vakuuden siitä, ettei Jumala ole luonut maailmaa. Tällaista järjenvastaista päättelyä ohjaa tarve uskoa ja tarve vakuuttaa muita siitä, että Jumala ei hallitse todellisuutta. Niinpä tieteellinen päättely ei ole tässä kohdassa uskonnollisesti ja maailmankatsomuksellisesti neutraalia, vaan se on selvästi riippuvainen uskonnollisista ja maailmankatsomuksellisista taustaoletuksista.

Donald McKay on aivojen kommunikaatioverkkojen asiantuntija. Hän kuvaa mitä on tapahtunut:

”Evoluutioon” alettiin vedota biologiassa ikään kuin Jumalan korvikkeena. Ja jos biologiassa, niin miksei muuallakin? Kun sanalla aluksi viitattiin tekniseen hypoteesiin – – se pian väännettiin tarkoittamaan ateistista periaatetta todellisuuden perimmäisestä luonteesta, johon vetoaminen voisi vapauttaa ihmisen kaikista teologisista väristyksistä maailmankaikkeuden mahtavuuden edessä. Sana alettiin kirjoittaa isolla etukirjaimella ja se koristeltiin epärehellisesti tieteellisen evoluutioteorian arvovallalla (mikä ei tosiasiassa antanut sille hiukkaakaan tiedollista oikeutusta). ”Evolutionismista” tuli nimi kokonaiselle uskonnonvastaiselle filosofialle, ja ”Evoluutio” alettiin ymmärtää enemmän tai vähemmän persoonalliseksi jumaluudeksi, ”maailmankaikkeuden todelliseksi voimaksi”.

– McKay²³

Biologinen evoluutioteoria ei välttämättä johda naturalistiseen maailmankatsomukseen. Mutta entä jos ajattelemme asiaa päinvastoin? Oletetaan, että naturalistinen maailmankatsomus on tosi. Silloin on loogisesti välttämätöntä antaa elämälle jonkinlainen evolutionistinen selitys riippumatta siitä, minkälaista todistusaineistoa sen puolesta pystytään esittämään. Mitä muuta mahdollisuutta yleensä olisi olemassa naturalismin pohjalta? Materialismi on yksi muunnelma naturalistisesta maailmankatsomuksesta. Asian konkretisoimiseksi voimme tarkastella asiaa materialismin näkökulmasta. Materialistisen oletuksen mukaan aine/energia ja fysiikan voimat ovat ainoat, mitä on olemassa. Niinpä on olemassa vain yksi mahdollisuus – aine/energia yhdessä luonnonvoimien kanssa on tuottanut elämän. Naturalistisista lähtökohdista jonkinlainen evoluutio on ainoa mahdollinen selitys elämän ilmiöille.²⁴

Naturalistin on omista lähtökohdistaan mahdotonta antaa tilaa ohjaamattoman makroevoluution kritiikille, koska se murentaisi naturalismin perustavan uskonvarmuuden. Evolutionismin uskonnollisesta luonteesta kertoo jotakin se tapa, miten Dawkins suhtautuu niihin ihmeenomaisiin asioihin, jotka liittyvät elämän syntyyn ja sen kehitykseen. Kirjassaan Sokea kelloseppä Dawkins ilmaisee avoimesti kirjansa uskonnollisen tarkoituksen:

Tämän kirjan tarkoituksena on osoittaa, että elämän syntyyn ei tarvita tietoista suunnittelijaa, kuten sitä ei tarvita muissakaan maailmankaikkeuden ilmiöissä.”

– Dawkins²⁵

Jumalaa ei tarvita, koska Dawkinsin mukaan ateistinen teoria elämän synnystä voi olettaa niin epätodennäköisiä tapahtumia, että niitä voidaan kutsua ihmeiksi: ”elämän syntyä koskeva teoriamme luultavasti vaatii meidän näkökulmastamme katsoen erittäin epätodennäköisiä, jopa ihmeiksi katsottavia tapahtumia”²⁶. Ihmeet ”ovat vain kohdallemme osuvia onnenpotkuja”²⁷. Elämän synty on niin epätodennäköinen tapahtuma, että sitä voidaan pitää melkein ihmeenä. Niinpä ei ole syytä olettaa, että se koskaan tapahtuisi laboratoriossa.

On ilmeistä, ettei näin pieni todennäköisyys anna meille juuri lainkaan toivoa siitä, että laboratoriossamme tapahtuisi elämän syntymisen ihme. Jos kuitenkin oletamme, että elämä on syntynyt maailmankaikkeudessa vain kerran, teoriamme sallii hyvin suuria onnenpotkuja, koska maailmankaikkeudessa on hyvin paljon planeettoja, joilla elämä olisi voinut syntyä. Tällainen oletus on oikeutettu, koska elämää todistettavasti on olemassa.”

– Dawkins²⁸

Koska Dawkins on sulkenut Jumalan luomistyön mahdollisuuden pois laskuista, hän voi todistaa oman teoriansa oikeaksi pelkästään viittaamalla siihen, että elämää on olemassa, joten on täytynyt tapahtua elämän synnyn mahdollistava onnenpotku. ”Onnenpotku, jonka todennäköisyys on yksi sadasta miljardista miljardista, on vielä hyväksyttävissä.”²⁸ Nämä tapahtumat tuntuvat meistä ihmeiltä, koska ”evoluutio on kehittänyt aivoillemme kyvyn tajuta sellaisia riskejä ja todennäköisyyksiä, joilla on merkitystä alle sata vuotta elävälle olennolle.”²⁹

Lieventääkseen oman teoriansa epäuskottavuutta Dawkins esittää lopullisen argumenttinsa.

Esitän väitteen, joka on ristiriitainen, mutta juuri sen takia mitä kiinnostavin. Väitän, että luonnontieteilijöinä meidän pitäisi olla nykyistä huolestuneempia, jos ihmisen tietoisuuden kehittymiseen ei näyttäisi liittyvän ihmettä. Arkielämämme näkökulmasta katsoen aivan ilmeinen ihme on juuri se osa teoriaa, jota haemme elämän syntyä selittäessämme.”

– Dawkins³⁰

Niinpä Dawkins päättelee, että elämän synnyn näennäinen ihmeenomaisuus on vahvin todiste siitä, että elämän synty ei ole seurausta Jumalan tekemästä ihmeestä. Mitä ihmeenomaisemmalta asiat näyttävät, sitä vähemmän meillä on Dawkinsin mukaan syystä uskoa, että kyseessä on Jumalan ihmeteko. Tätä voidaan pitää yhtenä Dawkinsin kaunopuheisuuden taidonnäytteenä: hän esittää naturalistisen evoluutioteorian varsinaiseksi todisteeksi sen, että tosiasiat puhuvat sitä vastaan.

Onko mahdollisuus yhtä kuin tosiasia?

Dawkins pyrkii osoittamaan, ettei ole olemassa mitään kiistattomia vastaväitteitä tai todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, että elämä on voinut kehittyä pelkästään luonnollisten prosessien tuloksena ilman Jumalan ohjausta. Tämän pohjalta Dawkins päättelee, että on totta, että elämä on kehittynyt pelkästään luonnollisten prosessien pohjalta ilman Jumalan ohjausta. Tämän päättelyn voimme pukea seuraavaan muotoon:

Dawkinsin lähtökohtaoletuksena on väite:

1. Emme tiedä mitään kiistattomia todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, että biologinen elämä on voinut kehittyä pelkästään darwinistisen teorian esittämien luonnollisten prosessien tuloksena ilman Jumalan ohjausta.

Tältä pohjalta Dawkins päättelee:

2. On totta, että biologinen elämä on kehittynyt pelkästään darwinistisen teorian esittämien prosessien tuloksena ilman Jumalan ohjausta.

Tämän päättelyn voimme yksinkertaistaa muotoon:

Emme tiedä mitään kiistattomia todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, että p.

Niinpä p on totta.

Tämän päättelyn ongelmia voimme konkretisoida seuraavan esimerkin avulla. Menet työpaikkasi palkanlaskijan luo ja kerrot hänelle, että yrityksen johtaja on juuri korottanut palkkasi 50 000 euroon kuukaudessa. Palkanlaskija tietysti pyytää todisteita väitteesi puolesta. Silloin voit esittää hänelle perusteluksi sen, ettet tiedä mitään vastaansanomattomia todisteita sitä mahdollisuutta vastaan, ettei johtaja olisi voinut korottaa palkkaasi tämän suuruiseksi. Koska ei ole mitään ehdottomia vastaväitteitä tätä mahdollisuutta vastaan, se on totta.³¹

Myös Daniel Dennett myöntää, ettei evoluutioteoria pysty osoittamaan väitteitään tosiksi:

Luonnonvalinnan teorian voima ei ole kyvyssä todistaa tarkalleen, miten (esi)historia on tapahtunut, vaan ainoastaan sen kyvyssä todistaa, kuinka asiat ovat saattaneet tapahtua, kun otetaan lähtökohdaksi se, miten asiat ovat.

– Dennett³²

Mutta itse asiassa luonnonvalinnan teoria ei pysty osoittamaan sitäkään, mitä Dawkins ja Dennett väittävät sen pystyvän todistamaan. He eivät pysty tyydyttävästi vastaamaan John Locken argumenttiin, jonka mukaan on mahdotonta, että ”puhdas ei-ajatteleva aine pystyisi tuottamaan ajattelevan älyllisen olennon”³³. Locke piti loogisesti mahdottomana (laajassa mielessä), että älykkyys olisi voinut kehittyä ei-ajattelevasta aineesta. Locken mielestä ei ole yhtään mahdollista maailmaa, jossa on älyllisiä olentoja, mutta jossa jonakin aikaisempana hetkenä ei ollut älyllisiä olentoja. Ainoastaan älylliset olennot pystyvät luomaan älyllisiä olentoja. Muiden teistien tavoin Locke ajatteli, että olemassaolon perustana on Älyllinen Olento, Jumala, joka on aina ollut olemassa. Monien teistien mielestä Jumalan olemassaolo on välttämätön totuus. Uusdarwinistinen evoluutioteoria ei ole osoittanut Locken olevan väärässä. Se ei ole osoittanut, ettei Jumalan olemassaolo ole välttämätön. Se ei ole osoittanut olevan loogisesti mahdollista, että älykäs olento voisi syntyä ei-ajattelevasta aineesta. Se ei ole osoittanut näitä asioita – se ei edes keskustele näistä kysymyksistä. Parhaimmillaan se vain olettaa joitakin vastauksia näihin kysymyksiin.³⁴

Luonnonvalinnan teoria ei ole osoittanut, että Locke on väärässä. Aikamme evoluutioteoria ei pysty osoittamaan olevan mahdollista, että kaikki maailmamme piirteet ovat kehittyneet ohjaamattoman luonnonvalinnan välityksellä. Mutta oletetaan hetkeksi tosiasioiden vastaisesti, että olisi loogisesti mahdollista älyllisen olennon syntyä ei-ajattelevasta aineesta. Jos näin on, onko tällainen kehitysprosessi biologisesti mahdollinen? Biologisen mahdollisuuden käsite voidaan ymmärtää monissa eri merkityksissä. Biologisesti mahdollisena voidaan pitää asiaintilaa, joka on yhteensopiva biologisten lakien kanssa. Tai biologisesti mahdollisena voidaan pitää Dawkinsin tavoin mahdollisuutta tai ”onnenpotkua”, joka ei ole tähtitieteellisen epätodennäköinen. Viimemainitun käsityksen mukaan biologisen mahdollisuuden käsite tarkoittaa, että ei-ajattelevasta aineesta voi syntyä ajatteleva olento, jos kyseinen prosessi ei ole tähtitieteellisen epätodennäköinen. Plantinga³⁴ kuitenkin argumentoi, että luonnonvalinnan teoria ei pysty missään näissä merkityksissä osoittamaan olevan biologisesti mahdollista, että älyllinen olento syntyy ei-ajattelevasta aineesta. Tämä johtuu siitä, että luonnonvalinnan teoria ei pysty osoittamaan, ettei Jumala ohjaa kaikkia maailmassa tapahtuvia biologisia prosesseja. Jos Jumala ohjaa biologisia prosesseja, silloin biologisten prosessien tuloksena syntyvät mutkikkaat rakenteet kuten älylliset olennot ovat hänen suunnittelemiaan ja luomiaan. Näin ollen luonnonvalinnan teoria ei pysty osoittamaan, että elämän muodot ovat syntyneet ohjaamattomien luonnollisten prosessien tuloksena.

Luonnonvalinnan teoria ei siten pysty osoittamaan, että makroevoluutio ohjaamattoman luonnonvalinnan pohjalta olisi biologisesti mahdollinen niin, ettei sen epätodennäköisyys olisi tähtitieteellistä. Evoluutioteorian puolustajat pystyvät tietysti kertomaan erilaisia kertomuksia siitä, miten erilaiset biologiset organismit olisivat voineet kehittyä ohjaamattoman luonnonvalinnan pohjalta. Mutta he eivät pysty osoittamaan, etteivät nämä kertomukset ole tähtitieteellisen epätodennäköisiä. He pystyvät korkeintaan osoittamaan, että emme tiedä olevan tähtitieteellisen epätodennäköistä, että biologiset kehitysprosessit ovat voineet edetä näissä kertomuksissa kerrotulla tavalla. Toisin sanoen he pystyvät korkeintaan osoittamaan seuraavan väitteen: jos oletetaan joitakin kiistanalaisia oletuksia loogisesta mahdollisuudesta (ts. jos oletetaan olevan loogisesti mahdollista, että älykkäät olennot ovat kehittyneet ei-ajattelevasta aineesta), emme tiedä Darwinin teorian olevan tähtitieteellisen epätodennäköinen.³⁴

Onko luonnossa esimerkkejä epätäydellisestä suunnittelusta?

Dawkins katsoo tietävänsä varmasti, ettei yksikään älykäs suunnittelija loisi kampelan kaltaista ”rumilusta”:

Kampelan kallon kiertynyt ja vääntynyt muoto paljastaa sen kehityshistorian. Näin epätäydellinen kallo tuskin on pikkutarkan suunnittelun tulos; pikemminkin kallon rakenne osoittaa, että se on syntynyt vähittäisten muutosten kautta. Kukaan järkevä suunnittelija ei päätyisi piirustuspöydällään tuollaiseen rumilukseen, jos hänelle annettaisiin vapaat kädet luoda kampela. Luultavasti useimmat ammattinsa osaavat suunnittelijat alkaisivat hahmotella jotain rauskun tapaista.

– Dawkins³⁵

Jos Dawkins olisi luonut maailman, sinne ei mahtuisi mitään kampelan kaltaisia ”rumiluksia”. Dawkins on varma, ettei Jumalakaan loisi kampelan kaltaista eläintä, koska se ei vastaa hänen (Dawkinsin) käsitystä elegantista muotoilusta.

Dawkinsin mukaan ihmisen ja yleisemmin selkärankaisten silmän verkkokalvo on huonosti suunniteltu.

Kuka tahansa insinööri olettaisi ilman muuta, että valokennot on suunnattu kohti valoa ja että johtimet lähtevät kennojen takaa aivoihin. Hän räjähtäisi nauruun, jos joku ehdottaisi, että valokennot pitäisi kääntää poispäin valosta ja että johtimet asennettaisiin valon tulosuunnan puolelle. Juuri näin selkärankaisten verkkokalvo kuitenkin rakentuu: jokainen valonherkkä solu on kytketty nurin päin, niin että siitä lähtevä hermosyy on valon puolella.

– Dawkins ³⁶

George Ayoub³⁷ kuitenkin argumentoi, että Dawkinsin insinööri tarkastelee tässä tapauksessa asioita liian pinnallisesti. Johtimien asettaminen Dawkinsin ehdottamalla tavalla johtaisi näkökyvyn heikentymiseen muun muassa siksi, ettei se olisi optimaalista silmän hapensaannin kannalta. Happea tarvitaan eniten heikossa valaistuksessa.

Onko perimmäinen todellisuus monimutkainen vai yksinkertainen?

Dawkinsin naturalismi sisältää reduktiivisen pyrkimyksen selittää kaiken yksinkertaisimmista osasistaan käsin. Hän myöntää, ettei hän itse asiassa pysty selittämään, miten maailmankaikkeuden monimutkaiset rakenteet olisivat kehittyneet yksinkertaisimmista osasistaan käsin, mutta hän vetoaa siihen, että hyvin epätodennäköisetkin tapahtumat voivat toteutua, jos tilaisuuksia on ääretön määrä:

Eräät tapahtumat ovat niin epätodennäköisiä, että ne ovat miltei ihmeitä. Meidän on kuitenkin parasta hieman laskeskella eri mahdollisuuksia ennen kuin alamme puhua ihmeestä. Laskelmien teossa meidän on tiedettävä, miten paljon aikaa on ollut käytettävissä, tai yleisemmin: miten paljon tilaisuuksia tapahtuman syntyyn on ollut tarjolla. Jos aikaa on äärettömästi tai tilaisuuksia ääretön määrä, mikä tahansa voi toteutua.³⁸

Epikurolaiset naturalistit vetosivat samankaltaiseen päättelyyn, mutta Dawkinsin ongelmana on se, ettei nykytietämyksen valossa ole syytä olettaa, että aineellinen maailmankaikkeus olisi ikuinen. On siis ensinnäkin pystyttävä selittämään, miten aineellinen maailmankaikkeus on syntynyt. Toiseksi ei ole ollenkaan selvää, että monimutkaista informaatiota ja informaation kopiointijärjestelmän sisältävä elävä solu olisi voinut syntyä pelkkien fysikaalisten ja kemiallisten prosessien tuloksena. Elämä kaikkein yksinkertaisimmissakin muodoissaan edellyttää monimutkaista kopiointikoneistoa, joka on edellytys eliöiden lisääntymiskyvylle. ”Ongelma on nyt siinä, että kasautuvassa valinnassa tarvittava kopioiminen vaatii mutkikkaan koneiston, mutta meidän tietojemme mukaan mutkikas koneisto voi syntyä vain kasautuvan valinnan kautta.”³⁹ Tältä pohjalta Dawkins pohtii väitettä, että ”alussa on tarvittu jotain suunnittelijaa, joka ei ollut sokea, vaan kaukonäköinen, yliluonnollinen kelloseppä”, ja joka ”käynnisti alkuperäisen kopiointikoneiston, joka tuottaa DNA:ta ja proteiineja”.⁴⁰

Dawkins vastaa tähän väitteeseen seuraavalla tavalla:

Tämä on ilmiselvästi hutera väite, ja itse asiassa se sortuu omiin lähtökohtiinsa. Meidän on vaikea selittää järjestäytynyttä mutkikkuutta. Sen sijaan yhä mutkikkaampien kokonaisuuksien kehittyminen on helposti selitettävissä, jos ensin yksinkertaisesti oletamme, että käytettävissä on jokin mutkikas kokonaisuus, esimerkiksi DNA:ta ja proteiineja. – – Ollakseen riittävän älykäs suunnittelemaan DNA:ta ja proteiineja kopioivan koneiston Jumalan täytyy olla vähintään yhtä mutkikas ja yhtä hyvin järjestäytynyt kuin tämä koneisto. – – DNA:n ja proteiinien kopiointikoneiston selittäminen yliluonnollisella Suunnittelijalla ei selitä loppujen lopuksi mitään, koska selitys jättää Suunnittelijan alkuperän avoimeksi.

– Dawkins⁴⁰

Kirjassaan Darwin’s Dangerous Idea Daniel Dennett lainaa hyväksyvästi tätä Dawkinsin lausetta ja katsoo sen olevan ”kumoamaton kumoaja, yhtä musertava tänään kuin silloin kun Philo käytti sitä löylyttääkseen Cleanthesia Humen kirjassa Dialogues kaksi vuosisataa aikaisemmin”⁴¹. Dawkins puolestaan⁴² lainaa myöhemmin hyväksyvästi tätä Dennettin hyväksyvää Dawkins -lainausta, ja lisää, että Dennett (toisin sanoen Dawkins) on täysin oikeassa.

Dawkinsin mielestä evoluutioteorian voima on siinä, että se pystyy selittämään, miten mutkikkaat rakenteet syntyvät hyvin yksinkertaisista alkutekijöistä. Hän pitää teismin ongelmana, ettei se pysty selittämään mutkikkaita rakenteita muuta kuin olettamalla rakenteellisesti vielä mutkikkaamman olion, älykkään Luojan, olemassaolon. Elävän solun luomiseen tarvittava älykkyys on vielä mutkikkaampi kuin elävän solun rakenteellinen mutkikkuus, joten Dawkinsin mukaan teismin ongelmana on, ettei se selitä älykkyyden syntyä.

Ei ole selvää, mitä Dawkins tarkoittaa sillä, että Jumala on mutkikas. Hän ei varmaankaan tarkoita, että Jumala on erilaisista osista koostuva mutkikas fysikaalinen esine tai olio. Hänen täytyy tarkoittaa, että Jumalan elämä vaatii monimutkaisia älyllisiä rakenteita, mutta oletettavasti nämä rakenteet ovat luonteeltaan ei-fysikaalisia. Oletetaan siis, että Jumalan älyllisen elämän rakenne on mutkikas. Seuraako tästä väite, että Jumala tarvitsee selityksekseen jotakin itsensä ulkopuolella.⁴³

Koska Jumala on maailmankaikkeuden alkuperä, itse Jumalan käsitteestä näyttäisi seuraavan, ettei Jumalan olemassaolo ei ole sellainen tosiasia, jota pitäisi pystyä selittämään vetoamalla johonkin toiseen tosiasiaan. Useimmat tosiasiat tarvitsevat tällaista ulkopuolisiin tosiasioihin vetoavaa selitystä. Esimerkiksi tammen olemassaolo tietyssä paikassa on tosiasia, joka riippuu siitä, mihin tammenterho istutettiin.

Oletetaan, että Jumala on olemassa ja hän on, kuten Dawkins sanoo ”yli-inhimillinen, yliluonnollinen älykkyys, joka harkitusti suunnitteli ja loi maailmankaikkeuden ja kaiken siinä olevan, meidät mukaan luettuna”⁴⁴. Jos tämä on totta, Jumala asetti luonnonlait. Ne riippuvat siitä, miten Jumala asetti ne. Jumala ei itse ole alistettu näille lainalaisuuksille. Mistä sitten Jumalan olemassaolo saattaisi riippua? Jos Jumala on olemassa, hänen olemassaolonsa on mielekkäintä ymmärtää välttämättömäksi. Hänen olemassaolonsa ei riipu mistään hänen itsensä ulkopuolella olevasta.

Ajatus, jonka mukaan Jumala on välttämätön olento, ei ole tämän ongelman ratkaisemiseksi kehitetty keinotekoinen siirto, jonka tarkoituksena olisi toimia vastavetona modernille argumentille Jumalan olemassaoloa vastaan. Jumalaa koskevan ajattelun historia on lähes yksimielinen pitäessään Jumalaa välttämättömänä olentona. On vaikea löytää yhtään poikkeusta tälle ainakaan kristillisen teologisen ja filosofisen perinteen piirissä.⁴⁵

Plantinga³¹ kritisoi Dawkinsin päättelyä seuraavanlaisen esimerkin avulla. Oletetaan, että avaruusmatkalaiset laskeutuvat jotakin kaukaista tähteä kiertävälle planeetalle. Planeetan pinnalta löytyy joitakin koneen kaltaisia esineitä, jotka näyttävät traktoreilta ja toimivat kuten traktorit. Tutkimusryhmän johtaja sanoo: ”Tällä planeetalla täytyy asua älykkäitä olentoja, jotka ovat rakentaneet nuo traktorit.” Tutkimusryhmän jäsenenä oleva ensimmäisen vuoden filosofian opiskelija esittää vastaväitteensä: ”Hetkinen! Et ole selittänyt yhtään mitään!! Noiden traktorien rakentajiksi oletettujen älykkäiden olentojen täytyy olla vähintään yhtä monimutkaisia kuin nuo traktorit ovat.” Muut ryhmän jäsenet todennäköisesti kertovat opiskelijalle, että pieni määrä oppineisuutta on vaarallista ja kehottavat häntä matkustamaan seuraavalla avaruusaluksella takaisin maapallolle ja osallistumaan muutamalle filosofian jatkokurssille.

On tietenkin täysin järkevää selittää kyseisellä planeetalla olevien traktorin kaltaisten koneiden alkuperää vetoamalla älykkäisiin olentoihin, vaikka nuo älykkäät olennot ovatkin monimutkaisempia kuin heidän rakentamansa koneet. Tässä tapauksessa ei pyritä antamaan perimmäistä selitystä mutkikkaille rakenteille yleensä. Tarkoituksena on ainoastaan selittää joidenkin tiettyjen mutkikkaiden rakenteiden (kyseisten traktorien) olemassaolo. Jos ei pyritä antamaa selitystä yleensä mutkikkaiden rakenteiden olemassaololle, on täysin hyväksyttävää selittää yhden mutkikkaan rakenteen olemassaoloa vetoamalla älykkääseen olentoon, joka on tietysti rakentamaansa konetta mutkikkaampi. Kun Jumalaan vedotaan selityksenä elämän synnylle, ei pyritä antamaan perimmäistä selitystä yleensä mutkikkaiden rakenteiden olemassaololle. Tarkoituksena on vain antaa selitys tietyn mutkikkaan rakenteen, elävän solun, olemassaololle. Vaikka Jumala olisi rakenteeltaan mutkikkaampi kuin elävä solu, häntä voidaan perustellusti käyttää selityksenä elävän solun mutkikkaille rakenteille.

Teistit eivät pyri selittämään hengen tai älykkyyden olemassaoloa – Jumalan olemassaoloa ei ole mielekästä pyrkiä selittämään, koska hän on perimmäinen todellisuus, josta kaikki saa selityksensä. Mutta tätä ei Plantingan³¹ mukaan voida käyttää argumenttina teismiä vastaan. Älykkyys vaatii selitystä, jos aineellisia hiukkasia pidetään perimmäisenä todellisuutena ja kaikki pyritään selittämään niistä lähtien. Mutta jos Jumalaa, Henkeä, älykästä Luojaa pidetään perimmäisenä todellisuutena, silloin älykkyys ei tarvitse selitystä, vaan älykkyys on perimmäinen selitysperusta.

Kaikki selitykset rakentuvat jonkin perimmäisen lähtökohdan varaan. Materialistilla ei ole selitystä perimmäisten hiukkasten olemassaololle: niiden olemassaolo täytyy vain olettaa. Niinpä on varsinaisen ongelman kiertämistä sanoa, että tarvitsemme selityksen älykkyyden olemassaololle. Kaikki selitykset joutuvat nojautumaan johonkin sellaiseen, mitä ne eivät enää pysty selittämään.

Monet teistit pitävät täysin epäonnistuneena materialistien yritystä selittää älykkyys pelkkien aineellisten hiukkasten vähittäisen kehityksen tuloksena. Esimerkiksi John Locken mukaan ”on yhtä mahdotonta ajatella, että pelkkä ei-älyllinen aine tuottaisi ajattelevan älykkään olennon kuin että olematon itsestään tuottaisi aineen”.³³

Yksi ongelma evoluutiota koskevassa keskustelussa on ollut, että usein ei tehdä eroa biologisen mikroevoluutioteorian (entiteettiteorian) ja naturalistisen makroevoluutioteorian (perspektiiviteorian) välillä. Biologinen mikroevoluutioteoria selittää biologisissa organismeissa ilmenevää muuntelua ja tällaisena entiteettiteoriana se selittää tosiasioita, joista kaikki ovat kaikkein perustavimmalla tasolla yksimielisiä. Välittömän kokemuksen tasolla pystymme kaikki havaitsemaan, että lapset eroavat monessa suhteessa vanhemmistaan ja että sukupolvi sukupolvelta tapahtuu vähittäistä muuntelua. Tästä perustavasta tosiasiasta ei ole kiistaa. Kun evoluutioteoria sijoitetaan osaksi naturalistista perspektiiviteoriaa, on siirrytty tarkastelemaan kyseisiä tosiasioita tietystä maailmankatsomuksellisesta näkökulmasta (perspektiivistä). Tällöin oletetaan, että nämä vähittäiset muuntelut pystyvät selittämään kaikkien elämän muotojen kehittymisen yhteisestä kantaisästä lähtien. Evoluution tosiasioiden selittäminen naturalistisesta perspektiivistä voidaan pelkistetysti ilmaista seuraavilla Dawkinsin lainauksilla:

Darwinismi onkin hyvin yksinkertainen teoria: se näyttää jopa lapsellisen yksinkertaiselta, jos sitä vertaa lähes mihin tahansa fysiikan tai matematiikan teoriaan. Darwinismin ydin on lyhyesti siinä, että jälkeläisissä ilmaantuvilla perinnöllisillä muutoksilla on kauaskantoiset seuraukset, jos aika vain riittää näiden muutosten kasaantumiseen. – – Yritän saada lukijani vakuuttuneiksi myös siitä, ettei darwinistinen maailmankuva ole sattumalta oikea, vaan että se on tuntemistamme teorioista ainoa, joka edes periaatteessa voisi ratkaista ihmisen olemassaolon arvoituksen. On melko varmaa, että darwinismi pätee maailmankaikkeuden kaikkiin elämänmuotoihin.

– Dawkins⁴⁶

Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että ”jälkeläisissä ilmaantuvilla perinnöllisillä muutoksilla on kauaskantoiset seuraukset, jos aika vain riittää näiden muutosten kasaantumiseen”. Lapset eroavat vanhemmistaan ja heidän lapsensa eroavat todennäköisesti vielä enemmän isovanhemmistaan. Tämä on biologisen entiteettiteorian aluetta. Erilaisista näkökulmista annetaan erilainen tulkinta sille, mitä näillä kauaskantoisilla muutoksilla tarkoitetaan. Oletetaanko, että kaikki elämän ilmiöt pelkistyvät mikroevolutiivisten muutosten kasautumiseen, niin että bakteerista on vähittäisten biologisten muutosten tuloksena vuosimiljardien kuluessa kehittynyt ihminen, vai oletetaanko, että esimerkiksi tajunta ja järjellisyys ovat laadullisesti erilaisia elämän tasoja, joita ei voida pelkistää pelkkiin biologisiin muutoksiin? Naturalistiseen perspektiiviteoriaan siirrytään siinä vaiheessa, kun väitetään, että maailmankaikkeuden kaikki elämänmuodot mukaan luettuna ihminen ja hänen järjellisyytensä ja moraalinsa ovat selitettävissä mikroevolutiivisten muutosten kasautumisen seurauksena. Tällöin se biologinen tosiasia, että lapset eroavat vanhemmistaan, sijoitetaan naturalistiseen perspektiiviteoriaan, jonka mukaan kaikki elämän ilmiöt on voitava selittää asteittaisten luonnollisten muutosten kasautumisen seurauksena, koska muita naturalistisia mahdollisuuksia ei ole tiedossa. Naturalistiseen filosofiaan ja uskontoon siirrytään siinä vaiheessa, kun väitetään, että naturalistinen teoria on ainoa, joka edes periaatteessa voisi selittää elämänmuotojen kehittymisen. Naturalismi hyväksyy selityksiksi vain sellaiset, mitkä vetoavat pelkästään luonnollisiin syihin. Näin luomisteoria on suljettu ulkopuolelle jo lähtökohdassa.

Uskon ja tiedon vastakkainasettelu

Dawkinsille on ominaista hyvin yksinkertaistava vastakkainasettelu ”uskon” ja ”tieteen” välillä.

”On mahdollista perustella väitettä, että usko on eräs maailman vahingollisimmista asioista. Se on verrattavissa isorokkovirukseen, mutta vaikeampi hävittää. Usko, jolla tarkoitetaan todistusaineiston perustaa vailla olevaa uskomusta, on kaikkien uskontojen pääpahe.

– Dawkins⁴⁷

Tiede taas on Dawkinsin mukaan ”vapaa uskonnon pääpaheesta, joka on usko”.

Charles Taylor pitää tätä Dawkinsin näkemystä ilmauksena sokeasta uskosta:

Näkemys, jonka mukaan tieteentekijän työhön ei sisälly mitään sellaisia olettamuksia, jotka eivät perustu tosiasia-aineistoon, on varmasti ilmausta sokeasta uskosta, joka ei pysty tuntemaan edes ajoittaista epäilyksen aiheuttamaa epävarmuuden tunnetta. Harvat uskonnolliset uskovat ovat näin huolettomia.

– Taylor⁴⁸

Syyllistyykö Dawkins sadunkerrontaan?

Ateistifilosofi David Stove kritisoi Dawkinsia sadunomaisten mielikuvien käytöstä. Hän ottaa esimerkiksi Dawkinsin teorian ”itsekkäistä geeneistä”.

Koska darwinismin perusajatuksen mukaan kaikki eliöt pyrkivät selviämään eloonjäämisen jatkuvassa kamppailussa, altruistinen käyttäytyminen on aina muodostanut ongelman naturalistiselle ajattelulle. Dawkins pyrkii ratkaisemaan tämän ongelman puolustamalla kahta ristiriitaista väitettä. Yhtäältä hän pyrkii selittämään altruismin olemassaolon sillä, että jokainen eliö pyrkii takaamaan omien geeniensä jatkuvuuden seuraavissa sukupolvissa. Niinpä eliöt käyttäytyvät altruistisesti omia jälkeläisiään kohtaan, koska vanhempien geenit jatkavat elämäänsä jälkeläisissä. Toisaalta Dawkins pyrkii selittämään altruismin olevan näennäistä, koska perimmältään altruistinen käyttäytyminen on vain seurausta ”geenien itsekkyydestä”.

Yksi Dawkinsin kirjoitusten kiinnostavuuden ja vetovoiman perusteista on juuri tämä epäselvä tapa lähestyä altruismin ongelmaa.

Jos et (esimerkiksi) lukiessasi [Dawkinsin] kirjaa Itsekäs Geeni pysty saamaan selville, kieltääkö kirjan tekijä sukulaisten välisen altruismin olemassaolon vai tarjoaako hän sille kausaalisen selityksen (ja tosiasiassa et pysty saamaan sitä selville), niin siihen on todennäköisesti syynä se, että kirjan tekijän ajatukset kyseisestä aiheesta ovat täsmälleen yhtä epäjohdonmukaisessa tilassa kuin hänen kirjansa. – – Lisäksi jos kirja olisi sanonut selvästi ja johdonmukaisesti joko että sukulaisten välistä altruismia ei ole olemassa tai että sitä on olemassa, kirja olisi menettänyt paljon kiehtovuudestaan ja sitä olisi myyty vähemmän. Sen epäjohdonmukaisuus tämän perustavan kysymyksen osalta – vaikka se epäilemättä uskollisesti heijastaa tekijänsä mielentilaa – on juuri yksi niistä tekijöistä, jotka pitävät lukijat kiinnostuneina arvailemassa. Se on yhtä aikaa lukijoiden kiinnostuksen ja kirjan tekijän tulon lähde. Johdonmukaisuus olisi maksanut tekijälle rahaa.

– Stove⁴⁹

Dawkinsin käsityksen epäselvyys tekee hänelle mahdolliseksi torjua kritiikki, esitettiin se miltä suunnalta tahansa. Jos darwinistista teoriaa kritisoidaan siitä, ettei se pysty antamaan selitystä altruismille, on aina mahdollista viitata siihen, että itse asiassa darwinistinen teoria nimenomaan selittää altruismin olemassaolon pyrkimyksellä geenien leviämisen edistämiseen. Jos taas darwinistista teoriaa kritisoidaan siitä, että altruismin olettaminen ei sovi yhteen eloonjäämisen kamppailun perusajatuksen kanssa, on aina mahdollista vastata, että itse asiassa teoria geenien itsekkyydestä osoittaa altruismin olevan perimmältään illuusiota.

Dawkinsin mukaan ”olemme – – robotteja, jotka on sokeasti ohjelmoitu säilyttämään itsekkäät molekyylit, jotka tunnetaan geenien nimellä”. Hän sanoo, että ”meitä manipuloidaan, jotta varmistaisimme geeniemme eloonjäämisen”. Hän pitää perustavana totuutena, että ”organismi on DNA:n työväline” ja ”elävät organismit ovat olemassa DNA:n hyväksi”. Näissä lainauksissa Dawkins antaa geeneille ominaisuuksia, jotka tekevät geeneistä jossakin mielessä jumalallisia. Ne ovat ihmistä mahtavampia, koska ne pystyvät manipuloimaan ihmistä. Ihminen on olemassa geenejä varten. Geenit ovat jopa jossakin mielessä ikuisia: ”geeni – – ei tule vanhaksi; se ei ole lähempänä kuolemaa ollessaan miljoonan vuoden ikäinen kuin ollessaan sadan vuoden ikäinen. Se siirtyy ruumiista toiseen sukupolvien kuluessa, manipuloiden ruumista toisensa jälkeen omalla tavallaan ja omia tarkoitusperiään varten, hyläten kuolevaiset ruumiit ennen kuin ne vaipuvat vanhuuteen ja kuolemaan. Geenit ovat kuolemattomia – – .” Jos Dawkins on oikeassa ”tiede on antanut meille sen, mitä ihmissydän on aina kaivannut, mutta ei ole koskaan aikaisemmin saavuttanut: tiedon olennoista, jotka ovat niin valtavan ylivertaisia meihin nähden, että ne ansaitsevan kunnoituksemme ja palvontamme”⁵⁰.

David Stoven mukaan Dawkins on omalta osaltaan ollut luomassa uskontoa, jossa geeneille annetaan monia niistä ominaisuuksista, joita on perinteisesti annettu Jumalalle. Dawkins on ”polyteisti” sikäli, että geeni-jumalia on hyvin suuri määrä. Hänen uskontonsa eroaa kristillisestä teismistä sikäli, että hänen jumalansa eivät ole hyviä vaan säälimättömän itsekkäitä. Mutta ne ovat Jumalan kaltaisia sikäli, että ne ovat mahtavia, tarkoitushakuisia, älykkäitä ja kuolemattomia.⁵¹ Dawkins tosin sanoo muutaman kerran, että geenit eivät ole tarkoitushakuisia toimijoita. Mutta jokaista tällaista lausumaa kohden Dawkinsilla on ”sata lausumaa, joihin sisältyy ajatus, että geenit ovat tarkoitushakuisia”⁵².

Darwinismi on koko historiansa ajan käyttänyt tarkoitushakuisia ilmauksia selittämään lajien sopeutumista, vaikka darwinismin perususkomusten mukaan tällaisen tarkoitushakuisuuden olemassaoloa ei ole luvallista olettaa. Niinpä darwinistien pitäisi pystyä tekemään selkoa siitä, miten heidän tarkoitushakuinen kielensä tulisi kääntää ja ymmärtää niin, että tämä darwinistisista lähtökohdista luvaton tarkoitushakuisuus eliminoitaisiin. Kukaan ei kuitenkaan ole onnistunut tarjoamaan tällaista selkeyttävää tulkintaa. Stoven mukaan uusdarwinistisen ”geeniuskonnon” edustajat ovat itse asiassa haluttomia selventämään näitä peruskäsitteitä, koska se tuhoaisi heidän uskontonsa perustan.

On hyvin helppoa ymmärtää, miksi geeniuskonnon kannattajat ovat erityisen haluttomia käännösoppaan tuottamiseen. Sillä oletetaan, että projekti voitaisiin viedä menestyksekkäästi päätökseensä: mikä olisi sen vaikutus uuteen uskontoon? Yksinkertainen seuraus olisi, että Dawkins ja hänen kaltaisensa ihmiset eivät voisi enää kuvata geenejä itsekkäiksi ja sellaisiksi, jotka manipuloivat kaikkea auringon alla ja jotka kilpaileva alleeliensa kanssa tulevien sukupolvien markkinaosuuksista, ja niin edelleen samalla kun he lupaavat – mutta eivät koskaan toteuta – noiden lausumien käännöstä ”kunnianarvoiselle kielelle”. Enää ei olisi tarvettä eikä mitään tekosyytä kuvata geenejä tavoilla, joihin sisältyy ajatus tarkoituksesta, älykkyydestä ja vallasta. Kaikki, mitä darwinistien tarvitsisi sanoa selittääkseen sopeutumista, voitaisiin sanoa käyttämättä ilmauksia kuten ”itsekäs”, ”manipulaatio” tai ”kilpailu”. Mutta tämä merkitsisi tietenkin sitä, että uusi geeniuskonto häviäisi kuin unikuva jättämättä mitään jälkeensä.

– Stove⁵³

Stoven mukaan tämä uusi geeniuskonto on vain vähän tarkennettu muunnelma Darwinin alkuperäisesta uskonnosta, jonka mukaan kaikkea elävää luonnehtii tarkoitushakuinen pyrkimys lisääntyä. Vaikka darwinismi pyrki poistamaan tarkoitushakuisuuden ja suunnitelmallisuuden luonnosta kieltäessään luonnon olevan älykkään Luojan luomusta, se päätyi tuomaan tarkoitushakuisuuden luontoon takaisin antamalla jumalallisia ominaisuuksia aineellisille tekijöille.

Sanottua

• Ben Steinin tekemässä haastattelussa Dawkins myöntää, että elämä voisi olla älyllisesti suunniteltu, ja tämän puolesta olisi mahdollista saada evidenssiä, mutta vain jos suunnittelija olisi humanoidisivilisaatio, joka puolestaan olisi syntynyt darvinistisen prosessin kautta.⁵⁴ Dawkins on myös pahoittanut mielensä siitä, että joku voisi haastattelun perusteella luulla hänen itseasiassa uskovan ulkoavaruuden suunnittelijoihin.⁵⁵

• Vuonna 2008 järjestetyssä prof. John Lennoxin ja Dawkinsin välisessä keskustelutilaisuudessa Dawkins kertoi pitävänsä deististä jumalaa järjellisesti puolustettavana, vaikka ei itse pidäkään väitettä vakuuttavana.⁵⁶

Katso myös

• Dawkins Delusion
• Jumalharha
• "Suunnittelija on epätodennäköinen" (argumentti)
• Maailman hienoin esitys (kirja)
• "Jumala ei ole kiva" (argumentti)

Linkkejä

• Dawkins jäätyy

Lähteet

• Dawkins, Richard: The Selfish Gene. Oxford: Oxford University Press, 1976.
• Dawkins, Richard: Review of Blueprints by Donald johanson & Maitland Edey. New York Times, 1989a, nro April 9, sec 7.
• Dawkins, Richard: Sokea kelloseppä. suom. Risto Varteva. Helsinki: WSOY, 1989b.
• Dawkins, Richard: Is Science a Religion?. The Humanist, 1997, nro Janurary/February.
• Dawkins, Richard: The God Delusion. Boston: Houghton Milfin Company, 2006.
• Dennett, Daniel: Darwin’s Dangerous Idea. New York: Simon & Schuster, 1995.
• Ganssle, Gregory E.: Dawkins's Best Argument: The Case against God in The God Delusion. Philosophia Christi vol. 10, 2008, nro 1, s. 39-56.
• Lennox, John: God's Undertaker: Has Science Buried God?. London: Lion Publishing plc, 2007.
• Stove, David: Darwinian Fairytales: Selfish Genes, Errors of Heredity and Other Fables of Evolution. New York: Encounter Books, 2007.