Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin (kirja)

Lapsen ihmisoikeus oikeus isään ja äitiin
Lapsen ihmisoikeus.jpg
Kirjailija Tapio Puolimatka
Kustantaja Suunta-kirjat
Julkaistu 2014
Sivumäärä 280
ISBN ISBN 978-951-619-598-1

Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin on Tapio Puolimatkan kirjoittama kirja, joka analysoi lapsen keskeistä ihmisoikeutta: oikeutta isään ja äitiin.

Ote kirjan johdannosta

”On sanottu, että yhteiskunnan suuruus mitataan parhaiten sen huolenpidon perusteella, minkä se kohdistaa niiden suojelemiseen, jotka kaikkein vähiten pystyvät huolehtimaan itsestään.”1 Lapsen itseisarvo asettaa rajoja aikuisten vapaudelle. Koska lapsi on päämäärä itsessään, häntä ei ole luvallista käyttää välineenä aikuisten päämäärien tai mielihalujen toteuttamiseksi. Itseisarvoisena olentona lapsella on oikeus ymmärtää itseään ja määritellä oma identiteettinsä suhteessa alkuperäänsä. Siksi lapsen oikeus isään ja äitiin on niin perustavanlaatuinen, ettei mikään aikuisen oikeus voi kumota sitä.

Kulttuuri, joka asettaa aikuisten vapaudet lasten perusoikeuksien edelle, joutuu ristiriitaan moraalisen omantuntonsa kanssa. Jos yhteiskunta laajentaa aikuisten valinnanvapautta niin paljon, että se poistaa lainsäädännöstään lapsen oikeuden isään ja äitiin, se uhkaa yhteiskuntamoraalin perusteita. Kyseessä on niin vakava moraalisten oikeuksien loukkaus, ettei se murenna pelkästään moraalista suhtautumista lapsiin, vaan horjuttaa koko kulttuurin moraalisia perusteita. Murentaessaan ihmisyyden moraalisia lähtökohtia se heikentää kaikkien ihmisten välisten suhteiden moraalista perustaa.

Alana Newman on ilmaissut näin syntyvän moraalisen ongelman terävästi: ”Jos ihmiset voivat ottaa pois jotakin niin kallisarvoista kuin äidin tai isän ja saada meidät tuntemaan kiitollisuutta tästä menetyksestä, mitä muuta ihmiset voivat ottaa meiltä pois? Miten voit odottaa tulevan sukupolven taistelevan vapauden, demokratian, puhtaan ilman ja veden puolesta, kun heiltä on varastettu jotakin niin kallisarvoista ja perustavaa kuin äiti tai isä?” Kaikkein ongelmallisinta on, jos tämä lapsen oikeuksien riisto toteutetaan valtiovallan toimesta ja sitä pidetään yleisesti moraalisesti oikeutettuna. Tällöin yhteiskunnan kaikkein hauraimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsenten perusoikeuksien riistolle on annettu lainsäädännöllinen suojelu. Syntymästään saakka isättömyyteen tai äidittömyyteen pakotettu lapsi joutuu moraaliseen hämmennykseen ymmärtäessään, että biologisen isän tai äidin puute on lainsäädännöllisesti määritelty normaalitilaksi. Lapsen ei odoteta pelkästään mukautuvan perusoikeuksiensa riistoon, vaan jopa olevan siitä kiitollinen.

Avioliiton tarkoitus

Kysymys lapsen oikeudesta isään ja äitiin liittyy kysymykseen avioliiton tarkoituksesta yhteiskunnallisena instituutiona. Onko avioliiton ensisijaisena tarkoituksena suojella puolisoiden rakastavaa sitoutumista toisiinsa, jotta heidän liittonsa puolestaan suojelisi avioliitosta syntyvää lasta? Vai tulisiko lapsen oikeus isään ja äitiin poistaa avioliiton merkityksestä? Tarvitsevatko aikuiset valtion suojelua enemmän kuin lapset?

Avioliiton luonteen takia näihin kysymyksiin ei voida vastata pelkästään vetoamalla avioliiton solmivien aikuisten näkökulmaan ja takaamalla, ettei ketään aikuista syrjitä tai hänen valinnanvapauttaan rajoiteta. Koska avioliitto koskettaa tulevia sukupolvia, heidän oikeutensa, vapautensa ja syrjimättömyytensä on ensisijaisesti turvattava, koska he eivät pysty elämänsä alkuvuosina ollenkaan huolehtimaan itsestään. Syrjimättömyyden ja valinnanvapauden periaatteita on sovellettava ennen kaikkea avioliitosta syntyviin lapsiin. Pyrkimys muuttaa avioliiton määritelmää aikuiskeskeiseksi vetoamalla yksilön vapauteen valita aviopuolisonsa sukupuolesta riippumatta, ei ole neutraalia ihmisten valinnanvapauden kunnioittamista.

Harvardin yliopiston professorin Michael Sandelin2 mukaan kysymys avioliiton tarkoituksesta liittyy kysymykseen siitä, ”mikä avioliiton tulkinta suo kunniaa sitä ansaitseville hyveille. Se, mikä voidaan katsoa avioliiton tarkoitukseksi, riippuu osittain siitä, mitä ominaisuuksia avioliiton pitäisi meidän mielestämme kunnioittaa ja vahvistaa. − − Tämä taas vie meidät kiistanalaiselle moraalin alueelle, jolla emme voi pysyä riippumattomina kilpailevien hyvän elämän käsitysten suhteen.”

Käsitys avioliiton merkityksestä riippuu laajemmasta hyvän elämän käsityksestä. Oikeudenmukaisuus ei tarkoita valinnanvapauden kunnioittamista kokonaan riippumatta ihmisten mieltymysten ja valintojen arvosta. Oikeudenmukaista yhteiskuntaa ei voida saavuttaa yksinkertaisesti turvaamalla ihmisten valinnanvapaus, koska ihmiset voivat käyttää valinnanvapauttaan väärin ja ihmisten mieltymykset voivat olla vinoutuneita ja toisten oikeuksia loukkaavia. Tämä pätee erityisesti avioliiton kaltaiseen instituutioon, joka luontaisesti johtaa lasten syntymään, jotka ovat täysin riippuvaisia aikuisten tarjoamasta hoidosta ja ohjauksesta.

Oikeudenmukaisuudessa on kyse myös ja ensisijaisesti hyveen ja yhteisen hyvän edistämisestä. Onko avioliiton ensisijainen tarkoitus kunnioittaa aikuisten vapautta ja heidän erilaisia valintojaan? Vai onko avioliiton tarkoituksena kunnioittaa sellaisia hyveitä, joissa korostuu solidaarisuus kaikkein heikoimpia ja hauraimpia yhteiskunnan jäseniä kohtaan ja heidän perusoikeuksiensa kunnioittaminen? Tämä on keskeinen kysymys avioliiton tarkoituksen ja siinä toteutuvien hyveiden näkökulmasta.

Mutta eivätkö sateenkaariperheiden vanhemmat pysty yhtä hyvin osoittamaan solidaarisuutta lapsiaan kohtaan kuin heteroseksuaaliset vanhemmat? He voivat epäilemättä olla esimerkillisiä vanhempia, jotka uhrautuvat lastensa hyvinvoinnin eteen. Rakenteellisesti samaa sukupuolta olevien avioliitto kuitenkin joutuu aina riistämään lapselta oikeuden elää toisen biologisen vanhempansa kanssa. Siinä mielessä samaa sukupuolta oleva parisuhde elää aikuisten, ei lasten ehdoilla. Ja siinä mielessä se loukkaa avioliittoinstituution olennaista hyvettä, kaikkein heikoimpien hyvinvoinnin turvaamista. Valtiovalta, joka legitimoi tämän rakenteellisen väkivallan lapsia kohtaan, horjuttaa yhteiskuntamoraalin perusteita. On epäoikeudenmukaista ja syrjivää tehdä lainsäädännöllinen normaalitila siitä, että lapsi suunnitelmallisesti erotetaan biologisesta isästään tai äidistään syntymästään saakka pelkästään siksi, että aikuiset pitävät näin määriteltyä avioliittoa oikeutenaan. Se on kannanotto aikuisten vapauden puolesta lapsen perusoikeuksia vastaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki syrjii lapsia aikuisten kustannuksella.

Sukupuolineutraalia avioliittoa koskevassa keskustelussa on tuotu esille joitakin puutteita parisuhdelaissa, kuten se, että parit eivät voi vaivattomasti saada itselleen yhteistä sukunimeä. Nämä ongelmat voidaan korjata parisuhdelakia korjaamalla. Sitä varten ei ole perusteltua muuttaa avioliiton merkitystä ja loukata lapsen oikeuksia.

Onko sukupuolineutraali avioliitto ihmisoikeus?

Viimeaikaisessa keskustelussa on noussut esille näkemys, jonka mukaan sukupuolineutraali avioliitto on ihmisoikeus. Tämän näkemyksen mukaan nykyinen avioliittolaki loukkaa Suomen perustuslaissa olevaa yhdenvertaisuuden periaatetta: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Tämä herättää seuraavanlaisia kysymyksiä: Kenellä on oikeus mennä naimisiin? Onko reilua rajoittaa avioliitto ainoastaan niihin, jotka voivat elää seksuaalisuhteessa vastakkaiseen sukupuoleen? Eikö tämä merkitse epäreilua tapaa syrjiä tietyllä tavalla seksuaalisesti suuntautuneita ihmisiä? Tulisiko heidät sulkea pois avioliiton piiristä yksinkertaisesti sen vuoksi, että heiltä puuttuu fyysinen kyky tai halu olla seksuaalisuhteessa vastakkaiseen sukupuoleen?

Kysymys oikeudesta avioliittoon kuuluu distributiivisen oikeudenmukaisuuden piiriin, jossa olemme kiinnostuneita tulojen, hyvinvoinnin ja mahdollisuuksien jakautumisesta. Aristoteleen mukaan distributiivinen oikeus koskee rahan lisäksi myös kunnia-asemia ja virkoja. Millä perusteella meidän tulisi päättää, kenellä on oikeus mennä naimisiin?

Ensi silmäykseltä vastaus näyttää ilmiselvältä − kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus mennä avioliittoon ilman erotusta. Mikä tahansa muu tapa olisi syrjivä. Lyhyen pohdinnan jälkeen tämä vastaus on ilmiselvästi väärä: viisivuotiaalla lapsella ei ole oikeutta mennä naimisiin. Aristoteles selventää tätä asiantilaa ja muistuttaa meitä, että kaikki distributiivisen oikeudenmukaisuuden teoriat syrjivät. Olennainen kysymys koskee sitä, mitkä syrjimisen tavat ovat oikeudenmukaisia? Ja vastaus tähän kysymykseen riippuu kyseessä olevan toiminnan tarkoituksesta.

Jotta voisimme määritellä reilun tavan myöntää oikeus mennä naimisiin, meidän täytyy määritellä avioliiton tarkoitus ja luonne. Meidän täytyy kysyä: ”Mitä varten avioliitto on olemassa?” Muuten emme voi tietää, mitkä ominaisuudet ovat siinä olennaisia. Muuten emme voi tietää, mikä on hyvä peruste asettaa ihmisiä eri asemaan sen osalta, voivatko he mennä naimisiin. Jos avioliiton tarkoituksena on pelkästään tarjota puolisoille kunnioitusta ansaitseva asema, jonka viitekehyksessä he voivat kokea rakkautta ja seksuaalista nautintoa, silloin tietysti on epäreilua rajoittaa avioliitto niihin, jotka kykenevät olemaan seksuaalisuhteessa vastakkaista sukupuolta oleviin ihmisiin. Mutta jos avioliiton tarkoitukseen kuuluu olennaisesti pitää huolta avioliitosta syntyvistä lapsista ja kunnioittaa heidän oikeuksiaan, silloin avioliiton rajoittaminen niihin, jotka voivat elää seksuaalisuhteessa vastakkaiseen sukupuoleen, ei ole epäreilua syrjintää. Tämä johtuu siitä, että ainoastaan miehen ja naisen välisestä seksuaalisesta yhdynnästä voi syntyä lapsia. Niinpä ainoastaan miehen ja naisen välinen avioliitto tekee lähtökohtaisesti lapselle mahdolliseksi syntyä biologisen isänsä ja äitinsä muodostamaan kotiin ja kasvaa heidän hoidossaan. Samaa sukupuolta olevien parisuhde ei ole hedelmällinen: siitä ei voi syntyä parille biologisesti yhteisiä lapsia. Niinpä samaa sukupuolta olevien parisuhde riistää aina tällaiseen parisuhteeseen syntyvältä lapselta joko isän tai äidin. Se ei voi olla avioliitto, koska se lähtökohtaisesti loukkaa lapsen oikeuksia sen sijaan että se kunnioittaisi niitä.

Koska avioliiton kannalta on keskeistä pitää huolta tulevasta sukupolvesta, avioliitolle kuuluvaa kunnioitusta ei voida antaa sellaiselle parisuhteelle, joka riistää tulevalta sukupolvelta heidän perusoikeutensa kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa. Tulevien sukupolvien oikeudenmukainen kohtelu vaatii avioliiton rajoittamista niihin, jotka voivat elää seksuaalisuhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Muussa tapauksessa avioliittolaki ohjaisi kansalaisia loukkaamaan tulevien sukupolvien oikeuksia, vaikka avioliiton merkitykseen olennaisesti kuuluu tulevien sukupolvien oikeuksien kunnioittaminen. Tämä on vastakkainen avioliittoinstituution olennaiselle tarkoitukselle kunnioittaa lapsia itseisarvoisina olentoina eikä vanhempien tarpeiden tyydyttäjinä.

Tämä perustava biologinen ja moraalinen tosiasia on unohtunut julkisesta keskustelusta. SDP:n puoluejohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne puolusti SDP:n verkkosivulla 28.6.2014 sukupuolineutraalia avioliittolakia ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon nimissä. Rinteen näkemyksen mukaan avioliitto on perustuslakikysymys, koska Suomen perustuslaissa todetaan näin: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Samassa yhteydessä todetaan, että ”ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”.

Rinteen käsityksen mukaan nykyinen avioliittolaki asettaa samaa sukupuolta olevat parit seksuaalisen suuntautumisensa takia juridisesti eri asemaan kuin nais-miesparit. Heitä avioliittolaki ei koske. Rinne kirjoittaa: ”Ihmiset eivät ole yhdenvertaisia, jos lainsäädäntö erottelee heidät seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Se on rakenteellista, lainsäädännössä tapahtuvaa syrjintää.” Hän totesi avioliittolaista: ”Se ei ole tunnekysymys tai omantunnonkysymys, eikä siinä ole kyse liberaaliudesta tai konservatiivisuudesta. Yhdenvertaisuus on perustavanlaatuinen ihmisoikeuskysymys.”

Kokoomuksen puoluejohtaja, pääministeri Alexander Stubb vetoaa myös yhdenvertaisuuteen kirjoittaessaan aiheesta blogissaan 28.6.2014. Stubbin mukaan erilaisia mielipiteitä pitäisi kuitenkin kunnioittaa ja ihmisillä tulisi olla asiassa omantunnonvapaus.

Helsingin Sanomien politiikantoimittaja Martta Nieminen ylistää heidän ihanteellista moraaliaan kolumnissaan ”Rinne ja Stubb syrjintää vastaan” (HS 30.6.2014) toteamalla: ”Kumpikin otti voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta −− Heidän yhteisiä teemojaan ovat yhdenvertaisuus, ihmisoikeuskysymys ja taistelu syrjintää vastaan.”

Stubbin kolumni on kirjoitettu maltillisesti ja hän ilmaisee kunnioittavansa niiden mielipiteitä, jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä. Tämä kertonee siitä, että hän on avoin vasta-argumenteille. Rinteen kanta on jyrkempi, kuten Nieminen toteaa: ”Rinne vetoaa lakiin. Syrjivät lait johtavat helposti syrjiviin asenteisiin.”

Nieminen ei omaksu journalistille kuuluvaa kriittisen analysoivaa asennetta vaan tyytyy toistamaan ja jopa ihannoimaan esitettyjä käsityksiä. Hän ei tuo esille sitä, että sukupuolineutraali avioliittolaki poistaa laista lapsen oikeuden isään ja äitiin ja että tällä tavalla isättömyyteen ja äidittömyyteen tuomittujen lasten ihmisoikeuksia loukataan perustavalla tavalla. Tällä tavalla väärin kohdeltujen lasten oikeustaju voi kärsiä heidän ymmärtäessään, että valtiovalta on riistänyt heidän perusoikeutensa. Valtalehdistön harrastama sensuuri pitää valitettavasti huolen siitä, ettei tämä lasten näkökulma pääse esille julkisessa keskustelussa. Poliittisen eliitin, suuren rahan ja joukkotiedotusvälineiden yhteinen liitto, jossa kukin kilvan kehuu toisiaan sankarillisuudestaan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolustamisessa, herättää epäilyksiä demokratian toimivuudesta.

Väite sukupuolineutraalista avioliitosta ihmisoikeutena ymmärtää väärin ihmisoikeuden käsitteen. Ihmisoikeus on määritelmän mukaan oikeus, joka ihmisellä on pelkästään sillä perusteella, että hän on ihminen. Avioliitto ei ole ihmisoikeus tässä mielessä jo pelkästään sen takia, että avioliitto edellyttää tiettyä ikää ja sukukypsyyttä. Vastasyntyneellä lapsella ei ole oikeutta mennä naimisiin, vaikka hän on ihminen. Avioliitto ei ole edes ihmispersoona-oikeus, koska ihmiset ovat persoonia kauan ennen kuin he ovat sukukypsiä ja heillä on ikänsä puolesta oikeus mennä avioliittoon. Näin siis puhuminen avioliitosta ihmisoikeutena on harhaanjohtavaa.

Sen sijaan oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeus. Jokaisella ihmisellä on oikeus isään ja äitiin pelkästään sillä perusteella, että hän on ihminen. Niinpä sukupuolineutraali avioliittolaki on tosiaan ihmisoikeuskysymys, mutta päinvastoin kuin asiat medioissa esitetään: sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee lasten ihmisoikeuksien loukkausta.

Jotta samaa sukupuolta olevien avioliittoa voitaisiin pitää ihmisoikeutena, pitäisi olettaa, että perinteisen avioliiton perustana oleva sukupuolivaatimus (avioliitto on miehen ja naisen liitto), on mielivaltainen, toisin sanoen, että tämä vaatimus on ilman hyvää perustetta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ei kuitenkaan pidä sukupuolivaatimusta mielivaltaisena vaan hyväksyy sen, että kukin maa saa päättää avioliittoasiasta omalla tavallaan. EIT pitää siis hyväksyttävänä, että nais-mies-parit ja samaa sukupuolta olevat parit asetetaan eri asemaan. EIT:n linjaukset ovat Suomea sitovaa oikeutta ja sen tuomiot tulee ottaa huomioon oikeuskäytännössä ja uusia lakeja säädettäessä. Näin ollen väite nykyisen avioliittolain mielivaltaisuudesta kieltää vallitsevan oikeuskäsityksen, jonka mukaan heteroseksuaalisessa avioliitossa on jotakin erityistä ja ainutlaatuista, joka oikeuttaa instituution määrittelemisen sukupuolten väliseksi. Vallitsevan oikeuskäsityksen mukaan ihmisen oikeus mennä avioliittoon on sidoksissa siihen, että hän on tietyn iän saavuttanut mies tai nainen ja avioliittoinstituution tarkoituksena on näiden sukupuolten yhdistäminen.

Vallitseva oikeuskäsitys on tietysti altis muutoksille eikä sen varaan voi rakentaa moraalisia perusteluja. Mutta avioliiton erityisluonteen perustelu on mahdollista tehdä myös moraalisilla perusteilla irrallaan vallitsevasta oikeuskäsityksestä. Perustelu avioliiton erityisluonteelle on se, että ainoastaan naisen ja miehen avioliitosta voi luonnollista tietä syntyä lapsia ja sukupolvien ketjuja. Avioliiton tarkoituksena on huolehtia lapsista ja luoda lapsen ja aikuisten turvaksi niitä sukurakenteita ja sukulaisuusketjuja, jotka ovat aina olleet ihmisyhteisön perusta. Koska samaa sukupuolta olevien parisuhteesta ei synny luonnollisella tavalla lapsia, ne eivät luo biologisen sukulaisuuden varaan rakentuvaa perustaa lasten identiteetin ja hyvinvoinnin kehittymiselle eivätkä ne voi toimia samalla tavalla sukujen perustana. Suurin osa sateenkaarilapsista on peräisin puolisoiden aikaisemmista heteroseksuaalisista suhteista, mikä sekin korostaa heteroseksuaalisen avioliiton erityisluonnetta ja sitä, ettei homoseksuaalisesti suuntautuneita yksilöitä syrjitä ihmisinä: heillä on oikeus mennä heteroseksuaaliseen avioliittoon ja monet heistä ovat käyttäneet tätä oikeutta.

Alasdair Macintyren3 mukaan ihminen voi käsittää elämänsä kertomuksen vain ymmärtämällä tarinoita, joiden osaksi hänen elämänsä kietoutuu. Itsensä ymmärtäminen ja moraalinen pohdinta ovat näin sidoksissa jäsenyyteen ja yhteenkuulumiseen, perheeseen ja sukuihin. Ihminen elää aina jonkin tietyn sosiaalisen identiteetin haltijana, kuten Sandel4 asian kiteyttää: ”Olen jonkun poika tai tytär, jonkun toisen serkku tai setä. Olen tämän kaupungin kansalainen, tämän killan tai ammattikunnan jäsen, kuulun tähän klaaniin, tähän heimoon tai tähän kansaan.” Näin ihminen perii perheensä, sukunsa, kaupunkinsa, heimonsa tai kansansa menneisyyden ja siihen sisältyvät oikeutetut odotukset ja velvollisuudet. ”Näin muodostuu se, mikä on elämässäni annettua, oma moraalinen lähtökohtani. Juuri tämä antaa elämälleni osan sen omasta erityislaadusta.” Sukupuolineutraali avioliittokäsitys haluaa määritellä lapsen normaalitilaksi tällaisten sukuyhteyksien katkeamisen ainakin yhden vanhemman puolelta. Kasvaessaan lesboäitinsä ja tämän kumppanin kodissa Jean-Dominique Bunel kertoo: ”Koin isän puutteen ikään kuin amputaationa.”5

Sukupuolineutraalia avioliittoa koskevassa julkisessa keskustelussa vältellään olennaista kysymystä avioliiton merkityksestä ja sen erityispiirteistä. Sen sijaan keskitytään puhumaan aikuisten välisestä yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja syrjivyydestä, ikään kuin avioliiton rajoittaminen naisen ja miehen väliseksi olisi mielivaltaista syrjintää. Tällöin unohdetaan, että naisen ja miehen seksuaalisuhde on ainutlaatuinen kyvyssään tuottaa parille yhteisiä biologisia lapsia, ja että avioliiton ytimessä on huolehtiminen lapsista, joiden eteen aikuisten on epäsymmetrisesti tehtävä uhrauksia. Sukupolvien jatkuvuuden turvaamiseen tähtäävän avioliittoinstituution perusrakenteena on siten lainsäädännöllisesti tukea uhrautumisen hyvettä, koska ilman sitä lapset jäävät heitteille. Tasa-arvoretoriikka ei tee oikeutta lasten erityistarpeille eikä isän ja äidin toisiaan täydentäville kyvyille lasten terveen kehityksen edellytyksinä.6

Kirjan sisällys

Johdanto

  • Avioliiton tarkoitus
  • Onko sukupuolineutraali avioliitto ihmisoikeus?
  • Onko meillä tietoa lapsen hyvästä?
  • Perherakenteen merkitys
  • Mielipidetulvat ja vilpittömyyden puute
  • Kirjan rakenne

Kirjan ensimmäisessä luvussa käsitellään avioliiton merkitystä, lapsen oikeutta isään ja äitiin ja tämän oikeuden perusteita lapsen hyvän kehityksen edellytyksissä. Isän tai äidin poissaolo lapsen elämästä vaikuttaa hänen elämäänsä kielteisesti. Isällä ja äidillä on molemmilla oma ainutlaatuinen ja korvaamaton panoksensa annettavana lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Isän ja äidin toisiaan täydentävyys on tärkeää optimaalisen kasvuympäristön luomisessa.

Kirjan toisessa luvussa käsitellään sukupuolineutraalin ajattelun taustalla vaikuttavaa ideologista pyrkimystä tehdä aikuisten seksuaalisen identiteetin toteuttamisesta niin kokonaisvaltainen ja kaikkea hallitseva päämäärä, että siihen vedoten pidetään oikeutettuna kumota lapsen oikeus kehittää omaa seksuaalista identiteettiään suhteessa isäänsä ja äitiinsä.

Kolmannessa luvussa pohditaan sitä, miten tämä ideologinen päämäärä yksipuolistaa viimeaikaisille tutkimustuloksille annettua tulkintaa. Tutkimuksen piirissä on retorisin keinoin luotu harhakuva, ettei lapsen hyvinvoinnin ja kehitysmahdollisuuksien osalta ole merkitystä, saako hän kasvaa isänsä ja äitinsä hoidossa vai ei.

Neljännessä luvussa argumentoidaan, että perherakenteiden erojen merkitystä vähättelevän retoriikan taustalla vaikuttaa jälkikristillisen kulttuurin perusongelma: sen heikentynyt kyky käsitellä syyllisyyttä.

1. Kiista avioliiton merkityksestä

  • 1.1. Perinteinen avioliittokäsitys
  • 1.2. Lapsen oikeus isään ja äitiin
    • Aikuisen vai lapsen oikeudet?
    • Avioliittokiistan moraalinen ja yhteiskuntatieteellinen taso
    • Missä ovat maailman onnellisimmat lapset?
    • Sukupuolieron ja ruumiillisuuden merkitys
    • Isän ja äidin sukupuolidynamiikan merkitys lapselle
    • Biologisen ydinperheen merkitys lapsen hyvinvoinnille
  • 1.3. Lainsäädännön sosialisaatiovaikutus
  • 1.4. Lapset, parisuhdedynamiikka ja juridisen säätelyn tarve?
    • Heteroseksuaalinen parisuhdedynamiikka
    • Homoseksuaalinen parisuhdedynamiikka
    • Parisuhdedynamiikan eroja
  • 1.5. Hyödyttääkö avioliitto homoseksuaalisia pareja?
  • 1.6. Hyödyttääkö sukupuolineutraali avioliittolaki homoseksuaalisten parien lapsia?
  • 1.7. Avioliiton merkityksen heikkeneminen
  • 1.8. Vapaan seksuaalisuuden ideologia
  • 1.9 Valtion vallan kasvu

2. Ideologioiden vaikutus kulttuuriin

  • 2.1. Yhteisölliset ennakko-olettamukset
  • 2.2. Mielikuvien valta
  • 2.3. Aikamme ideologiat
  • 2.4. Ideologian kehitysvaiheet
  • 2.5. Ideologia yhteiskunnan muuttamisessa
  • 2.6. Ideologia ja myytit
  • 2.7. Miten ihminen joutuu ideologian valtaamaksi?

3. Ideologia ja perhearvot

  • 3.1. Kiista avioliiton tarkoituksesta
    • Lasten oikeuksien sivuuttaminen
    • Keskustelun reunaehtojen rajoittaminen
  • 3.2. Avioliittokiistan ideologisoituminen
    • Mielikuvien valta
    • Ideologian vaikutus koulujen seksuaaliopetukseen
    • Ideologia ja ihmistieteet
  • 3.3. Millä tavalla ideologinen yksimielisyys on saatu aikaan?
    • Mitkä eri tekijät vinouttavat tutkimustuloksia?
    • Otoskoko
    • Poliittisten tarkoitusperien vaikutus tutkimuksiin
    • Feministisen vanhemmuusteorian vaikutus
    • Itsearviointien subjektiivisuus
    • Onko vallitseva käsitys perusteltu?
    • Miten soraääniä vaiennetaan?
    • Ajojahti tutkijan maineen tuhoamiseksi
    • Tutkijan luotettavuuden halventaminen
  • 3.4. Mielikuvien retoriikka
    • Lapsen oikeuksien keskeisyys
    • Homofobia-retoriikka
    • Skeptikkoviihteen perustekijöitä
    • Dramaattisten sutkausten voima
    • Miksi ristiriitaiset väitteet eivät vie uskottavuutta?
    • Millä tavalla tosiasioita on luvallista käyttää?
    • Myytti uskon ja tieteen ristiriidasta
    • Myytti avioliiton alkuperästä
    • Onko perherakenteiden vaikutusten analysointi rotuhygieniaa?
    • Kooste

4. Torjuttu syyllisyys ja mielikuvien valta

  • 4.1. Tosiasioiden pakenemisen hinta
  • 4.2. Tosiasioiden kohtaamisen hyöty
  • Kirjallisuusluettelo

Aiheesta muualla

Apologetiikkawiki

Viitteet

  1. ^ Stefanowics, Dawn: Out From Under. The Impact of Homosexual Parenting, s. xvii. Enumclaw, WA: Annotation Press, 2007.
  2. ^ Sandel, Michael J.: Oikeudenmukaisuus, s. 293. Suom. Anni Lassila, Janne Luotola, Petja Pelli ja Juha Sainio. Helsinki: HS kirjat, 2012.
  3. ^ Macintyre, Alasdair: Hyveiden jäljillä: Moraaliteoreettinen tutkimus. Suom. Niko Noponen. Helsinki: Gaudeamus, 2004.
  4. ^ Sandel, Michael J.: Oikeudenmukaisuus, s. 251. Suom. Anni Lassila, Janne Luotola, Petja Pelli ja Juha Sainio. Helsinki: HS kirjat, 2012.
  5. ^ Bunel, sit. Guénois, Jean-Marie: J'ai été élevé par deux femmes 1.10.2013. Le Figaro. Viitattu 9.7.2017.
  6. ^ Milbank, John: Gay marriage and the future of human sexuality 13 March 2012. ABC Religion and Ethics. Viitattu 9.7.2017.