Lasten oikeudet

Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka on kohdennettu erityisesti lapsiin.

Lapsen identiteetin löytymiseksi on muun muassa tärkeää, että lapsi saa tuntea biologisen alkuperänsä ja kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa.¹

Lapsen identiteetti- ja suhdeoikeudet

Jotta lapsi voisi löytää identiteettinsä ja ainutlaatuisen kutsumuksensa yksilönä, hänellä on kolme ihmisoikeutta, jotka koskevat hänen suhdettaan alkuperäänsä eli siihen, miten hän on saanut olemassaolonsa:

1. oikeus tuntea biologinen alkuperänsä, isänsä ja äitinsä;
2. oikeus olla biologisten vanhempiensa kasvatettavana ja kasvaa oman biologisen sukunsa yhteydessä;
3. oikeus vanhempaan molemmista sukupuolista¹.

Näitä oikeuksia ei voida ottaa lapselta pois aiheuttamatta arvaamatonta vahinkoa. Nämä oikeudet on tunnustettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, vaikka suomalaiset lapsijärjestöt ovat nykyään usein haluttomia sitä myöntämään.

Näiden lapsen perusoikeuksien perustana on ihmisyyteen olennaisesti kuuluva tarve löytää ainutlaatuinen identiteettinsä. Koska lapset ovat inhimillisiä olentoja, jotka etsivät omaa ainutlaatuista identiteettiään ja elämänsä tarkoitusta, heillä on erityinen tarve pystyä jäljittämään oma alkuperänsä ja elää suhteessa siihen. Tämän identiteettinsä löytämiseksi heillä on oikeus kasvaa isänsä ja äitinsä yhteydessä. Ihmisen identiteetti ei ole pelkästään tietynlaisen biologisen organismin identiteetti, vaan ihmisen identiteetin ytimessä on persoonan identiteetti. Lapsen identiteetin kannalta on tärkeää voida jäljittää alkuperänsä persoonien välisiin suhteisiin, koska hän itse on persoonallinen olento. Hänelle voi olla masentavaa jäljittää alkuperänsä spermapankkiin ja sen nimettömiin luovuttajiin, jotka eivät osoita hänelle mitään henkilökohtaista kiinnostusta.

Nämä lapsen perusoikeudet muodostavat perustan hänen yksilölliselle vapaudelleen, hänen oikeudelleen itse määrätä elämästään ja toimia itseohjautuvasti. Koska vapaus on persoonan ominaisuus (ei-persoonallinen olento ei ole vapaa), persoonallisen identiteetin määrittely edellyttää mahdollisuutta jäljittää alkuperänsä persoonallisiin olentoihin ja heidän suhteisiinsa. Siksi oman persoonallisen identiteetin määrittelyn perustana on mahdollisuus tuntea oma biologinen alkuperänsä.

Lapsen biologinen alkuperä naisen ja miehen välisessä rakkaussuhteessa on perusta hänen identiteetilleen useissa eri suhteissa:

1. Hänen moraalinen identiteettinsä itseisarvoisen arvokkaana ihmisolentona perustuu osaltaan siihen, että hän on kahden toisiaan rakastavan ihmisen rakkauden hedelmää ja että hänen vanhempansa lähtökohtaisesti rakastavat häntä lapsenaan riippumatta hänen ominaisuuksistaan.
2. Hänen sosiaalisen identiteettinsä perusta on siinä sosiaalisten suhteiden kentässä, johon hän sijoittuu biologisten vanhempiensa lapsena. Vanhempiensa myötä hän pääsee osalliseksi heidän sosiaalisesta pääomastaan. Kun hänellä on molempia sukupuolia oleva vanhempi, hän saa luonnostaan yhteyden molempia sukupuolia yhdistäviin sosiaalisiin yhteisöihin.
3. Hänen seksuaalisen identiteettinsä lähtökohta on se, että hän on naisen ja miehen välisen rakkauden hedelmä. Sekä isällä että äidillä on lapselle oma erityinen merkityksensä.
4. Hänen kansallinen identiteettinsä kehittyy suhteessa hänen sukuunsa ja sen paikkaan kansakunnan ja kansojen kokonaisuudessa. Näin hän saa paikan ihmiskunnan kokonaisuudessa.
5. Biologinen alkuperä muodostaa yhteyden edeltäviin sukupolviin ja sitä kautta ihmiskunnan historiaan. Tämän historiallisen yhteyden katkaiseminen jättää hänet persoonallisella tasolla historiattomaksi olennoksi, vaille tiedostettua paikkaa sukupolvien ketjussa.
6. Historiallisen alkuperänsä välityksellä hän on osallinen tietystä kulttuurista ja sen kulttuuriperinnöstä: sen kielestä, kirjallisuudesta, taiteesta ja filosofiasta, arvomaailmasta ja saavutuksista.
7. Hänen asemansa itseisarvoisesti rakastettuna ihmisolentona antaa perustan hänen yksilölliselle identiteetilleen ja vapaudelleen kehittyä omaan suuntaansa ilman ideologisia velvoitteita palvella erilaisia poliittisia kannanottoja.

Naisen ja miehen välisen avioliiton rakenne tekee lapselle mahdolliseksi harmonisesti yhdistää nämä identiteettinsä eri ulottuvuudet, koska se luonnostaan johtaa siihen, että lapsi syntyy biologisen isänsä ja äitinsä, näiden sukujen, sosiaalisten verkostojen ja kulttuurin yhteyteen. Naisen ja miehen välinen avioliitto yhdistää lapsen identiteetin eri ulottuvuudet yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi, jossa identiteetin eri osat tukevat toisiaan, ja rakentavat hänen sisäistä eheyttään ja ainutlaatuista yksilöllisyyttään.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja sen tulkinta

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklassa kirjoitetaan:

Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.

Mitä lapsen oikeuksien sopimus tarkoittaa vanhemmalla? Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen UNICEF ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto pyrkivät kiertämään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen sukupuolineutraalille avioliittolaille tuottaman ongelman vetoamalla tietämättömyyteen. Järjestöjen yhteisessä sukupuolineutraalia avioliittolakia tukevassa tiedotteessa 27.11.2014 korostettiin, ettei YK:n lapsen oikeuksien sopimus sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai perheellä tarkoitetaan:

Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry korostavat, että lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen käsitys perheestä ulottuu hyvin erilaisiin perhejärjestelyihin. Sekä sopimus itsessään, että YK:n lapsen oikeuksien komitean sitä koskevat tulkinnat eivät sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai adoptiovanhemmalla tarkoitetaan. Lapsen oikeuksien sopimus ei näin ollen määritä vanhempia eikä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta

Järjestöjen yhteislausuma voi helposti johtaa käsitykseen, että koska lapsen oikeuksien sopimuksessa ei erikseen määritellä mitä vanhemmalla tarkoitetaan, emme voi tietää mitä sillä sopimuksessa tarkoitetaan. Tämä käsitys on kuitenkin harhaanjohtava eikä tee oikeutta lapsen oikeuksien sopimukselle. Vaikka lapsen oikeuksien sopimus ei sisällä varsinaisesti määritelmää siitä, mitä vanhemmalla tarkoitetaan, tekstin asiayhteyden perusteella voimme toki tietää, mitä sillä tarkoitetaan. Tätä tulkintaa tukevat myös YK:ssa asiasta käytyä väittelyä koskevat pöytäkirjamerkinnät, jotka osoittavat, että vanhemmilla tarkoitetaan biologista isää ja äitiä². Vanhemmuuden merkitys oli YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen laatijoille niin itsestään selvä, etteivät he kokeneet tarvetta erikseen määritellä sitä.

Suomen UNICEF ry:n vuonna 2011 julkaisemassa kirjassa Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja selitetään kyseistä Lapsen oikeuksien sopimuksen 7. artiklan kohtaa melko perusteellisesti. Siellä todetaan mm. näin:

Kun ajatellaan lapsen oikeutta tuntea vanhempansa, on kohtuullista olettaa, että ’vanhemmilla’ tarkoitetaan geneettisiä vanhempia (tämä tieto on lapselle oleellinen jo lääketieteellisistä syistä) ja synnyttäneitä vanhempia. Jälkimmäinen tarkoittaa synnyttänyttä äitiä ja isyyden tunnustanutta isää, joka on parisuhteessa äitiin lapsen syntymisen aikana (tai mitä tahansa isän sosiaalinen määritelmä onkin kulttuurin sisällä − olennaista on, että nämä sosiaaliset määritelmät ovat tärkeitä lapsille identiteetin muovaajina). Lisäksi ’vanhempiin’ tulisi loogisesti myös sisällyttää lapsen henkiset vanhemmat, jotka ovat hoitaneet lasta merkittäviä ajanjaksoja varhaislapsuuden ja lapsuuden aikana. Myös nämä henkilöt ovat läheisesti sidoksissa lapsen identiteettiin ja näin ollen liittyvät lapsen oikeuksiin artiklan 8 mukaisesti (ks. sivu 91.)"

– Lapsen oikeuksien käsikirja, s. 83−84

Kirjassa tätä tulkintaa sovelletaan niin, että biologisen vanhemmuuden ymmärretään olevan vanhemmuuden ensisijainen merkitys, jolle vanhemmuuden muut merkitykset ovat alisteisia. Tämä näkyy esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitean kannanotoissa. Kirjan mukaan ”YK:n lapsen oikeuksien komitea on esittänyt vahvasti huolensa sellaisesta lainsäädännöstä, jossa laki estää biologisen isän tunnustamisen.”³ Kirjassa kritisoidaan sitä, että ”Suomen isyyslaki (700/1975) perustuu lähtökohtaan, jossa halutaan taata lapselle isä. Se ei sen sijaan lähtökohtaisesti takaa lapselle biologisen isän tuntemista, eikä takaa biologiselle isälle oikeutta tunnustaa lapsensa, eikä edelleen oikeutta saada luoda häneen suhdetta.” Näissä kommenteissa biologinen vanhemmuus näyttäytyy vanhemmuuden ensisijaisena merkityksenä. Kirjassa todetaan lisäksi, että YK:n lapsen oikeuksien komitea ”on toistuvasti ilmaissut huolensa laeista, jotka estävät lasta saamasta tietoa syntymäolosuhteistaan tai biologisista vanhemmistaan. Komitea on lisäksi tehnyt selkeitä suosituksia siitä, että lapsilla tulee olla tähän tietoon laillinen oikeus.”⁴ Lapsen oikeuksien sopimuksen 7 artiklan sanat ”mikäli mahdollista” osoittavat tämän tulkinnan mukaan, ”että lapset ovat oikeutettuja tietämään syntyperänsä, jos se on mahdollista, vaikka sitä pidettäisiinkin heidän etunsa vastaisena.”⁴

Jos 7. artikla ei viittaisi ensisijaisesti biologisiin vanhempiin, olisi tarpeetonta edes mainita lapsen oikeutta tuntea heidät ja kasvaa heidän hoidossaan, koska sosiaaliset vanhempansa lapsi tuntee aina.

Suomen Unicefin ja ehkä myös kahden muun järjestön tulkinta lapsen oikeuksista on siis muuttunut olennaisesti muutaman viime vuoden aikana. Vielä 2011 Unicefin käsikirja ilmaisee, että lapsen oikeuksien sopimus antaa selkeän merkityksen sille, mitä vanhemmalla tarkoitetaan. Kolme vuotta myöhemmin Unicef ja muut lapsijärjestöt väittävät, etteivät he enää tiedä, mitä vanhemmalla lapsen oikeuksien sopimuksessa tarkoitetaan. Johtuuko tämä ”tietämättömyys” siitä, että lapsen oikeuksien sopimukseen liittyen on paljastunut jotakin uutta olennaista tietoa, joka kumoaa perinteisen tulkinnan? Vai onko kyse siitä, että kyseisten järjestöjen kannanottoja ohjaavat enemmän poliittiset etupyyteet ja pyrkimys oman toiminnan taloudellisten ja muiden edellytysten turvaamiseen kuin asiaperusteet?

Kirjallisuus

• Toim. Inka Hetemäki: Lapsen oikeuksien sopimuksen käsikirja. Unicef, 2011.
• Marquardt, Elizabeth & Glenn, Norval D. & Clark, Karen: "My daddy’s name is DONOR: A New Study of Young Adults Conceived through Sperm Donation," Report from the Institute for American Values. New York: Institute of American Values, 2010.
• Tapio Puolimatka: Yhteiskuntakoe lapsilla?. Helsinki: Kuva ja Sana, 2016. ISBN 978-951-585-316-5.
• Somerville, Margaret: Children’s human rights and unlinking child-parent biological bonds with adoption, same-sex marriage and new reproductive technologies. Journal of Family Studies, 2007, nro Vol. 13, Issue 2, November.