Avioero

Avioeron vaikutukset lapsiin ovat tutkimusten perusteella kielteisiä, mutta kielteiset vaikutukset näkyvät vasta yli 12-vuotiailla lapsilla ja eritoten näiden lasten kasvettua aikuisiksi heidän muodostaessa parisuhteita.

Avioerolain muutos

1970- ja 1980-luvuilla useimmissa länsimaissa (Suomessa vuonna 1987) tehtiin avioerolakiin muutos, jonka mukaan avioeron edellytyksenä ei enää ollut puolison syyllistyminen vakavaan rikkomukseen avioliittoa vastaan, vaan avioero voitiin myöntää kumman tahansa puolison hakemuksesta ilman erityisperusteita. Avioero ei edellyttänyt molempien osapuolten suostumusta, vaan kumpi tahansa puoliso saattoi yksin hakea ja saada eron voimaan.

Ennen tätä muutosta avioliiton miellettiin olevan periaatteessa elinikäinen liitto, jonka purkamiseen tarvittaisiin erityisperusteita kuten puolison aviorikos, väkivalta tai hylkääminen.

Avioliitosta tuli tämän lain myötä sitovuudeltaan muita yhteiskunnallisia sopimuksia heikompi: putkimiehen kanssa tehtyä sopimusta ei voida purkaa ilman perusteita, avioliiton sen sijaan voi. Ryan T. Anderson kysyykin:

Kuinka paljon perhe-elämän vakautta voimme odottaa, kun ihmisellä on vakavampi laillinen velvoitus putkimiestään kuin vaimoaan kohtaan?

Ryan T. Anderson1

Hän kiinnittää huomiota siihen, että uuden avioerolain säätämistä seuraavina vuosikymmeninä avioerojen määrä enemmän kuin kaksinkertaistui. Tarjoamalla helpon ulospääsyn avioliitosta ja sen vaikeuksista, uusi avioerolaki muutti ihmisten käsityksen avioliiton luonteesta: avioliittoa ei enää ymmärretty elinikäiseksi instituutioksi, jonka varaan puolisot voivat rakentaa elämänsä ja jonka turvissa lapset saavat kasvaa koko kehityskautensa ajan, vaan väliaikaiseksi instituutioksi, jota pidetään koossa niin kauan kuin se tyydyttää aikuisten tarpeita. Kumman tahansa puolison halu vapautua perhe-elämän paineista on riittävä syy liiton purkamiseen.

Avioerolain muutoksen myötä avioliiton julkinen merkitys muuttui: avioliitosta tuli sopimus, jonka yksilö saattoi solmia ja purkaa mistä tahansa haluamastaan syystä. Kun aikaisempi avioliitto perustui periaatteeseen, ”kunnes kuolema meidät erottaa”, uusi avioerolaki muutti tältä osin avioliittolupauksen sisältämää viestiä muotoon: ”kunnes väsymme toisiimme”. Avioliiton ytimeksi tuli rakkauden tunne, sen sijaan että se olisi merkinnyt elinikäistä moraalista sitoumusta kohdella puolisoaan ja lapsiaan itseisarvoisina olentoina. Kuten Brad Wilcox kirjoittaa:

Tämän uuden psykologisen lähestymistavan mukaan yksilön ensisijainen velvollisuus ei ole perheelleen vaan itselleen. Niinpä avioliiton onnistumista ei enää määritellä sen mukaan, onnistuuko yksilö täyttämään moraaliset velvollisuutensa puolisoaan ja lapsiaan kohtaan vaan tuoko avioliitto itselle voimakkaan subjektiivisen onnellisuuden tunteen, joka yleensä löydetään intensiivisessä tunnesuhteessa puolisoon.

Brad Wilcox2

Avioerolain muutoksen ajateltiin helpottavan vaikeiden, usein väkivaltaisten avioliittojen purkamista ja jättävän muut avioliitot koskemattomiksi. Toisin kuitenkin kävi. Kun puolison hylkääminen lainmuutoksen myötä tuli juridisesti helpommaksi, se lain opetusvaikutuksen seurauksena tuli myös psykologisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi. Yhteiskunnallisella lainsäädännöllä on opetusvaikutusta: laki muokkaa kulttuuria, joka vaikuttaa ihmisten käsityksiin, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Laki on ikään kuin opettaja.

Niinpä avioerolain muutosta seurasi avioerojen määrän voimakas kasvu, ja suurin osa avioeroista koski avioliittoja, joissa ei ollut vakavia ongelmia. Sekä aikuisten että lasten kannalta tällaiset erot ovat turhia ja vahingollisia: ne ovat omalta osaltaan lisänneet sekä lasten että aikuisten pahoinvointia. Uuden avioerolain seurauksena yksinhuoltajavanhempien hoidossa kasvavien lasten määrä on noussut jyrkästi. Vaikka monet yksinhuoltajat ovat selvinneet vaikeasta tilanteesta erinomaisesti, lapsen hoitaminen ilman puolison tukea voi olla uuvuttavaa erityisesti sairauden ja taloudellisten vaikeuksien kohdatessa. Myös monet aikuiset ovat pettyneet avioeroihin, joista monet lopulta osoittautuvat turhiksi − avioeron emotionaalinen taakka on useimmille yllättävän raskas kantaa ja entisen avioliiton ongelmat usein toistuivat uusissa suhteissa: ihminen kantaa ongelmiaan mukanaan liitosta toiseen.

Bolševikkien avioeroa koskeva lainsäädäntö

Länsimaissa 1970−1980-luvulla toteutetun avioerouudistuksen kaltainen yhteiskuntakoe toteutettiin ehkä vielä radikaalimmassa muodossa bolševikkivallankumouksen yhteydessä Bolševikkien syyskuussa 1918 säätämä perhelaki toi mukanaan radikaaleja muutoksia avioliittoon ja avioeroon, perintölakiin ja aborttioikeuteen. Avioeromenettely muutettiin vallankumouksellisella tavalla. Perhelain artikla 81 sääti: ”Avioeron perustana pidetään miehen ja vaimon keskinäistä sopimusta tai kumman tahansa halua ottaa ero.”3

Bolševikkien perustelu avioliittolain uudistukselle kuulosti inhimilliseltä. Bolševikkihallituksen julkisen hyvinvoinnin komissaari Alexandra Kollontai julisti, että helpon avioeron myötä naiset vapautuvat väkivaltaisista puolisoistaan. Kirjassaan Kommunismi perheessä hän ylisti avioerolakia:

Tästä lähtien työläisnaisen ei enää tarvitse anella kuukausia tai jopa vuosia turvatakseen oikeutensa elää erossa miehestään, joka lyö häntä ja tekee hänen elämästään kurjuutta juoppoudella ja väkivaltaisella käyttäytymisellään.

Kollontai; sit. Ginsborg4

Kollontai toivoi koko avioliittoinstituution pian kuihtuvan pois. Hän argumentoi, että vallankumouksellisen Neuvostoliiton olosuhteissa “perhe lakkaa olemasta välttämätön sekä jäsenilleen että kansakunnalle kokonaisuutena”.4

Vallankumouksellinen eliitti oli niin omien unelmiensa valtaama, etteivät he tiedostaneet tavallisen elämän perustavia edellytyksiä. Todellisuudessa bolševikkivallankumouksen luomissa olosuhteissa vakaata perhettä olisi tarvittu suojelemaan tukea ja turvaa tarvitsevia äitejä uupumukselta ja nälältä ja lapsia hylkäämiseltä. Perhehistoriaan erikoistunut historioitsija Paul Ginsborg5 kuvaa näin syntyneitä ongelmia: Bolševikkien avioliittoa ja avioeroa koskevaa perhelainsäädäntöä, jonka tarkoituksena oli suojella naisia väkivaltaisilta puolisoilta ja vapauttaa heidät onnettomista liitoista, saattoivat miehet käyttää aivan eri tarkoitukseen. Miehet liukuivat avioliittoon ja avioliitosta ulos hämmentävällä helppoudella ja toimivat usein vastuuttomasti perhe-elämässään. Vuosiin 1925−1926 mennessä Neuvostoliiton kaupungeissa oli paljon korkeampi eroprosentti kuin Länsi-Euroopan kaupungeissa. Nykyisen tiedon pohjalta ei ole mahdollista tietää, miten suuri osa näistä eroista otettiin miesten ja miten suuri osa naisten aloitteesta, mutta monet sen ajan yhteiskunnalliset ja poliittiset kommentaattorit kertoivat ahdinkoon joutuneista työttömistä yksinhuoltajaäideistä, jotka olivat naimattomia, eronneita tai leskiä. Hyvin usein näillä naisilla ei ollut muuta tapaa selviytyä kuin turvautua prostituutioon.

Näiden yksinhuoltajaäitien ahdinko lisäsi sen todennäköisyyttä, että heidän lapsensa päätyivät kodittomiksi ja hylätyiksi. Monet erilaiset tekijät vaikuttivat tähän inhimilliseen tragediaan. Miljoonien miesten kuolema ensimmäisessä maailmansodassa jätti monet naiset kamppailemaan yksin. Sisällissodan kauhut, kolera, pilkkukuume, tulirokkoepidemiat ja laaja-alaiset nälänhädät pahensivat ongelmaa. Vapaamielinen avioerolaki oli yksi lisätekijä, joka jätti äidit turvattomiksi ja sai heidät hylkäämään lapsensa. ”Loppukesään 1921 mennessä Moskovan kaduille alkoi ilmaantua vanhempansa menettäneitä tai vanhempiensa hylkäämiä rähjäisiä ja täiden vaivaamia lapsilaumoja, jotka hoipertelivat uupumuksesta ja nälästä.”6 Pahimmillaan vuosina 1921−1922 kodittomia ja hylättyjä lapsia oli neljästä seitsemään miljoonaan.

Helpon avioeron kielteiset seuraukset tunnustettiin valmisteltaessa vuoden 1926 uutta perhelakia. Julkisen oikeuden kansankomissaari Dmitry Kursky huomautti, että uusia ongelmia oli syntynyt Neuvostoliitossa vuoden 1918 perhelain säätämisen jälkeen. Rekisteröimättömien avioliittojen ja avioerojen määrä oli kasvanut suuresti. Niiden seurauksena oli syntynyt hylättyjen ja rutiköyhien naisten ongelma. Vuoden 1918 perhelainsäädäntö ei ollut riittävästi huolehtinut naisten ja lasten toimeentulosta avioliiton purkautuessa.7

Avioeroriskit erilaisissa perhemuodoissa

Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on jo pitkään hankkinut systemaattisesti tietoa avioeron vaikutuksesta lapsiin8. Tutkimus kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että kaikenlainen parisuhteen epävakaus vaikuttaa lapsiin kielteisesti9.

Varhaiset tutkimukset perustuivat yleensä pieniin otoksiin, jotka eivät olleet tilastollisesti edustavia. Vaikka jotkut varhaiset tutkimukset eivät löytäneet eroja eri parisuhdemuotojen suhteellisessa vakaudessa, useimmat tutkimukset saivat tulokseksi sen, että lesboparien eroprosentti on homoparien eroprosenttia suurempi10. Joidenkin tutkimusten mukaan tällainen epävakaus on merkittävää11. Patterson12 julkaisi yhteenvedon varhaisesta tutkimuksesta ja vahvisti Carpenter & Gates13 saaman tuloksen, että lesbosuhteet ovat epävakaampia kuin homosuhteet.

Ensimmäinen laajaan ja tilastollisesti edustavaan tietokantaan perustuva tutkimus samaa sukupuolta olevien parisuhteiden eroasteesta oli Andersson & Noack & Seierstad & Weedon Fekjaer14, joka käytti koko Norjan ja Ruotsin väestörekisteriin perustuvia tietoja. Norjassa rekisteröity parisuhde tuli lailliseksi vuonna 1993 ja Ruotsissa 1995. Tutkimuksen mukaan miespuolisten homoparien todennäköisyys erota on 50 % korkeampi kuin heteroparien ja lesboparien todennäköisyys erota on enemmän kuin kaksi kertaa suurempi (2.67) kuin heteroparien.

Anderssonin15 artikkeli tuo esille sen, että suhteen virallistaminen ei näytä vakauttavan samaa sukupuolta olevien parien suhteita samalla tavalla kuin heterosuhteita. Tämä näkyy erityisesti suhteen virallistaneiden naisparien korkeassa eroprosentissa. Naisparit muodostavat lyhyitä ja intensiivisiä suhteita, jotka muodostuvat niin symbioottisiksi, että seksuaalinen jännite kuolee. Tämän takia naisparit alkavat etsiä seksuaalikumppania suhteen ulkopuolelta. Koska naisparit edellyttävät suhteelta uskollisuutta (toisin kuin monet miesparit), suhde usein hajoaa ulkopuolisen seksuaalikumppanin astuessa kuvaan mukaan. Miesparien kohdalla on yleisempää sallia seksuaalisesti avoimet suhteet ja tällaiset suhteet voivat olla pitkäikäisempiä. Kummankaan kohdalla suhteen virallistaminen ei näytä keskimäärin johtavan puolisouskollisten pitkäaikaisten suhteiden muodostumiseen, mikä olisi edellytys perheen piirissä kasvavien lasten hyvinvoinnille.

Andersson kontrolloi saamiaan tuloksia ottamalla huomioon parisuhteeseen liittyviä riskitekijöitä, joita ovat muun muassa:

  1. puolisoiden suuri ikäero,
  2. eri kulttuurista ja maasta kotoisin olevat puolisot,
  3. suuri ero puolisoiden koulutuksessa ja tulotasossa,
  4. yhteisen lapsen puute.

Hän osoitti että senkin jälkeen kun riskitekijöiden vaikutus on otettu huomioon, homoparien ja erityisesti naisparien eroprosentti on heteropareja suurempi.

Andersson ym.16 kirjoittaa:

Saimme selville, että samaa sukupuolta olevien parien eroriskit ovat vastakkaista sukupuolta olevien parien eroriskejä korkeampia ja että lesbojen suhteet ovat merkittävästi epävakaampia ja dynaamisempia kuin homomiesten suhteet −− Norjassa 13 % miesten parisuhteista ja 21 % naisten parisuhteista päättyy todennäköisesti eroon kuuden vuoden kuluessa parisuhteen rekisteröinnistä. Ruotsissa 20 % miesten parisuhteista ja 30 % naisten rekisteröidyistä suhteista päättyy todennäköisesti eroon viiden vuoden sisällä parisuhteen muodostamisesta. Nämä luvut ovat korkeampia kuin 13 % heteroseksuaalisista avioliitoista, jotka päättyvät eroon viiden vuoden kuluessa Ruotsissa.

Myös Rosenfeld17 päätteli tutkimuksessaan, että ”lesbopareilla on merkittävästi vähemmän vakautta kuin heteroseksuaalisilla pareilla tai homopareilla”18.

Erotaipumus pareilla, joilla on lapsia

Erilaisten parisuhdemuotojen vakauteen kohdistuvat tutkimukset ovat yleensä yhdistäneet sellaiset parit, joilla on lapsia ja sellaiset, joilla ei ole19. Kuitenkin lasten kannalta asiaa arvioitaessa keskeinen kysymys koskee niiden parisuhteiden vakautta, joissa on lapsia. Gross20 saavat tulokseksi, että parisuhteen epävakaudella on kielteisiä vaikutuksia lapsiin.

Kanadalaisten Simon Fraser yliopiston taloustieteen professori Douglas Allen on yhdessä Joseph Pricen kanssa tehnyt perusteellisen vertailun erilaisten parisuhdemuotojen eroprosenteista. Allen ja Price21 kiinnittävät erityisesti huomiota sellaisiin parisuhteisiin, joilla on lapsia. Tutkimuksessaan he käyttävät kolmea tietokantaa, joista kaksi sisältää tilastollisesti edustavan otoksen Yhdysvaltain ja yksi Kanadan väestöstä. Nämä kolme tietokantaa ovat Yhdysvaltojen väestöön kohdistuva How Couples Meet and Stay Together kartoitus (HCMST), ja Survey of Income and Program Participation (SIPP) sekä Kanadaa koskeva Survey of Labour Income Dynamics (SLID).

Paitsi että kaikki nämä kolme tietokantaa perustuvat satunaisotantaan, ne ovat luonteeltaan pitkittäiskartoituksia, joissa saadaan tietoa asioiden kehityksestä tietyn ajanjakson aikana. HCMST kattaa vuodet 2009-2015, jona aikana on kerätty tietoa viitenä ajankohtana. SLID kattaa vuodet 1993-2011, jona aikana tehtiin mittaus viitenä ajankohtana. SIPP kattaa vuodet 2008-2013 ja se perustuu 16 eri mittaukseen, jotka tehtiin neljän kuukauden välein.

Näiden tietokantojen pohjalta Allen ja Price tutkivat sitä, millä todennäköisyydellä erilaiset parisuhdemuodot hajoavat. Heidän käyttämänsä erilaiset tietokannat keräävät jonkin verran erilaisia tietoja. Koska niistä kaikista saadaan kuitenkin parisuhdemuotojen hajoamisen kannalta pääosin samansuuntaisia tietoja, saavutettuja tuloksia voidaan pitää luotettavina.

Kanadalla ja Yhdysvalloilla on sukupuolineutraalin avioliittolain kannalta erilainen historia. Kanadassa homoseksuaalisilla pareilla oli oikeus adoptoida jo ennen kuin heillä oli oikeus mennä naimisiin. Ontario oli ensimmäinen osavaltio, joka salli tällaisen adoption vuonna 1997. Muut osavaltiot seurasivat pian perässä. Ensimmäinen kanadalainen samaa sukupuolta olevan parin avioliitto solmittiin vuonna 2001 Toronton Metropolitan Community Church nimisessä kirkossa. Tämän pohjalta käyty oikeustaistelu päättyi kesäkuussa 2003. Sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin Kanadassa vuonna 2005. Niinpä eri ihmiset katsovat samaa sukupuolta olevien parien avioliiton tulleen Kanadaan joko vuonna 2001, 2003 tai 2005, mutta monet samaa sukupuolta olevien parien oikeudet olivat voimassa jo ennen tätä.

Yhdysvalloissa avioliittolaki kuuluu pääasiassa osavaltioiden juridiseen hallintavaltaan ja siksi siirtymä sukupuolineutraalin avioliittolakiin on ollut erilainen kuin Kanadassa. Massachusettsin osavaltio oli ensimmäinen, joka vuonna 2004 antoi oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille solmia avioliiton. Vasta vuonna 2015 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että kaikkien osavaltioiden tulee antaa samaa sukupuolta oleville pareille oikeus solmia avioliitto.

Vaikka Kanadalla ja Yhdysvalloilla on hyvin erilainen historia sukupuolineutraalin avioliittolain voimaan saattamisessa, molempia maita koskevat tietokannat antavat samansuuntaisia tuloksia eri parisuhdemuotojen vakauden osalta. Tämä on yksi syy pitää niitä luotettavina.

Yhdysvaltalainen HCMST 2009-2015 tietokanta sisältää kansallisesti edustavan otoksen, joka sisältää 2 535 heteroparia ja 474 samaa sukupuolta olevaa paria. Tämän tietokannan 474 samaa sukupuolta olevasta parista 25.1 % erosi tuon kuuden vuoden ajanjakson aikana, kun taas 15.2 % heteropareista erosi samana aikana. Kun verrataan pelkästään pareja, joilla on lapsia, niin 46.7 % samaa sukupuolta olevista pareista erosi, kun taas heteropareista, joilla on lapsia, erosi 14.9 %. Jos vielä rajoitetaan pari niihin, joilla on lapsia ja joiden parisuhde on rekisteröity, niin saadaan tulokseksi, että 42.9 % samaa sukupuolta olevista pareista ja 7.7 % heteropareista erosi. Niinpä eroprosentti sellaisilla samaa sukupuolta olevilla pareilla, joilla on lapsia, on keskimäärin enemmän kuin kolme kertaa suurempi kuin eri sukupuolta olevilla pareilla, joilla on lapsia.

Kanadalainen SLID 1993-2011 tietokanta antaa samansuuntaisen tuloksen. Kuuden vuoden aikana 12.64 % samaa sukupuolta olevista pareista erosi ja 1.58 % eri sukupuolta olevista pareista. Jos tarkastellaan pareja, joilla on lapsia, niin 15.85 % samaa sukupuolta olevista pareista erosi, kun vastaava luku heteropareilla on 1 %.

Yhdysvaltalaisen SIPP 2008-2013 tietokannan mukaan 26.1 % (näitä oli tietokannassa 107) samaa sukupuolta olevista pareista erosi 64 kuukauden (5 vuotta 4 kk) aikana. Heteropareista erosi samana aikana 13.21 %. Samaa sukupuolta olevista pareista, joilla on lapsia erosi 22 % (näitä oli tietokannassa vain 18 kpl) , kun taas heteropareista, joilla on lapsia, erosi 11 %.

Näiden tietokantojen pohjalta saadaan pääosin samansuuntaisia tuloksia. Naisparien suhteet päätyvät todennäköisemmin eroon kuin miesparien tai eri sukupuolta olevien parien suhteet. Eron todennäköisyys lisääntyy merkittävästi, jos samaa sukupuolta olevalla parilla on lapsia.

Miten helppo avioero vaikuttaa lapsen asemaan?

Ihmisten on joskus vaikea ymmärtää väitettä, että “kaikilla lapsilla on oikeus äitiin ja isään”. Kaikilla lapsillahan on välttämättä äiti ja isä. Erityisesti ihmisten on vaikea ymmärtää, miten avioerolaki voisi riistää lapselta äidin tai isän.

Jean Loyd22 vastaa tähän toteamalla, että monilta lapsilta on riistetty oikeus kasvaa äitinsä ja isänsä hoidossa säätämällä lakeja ja normeja, jotka tekevät lapsen hylkäämisen helpoksi.

Avioerolaki, joka ei vaadi mitään perustetta avioerolle, tekee avioerosta helpon ja erottaa monet lapset joko äidistään tai isästään, usein ilman riittävää syytä.

Jean Loyd

Avioeron vaikutus lapseen

Avioliitolla on tärkeä merkitys lapsen tunne-elämän terveydelle. Eheissä biologisten vanhempiensa avioperheissä kasvavat lapset kärsivät todennäköisesti vähemmän masennuksesta, ahdistuksesta, alkoholin ja huumeiden väärinkäytöstä ja itsemurha-ajatuksista verrattuna avioeroperheiden lapsiin.23 Ilman isää kasvaneet pojat ovat aggressiivisempia, syyllistyvät todennäköisemmin rikoksiin ja joutuvat todennäköisemmin pidätetyiksi24.

Judith Wallerstein alkoi aikoinaan tutkia avioeron lapsivaikutuksia optimistisen asenteen pohjalta olettaen lasten helposti mukautuvan uusiin perhemuotoihin ja toipuvan nopeasti avioerosta. Tehtyään 25 vuoden pitkittäistutkimuksen avioerolapsista hän päätyi tutkimustensa tuloksena kuitenkin muuttamaan mielensä: tutkimus paljasti avioerojen kielteisen vaikutuksen, joka ei rajoittunut lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan tuli kaikkein selvimmin ilmi vasta aikuisuudessa.

Toisin kuin olemme pitkään saaneet kuulla, eron pääasiallinen vaikutus ei ajoitu varhaislapsuuteen tai teini-ikään. Sen sijaan se nousee esiin aikuisuudessa vakavien romanttisten ihmissuhteiden siirtyessä keskeiseen rooliin. Kun tulee aika valita elämänkumppani ja perustaa uusi perhe, eron vaikutukset kasvavat.

Judith Wallerstein25

Marks26 kiinnittää myös huomiota avioerotutkimusten paljastamaan asioidentilaan: perhemuodon lapsivaikutukset eivät ole helposti havaittavissa sellaisissa tutkimuksissa, jotka kohdistuvat alle 12-vuotiaisiin lapsiin. Vaikutukset tulevat selvemmiksi, kun tutkimus kohdistetaan 12−17 -vuotiaisiin lapsiin. Mutta kaikkein selvimpänä erot näyttäytyvät nuorissa aikuisissa, jotka alkavat muodostaa parisuhteita ja perustaa perheitä. Kotitaustan vaikutukset tulevat kaikkein dramaattisimmin näkyviin vasta sitten, kun nuoret aikuiset alkavat muodostaa romanttisia suhteita ja perustaa perheitä, koska tässä vaiheessa testataan, pystyykö yksilö luottamaan toiseen ihmiseen riittävästi sitoutuakseen pysyvään parisuhteeseen ja pystyäkseen suhtautumaan puolisoonsa ja mahdollisesti syntyviin lapsiin läheisesti, vastuullisesti ja tasapainoisesti. Voidaksemme arvioida uuden perhemuodon kokonaisvaikutusta tarvitsemme siksi parin vuosikymmenen yli ulottuvaa pitkittäistutkimusta, joka kattaa nämä lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheet ja siirtymät ja paljastaa niissä ilmenevät ongelmat. Tällaista tutkimusta ei ole olemassa samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuudesta.

Susan Brown teki laajamittaisen tutkimuksen eri perhemuotojen vanhemmuuden vaikutuksesta lapsiin. Hän painottaa, että tutkimuksen näkökulmasta on tärkeää erottaa toisistaan lapset (6−11 -vuotiaat) ja nuoret (12−17 -vuotiaat). Vaikka (6−11 -vuotiaiden) lasten tulokset olivat huonommat avoperheissä kuin kahden biologisen vanhemman avioperheessä, suuri osa tästä erosta johtuu eroista taloudellisissa voimavaroissa. Sen sijaan riippumatta taloudellisista ja vanhemmuuden resursseista (12−17 -vuotiaiden) nuorten tulokset avoperheissä ovat huonompia kuin kahden biologisen vanhemman avioperheissä.27

Yhdysvalloissa vuonna 2008 tehty tutkimus osoitti, että avioerot ja avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset maksoivat veronmaksajille 112 miljardia dollaria vuosittain.28

Epävakaan suhteen vaikutus lapseen

Mark Regneruksen29 tutkimus tukee omalta osaltaan löytöjä, joiden mukaan suhteen epävakaus vaikuttaa kielteisesti lapsiin. Hänen tutkimuksensa perustui laajaan, satunnaisotannalla hankittuun kansallisesti (Yhdysvaltain osalta) edustavaan otokseen. Siinä seulottiin 15 000 amerikkalaista nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18−39 -vuotiaita, joista 2988 haastateltiin. Tutkimuksen mukaan sellainen nuori aikuinen, jonka vanhempi oli elänyt homoseksuaalisessa suhteessa, voi keskimäärin selvästi huonommin kuin eheässä biologisen isän ja äidin muodostamassa perheessä kasvanut nuori aikuinen yli kymmenellä eri ulottuvuudella kuten koulutustaso, masennus, työpaikka ja marihuanan käyttö.

Aikuisikään ehdittyään lapset näyttävät menestyvän parhaiten useissa suhteissa ja eri ulottuvuuksilla vietettyään koko lapsuutensa isänsä ja äitinsä avioperheessä, erityisesti kun heidän vanhempansa ovat edelleen naimisissa.

Mark Regnerus30

Regneruksen tutkimuksessa haastatellaan nuoria, joilla on homoseksuaalinen vanhempi ja jotka ovat kokeneet paljon perhe-elämän epävakautta. Näitä verrataan nuoriin, jotka ovat kasvaneet vakaassa heteroseksuaalisessa avioperheessä. Regnerus valitsi käyttämänsä kategoriat sen perusteella, miten nuoret itse luonnehtivat perheitään. Ne perheet, joista ainakin toisella vanhemmalla oli ollut homoseksuaalinen suhde, olivat yleensä epävakaita. Tämä sopii yhteen edellä mainittujen tutkimusten kanssa, joissa on laaja, sattumanvarainen otos homoseksuaalisia pareja Ruotsista, Norjasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Niissä havaitaan erityisesti lesboparien olevan keskimäärin epävakaampia kuin heteroseksuaalisten parisuhteiden. Jopa Judith Stacey, joka julkisesti kritisoi Regneruksen tutkimusta, myöntää muissa yhteyksissä tutkimusten osoittavan, että homoseksuaalisten naisparien “suhteet saattavat osoittautua lyhytkestoisemmiksi” kuin heteroseksuaaliset avioliitot.31

Regneruksen tutkimuksen mukaan homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin lapsi sai nuorena aikuisena neljä kertaa todennäköisemmin sosiaaliavustusta ja oli 3,5 kertaa todennäköisemmin työtön kuin biologisten vanhempiensa eheässä avioperheessä kasvanut lapsi. Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsi oli todennäköisemmin syyllistynyt rikoksiin kuin nuoret muissa perhemuodoissa, ja homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin lapsi toiseksi eniten. Eheässä avioperheessä elänyt lapsi syyllistyi vähiten rikoksiin.

Tutkimuksen nuorilta kysyttiin myös, oliko heidän vanhempansa tai joku toinen aikuinen joskus kosketellut heitä seksuaalisesti. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapsi vastasi yksitoista kertaa todennäköisemmin ”kyllä” ja homosuhteessa eläneen isän lapsi kolme kertaa todennäköisemmin ”kyllä” kuin eheässä avioperheessä kasvanut lapsi.

Nuorilta kysyttiin myös, oliko heitä joskus pakotettu elämään seksuaalisuhteissa vastoin tahtoaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset vastasivat neljä kertaa todennäköisemmin myönteisesti tähän kysymykseen kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsi oli kolme kertaa todennäköisemmin pakotettu seksuaalisuhteeseen vastoin tahtoaan kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvanut lapsi.

Homosuhteessa eläneen isän lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin sairastaneensa sukupuolitaudin, lesbosuhteessa eläneen äidin lapset 2,5 kertaa todennäköisemmin ja uusperheissä kasvaneet lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin eheiden avioperheiden lapset. Marihuanan käyttöön turvautuivat useimmiten avioeroperheiden lapset ja toiseksi eniten lesbosuhteessa eläneen äidin lapset.

Nuoria pyydettiin myös kertomaan kotikokemuksiin liittyvistä tunteistaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset raportoivat alhaisinta turvallisuuden tunnetta lapsuuden kodissaan, seuraavaksi homosuhteessa eläneen isän lapset. Biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset raportoivat suurinta turvallisuuden tunnetta lapsuuskodissaan. Ahdistuksen, masennuksen tai ihmissuhteiden aiheuttamien ongelmien takia terapiaa saivat eniten lapsille ennestään tuntemattomien ihmisten adoptoimat lapset, seuraavaksi lesbosuhteessa eläneen äidin lapset ja vähiten biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Lesbosuhteessa eläneen äidin ja homosuhteessa eläneen isän lapset raportoivat tilastollisesti enemmän masennusta kuin eheiden avioperheiden lapset. Homosuhteessa eläneen isän aikuiset lapset kertoivat kaksi kertaa todennäköisemmin ajatelleensa itsemurhaa haastattelua edeltävän vuoden aikana kuin lesbosuhteessa eläneen äidin lapset ja melkein viisi kertaa todennäköisemmin kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset.

Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin olleensa uskottomia omissa seksuaalisuhteissaan, uusperheiden lapset 2,5 kertaa ja homosuhteessa eläneen isän lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset suhtautuivat kaikkein avoimimmin homoseksuaalisiin suhteisiin, biseksuaalisuuteen ja aseksuaalisuuteen (seksuaalisen halun puuttumiseen tai vähäisyyteen).

Näin siis parisuhteen epävakaus näyttäisi olevan yksi keskeinen tekijä, joka tuottaa pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia lapsen elämään.

Katso myös

Apologetiikkawiki

Kirjallisuus

  • Agacinski, Sylviane (2001) Parity of the Sexes. Käänt. Lisa Walsh. New York: Columbia University Press.
  • Agacinski, Sylviane (2013) “Deux méres = un pére?”, Le Monde 03.02. 2013.
  • Allen, D.W. (2013). High school graduation rates among children of same-sex households. Review of Economics of the Household, 11, 635–658.
  • Allen, D.W. (2015) More Heat Than Light: A Critical Assessment of the Same-Sex Parenting Literature, 1995-2013. Marriage and Family Review. 51, 154-182.
  • Allen, D.W., C. Pakaluk, and J. Price (2014). “Normal Progress Through School: Further Results in No Differences? How Children in Same-Sex Households Fare: Studies from Social Science. Ana Samuel (ed.) (Princeton: Witherspoon Institute).
  • Allen, D.W. and J. Price (2016) “Stability Rates of Same-Sex Couples”, Unpublished manuscript.
  • Amato, P. R. (2001). Children of divorce in the 1990s: An update of the Amato and Keith (1991) metaanalysis. Journal of Family Psychology, 15, 355-370.
  • Amato, P. R. (2005) “The Impact of Family Formation Change on the Cognitive, Social, and Emotional Well-Being of the Next Generation.” The Future of Children 15 (2005): 75−96.
  • Amato, P. R. (2010). Research on divorce: Continuing trends and new developments. Journal of Marriage and Family, 72, 650-666.
  • Amato, P. R., & Anthony, C. J. (2014). Estimating the effects of parental divorce and death with fixed effects models. Journal of Marriage and Family, 76, 370-386.
  • Amato, P. R., & Cheadle, J. (2005). The long reach of divorce: Divorce and child well-being across three Generations. Journal of Marriage and Family, 67, 191-206.
  • Andersson, G., Noack, T., Seierstad, A., and Weedon-Fekjaer, H. (2006). The demographics of same-sex marriages in Norway and Sweden. Demography, 43, 79-98.
  • Anderson, Ryan T. (2015) Truth Overruled: The Future of Marriage and Religious Freedom. Regnery Publishing.
  • Angel, Ronald J. & Angel, Jacqueline L. (1993) Painful Inheritance: Health and the New Generation of Fatherless Families. Madison, WI: University of Wisconsin Press.
  • Badgett and Herman (2011) Patterns of Relationship Recognition by Same-Sex Couples in the United States. The Williams Institute working paper.
  • Balsam, K.F., Beauchaine, T.P., Rothblum, E.D. & Solomon, S.E. (2008). Three-Year FollowUp of Same - Sex Couples who had Civil Unions in Vermont, Same -Sex Couples not in Civil Unions, and Heterosexual Married Couples. Developmental Psychology, 44, 102-116.
  • Biblarz, T. and J. Stacey (2010). How does the gender of parents matter? Journal of Marriage and Family, 72, 3–22.
  • Biblarz, T. and E. Savci (2010). Lesbian, gay, bisexual, and transgender families. Journal of Marriage and Family, 72, 480–497.
  • Biller, H. (1993) Fathers and Families: Paternal Factors in Child Development. Westport CT: Auburn House.
  • Blumstein, P. & Schwartz, P. (1983). American couples: Money, work, sex. New York: William Morrow.
  • Brown, Susan L. (2004) “Family structure and child well-being: the significance of parental cohabitation.” Journal of Marriage and Family 66 (2), 351−367.
  • Carpenter, C., & Gates, G. J. (2008). Gay and lesbian partnership: Evidence from California. Demography, 45, 573-590.
  • Chrisp, J. (2001) “That four letter word - sons: lesbian mothers and adolescent sons”, Journal of Lesbian Studies 5 (1-2), 195-209.
  • Delaume-Myard, Jean-Pier (2013) Homosexuel contre le marriage pour tous. Deboiris.
  • Dempsey, D. (2013). Same-sex parented families in Australia. Child Family Community Australia Paper No. 18. Melbourne, Australia: Australian Institute of Family Studies.
  • Diener, M. L. & Mangelsdorf, S. C. & McHale, J. L. & Frosch, C. A. (2002) “Infant’s behavioral strategies for emotion regulation with fathers and mothers. Associations with emotional expressions and attachment quality”, Infancy 3 (2), 253−174.
  • Faust, Katy (2015) ”Childless Women”, teoksessa Robert Oscar Lopez & Rivka Edelman (toim.) 161−164.
  • Fomby, P., & Bosick, S. J. (2013). Family instability and the transition to adulthood. Journal of Marriage and Family, 75, 1266-1287.
  • Gartrell, N., Rodas, C., et al. (2006). The USA National Lesbian Family Study: Interviews with Mothers of 10-Year-Olds. Feminism & Psychology, 16,175-192.
  • Gates, G. J. (2010). Same-sex couples in the US Census Bureau Data: who gets counted and why. Williams Institute Report, UCLA School of Law.
  • Gingsborg, Paul (2014) Family Politics: Domestic life, Devastation and survival 1900−1950. New Haven: Yale University Press.
  • Girgis, Sherif & George, Robert P. & Anderson, Ryan T. (2012) What is Marriage? Man and Woman: A Defence. New York: Encounter Books.
  • Goldberg, A. (2010). Lesbian and gay parents and their children: research on the family life cycle. Washington D.C.: American Psychological Association.
  • Goldberg, A. E., & Kuvalanka, K. A. (2012). Marriage (in)equality: The perspectives of adolescents and emerging adults with lesbian, gay, and bisexual parents. Journal of Marriage and Family, 74, 34-52.
  • Grech, Narelle (2012) Does Biology Matter? http://t5sdaughter.blogspot.fi/
  • Green, R. J., Bettinger, M., & Zacks, E. (1996). Are lesbian couples fused and gay male couples disengaged? Questioning gender straightjackets. In J. Laird & R. J. Green (Eds.), Lesbians and gays in couples and families: A handbook for therapists (pp. 185-230). New York: Jossey-Bass.
  • Guénois, Jean-Marc (2013) “J’ai été élevé par deux femmes”, Le Figaro 1.10. 2013.
  • Harper, Cynthia & McLanahan, Sara (2004) “Father Absence and Youth Incarceration”, Journal of Research on Adolescence 14 (2004): 369−97.
  • Jennings, S., Mellish, L., Tasker, F., Lamb, M., & Golombok, S. (2014). Why adoption? Gay, lesbian, and heterosexual adoptive parents’ reproductive experiences and reasons for adoption. Adoption Quarterly, 17, 205-226.
  • Johnson, S. E. (1991). Staying power: Long term lesbian couples. Tallahassee, FL: Naiad Press.
  • Kurdek, L. A. (1995). Assessing multiple determinants of relationship commitment in cohabiting gay, cohabiting lesbian, dating heterosexual, and married heterosexual couples. Family Relations, 44, 261-266.
  • Kurdek, L. A. (1998). Relationship Outcomes and Their Predictors: Longitudinal Evidence from Heterosexual Married, Gay Cohabiting, and Lesbian Cohabiting Couples. Journal of Marriage and Family, 60, 553- 568.
  • Kurdek, L. A. (2004). Are Gay and Lesbian Cohabiting Couples Really Different from Heterosexual Married Couples? Journal of Marriage and Family, 66, 880-900.
  • Lau, C. (2012). The stability of same-sex cohabitation, different -sex cohabitation, and marriage. Journal of Marriage and Family, 74, 973-988.
  • Ligtvoet, Frank (2013) “The Misnomer of Motherless Parenting”, New York Times 07/2013
  • Lopez, Robert Oscar & Rivka Edelman (toim.) (2015) Jephthah’s Daughters: Innocent Casualities in the War for Family “Equality”. Los Angelels, CA.
  • Manning, W.D., S. L. Brown, and J. B. Stykes (2014). Same-Sex and Different-Sex Cohabiting Couple Relationship Stability. Bowling Green State University, Center for Family and Demographic Research Working Paper. 23
  • Marks, L. (2012). “Same-sex parenting and children’s outcomes: A closer examination of the American Psychological Association’s brief on lesbian and gay parenting.” Social Science Research, 41, 735–751.
  • Marquardt, Elizabeth (2005) Family Structure and Children’s Educational Outcomes. New York: Institute for American Values.
  • Marquardt, Elizabeth & Glenn, Norval D. & Clark, Karen (2010) “My daddy’s name is DONOR: A New Study of Young Adults Conceived through Sperm Donation,” Report from the Institute for American Values. New York: Institute of American Values.
  • McIntyre, Alasdair (1981) After Virtue. Notre Dame, Ind.: University of Notre Dame Press.
  • McLanahan, Sara & Sandefur, Gary (1994) Growing Up with a Single Parent: What Hurts, What Helps. Cambridge: Harvard University Press.
  • Milbank, John (2012) “Gay marriage and the future of human sexuality”, ABC Religion and Ethics 13 March 2012.
  • Newman, Alana (2013) Testimony of Alana S. Newman. Opposition to AB460. To the California Assembly Committee on Health, April 30, 2013. www.ccgaction.org/uploaded_files/Testimony%20of%Alana%20S.%20Newman.pdf
  • Newman, Alana (2014) “Eugenics,” Public Discourse, November 10, 2014.
  • Nock, S. L. (2001). Sworn affidavit of Stephen Lowell Nock. Ontario Superior Court of Justice. Between Hedy Halpern et al. and the Attorney General of Canada et al.: Court File No. 684/00.
  • Parke, Ross D. (2013) “Gender Differences and Similarities in Parental Behavior”, teoksessa W. Bradford Wilcox & Kathleen Kovner Kline (toim.) Gender and Parenthood. Biological and Social Scientific Perspectives. New York: Columbia University Press.
  • Patterson, C. J. (2013). Family lives of lesbian and gay adults. In G. W. Peterson & K. R. Bush (Eds.), Handbook of Marriage and the Family (pp. 659-681). New York: Springer Science + Business Media.
  • Popenoe, David (2002) Life without Father: Compelling New Evidence That Fatherhood and Marriage Are Indispensable for the Good of Children and Society. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.
  • Potter, D. (2012). Same-sex parent families and children’s academic achievement. Journal of Marriage and Family, 74, 556-571.
  • Puolimatka, Tapio (2014) Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat.
  • Puolimatka, Tapio (2016) Yhteiskuntakoe lpasilla. Kuva ja Sana.
  • Puolimatka, Tapio (2016) “The Gender-Diverse and the Genderless Conceptions of Marriage and Children’s Right to Develop Their Sexual Identity.” The New Educational Review 45 (2016): 45, p. 28−38.
  • Pruett, Kyle (1987) The Nurturing Father. New York: Warner Books.
  • Pruett, Kyle (1993) “The Paternal Presence”, Families and Society 74, 36−54.
  • Pruett, Kyle (2000) Fatherneed. New York: Broadway.
  • Redding, R. E. (2008). It’s really about sex: Same-sex marriage, lesbigay parenting, and the psychology of disgust. Duke Journal of Gender Law & Policy, 15, 127−193.
  • Regnerus, Mark (2012a) “How different are adult children of parents who have same-sex relationships? Findings from the New Family Structure Study.” Social Science Research 41 (2012) 752−770.
  • Regnerus, Mark (2012b) “Parental same-sex relationships, family instability, and subsequent life outcomes for adult children: Answering critics of the new family structures study with additional analyses.” Social Science Research 41, (6), 1367−1377.
  • Rothblum, E. D. (2009). An overview of same-sex couples in relationships: A research area still at sea. In D. A. Hope (Ed.), Contemporary perspectives on lesbian, gay, and bisexual identities (pp. 113-139). New York: Springer Science + Business Media.
  • Rosenfeld, M. (2014) “Couple Longevity in the Era of Same-Sex Marriage in the U.S.” Demography, 76, 905-918. Ross, H., Gask, K., and Berrington, A. (2011). “Civil partnerships five years on.” Population Trends, 145, 172-202.
  • Schumm, W. (2005). “Empirical and theoretical perspectives from social science on gay marriage and child custody issues.” St. Thomas Law Review, 18, 425–471.
  • Schumm, W. R. (2010). Comparative relationship stability of lesbian mother and heterosexual mother families: a review of evidence. Marriage and Family Review, 46, 499-509.
  • Schumm, W. (2011). “Are two lesbian parents better than a mom and dad? Logical and methodological flaws in recent studies affirming the superiority of lesbian parenthood.” Ava Maria Law Review, 10(1), 79–119.
  • Short, E., Riggs, D. W., Perlesz, A., Brown, R., & Kane, G. (2007). Lesbian, gay, bisexual, and transgender (LGBT) parented families: A literature review prepared for The Australian Psychological Society. Melburne, Victoria: The Australian Psychological Society, LTD.
  • Somerville, Margaret (2005) “What About the Children?” in Daniel Cere & Douglas Farrow (Eds.) Divorcing Marriage: Unveiling the Dangers in Canada’s New Social Experiment. Montreal: McGill-Queen’s University Press.
  • Somerville, Margaret (2007) “Children’s human rights and unlinking child-parent biological bonds with adoption, same-sex marriage and new reproductive technologies,” Journal of Family Studies, Vol. 13, Issue 2, November 2007.
  • Strohschein, L. (2010). Generating heat or light? The challenge of social address variables. Journal of Marriage and Family, 72, 23-28. 24
  • Sweeney, M. M. (2011). Counting couples: Marriage, remarriage, and the significance of basic questions. Presentation at National Center for Family & Marriage Research conference.
  • Sweet, M. (2009). The science of unisex parenting: A review of published studies. Unpublished manuscript.
  • Wallerstein, Judith & Lewis, Julia & Blakeslee, Sandra (2007) Avioeron perintö. Eron lapset aikuisina. Suom. Joel Sammallahti. Helsinki: Therapeia-säätiö.
  • Wiik, K.A., A. Seierstad, and T. Noack. (2012). Divorce in Norwegian same-sex marriages: 1993- 2011. Statistics Norway Research Department, Discussion Paper No. 723.
  • Wilcox, W. Bradford & Doherty, William J. & Fisher, Helen et al (2005) Why Marriage Matters: Twenty-Six Conclusions.
  • Wilcox, Brad (2006) “The Evolution of Divorce,” National Affairs (Fall 2006).
  • Wolfers, J. (2006). Did unilateral divorce laws raise divorce rates? A reconciliation and new results. American Economic Review, 96, 1802-1820.
  • Wright, Wendy (2013) “French Homosexuals Join Demonstration Against Gay Marriage”, Catholic Family & Human Rights Institute, January 18, 2013.

Viitteet

  1. ^ Anderson 2015: 40
  2. ^ Wilcox 2006
  3. ^ Ginsborg 2014: 30
  4. > 4,0 4,1 Kollontai; sit. Ginsborg 2014: 36
  5. ^ Ginsborg 2014: 49
  6. ^ Ginsborg 2014: 50
  7. ^ Ginsborg 2014: 58
  8. ^ Amato 2001; Amato 2010; Amato & Anthony 2014; Amato & Cheadle 2005
  9. ^ Fomby ym. 2007; Strohschein 2010; Dempsey 2013; Fomby & Bosick 2013
  10. ^ Kurdek 1998, 2004; Rothblum 2009; Schumm 2010; Biblarz & Stacey 2010; Patterson 2013
  11. ^ Goldberg & Kuvalanka 2012; Potter 2012
  12. ^ Patterson 2000
  13. ^ Carpenter & Gates 2008
  14. ^ Andersson & Noack & Seierstad & Weedon Fekjaer 2006
  15. ^ Andersson ym. 2006
  16. ^ Andersson ym. 2006: 95
  17. ^ Rosenfeld 2014
  18. ^ Rosenfeld 2014: 916
  19. ^ Blumstein & Schwartz 1983; Kurdek 1995, 2004; Andersson ym. 2006; Balsam et al 2008; Rosenfeld 2014
  20. ^ Gross ym. 2001
  21. ^ Allen ja Price 2016
  22. ^ Loyd 2015
  23. ^ Wilcox et al 2005
  24. ^ Marquardt 2005, Amato 2005, Harper & McLanahan 2004
  25. ^ Wallerstein et al 2007: xxxi
  26. ^ Marks 2012
  27. ^ Brown 2004: 364
  28. ^ Girgis et al 2012: 46
  29. ^ 2012a, 2012b
  30. ^ Regnerus 2012a: 15
  31. ^ Biblarz & Stacey 2010