Ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet ovat oikeuksia, jotka ihmisellä on pelkästään sillä perusteella, että hän on ihminen. Perustavat ihmisoikeudet ovat luontaisia (inherent) siinä mielessä, että ne pätevät riippumatta siitä, tunnustetaanko niitä jossakin tietyssä valtiossa.

Ihmisoikeuksien historiallinen alkuperä

Luontaisten ihmisoikeuksien käsitteen historiallinen alkuperä on raamatullinen jumalausko. Luontaisten ihmisoikeuksien käsite on kulttuurissamme tullut vallitsevaksi Raamatun vaikutuksesta: Raamattu tarjoaa uskomusjärjestelmän näiden oikeuksien perustaksi. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, joka on täydellisen oikeudenmukainen ja rakastava. Lisäksi Raamattu ymmärtää hyvinvoinnin käsitteen niin, että siihen kuuluu sekä hyveellisyys että hyvinvoinnin aineelliset edellytykset.

Arnold Angenendt1 tuo historiallisessa analyysissaan esille sen, että ehdoton ja yhtäläinen ihmisarvo murtautuu läpi inhimillisessä kulttuurissa evankeliumin sanomassa Kristuksen uhrikuolemasta. Koska Kristus on vuodattanut verensä kaikkien ihmisten edestä, kaikki ihmiset ovat yhtäläisesti äärettömän arvokkaita Jumalalle.

Tietosanakirja Geschichtliche Grundbegriffe toteaa:

Kristinuskon myötä astuu myöhäisantiikissa esiin kaikkien ihmisten tasa-arvo Jumalan edessä. Tämä saa uuden perustansa Kristuksen lunastustyössä, jolla oli suuri vaikutus varhaisen kristinuskon käsitysmaailmaan.

Kaikki kristityt saivat kasteen Kristuksen kuolemaan. Kasteen valossa heidän yhteiskunnalliset ja rodulliset eronsa menettivät merkityksensä. ”Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu.” (Apt. 4:32). Kristillinen usko ihmisten tasa-arvoon muutti lopulta yhteiskunnan rakenteet.

Kristillinen puhuja Laktantius (k. 317) kirjoittaa:

Jumala, ihmisten Luoja, halusi kaikkien olevan tasa-arvoisia. Hän loi kaikille samat elämän edellytykset. – – Kukaan ei ole hänelle orja tai isäntä. Koska hän on kaikkien isä, olemme kaikki samalla oikeudella Hänen lapsiaan.” (197–198)

Yleisen väärinkäsityksen mukaan ehdottomien ihmisoikeuksien perusta luotiin valistuksessa. Todellisuudessa ehdottomien ihmisoikeuksien juridinen perusta luotiin jo kirkollisten oikeusoppineiden toteuttamassa juridisessa vallankumouksessa 1100-luvulla. Perimmältään ajatus ehdottomista ihmisoikeuksista sisältyy raamatulliseen käsitykseen ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona. Luontaiset luonnolliset ihmisoikeudet tunnustetaan jo Raamatussa ja kirkkoisien kirjoituksissa. Tämä näkemys ilmaistaan käsitteellisesti kanonisten laintulkitsijoiden kirjoituksissa keskiajalla.2

1100- ja 1200-luvuilla eurooppalainen oikeusjärjestelmä uudistettiin perusteellisesti. Tämä loi uuden yhteiskunnallisen järjestelmän ja uuden ja laajentuneen käsityksen ihmisestä vuorovaikutuksellisena, vastuullisena ja edustuksellisena toimijana. – – Uudella eurooppalaisella yksilöllä ymmärrettiin olevan omatunto, tuo sammuttamaton toimijuus, joka tekee ihmiselle mahdolliseksi erottaa oikean ja väärän moraalisissa kysymyksissä. Moraalinen toimijuus on niin tarkkanäköinen ja valveutunut, että vaikka hallitsija velvoittaisi ihmistä tekemään jotakin omaatuntoaan vastaan, kansalaisen tulee olla tottelematta.

Huff3

Ihmisoikeuksien perusta: ihminen luotu Jumalan kuvaksi

Filosofi Peter van Inwagenin4 mukaan yksi tärkeä todiste kristinuskon totuudesta on se, että kristinuskon hedelmänä syntyi maailmankatsomuksellinen viitekehys ja perusta demokraattiselle yhteiskunnalle, jossa vaikuttaa kaikkia ihmisiä yhtäläisesti koskeva oikeusjärjestys ja ehdottomat ihmisoikeudet.

Kristinuskon opetus luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta loi perustan ihmisten tasa-arvolle, ehdottomalle ihmisarvolle ja ehdottomille ihmisoikeuksille. Luomisopin mukaan ihminen on Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotu olento, jolla on ehdoton ihmisarvo riippumatta ominaisuuksistaan. Tästä seuraa velvollisuus suojella ihmiselämää: ”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä omaksi kuvakseen Jumala loi ihmisen.” 1. Moos. 9:6

Kirkollinen oikeusoppinut Burchard Wormsilainen (k. 1025) katsoi kaikkien ihmisten olevan Jumalan kuvaksi luotuja riippumatta uskonnostaan. Joka ihmisen ”tappaa, on tuhonnut Jumalan kuvan ja toivon hänen tulevasta kääntymisestään”. Gregorius IX (k. 1241) vaati oikeudenmukaista kohtelua myös juutalaisille, koska ”heissä on Lunastajan kuva ja he ovat kaikkeuden Luojan luomuksia”. Uutta maailmaa koskevassa espanjalaisessa keskustelussa Francisco de Vitoria (k. 1546) puolusti intiaanien itsemääräämisoikeutta vetoamalla siihen, että heidät on luotu Jumalan kuvaksi eikä pakanuus tai kuolemansynti voi poistaa ehdotonta ihmisarvoa.5

Koska kristillisen oikeudenmukaisuuskäsityksen perustana on ajatus ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona, oikeudenmukaisuuden keskukseen nousee persoonan arvo: persoona on sääntöjä perustavampi, persoonan arvo on oikeutta perustavampi ja oikeudet perustuvat persoonan arvon kunnioittamiseen. Käsitteellisesti on perustavampaa puhua ihmisestä, jolle tehdään vääryyttä, kuin moraalisten sääntöjen rikkomisesta. “Moraalisessa universumissa persoonat ovat syvempiä kuin säännöt ja vaatimukset; vääryyden tekeminen persoonalle on syvempää kuin moraalisen lain rikkominen.”6 Oikeuksia ei siis ensisijaisesti johdeta yleispätevistä periaatteista vaan asioille luontaisesti kuuluvasta arvosta. Oikeudenmukaisuuden ja oikeuksien perustana on arvon tunnistaminen: ”persoonia tai ihmisiä ei tulisi koskaan kohdella vähempiarvoisina kuin he ovat”: ihmisiä ei tulisi koskaan halventaa7.

Kristillinen oikeudenmukaisuuskäsitys ”perustuu perimmältään luontaisiin (inherent) oikeuksiin”8. Oikeudet ovat ”rajoja, joita ei tule ylittää, koska niiden ylittäminen merkitsee toisen ihmisen arvon loukkaamista”9. Niinpä oikeudenmukaisuuden näkökulma keskittyy ihmisiin, joiden oikeuksia on loukattu, joille on tehty vääryyttä: esimerkiksi taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden uhrit ovat tärkeämpiä kuin abstraktit taloudellisen oikeudenmukaisuuden periaatteet.

Oikeudenmukaisuus sisältää oikeuden elämän perushyvyyksiin ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta arvioidaan erityisesti sen perusteella, miten yhteiskunnan marginalisoidut ryhmät kuten köyhät, orvot, lesket, vammaiset, lapset ja uskonnollisesti syrjäytetyt pääsevät niistä osallisiksi10. Marginalisoiduille ryhmille on taattava reilu osa yhteiskunnan käytössä olevista hyödykkeistä. Raamattu vaatii, että köyhiä, vammaisia, muukalaisia ja muita vähäosaisia on kohdeltava niin, että heidän perustarpeensa tyydytetään.

Jumalakäsityksen varassa on mahdollista perustella tai oikeuttaa luonnollinen ja luontainen ihmisarvo tavalla, joka ei riipu ihmisen ominaisuuksista. Ominaisuuksista riippumattoman ihmisarvon perusteleminen on tärkeää, koska muuten on aina joukko ihmisiä, jotka jäävät vaille ehdottomia ihmisoikeuksia sikäli kuin heiltä puuttuu ihmisarvon perustaksi asetettu ominaisuus tai se on heillä vaurioitunut. Meillä on intuitiivinen tieto siitä, että ihmisarvo on ehdoton ja ihminen on pyhä ja loukkaamaton riippumatta ominaisuuksistaan. Vaikka ihminen olisi menettänyt toimintakykynsä niin täydellisesti, ettei hän pysty antamaan mitään panosta yhteiskunnan asioiden hoitoon tai edes pitämään huolta itsestään, hänen ihmisarvonsa on ehdoton. Raamatun ilmoituksen mukaan ehdoton ihmisarvo perustuu suhteeseen: ehdottoman ihmisarvon ihminen saa, koska hänen arvonsa perustuu kaikkitietävän Jumalan rakkauteen. Jumala rakastaa jokaista ihmistä äärettömällä kiintymysrakkaudella. Tämän rakkautensa Jumala on täydellisesti ilmaissut Kristuksen ristinuhrissa. Koska Jumala on kaikkitietävä olento, jonka arvoarvostelmat ovat aina oikeaan osuvia, hänen ihmiseen kohdistamansa arvostus antaa ihmiselle ehdottoman ihmisarvon. ”Jos Jumala rakastaa kiintymyksellä jokaista ihmistä yhtäläisesti ja pysyvästi, niin luonnolliset ihmisoikeudet perustuvat tämän rakkauden ihmiselle antamaan arvoon. Luonnolliset ihmisoikeudet ovat se, mitä tämän arvon kunnioittaminen vaatii.”11

Maallistuneen perustelun riittämättömyys

Wolterstorff argumentoi, ettei mikään maallistunut päättely pysty oikeuttamaan ehdotonta ihmisarvoa. Ihminen, joka ei usko Jumalan olemassaoloon, joutuu etsimään ihmisarvon perustaa ihmisen ominaisuuksista kuten järjellisyydestä tai tahdon vapaudesta. Tällöin ne ihmiset, jotka ovat kyseisen ominaisuuden suhteen puutteellisia, näyttäytyvät vähemmän arvokkaina. Jos ihmisen arvo pelkistetään hänen kykyihinsä, vähemmän kyvykkäillä yksilöillä on vähemmän arvoa. Esimerkiksi järjellisyyden pohjalta arvioituna jotkut ihmiset (älyllisesti kehitysvammaiset, dementoituneet, koomassa olevat) ovat vähempiarvoisia. Wolterstorff12 käy läpi useita maallistuneita yrityksiä ehdottomien ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja osoittaa niiden kaikkien epäonnistuvan. Immanuel Kantin yritys on näistä tunnetuin. Moderneja esimerkkejä ovat Ronald Dworkinin ja Alan Gewirthin teoriat.


Viitteet

  1. ^ Angenendt, Arnold: Toleranz und Gewalt: Das Christentum zwischen Bibel und Schwert, s. 190–205. Münster: Verlag Aschendorff, 2009.
  2. ^ Wolterstorff, NicholasJustice: Rights and Wrongs, s. 361. Princeton: Princeton University Press, 2008.
  3. ^ Huff, Toby E.: The Rice of Early Modern Science. Islam, China, and the West, s. 140. Cambridge: Cambridge University Press, 2003.
  4. ^ Van Inwagen, Peter: Quam Dilecta, teoksessa Morris, Thomas V. (toim.): God and Philosophers: The Reconciliation of Faith and Reason, s. 55-56. Oxford: Oxford University Press, 1994.
  5. ^ Angenendt, Arnold: Toleranz und Gewalt: Das Christentum zwischen Bibel und Schwert, s. 111. Münster: Verlag Aschendorff, 2009.
  6. ^ Wolterstorff 2005a: 40
  7. ^ Wolterstorff, NicholasJustice: Rights and Wrongs, s. 370. Princeton: Princeton University Press, 2008.
  8. ^ Wolterstorff, NicholasJustice: Rights and Wrongs, s. 4. Princeton: Princeton University Press, 2008.
  9. ^ Wolterstorff, NicholasJustice: Rights and Wrongs, s. 6. Princeton: Princeton University Press, 2008.
  10. ^ Wolterstorff, Nicholas: Educating for Life, s. 280. Grand Rapids, MI, Baker Academic, 2002.
  11. ^ Wolterstorff, NicholasJustice: Rights and Wrongs, s. 360. Princeton: Princeton University Press, 2008.
  12. ^ Wolterstorff, NicholasJustice: Rights and Wrongs. Luku 15. Princeton: Princeton University Press, 2008.