Aukkojen jumala

ApoWikistä
Versio hetkellä 27. heinäkuuta 2010 kello 14.21 – tehnyt Otvari (keskustelu | muokkaukset) (Artikkelin alkupuolta laajennetty merkittävästi, käsitelty mm. virheellistä käyttöä, modernin luonnontieteen syntyä ja kolikkoesimerkkiä.)

Aukkojen jumala on argumentti jonkin yliluonnollisen syyn olemassaolon puolesta tilanteessa, jossa havainnoitavissa on vain seurauksia. Useimmiten aukkojen jumala -argumentilla perustellaan aabrahamilaisen jumalan olemassaoloa. Aukkojen jumala -argumenttia pidetään perinteisesti argumentointivirheenä. Sen väitetään olevan tietämättömyyteen vetoamisen erikoistapaus.

Fraasia goddidit käytetään usein, kun halutaan vihjata keskustelijan syyllistyneen kyseiseen virhepäätelmään. Aukkojen jumala -argumenttia voitaisiin käyttää esimerkiksi Jumalan olemassaolon todistamiseen tilanteessa, jossa joku henkilö alkaa yllättäen leijua, eikä tapahtumalle osata tarjota kelvollista naturalistista selitystä. Koska tapahtuman luonnetta ei voida selittää luonnollisin tekijöin, sen implikoidaan selittyvän epäluonnollisin eli yliluonnollisin tekijöin.

Argumentointivirhe?

Tietyissä tapauksissa aukkojen jumala -argumenttia voidaan täysin perustellusti pitää argumentointivirheenä. Oletetaan esimerkiksi että kemisti huomaa ilmiön, joka poikkeaa kaikista hänen tuntemistaan havainnoista, teorioista ja hypoteeseista koskien sitä, mitä ilmiöön liittyville aineille voi tapahtua. Kemisti toistaa kokeen, jonka aikana ilmiö tapahtui, ja huomaa että ilmiö toistuu säännönmukaisesti. Jos kemisti nyt toteaisi kokeiden johtopäätöksenä, että ilmiön taustalla on Jumalan toistuva yliluonnollinen väliintulo, jonka takia tapahtumat poikkeavat tavallisista luonnonlaeista, lienee kiistatta selvää, että selitys olisi yksinkertaisesti huono, eikä se varmastikaan vakuuttaisi ketään. Ainoa syy, miksi Jumalaa käytettäisiin tässä tilanteessa selitysperustana, on se, että ilmiön luonne on tuntematon. Tieteenhistoria on osoittanut, että yllättäviä ja ennen näkemättömiä ilmiöitä tutkimalla niiden taustalta löytyy yleensä lainalaisuuksia, joita nimitetään luonnonlaeiksi. Jos Jumala on kaikkivoipa, hän voi tietysti aiheuttaa minkä tahansa ilmiön yliluonnollisesti ja poiketa asettamistaan säännönmukaisuuksista täysin mielivaltaisesti. Kuitenkin esimerkiksi fysiikan ja kemian piirissä usko ilmiöiden taustalla vaikuttaviin lainalaisuuksiin on vienyt tutkimusta valtavasti eteenpäin ja tuottanut toimivia tekniikan sovelluksia jotka näkyvät myös jokapäiväisessä elämässä. Jos näiden ilmiöiden luonnetta ei olisi tutkittu systemaattisesti, vaan olisi systemaattisesti tyydytty toteamaan että kaikkivoipa Jumala päätti vain tehdä tällä kertaa tuollaisen ilmiön, moderni luonnontiede ei olisi koskaan päässyt syntymään. Tämän takia aukkojen jumala -syytökseen liittyy usein myös väite, jonka mukaan Jumalan ottaminen mukaan tieteelliseen selittämiseen lopettaisi kaiken tutkimuksen ja palauttaisi länsimaisen sivistyksen pimeälle keskiajalle.

Jumalan ottaminen tieteeseen – historiallinen näkökulma

Vaikka yllä oleva esimerkki onkin järkevä syy välttää kaikkien tuntemattomien ilmiöiden selittämistä Jumalalla, siihen usein liittyvä oletus, että Jumalan ottaminen mukaan tieteeseen tuhoaisi kaikki tieteenteon edellytykset, on vailla tieteenhistoriallista tukea. Itse asiassa tieteenhistoria kertoo täysin päinvastaisen tarinan. Moderni luonnontieteellinen menetelmä on syntynyt vain kerran, ja se tapahtui uskonpuhdistuksen jälkeisessä kristillisessä euroopassa. Modernin luonnontieteen synty oli siis kristinuskon pohjalta paitsi mahdollista, myös todennäköistä. Tämän lisäksi kristinusko on tähän asti ainoa maailmankatsomus, joka on kyennyt perustelemaan tieteenteon kannalta välttämättömät lähtökohdat.1 Tieteenhistorioitsija Peter Harrison osoittaa kirjassaan The Fall of Man and the Foundations of Science, että modernin luonnontieteellisen menetelmän kehittämistä ohjasi alun perin kristillinen ihmiskäsitys, jonka pohjana ovat opit luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta.

  1. Oppi ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona tekee mielekkääksi luonnon tutkimisen järjellisesti. Jos Jumala on luonut maailman oman järkensä pohjalta, ja myös ihmisjärki on luotu tämän järjen kaltaiseksi, on perusteltua uskoa, että perimmäisen totuuden löytäminen järkeä käyttämällä on ihmiselle luontaista.
  2. Oppi Jumalasta kaikkivaltiaana, täydellisen hyvänä olentona, oikeudenmukaisuuden ja järjestyksen ylläpitäjänä johti käsitykseen siitä, että Jumala on luonut fyysistä maailmaa hallitsemaan lakeja, jotka hän on säätänyt samalla tavoin kuin moraaliset lait.
  3. Kaikkivaltiaana ja vapaana luojana hän on voinut tehdä maailmasta sellaisen kuin haluaa. Luonnon lakeja ei siis voida suoraan päätellä loogisesta välttämättömyydestä, kuten antiikin Kreikassa ajateltiin, vaan tutkijan täytyy havaintojen ja kokeiden avulla koetella käsityksiään. Myös Jeesuksen syntyminen käsityöläiseksi teki ruumiillisesta työstä arvostettua. Antiikin Kreikassa kaikki mikä oli henkistä oli hyvää, kun taas kaikki fyysinen oli alhaista ja merkityksetöntä. Jumalan luomistyön vapaus ja fyysisen työn arvostus loivat edellytykset sille ettei tiedettä tehty nojatuolista, vaan tiedemiehen täytyi itse mennä luontoon katsomaan, miten asiat ihan oikeasti ovat.
  4. Oppi syntiinlankeemuksesta aiheutti sen, että ihmisen älylliset kyvyt ovat vaurioituneet. Ihmisen järki voi siis toimia vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta ja tuottaa virheellisiä tuloksia. Kuitenkin usko siihen, että ihmisen järki on alunperin luotu Jumalan kuvaksi, antoi toivoa siitä, että näiden vaurioiden aiheuttamia vinoumia on mahdollista korjata. Jeesuksen lunastus tekee itsekriittisistä ponnisteluista mielekkäitä, ja synnin aiheuttamia virheitä voidaan siksi korjata tiukan kontrollin ja vertaisarvioinnin kautta.

Todellisuudessa Jumalan ottaminen mukaan tieteeseen ei siis synnytä uskoa Jumalan mielivaltaisten oikkujen mukaisesti toimivaan maailmaan, vaan järjestäytyneeseen maailmaan jota voidaan tutkia ja ymmärtää tieteen keinoin.

Historiatieteen ja luonnontieteen ero

Moderni luonnontiede syntyi siis kristinuskon pohjalta, ja kristityt tiedemiehet kuten Bacon, Newton, Faraday, Maxwell ja Pascal tekivät kokeellista luonnontiedettä etsien ilmiöiden taustalla vaikuttavia Jumalan luomia luonnonlakeja. Kuitenkin he olivat myös vakaumuksellisia kristittyjä, jotka uskoivat että Jumala on toiminut maailmanhistoriassa tekemällä ihmeitä. Mikä sitten esti heitä turvautumasta aukkojen jumalaan uusien arvoitusten edessä? 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen esitti periaatteen, jonka mukaan yliluonnollista selitystä ei tulisi käyttää silloin, kun luonnollinen selitys on riittävä.2 Vaikka kristinuskon puitteissa onkin tietysti täysin loogista ajatella, että myös luonnonlait ovat Jumalan aikaansaannosta ja ylläpidosta riippuvaisia, tutkimuksen kannalta on silti merkityksellistä ja mielekästä ottaa selvää, mitä nämä luonnonlait ovat, ja miten ne toimivat. Se, että ne perustuvat viimekädessä Jumalaan, ei poista mielekkyyttä niiden tutkimuksesta. On kuitenkin tarpeellista tehdä erottelu luonnontieteen ja historiatieteen välillä. Luonnontiede tutkii niitä säännönmukaisuuksia, jotka luonnossa pääsääntöisesti vallitsevat, ja joita kuka tahansa voi periaatteessa tutkia ja kokeellisesti testata. Historiatiede taas tutkii ainutkertaisia tapahtumia, jotka ovat tapahtuneet tietyllä ajan hetkellä tietyssä paikassa, eikä niitä tämän takia voida tutkia toistokokeilla kovinkaan tarkasti. Voidaan korkeintaan tehdä malleja ja arvioita siitä, miten asiat suurinpiirtein ovat menneet. Myös luonnontiede perustuu siinä mielessä historiallisille tapahtumille, että jokainen toistokoe ja havainto on ainutkertainen ja se tapahtuu vain yhdessä paikassa tietyllä historian hetkellä.

Toisaalta Jumala voi myös toimia yksittäisissä historiallisissa tilanteessa niin, että tapahtuu ihme, joka ei selity luonnonlaeilla, tai olisi luonnonlakien pohjalta niin käsittämättömän epätodennäköinen, ettei luonnonlakiin ja sattumaan perustuvaa selitystä voida pitää mielekkäänä. Jos ilmiö tapahtuu toistuvasti samanlaisena joka kerta, sitä voidaan pitää lainomaisena. Ilmiötä on syytä pitää lainomaisena myös silloin, jos sen toteutumisessa tapahtuu poikkeamia, mutta se tapahtuu silti tilastollisesti säännöllisellä frekvenssillä. Jos taas ihme on ainutkertainen historiallinen tapahtuma, jota ei kyetä toistamaan useillakaan identtisillä toistokokeilla, sitä täytyy tutkia niin kuin muitakin historiallisia tapahtumia, eikä sen pohjalta ole edes välttämätöntä etsiä luonnonlakeihin palautuvaa selitystä.

Sattumaa vai tarkoituksellista?

Pääartikkeli: Kolikkoesimerkki

Kristinuskon puitteissa Jumalan yliluonnollinen ihme ei siis ole tieteenteon kannalta ongelmallinen selitys silloin kun pohditaan esimerkiksi fysiikan tai kemian lakien tutkimista, kun tapahtumat tapahtuvat tiettyjen lainalaisuuksien mukaisesti välttämättä, tai säännöllisesti. Voidaanko aukkojen jumalalla kuitenkin täyttää jokainen tilastollisesti harvinainen poikkeustapaus, joka tapahtuu niin keskimäärin niin harvoin, ettei sellaista odottaisi näkevänsä koko elinaikana? Eikö tässä sorruta perinteiseen todennäköisyyksiin vetoamisen ongelmaan: jos heität kolikkoa tuhat kertaa ja merkitset järjestyksessä jokaisen heiton jälkeen tulokseksi kruunan tai klaavan, voit todeta olleesi todistamassa äärimmäisen epätodennäköistä tapahtumasarjaa, joka kuitenkin tapahtui silmiesi edessä. Tulisiko tätäkin pitää ihmeenä? Oliko Jumala muuttamassa luonnonlakien kulkua, kun tulos oli juuri nyt näin epätodennäköinen?

Mikä tahansa havaitsemamme pitkä tapahtumasarja on erittäin epätodennäköinen. Kolikkoesimerkissä luodaan ihmiselle mielikuva, jonka mukaan todennäköisyyksillä ei ole mitään merkitystä. Todellisuudessa todennäköisyyksiin perustuva päättely on oikeastaan koko tieteen perusta.3 Mikäli pienet todennäköisyydet hyväksyttäisiin pyrkimättä selityksiin, jotka selittävät havainnot todennäköisemmin, kaikki tieteenteko loppuisi – jokainen teoria selittää minkä tahansa havainnon, viimeistään kvanttitunneloitumiseen vedoten, mutta tuolloin joudutaan vetoamaan tähtitieteellisen pieniin todennäköisyyksiin.

W. Dembskin esittämässä suunnitteluteoriassa täsmennyksen kriteeri ratkaisee juuri tämän ongelman. Dembskin teoriassa suunnittelun eli tarkoituksellisen syyn päättelyyn ei siis riitä pelkästään se, että tarkasteltava asia on sekä kontingentti että epätodennäköinen, vaan asia on voitava täsmentää riippumattomasti itse tuloksesta. Esimerkiksi, mikä tahansa kolikon heittotulos on epätodennäköinen, mutta jos kaikki heitot ovat klaavoja, voimme sulkea sattuman pois ja päätellä suunnittelun/huijauksen. Täsmennyskriteerinä toimii siis jokin sellainen malli, joka tekee tapahtumasarjasta erityisen tunnistettavan. Kun tämän täsmennyskriteerin piiriin lukeutuvat ilmiöt muodostavat kaikista ilmiöön vaikuttavien luonnonlakien puitteissa mahdollisista havainnoista tarpeeksi pienen osan, ilmiön tapahtumisen todennäköisyyttä voidaan pitää siinä mielessä merkittävänä, että tapahtuneen toteaminen ihmeeksi on mielekästä. Todennäköisyysrajan riittävyys on osittain tapauskohtaista, mutta Dembskin määrittämän universaalin todennäköisyysrajan perusteella mitään täsmennettyä tapahtumaa ei ole mielekästä selittää luonnonlaeilla, jos sen todennäköisyys on pienempi kuin 10-150.

Bayeslaisen tilastollisen paradigman viitekehyksessä asia nähdään niin, että suunnittelija tekee sattumaa todennäköisemmin täsmennettyjä asioita, joten tulos jossa kaikki heitot ovat klaavoja on todennäköisempi suunnittelun kuin sattuman pohjalta. Tästä seuraa, että suunnittelu on todennäköisempi selitys.

Aukkojen jumala -argumenttia vastaan esitettyjä väitteitä

Tietämättömyyteen vetoamisen erikoistapaus

On tietämättömyyteen vetoamista väittää, että jos asialle tai ilmiölle ei tunneta luonnollista selitystä, selityksen täytyy olla yliluonnollinen.

Väitettä voidaan soveltaa mihin vain, esimerkiksi: "On tietämättömyyteen vetoamista väittää, että koska salamointia ei osata selittää mitenkään muuten, sen täytyy johtua sähkömagnetismista". Sähkömagnetismiin sovellettuna väite ei olekaan enää yhtä vakuuttava. Mikä tahansa selitysmalli voidaan sulkea pois täysin perusteettomasti, jos väitetään sen olevan tietämättömyyteen vetoamista. Tieteelliset selitykset pyrkivät yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan aina olemaan saatavilla olevan tiedon perusteella parhaita selityksiä. Ei ole loogisesti kestävää perustella jonkin asian sulkemista tieteen ulkopuolelle sellaisella kriteerillä, jota ei voida järkevästi soveltaa muihin tieteellisiin teorioihin.

Aukkojen Jumala on osoittautunut vääräksi muuallakin

Jumalalla voidaan selittää mitä tahansa ukkosesta planeettojen kiertoratoihin, gravitaatioon tai vaikkapa jalkapallon muotoiluun. Tiede kykenee selittämään nykyään luonnollisesti monia asioita, joita on joskus selitetty yliluonnollisesti. Vaikka kaikkea ei osatakaan vielä selittää luonnollisesti, on aina mahdollista, että asialle tai ilmiölle, jota käytetään todisteena Jumalan olemassaolosta, tullaan tulevaisuudessa keksimään luonnollinen selitys.

Jos ilmiö X1 (esim. salamointi) on joskus selitetty tekijällä J (Jumala), ja myöhemmin onkin huomattu sen johtuvan tekijästä L (luonnollinen selitys), ei ole vielä loogisesti välttämätöntä tai edes perusteltua olettaa myös ilmiöiden X2,X3...Xn (esim. ylösnousemus, ihmeparantumiset, flagella jne.), jotka pyritään selittämään tekijällä J, johtuvat tekijästä L. On mahdollisesti syytä epäillä, että osa, tai jopa mahdollisesti kaikki ilmiöt X2,X3...Xn olisi mahdollista selittää tekijällä L. On kuitenkin täysin mahdollista, että osaa ilmiöistä X2,X3...Xn ei tulla koskaan selittämään tekijällä L, jolloin J olisi edelleen paras selitys.

Vaikka J olisikin loogisesti mahdollinen selitys kaikille mahdollisille ilmiöille, joista useat ovat kuitenkin selitettävissä paremmin toisenlaisilla tekijöillä, on kuitenkin mahdollista, että osaa ilmiöistä ei tulla koskaan selittämään muilla tekijöillä.
Myös suunnittelu on loogisesti mahdollinen selitys kaikkiin asioihin ja ilmiöihin, mutta se ei tarkoita, että kaikki asiat tulisi järjestelmällisesti selittää suunnittelulla. Argumentti menettää uskottavuutensa kun sitä sovelletaan suunnitteluun sellaisessa tapauksessa, jossa kohteen uskotaan yleisesti olevan suunniteltu:
"Jos haluamme saada selville esim. miten Mount Rushmore on syntynyt, voisimme tietysti katsoa historiankirjoista, mutta tekstikriittisestä näkökulmasta meillä ei ole syytä hyväksyä moisia mytologioita totena, vaan on parempi etsiä tieteellistä selitystä. Voimme todeta, että eroosio voi toisinaan saada aikaan jänniä muotoja kiviin, joten voimmekin jo melkein todeta asian ratkenneeksi. Se, että joku ei voi kuvitella mielessään Mt. Rushmoren olevan luonnollisesti syntynyt, ei tarkoita ettei tämä olisi mahdollista. Tiedemiehet löytävät jatkuvasti ihmeellisille asioille täysin luonnollisia selityksiä. Kaikkea ei voi heti tietää, joten on suunnattoman epäloogista ja epätieteellistä päätyä sellaiseen loppuratkaisuun, että muodostelma olisi suunniteltu.

Päästään siis siihen tulokseen, että koska "aukkojen [jumala]4 -argumentti ei ole tietellisesti kestävällä pohjalla, Mt. Rushmoren synty tulee selittää luonnollisesti."

Aukkojen Jumala -argumentti ei ole falsifioitavissa

Koska Jumalalle ei voida esittää falsifikaatiokriteeriä, se ei ole tieteellinen hypoteesi.

Esimerkiksi evoluutioteoria, jonka mukaan nykyiset lajit ovat kehittyneet yhteisestä kantaisästä ohjaamattomien prosessien, kuten mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla, on tieteellisen teorian asemassa. Vaikka sille onkin esitetty falsifikaatiokriteereitä, ei ole kyetty esittämään kriteeriä, jota ei voida kiertää pienillä lisähypoteeseilla tekemättä teorian ydinajatukseen merkittäviä muutoksia. Falsifioitavuutta on käsitelty tarkemmin IntelligentDesign.fi -sivustolla Falsifikaatiokriteerin perusteella myös suunnittelu tulisi hylätä epätieteellisenä: "Koska väitteelle 'Mt. Rushmore on suunniteltu' ei voida esittää falsifikaatiokriteeriä, se ei ole tieteellinen hypoteesi."

Falsifikaatioperiaate ei siis käytännössä toimi edes tieteessä pätevien ja epäpätevien selitysten erottelijana, joten sen edellyttäminen ei ole todellisuudessa perusteltua.

Tiede tulee täyttämään aukot

Tieteellisen tiedon lisääntyessä aukot vähenevät ja lopulta loppuvat, eikä Jumalaa voida sijoittaa enää yhteenkään aukkoon.

Ei ole lainkaan selvää, että kaikki aukot tullaan selittämään luonnollisilla selityksillä. Se, että aukot sulkeutuvat yksi toisensa jälkeen, antaa vain näennäisen perustelun oletukselle, että kaikki aukot tulevat vielä sulkeutumaan. Aukkojen järjestelmällinen sulkeutuminen ennustaa kaikkien aukkojen sulkeutumista vain, jos kaikki aukot on suljettavissa (= kaikelle on olemassa luonnollinen selitys). Tilanteessa, jossa kaikki aukot eivät ole suljettavissa (= on yliluonnollisia ilmiöitä), aukkojen järjestelmällinen sulkeutuminen kertoo vain siitä, että suljetut aukot ovat suljettavissa (= luonnollisesti selitetyt ilmiöt ovat selitettävissä luonnollisesti). On tietysti älyllistä epärehellisyyttä yrittää ennustaa kaikkien aukkojen sulkeutumista päättelyketjulla, jonka premissinä on, että kaikki aukot ovat suljettavissa.

Syytöstä voidaan myös verrata tilanteeseen, jossa fyysikko on uskonut Newtonin mekaniikan riittävän selittämään kaikki havaittavat mekaniikan ilmiöt. Hän kuitenkin huomaa, että lähestyessään valonnopeutta kappaleet eivät käyttäydykään niin kuin Newtonin mekaniikka ennustaa. Hän huomaa näiden ilmiöiden selittyvän suhteellisuusteorialla paljon paremmin. Samoin hän huomaa, että erittäin pienten kappaleiden käyttäytyminen ei myöskään vastaan Newtonin fysiikkaa. Näiden ilmiöiden havaitaan selittyvän paremmin kvanttimekaanisten mallien avulla. Fyysikko huomaa, että Newtonin mekaniikka osoittautuu useissa tapauksissa kerran toisensa jälkeen vääräksi. Hänen mielestään onkin nyt perusteltua olettaa sen olevan kauttaaltaan väärässä. Hän päättää olla hyödyntämättä Newtonin mekaniikkaa tutkimuksessaan ja hyväksyy ainoastaan selityksiä jotka eivät sisällä Newtonin mekaniikkaa. Hän ajattelee että on täysin mahdollista, että muissakin tapauksissa tullaan löytämään vaihtoehtoinen ja parempi selitys, joten olisi noloa pitää kiinni Newtonin mekaniikasta. Todellisuudessa kuitenkin Newtonin mekaniikkaa pidetään edelleen pätevänä "hitailla" nopeuksilla ja "suurilla" kappaleilla.

Jumalan käy kuten aukkojenkin

Mitä tapahtuu jollekin tietylle aukolle kun kyseiseen asiaan löydetään normaali selitys? Aukkoa ei enää ole olemassa, eikä aukossa ollutta Jumalaakaan.

Ei. Jos jotakin aukkoa ei olekaan olemassa, ei se vaikuta millään tavalla Jumalan olemassaoloon. Löytäkäämme esimerkiksi suden jälkiä kotimme etupihalta ja takapihalta. Vaikka yllättäen takapihan jäljet osoittautuvatkin naapurin kissan jäljiksi, etupihalla olevat jäljet voivat hyvinkin olla suden jälkiä. Kun esimerkkitapauksessa susi todellakin on olemassa ja astellut etupihalla, se ei katoa, vaikka takapihan jäljet todettaisiinkin kissan jättämiksi.

Positiivinen apologia

Kun sanotaan, että Aukkojen Jumala on argumentointivirhe, estetään käytännössä Jumalan tai muiden yliluonnollisten toimijoiden luonnontieteellinen todistaminen ja tutkiminen. Tällöin tehdään filosofinen oletus, jonka mukaan yliluonnollinen selitys on kaikissa tilanteissa heikompi, kuin paras luonnollinen selitys. Tästä lähtökohdasta käsin on teoriassa mahdotonta hyväksyä ihmeen olemassaoloa, vaikkakin käytännössä moni olisi valmis luopumaan siitä tilanteessa, jossa omalle kohdalle sattuisi ihmeellinen paraneminen, kuten vaikkapa uuden pään kasvaminen irronneen tilalle. Luonnollisesti tämä ei vielä tarkoita, että yliluonnollinen ihme olisi luonnontieteellisesti pätevä selitys uusien päiden kasvamiselle.

Argumentin väittäminen virhepäätelmäksi on ongelmallista, jos oletamme supranaturalistisen todellisuuden, ja että luonnossa esiintyy yliluonnollisia asioita ja ilmiöitä. Tämä on kristillisen uskon lähtökohta, koska koko kristinuskon ydin on oletus yliluonnollisesta ylösnousemuksesta. Tässä tilanteessa minkäänlainen havainto ei olisi riittävä todistamaan ilmiön todellista luonnetta. Tämän takia ainakaan kristityn ei ole järkevää hyväksyä väitettä, että Aukkojen jumala -argumentti on kaikissa tilanteissa argumentointivirhe.

Jos aina, kun joku tarjoaa evidenssiä ihmeestä, vastaus on: "Goddidit on huono selitys", ihmeen kieltäminen ei ole missään määrin riippuvainen tarjolla olevan todistusaineston määrästä. Kun tutkittava kysymys on muotoa: "onko Jumala tai jokin muu yliluonnollinen syy toiminut, vai onko havainto luonnollisten syiden aikaansaama", ei ole perusteita sulkea toista vaihtoehdoista a priori pois vain, koska sitä ei voida falsifioida. Olisi sen sijaan syytä huomata, ettei toista vaihtoehtoa voida varsinaisesti falsifioida sen enempää.

Jotta Aukkojen Jumala -argumenttia voidaan soveltaa järkevästi, täytyy olla jokin kriteeri, joka rajaa argumentin käyttömahdollisuudet niin, ettei luonnollisesti aiheutuneita asioita tai ilmiöitä selitetä Aukkojen Jumala argumentilla. Tällainen kriteeri on esimerkiksi ID-teorian yhteydessä käytettävä suunnittelufiltteri. Ei ole esimerkiksi syytä pitää ilmiötä tuntemattoman luonnonlain aiheuttamana, jos ilmiö on luonteeltaan kontingentti. Kontingenssi on syytä varmistaa kokeellisesti, esimerkiksi toteamalla että ihmisen on mahdollista kuolla pysyvästi niin, ettei nouse kolmantena päivänä kuolleista. Kun ei ole myöskään mitään tunnettuja erityisolosuhteita, joissa ihminen heräisi säännönmukaisesti henkiin aivokuoleman jälkeen, voidaan todeta, ettei mahdollinen ylösnousemus ei mitä ilmeisimmin johdu ainakaan tuntemattomasta luonnonlaista.

Kun havaitsemme tietämyksessämme aukon, voimme tunkea siihen oman maailmankuvamme: ateisti tunkee aukkoon tuntemattomia luonnonlakeja ja sattumaa, kun taas teisti voi tunkea aukkoon näiden lisäksi myös Jumalan. Aukko useimmiten täytetään jollakin ja käytännössä kaikilla on näkemys siitä, miten aukot tullaan tulevaisuudessa selittämään. Normaali tiedeuskovainen, joka luottaa tieteen vielä selittävän kaiken, käyttää aukkojen jumala -argumenttia ihan yhtä lailla kuin teisti, joka uskoo aukon selittyvän Jumalalla. Se, millä aukon uskotaan selittyvän, riippuu maailmankuvasta.

Viitteet

  1. ^ Tietenkin esimerkiksi ateisti voi tehdä erittäin laadukasta tieteellistä tutkimusta ja yksinkertaisesti olettaa lähtökohdat päteviksi sen jälkeen, kun ne on ensin kehitetty kristinuskon pohjalta.
  2. ^ "St. Thomas Aquinas in the 13th century similarly warned clerics not to jump to a supernatural explanation when a purely natural one sufficed." (Richard E. Gallagher: A Case of Demonic Possession. New Oxford Review, maaliskuu 2008, nro 3, s. 75.)
  3. ^ E.T. Jaynes, Probability Theory, The Logic of Science, 2003, Cambridge University Press
  4. ^ Alkuperäisessä tekstissä "suunnittelija"

Aiheesta muualla

ApologetiikkaWiki

Internet

Artikkelin tägit: aukkojen jumala argumentti suunnittelija argumentointivirhe argumentaatiovirhe perusteluvirhe tietämättömyyteen vetoaminen