Aukkojen jumala

Aukkojen jumala on argumentti jonkin yliluonnollisen syyn olemassaolon puolesta tilanteessa, jossa havainnoitavissa on vain seurauksia. Tyypillisesti aukkojen jumala -tyyppistä selitystä käytetään ihmeiden yhteydessä. Usein aukkojen jumala -argumentilla perustellaan aabrahamilaisen Jumalan olemassaoloa. Aukkojen jumala -argumenttia pidetään monesti argumentointivirheenä. Sen väitetään olevan tietämättömyyteen vetoamisen erikoistapaus.

Fraasia goddidit käytetään usein, kun halutaan vihjata keskustelijan syyllistyneen kyseiseen virhepäätelmään. Aukkojen jumala -argumenttia voitaisiin käyttää esimerkiksi Jumalan olemassaolon todistamiseen tilanteessa, jossa joku henkilö alkaa yllättäen leijua, eikä tapahtumalle osata tarjota kelvollista luonnollista selitystä. Koska tapahtuman luonnetta ei voida selittää luonnollisin tekijöin, sen implikoidaan selittyvän epäluonnollisin eli yliluonnollisin tekijöin.

Argumentointivirhe?

Tietyissä tapauksissa aukkojen jumala -argumenttia voidaan täysin perustellusti pitää argumentointivirheenä. Oletetaan esimerkiksi että kemisti huomaa ilmiön, joka poikkeaa kaikista hänen tuntemistaan havainnoista, teorioista ja hypoteeseista koskien sitä, mitä ilmiöön liittyville aineille voi tapahtua. Kemisti toistaa kokeen, jonka aikana ilmiö tapahtui, ja huomaa että ilmiö toistuu säännönmukaisesti. Jos kemisti nyt toteaisi kokeiden johtopäätöksenä, että ilmiön taustalla on Jumalan toistuva yliluonnollinen väliintulo, jonka takia tapahtumat poikkeavat tavallisista luonnonlaeista, lienee kiistatta selvää, että selitys olisi yksinkertaisesti huono, eikä se varmastikaan vakuuttaisi ketään. Ainoa syy, miksi Jumalaa käytettäisiin tässä tilanteessa selitysperustana, on se, että ilmiön luonne on tuntematon. Tieteenhistoria on osoittanut, että yllättäviä ja ennen näkemättömiä, mutta toistuvia ilmiöitä tutkimalla niiden taustalta löytyy yleensä lainalaisuuksia, joita nimitetään luonnonlaeiksi. Jos Jumala on kaikkivoipa, hän voi tietysti aiheuttaa minkä tahansa ilmiön yliluonnollisesti ja poiketa asettamistaan säännönmukaisuuksista täysin mielivaltaisesti. Kuitenkin esimerkiksi fysiikan ja kemian piirissä usko ilmiöiden taustalla vaikuttaviin lainalaisuuksiin on vienyt tutkimusta valtavasti eteenpäin ja tuottanut esimerkiksi toimivia tekniikan sovelluksia jotka näkyvät myös jokapäiväisessä elämässä. Jos näiden ilmiöiden luonnetta ei olisi tutkittu systemaattisesti, vaan olisi systemaattisesti tyydytty toteamaan että kaikkivoipa Jumala päätti vain tehdä tällä kertaa tuollaisen ilmiön, moderni luonnontiede ei olisi koskaan päässyt syntymään. Tämän takia aukkojen jumala -syytökseen liittyy usein myös väite, jonka mukaan Jumalan ottaminen mukaan tieteelliseen selittämiseen lopettaisi kaiken tutkimuksen ja palauttaisi länsimaisen sivistyksen pimeälle keskiajalle.

Jumalan ottaminen tieteeseen – historiallinen näkökulma

Edellä mainittu esimerkki on järkevä syy välttää tuntemattomien ilmiöiden selittämistä systemaattisesti Jumalalla. Siihen liittyy kuitenkin usein tunnetun tieteenhistorian vastainen oletus, jonka mukaan Jumalan ottaminen mukaan tieteeseen tuhoaisi kaikki tieteenteon edellytykset. Itse asiassa tieteenhistoria kertoo täysin päinvastaisen tarinan. Moderni luonnontieteellinen menetelmä on syntynyt vain kerran, ja se tapahtui uskonpuhdistuksen jälkeisessä kristillisessä Euroopassa. Tämän lisäksi kristinusko on tähän asti ainoa maailmankatsomus, joka on kyennyt perustelemaan tieteenteon kannalta välttämättömät lähtökohdat.1 Modernin luonnontieteen synty oli siis kristinuskon pohjalta paitsi mahdollista, myös todennäköistä. Tieteenhistorioitsija Peter Harrison osoittaa kirjassaan The Fall of Man and the Foundations of Science, että modernin luonnontieteellisen menetelmän kehittämistä ohjasi alun perin kristillinen ihmiskäsitys, jonka pohjana ovat opit luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta.

  1. Oppi ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona tekee mielekkääksi luonnon tutkimisen järjellisesti. Jos Jumala on luonut maailman oman järkensä pohjalta, ja myös ihmisjärki on luotu tämän järjen kaltaiseksi, on perusteltua uskoa, että perimmäisen totuuden löytäminen järkeä käyttämällä on ihmiselle luontaista.
  2. Oppi Jumalasta kaikkivaltiaana, täydellisen hyvänä olentona, oikeudenmukaisuuden ja järjestyksen ylläpitäjänä johti käsitykseen siitä, että Jumala on luonut fyysistä maailmaa hallitsemaan lakeja, jotka hän on säätänyt samalla tavoin kuin moraaliset lait.
  3. Kaikkivaltiaana ja vapaana luojana hän on voinut tehdä maailmasta sellaisen kuin haluaa. Luonnon lakeja ei siis voida suoraan päätellä loogisesta välttämättömyydestä, kuten antiikin Kreikassa ajateltiin, vaan tutkijan täytyy havaintojen ja kokeiden avulla koetella käsityksiään. Myös Jeesuksen syntyminen käsityöläiseksi teki ruumiillisesta työstä arvostettua. Antiikin Kreikassa kaikki mikä oli henkistä, oli hyvää, kun taas kaikki fyysinen oli alhaista ja merkityksetöntä. Jumalan luomistyön vapaus ja fyysisen työn arvostus loivat edellytykset sille ettei tiedettä tehty nojatuolista, vaan tiedemiehen täytyi itse mennä luontoon katsomaan, miten asiat ihan oikeasti ovat.
  4. Oppi syntiinlankeemuksesta aiheutti sen, että ihmisen älylliset kyvyt ovat vaurioituneet. Ihmisen järki voi siis toimia vastoin sen alkuperäistä tarkoitusta ja tuottaa virheellisiä tuloksia. Kuitenkin usko siihen, että ihmisen järki on alunperin luotu Jumalan kuvaksi, antoi toivoa siitä, että näiden vaurioiden aiheuttamia vinoumia on mahdollista korjata. Jeesuksen lunastus tekee itsekriittisistä ponnisteluista mielekkäitä, ja synnin aiheuttamia virheitä voidaan siksi korjata tiukan kontrollin ja vertaisarvioinnin kautta.

Todellisuudessa Jumalan ottaminen mukaan tieteeseen ei siis synnytä uskoa Jumalan mielivaltaisten oikkujen mukaisesti toimivaan maailmaan, vaan järjestäytyneeseen maailmaan jota voidaan tutkia ja ymmärtää tieteen keinoin.

Historiatieteen ja luonnontieteen ero

Moderni luonnontiede syntyi siis kristinuskon pohjalta, ja kristityt tiedemiehet kuten Bacon, Newton, Faraday, Maxwell ja Pascal tekivät kokeellista luonnontiedettä etsien ilmiöiden taustalla vaikuttavia Jumalan luomia luonnonlakeja. Kuitenkin he olivat myös vakaumuksellisia kristittyjä, jotka uskoivat että Jumala on toiminut maailmanhistoriassa tekemällä ihmeitä. Mikä sitten esti heitä turvautumasta aukkojen jumalaan uusien arvoitusten edessä? 1200-luvulla Tuomas Akvinolainen esitti periaatteen, jonka mukaan yliluonnollista selitystä ei tulisi käyttää silloin, kun luonnollinen selitys on riittävä.2 Vaikka kristinuskon puitteissa onkin tietysti täysin loogista ajatella, että myös luonnonlait ovat Jumalan aikaansaannosta ja ylläpidosta riippuvaisia, tutkimuksen kannalta on silti merkityksellistä ja mielekästä ottaa selvää, mitä nämä luonnonlait ovat, ja miten ne toimivat. Se, että ne perustuvat viimekädessä Jumalaan, ei poista mielekkyyttä niiden tutkimuksesta. On kuitenkin tarpeellista tehdä erottelu luonnontieteen ja historiatieteen välillä. Luonnontiede tutkii niitä säännönmukaisuuksia, jotka luonnossa pääsääntöisesti vallitsevat, ja joita kuka tahansa voi periaatteessa tutkia ja kokeellisesti testata milloin tahansa. Historiatiede taas tutkii ainutkertaisia tapahtumia, jotka ovat tapahtuneet tietyllä ajan hetkellä tietyssä paikassa, eikä niitä tämän takia voida tutkia toistokokeilla, jollei oleteta tapahtuneen noudattaneen havaittuja säännönmukaisuuksia. Voidaan korkeintaan tehdä malleja ja arvioita siitä, miten asiat suurinpiirtein ovat menneet. Myös luonnontiede perustuu siinä mielessä historiallisille tapahtumille, että jokainen toistokoe ja havainto on ainutkertainen ja se tapahtuu vain yhdessä paikassa tietyllä historian hetkellä.

Toisaalta Jumala voi myös toimia yksittäisissä historiallisissa tilanteessa niin, että tapahtuu ihme, joka ei selity luonnonlaeilla, tai olisi luonnonlakien pohjalta niin käsittämättömän epätodennäköinen, ettei luonnonlakiin ja sattumaan perustuvaa selitystä voida pitää mielekkäänä. Jos ilmiö tapahtuu toistuvasti samanlaisena joka kerta, sitä voidaan pitää lainomaisena. Ilmiötä on syytä pitää lainomaisena myös silloin, jos sen toteutumisessa tapahtuu poikkeamia, mutta se tapahtuu silti tilastollisesti säännöllisellä frekvenssillä. Jos taas ihme on ainutkertainen historiallinen tapahtuma, jota ei kyetä toistamaan edes mielivaltaisen monilla identtisillä toistokokeilla, sitä täytyy tutkia niin kuin muitakin historiallisia tapahtumia, eikä sille ole välttämättä edes olemassa luonnonlakeihin palautuvaa selitystä.

Sattumaa vai tarkoituksellista?

Pääartikkeli: Kolikkoesimerkki

Kristinuskon puitteissa Jumalan yliluonnollinen ihme ei siis ole tieteenteon kannalta ongelmallinen selitys silloin kun pohditaan esimerkiksi fysiikan tai kemian lakien tutkimista, kun tapahtumat tapahtuvat tiettyjen lainalaisuuksien mukaisesti välttämättä, tai säännöllisesti. Voidaanko aukkojen jumalalla kuitenkin täyttää jokainen tilastollisesti harvinainen poikkeustapaus, joka tapahtuu keskimäärin niin harvoin, ettei sellaista odottaisi näkevänsä koko elinaikana? Eikö tässä sorruta perinteiseen todennäköisyyksiin vetoamisen ongelmaan: jos heität kolikkoa tuhat kertaa ja merkitset järjestyksessä jokaisen heiton jälkeen tulokseksi kruunan tai klaavan, voit todeta olleesi todistamassa äärimmäisen epätodennäköistä tapahtumasarjaa, joka kuitenkin tapahtui silmiesi edessä. Tulisiko tätäkin pitää ihmeenä? Oliko Jumala muuttamassa luonnonlakien kulkua, kun tulos oli juuri nyt näin epätodennäköinen?

Mikä tahansa havaitsemamme pitkä tapahtumasarja on erittäin epätodennäköinen, jos sen osat eivät ole välttämättömiä. Kolikkoesimerkissä luodaan ihmiselle mielikuva, jonka mukaan todennäköisyyksillä ei ole mitään merkitystä. Todellisuudessa todennäköisyyksiin perustuva päättely on oikeastaan koko tieteen perusta.3 Mikäli pienet todennäköisyydet hyväksyttäisiin pyrkimättä selityksiin, jotka selittävät havainnot todennäköisemmin, kaikki tieteenteko loppuisi – jokainen teoria selittää minkä tahansa havainnon, viimeistään kvanttitunneloitumiseen vedoten, mutta tuolloin joudutaan vetoamaan tähtitieteellisen pieniin todennäköisyyksiin.

W. Dembskin esittämässä suunnitteluteoriassa täsmennyksen kriteeri ratkaisee juuri tämän ongelman. Dembskin teoriassa suunnittelun eli tarkoituksellisen syyn päättelyyn ei siis riitä pelkästään se, että tarkasteltava asia on sekä kontingentti että epätodennäköinen, vaan asia on voitava täsmentää riippumattomasti itse tuloksesta. Esimerkiksi, mikä tahansa kolikon heittotulos on epätodennäköinen, mutta jos kaikki heitot ovat klaavoja, voimme sulkea sattuman pois ja päätellä suunnittelun/huijauksen. Täsmennyskriteerinä toimii siis jokin sellainen malli, joka tekee tapahtumasarjasta erityisen tunnistettavan. Kun tämän täsmennyskriteerin piiriin lukeutuvat ilmiöt muodostavat kaikista ilmiöön vaikuttavien luonnonlakien puitteissa mahdollisista havainnoista tarpeeksi pienen osan, ilmiön tapahtumisen todennäköisyyttä voidaan pitää siinä mielessä merkittävänä, että tapahtuneen toteaminen ihmeeksi on mielekästä. Todennäköisyysrajan riittävyys on osittain tapauskohtaista, mutta Dembskin määrittämän universaalin todennäköisyysrajan perusteella mitään täsmennettyä tapahtumaa ei ole mielekästä selittää luonnonlaeilla, jos sen todennäköisyys on pienempi kuin 10-150.

Bayeslaisen tilastollisen paradigman viitekehyksessä asia nähdään niin, että suunnittelija tekee sattumaa todennäköisemmin täsmennettyjä asioita, joten tulos jossa kaikki heitot ovat klaavoja on todennäköisempi suunnittelun kuin sattuman pohjalta. Tästä seuraa, että suunnittelu on todennäköisempi selitys.

Aukkojen jumala -argumenttia vastaan esitettyjä väitteitä

Tietämättömyyteen vetoamisen erikoistapaus

On tietämättömyyteen vetoamista väittää, että jos asialle tai ilmiölle ei tunneta luonnollista selitystä, selityksen täytyy olla yliluonnollinen.

Väitettä voidaan soveltaa mihin vain, esimerkiksi: "On tietämättömyyteen vetoamista väittää, että koska salamointia ei osata selittää mitenkään muuten, sen täytyy johtua sähkömagnetismista". Sähkömagnetismiin sovellettuna väite ei olekaan enää yhtä vakuuttava. Mikä tahansa selitysmalli voidaan sulkea pois täysin perusteettomasti, jos väitetään sen olevan tietämättömyyteen vetoamista. Tieteelliset selitykset pyrkivät yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan aina olemaan saatavilla olevan tiedon perusteella parhaita selityksiä. Itse asiassa jokainen sellainen tieteellinen teoria on tietyssä mielessä tietämättömyyteen vetoamista, jossa teoria postuloi havaintojen selitykseksi jonkun havaitsemattoman entiteetin, mutta joka ei loogisesti välttämättömällä tavalla seuraa havainnoista. Suurin osa tieteellisistä teorioista on tällaisia. Ei ole loogisesti kestävää perustella jonkin asian sulkemista tieteen ulkopuolelle sellaisella kriteerillä, jota ei voida järkevästi soveltaa muihin tieteellisiin teorioihin. Vaikka Jumala olisikin loogisesti mahdollinen selitys kaikille mahdollisille ilmiöille, joista useat ovat kuitenkin selitettävissä paremmin toisenlaisilla tekijöillä, on kuitenkin mahdollista, että osaa ilmiöistä ei voida koskaan selittää muilla tekijöillä.

Aukkojen Jumala selittää kaiken, eikä siksi selitä mitään

Jumalalla voidaan selittää mitä tahansa ukkosesta planeettojen kiertoratoihin, tai vaikkapa gravitaatioon. Tiede kykenee selittämään nykyään luonnollisesti monia asioita, joita on joskus selitetty yliluonnollisesti. Vaikka kaikkea ei osatakaan vielä selittää luonnollisesti, on aina mahdollista, että asialle tai ilmiölle, jota käytetään todisteena Jumalan olemassaolosta, tullaan tulevaisuudessa keksimään luonnollinen selitys.

Eli vastaväitteen mukaan Jumalaan ei tulisi vedota, koska se on selityksenä "liian hyvä", tai se selittää "liikaa". Toisin sanoen ei voida osoittaa mitään, mitä ei voisi periaatteessa selittää Jumalalla, ja jos ei haluta selittää Jumalalla sellaisia asioita, joiden oikea selitys onkin jokin muu, Jumalaa ei tulisi käyttää selityksissä lainkaan. Nykyään aukkojen Jumala -statuksen saavat argumentit eroavat historiallisesti virheellisiksi todetuista aukkojen jumalten sovelluksista erityisesti siinä, että klassisesti jumalilla on yritetty selittää luonnonlakien alaisia säännönmukaisia tapahtumia, kun taas modernimmat argumentit liittyvät historiallisiin poikkeustapahtumiin, kuten maailmankaikkeuden syntyyn, ensimmäisen elämän syntyyn tai Jeesuksen kuolemaan. Jumalallisilla ihmeilläkään ei tietysti sovi selittää aivan mitä sattuu, mutta tämän perusteella ei tule kuvitella ettei niitä voisi olla missään. On nimittäin aivan yhtä perusteltua todeta, että ei kannata selittää "tuntemattomalla luonnonlailla" tai multiversumin avulla sellaisia asioita, joiden oikea selitys onkin ihme. Tämän perusteella on yleensä esitetty eräänlainen "herrasmiessääntö": aukkojen Jumala on kelvollinen selitys ainoastaan jos yhtäkään mielekästä luonnollista selitystä ei ole,2 ja tapahtuman konteksti on uskonnollinen.4

Kyse on siis tarkemmin ottaen siitä, mikä selitys ennustaa havainnon parhaiten. Selitys joka selittää mitä tahansa tasaisesti (esimerkiksi multiversumi), ei ennusta mitään hyvin. Selityksen todennäköisyys kohoaa, jos se antaa meille jotakin syitä olettaa tietynlaisia havaintoja enemmän kuin toisia. Lienee intuitiivisesti selvää, että rukouksen yhteydessä parantunut raaja selittyisi Jumalalla paremmin kuin mielivaltainen kolikonheiton tulos. Edellä mainittu "uskonnollinen konteksti" viittaakin juuri näihin lisäsyihin, eli jos me voimme esittää tapahtuneen havainnon ja Jumalan kaikkivoipuuden lisäksi jonkun teologisesti mielekkään motiivin, joka nostaa sitä todennäköisyyttä, että Jumala toimisi juuri näin. Esimerkiksi ylösnousemuksen, elämän alkusynnyn tai kosmisen hienosäädön kohdalla meillä on näitä lisäsyitä.

Myös suunnittelu on loogisesti mahdollinen selitys melkeinpä kaikkiin asioihin ja ilmiöihin, mutta se ei tarkoita, että kaikki asiat tulisi järjestelmällisesti selittää salaliitoilla. Esitetty vasta-argumentti menettää uskottavuutensa kun sitä sovelletaan suunnitteluun sellaisessa tapauksessa, jossa kohteen uskotaan yleisesti olevan suunniteltu:
"Jos haluamme saada selville esim. miten Mount Rushmore on syntynyt, voisimme tietysti katsoa historiankirjoista, mutta tekstikriittisestä näkökulmasta meillä ei ole syytä hyväksyä moisia mytologioita totena, vaan on parempi etsiä tieteellistä selitystä. Voimme todeta, että eroosio voi toisinaan saada aikaan jänniä muotoja kiviin, joten voimmekin jo melkein todeta asian ratkenneeksi. Se, että joku ei voi kuvitella mielessään Mt. Rushmoren olevan luonnollisesti syntynyt, ei tarkoita ettei tämä olisi mahdollista. Tiedemiehet löytävät jatkuvasti ihmeellisille asioille täysin luonnollisia selityksiä. Kaikkea ei voi heti tietää, joten on suunnattoman epäloogista ja epätieteellistä päätyä sellaiseen loppuratkaisuun, että muodostelma olisi suunniteltu.

Päästään siis siihen tulokseen, että koska "aukkojen [jumala]5 -argumentti ei ole tietellisesti kestävällä pohjalla, Mt. Rushmoren synty tulee selittää luonnollisesti."

Aukkojen Jumala -argumentti ei ole falsifioitavissa

Koska Jumalalle ei voida esittää falsifikaatiokriteeriä, se ei ole tieteellinen hypoteesi.

Väitteen voi ymmärtää kahdella tavalla:

  1. Jumala ei ole kyseisen "aukon" kohdalla falsifioitavissa.
  2. Jumalan olemassaolo ei ole ylipäätään falsifioitavissa, joten Jumalan olemassaoloon ei siksi voida vedota tieteellisesti tutkittavien ilmiöiden selittämisessä.

Ensimmäinen muoto on selvästikin väärä. Yleensä aukkojen Jumala -argumenttien suurimpana ongelmana pidetään juuri sitä, että useissa tapauksissa on löydetty luonnollinen selitys, ja "aukko" on täyttynyt. Aukkojen Jumala -muotoinen argumentti voidaan siis falsifioida tapauskohtaisesti osoittamalla, että kyseinen ilmiö selittyy paremmin jollakin luonnollisella selityksellä, kuin Jumalalla.

Toinen muoto on mielenkiintoisempi: Käytännössä siinä väitetään, että mikäli jonkun olion olemassaolo ei ole falsifioitavissa, kyseistä oliota ei voi käyttää tieteellisissä selityksissä.

Väitteen falsifioitavuus tarkoittaa käytännössä sitä, että väite tekee sitovia ennusteita. Sitovalla ennusteella tarkoitetaan tässä sitä, että mikäli ennuste osoittautuu virheelliseksi, väite on myös väistämättä virheellinen. Tällaiset väitteet ovat tieteellisen tutkimuksen kannalta siinä mielessä hyveellisiä, että ne helpottavat väitteen testaamista. Lisäksi ne inspiroivat tutkijoita järjestämään sellaisia koeolosuhteita, joiden osalta erilaiset tieteelliset mallit antavat erilaisia ennusteita, ja tällaisissa tilanteissa tieteen tekeminen on hyvin selkeätä.

Klassinen esimerkki falsifioitavissa olevasta väitteestä on joutsenesimerkki: Jos väitetään, että "kaikki joutsenet ovat valkoisia", tehdään sitova ennuste: "jos X on joutsen, X on valkoinen." Tämä on falsifioitavissa havaitsemalla sellainen olio, joka on esimerkiksi musta, ja joka on siitä huolimatta myös joutsen.

Sen sijaan on helppo huomata, että väite "ainakin joskus on ollut olemassa ainakin yksi musta joutsen" ei ole falsifioitavissa, ja falsifiointivaatimuksesta tekee luonnollisesti haastavan se, että meillä on runsaasti havaintoja mustista joutsenista. Väite ei olisi kuitenkaan falsifioitavissa myöskään siinä tapauksessa, että meillä ei olisi havaintoja mustista joutsenista.6 Falsifioitavuusvaatimuksen mukaan ainoastaan sellaisia olioita voidaan käyttää tieteellisissä selityksissä, jotka ovat falsifioitavissa. Koska mustien joutsenten olemassaolo ei ole falsifioitavissa, mustia joutsenia ei siis voisikaan käyttää tieteellisessä selittämisessä, esimerkiksi selittämään sitä havaintoa, jolla väite "kaikki joutsenet ovat valkoisia" olisi voitu falsifioida. Vastaavasti voidaan huomata, että edes valkoisten joutsenten olemassaolo ei ole yhtään sen helpommin falsifioitavissa.

On ilmeistä, ettei minkään olion olemassaoloväitettä voida falsifioida, jollei olion olemassaolo tee falsifioinnin edellyttämia pitäviä ennusteita. Olion olemassaolosta pitäisi siis seurata väistämättä jotakin sellaita, joka meidän tulisi havaita, mutta jota emme kuitenkaan havaitse. Siitä huolimatta pidämme itsestään selvänä, että usko esimerkiksi joutsenten olemassaoloon on tieteellisestikin perusteltua.

Falsifikaatioperiaate ei siis käytännössä toimi edes itsestään selvissä tapauksissa pätevien ja epäpätevien tieteellisten selitysten erottelijana, joten sen edellyttäminen ei ole todellisuudessa perusteltua, vaikka falsifioitavuus onkin testattavuuden kannalta hyödyllistä.

Tiede tulee täyttämään aukot

Tieteellisen tiedon lisääntyessä aukot vähenevät ja lopulta loppuvat, eikä Jumalaa voida sijoittaa enää yhteenkään aukkoon.

Ei ole lainkaan selvää, että kaikki aukot tullaan selittämään luonnollisilla selityksillä. Se, että aukot sulkeutuvat yksi toisensa jälkeen, antaa vain näennäisen perustelun oletukselle, että kaikki aukot tulevat vielä sulkeutumaan. Aukkojen järjestelmällinen sulkeutuminen ennustaa kaikkien aukkojen sulkeutumista vain, jos kaikki aukot on suljettavissa (= kaikelle on olemassa luonnollinen selitys). Tilanteessa, jossa kaikki aukot eivät ole suljettavissa (= on yliluonnollisia ilmiöitä), aukkojen järjestelmällinen sulkeutuminen kertoo vain siitä, että suljetut aukot ovat suljettavissa (= luonnollisesti selitetyt ilmiöt ovat selitettävissä luonnollisesti). On tietysti älyllistä epärehellisyyttä yrittää ennustaa kaikkien aukkojen sulkeutumista päättelyketjulla, jonka premissinä on, että kaikki aukot ovat suljettavissa.

Syytöstä voidaan myös verrata tilanteeseen, jossa fyysikko on uskonut Newtonin mekaniikan riittävän selittämään kaikki havaittavat mekaniikan ilmiöt. Hän kuitenkin huomaa, että lähestyessään valonnopeutta kappaleet eivät käyttäydykään niin kuin Newtonin mekaniikka ennustaa. Hän huomaa näiden ilmiöiden selittyvän suhteellisuusteorialla paljon paremmin. Samoin hän huomaa, että erittäin pienten kappaleiden käyttäytyminen ei myöskään vastaan Newtonin fysiikkaa. Näiden ilmiöiden havaitaan selittyvän paremmin kvanttimekaanisten mallien avulla. Fyysikko huomaa, että Newtonin mekaniikka osoittautuu useissa tapauksissa kerran toisensa jälkeen vääräksi. Hänen mielestään onkin nyt perusteltua olettaa sen olevan kauttaaltaan väärässä. Hän päättää olla hyödyntämättä Newtonin mekaniikkaa tutkimuksessaan ja hyväksyy ainoastaan selityksiä jotka eivät sisällä Newtonin mekaniikkaa. Hän ajattelee että on täysin mahdollista, että muissakin tapauksissa tullaan löytämään vaihtoehtoinen ja parempi selitys, joten olisi noloa pitää kiinni Newtonin mekaniikasta. Todellisuudessa kuitenkin Newtonin mekaniikkaa pidetään edelleen pätevänä "hitailla" nopeuksilla ja "suurilla" kappaleilla.

Vastoin vasta-argumentissa esitettyä väitettä, ne aukot joihin Jumalaa nykyään on tarjottu selityksenä, ovat nimen omaan kasvaneet tieteellisen tiedon lisääntyessä. Nämä uudet löydöt ovat vieläpä kasvaneet juuri sellaisilla tutkimuksen alueilla, joilla meillä on syitä olettaa Jumalan toimineen, mikäli Jumala on olemassa. Niiden kohdalla Jumala on useiden tutkijoiden mielestä yksinkertaisesti paras selitys. Jatkotutkimuksen suunnan arvailu on lähinnä omien uskomusten tunnustamista. Jos jatkotutkimus täyttääkin nämä tiedon aukot luonnollisilla selityksillä, niin silloinhan tiede menee eteenpäin, mutta tämä mahdollisuus on olemassa minkä tahansa tieteellisen teorian kohdalla. Me voimme arvioida vain nykyisin saatavilla olevaa todistusaineistoa, ja tehdä siitä ne johtopäätökset, joihin todistusaineisto selkeimmin viittaa. Jos tieteellisiin teorioihin ei uskallettaisi uskoa vain siksi, että jatkossa voidaan löytää kumoavia todisteita, tiede tuskin edistyisi kovinkaan tehokkaasti.

Jumalan käy kuten aukkojenkin

Mitä tapahtuu jollekin tietylle aukolle kun kyseiseen asiaan löydetään normaali selitys? Aukkoa ei enää ole olemassa, eikä aukossa ollutta Jumalaakaan.

Ei. Jos jotakin aukkoa ei olekaan olemassa, ei se vaikuta millään tavalla Jumalan olemassaoloon. Löytäkäämme esimerkiksi suden jälkiä kotimme etupihalta ja takapihalta. Vaikka yllättäen takapihan jäljet osoittautuvatkin naapurin kissan jäljiksi, etupihalla olevat jäljet voivat hyvinkin olla suden jälkiä. Kun esimerkkitapauksessa susi todellakin on olemassa ja astellut etupihalla, se ei katoa, vaikka takapihan jäljet todettaisiinkin kissan jättämiksi. Jos löydämme Jumala-selitystä parempia luonnollisia selityksiä jollekin aukolle, niin silloin meillä on yksinkertaisesti vain yksi syy vähemmän uskoa Jumalan olemassaoloon. Vastaavasti jos oikeudessa esitetään kymmenen todistetta syytettyä vastaan, ja yhdelle niistä löydetään parempi vaihtoehtoinen selitys, niin silloin on yksi syy vähemmän uskoa syytetyn syyllisyyteen.

Positiivinen apologia

Kun sanotaan, että Aukkojen Jumala on argumentointivirhe, estetään käytännössä Jumalan tai muiden yliluonnollisten toimijoiden luonnontieteellinen todistaminen ja tutkiminen. Tällöin tehdään filosofinen oletus, jonka mukaan yliluonnollinen selitys on kaikissa tilanteissa heikompi, kuin paras luonnollinen selitys. Tästä lähtökohdasta käsin on teoriassa mahdotonta hyväksyä ihmeen olemassaoloa, vaikkakin käytännössä moni olisi valmis luopumaan siitä tilanteessa, jossa omalle kohdalle sattuisi ihmeellinen paraneminen, kuten vaikkapa uuden pään kasvaminen irronneen tilalle. Luonnollisesti tämä ei vielä tarkoita, että yliluonnollinen ihme olisi luonnontieteellisesti pätevä selitys uusien päiden kasvamiselle.

Argumentin väittäminen virhepäätelmäksi on ongelmallista, jos oletamme supranaturalistisen todellisuuden, eli että luonnossa todella esiintyy yliluonnollisia asioita ja ilmiöitä. Tämä on kristillisen uskon lähtökohta, koska koko kristinuskon ydin on oletus yliluonnollisesta ylösnousemuksesta. Tässä tilanteessa minkäänlainen havainto ei olisi riittävä todistamaan ilmiön todellista luonnetta. Tämän takia ainakaan kristityn ei ole järkevää hyväksyä väitettä, että Aukkojen jumala -argumentti on kaikissa tilanteissa argumentointivirhe.

Jos aina, kun joku tarjoaa evidenssiä ihmeestä, vastaus on: "Goddidit on huono selitys", ihmeen kieltäminen ei ole missään määrin riippuvainen tarjolla olevan todistusaineston määrästä. Kun tutkittava kysymys on muotoa: "onko Jumala tai jokin muu yliluonnollinen syy toiminut, vai onko havainto luonnollisten syiden aikaansaama", ei ole perusteita sulkea toista vaihtoehdoista a priori pois vain, koska sitä ei voida falsifioida. Olisi sen sijaan syytä huomata, ettei toista vaihtoehtoa voida varsinaisesti falsifioida sen enempää.

Jotta aukkojen Jumala -argumenttia voidaan soveltaa järkevästi, täytyy olla jokin kriteeri, joka rajaa argumentin käyttömahdollisuudet niin, että vältetään luonnollisesti aiheutuneiden asioiden tai ilmiöiden selittämistä aukkojen Jumala -argumentilla. Tällainen kriteeri on esimerkiksi ID-teorian yhteydessä käytettävä suunnittelufiltteri. Ei ole esimerkiksi syytä pitää ilmiötä tuntemattoman luonnonlain aiheuttamana, jos ilmiö on luonteeltaan kontingentti. Kontingenssi on syytä varmistaa kokeellisesti, esimerkiksi toteamalla että ihmisen on mahdollista kuolla pysyvästi niin, ettei nouse kolmantena päivänä kuolleista. Kun ei ole myöskään mitään tunnettuja erityisolosuhteita, joissa ihminen heräisi säännönmukaisesti henkiin päiviä jatkuneen aivokuoleman jälkeen, voidaan todeta, että mahdollinen ylösnousemus ei mitä todennäköisimmin johdu ainakaan tuntemattomasta luonnonlaista.

Kun havaitsemme tietämyksessämme aukon, voimme tunkea siihen oman maailmankuvamme: ateisti tunkee aukkoon tuntemattomia luonnonlakeja ja sattumaa, kun taas teisti voi tunkea aukkoon näiden lisäksi myös Jumalan. Aukko useimmiten täytetään jollakin ja käytännössä kaikilla on näkemys siitä, miten aukot tullaan tulevaisuudessa selittämään. Normaali tiedeuskovainen, joka olettaa tieteen vielä selittävän kaiken, käyttää aukkojen X -tyyppistä argumenttia ihan yhtä lailla kuin teisti, joka uskoo aukon selittyvän Jumalalla. Se, millä aukon uskotaan selittyvän, riippuu maailmankuvasta.

Viitteet

  1. ^ Tietenkin esimerkiksi ateisti voi tehdä erittäin laadukasta tieteellistä tutkimusta ja yksinkertaisesti olettaa lähtökohdat päteviksi sen jälkeen, kun ne on ensin kehitetty kristinuskon pohjalta.
  2. > 2,0 2,1 "St. Thomas Aquinas in the 13th century similarly warned clerics not to jump to a supernatural explanation when a purely natural one sufficed." (Richard E. Gallagher: A Case of Demonic Possession. New Oxford Review, maaliskuu 2008, nro 3, s. 75.)
  3. ^ E.T. Jaynes, Probability Theory, The Logic of Science, 2003, Cambridge University Press
  4. ^ Hieman eri variantteina eri kirjoittajilla, ks. esim. Davis (75) ja Goulder (102) teoksessa Jesus’ Resurrection, Fact or Figment? A Debate Between William Lane Craig and Gerd Lüdemann
  5. ^ Alkuperäisessä tekstissä "suunnittelija"
  6. ^ Onhan mahdollista, että vaikka koko universumi voitaisiin tutkia niin tarkasti, että missään ei voisi olla mustaa joutsenta, niin silti olisi mahdollista että joskus olisi elänyt ainakin yksi musta joutsen, joka olisi kuoltuaan hajonnut jäljettömiin.

Aiheesta muualla

ApologetiikkaWiki

Internet

Artikkelin tägit: aukkojen jumala argumentti suunnittelija argumentointivirhe argumentaatiovirhe perusteluvirhe tietämättömyyteen vetoaminen