Douglas Allen

ApoWikistä
Versio hetkellä 13. heinäkuuta 2020 kello 18.22 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (→‎Kirjallisuus: linkki vaihdettu)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Kanadalaisen Simon Fraser -yliopiston taloustieteen professori Douglas W. Allen on tunnettu monista perhettä koskevista tutkimuksistaan.

Perhemuodon vaikutus koulumenestykseen

Allen1 teki Kanadassa laajalla otannalla (20 % väestöstä) tutkimuksen, jossa vertailtiin eri perhemuodoissa kasvaneiden lukiolaisten valmistumisasteita. Allenin tutkimuksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien perheissä kasvaneiden lasten valmistumisaste on heteroseksuaalisten perheiden lasten valmistumisastetta alhaisempi. Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset valmistuivat 65 % todennäköisyydellä verrattuna eri sukupuolta olevien avioparien lapsiin. Samaa sukupuolta olevien perheiden tyttäret menestyivät poikia huonommin. Niinpä Allenin tutkimus haastaa väitteen, ettei perheen rakenteella ole merkitystä lapsen hyvinvoinnin ja kehitysmahdollisuuksien kannalta. Nämä tulokset ovat hankalia sen väitteen kannalta, ettei sukupuolineutraali avioliitto olisi ongelmallinen lapsen hyvinvoinnin ja kehitysmahdollisuuksien osalta. Siksi skeptikkojen sivuilta löytyy runsaasti kritiikkiä Allenin vuonna 2013 julkaisemaa tutkimusta vastaan.

Vaikka tutkimus mittaa ainoastaan koulusta valmistumisen astetta eri perhemuodoissa, tämä antaa viitteen siitä, että kyseinen perhemuoto ei tarjoa sellaista tukea, mikä mahdollistaisi lapsen kehityspotentiaalin optimaalisen avautumisen. Jatkotutkimusta tarvitaan, jotta päästäisiin selville niistä monimutkaisista tekijöistä, jotka näissä perhemuodoissa vaikuttavat.

Charlotte Pattersonin kritiikki

Kun Allenin1 tutkimus julkaistiin syksyllä 2013, siihen tuli heti useita reaktioita. Professori Charlotte Patterson kritisoi sitä oikeudelle antamassaan asiantuntijalausunnossa oikeustapauksessa Kitchen v. Herbert seuraavasti:

Allenin uusi tutkimus −− esittää tosiasia-aineistoa, joka väittää kumoavansa vallitsevan käsityksen, mutta ei onnistu tekemään sitä. Tämä tutkimus tutki lukion valmistumisasteita kanadalaisten nuorten parissa. Tutkimuksen mukaan lukiosta valmistui vähemmän niitä nuoria, jotka kuvasivat ainakin yhden vanhempansa olevan homoseksuaalinen, kuin samanikäisiä nuoria, joilla oli eheässä avioliitossa elävät heteroseksuaaliset vanhemmat. Tämä vertailu ei kuitenkaan ole asianmukainen, koska melkein kaikki homoseksuaalisiksi luonnehditut vanhemmat olivat myös kokeneet avioeron tai eron avopuolisosta, jonka tiedetään korreloivan kouluongelmien kanssa, kun taas muut vanhemmat olivat todennäköisemmin jatkuvasti naimisissa. Niinpä Allenin tutkimuksesta tehtävä pääasiallinen johtopäätös on, että nuoret, joiden biologiset vanhemmat eroavat, raportoivat todennäköisesti myös alhaisempia koulutuksellisia saavutuksia kuin samanikäiset nuoret perheissä, jotka pysyvät avioliitossa. Tämä päätelmä on osoitettu oikeaksi jo aikaisemmissa tutkimuksissa eikä sillä ole mitään tekemistä seksuaalisen orientaation kanssa.

Patterson [s. 11, 2013]

Pattersonin lausumassa on useita virheitä. Ensinnäkin Allenin käyttämät kanadalaiset tilastot identifioivat parin seksuaalisen suuntautumisen perusteella, ei sen perusteella, onko “ainakin toinen vanhempi homoseksuaalinen”. Toiseksi vuoden 2006 väestörekisterin kirjaamista samaa sukupuolta olevista pareista ei pidä paikkaansa, että ”lähes kaikki homoseksuaalisiksi luonnehditut vanhemmat ovat myös läpikäyneet eron”. Monet heistä olivat, mutta ei ”lähes kaikki”. Kolmanneksi, ja mikä kaikkein tärkeintä, Pattersonin johtopäätös on virheellinen. Hän väittää, että alhainen valmistumisaste samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa olleiden nuorten parissa johtuu vanhempien aikaisemmasta aviollisesta epävakaudesta. Pattersonin arvion ylimalkaisuudesta kertoo jotakin se, että häneltä on jäänyt huomaamatta tärkeä tosiasia: Allenin1 tutkimuksen tärkeimpiä empiirisiä panoksia oli kontrolloida aviollisen statuksen vaikutusta. Jos siis vanhempi oli eronnut, sen vaikutus otettiin huomioon koulusta valmistumisen astetta arvioitaessa. On totta, että erojen huomioon ottaminen vähentää eroa samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien vanhempien kodeissa kasvaneiden lasten koulusta valmistumisasteessa, mutta senkin jälkeen kun vanhempien aviollinen historia on otettu huomioon, samaa sukupuolta olevien parien lapsilla on edelleen alhaisempi todennäköisyys valmistua lukiosta. Allenin tutkimusartikkelissa keskustellaan vain niistä tuloksista, jotka on saatu sen jälkeen, kun täydellinen regressioanalyysi erohistorian vaikutuksen kontrolloimiseksi on tehty. Niinpä Pattersonin väite on väärä ja joutuu ihmettelemään, onko hän itse asiassa lukenut koko artikkelia.

Philip Cohenin kritiikki

Philip N. Cohen väittää blogissaan Allenin tutkimuksen olevan merkityksetön, koska hänen mielestään Allenin käyttämä tosiasia-aineisto (data) ei ole sopiva pyrittäessä vastaamaan esitettyyn tutkimuskysymykseen. Cohenin kritiikki on kuitenkin vailla perusteita. Allenin tutkimuskysymys on: ”Onko erilaisissa perheissä kasvaneilla lapsilla sama todennäköisyys valmistua lukiosta?” Kyseessä on poikkileikkaustutkimus, joka pystyy vastaamaan tällaiseen kysymykseen. Poikkileikkaustutkimus pystyy huonommin vastaamaan kysymykseen: ”Miksi todennäköisyydet ovat erilaisia?” Mutta tätä kysymystä Allen ei esitä. Jos Cohen olisi tosissaan esittäessään väitteensä, hänen pitäisi kritisoida merkityksettömänä myös Rosenfeldin2 tutkimusta. Rosenfeld käytti Yhdysvaltojen väestörekisteriä esittääkseen olennaisesti samanlaisen kysymyksen: Etenevätkö lapset yhtä menestyksellisesti koulun läpi? Kuitenkaan Cohen ei ole julkisesti vastaavalla tavalla kyseenalaistanut Rosenfeldin tutkimusta ilmeisesti siksi, että sen tulokset miellyttävät häntä enemmän.

Cohen väittää, että Allenin otos oli pieni ja että hän teki huonoja ratkaisuja laajentaakseen sen kokoa. Kumpikin näistä väitteistä on harhaanjohtava: se luo vaikutelman tieteellisesti merkittävästä kritiikistä, vaikka todellisuudessa se puuttuu johonkin merkityksettömään yksityiskohtaan. Kyseessä on savusilli-argumentti.

Ensinnäkin Cohen olettaa, että 20 % otoksessa kukin henkilö edustaa viittä muuta henkilöä. Hän käyttää tätä jakaakseen arvioidut populaatiokoot saadakseen otoksen kooksi 85 miesparin ja 194 naisparin kotitaloudet. Ensimmäinen ongelma tässä kritiikissä on, että jokaisella kotitaloudella ei ole samaa todennäköisyyttä päätyä otokseen. Jokaisella ei ole samaa otospainoarvoa ja viidellä jako on virheellinen lähestymistapa. Oletetaan kuitenkin argumentin vuoksi, että hän on oikeassa. Cohenin kritiikki sivuuttaa varsinaisen kysymyksen: ”olisiko tällainen otoskoko riittävä eron arvioimiseksi”? Kuten tutkimuksessa todetaan, vastaus tyttöjen osalta on myönteinen ja poikien osalta kielteinen. Samaa sukupuolta olevat kotitaloudet ovat harvinaisia ja tarvitaan noin 20 % otos Kanadan kokoisesta kansakunnasta, jotta vertailusta tulisi merkityksellistä. Tämä osoittaa useiden tähänastisten tutkimusten valtavan heikkouden. Allenin otos on riittävä kumotakseen väitteen, ettei näiden perhemuotojen välillä ole mitään eroa lasten koulusta valmistumisen suhteen. Tämä on Allenin tutkimustulos eikä hän tutkimuksessaan esitä sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Cohen esittää oudon väitteen, että Allen lisää otoksen kokoa sisällyttämällä siihen 17−22 vuoden ikäiset lapset. Tämä ei ole järkevä huomautus. Jos Allen olisi halunnut lisätä otoskokoa, hän olisi sisällyttänyt otokseen kaikki lapset. Kyseessä on otoksen rajaus. Tarkoituksena oli saada otoskoko, joka sisältäisi ne lapset, joiden voidaan järkevästi olettaa valmistuneen lukiosta. 17−22 -vuotiaiden ryhmä näyttää järkevältä ikähaitarilta sitä tarkoitusta varten. Jos joku ei ole valmistunut lukiosta 22 ikävuoteen mennessä, alkaa näyttää epätodennäköiseltä, että hän koskaan valmistuisi. Teoreettiselta kannalta ikähaitarin valinnalla ei kuitenkaan ole paljoa merkitystä, koska Allen ei ole kiinnostunut siitä, kuinka moni loppujen lopuksi valmistuu, vaan siitä, eroavatko perhemuodot toisistaan sen osalta, miten hyvin lapset valmistuvat lukiosta. Allenin tutkimusraportissa todetaan, että hän kokeili erilaisia ikähaitareita, mutta niillä ei ollut suurtakaan merkitystä tulosten osalta. Lisäksi tutkimuksessa todetaan tutkimuksen kohteena olevan lapsia, jotka elävät kahden aikuisen kotitaloudessa. Allen toteaa tutkimusraportissaan, että useimmat homoseksuaalisten kotitalouksissa elävät lapset elävät yksinhuoltajavanhemman kanssa. Tämä on yksi syy siihen, miksi otos on pieni. Mutta tällä ei ole ratkaisevaa merkitystä.

Yksi Cohenin täysin harhaanjohtavista väitteistä eli savusilli-argumenteista on hänen kommenttinsa valmistumisasteesta. On totta, että Allen käyttää valmistumisasteen käsitettä eri tavalla kuin aktuaalisia valmistumisasteita tutkiva tutkimus tekisi. Valmistumisasteita tutkiva tutkimus ottaisi todennäköisesti selvää siitä, mikä osa tietyn luokan oppilaista valmistui lukiosta. Allen puolestaan kysyy, mikä osa tietyn ikäluokan lapsista valmistui lukiosta. Allen joutui tekemään näin, koska väestörekisteri ei kerro, onko lapsi koulussa vai ei ja millä luokalla he ovat. Mutta tällä ei ole merkitystä. Allenilla on tulosmittari, jolla on merkitystä ja joka vaihtelee kotitalouksien mukaan. Se on eräänlainen valmistumisaste, vaikkakaan ei tavanomainen. Tämä kritiikki Allenin tutkimusta kohtaan on yksinkertaisesti typerä.

Cohen huomauttaa myös, että Allenin tekemä testi sen varmistamiseksi, ettei otokseen ole valikoitunut lapsia epätyypillisesti koulunkäynnin osalta, ei tuo mitään lisäarvoa tutkimukseen. Tämä Cohenin huomautus ei ole asiallinen. Se, ettei Allenin tekemä testi paljasta mitään ongelmia otoksessa, ei merkitse sitä, että testi olisi pelkkä ”savuverho”. Se merkitsee vain sitä, ettei otoksessa ole ongelmia. Voimme kuvitella, mitä Cohen sanoisi, jos Allen ei olisi tehnyt tätä testiä: ”Allenin tutkimus on täysin arvoton, koska kukaan ei tiedä, osallistuuko yhtä suuri osa näistä lapsista kouluopetukseen. Heteroparit saattavat opettaa kotona lapsiaan, joilla on vaikeuksia koulussa, kun taas homoparit lähettävät lapsensa kouluun. Tämä selittää täysin näiden kotitalouksien välisen eron.” Tämä olisi Cohenin kritiikki, jos tämä testi olisi jätetty tekemättä.

Pohtiessaan kysymystä, kuka kyseisistä nuorista vielä asuu kotona, Cohen esittää ainoan järkevän kommenttinsa. Hän kuitenkin jättää mainitsematta, että Allen on käsitellyt ongelmaa tutkimusraportissaan. Jättämällä tämän mainitsematta hän luo vaikutelman, ettei Allen ole luotettava. Hän sanoo, että otoksessa saattaa olla valikoitumisen aiheuttama vääristymä. Tällainen mahdollisuus on olemassa. Allen ja hänen vertaisarvioijansa pohtivat tätä ongelmaa. Allen tutki tuloksia useilla eri ikäjakaumilla. Alun perin hän jätti tutkimusraporttinsa arvioitavaksi sellaisena, että siinä oli paljon laajempi ikäjakauma. Yksi vertaisarvioijista ehdotti, että hän käyttäisi ikäjakaumaa 17−22. Allen tutki ikäjakaumia 5−22, 5−30, 5−40, 5−50, 5−60, 5−18, 17−18. Näin hän sai selville, että jos ikäjakaumaa laajennetaan jakauman 17−22 ulkopuolelle, tulokset muuttuvat tuskin ollenkaan sen osalta, miten eri kotitaloudet suhteutuvat toisiinsa, mikä on tulosten tilastollinen merkitsevyys, ja aktuaaliset arvot. Allenista kuitenkin tuntui järkevältä olla ottamatta lukuun 22 vuotta vanhempia lapsia. Kanadassa lukiolaisen oletetaan vielä asuvan kotona, joten tämä ikä tuntui sopivalta rajalta. Jos taas olisi otettu lukuun ainoastaan 17-vuotiaat tai 17−18 -vuotiaat, silloin otoskoko olisi tullut niin pieneksi, että tulokset eivät olisi olleet tilastollisesti merkitseviä, vaikka arvot pysyivätkin aina samoina suhteessa toisiinsa. Tämän kaiken perusteella Allen päätteli, ettei tutkimuksessa ollut mitään vakavaa otoksen valikoitumisongelmaa: otos on edustava ja tyypillinen. Vaikka Cohen voi kertoa kertomuksen valintaan liittyvistä kysymyksistä, se ei kumoa tutkimuksen merkitsevyyttä. Tutkimusraportissa asiaan kiinnitettiin huomiota ja lukijaa autettiin ymmärtämään, että valintakysymys ei muodosta ongelmaa.

Cohen siis hyökkää perusteettomasti henkilöä vastaan ja esittää neljä savusilli-argumenttia viedäkseen huomion pois olennaisesta asiasta. Allen käyttää kanadalaista tutkimusaineistoa ja kaikki hänen tiedostonsa on tallennettu Kanadan väestörekisterikeskukseen. Kuka tahansa voi mennä ja tehdä tällä tosiasia-aineistolla laskelmia. Kuka tahansa voi hakea oikeutta käyttää aineistoa. Tällaisessa viitekehyksessä olisi typerää yrittää vääristellä tosiasioita. Tämä avoimuus on merkittävää erityisesti kun sitä verrataan kaikkiin edeltäviin tutkimuksiin. Joseph Price ja Allen ottivat yhteyttä kaikkien tämän alan merkittävien tutkimusten tekijöihin ja pyysivät oikeutta tutkia heidän aineistoaan. Kukaan ei tähän mennessä ole edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiin.

Cohen kysyy, kuka kasvatti kyseiset lapset. Hänen kommenttinsa tässä kohdassa on harhaanjohtava tavalla, josta blogistit ovat kuuluisia ja joka antaa olemassaolon tarkoituksen akateemisille aikakausjulkaisuille. Hänen kommenttinsa johtaa helposti harhaan maallikoita. Allen tekee tutkimusraportissaan tarkasti selkoa siitä, että hän sanoi löytäneensä ainoastaan yhteyden tietynlaisissa kotitalouksissa elävien lasten välillä. Allen ei esittänyt mitään väitteitä sen osalta, kuka heidät kasvatti. Cohenin kommentti ei osu kohteeseensa. Cohen panee sanoja Allenin suuhun.

Allenin tutkimuksen yksi suuri etu kaikkiin muihin tutkimuksiin nähden on, että Allen pystyy jonkin verran kontrolloimaan perhehistorian vaikutusta. Cohen kuitenkin väittää, että perheen liikkuvuuden vaikutuksen kontrollointi ei ole riittävä. Taas voi miettiä, häiritsikö häntä se, että Rosenfeld kontrolloi ainoastaan liikkuvuuden vaikutusta. Cohen jättää ottamatta huomioon, että Allen kontrolloi myös aviohistorian vaikutusta. Allen myös osoittaa, miten tärkeää on kontrolloida perhehistorian vaikutusta, kun se otetaan mukaan regressioanalyysiin tai kun se jätetään pois.

Allenin tutkimuksen aiheuttaman kohun takia häntä on usein haastateltu joukkotiedotusvälineissä. Hänelle esitetään jatkuvasti “miksi” kysymys. Mikä on hänen mielestään syy siihen, että erilaisissa kotitalouksissa kasvaneiden nuorten valmistumisasteissa on eroja? Cohen lainaa yhtä vastausta, jonka Allen3 antoi internet-haastattelussa. Hän kuitenkin ottaa vastauksen irralleen kontekstistaan. Tässä on vastauksen ensimmäinen osa, jota Cohen ei lainaa:

On tärkeää huomata, että tässä artikkelissa en esitä mitään teoreettisia väitteitä. Kiinnitän vain huomiota empiirisiin löytöihin, jotka perustuvat laajaan satunnaisotantaan, ja jotka ovat yhteensopimattomia lähes kaikkien aikaisempien tutkimusten kanssa.

allen3

Taloustieteilijänä Allen kuitenkin esittää seuraavanlaisen hypoteesin: syynä eroihin erityyppisten kotitalouksien lasten koulusta valmistumisessa on ”erikoistuminen”, äidin ja isän lasten kasvatukseen antaman panoksen erilaisuus.

Minusta näyttää järkevältä olettaa, että isät ja äidit eivät voi täysin korvata toisiaan. Äiti saattaa tarjota joitakin sellaisia vanhemmuuden palveluksia, joita isä ei pysty tarjoamaan, ja isät saattavat tarjota vanhemmuuden palveluksia, joita äidit eivät pysty tarjoamaan.

Allen3

Allenin haastattelussa antama vastaus on perusteltu ja älyllisesti rehellinen, mutta kyseisessä tutkimusartikkelissa hän ei pyri vastaamaan ”miksi” kysymykseen. On siis väärin arvioida hänen tutkimustaan tästä näkökulmasta.

Cohenin Allenin tutkimusta vastaan esittämä kritiikki on siis vailla perusteita. Cohenin hyökkäys ei näytä koostuvan muusta kuin neljästä väitteestä, jotka ovat asiaankuulumattomia savusilli-väitteitä ja luovat lukijalle harhaanjohtavan vaikutelman, että tutkimus on epäluotettava. Sen lisäksi hän kommentoi, että tutkimusjoukko saattaa olla valikoitunut, vaikka todistusaineisto ei tue tätä väitettä. Lisäksi hän lainaa väärin yhtä haastattelua. Allenin tutkimusta vastaan hyökätään näennäisen tieteellisillä perusteilla, joilla

Muita kriittisiä huomioita

Allenin tutkimusta kritisoidaan myös useilla kansainvälisillä blogisivustoilla. Joillakin näistä sivustoista esitetään akateemista kritiikkiä, jonka tekijöinä on alan asiantuntijoita. Huolimatta kritiikin näennäisestä akateemisuudesta, se on itse asiassa rakennettu niin, että se harhaanjohtaa maallikoita. Maallikoiden on vaikea nähdä, että kritiikki takertuu epäolennaisiin tekijöihin, joilla ei ole merkitystä tutkimustulosten luotettavuuden kannalta. Suomalaiset blogistit puolestaan ovat sinisilmäisesti luottaneet internetin skeptikkopalstoilla esitettyihin arvioihin Allenin tutkimuksista ja toistaneet niitä omilla blogisivustoillaan.

Kritiikki ilmenee kolmessa eri muodossa:

(a) Tulokset heijastelevat kotitalouksien erilaista ikäjakaumaa,
(b) otos ei ole suuri, ja
(c) otos ei ole satunnainen, mikä merkitsee sitä, että otoksen valikoitumisessa on ongelma.

Yksi blogisti kiinnitti huomiota siihen, että homoseksuaalisten miesten kotitalouksien lasten keski-ikä on 18.96, homoseksuaalisten naisparien kotitalouksien lasten keski-ikä on 18.79, ja avioliitossa olevien parien kotitalouksien lasten keski-ikä on 19.26. Koska tutkimuksessa otettiin huomioon lapset ikähaitarilla 17−22, blogisti päätteli, että samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa on enemmän 17-vuotiaita, jotka eivät vielä ole ehtineet valmistua lukiosta. Koska siis homoperheiden lasten keski-ikä on heteroaviopareja alhaisempi, kyseinen älyniekka on keksinyt Allenin tehneen alkeellisen virheen: Allen ei ole huomannut, että homoperheiden lapsista on valmistunut pienempi osa siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat nuorempia.

Blogisti tekee siis samantyyppisen virheen kuin minkä Patterson teki arviossaan. Kaikki Allenin tutkimuksen regressiot käyttävät ”lapsen ikää” kontrolloituna muuttujana. Niinpä tuloksissa verrataan samanikäisiä lapsia. Tämä blogisti olisi saattanut huomata tekemänsä virheen, jos hän olisi huomannut, että avoparien perheissä asuvien lasten keski-ikä oli 18.91, alhaisempi kuin homoseksuaalisten miesparien lapsilla.

Suomalaiset skeptikot ovat uskollisesti kopioineet tämän kritiikin ja katsoneet sen todistavan, että Allenin tutkimus on ”roskatiedettä”. Yhdessä skeptikkoblogissa ei pelkästään väitetä Allenin tehneen virheen, vaan väitetään hänen tehneen sen tahallaan, harhaanjohtamistarkoituksessa. Tällöin blogistin täytyy olettaa, että myös kyseisen kansainvälisen tieteellisen julkaisun vertaisarvioijat ovat olleet juonessa mukana: he ovat jättäneet arviointilausunnossaan mainitsematta tämän ”ilmeisen virheen”, jonka jokainen itseään kunnioittava skeptikkoblogistikin pystyy helposti huomaamaan. Näin englanninkielisillä skeptikkosivuilla esitetyt harhaanjohtavat väitteet kopioituvat vastaaville suomalaisille sivuille, kaikki kriittisyyden ja itsenäisen ajattelun nimissä. Kukaan ei vaivaudu itse lukemaan Allenin tutkimusraporttia: on paljon helpompi yksinkertaisesti kopioida jonkun toisen blogisivuston kommentit ja valistaa näin skeptikkokansaa. Kun kyseiset syytökset ovat kopioituneet riittävän monelle blogisivustolle, itse tämä kielteisen materiaalin määrä riittää vakuuttamaan seuraavaa internet-haun tekijää, ettei Allenin tutkimukseen voi luottaa.

Allenin raportista käy ilmi, että Allen tietysti vertaa kutakin ikäryhmää keskenään. Hän olettaa, että viimeistään 22 vuoden ikään mennessä lähes kaikki nuoret ovat valmistuneet lukiosta. Sitä paitsi hän vielä kontrolloi sitäkin ja tarkisti, ettei valmistuneiden suhdeluku muutu, vaikka hän ottaisi huomioon vanhempiakin ikäryhmiä.

Kaikkein mielenkiintoisin blogikritiikki liittyy kysymykseen, onko otos valikoitunut niin, että se vääristää tuloksia. Allen1 käyttää otoksena 17−22 -vuotiaita nuoria. Alle 17-vuotiaat eivät todennäköisesti olisi vielä päättäneet lukiota, niinpä he eivät olisi lisänneet testin tilastollista merkitsevyyttä. 22-vuotiaiden nuorten olisi jo voinut odottaa valmistuneen lukiosta, joten heilläkään ei olisi otosta vahvistavaa merkitystä, mutta jotkut heistä olisivat myös jo muuttaneet pois kotoa ja näin vääristäneet tutkimuksen otosta. Otos olisi voitu rajoittaa pelkästään 17- ja 18 -vuotiaisiin, mutta silloin otos olisi ollut liian pieni, jotta tulokset olisivat olleet tilastollisesti merkitseviä. Niinpä 17−22 ikäjakauman valitseminen perustuu näiden eri tekijöiden punnitsemiseen. Jotkut blogistit ovat väittäneet, että 22 vuoden ikä on liian korkea ja että otos on sikäli valikoitunut, että osa homoperheiden lapsista on jo lähtenyt kotoa. Jotta tämä argumentti selittäisi tuloksia, menestyneiden lasten samaa sukupuolta olevissa talouksissa pitäisi jättää kodit ja alkaa elää itsenäisesti aikaisemmin kuin menestyvät lapset muista kotitalouksista. Oletettavasti homoseksuaalisten miesparien kodissa asuvat tytöt kaikkein todennäköisimmin lähtevät kodista muita nuoria aikaisemmin.

Nämä blogistit jättävät ottamatta huomioon artikkelissa mainitut testit edustavuuden tarkistamiseksi. Tällaisten testien tarkoituksena on muunnella eri puolia arviointiprosessissa, jotta nähtäisiin, muuttuvatko tulokset merkittävästi. Allen teki tutkimuksissaan useita tällaisia tarkistuksia. Yksi merkittävimmistä edustavuuden arvioimiseksi käytetyistä testeistä oli sovittaa otokseen kuuluvien lasten ikää. Hän kokeili erilaisilla otoksilla: alle 30- tai 40 -vuotiaat yksilöt, tai vain alle 20- tai 17 -vuotiaat ja niin edelleen. Ikäjakautumien muuttaminen muuttaa jonkin verran arvoja, mutta ei laadullisesti (vaikka pienemmät ikähaitarit tuottivat suurempia standardivirheitä). Näiden menettelytapojen pohjalta Allen päätteli, ettei ikähaitarin laajentaminen 22 vuoteen saakka tehnyt otoksesta epäedustavaa merkitsevällä tavalla.

Allenin tutkimuksen saattaminen epäilyksenalaiseksi on elintärkeää niille, jotka haluavat saada sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksytyksi, koska hän tuo esille laajaan satunnaisotantaan perustuvaa todistusaineistoa, joka kyseenalaistaa oletuksen, että samaa sukupuolta ja vastakkaisia sukupuolia olevien parien muodostamat kotitaloudet ovat yhtä edullisia lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Allenin tutkimus siis kiistää tieteen ja tutkimuksen nimissä esitetyn väitteen, ettei homoperheiden ja heteroperheiden kasvatusvaikutuksessa ole mitään eroa.

Hyvin alkeellisetkin virhetulkinnat voivat helposti ilmetä internetin blogipalstoilla, koska ne ovat sitä suositumpia, mitä raflaavampia väitteitä niissä esitetään. Siksi niihin kannattaa suhtautua kriittisesti, vaikka ne olisivat skeptikkosivuja, jotka mielellään esiintyvät kriittisyyden edustajina.

Allen itse ajattelee, että hänen tutkimustulostensa merkitys nähdään selvemmin 20 vuoden päästä, jolloin sukupuolineutraali avioliittolaki on Kanadassa ehtinyt vaikuttaa jo 30 vuoden ajan.

Luulen, että 20 vuoden kuluttua kysymme ’kuinka päädyimme tähän tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun’ − samalla tavalla kuin nyt ihmettelemme, miten ihmeessä päädyimme tilanteeseen, jossa niin monet lapset kasvatetaan yksinhuoltajaperheissä.

Allen3

Alleniin kohdistuva painostus

Allen joutui Regneruksen tavoin painostuksen kohteeksi julkaistuaan tutkimuksia, joiden mukaan heteroseksuaalisten ja homoseksuaalisten parien kasvatusvaikutuksissa on eroja. Yliopiston rehtorille, muille virkamiehille ja Allenin kollegoille lähetettiin useita kirjeitä, joissa vaadittiin hänen erottamistaan. Allenin etuna on se, että Simon Fraser -yliopisto puolustaa vahvasti akateemista vapautta: se on luokiteltu yhdeksi kaikkein turvallisimmista yliopistoista ilmaista vallitsevasta mielipiteestä poikkeavia käsityksiä.3

Allenia vastaan julkaistiin internetissä useita solvaavia kirjoituksia, joiden tarkoituksena on halventaa hänen mainettaan tutkijana. Niissä yhdistetään henkilökohtaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä, väärinkäsityksiä ja tutkimuksessa käytettyjen menetelmien ja saavutettujen tulosten vääristelyä. Tällaisia internetpalstoja lukeneet ihmiset ovat lähettäneet Allenille lukuisia herjausviestejä.

Suurin osa tutkijoista asettuu ruotuun, kun luodaan ilmapiiri, jossa heidän urakehitystään vaikeutetaan painostamalla heidän kotiyliopistoaan ja julkaisufoorumeitaan. Vaikka tutkijaa ei erotettaisi yliopistosta, usein hänen laitoksensa ja tiedekuntansa ottaa häneen etäisyyttä julkilausumilla. Tämä voi olla henkisesti raskasta, erityisesti jos tutkija joutuu sosiaalisesti eristyksiin työpaikallaan, kun hänen työympäristönsä pyrkii viestimään hänelle, että hän toimii heidän kannaltaan epätoivottavalla tavalla.

Jos kaikki nämä painostuskeinot eivät onnistu vaientamaan tutkijaa, voidaan turvautua yleistä tietoisuutta harhaanjohtavaan tiedotuskampanjaan. Kaikkein tehokkainta tämä on, jos se toteutetaan muutaman saman alan tutkijan yhteistyönä. Tällä tavalla voidaan heikentää hankalia tutkimustuloksia tuottavan tutkijan vaikutusta saattamalla hänen luotettavuutensa epäilyksenalaiseksi. Hänen luotettavuutensa voidaan kyseenalaistaa esittämällä häntä vastaan julkisuudessa väitteitä, jotka kuulostavat tieteellisiltä, mutta ovat harhapolkuja eli keskustelunaiheeseen nähden turhanaikaista puhetta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on huomion siirtyminen pois pääasiasta. Tällaisen turhanaikaisen puheen erityistapausta kutsutaan argumentaatioanalyysissa nimellä savusilli (red herring) tai savuverho. Ilmaisu tulee siitä, että vainukoiria pyritään suistamaan pois reitiltään vetämällä polun yli sillejä, jotka hämäävät vainukoiran hajuaistia. Samalla tavalla savusilli-argumentit vievät ihmisten huomion olennaisesta. Ne kiinnittävät huomion johonkin epäolennaiseen yksityiskohtaan ja ovat löytävinään siitä jonkin vakavan ongelman, joka oletettavasti kyseenalaistaa koko tutkimuksen luotettavuuden. Itse asiassa hämäysvaikutus perustuu siihen, että keskustelun aihetta on vaihdettu ja alettu keskustella jostakin muusta aiheesta, joka vain kaukaisesti liittyy itse käsiteltävään kysymykseen, sillä seurauksella, että alkuperäinen keskustelunaihe unohtuu. Tämä on ollut paljolti se strategia, jolla on pyritty kyseenalaistamaan Douglas W. Allenin tutkimustulokset.

Aiheesta muualla

Kirjallisuus

  • Allen, Douglas W.: Who Should Be Allowed into the Marriage Franchise?. 58 Drake Law Review 1043, 2010.
  • Allen, Douglas W.: High school graduation rates among children of same-sex households. Review of Economics of the Household, 2013a, nro 11(4), s. 635−658.
  • Allen, Douglas W.: More Heat than Light: A Critical Assessment of the Same-Sex Parenting Literature 1995-2013. Julkaisematon käsikirjoitus, 2013c, nro November.
  • Allen, Douglas W.: Does same-sex parenting really make ‘no difference’? 10.10.2013 (2013d). Aleteia.org. Viitattu 13.7.2020.
  • Allen, D.W & Pakaluk, C. & Price, J.: Non-traditional families and childhood progress through school: a comment on Rosenfeld. Demography, 2013, nro 50(3), s. 955−961.
  • Allen, Douglas W. & Pakaluk, Catherine R. & Price, Joseph: Normal Progress Through School: Further Results. Julkaisematon käsikirjoitus, 2014.
  • Puolimatka, Tapio: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat, 2014.

Viitteet

  1. > 1,0 1,1 1,2 1,3 Allen 2013a
  2. ^ Rosenfeld 2010
  3. > 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 Allen 2013d