Mark Regnerus

Mark Regnerus (s. 1971) on Texasin yliopiston (Austin) sosiologian professori. Hän on erikoistunut erityisesti seksuaalisen käyttäytymisen ja perheen tutkimukseen.

Tutkimus perherakenteista

Regnerus on tullut kuuluisaksi tutkimuksestaan, jonka mukaan eri perhemuodoissa kasvaneilla nuorilla aikuisilla on suuria eroja useilla eri ulottuvuuksilla. Hänen tutkimuksensa¹ perustui laajaan, satunnaisotannalla hankittuun kansallisesti edustavaan otokseen. Siinä seulottiin 15 000 amerikkalaista nuorta aikuista, jotka olivat iältään 18−39 -vuotiaita. Näistä 2988 haastateltiin.

Tutkimuksen mukaan sellainen nuori aikuinen, jonka vanhempi oli elänyt homoseksuaalisessa suhteessa, voi keskimäärin selvästi huonommin kuin eheässä biologisen isän ja äidin muodostamassa perheessä kasvanut nuori aikuinen yli kymmenellä eri ulottuvuudella kuten koulutustaso, masennus, työpaikka ja marihuanan käyttö.

Aikuisikään ehdittyään lapset näyttävät menestyvän parhaiten useissa suhteissa ja eri ulottuvuuksilla vietettyään koko lapsuutensa isänsä ja äitinsä avioperheessä, erityisesti kun heidän vanhempansa ovat edelleen naimisissa.

– Regnerus²

Regnerus julkaisi tieteellisesti vertaisarvioidun artikkelinsa perherakenteiden vaikutuksesta lapsiin sosiologian huippujulkaisussa Social Science Research.

Regneruksen otos on vielä liian pieni, jotta hän olisi voinut saada riittävän suuren otoksen homoseksuaalisista parisuhteista muodostuvia kotitalouksia, joten hän laajensi ryhmää ottamalla mukaan kaikki ne kotitaloudet, joiden aikuisista jompikumpi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Niinpä yksi Regneruksen haastateltavilleen esittämä kysymys oli, onko jompikumpi heidän vanhemmistaan joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Tämä tietysti rajaa sitä, mitä Regneruksen tutkimuksesta voidaan päätellä ja Regnerus tekee tämän rajoituksen selväksi tutkimusraportissaan. Hän voi sanoa jotakin tilastollisesti merkitsevää vain siitä ryhmästä, joka oli kasvanut sellaisessa kotitaloudessa, jonka toinen vanhempi oli joskus ollut homoseksuaalisessa suhteessa. Hänen tutkimuksensa kuitenkin kyseenalaistaa aikaisemman 50 paljon pienempiin aineistoihin perustuvan tutkimuksen päätelmän, ettei homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten kotitalouksien lasten kehityksessä ja hyvinvoinnissa ole eroja. Saamansa palautteen pohjalta Regnerus³ kirjoitti toisen tutkimusraportin ja täsmensi käyttämäänsä terminologiaa ja saamiensa tutkimustulosten merkitystä.

Regneruksen tutkimusta on moitittu, koska siinä haastatellaan nuoria, joilla on homoseksuaalinen vanhempi ja jotka ovat kokeneet paljon perhe-elämän epävakautta. Näitä verrataan nuoriin, jotka ovat kasvaneet vakaassa heteroseksuaalisessa avioperheessä. Tämä vertailuasetelma ei ole ihanteellinen ja Regnerus itse myöntää sen rajoitukset artikkelissaan. Hän suosittelee lisätutkimuksia, joissa olisi edustava otos sellaisia homoseksuaalisia kotitalouksia, jotka ovat suunniteltuja. Tällaiset kotitaloudet saattavat olla vakaampia, mutta niitä on hyvin vaikea paikallistaa, koska ne ovat harvinaisia. Kriitikot eivät kuitenkaan ole tehneet oikeutta sille tosiasialle, että Regnerus valitsi käyttämänsä kategoriat sen perusteella, miten nuoret itse luonnehtivat perheitään. Ne perheet, joista ainakin toisella vanhemmalla oli ollut homoseksuaalinen suhde, sattuivat vain olemaan hyvin epävakaita. Tämä sopii yhteen viimeaikaisten tutkimusten kanssa, joissa on laaja, sattumanvarainen otos homoseksuaalisia pareja sellaisista maista kuten Englannista, Hollannista ja Ruotsista. Niissä havaitaan homoseksuaalisten parisuhteiden olevan keskimäärin epävakaampia kuin heteroseksuaaliset parisuhteet. Jopa Judith Stacey, joka julkisesti kritisoi Regneruksen tutkimusta, myöntää muissa yhteyksissä tutkimusten osoittavan, että homoseksuaalisten naisparien “suhteet saattavat osoittautua lyhytkestoisemmiksi” kuin heteroseksuaaliset avioliitot ⁴. Niinpä Regnerusta ei voida perustellusti moittia siitä, että hän käyttää sattumanvaraista, edustavaa otosta nuorista, joiden vanhemmalla on ollut homoseksuaalinen suhde ja joiden perhetausta sattuu myös olemaan epävakaa.

Huomattava osa samaa sukupuolta olevien parien lapsista on peräisin aikaisemmista heteroseksuaalisista suhteista. Jos tutkimuksen kohteeksi rajataan pelkästään ne lapset, jotka ovat syntyneet samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksiin kohdunvuokrauksen, keinotekoisen hedelmöityksen tai adoption seurauksena, olisi vaikea löytää muutamaa tusinaa enempää kymmenien tuhansien satunnaisotoksesta. Niinpä useimpien samaa sukupuolta olevien parien kotitalouksissa kasvaneiden lasten tausta on tällä tavalla rikkinäinen, kuten Robert Oscar Lopez toteaa:

Regneruksen tutkimus identifioi 248 sellaista aikuista lasta, joiden vanhemmalla oli ollut romanttinen suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Kun näille aikuisille lapsille tarjottiin mahdollisuus suorasukaisesti arvioida lapsuuttaan takautuvasti aikuisuuden näkökulmasta, he antoivat vastauksia, jotka eivät sopineet hyvin yhteen sukupuolineutraalille avioliittoagendalle ominaisen tasa-arvoväitteen kanssa. Kuitenkin näitä tuloksia tukee asia, jolla on elämässä tärkeä merkitys, nimittäin terve järki: On vaikea kasvaa erilaisena muista ihmisistä ja nämä vaikeudet lisäävät riskiä, että lapsilla on sopeutumisvaikeuksia ja että he lääkitsevät itseään alkoholilla ja muilla vaarallisen käyttäytymisen muodoilla. Jokaisella noista 248 haastatellusta on epäilemättä oma inhimillinen kertomuksensa, jossa on useita monimutkaisia tekijöitä. Minun oman kertomukseni tavoin näiden 248 henkilön kertomukset ovat kertomisen arvoisia. Homoseksuaalinen liike tekee kaikkensa, ettei kukaan kuuntelisi heitä.

– Robert Lopez⁵

Lopez tuo esille tärkeän lisänäkökohdan: homoseksuaalisten parien lapset todennäköisesti kokeilevat homoseksuaalisia suhteita heteroseksuaalisten parien lapsia enemmän. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö he kokisi vetovoimaa vastakkaiseen sukupuoleen. Niinpä heidät helposti luokitellaan biseksuaaleiksi. Koska he eivät ole ”puhtaita” homoseksuaaleja eivätkä heteroseksuaaleja, heidät helposti luokitellaan sellaiseen välikategoriaan, joiden tutkiminen ei kiinnosta tutkijoita. Näin heidän äänensä ei pääse esille yhteiskuntatieteellisissä ja psykologisissa tutkimuksissa.

Regneruksen tutkimuksen mukaan homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin lapsi sai neljä kertaa todennäköisemmin sosiaaliavustusta ja oli 3,5 kertaa todennäköisemmin työtön kuin biologisten vanhempiensa eheässä avioperheessä kasvanut lapsi. Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsi oli todennäköisemmin syyllistynyt rikoksiin kuin nuoret muissa perhemuodoissa, ja homoseksuaalisessa suhteessa eläneen äidin lapsi toiseksi eniten. Eheässä avioperheessä elänyt lapsi syyllistyi vähiten rikoksiin.

Tutkimuksen nuorilta kysyttiin myös, oliko heidän vanhempansa tai joku toinen aikuinen joskus kosketellut heitä seksuaalisesti. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapsi vastasi yksitoista kertaa todennäköisemmin ”kyllä” ja homosuhteessa eläneen isän lapsi kolme kertaa todennäköisemmin ”kyllä” kuin eheässä avioperheessä kasvanut lapsi.

Nuorilta kysyttiin myös, oliko heitä joskus pakotettu elämään seksuaalisuhteissa vastoin tahtoaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset vastasivat neljä kertaa todennäköisemmin myönteisesti tähän kysymykseen kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Homoseksuaalisessa suhteessa eläneen isän lapsi oli kolme kertaa todennäköisemmin pakotettu seksuaalisuhteeseen vastoin tahtoaan kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvanut lapsi.

Homosuhteessa eläneen isän lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin sairastaneensa sukupuolitaudin, lesbosuhteessa eläneen äidin lapset 2,5 kertaa todennäköisemmin ja uusperheissä kasvaneet lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin eheiden avioperheiden lapset. Marihuanan käyttöön turvautuivat useimmiten avioeroperheiden lapset ja toiseksi eniten lesbosuhteessa eläneen äidin lapset.

Nuoria pyydettiin myös kertomaan kotikokemuksiin liittyvistä tunteistaan. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset raportoivat alhaisinta turvallisuuden tunnetta lapsuuden kodissaan, seuraavaksi homosuhteessa eläneen isän lapset. Biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset raportoivat suurinta turvallisuuden tunnetta lapsuuskodissaan. Ahdistuksen, masennuksen tai ihmissuhteiden aiheuttamien ongelmien takia terapiaa saivat eniten lapsille ennestään tuntemattomien ihmisten adoptoimat lapset, seuraavaksi lesbosuhteessa eläneen äidin lapset ja vähiten biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Lesbosuhteessa eläneen äidin ja homosuhteessa eläneen isän lapset raportoivat tilastollisesti enemmän masennusta kuin eheiden avioperheiden lapset. Homosuhteessa eläneen isän aikuiset lapset kertoivat kaksi kertaa todennäköisemmin ajatelleensa itsemurhaa haastattelua edeltävän vuoden aikana kuin lesbosuhteessa eläneen äidin lapset ja melkein viisi kertaa todennäköisemmin kuin biologisen isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset.

Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset kertoivat kolme kertaa todennäköisemmin olleensa uskottomia omissa seksuaalisuhteissaan, uusperheiden lapset 2,5 kertaa ja homosuhteessa eläneen isän lapset 2 kertaa todennäköisemmin kuin isänsä ja äitinsä eheässä avioperheessä kasvaneet lapset. Lesbosuhteessa eläneen äidin lapset suhtautuivat kaikkein avoimimmin homoseksuaalisiin suhteisiin, biseksuaalisuuteen ja aseksuaalisuuteen (seksuaalisen halun puuttumiseen tai vähäisyyteen).

Suhde aikaisempaan tutkimukseen

Ennen Regnerusta tehdyillä tutkimuksilla, jotka kohdistuivat samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuuteen, oli paljon suurempia rajoituksia ja ongelmia ilman, että asiaan on tuskin ollenkaan kiinnitetty huomiota. Valtaosa ennen vuotta 2012 julkaistuista tutkimuksista on nojannut pieniin valikoituneihin otoksiin, jotka eivät anna edustavaa kuvaa lapsista tyypillisissä homoseksuaalisissa perheissä.

Sen sijaan Regneruksen tutkimus nojaa laajaan, sattumanvaraiseen ja edustavaan otokseen, johon kuuluu yli 200 sellaista lasta, joiden vanhemmilla oli ollut homoseksuaalinen suhde. Heitä verrataan satunnaisotokseen yli 2000 lapsesta, jotka on kasvatettu heteroseksuaalisissa perheissä. Siksi sosiologian professori Paul Amato, joka johtaa Amerikan sosiologisen yhdistyksen perheyksikköä, katsoi Regneruksen tutkimuksella olevan paremmat mahdollisuudet saada käsitys erilaisten perherakenteiden välisistä eroista kuin useimmilla sitä edeltävillä tutkimuksilla. Itse asiassa Regneruksen otoksessa olevien homoseksuaalisten vanhempien kasvattamien nuorten aikuisten väestölliset piirteet ovat lähellä niitä väestöllisiä piirteitä, joita on toisessa laajassa, satunnaisotantaan perustuvassa ja edustavassa tutkimuksessa, jonka sosiologi Michael Rosenfeld⁶ on tehnyt, ja joka on saanut hyvän vastaanoton akateemisessa maailmassa ja joukkotiedotusvälineissä.

Joukkotiedotusvälineet eivät tehneet oikeutta sille, että Regneruksen tutkimuksen otos oli laadullisesti parempi kuin useimpien edeltävien tutkimusten otos. Regneruksen tutkimus on metodologisesti luotettavampi kuin aikaisemmat tutkimukset, joiden tutkimustulokset on tähän mennessä hyväksytty ilman kritiikkiä. Akateeminen maailma ei ole toiminut rehellisesti, koska se ei ole soveltanut kritiikissään samoja luotettavuuden kriteerejä aikaisempaan tutkimukseen kuin Regneruksen tutkimukseen.

Lisäksi on huomattava, että Daniel Potterin⁷ tutkimus tekee johtopäätöksiä, jotka ovat Regneruksen tutkimuksen kanssa samansuuntaisia. Tämän tutkimuksen mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä kasvaneet lapset saavuttivat alhaisempia akateemisia saavutuksia kuin biologisen isän ja äidin eheän avioliiton muodostamissa perheissä kasvaneet lapset ja että tämä tulos johtuu todennäköisesti osittain homoseksuaalisten parisuhteiden epävakaudesta verrattuna heteroseksuaalisiin avioliittoihin. Tämäkin tutkimus perustui laajaan edustavaan ja sattumanvaraiseen otokseen kouluikäisistä lapsista. Lisäksi tämän tutkimuksen homoseksuaaliset vanhemmat asuivat yhdessä. Näiden kahden tutkimuksen toisiaan tukevat tutkimustulokset kyseenalaistavat New Republic -lehden väitteen, että Regneruksen tutkimus tuotti joka suhteessa vääriä tuloksia.

Regnerukseen kohdistuva kritiikki

Regnerus joutui kovan ja osin epäasiallisen kritiikin kohteeksi, vaikka hän teki perusteellisen ja huolellisen tutkimuksen, joka oli edustavampi ja informatiivisempi kuin kaikki ne 50 kvalitatiivista tutkimusta, joiden perusteella pyritään argumentoimaan, ettei homo- ja heteroperheiden kasvatusvaikutuksissa ole eroa. Regneruksen tutkimuksen mukaan nuoret, joiden vanhemmilla on ollut homoseksuaalinen suhde, kärsivät todennäköisesti erinäisistä tunne-elämän ja sosiaalisen elämän ongelmista.

Regnerus tutustui samaa sukupuolta olevien parien lapsivaikutusta tutkivaan kirjallisuuteen ja niiden puutteisiin ja päätti välttää aikaisemmissa tutkimuksissa ilmenneitä ongelmia. Aikaisemmissa tutkimuksissa oli käytetty pieniä otoksia, joten hän päätti hankkia ison otoksen. Aikaisemmissa tutkimuksissa otos valikoitui ja vääristyi niin, että haastateltaviksi valikoituneen ryhmän ennakkoluulot pääsivät vaikuttamaan tutkimustuloksiin. Regnerus käytti satunnaisotantaa. Aikaisemmissa tutkimuksissa käytettiin huonosti todennettavia pehmeitä kysymyksenasetteluja. Regnerus tutki mitattavia ja julkisesti todennettavia asioita. Regnerus pyrki siis nostamaan tutkimuksen tasoa.

Regneruksen julkaistua artikkelinsa sukupuolineutraalia avioliittoa puolustava blogisti Scott Rosenweig syytti Regnerusta ”tieteellisestä väärinkäytöksestä”. Rosenweig julkisti myös kahden sadan tutkijan kirjeen Social Science Research - julkaisun päätoimittajalle, jossa kyseenalaistettiin Regneruksen artikkelin vertaisarvioinnin asianmukaisuus. Aikakausjulkaisun sisäinen tutkimus ei kuitenkaan löytänyt mitään virheitä vertaisarviointiprosessissa.

Kohun seurauksena Texasin yliopisto käynnisti tutkimuksen Regneruksen tutkimustyöstä. Regneruksen tutkimusta arvioinut yliopiston asettama ryhmä totesi kuitenkin Regneruksen toimineen hyvien tieteellisten käytäntöjen mukaisesti ja piti Regnerusta vastaan esitettyjä syytöksiä tältä osin perusteettomina. Tästä huolimatta Regneruksen tiedekunta ja laitos ottivat lausunnossaan etäisyyttä Regneruksen tutkimukseen, ikään kuin hän olisi toiminut moraalisesti väärin julkaistessaan tutkimustuloksensa rehellisesti tosiasioihin tukeutuen. Oletettavasti yliopiston muut tutkijat pyrkivät näin välttämään leimautumista ja turvaamaan sen, ettei heidän urakehityksensä vaarantuisi Regneruksen tutkimuksen julkisuudessa saaman kielteisen palautteen takia.

Regneruksen tutkimus alistettiin pitkäaikaiselle ja sensaatiomaiselle kritiikille kymmenissä eri julkaisuissa, esimerkiksi sellaisissa lehdissä kuin Huffington Post, New Yorker ja New Republic. Regneruksen tutkimusta luonnehdittiin joukkotiedotusvälineissä sellaisilla ilmaisuilla kuin ”homoseksuaalien vastainen”, ”henkeäsalpaavan huolimaton”, ja ”päätyy aivan vääriin tuloksiin”. Väestötutkija Gary Gates ja hänen kollegansa väittivät, että Regnerus ”ei tehnyt eroa perherakenteen ja perheen epävakauden välillä” tutkiessaan homoseksuaalisen vanhemmuuden ja lapsen hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Vaikka Regneruksen artikkelilla on omat rajoituksensa, niin kuin kaikella yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella, tämä kritiikki on harhaanjohtavaa.

Regneruksen tutkimuksen varsinainen ongelma oli siinä, että hänen tutkimuksensa tuotti ”vääriä tuloksia”, eli sellaisia tuloksia, jotka eivät sopineet valtaeliitin poliittisiin pyrkimyksiin. Hänen tutkimuksensa aiheutti voimakkaita kielteisiä reaktioita sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien parissa, vaikka he olivat ilolla hyväksyneet aikaisemmat, metodologisesti heikommat tutkimukset. Jos Regnerus olisi saanut toisenlaisia tuloksia, hänen tutkimustaan olisi ylistetty uraauurtavaksi edistykseksi tutkimusalalla.

Miksi Regneruksen tutkimus aiheutti voimakkaita reaktioita? Syynä lienee yksinkertaisesti se, että Regneruksen tutkimustulokset eivät miellyttäneet niitä, jotka ajoivat sukupuolineutraalia avioliittoa. Regneruksen tutkimus toi esille kiusallisia tosiasioita, jotka kyseenalaistivat sen kaunistellun kuvan, jota aktivistitutkijat olivat yrittäneet maalata.

Regnerus ei tutkimuksessaan ottanut kantaa minkään avioliittokäsityksen puolesta tai vastaan, mutta hänen tutkimuksensa toi valoon joitakin tosiasioita, jotka koettiin epämiellyttäviksi. Siksi hänen tutkimustaan vastaan hyökättiin epäreilusti ja asiattomasti. Regnerusta vastaan kohdistettu massiivinen painostus selittää osaltaan sitä, miksei tällaisia tutkimuksia ole julkaistu useampia: ne merkitsevät melkoisella todennäköisyydellä kyseisen tutkijan uran tuhoutumista tai ainakin rahoituksen saamisen ja tutkijauran etenemisen vaikeutumista ja tutkijayhteisöstä eristämistä. Tällaisten ajojahtien olemassaolo kyseenalaistaa vallitsevan näkemyksen luotettavuuden: tuskin kukaan uskaltaa julkaista vastakkaista todistusaineistoa, koska hän silloin tietää joutuvansa ajojahdin kohteeksi.

Edustaviin otoksiin perustuva samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuutta koskeva tutkimus on vasta alkutekijöissään. Mutta Regneruksen tutkimus tuo kuitenkin oman arvokkaan lisänsä tätä aluetta koskeviin tutkimuksiin, koska se on yksi ensimmäisiä homoseksuaalisessa suhteessa eläneiden vanhempien lapsia koskevista tutkimuksista, jotka perustuvat laajoihin, sattumanvaraisiin ja edustaviin otoksiin.

Suomalaiset blogistit kuitenkin toistavat uskollisesti kansainvälisten skeptikkoblogien iskulauseita Regneruksen tutkimusta vastaan, kaikki itsenäisen ja kriittisen ajattelun nimissä. Tosin suomalaisten skeptikkoblogien välillä on tässä suhteessa suuria eroja. Äärikantaa edustaa blogi, joka sanoo Regneruksen tutkimuksen olevan ”tunnettu roskatiede-esimerkki” (LT) ilmeisesti sillä perusteella, että sitä vastaan hyökätään niin vahvasti blogimaailmassa. Regneruksen tutkimuksen rajoituksia pidetään todisteena Regneruksen tieteellisestä epäpätevyydestä tai hänen moraalisesta epärehellisyydestään, vaikka Regnerus tuo rehellisesti esille oman otoksensa rajoitukset. Regnerus tuo esille, että hänen otoksensa oli liian pieni, jotta sieltä olisi löytynyt tilastollisesti merkitsevä otos sellaisia lapsia, jotka olisivat kasvaneet vakaan homoseksuaalisen parin kotitaloudessa

Pennsylvanian valtionyliopiston sosiologian professori Paul Amato, joka itse kannattaa sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä ja on yksi alan johtavia tutkijoita, arvioi Regneruksen tutkimusta yhdeksi parhaimmista, mitä aiheesta on tehty. Tätä tutkimusta koskevassa arviossaan Amato⁸ toteaa, että puutteistaan huolimatta Regneruksen tutkimuksen metodologiset ansiot tekevät siitä “parhaan mitä voimme odottaa, ainakin lähitulevaisuudessa”. Myöhemmin samassa artikkelissa hän kirjoittaa:

Regneruksen tutkimus antaa tärkeän panoksen ymmärrykseemme siitä, miten erilaiset lapsuuden perheympäristöt suhteutuvat tuloksiin nuorissa aikuisissa jälkeläisissä

– Paul amato⁹

Kirjallisuus

• Puolimatka, Tapio: Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Suunta-kirjat, 2014.
• Regnerus, Mark: How different are adult children of parents who have same-sex relationships? Findings from the New Family Structure Study. Social Science Research, 2012a, nro 41, s. 752−770.
• Regnerus, Mark: Parental same-sex relationships, family instability, and subsequent life outcomes for adult children: Answering critics of the new family structures study with additional analyses. Social Science Research, 2012b, nro 41 (6), s. 1367−1377.