Jälkikristillisen maailman kauhut (kirja)

Jälkikristillisen maailman kauhut
Jalkikristillisen-maailman-kauhut.jpg
Kirjailija Tapio Puolimatka
Kustantaja Peussanoma
Julkaistu 2016
Ulkoasu pehmeäkantinen
Sivumäärä 126
ISBN 978-951-888-735-8


Jälkikristillisen maailman kauhut on Tapio Puolimatkan kirjoittama kirja, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen: Mihin suuntaan yhteiskunta kehittyy, kun kristinuskon omaatuntoa herkistävä vaikutus heikkenee?

Ote kirjan esipuheesta

Tämän kirjan tarkoituksena on pohtia, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun kristinuskon vaikutus heikkenee ja kulttuurin maallistuminen etenee. Maallistuminen merkitsee muutosta tavassa ymmärtää ihmisyyttä ja ihmisen paikkaa maailmankaikkeudessa.

Ihmiskuvan muutos on riippuvainen siitä, miten ihminen käsittää alkuperänsä ja koko kaikkeuden alkuperän. Maallistunut ihminen ei usko olevansa Jumalan kuvaksi luotu olento, joka on vastuussa kaikkinäkevälle Jumalalle.

Jumalasta luopuminen vaikuttaa niihin periaatteisiin ja arvoihin, joiden varaan ihminen rakentaa elämänsä. Tällä on vaikutusta siihen, miten hän toimii ja ajattelee. Aikamme ihmisen maailmankuvan ja sen pohjalta toimivan maallistuneen kulttuurin luonnetta tarkastelemalla saamme aavistuksen elämänmuodosta, johon olemme maallistumisen myötä etenemässä. Kirjan johdantoluvussa tarkastellaan maallistuneen kulttuurin perustaa valistusajattelussa, jonka mukaan Jumalasta luopuminen vapauttaa ihmisen ennennäkemättömään tiedolliseen ja moraaliseen edistykseen. Vapautumisensa myötä ihmisen uskotaan luovan uuden ja paremman maailman.

Ensimmäinen luku analysoi niitä ongelmia, joita maallistunut kulttuuri kohtaa luopuessaan kristillisestä luomiskäsityksestä, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tällöin maallistunut kulttuuri tulee kyvyttömäksi perustelemaan ehdotonta ihmisarvoa ja ihmisten ja eläinten välistä eroa, mikä heikentää ihmisoikeuksien kunnioitusta. Koska ihminen mielletään armottoman luonnonvalinnan prosessin tuotteeksi, maallistunut pyrkimys uuden paremman maailman luomiseksi usein soveltaa luonnonvalinnan periaatteita myös ihmisyhteiskuntaan ja polkee epäkelpoisina pidettyjen ihmisten oikeuksia.

Toisessa luvussa huomion keskipisteessä ovat ongelmat, joita maallistunut kulttuuri kohtaa luopuessaan uskosta syntiinlankeemukseen ja lunastukseen. Heikentynyt ymmärrys ihmisen pahuudesta johtaa itsekriittisen kulttuurin heikkenemiseen ja utopistisen edistysuskon innoittamiin yhteiskuntakokeiluihin, joissa heikot ja vähäosaiset joutuvat kärsimään. Ilman evankeliumin sanomaa lunastuksesta ihmiset eivät vapaudu syyllisyydestään Jumalan anteeksiantamuksen varassa, joten he usein päätyvät torjumaan syyllisyytensä. Torjutun syyllisyyden takia herkkyytensä menettävä omatunto ei tehokkaasti rajoita yhteiskunnallista pahuutta.

Kolmannessa luvussa pohditaan niitä ongelmia, joita kulttuuri kohtaa luopuessaan Jumalan ansaitsematonta armoa korostavasta evankeliumin sanomasta, joka on luonut pohjan myötätunnon kulttuurille ja hyvinvointiyhteiskunnalle. Maallistumisen myötä myötätunnon kulttuuri ohenee. Myötätuntoa rajoittaa materialismin ehdoilla määritelty käsitys ”epäkelpoisista” ihmisistä ja elämästä, joka ei enää ole elämisen arvoista. Tältä pohjalta maallistunut kulttuuri pitää aidon myötätunnon ja rakkauden osoituksena lopettaa ”epäkelpoisiksi”, tarpeettomiksi tai muuten hankaliksi luokiteltujen lasten elämä jo ennen syntymää. Vaikka tässä kirjassa keskitytään kuvaamaan maallistuneen ajattelun varaan rakentuvia yhteiskuntakokeiluja, on tärkeä pitää mielessä, ettei maallistumisen eteneminen suinkaan ole vääjäämätöntä. Kulttuuriset kehitysprosessit ovat riippuvaisia ihmisten valinnoista, joten kukin meistä voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kulttuurin suuntaan. Voimme ottaa kriittistä etäisyyttä maallistuneen kulttuurin epärealistisiin uskomuksiin ja pitää kiinni totuudesta silloinkin, kun totuus on epämuodikasta. Kristuksen lunastustyön innoittamina voimme puolustaa vähäosaisia, joiden oikeuksia eliitti on valmis polkemaan osana utopistisia yhteiskuntakokeilujaan.

Ote kirjan johdannosta

Kristinuskon vaikutus maailmanhistoriassa kuvataan nykykeskustelussa usein kielteisesti. Edistyksen ajatellaan kumpuavan maallistumisesta ja kristinuskon vaikutuksen heikkenemisestä. Tulevaisuuden ajatellaan muuttuvan valoisaksi, kun kristinuskon maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä päästään eroon.

Maallistumisen myötä ihmisen näkökulma rajautuu maanpäälliseen elämään ilman kuolemanjälkeisen elämän ja ikuisuuden näkökulmaa. Tämän ajatellaan vapauttavan ihmisen nauttimaan elämästään ilman viimeisen tuomion pelkoa. Maallistunut ihminen ei näe itseään Jumalan luomaksi olennoksi, vaan persoonattoman aineellisen prosessin yhdeksi satunnaiseksi tuotteeksi. Elämänsä tarkoitusta ihminen ei etsi Jumalan suunnitelmasta vaan omista vapaista valinnoistaan. Maallistunut ihminen luottaa omaan luontaiseen hyvyytensä sen sijaan, että hän mieltäisi itsensä syntiinlankeemuksen vaurioittamaksi. Ihmisen vapauden alueen laajentumisen ajatellaan lisäävän ihmisen mahdollisuuksia ja takaavan ihmiskunnan edistyksen.

Tämän näkemyksen mukaan maallistuminen vapauttaa ihmisen toteuttamaan omaa luontaista hyvyyttään, jonka varassa hän voi turvallisesti ylittää perinteisiä moraalisia rajoja. Seurauksena ajatellaan olevan ihmisen kaikinpuolinen kehitys, vapaus ja onnellisuus.

Tällainen käsitys maallistumisen vaikutuksesta kulttuurin kehitykseen perustuu kuitenkin enemmän toiveajatteluun kuin tosiasioihin. Historian tosiasiat eivät anna meille perusteita uskoa, että jälkikristillinen kulttuuri olisi matkalla kohti uutta ja parempaa maailmaa. Päinvastoin: historian tosiasiat viittaavat siihen, että maallistumisen myötä yhteiskuntamme on matkalla kohti ihmisoikeuksien loukkauksia, jotka herättävät moraalista kauhua.

Kristinuskon sivistysvaikutus

Länsimaista kulttuuria on mahdotonta ymmärtää irrallaan kristinuskon sivistysvaikutuksesta. Evankeliumin sanoma on vaikuttanut länsimaisen kulttuurin tiedolliseen, eettiseen, sosiaalis-yhteisölliseen, esteettiseen, juridiseen, valtionhallinnolliseen ja uskonnolliseen kehitykseen. Kristinusko on luonut pohjan tieteelliselle vallankumoukselle, lasten ihmisoikeuksille, orjuuden lakkauttamiselle, yhteiskunnan vähäosaisten raadantaa helpottavan tekniikan laajamittaiselle kehittämiselle, hyväntekeväisyyden kulttuurille, syvälliselle taiteelle ja demokraattiselle valtiojärjestykselle. Kristillinen avioliittokäsitys on tukenut perheen elinvoimaisuutta, mikä on ylläpitänyt puolisoiden ja lasten hyvinvointia sekä yhteiskunnan tasapainoa ja vaurautta.1

Vuosisatojen ajan kristinuskon opettamista on Euroopassa pidetty sivistyksen perustana. Tämä ajatus oli pitkään myös suomalaisen kasvatuksen lähtökohtana. Esimerkiksi Suomalaisen Normaalikoulun rehtorina ja myös opetusministerinä toimineen Paavo Virkkusen2 mukaan inhimillinen sivistys on saanut edistyksensä parhaat edellytykset kristinuskolta. Kristinuskon sivistysvaikutus perustuu suurelta osin sen eettiseen vaikutukseen. Virkkusen mukaan kaikki todellinen eettisyyspyrkimys johtaa lopulta tunnustamaan, että Kristuksessa ovat kätketyt kaikki viisauden ja tiedon aarteet (Kol. 2:2-3). Ihminen vapautuu sokeasta auktoriteettiuskosta sisäistäessään eettisyyden merkityksen omantunnon suhteena Jumalaan; ihminen saavuttaa terveen itsenäisyyden antautuessaan Jumalalle.

Jo se, että kristinusko on kirjan uskonto, tuo mukanaan merkittävän sivistysvaikutuksen. Kristinuskon peruskirja Raamattu on 66 kirjan kokoelma, jossa on edustettuna monia erilaisia kirjallisuuslajeja. Raamatusta löytyy historiankirjoitusta, elämäkertoja, silminnäkijöiden kerrontaa, runoutta, sananlaskuja, aforismeja, filosofista pohdintaa, teologista selitystä ja paljon muuta. Kristinusko motivoi kehittämään kasvatus- ja koulutusjärjestelmän, joka luo edellytyksiä Raamatun lukemiseen ja ymmärtämiseen. Tämä merkitsee laajamittaisen kansanopetuksen toteuttamista.

Länsimaisen koulutuksen saaneen ihmisen voi olla vaikea tiedostaa kristinuskon sivistysvaikutuksen laaja-alaisuutta ja syvyyttä, koska sille ei enää nykyisessä kouluopetuksessa tehdä oikeutta. Koululaiset oppivat lähinnä maallistuneeseen näkemykseen perustuvan kertomuksen ihmiskunnan historiasta, jossa renessanssia ja valistuksen aikaa pidetään sekä eettisyyden että tieteellisyyden lähtökohtana ja kristinuskoa pidetään osin sivistyksen vastaisena.

Kirjan sisällysluettelo

  • Esipuhe
  • Johdanto
    • Kristinuskon sivistysvaikutus
    • Maallistuneen ajattelun päämuodot
    • Miten maallistumisen vaikutusta voidaan tutkia?
    • Valistuksen käsitys vapaudesta
    • Pahuuden ongelma
  • 1. Maallistuminen heikentää ihmisarvon kunnioitusta
    • 1.1. Ihmisoikeuksien loukkaukset maallistuneissa diktatuureissa
      • Utopistisen ajattelun vaikutus
      • Eliitin valta
      • Uutta maailmaa luodaan massaterrorilla
      • Ihmisyyden riistäminen
      • Ihmisten ja eläinten välisen eron häivyttäminen
      • Ylioptimistinen ihmiskäsitys
    • 1.2. Maallistuneen kulttuurin uhrit
      • Luonnonvalinta ihmisyhteiskunnassa
      • Luonnonvalinnan sovellus nyky-yhteiskuntaan
    • Kooste
  • 2. Omantunnon paatuminen ja maallistuminen
    • 2.1. Onko kristillinen syntiinlankeemusoppi ihmistä alentava?
    • 2.2. Omantunnon paatumisen ongelma
      • Valikoiva tunnustus
      • Dostojevskin analyysi omantunnon dynamiikasta
    • 2.3.Omantunnon vapauttamisen ongelma
  • 3. Myötätunnon kulttuurin mureneminen
    • 3.1. Myötätunnon kulttuurin alkuperä
    • 3.2. Hyvinvointiyhteiskunta pienoiskoossa
    • 3.3. Vähäosaisten raadantaa helpottava teknologia
    • 3.4. Myötätunnon kulttuurin mureneminen
      • Geneettisten orpojen massatuotanto
      • Maallistuminen uhkaa lapsen oikeutta elämään
      • Abortti ja omantunnon herkkyys
  • 4. Lopuksi: jälkikristillisen maailman kauhut
  • Lyhenteet
  • Kirjallisuus

Aiheesta muualla

Internet

Reijo Huuskonen: Kirja-arvostelu kirjasta Jälkikristillisen maailman kauhut.

Apologetiikkawiki

Viitteet

  1. ^ Ks. esim. Angenendt, Arnold: Toleranz und Gewalt: Das Christentum zwischen Bibel und Schwert. Münster: Verlag Aschendorff, 2009. ja Harrison, PeterThe Fall of Man and the Foundations of Science. Cambridge University Press, 2007.
  2. ^ Virkkunen, Paavo: Kristinuskon opetusoppi, s. 24-29. Helsinki:Otava, 1909/1925.