Kulttuuriset myytit

Kohteesta ApoWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tiedosto:Antichrist spiderwalk 23.jpg
Ihmismielen voimakas pyrkimys mielihyvään altistaa ihmisen kohtaamaan todellisuuden sen itsensä sijaan joko liioitellun pelottavasti tai huomattavasti miellyttävämmässä valossa.

Koska ihmismielessä on voimakas pyrkimys mielihyvän säilyttämiseen, ihminen tulee alttiiksi viesteille, jotka tarjoavat hänelle todellisuudesta sellaisen kuvan, joka ylläpitää mielihyvää jopa totuuden kustannuksella. Jacques Ellulin mukaan modernin ihmisen on niin vaikea kohdata todellisuus, että hän reagoi valitsemalla jomman kumman kahdesta vaihtoehtoisesta lähestymistavasta.

  1. Todellisuus pyritään peittämään pois näkyvistä tai se pyritään esittämään miellyttävämmässä valossa, niin että se vaikuttaa vähemmän karulta. Tällöin turvaudutaan myytteihin, toiveajatteluun, tulevaisuuden kaunisteluun jne.
  2. Todellisuus pyritään esittämään niin liioitellun pelottavassa muodossa, että ihminen luonnostaan tajuaa, ettei tämä kuvaus tavoita totuutta. Todellisuus pelottaa ja järkyttää ihmistä niin paljon, että hän pyrkii välttämään sen näkemistä hankkimalla itselleen suuren määrän mielikuvia katastrofeista ja onnettomuuksista. Niinpä elokuvat, televisio ja romaanit kuvaavat meille maailman paljon kauheampana kuin se todellisuudessa on. Ydinkatastrofi tuhoaa koko maapallon. Meteori aiheuttaa hyökyaallon, joka tuhoaa kokonaisia mantereita. Valtameressä on hirviöitä, jotka nousevat tuhoamaan kaiken elävän. Kaupungit ovat täynnä mekaanisia automaatteja ja robotit ohjaavat koko universumia. Ihmisten moraalinen turmelus menee pitemmälle, kuin mitä historiassa on koskaan tunnettu. Ja niin edelleen. Kun ihminen tulee ulos elokuvateatterista, hän voi huokaista helpotuksesta: "Elämä ei olekaan tuollaista, aurinko paistaa, ihmiset kävelevät rauhassa kadulla, lapset leikkivät iloisina." Ihminen pakenee todellisuuden kauhistuttavuutta tekemällä sen vielä kauhistuttavammaksi.1

Ellulin määritelmän mukaan myytti on itsestäänselväksi koettu, kokonaisvaltainen ja motivoiva mielikuva siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta2. Ellulin mukaan jokaisella yhteiskunnalla on omat myyttinsä, joiden pohjalta siellä pyritään motivoimaan ihmisten toimintaa.

Myytit käsittelevät koko yhteiskunnan ja viime kädessä koko ihmiskunnan pelkoja ja ahdistuksia ja pyrkivät lieventämään niitä ja tekemään niistä hallittavia. Vaikka myytin syvärakenne pysyy samana, se voi saada lukemattomia erilaisia ilmaisutapoja. Ihmiset eivät välttämättä ole kovinkaan tietoisia myytin syvärakenteesta. Heidän tietoinen huomionsa kohdistuu sen ilmaisutapojen pintatasoon, vaikka he kokevatkin sen syvemmän vaikutuksen jollakin vähemmän tiedostetulla tasolla. Myytit kumpuavat kulttuurin tiedostamattomaan kätketyistä ratkaisemattomista ristiriidoista ja torjutusta ahdistuksesta, jota ne pyrkivät lieventämään ja estämään ristiriitaa muodostumasta liian repiväksi.

Kun myytin käsitettä sovelletaan modernin joukkotiedotuksen, kasvatuksen ja kulttuurin käyttämiin perusmielikuviin, tarkoitetaan myytillä tunteisiin vetoavaa mielikuvaa, joka antaa ihmiselle sellaisen näkemyksen todellisuudesta, joka ylläpitää mielihyvän sävyistä kokemusta. Myytti koetaan itsestäänselväksi, sitä ei kyseenalaisteta. Vaikka ihmiset ovatkin tietoisia myyttisen käsiteketjun merkityksistä, niiden myyttinen luonne on heiltä salassa. Myytti lakkaa olemasta sinä hetkenä, jona se kyseenalaistetaan, koska se silloin kadottaa kosketuksen tunteisiin ja tulee kyvyttömäksi ohjamaan toimintaa. Myytin tuoma tunteenomainen varmuus säästää ihmiseltä sen, että hän joutuisi kohtaamaan todellisuuden paljaana ja ahdistavana.

Myytti ei ole koskaan yksityinen tai henkilökohtainen. Se kuvaa jotain esimerkinomaista, yleismaailmallisesti merkitsevää toimintaa. Myytissä ihminen kohtaa "totuuden", joka näyttäisi paljastavan todellisuuden ja inhimillisen toiminnan rakenteen. Myytti näyttäisi paljastavan ihmisen alkuperän ja sitä kautta määrittelevän, kuka ihminen on. Se ratkaisee ajallisuuden ongelman kohottamalla ihmisen ajattomaan näkökulmaan, saattamalla hänet osalliseksi todellisen ajan ulkopuolella olevasta ihanteiden kultaamasta ajasta.

Todellisuudessa ihmisen elämä on lyhyt, monille vaaroille ja vaikeuksille altis, ja johtaa väistämättä kuolemaan. Ihmiselämän rajoitukset ovat niin kouriintuntuvat, että ihminen "tulee onnettomaksi heti kun hän alkaa ajatella itseään" 3. Myytin kautta ihminen voi katsoa valoisaa tulevaisuutta, jatkuvaa edistystä, kaiken muuttumista koko ajan paremmaksi. Myytin ilmaisema toiminta ja sen paljastama todellisuus, joka on viety totuuden asteelle, ilmaistaan myytin sankarissa. Tällaisten sankarikuvien innoittamana ihminen voi unohtaa oman elämänsä mitättömyyden.

Tällaisessa kulttuurisessa tilanteessa olisi tärkeä tiedostaa, millä tavalla vallitsevat kulttuuriset uskomukset, ennakkoluulot ja myytit vaikuttavat oppimiseen ja muokkaavat opetussisältöjä. Kulttuurin perususkomusten tunnistaminen kulttuurin sisältä käsin tuntuu kuitenkin hyvin vaikealta tehtävältä. Huomio kiinnittyy melkein väistämättä joihinkin pinnallisiin piirteisiin, koska perususkomukset koetaan itsestäänselviksi. Itsestäänselvyyden aseman saaneiden perusmielikuvien tunnistaminen on kuitenkin tärkeää, koska ne vaikuttavat vallitsevaan kulttuuriin ja sitä kautta koulun oppisisältöihin.

Ellulin mukaan länsimaisen yhteiskunnan kolme perustavaa myyttiä ovat edistyksen, tieteen ja onnellisuuden myytit. Ellulin mielestä modernin ihmisen perusmyytit kiteytyvät uskossa ihmisen rajoittamattomaan vapauteen ainoana tienä aitouteen ja onneen, uskossa yleismaailmalliseen kehitykseen ja tieteen kykyyn ratkaista kaikki ihmisen ongelmat4. Ne ovat perustana kaikille aikamme ihmisen uskomuksille, ideologioille, toiminnoille ja tunteille. Näiden perususkomusten varaan rakentuu joukko alemman tason perusmielikuvia, jotka antavat väriä, elinvoimaa ja todellisuutta perusmyyteille. Esimerkkejä ovat onnellisuuden, edistyksen, nuoruuden, ruumiillisuuden, terveyden, koneen, työn, tuottavuuden, tähden, sankarin, oikeudenmukaisuuden ja rauhan myytit. Nämä toissijaiset myytit syntyvät tarpeesta ilmaista perustavat myytit ajankohtaisen todellisuuden termeillä. Perustavien myyttien täytyy ilmentyä aina uudessa asussa, koska jokainen mielikuva vanhentuu nopeasti ja tarvitsee uudistusta ja tuoreutta. Siksi on vaikea kuvata konkreettisia myyttejä ajankohtaisesti, koska ne ovat jo vanhentuneet ja menettäneet voimansa siinä vaiheessa, kun ne on analysoitu. Jokainen mielikuva on läheisessä suhteessa toisiin, auttaa selittämään ja ymmärtämään muita mielikuvia, ja yhdessä ne muodostavat yhtenäisen järjestelmän.

Edistyksen myytti

Usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen on Ellulin mukaan yksi aikamme perustavista myyttisistä käsityksistä. Tämän uskon mukaan ihmiskunta täydellistyy, kunhan sillä on riittävästi aikaa käytettävissään. Tämän täydellistymisprosessin uskotaan toteutuvan täysin ilman Jumalan apua pelkästään ihmiskunnan omien voimavarojen kehityksen ja aktivoimisen välityksellä. Myytti jatkuvasta kehityksestä sisältää uskon siihen, että ihminen lopulta pelastaa itsensä oman pahuutensa ja rajallisuutensa aiheuttamista onnettomuuksista, jotka ovat jäänteitä ihmisen kehitysprosessin primitiivisistä vaiheista.

Yleismaailmallisesta edistyksestä on tullut modernin yhteiskunnan perustava myytti, vaikka moderni yhteiskunta sanoo pyrkivänsä vapautumaan myyteistä. Juuri usko siihen, että edistysusko on myyteistä vapaa, on omalta osaltaan antanut edistysuskolle myyttisen aseman, koska tällöin edistysusko saa objektiivisuuden leiman. Koska ajatus ihmiskunnan jatkuvasta edistyksestä on erotettu Jumalan kaitselmuksesta, se näyttää menettäneen kokonaan pyhyytensä. Tällä tavalla pyhyytensä menettäneestä edistysuskosta tulee maallistuneessa kulttuurissa pyhä juuri siksi, että se on menettänyt pyhyytensä. Maallistunut kulttuuri pitää kaikkea uskonnollisuuteen viittaavaa ennakkoluuloisena ja kaikkea ei-uskonnollista objektiivisena ja puolueettomana. Kun edistysuskosta on poistettu kaikki uskonnolliset vivahteet, se saa maallistuneen ihmisen tietoisuudessa objektiivisen leiman. Juuri sen takia kehityksen suunnasta tulee kriteeri hyvälle ja oikealle, ja tietyn käsityksen tai aatteen menestystä pidetään samalla takeena siitä, että se on oikea.5

Tämän edistysuskon klassisena ilmauksena pidetään usein ranskalaisen tiedemiehen Bernard Le Bovier de Fontenellen (1657-1757) näkemystä, jonka mukaan "ihminen ei tule koskaan rappeutumaan, hänen viisautensa kasvulla ja kehityksellä ei tule olemaan loppua". Marquis de Condorcetin (1743-1794) mukaan edistys ei rajoitu tietoon. Siihen sisältyy myös ihmisen moraalinen täydellistyminen. Poliittisella tasolla se edistää kansalaisten tasa-arvoisuutta ja vähitellen myös kansojen tasa-arvoisuutta. Edistyksellä ei ole muuta ajallista rajoitusta kuin sen taivaankappaleen pysyvyys, jolle luonto on ihmisen heittänyt.6

Kehityksen kulusta on Ellulin mukaan tullut aikamme kulttuurille ehdoton arvopohja, hyvän ja pahan tuomari: kehityksen suunta ratkaisee, mikä on oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Kaikki uusi on parempaa ja edistyneempää. Se mikä unohdetaan ja jää menneisyyteen on alempiarvoista. Mennyt ja taakse jäänyt on kadottanut arvonsa ja olemassaolon oikeutuksensa. Uuden ajatustavan tai lähestymistavan perusteluksi riittää sen uutuus ja viimeaikaisuus, joka takaa, että se on myös edistyneintä.

Yksi nyky-yhteiskunnan myyteistä on usko väistämättömään kehitykseen kohti parempaa.

Jatkuvan kehityksen myytin mukaan ihmisen olemassaolon peruskysymysten ratkaisemiseksi tarvitsee lähinnä seurata ihmiskunnassa tapahtuvia muutoksia, koska muutoksen suunta on määritelmän mukaan kohti edistystä. Edistysuskon hallitsema teologia näkee tehtäväkseen mukauttaa kristillisiä oppeja sopiviksi kulloinkin vallitsevaan ajan henkeen. Kehityksen oletetaan vievän väistämättä kohti vapautta, järjen hallintavaltaa, suurempaa vaurautta, oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, humaanimpaa ihmisyyttä ja sivistystä. Myyttinen edistysusko vie pohjaa teologisen ajattelun kriittisyydeltä. Jos viimeaikaisin käsitys on myös edistynein, ei ole tarvetta arvioida uusien käsitysten pätevyyttä. On vain tarve pysyä muodissa mukana.

Myyttinen edistysusko näkee eettisen totuuden riippuvan ihmisen käsitysten muutoksista. Moraalia ei enää nähdä sellaisen oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden ilmentymäksi, jolla olisi itsenäinen asema, ja jota voitaisiin käyttää kriteerinä arvioitaessa ihmisten käsitysten ja käytäntöjen muutoksia. Eettisen totuuden katsotaan olevan jatkuvassa muutosprosessissa. Koska ihmiskunta kehittyy koko ajan, moraalisten muutosten suunta tulkitaan edistykseksi. Täysin mahdottomana hylätään ajatus, että muutokset moraalisissa käsityksissä ja käytänteissä ilmentäisivät ihmisen taantumista tai turmeltumista. Itse moraalisen totuuden ajatellaan muuttuvan muuttuvien käsitysten mukana. Moraali ymmärretään historiallisesti suhteelliseksi tavaksi säädellä ihmisten välisiä suhteita. Näin itse ihmisyyden alkuperä riippuu historian kulusta. Sillä ei ole pysyvää merkitysperustaa.7

Koska edistykselle ei tämän naturalistisen myytin näkökulmasta voida asettaa mitään inhimillisen yhteisön ulkoista arviointikriteeriä, kriteeriksi tulee muutosten tosiasiallinen suunta, joka määritellään edistykseksi.

Huolimatta edistysuskon saamasta valta-asemasta maallistuneessa jälkikristillisessä kulttuurissa ja naturalistisessa teologiassa, se on vailla perusteita. Ei ole saatavilla varmaa tietoa siitä, kehittyykö ihminen parempaan suuntaan vai taantuuko ihminen eettisesti, emotionaalisesti ja sosiaalisesti. Nykytietämyksen valossa meillä ei ole mitään perusteita uskoa, että ihminen olisi tullut paremmaksi tai että hän olisi kehittynyt moraalisesti aikaisempiin aikakausiin verrattuna. Jotkut historian järkyttävimmistä kansanmurhista ovat tapahtuneet viimeisen sadan vuoden aikana. Ihmiskunnan kehitys on rajoittunut kapealle alueelle. Se ei ole koskettanut ihmiselämän keskeisiä asioita kuten ihmissuhteita ja moraalia. Sikäli kuin ihmiskunnan kehitystä on luonnehtinut vapautuminen uskosta Jumalaan, ei seurauksena ole ollut vapautuminen parempaan ja ihmisarvoisempaan elämään vaan häikäilemättömään julmuuteen ja raakalaismaisuuteen niin kuin näemme natsismin ja kommunismin toteuttamissa kansanmurhissa.

Ihminen ei ole kehittynyt paremmaksi, vaikkakin ihmisen kehittämät välineet ovat kehittyneet.

On tapahtunut valtava muutos siinä tavassa miten Tsinghis Khan tappoi (sapelilla), ja miten me tapamme (ydinpommilla), mutta käyttäytymismalli on sama. Murha, kateus, hallinta – nämä eivät muutu.8

Toisin sanoen, vaikka voimmekin havaita paljon määrällistä inhimillistä kasvua, se ei merkitse laadullista inhimillistä kehitystä. Ei ole mitään asiallisia perusteita väittää, että ihminen olisi kehittynyt moraalisesti paremmaksi. On jopa kyseenalaista, onko tämän päivän ihminen yhtään paremmin informoitu kuin aikaisempien aikakausien ihminen.

Ihmiset eivät tänä päivänä ole älykkäämpiä kuin viisi tuhatta vuotta sitten. Eivätkä he ole oikeudenmukaisempia tai kehittyneempiä missään suhteessa. Emme ole edes paremmin informoituja, koska tämän päivän massaoppimisen vastapainoksi meillä on heikompi kosketus luontoon, vaistoihin, intuitioihin ja ihmissuhteisiin. Sitä paitsi ne asiat, joita opimme tänä päivänä, eivät tule osaksi kulttuuriamme tai persoonallisuuttamme.9

Koska kulttuurimme arvot ovat aineellisia, ja koska edistys aineellisten hyödykkeiden ja välineiden tasolla on kiistatonta ja näkyvää jo yhden ihmiselämän aikana, monet omaksuvat vakaumuksen edistyksen väistämättömyydestä. Ympärillämme näkyvä kehitys on koneiden, teknologian ja aineellisten välineiden kehitystä. Instituutioiden kehitys ei ole yhtä ilmeistä, ja ihmisen sisäisestä kehityksestä ei ole mitään todisteita. Myyttinen tietoisuus siirtyy kuitenkin huomaamatta asioiden tosiasiallisesta tilasta siihen, miten asioiden tulisi olla. Koska edistyksen pitäisi toteutua myös ihmisen henkisessä elämässä, teknologista edistystä aletaan pitää todisteena ihmisen kaikinpuolisesta edistyksestä.

Ihmisen järki tai hyve ei näytä kehittyneen siitä, mitä se oli neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten. Meillä ei ainakaan ole mitään tietoa tällaisesta kehityksestä, sillä ihmisten väliset ristiriidat, murhat, väkivallanteot, epäoikeudenmukaisuudet, riisto ja itsekkyys jatkuvat samanlaisina kuin aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Teknisten välineiden kehittyessä niitä voidaan vain toteuttaa tehokkaammin.

Edistysuskon valtaama ihminen ei näe näitä tosiasioita. Hän on vakuuttunut siitä, että ihmisen kehitys kulkee samaa tahtia välineiden kehityksen kanssa, ja että ihmisen keksinnöt todistavat hänen kehittyneen älykkyydessä, totuudessa ja humaanisuudessa. Edistysuskon valtaama ihminen ei voi epäillä, että ihminen on nyt älykkäämpi, vapaampi ja soveliaampi hallitsemaan itseään kuin aikaisemmin. Hän uskoo, että sama kehitys jatkuu tulevaisuudessa, niin että huomisen ihminen pystyy ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, joita emme vielä pysty ratkaisemaan. Myytti antaa ihmiselle sellaisen varmuuden, ettei hänen tarvitse kyseenalaistaa näkökulmaansa. Jos joku kyseenalaistaa kehityksen todellisuuden tai hyvyyden, häntä voidaan vain pitää näkemykseltään auttamattoman vanhentuneena.

Edistyksen myytti luo pohjan nuoruuden myytille. Siksi nuorison kasvot liitetään kaikkeen sellaiseen, mille halutaan antaa myönteinen kuva. Monet aikaisemmat kulttuurit, jotka olivat suuntautuneet enemmän eettisen luonteen kuin teknisten välineiden kehitykseen, uskoivat siihen, että vanhoilla ihmisillä on elämänkokemuksen pohjalta syntynyttä viisautta, josta uudet sukupolvet voivat hyötyä. Tällöin painopiste on elämän eettisessä puolessa, ihmissuhteissa tai yhteisten asioiden hoitamisessa. Koska oma kulttuurimme suuntautuu tulevaisuuteen, ja näkee tulevaisuuden teknisten välineiden kehityksen näkökulmasta, meitä hallitsee nuoruuden myytti. Vanhojen ihmisten elämänviisaus ei auta uusien teknisten välineiden käytön oppimisessa. Niiden oppiminen sujuu nuorilta paljon tehokkaammin. Tehokkaiden välineiden kehittämiseen orientoitunut kulttuuri arvostaa vain ihmisiä, jotka pystyvät ohjaamaan lentokonetta, käyttämään tietokoneita tai luomaan tehokkaita opetuspaketteja. Vanhojen ihmisten oppimat asiat ovat hyödyttömiä uusien teknisten välineiden käytön näkökulmasta ja he joutuvat oppimaan kaiken alusta pitäen. Tällöin unohdetaan, että ihmissuhteiden ja yhteiskunnallisen elämän perustaksi tarvittava ymmärrys ei muutu ratkaisevasti teknisten välineiden kehityksen myötä.10

Tulevaisuuden näkökulmasta nuorison merkityksen korostusta voi tietysti perustella myös järkiperäisesti: nuorisolla on paljon energiaa, kehitysvalmiuksia ja voimaa kamppailla edistyksen hyväksi. Nuoruuden myytti ei kuitenkaan rajoitu näihin järkiperäisesti perusteltavissa oleviin piirteisiin. On totta, että nuorisoa tarvitaan tilanteessa, jossa tekninen kehitys on äärettömän nopeaa, sillä ainoastaan nuoriso pystyy sopeutumaan teknisiin keksintöihin, jotka muuttuvat kiihtyvää vauhtia. On totta, että tieteellinen tutkimus vaatii aina uudelleen koulutettua, eli nuorta, henkilökuntaa, ja että tuotannon kohottaminen edellyttää nuoria. Kulttuurimme suhdetta nuorisoon eivät kuitenkaan hallitse pelkästään nämä tosiasiat, vaan ne toimivat ponnahduslautana myyttiseen suhtautumiseen, jossa nuorisoa pidetään tulevaisuuden toivona. Nuorisossa nähdään lupaus valoisammasta tulevaisuudesta. Tulevaisuus voi kuitenkin olla valoisa ainoastaan, jos ihminen kehittyy eettisesti. Yllä luetellut tosiasiat eivät anna mitään taetta siitä, että nuoriso vie meitä valoisaan tulevaisuuteen, koska eettisten ominaisuuksien osalta ei ole nähtävissä mitään kehitystä.11

Tarkasti ottaen viimeisten sukupolvien aikana ei ole tapahtunut mitään, mikä oikeuttaisi uskon siihen, että nuoriso tulee viemään maailmaa parempaan suuntaan. Ei ole nähtävissä eettistä kehitystä, joka antaisi lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Mutta myytti ei tarvitse tuekseen mitään todisteita voidakseen kasvaa. Huolimatta kaikista sitä vastaan sotivista tosiasioista, nuoruuden myytti on tänään elinvoimaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Mikä tahansa ongelma kulttuuriamme kohtaakin, nuorison uskotaan pystyvän ratkaisemaan sen ja luomaan paremman tulevaisuuden.11

Koska nuorison ajatus- ja tunnemaailma muokkautuu kulttuurisen ympäristön vaikutuksesta, se itse uskoo tähän myyttiin ja elää sen mukaan. Nuorison on vaikea vapautua myyttisestä suhtautumisesta nuoruuteen, joka ympäröi sitä kaikkialta ja tunneperäisesti tukee sen omaa optimismia ja elämänuskoa. Siksi se luonnostaan pyrkii täyttämään sille asetetut odotukset ja toiveet. Vaikka nuoriso on käytännössä sidoksissa sosio-poliittisiin rakenteisiin, se korotetaan myytin asemaan.

Tieteen myytti

Edistyksen myytin pohjana on tieteen myytti, joka on yksi aikamme keskeinen kulttuurinen perusmielikuva. Edistysusko on leikkauspiste, jossa kohtaavat myyttinen käsitys tieteestä ja ihmiskunnan kehityksestä, ja se perustuu yhtä paljon molempiin. Historian oletetaan paljastavan ihmisen hitaan, salaperäisen edistyksen, joka etenee aina paremmin toteutettua päämäärää kohti. Tieteen ajatellaan johtavan ihmiskuntaa yhä pitemmälle edistykseen. Tieteen saavutukset luovat uskoa siihen, että kaikki on muuttumassa paremmaksi ja että kaikki ihmiskunnan ongelmat tullaan ratkaisemaan.12

On syntynyt yhä syvempi kuilu sen välillä, minkälaisten rajoitusten alaisena tieteentekijät tekevät työtään laboratorioissaan ja mitä tieteestä yleensä uskotaan. Kokeellisen luonnontieteen valtavat edistysaskeleet ovat herättäneet optimismia tieteen mahdollisuuksista ratkaista kaikki ihmiselämän ongelmat. Tieteen nimissä tehdään hyvin pitkälle meneviä yleistyksiä, suurieleisiä ja kaunopuheisia julistuksia, joilla on vain heikko yhteys tieteen varsinaisiin tuloksiin, tai sitten tällainen yhteys puuttuu kokonaan. Tällaiseen kaunopuheisuuteen sortuvat tutkijat, jotka tieteen auktoriteetilla ottavat kantaa kysymyksiin, jotka selvästi ylittävät heidän tieteellisen pätevyytensä ja yleensä koko tieteellisen tutkimuksen rajat. He eivät niinkään julista tieteen tuloksia kuin tieteisuskon uskontunnustustusta.

Tieteisuskon taustalla on ihmisen tarve rakentaa elämänsä jonkin varmana pitämänsä perustan varaan. Tieteisuskon pohjalta ihminen haluaa saavuttaa varmuuden siitä, ettei Jumala voi puuttua hänen elämäänsä.

Onnellisuuden myytti

Onnellisuuden myytin mukaan onnellisuus on helposti jokaisen ihmisen saavutettavissa, kun aineellisen hyvinvoinnin kasvu vähitellen mahdollistaa halujen vapaan toteutuksen. Käytettäessä ilmaisua "onnellisuuden myytti" ei ole tarkoitus luoda vaikutelmaa, etteikö onnellisuuden tavoittelu olisi mielekästä. Tarkoituksena on lähinnä kyseenalaistaa vallitseva uskomus, että pelkkä aineellisen hyvinvoinnin kasvu yhdessä halujen vapaan toteutuksen kanssa takaisi onnellisuuden. Esitettävän kritiikin taustaoletuksena on, että arvotajuisena olentona ihmisen onnellisuus on riippuvaista siitä, voiko hän kokea elämänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.

Tiedosto:Happiness (2).jpg
Onnellisuuden myytin mukaan ihmisen halujen vapaa toteuttaminen tuottaa ihmiselle aidon onnen. Koska ihminen on kuitenkin arvotietoinen olento, onnellisuus ole irrallaan hyveistä.

Onnellisuuden myytti rakentuu uskolle ihmiskunnan jatkuvaan kehitykseen, ihmisen rajattomaan vapauteen ja tieteen kykyyn ratkaista kaikki ihmisen ongelmat. Usko jatkuvaan kehitykseen tukee näkemystä, että onnellisen elämän edellytykset tulevat koko ajan paremmiksi. Ihmisten ongelmien ajatellaan olevan ratkaistavissa tieteen ja teknologian keinoin. Tieteen ja teknologian edistyksen ajatellaan luovan pohjan hyvinvoinnin kasvulle, joka puolestaan mahdollistaa halujen vapaan toteutuksen. Ihmiset voivat vaurastuvassa yhteiskunnassa toteuttaa itseään vapaana rajoituksista. Halujen vapaa toteutus takaa onnellisuuden.13,14

Usko siihen, että aito onni seuraa aineellisen hyvinvoinnin kasvusta ja halujen vapaasta toteutuksesta, eroaa ratkaisevasti aikaisemmin inhimillistä kulttuuria ohjanneista onnellisuuskäsityksistä. Aikaisemmin ihmiskunnan historiassa onnellisuuden ajateltiin perustuvan yksilölliselle kokemukselle, järjen, tunteiden tai ruumiin harjoitukselle, ja melkein aina tietynlaiselle henkiselle itsehallinnalle. Esimerkiksi Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen mukaan onnellinen ihmiselämä edellyttää hyveitä, jotka opitaan älyllisen ja moraalisen harjoituksen kautta. Tämän näkemyksen mukaan onnellisuus ei tule itsestään pelkästään aineellisen hyvinvoinnin, rajoittamattoman vapauden ja estottoman halujen ilmaisun kautta. Ihmisen on kehitettävä luonnettaan, tunteitaan, elämäntapojaan, ajatteluaan ja tehtävä tiedon pohjalta oikeita arvovalintoja voidakseen elää onnellista elämää. Onnellisuuden edellytyksenä on tämän käsityksen mukaan hyveellisyys. Hyveiden määrittely puolestaan edellyttää tietoa ihmisen olemuksesta, päämäärästä ja korkeimmasta hyvästä. Kun tiedetään, mitä ihmisyyden olemukseen ja korkeimpaan hyvään kuuluu, voidaan määritellä ne ominaisuudet ja luonteenpiirteet, jotka tekevät mahdolliseksi elää aidosti inhimillistä elämää.

Sokrateen mukaan onnellisuus on mahdollista ainoastaan järjellisille olennoille. Eläimet eivät voi olla onnellisia, ne voivat vain kokea mielihyvää ja nautintoa. Sokrates tekee eron sen välillä, mikä miellyttää ihmistä, ja sen mikä on hänelle hyväksi. Harkitsematonta ihmistä voivat miellyttää monet asiat, jotka eivät ole hyväksi. On haitaksi toimia mielijohteiden mukaan. Harkitseva pohdinta auttaa ymmärtämään, mikä on todella arvokasta. Nautintojen hallitsema elämä ei tee ihmistä onnelliseksi sikäli kuin nautinnot eivät ole sopusoinnussa sen kanssa, minkä ihminen ymmärtää oikeaksi ja hyväksi. Koska onnellinen ihmiselämä ei ole mahdollista ilman hyvettä, järkevä ihminen valitsee aina oikean ja hyvän, vaikka sen seurauksena olisi epämukavuutta, kärsimystä tai jopa kuolema. Tämä johtuu siitä, että hyveestä luopuminen merkitsee samalla onnellisuuden menetystä, jonka jälkeen elämälläkään ei ole enää arvoa. Ihmisen on tärkeintä säilyttää itsekunnioituksensa, koska hänen on elettävä ennen kaikkea itsensä kanssa. Tärkeintä ei ole elää, vaan elää hyvin.

Nykyään tämän yleispäteviin arvoihin perustuvan onnellisuuskäsityksen tilalle asetetaan kollektiivinen, aineellinen käsitys onnellisuudesta, joka tekee mahdolliseksi rajoittamattoman itsetoteutuksen ja halujen tyydyttämisen. Onnellisuuden ajatellaan tulevan kaikille seurauksena yhteisten rikkauksien kasvusta, sillä onnellisuuden perusta ymmärretään puhtaasti aineelliseksi. Onnellisuus seuraa luonnostaan, kunhan ihminen uskaltaa vapaasti ilmaista halujaan välittämättä rajoituksista, säännöistä tai normeista. Ei tarvita henkilökohtaisia uhrauksia, koulutusta, ratkaisuja eikä vastuuta. Tämä moderni usko näyttää kuitenkin olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ihminen on niin syvästi merkityksellisyyttä etsivä olento, ettei pelkkä aineellinen hyvinvointi ja vapaa itsetoteutus saa häntä onnelliseksi, vaikka aineellinen hyvinvointi ja itseilmaisu ovatkin tärkeitä edellytyksiä ihmisen onnellisuudelle.15

Yksi osa onnellisuuden myyttiä on usko siihen, että tieteen kehitys pystyy takaamaan aineellisen hyvinvoinnin kaikille. Voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, pystyykö tiede takaamaan edes aineellisen hyvinvoinnin kasvua. Von Wrightin16 mukaan on

– – yhä epäilyttävämpää, ovatko tiede ja teknologia tuottaneet sellaisia edistysaskelia, jotka voidaan mitata ihmisten tarpeiden tyydytyksen, viihtyvyyden ja turvallisuuden asteina, tai sen asteina, mitä kuluneen mutta käyttökelpoisen ilmaisun mukaan kutsumme ihmisten onnellisuudeksi. Ja edistyksen myytti oli varmasti alusta asti myös unelma onnellisuuden valtakunnasta.

Georg H. Von Wright

Vaikka onnellisuuden astetta onkin vaikeata tarkasti mitata, on sen summittainen arviointi kuitenkin mahdollista. Von Wrightin mukaan ei ole olemassa mitään suoraa yhteyttä tieteen ja teknologian edistyksen ja yhteiskunnallisen onnellisuuden välillä. Teknisillä keksinnöillä on ollut onnellisuutta lisääviä seurauksia. Kaikkein selvintä ja konkreettisinta tämä on lääketieteen alueella. Tieteellis-tekninen vallankumous on kuitenkin myös tuottanut niin vakavia sopeutumisongelmia, ettei ihmiskunta ole koskaan aikaisemmin kohdannut vastaavia. Nämä ongelmat antavat von Wrightin mukaan syyn kyseenalaistaa uskon, jonka mukaan tiede edistää ihmiskunnan onnellisuutta.

Tämä on riittävä peruste omaksua kriittinen ja epäilevä kanta ajatukseen, että tieteelle ja tekniikalle ominainen rationaliteetin muoto edistää ihmiskunnan onnellisuutta. Tämän kuitenkin lupasivat utopistit uuden ajan alussa, eikä vähiten 1800-luvun edistysoptimistit – ja monet meistä edelleen uskovat siihen. Mutta se merkitsee uskomista myyttiin.17

Ellulin mukaan ei ole olemassa sellaista tietä inhimilliseen onneen, joka olisi riippumatonta ihmisen eettisestä kehityksestä.

Yhden ilmauksensa tämä myyttinen käsitys ihmisen rajattomasta vapaudesta on saanut Jacques Derridan (s. 1930) ajattelussa. Derrida hylkää ajatuksen objektiivisista arvoista, jotka asettaisivat rajoja ihmisen käyttäytymiselle ja määräisivät sen suuntautumista. Derrida kuvaa ajattelutapaansa sellaiseksi, joka "kiistää kaikki pelisäännöt ja yrittää päästä ihmisen ja humanismin tuolle puolen"18. Derridan teoria antaa yksilölle tunteen rajoittamattomasta vallasta ja vapaudesta. Se vie ihmisen maailmaan, josta puuttuvat selkeät moraaliasetelmat, nauttimaan "sääntöjä vailla olevista peleistä" tai uppoutumaan oman minän luomiseen. Kun tämä teoria suodattuu osaksi laajempaa kulttuuria, sillä on taipumus voimistaa yksilöllisyydelle annettuja minäkeskeisiä tulkintoja.19 Se luo harhakuvan, että rajaton vapaus tarjoaa perustan onnelliselle ihmiselämälle.

Derrida kuvittelee vapauden olevan sitä, että ihminen voi elää ilman sääntöjä. Käytännössä kuitenkin säännöt ovat vapauden edellytys. Mitä suurempi ihmisen vapaus on, sitä kehittyneempiä itsehallinnan muotoja on välttämätöntä kehittää, jotta ihmisten yhteiselämä olisi mahdollista. Yksilöt, jotka ovat löytäneet itsensä, yksilöllistymisen kautta erottuneet toisistaan ja tulleet kykeneviksi uusiin ja luoviin aloitteisiin, voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa vain luomalla sääntöjä, jotka estävät välittömän ja siksi karkean ja jopa raa'an kontaktin. Ilman yhteisiä sääntöjä meillä ei ole mitään takeita siitä, että muut kunnioittavat meidän vapauttamme. Ulkoisia sääntöjä voidaan lieventää vain siinä määrin kuin toisen huomioonottavat periaatteet sisäistyvät yksilön itsehallinnaksi.20

Vapaus ei ole ihmisen luonnontila, vaan se on pitkän kulttuurisen kehitysprosessin lopputulos. Luonnontilassa ihminen on viettiensä ja vaistojensa ohjailtavissa tavalla, joka tekee ihmisten välisistä suhteista uhkan jokaisen ihmisen turvallisuudelle ja vapaudelle. Ihminen saavuttaa vapauden vain siinä määrin kuin hän ottaa etäisyyttä omiin itsekeskeisiin haluihinsa ja vietteihinsä. Lait, eettiset säännöt ja käyttäytymistavat tulevat ihmiselle sitä tärkeämmiksi mitä yksilöllisemmäksi hän kehittyy.20

Suuri osa länsimaisista ihmisistä näyttää olevan yhtä mieltä onnellisuuden myytin keskeisistä uskomuksista. Oikeudenmukaisuus, totuus ja hyve tuntuvat nykyihmisestä turhilta. Onnellisuuden saavuttaminen näyttää siksi ainoalta asialta, joka kannattaa ottaa vakavasti. Kaikki toiminta suunnataan tuohon muut poissulkevaan päämäärään, koska se ainoana näyttäisi tarjoavan syyn elää. Nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä näyttää mahdottomalta ymmärtää elämää tai tulevaisuutta muuta kuin onnellisuuden kautta. Ihmiset ovat ainoastaan eri mieltä siitä, mitä tietä onnellisuuden edellyttämä hyvinvointi voidaan parhaiten turvata kaikille. Onko onnellisuuden perustana ihmisen vapaa itsetoteutus ilman rajoituksia? Vai onko onnellisuuden perusta ruumiillisuudessa ja aineellisessa hyvinvoinnissa?

Mielikuvayhteiskunta ja pyhyyden kokemukset

Ellulin mukaan aikamme myyttien taustalla vaikuttaa peitetysti tietty käsitys inhimillisen olemassaolon ehdottomasta perustasta ja siihen kohdistuvasta uskon vakaumuksesta. Tämä käsitys ei ole seurausta järkiperäisestä päättelyprosessista, vaan sillä on itsestäänselvyyden asema ilman mitään varsinaisia todisteita. Kuitenkin tämän oletetun ehdottoman perustan valossa arvioidaan koko inhimillistä todellisuutta ja arvotetaan sitä hyväksi tai pahaksi, oikeaksi tai vääräksi, edistykselliseksi tai taantumukselliseksi. Jossakin mielessä nämä ehdottoman totuuden ja itsestäänselvyyden aseman saaneet perusmielikuvat ovat ottaneet perinteisten uskontojen aseman. Siksi Ellul21 puhuu tässä yhteydessä länsimaisen sekulaarin ihmisen uskonnollisuudesta ja pyhän kokemuksesta. Moderni länsimainen ihminen ei saa pyhän kokemuksia niinkään perinteisten uskontojen välityksellä, vaan esimerkiksi ihaillessaan tekniikan ja tieteen uusimpia saavutuksia tai rikkoessaan perinteen asettamia rajoja ja kokiessaan siitä seuraavaa vapauden tunnetta.

Yksi tapa yrittää tunnistaa modernin uskonnollisuuden peitettyjä muotoja on ottaa lähtökohdaksi perinteisten uskontojen tehtävät ja miettiä, millä tavalla ne toteutuvat modernissa maailmassa. Ensinnäkin uskonnon tehtävänä on käsitellä ihmisen pelkoja, ahdistusta ja rajallisuutta. Se tarjoaa lohdutusta, toivoa ja kyvyn ylittää inhimillisiä rajoituksia. Ihminen saa elämänsä perustaksi jotakin varmaa ja luotettavaa, joka ei riipu hänestä itsestään ja hänen heikkoudestaan. Hän saa joukon takuita ja varmuuksia.22

Nämä takuut eivät toimi pelkästään suhteessa nykyisyyteen vaan myös suhteessa tulevaisuuteen. Jokainen uskonto sisältää pyrkimyksen vaikuttaa tulevaisuuteen ja ennustuksen siitä, mitä pitää tapahtua. Tämän tiedon, varmuuden ja lohdutuksen takia uskonnollisuuteen sisältyy ehtymätön liike ahdistuksen ja lohdutuksen välillä. Uskonnon tarjoama lohdutus tuottaa samalla ahdistusta, koska niitä voimia joista ihminen etsii lohdutusta ei voida täysin tuntea tai täysin hallita.

Uskonnon tehtävänä on myös antaa kokonaisvaltainen selitys maailmasta ja elämästä. Tämän ei tarvitse tapahtua älyllisellä ja järjestelmällisellä tavalla. Ihminen ei voi kuitenkaan elää täysin järjettömässä maailmassa. Uskonto tarjoaa kertomuksen, jonka valossa ihminen löytää paikkansa maailmassa ja kokee elämällään olevan jonkinlaisen merkityksen. Tässä kohdassa ilmenee läheinen suhde uskonnollisen ja myyttisen välillä.22

Tehokkuusajattelun pyhyys

Esimerkkinä tällaisesta pyhyyden tunteita herättävästä kohteesta Ellul mainitsee modernin ihmisen suhtautumisen tehokkuusajattelun hallitsemaan järkiperäiseen suunnitteluun ja sen moniin teknisiin ilmenemismuotoihin. Tieteen myyttiin liittyy läheisesti oletus, että kaikki ihmisen ongelmat voidaan ratkaista käyttämällä järkiperäisesti kehitettyjä menettelytapoja, joilla pyritään maksimaaliseen tehokkuuteen. Järkiperäisesti suunnitellut tekniset menettelytavat ovat perimmäinen todellisuus siinä mielessä, että niillä on oma oikeutuksensa eikä niitä voida alistaa enää mihinkään perustavampaan arviointiin. Ihminen odottaa "pelastusta" ja ongelmiensa ratkaisua siitä, että kokonaisvaltaisesti sovellettu tehokkuusajattelu ulotetaan elämän kaikille alueille. Tällä tavalla tuotetut tekniset ratkaisut tuottavat jatkuvasti uusia "ihmeitä", jotka muuttavat ihmisen elämän ja avaavat hänelle koko ajan uusia mahdollisuuksia. Erilaisten tekniikoiden kehitys näyttäisi olevan ainoa ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin, ainoa realistinen pelastustie. Tehokkaat menettelytavat määrittelevät ihmiselämän rajat ja säännöt, koska tekniikan sääntöjen rikkominen estää kehitystä. Tekniikan kautta tulee myös mahdolliseksi määritellä hyvän alue, koska tekniikan kehitys on hyvä sinänsä ja sitä voidaan käyttää kriteerinä, sille, mikä on oikeaa ja hyvää.23

Tehokkuusajattelusta ja sen varaan rakennetuista teknisistä menettelytavoista on tullut myyttisen tietoisuuden perustana oleva "pyhän alue", ihmiselämän orientaatioperusta, jota ei voida kyseenalaistaa. Sen kautta moderni ihminen määrittelee itsensä ja oppii tuntemaan itsensä. Tekniikka on ihmetystä herättävä vallan väline, joka on salaperäinen ja maaginen. Teknologia ilmaisee ihmisen voimaa. Ilman teknologiaa ihminen tuntisi itsensä avuttomaksi, hän ei olisi enää sankari eikä nero. Teknologia takaa ihmiselle turvallisen ja hyvän tulevaisuuden ja siksi se määrittelee kehityksen ja kasvun järjestyksen.24

Tehokkuusajattelun pohjalle rakennetun tekniikan kautta nykyihminen määrittelee itsensä ja alkuperänsä. Hän on homo faber. Tämän käsityksen mukaan ihmisestä tuli ihminen vasta kun hänestä tuli faber, teknikko. Pyrkimys määritellä omaa alkuperäänsä tekniikan kautta osoittaa, että tekniikassa ihminen kokee pyhän alueen. Koneiden kansoittamassa maailmassa ihminen näkee ihmisyyden alkavan siitä, kun ensimmäiset koneet keksitään. Ihminen kokee itsensä ensisijaisesti tekniikan luojaksi. Tämä näkyy esimerkiksi sellaisessa tavassa kirjoittaa historiaa, jossa olennaisena juonena pidetään teknologian kehitystä. Ihmisen historia on tekniikan asteittaista kehittymistä. Tämä historia on näennäisesti uskonnotonta, mutta itse asiassa tekniikasta on tullut pyhyyden ja palvonnan kohde, jonka kautta ihminen määrittelee itsensä.24

Uskonnolliseksi tekniikan palvonnan tekee se, että ihmisen usko tekniikan mahdollisuuksiin ylittää sen, mitä tekniikalta voidaan realistisesti odottaa. Tehokkuusajattelun varaan rakentuvat järkiperäiset menettelytavat voivat ratkaista aineellisen tason ongelmia. Opetusteknologian kautta on mahdollista luoda tehokkaita opetuspaketteja, jotka voidaan toteuttaa periaatteessa samanlaisina kaikkialla. Uskonnollisen tekniikan, esimerkiksi erilaisten mietiskelytekniikoiden avulla on mahdollista luoda intensiivinen ilmapiiri, yhteisöllisyyden tunne, ekstaattisia kokemuksia, vapautuminen sosiaalisesta minästä. Kuitenkin ihmisen perimmäiset ongelmat ovat paljon syvemmällä. Tekniikka voi tarjota hoitoja oireisiin, mutta se ei tarjoa ihmiselle vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta. Tekniikka on järjestyksen periaate, mutta samalla se näyttäisi kaventavan ihmisen luovuuden mahdollisuuksia, koska ihmisen täytyy mukautua teknisiin ohjeisiin. Opetusteknologia tekee mahdolliseksi suunnitella opetus pienintä yksityiskohtaa myöten tehokkaaksi opetuspaketiksi, mutta samalla se rajoittaa opettajan ja oppilaiden vapautta. Teknologia on ihmisen luomusta mutta samalla se näyttää myös kahlitsevan ihmistä tavalla, jonka ihmiset lopulta alkavat kokea sietämättömäksi. Ihmisistä on sietämätöntä elää elämänsä tehokkuuden ehdoilla. Siksi ihmiselle syntyy tarve kapinoida teknologian luomaa järjestystä vastaan. Opetuksen alueella tämä kapina ilmenee ajattelutavoissa, joissa korostetaan oppijoiden vapaata luovuutta ja itseohjautuvuutta.

Yleisemmin kulttuurissa tämä kapina ilmenee nykyaikana seksuaalisuuden kautta. Tässä kapinassa ei ole kyse pelkästään seksuaalisen vapauden vaatimuksesta vaan rajojen rikkomisesta sinänsä, teknisen järjestyksen vastapoolina olevan pyhäksi koetun asian ilmentämisestä.

Seksuaalisuus ja pyhyyden tunteet

Ellulin mukaan seksuaalinen vapaus muodostaa vastapoolin kaikkialle ulottuvalle järjestyksen ja tehokkuuden periaatteelle, joka ilmenee erityisesti teknologian ylivaltana. Tehokkuusajattelun hallitsemassa yhteiskunnassa läheiset ihmissuhteet tulevat ihmisille entistä tärkeämmiksi. Niiden avulla ihminen on kosketuksissa elämään ja arvoihin paljon monipuolisemmin kuin pelkän tehokkuuden näkökulmasta. Siksi seksuaalinen rakkaus saa aivan oikeutetusti tärkeän merkityksen ihmisen elämässä ja voi toimia vastapainona esineellistävälle yhteiskunnalliselle käytännölle. Jos kuitenkin seksuaalisuus erotetaan arvoista, seksuaalisuhteet ovat vaarassa ajautua samanlaiseen esineellistävyyteen kuin muutkin yhteiskunnalliset käytännöt. Arvoista irrotetun seksuaalisuuden avulla ilmaistu kapina tehokkuusajattelua vastaan ei siten onnistu tavoitteessaan, koska seksuaalisuus itse helposti muuttuu esineellistäväksi ja menettää suuren osan sisällöstään. Tätä sisällöttömyyttä ihminen pyrkii paikkaamaan kehittämällä seksuaalista tekniikkaa.

Perinteinen yhteiskunta pyrki yhtäältä rajoittamaan seksuaalisuutta siksi, että se koettiin vaaralliseksi, hallitsemattomaksi tai "eläimelliseksi". Monissa yhteyksissä siihen myös liitettiin tietynlaisia pyhyyden tuntoja, koska tällä tavalla rakennetusta seksuaalisesta järjestelmästä tuli tärkeä tekijä ihmisen syvän persoonallisuuden rakentumisessa ja sillä oli merkitystä myös yhteiskuntarakenteiden ylläpitämisessä. Freudilaisuudella oli tärkeä osa tämän seksuaalisuuteen liittyvän pyhyyden poistamisessa. Freudin teoria pyrki häivyttämään seksuaalisuudesta kaiken mystiikan, salaperäisyyden ja merkityksen. Seksuaalisuus ymmärretään fysiologiseksi mekanismiksi. Tästä seuraa, että seksuaalisuus on arkipäiväistä pyrkimystä viettijännityksestä vapautumiseksi. Ihmisen ja eläimen seksuaalisuudella ei ole periaatteellista eroa. Freudilaisuus kyseenalaisti näin sen tabujen, arvostelmien ja salaisuuksien verhon, minkä uskonnollinen maailmankuva ja porvarillinen moraali oli rakentanut seksuaalisuuden ympärille. Freudin tarkoituksena oli kyseenalaistaa seksuaalisuuteen perinteisesti liitetty pyhyys ja sen pohjalta asetetut rajoitukset ja vapauttaa ihmiset seksuaalisesti. Huolimatta siitä, että länsimainen kulttuuri on paljolti omaksunut Freudin analyysin, se kuitenkin Ellulin näkemyksen mukaan kohdistaa seksuaalisuuteen pyhyyden ja palvonnan tunteita. Onko siten mahdollista ajatella, että seksuaalisuus, joka ymmärretään vailla kaikkea mystiikkaa tai edes romantiikkaa, voisi olla uskonnollisen tunteen ja palvonnan kohteena?25

Ellulin mukaan Freudin suorittama seksuaalisuuden materialistinen analyysi ei estä seksuaalisuutta samalla olemasta eräs myyttisen tietoisuuden peruspylväistä. Tämä johtuu siitä, että seksuaalisuutta käytetään ilmaisemaan ihmisen pyrkimystä vapauteen paljon laajemmassa merkityksessä kuin pelkän seksuaalisen vapauden saavuttamiseksi. Rikkomalla seksuaalisia normeja länsimainen ihminen nousee koko moraalista ja uskonnollista järjestystä vastaan, joka näitä normeja ylläpitää. Tämän rajoja rikkovan tehtävänsä välityksellä seksuaalisuus saa pyhyyden leiman myös maallistuneen ihmisen tietoisuudessa. Vaikka siis seksuaalisuus itse ymmärrettäisiin irrallaan arvoista ja käsitettäisiin fyysiseksi ja fysiologiseksi reaktioksi, se saa pyhyyden leiman kun näin pelkistettyä seksuaalisuutta käytetään välineenä kaiken pyhän häpäisemiseen ja pyhiksi koettujen asioiden arvovallan horjuttamiseen. Se toimii siten samalla areenalla ja samalla tasolla kuin ne asiat, joita on perinteisesti pidetty pyhinä. Rikkoessaan aikaisemman pyhän käsitteen voiman se tarjoaa ihmiselle illuusion vapaudesta tavalla, joka antaa seksuaalisuudelle pyhän tehtävän.26

Seksuaalisuutta koskeva kiista ei koske luonnollisuuden ja aitouden puolustusta, kuten usein oletetaan: "Miksi pitäisi tehdä salaisuus jostakin luonnollisesta? Meidän tulisi vapautua muinaisista ennakkoluuloista." Tämä seksuaalisuuden luonnollistaminen, fysiologisoiminen ja salaisuuksista vapauttaminen toteutettiin 1800 - luvulla. Mutta vaikka tämä päämäärä on saavutettu, kiista jatkuu. Kiistan jatkuminen johtuu siitä, että seksuaalisuuden avulla pyritään elämäntavan ja perustavien arvojen mullistukseen ja elämän laadun kohottamiseen. Seksuaalisuutta ja väkivaltaa pidetään ainoina riittävinä keinoina vapauden saavuttamiseksi. Ihmisen kapina rakentuu niiden ympärille. Seksuaalisuuteen liitetään tällöin voimia ja ominaisuuksia, ja sen merkitystä korostetaan niin tosiasioiden vastaisesti, että se saa nykyihmisen silmissä pyhyyden leiman. Seksuaalisuuteen liitetään tunne suuresta seikkailusta ja tärkeästä saavutuksesta. Koskaan ei seksuaalisuutta ole niin ylistetty ja korotettu kuin nyt kun siitä on tehty arkipäiväinen tapahtuma.27

Mikä on se järjestys, jota seksuaalisuus pyrkii rikkomaan? Tämän päivän yhteiskuntaa ja yksilöä hallitsee teknologian luoma järjestys. Se on aikamme suuri organisoija ja sillä on pyhyyden luonne. Seksuaalinen vallankumous tapahtuu suhteessa tehokkaan ajattelun hallitsemaan teknologiseen järjestykseen, ei pelkästään suhteessa moraaliseen järjestykseen, joka on menettänyt suuren osan voimastaan jo aikaisemmin ihmisten mielissä. Ihmiset pelkäävät jäävänsä tehokkuusajattelun vangeiksi. Heittäytyminen seksuaaliseen kokemukseen on samalla pyrkimystä vapautua teknologian rautaisesta otteesta. Tehokkuusajattelu ja eroottinen festivaali muodostavat toistensa vastapoolit. Ihminen palvoo tekniikkaa, joka samalla luo järjestyksen hänen elämäänsä. Mutta jokainen järjestys tulee lopulta sietämättömäksi, palvottiinpa sitä kuinka paljon tahansa, erityisesti jos ihminen on kokonaan sen vallassa. Siksi se täytyy murtaa jonkin sellaisen avulla, joka on vierasta tälle järjestykselle, mutta jonka alkuperä on samankaltainen. Kapina teknologiaa vastaan hylkää kaiken siihen liittyvän: kulutuksen, byrokratian, taloudellisen kasvun, vallankäytön, sofistikaation. Koneella ajatellaan olevan eroottista voimaa, koska se on ladattu täyteen eksistentiaalista voimaa. Tämä näkyy esimerkiksi auton erotisoimisessa. Seksuaalisuudesta tulee vallan ilmentymä. Seksuaaliset käytännöt kehittyvät yhä sofistikoituneimmiksi ja seksuaalisesta kulutuksesta tulee yhä suurempaa. Seksuaalisuus teknistyy. Onnellisuuden ajatellaan olevan saavutettavissa teknistyneen seksuaalisuuden kautta, koska onnellisuuden myytin mukaan jokainen ihminen voi tulla onnelliseksi ilman että hänen tarvitsee kehittyä hyveelliseksi.28

Samalla kun seksuaalisuudesta poistettiin siihen perinteisesti liitetty pyhyys, siihen välittömästi liitettiin uudenlainen pyhyys. Korostettu seksuaalisen vapauden vaatimus joka saavuttaa julkisen kiihkon asteen osoittaa, ettei seksuaalisuutta koeta merkityksettömäksi. Tämä kiihko ei ole pelkästään ilmausta tarpeesta tyydyttää patoutuneita viettejä eikä yritystä taistella vanhoja kuluneita ennakkoluuloja vastaan, sillä seksuaalimoraali on lähes kokonaan hajonnut jo melkein vuosisata sitten. Se vakavuus millä ihmiset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja kaikkeen seksuaalisen vapauden vastustukseen osoittaa, että seksuaalisuuden merkitys nykyihmiselle on tullut uudenlaisen pyhyyden lähteeksi. Seksuaalisuus ei ole luonnollinen ja vapaa toiminnan alue vaan väline taistelussa vapauden saavuttamiseksi. Tämä ei tarkoita pelkästään eikä ensisijaisesti seksuaalista vapautta. Seksuaalisuudesta on tullut väline ihmisen vapauden saavuttamiseksi, josta seksuaalinen vapaus on vain yksi konkreettinen ilmaus. Se on taistelua julistaa itsensä itseohjautuvaksi ja itselliseen elämään kykeneväksi. Se on taistelua järjestystä vastaan.29

Kun pyhän tunteet liitetään seksuaalisuuteen, joka ymmärretään välineeksi perinteisistä rajoituksista vapautumiseen, seksuaalisuus saa myyttisen merkityksen. Tällöin seksuaalisuuteen liitetään odotuksia, joita se ei voi luonteensa vuoksi täyttää. Tabujen rikkominen seksuaalisen kapinan välityksellä koetaan tällöin aidon ihmisyyden edellytykseksi. Itse tabujen rikkomisen rituaalina käytetty seksuaalinen akti ei kuitenkaan sinänsä voi taata aitoa ihmisyyttä. Tämä rituaalinen akti voi inspiroida pyhyyden tunteita, jos ne on siihen toistuvasti liitetty osana kulttuurista uskonnollisuutta. Nämä kulttuurisen propagandan kautta tuotetut pyhyyden tunteet eivät kuitenkaan takaa, että ihme tapahtuisi ja aito ihmisyys tai ihmissuhde syntyisi. Vääristyneiden uskonnollisten tunteiden vallassa elävä ihminen voi nähdä ihmeitä sielläkin missä niitä ei tapahdu, mutta ennemmin tai myöhemmin todellisuudella on taipumus tunkeutua ihmisen tietoisuuteen illuusioista välittämättä.

Arvotietoisen ihmisen sivistysihanne

Ellul puolustaa sivistysihannetta, jonka taustalla on ajatus ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona. Henkisten tunteiden ja arvojen pohjalta ohjautuvan ihmisen ihanteeseen kuuluu ajatus yhtenäisestä persoonasta, joka toimii johdonmukaisesti elämän eri alueilla ja on sitoutunut järjellisyyteen, eettisyyteen, esteettisyyteen ja pyhyyteen.

Ellul kritisoi posmodernismia, joka tuo kriittisen ja arvotietoisen ihmisyyden sijasta esille järjenvastaisuuteen, vaistonvaraisuuteen ja tunneimpulsseihin sisältyvää aitoa ja "luonnollista" ihmisyyttä, jossa leikitellään hulluuden ja järjenvastaisuuden kulttuurilla Hulluus ja kaikenlainen rajojen rikkominen nähdään ulospääsytieksi kulttuurin kahlitsevuudesta, koska länsimaiseen sivistykseen katsotaan sisältylvän absurdeja piirteitä. Järjenvastaisuutta perustellaan kiinnittämällä huomiota kristinuskon ja erilaisten filosofioiden epäonnistumiseen, politiikan tehottomuuteen, oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta käytävien sotien absurdiuteen, ja sosialismiin kiinnitettyjen toiveiden romahtamiseen. Sen lisäksi on koettu taiteiden orjuutus, mikä on johtanut umpikujaan, jota Andre Malraux kutsuu "mielikuvituksen museoksi". Ainoa mikä näytti jäävän jäljelle on hulluuden tarjoama ratkaisu. Esikuvaksi otettiin Antonin Artaudin (1896-1948) kaltaiset kirjailijat, jotka pyrkivät lisäämään mielen tasapainottomuutta kehittääkseen syvällisempää ajattelua.30

Artaud näkee ratkaisuksi sen, että tunkeudumme mielen pimeisiin alueisiin. "Kun esitämme teatteria ei tarkoituksenamme ole näytellä näytelmää, vaan päästä kosketuksiin kaiken sen kanssa, mikä mielessä on pimeää, niin että saisimme kaiken sinne haudatun ja peitetyn ilmenemään eräänlaisessa aineellisessa projektiossa."31 Artaudin tarkoituksena oli teatteri, joka väkivaltaisuutensa kautta saa katsojat kohtaamaan salaisimmat unelmansa ja vaistonsa ja saattaa heidät tilaan, jossa he kokevat eräänlaisia pyhyyden kokemuksia. Tarkoituksena on tuottaa hulluutta ja kaaosta ja hajottaa kaikkia järjestyksen muotoja, jotta voitaisiin luoda silta sen kuilun yli, minkä sivistys on luonut ruumiin ja sielun välille.32

Klassisen näkemyksen mukaan runoilija tai nero on aina hulluuden rajoilla. Absurdi kulttuuri kääntää tämän ajatuksen päinvastaiseksi ja asettaa hulluuden esikuvaksi ja ulospääsytieksi kulttuurisesta umpikujasta. Tällöin unohdetaan, että hulluus ei ole ratkaisu vaan ongelma sekä sen valtaan joutuneelle ihmiselle itselleen että hänen ympäristölleen. Tämä ei tarkoita sitä, että mieleltään tasapainottomia ihmisiä saisi syrjiä tai että mielen tasapainottomuus vähentäisi heidän ihmisarvoaan. Se sisältää vain ajatuksen, että mielen tasapaino on myönteinen arvo, jota tulee suosia tasapainottomuuden sijasta. Kulttuuriseksi esikuvaksi tulleessa hulluudessa on kyse tietynlaisesta arvostuksesta, ei pelkästään sairaudeksi luokiteltavasta mielen tasapainottomuudesta.33

Arvotietoisen ihmisen ihanne on pitkän kulttuurisen kehityksen tulos, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Vaikka sillä on pitkä historia ja vahva sivistysperinne takanaan, se on hauras, koska se edellyttää jokaiselta sukupolvelta pitkää sivistysprosessia, jossa rakennetaan aikaisempien sukupolvien saavutusten varaan. Jos henkistä ihmisyyttä aletaan pitää itsestäänselvyytenä ja koulutuksen painopiste siirretään estottomaan itsetoteutukseen, silloin koko länsimaisen sivistysihanteen pohjana oleva arvotietoinen ihmisyys on vaarassa kadota. Henkisten arvojen pohjalta järkiperäisesti ohjautuva ihmisyys ei ole itsestäänselvyys vaan sen jatkuminen riippuu kulttuurisista valinnoista.

Arvotietoisuuden pohjalta ohjautuvan ihmisyyden kehittyminen edellyttää uhrauksia ja kurinalaisuutta. Se on ollut pitkän ja hitaan kehitysprosessin tulos, joka on edennyt asteittain ja vähitellen. Vaikka kehitys on ollut hidasta, se on edellyttänyt keskittynyttä ponnistelua. Se on perustunut intensiiviseen itsetutkisteluun, tiettyjen ominaisuuksien asteittaiseen kehittämiseen, jossa saavutukset on siirretty seuraavalle sukupolvelle. Arvojen pohjalta ohjautuva ihminen ei syntynyt yhtäkkiä vaan kehittyi vähitellen kamppailussa ympäröivän todellisuuden, yhteiskunnan ja minuuden kanssa. Arvotietoisuudesta on tullut kaikkein monimuotoisin valmius ja samalla se on harjoitukseen perustuva elämäntapa, joka muokkaa koko persoonallisuutta. Arvotietoisuus palvelee yhtä lailla taiteellista luomistyötä kuin moraalisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen luomista. Samalla se luo pohjan elämän mielekkyyden kokemiselle.34

Arvotietoisuus ei tietenkään muuta koko persoonallisuutta. Sen vaikutus ulottuu vain osaan ihmisen ajattelua ja tunteita. Loput jäävät vaistojen, alitajuisten tuntemusten ja mielikuvien, myyttien ja arkkityyppien valtaan. Se osa, mitä arvotietoisuus muokkaa, voi kuitenkin ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Sivistyksen pyrkimyksenä on koko ajan laajentaa tätä tietoisten arvojen hallitsemaa aluetta. Olennaista on, että järjestelmällinen sivistysprosessi muokkaa ihmisluonnetta perustavalla tavalla.

Aito yksilöllisyys edellyttää kehittynyttä arvotietoisuutta, mikä tekee ihmiselle mahdolliseksi vastustaa yleistä mielipidettä ja toimia oikeaksi katsomallaan tavalla. Tällaista persoonallisuuden voimaa lisää se, että ihminen on kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Pääsemällä kosketuksiin tiedostamattomien tunteiden kanssa ja näin laajentamalla tietoisuuden aluetta voidaan asteittain laajentaa vapauden ja vastuun aluetta. Ihmisen yksilöllisyyden perusta ei ole tiedostamattomassa, vaan tietoisen minuuden persoonallisissa kohtaamisissa, joissa korostuu arvotietoisuus. Kun ihmisen yksilöllisyyden ja erilaisuuden perustaa etsitään hänen tiedostamattomasta olemuksestaan, aliarvioidaan ihmisen vapautta.

Vaikka yleispätevien eettisten arvojen ja normien painottaminen voikin johtaa samanlaistamiseen, jos arvoja sovelletaan mekaanisesti ja vallanhaluisesti, säännöt eivät sinänsä tuhoa yksilöllisyyttä vaan ovat sen edellytys. Yksilöllisyys edellyttää kyllä luovuutta, alkuperäisyyttä ja monesti myös vastarintaa yhteiskunnan sääntöjä ja mahdollisesti myös vallitsevia moraalikäsityksiä vastaan. Mutta yksilöllisyys vaatii myös yksilöstä riippumattomien arvojen tunnustamista. Ilman tällaisia arvoja luovuus kadottaa perustan, joka antaa sille merkityksen. Yksilöllisyys edellyttää itsemäärittelyä, joka tapahtuu dialogissa muiden kanssa. Aidosta yksilöllisyydestä syntyy toispuolinen kuva, jos korostetaan pelkästään luovaa ilmaisua ja unohdetaan kokonaan arvojen tärkeys. Tai jos ymmärretään luovuus moraalinvastaisuudeksi ja unohdetaan, että luovuus toimii ihmiset toisiinsa liittävässä keskustelussa ja vuorovaikutuksessa, joka edellyttää eettistä perustaa.35 Yhdenmukaistavat taipumukset voidaan välttää, jos persoona-arvoille annetaan keskeinen asema, koska ne edellyttävät sekä yksilöllisyyttä että yleispätevyyttä. Persoonan vapaus ja itsenäisyys edellyttävät persoona-arvoja, ja ilman niitä ihmisen eheys hajoaa, tulee irralliseksi ja pirstoutuu.

Nykyinen länsimainen kulttuuri kohtelee aikaisempien vuosisatojen kulttuurisen kehityksen tuloksena syntynyttä arvotietoista ihmisyyttä samalla tavalla kuin teknikot ovat kohdelleet ilmaa, vettä, valtameriä ja metsiä. Teknikot ajattelivat että nämä luonnon elementit ovat niin laajoja ja ehtymättömiä, että niille voidaan tehdä mitä tahansa. "Kaada miljoonia tonneja jätettä valtamereen - valtameri elää edelleen." Tämä osoittautui harhakäsitykseksi. Huomaamme yhtäkkiä, että valtameri on kuolemassa, ja tämän tosiasian tiedostaminen aivan oikeutetusti saattaa ihmiset paniikkiin. Samalla tavalla arvotietoinen ihmisyys on filosofian, tieteen ja joukkotiedotuksen maailmassa alistettu lukemattomille hyökkäyksille, koska ihmiset ovat sydämessään vakuuttuneita sen kestävän nämä hyökkäykset. Siksi ihmiset katsovat voivansa kyseenalaistaa yksilöllisyyden, järjellisyyden, eettisyyden ja pyhyyden ja ylistää hulluutta, järjenvastaisuutta ja estotonta itsetoteutusta ilman eettisiä rajoja.36

Ihmiset uskovat, että se mitä vastaan he hyökkäävät kestää tämän hyökkäyksen. Mutta tällöin unohdetaan, että arvotietoinen ihmisyys vaatii määrätietoista kasvatusprosessia. Ihmisen sivistysprosessi ei ole luonnonprosessien kaltainen tapahtuma, joka toteutuu vääjäämättä. Ihminen voi tulla ihmiseksi vain tietoisen kasvatusprosessin kautta. Sivistysprosessin päämääränä on tehdä luonnonolennosta kulttuuriolento eli "inhimillinen ihminen", homo barbaruksesta homo humanus.37 Uuden sukupolven altistuessa pinnallisuuden ja arvottomuuden kulttuurille, siltä puuttuu motivaatiota nähdä arvotietoisen ihmisyyden kehittymiseen vaadittavaa vaivannäköä.

Kirjallisuus

  • Derrida, Jacque: Structure, Sign and Play in the discourse of the Human Sciences, teoksessa Richard Macksie & Eugenio Donato (toim.) The Structuralist Controversy. Baltimore: Johns Hopkins University Press, 1972.
  • Ellul, Jacques: Propaganda: The Formation of Men's Attitudes. Trans. Konrad Kellen & Jean Lerner. New York: Knopf, 1965. New York: Random House/ Vintage 1973
  • Ellul, Jacques: The New Demons. Trans. C. Edward Hopkin. London: Mowbrays, 1975.
  • Ellul, Jacques: The Betrayal of the West. Trans. Matthew J. O'Connell. New York: Seabury, 1978.
  • Ellul, Jacques: The Humiliation of the Word. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1985.
  • Ellul, Jacques: Reason for Being: A Meditation on Ecclesiastes. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1990.
  • Pascal, Blaise: Mietteitä. Suom. Martti Anhava. Helsinki: WSOY, 1996.
  • Taylor, Charles: Autenttisuuden etiikka. Suom. Timo Soukola. Helsinki: Gaudeamus, 1995.
  • von Wright, Georg Henrik: Myten om framsteget. Uddevalla: Bonniers, 2003.

Viitteet

  1. ^ Ellul 1990, s. 28-29
  2. ^ Ellul 1975, s. 95
  3. ^ Pascal 1662/1996: miete 136
  4. ^ Ellul 1975, s. 98
  5. ^ Ellul 1975, s.98-99
  6. ^ von Wright 2003, s. 27-28
  7. ^ Ellul 1975 s. 99
  8. ^ Ellul 1990, s. 65
  9. ^ Ellul 1990, s. 64
  10. ^ Ellul 1990, s. 144-145
  11. > 11,0 11,1 Ellul 1975, s. 108
  12. ^ Ellul 1975, s. 105
  13. ^ Ellul 1975, s. 105
  14. ^ von Wright 2003, s. 59
  15. ^ Ellul 1975, s. 105
  16. ^ von Wright 2003, s. 60
  17. ^ von Wright 2003, s. 61
  18. ^ Derrida 1972, s. 264-265
  19. ^ Taylor 1995, s. 89
  20. > 20,0 20,1 Ellul 1978, s. 35-36
  21. ^ Ellul 1975
  22. > 22,0 22,1 Ellul 1975, s. 126-127
  23. ^ Ellul 1975, s. 66
  24. > 24,0 24,1 Ellul 1975, s. 74-75
  25. ^ Vrt. Ellul 1975, s. 75
  26. ^ Ellul 1975, s. 76
  27. ^ Ellul 1975, s. 78
  28. ^ Ellul 1975, s. 79-80
  29. ^ Ellul 1975, s. 77
  30. ^ Ellul 1990, s. 142
  31. ^ Lainattu Hertel 1992, s. 350
  32. ^ Hertel 1992, s. 352
  33. ^ Ellul 1990, s. 142
  34. ^ Ellul 1978, s. 38
  35. ^ Taylor 1995, s. 95
  36. ^ Ellul 1978, s. 37
  37. ^ Siljander 2002, s. 32