Todistuksen taakka

ApoWikistä
Versio hetkellä 3. helmikuuta 2018 kello 09.48 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (→‎Todistustaakan ongelmia: viivan korjaus)

Usein kuulee sanottavan, ettei olematonta voi todistaa olemattomaksi. Herää kuitenkin kysymys, että voiko olevaistakaan todistaa olevaksi, jos henkilö on vakaumuksellisesti päättänyt olla uskomatta siihen?

Todistuksen taakka eli todistustaakka on periaate, jonka suppean version mukaan väitteen esittäjällä on velvollisuus todistaa väitteensä. Teistejä ajatellen ateistit ovat kehittäneet todistuksen taakkaan lisäyksen, jonka mukaan myönteisen olemassaoloväitteen esittäjällä on automaattisesti todistustaakka. Tällöin puhutaan todistuksen taakan jatketusta versiosta.

Mitä todistuksen taakka sitten käytännössä merkitsee? Jos esimerkiksi Martti väittäisi, että "Antti Tuiskulla on pää", todistuksen taakka lankeaisi Martille eli hänen olisi perusteltava väitteensä. Jos väitteen esittäjä lyyhistyy todistuksen taakan alle, tieteen pelisääntöjen mukaan hänen väitelauseensa todetaan olevan epätosi ja väitelauseen negaation eli kiellon olevan tosi. Jos siis Martti ei kykenisi todistamaan, että "Antti Tuiskulla on pää", tosi väite olisi todistuksen taakan periaatteen mukaan, että "Antti Tuiskulla ei ole päätä". Todistuksen taakka vaikuttaisi siis ihan fiksulta pelisäännöltä.

Todistuksen taakan periaatteella on ratsastanut moni, joista eräänä mainittakoon Michael Scriven. Tapio Puolimatka muotoilee Scrivenin periaatteen seuraavasti:

"- - jos ei voida esittää todistusaineistoa myönteisen väitelauseen puolesta (Jumala on olemassa), silloin kielteinen väite (Jumala ei ole olemassa) on ainoa, mikä voidaan järkevästi hyväksyä. Jos ei voida todistaa, että Jumala on olemassa, silloin voidaan tietää, että Jumala ei ole olemassa."

Tapio Puolimatka. Usko, tieto ja myytit. Sivu 24.

Todistustaakan ongelmia

Ongelmaksi todistuksen taakan periaatteessa muodostuu se, että lähes minkä tahansa väitelauseen todistaminen yksiselitteisesti todeksi on äärimmäisen vaikeaa. Esimerkiksi väitelauseen "Jumala on olemassa" puolesta on valtavasti argumentteja (eksistentialistinen, teleologinen, moraalinen, ontologinen, kosmologinen ja aksiologinen argumentti etc.), mutta koska Jumalan olemassaoloa ei voida aukottomasti todistaa1, on ateistin helppoa venkoilla ja todeta todistusaineiston Jumalan olemassaolon puolesta olevan riittämätöntä ja julistaa väitelauseen negaatio todeksi.

Toinen merkittävä ongelma on se, että todistuksen taakan periaatetta noudattamalla päästään näennäisesti totuudenmukaisiin johtopäätöksiin. Esimerkissä käsittelimme väitettä, jonka totuudenmukaisuudesta on helppoa saada riittävästi melko kiistatonta tietoa; "Antti Tuiskulla on pää." Jos oletamme tilanteen, jossa Antti Tuiskulla on pää, meidän on verraten helppoa todistaa asia, eikä näin ollen väitelauseen negaation julistaminen totuudeksi tule missään tapauksessa kysymykseen.

Kun käsiteltäväksi otetaan väitelause, joka käsittelee asiaa, josta on saatavilla heikommin yksiselitteistä tietoa, huomaamme, että väitelauseen negaatiolla on huomattava etu myönteiseen väitelauseeseen nähden. Ottakaamme esimerkiksi väitelause, jonka mukaan "G. W. Bush on hetero". Meidän on hyvin vaikeaa saada varmaa tietoa asiasta ja voimme väittää Bushin vaimoa kulissiksi jne., joten on melko helppoa päätyä lopputulokseen, jonka mukaan "G. W. Bush ei ole hetero" – ainakin liian helppoa siihen nähden, että Bush on mitä todennäköisimmin ihan oikeasti hetero. Mitä vaikeammin asiasta on saatavilla tietoa, sitä suuremmaksi väitelauseen negaation etu myönteiseen väitelauseeseen nähden kasvaa. Jos esimerkiksi väittäisin, että "jalkapallokuoriaiset ovat teistejä", emme kykenisi saamaan minkäänlaista varteenotettavaa todistusaineistoa sen puolesta, että jalkapallokuoriaiset olisivat teistejä. Näin ollen voimme siis todeta, että "jalkapallokuoriaiset eivät ole teistejä" eli "jalkapallokuoriaiset ovat ateisteja"?

Todistustaakka on kuin kuuma peruna, joka yritetään heittää vastustajalle. Todistustaakkaa ei halutakaan itselleen, koska todistustaakan sysääminen vastaväittäjälle on useissa tapauksissa huomattava etu. Ottakaamme esimerkiksi Mauri, jonka mukaan "Joosef myytiin orjaksi" ja Urpo, jonka mukaan "Joosefia ei myyty orjaksi". Jos Mauri menee lankaan ja menee möläyttämään ilmoille, että "Joosef myytiin orjaksi", hän joutuu todistuksen taakan alle. Joosefin orjaksi myyntiä on erittäin vaikeaa todistaa, joten todennäköisesti Urpo mielipiteineen voittaisi väittelyn. Jos lankaan menevä olisikin Urpo ja hän väittäisi, että "Joosefia ei myyty orjaksi", hän saisi itselleen todistuksen taakan. Sekin, ettei Joosefia myyty orjaksi, on äärimmäisen vaikeaa todistaa, joten tällöin mitä luultavimmin Mauri voittaisi väittelyn. Todistustaakka on siis nimen mukaisesti taakka, eikä lainkaan objektiivinen periaate.

Todistuksen taakkaa tarjoillaan varmasti jokaiselle, joka väittää, että "Jumala on olemassa". Lienee täysin selvää, että Jumalan olemassaolosta on hyvin vaikeaa saada tietoa. Tässä tapauksessa evidentialistinen ateisti venkoilee aivan varmasti ja toteaa hyvienkin perustelujen olevan aukollisia; jos esimerkiksi jollekulle kasvaa uusi pää irronneen tilalle, ihmisille on kehittynyt luonnollinen itsekorjausmekanismi, koska se ei voi olla ihme, koska ihmeet ovat asioita, joita ei tapahdu ja uuden pään kasvaminen ilmiselvästi tapahtui. Koska näin ollen todistusaineisto Jumalan olemassaolon puolesta on riittämätöntä, ateisti pönkittää omaa ja muiden ateistien uskoa päättelemällä tästä kaikesta, että "Jumala ei ole olemassa".

Kun ateistit sälyttivät todistuksen taakan väitteen esittäjille, teistit keksivät, että hommahan toimii myös toisin päin. Jos väitetään, että "Jumalaa ei ole olemassa", on todistustaakka väitteen esittäjällä. Fallibilismiin viitaten on mahdotonta todistaa, ettei jokin asia ole olemassa. Näin ollen todistuksen taakan periaatteen mukaan on vastaansanomattomasti selvää, että väitelauseen negaatio eli "Jumala on olemassa" on tosi. Väitelauseen "Jumala on olemassa" puolesta oli jonkin verran todisteita ja väitelauseen "Jumalaa ei ole olemassa" puolesta ei ollenkaan, voimme todeta Jumalan olevan ehdottomasti olemassa. Tulos ei varmastikaan miellytä ateisteja. Hekin varmasti ovat tyytyväisiä, jos toteamme yksimielisesti todistustaakan periaatteen suppean version toimimattomaksi.

Onko taakka myönteisen olemassaoloväitteen esittäjällä?

Evidentialistiset ateistit korjailivat todistuksen taakan periaatetta ja liittivät todistuksen taakan periaatteeseen lisäyksen, jonka mukaan todistuksen taakka on myönteisen olemassaoloväitteen esittäjällä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos väite koskee olemassaoloa, sen myönteisen muodon esittäjä on perusteluvelvollinen - kielteisiä olemassaoloväitteitä ei esitetä. Tätä perustellaan sillä, ettei minkään olemassaolemattomuutta tarvitse todistaa, koska minkään olemassaolemista ei tule olettaa, ellei siitä ole todisteita. Kuulostaa taas ihan fiksulta. Meillä ei esimerkiksi ole mitään syytä olettaa Marsissa olevan jalkapallokuoriaisia, jos meillä ei ole niistä mitään todisteita.

Laajennettu versiokaan ei ole kovinkaan edullinen ateisteille. Teistit kykenevät todistusvelvollisuudella taakoitettunakin perustelemaan Jumalan olemassaoloa melko vakuuttavasti. Itse asiassa todistustaakan periaatteen laaja versio on ateisteille erittäin epäedullinen. Ottakaamme esimerkiksi väitelause, jonka mukaan "on olemassa ainakin yksi ihminen, jota Jumala ei ole luonut". Laajennetun version mukaan todistustaakka on myönteisen olemassaoloväitteen esittäjällä, ja jos kukaan ei voi todistaa tätä väitettä oikeaksi, on Scrivenin periaatteen mukaan järkevää uskoa, että "ei ole olemassa yhtään ihmistä, jota Jumala ei ole luonut", jolloin täytyisi joko olettaa ettei ihmisiä ole lainkaan olemassa, tai sitten kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia. Ehkä ateisteille on ookoo, jos toteamme todistustaakan laajennetun versionkin kelvottomaksi?

Vaihtoehto todistuksen taakan periaatteelle

Todistuksen taakka on kaikissa muodoissaan kelvoton periaate, koska asiantiloista voidaan periaatetta noudattaen saada täysin päinvastaisia käsityksiä käsiteltävästä väitelauseesta riippuen. Jos siis toteamme todistustaakan kelvottomaksi periaatteeksi, on keksittävä parempi. Yksi vaihtoehto on vaatia perusteluja sekä väitelauseelle että väitelauseen negaatiolle ja lopuksi vertailla kumpaakin väitettä puoltavia argumentteja keskenään. Luonnollisesti tälläkään tavalla ei voida löytää absoluuttista totuutta, sillä jokainen väitteitä puoltavia argumentteja vertaileva antaa erisuuruisen painoarvon kullekin argumentille. Joka tapauksessa tällä metodilla päästään varmasti huomattavasti todellisuutta paremmin vastaaviin tuloksiin kuin todistuksen taakan periaatetta noudattaen.

Myös asioista, joista on vaikeaa saada yksiselitteistä tietoa, voidaan saada todellisuutta vastaava kuva, kun esitetään väitelause ja sen negaatio esittäen molemmille niitä puoltavat perustelut. Esimerkiksi voitaisiin ottaa väitelausepari "Jumala on olemassa" ja "Jumala ei ole olemassa". Jumalan olemassaolon puolesta voidaan esittää argumentteina mm. eksistentialistinen-, teolologinen-, moraalinen-, ontologinen-, kosmologinen sekä aksiologinen argumentti. Jumalan olemassaoloa vastaan voitaisiin esittää argumentteina mm. ateistinen alkuräjähdys, abiogeneesi sekä darvinistinen evoluutioteoria. Näin toimiessamme emme saa päinvastaisia lopputuloksia tarkastellusta väitelauseesta riippuen, vaan voimme esimerkiksi todeta molempien vaihtoehtojen olevan mahdollisia, mutta mahdollisesti toisen olevan (huomattavastikin) todennäköisempi.

Metodia, jossa arvioidaan väitettä ja väitteen negaatiota puoltavia argumentteja, kritisoidaan joskus siitä, että se mahdollistaa olemattomien asioiden olettamisen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä kuka tahansa voi väittää Joulupukin olevan olemassa, mutta kukaan tuskin olettaa sen olevan olemassa, jos yksikään todiste ei puolla väitettä. Jokaisen väitteen totuudellisuutta voidaan luonnollisesti tutkia - väitteen tutkiminen ei edellytä väitteeseen uskomista. Kyseinen metodi ei esimerkiksi aiheuta kenellekään uskoa pyöreiden neliöiden olemassaoloon, jos oletetaan, että argumentteja tulkitsevalla henkilöllä on jonkinlaisia kognitiivisia kykyjä.

Pyöreitä neliöitä on olemassa. Kielen ja logiikan säännöt eivät ole sitovia, jolloin sisäisesti ristiriitaisten asioiden olemassaoloa ei voida kieltää. Mistään ei voida tietää mitään. Nämäkään väitteet eivät siis tarkoita mitään.
Pyöreitä neliöitä ei ole olemassa. Pyöreitä neliöitä ei ole havaittu.
Neliö ei voi olla pyöreä.
Vaaleanpunaisia yksisarvisia on olemassa. Mauri haisteli liimaa ja näki sellaisen.
Vaaleanpunaisia yksisarvisia ei ole olemassa. Kukaan Maurin lisäksi ei ole nähnyt sellaisia.
Tuoleja on olemassa. Ihmiset voivat tuntea ne esim. potkimalla jalkojaan niihin.
Tuoleja ei ole olemassa. Mauri haisteli liimaa, eikä tunne kipua potkiessaan jalkojaan tuoleihin, joten ne ovat ehkä illuusioita.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

Viitteet

  1. ^ viitaten cogito-argumenttiin, vain subjektin olemassaolo on mahdollista todistaa aukottomasti