Galileo Galilei

Tätä henkilöä käsitellään ApologetiikkaWikissä, koska hänen työllään on ollut suuri merkitys tieteen kehitykselle sekä tieteen ja kristinuskon väliselle suhteelle

Galileo Galilei (15. helmikuuta 1564 Pisa, Italia – 8. tammikuuta 1642 Arcetri, Italia) oli italialainen tähtitieteilijä, filosofi ja fyysikko. Hänen merkittävimmät saavutuksensa liittyvät tieteellisen menetelmän kehitykseen aristoteelisesta nykyiseen muotoonsa. Häntä on kutsuttu tieteen, klassisen fysiikan ja tähtitieteen isäksi.

Galileon suhde Raamatun maailmankuvaan

Galileo Galilei on yksi modernin tieteen merkittävimmistä tutkijoista, joka on käyttänyt Raamatun maailmankuvasta saatuja kriteereitä oman tieteellisen teorianmuodostuksensa pohjana. Yksi keskeisistä vakaumuksista modernin luonnontieteen vallankumouksessa 1500–1700 -luvuilla oli Raamatun maailmankuvasta omaksuttu usko siihen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Voimme ottaa Galileo Galilein esimerkiksi tästä ajattelutavasta. Teoksessaan Dialogo dei due massimi sistemi del mondo (1632, ”Kahta maailman pääjärjestelmää koskeva dialogi”) sen Ensimmäisen päivän lopussa Galileo tuo korostetusti esille näkemyksen, että Jumalan kuvaksi luotuna olentona ihmisellä on kyky saada maailmankaikkeudesta luotettavaa tietoa. Tämä kyky näkyy kaikkein selvimmin matemaattisessa ajattelussa. Ihmisen matemaattinen tieto muistuttaa kaikkein läheisimmin Jumalan tietoa, vaikkakin Jumala saavuttaa tietonsa intuitiivisesti ja välittömästi ja ihminen joutuu päättelyssään etenemään askel askeleelta. Matemaattisessa ajattelussa ihminen lähestyy Jumalan tietämisen tapaa, koska ihminen sen avulla ymmärtää välttämättömiä totuuksia. Ihminen ei pelkästään tiedä, vaan hän voi olla varma tiedossaan, koska hän ymmärtää, miksi kyseinen totuus on välttämättä tosi. Matemaattisen todistuksen alueella inhimillinen ”tieto on Jumalan tiedon vertainen objektiivisessa varmuudessa, sillä matematiikassa ihminen onnistuu ymmärtämään välttämättömyyden, jota suurempaa varmuutta ei voi olla” (Galilei 1953: 103 ss.).

Galilein mukaan ihmisen matemaattinen tieto eroaa Jumalan tiedosta siinä, ettei ihminen voi tietää äärettömän monia totuuksia. Galilei ei näytä riittävästi tiedostavan sitä, että matemaattisella todistuksella on todistamattomia aksioomia. Galileon mukaan fysiikka on olennaisesti aineen maailmaan sovellettua matematiikkaa. Hän joutui puolustamaan tätä näkemystään vallitsevaa aristoteelista näkemystä vastaan. Puolustuksessaan hän vetosi raamatullisesta maailmankuvasta saamiinsa periaatteisiin. Matematiikan soveltaminen aineen maailmaan on tärkeää, koska ainoastaan matemaattinen todistus voi saavuttaa varmuuden, mitä Galileo piti tieteen ihanteena. Tällainen tiede on Galileon mukaan mahdollista ainoastaan sen näkemyksen pohjalta, että Jumala on luonut maailman tyhjästä ja luonut ihmisen kuvakseen. Tällöin Jumala on voinut aineen maailmassa ilmaista täydellisesti oman ajatuksensa. Koska Jumala on luonnon suuren kirjan tekijä, hän voi taata sen, että luonto ilmentää samaa välttämättömyyttä kuin matemaattinen kieli, jolla se on kirjoitettu. Luonto on ”Jumalan käskyjen kuuliainen toteuttaja”, niin että luonto ei koskaan riko ”sille asetettuja lakeja”. (Galilei 1957: 182.) Koska Jumala on luonut ihmisen kuvakseen, ihmismieli pystyy lukemaan luonnon matemaattista kieltä.

Koska ihmisen olemus Jumalan kuvaksi luotuna olentona toteutuu Galileon mukaan parhaiten matemaattisen tiedon ilmentämien välttämättömien totuuksien hankkimisessa, tällaisen tiedon hankkiminen luonnontieteellisen tutkimuksen avulla on itsessään moraalisesti arvokasta, niin että ihmisellä on velvollisuus etsiä tietoa. Tietoa etsiessään ihmisen varsinainen olemus pääsee oikeuksiinsa ja täydellistyy, koska hän tiedon avulla kuvastaa Jumalan luontoa, joka tietää kaiken täydellisesti. Niinpä oppi ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona johtaa tutkimuksen etiikkaan, jossa tietynlaisen tiedon hankkiminen on hyvä itsessään eikä tiedon hankkimisen merkitystä tarvitse oikeuttaa tiedon käytännöllisten sovellusten avulla. (Craig 2004: 18–22.)

Positivismin luoma myytti Galileista

Naturalismi pitää tiedettä perimmäisenä tiedollisena auktoriteettina, kun taas uskontoa se pitää tiedon ja valistuksen vastakohtana. Tieteellä ja uskonnolla ei ole tämän näkemyksen mukaan mitään yhteistä toistensa kanssa. Supranaturalismi samaistetaan usein ennakkoluuloiseen vallankäyttöön, joka rajoittaa tieteellistä ajattelua. Tämä naturalistinen kuvaus on saanut innotteita tietynlaisesta tavasta kuvata Galileo Galilein historiaa. Galileo kuvataan ihmiseksi, joka objektiivisen tiedon nimessä nousee uskonnollisten auktoriteettien ennakkoluuloisuutta vastaan. Koska Galileon tapauksessa on kyse siitä, että yksi modernin tieteen perustajista joutuu ristiriitaan yhden maailman suuren uskonnon kanssa, sitä on perinteisesti pidetty esimerkkinä konfliktista tieteen ja uskonnon välillä, tai ainakin tieteen ja kristinuskon tai tieteen ja roomalais-katolisuuden välillä. Tämän kuvan mukaisesti tieteen historiaa on kirjoitettu viimeisten parin vuosisadan ajan. Viime vuosikymmenten historiantutkimus kuitenkin kyseenalaistaa tämän kuvan. John Polkinghorne kiinnittää huomiota siihen usein unohdettuun tosiasiaan, että Galilei oli vakaumuksellinen kristitty. ”Vaikka Galileilla olikin omat hankaluutensa kirkollisten auktoriteettien kanssa, hän oli mitä ilmeisimmin aidosti uskova ihminen.” (Polkinghorne 2000: 206.) Maurice A Finocchiaro (2001: 116 ss.) tuo esille sen, että monet kirkonmiehet olivat Galileon puolella ja monet tiedemiehet suhtautuivat häneen kriittisesti. Sekä tieteen että uskonnon edustajat jakaantuivat suhtautumisessaan Galileoon. Kuka tahansa uusien ideoiden esittäjä voi joutua ristiriitaan instituutioiden kanssa, joissa valta on keskittynyt, olivatpa nämä instituutiot uskonnollisia tai tieteellisiä. Olennainen ongelma on vallan keskittymisessä ja valtaapitävien vallanhalussa.

Sellaiset kreikkalaiset oppineet kuten Aristoteles (kuvassa Raelin maalaus) ja Ptolemaios uskoivat, että maa lepäsi liikkumattomana taivaiden keskellä, ja Kuu, Aurinko sekä tähdet kiersivät sen ympäri. Tämä geosentrinen maailmankuva hallitsi läntistä kosmologiaa lähes 1500 vuotta. Galileon esittämää aurinkokeskeistä mallia vastustivat myös sen aikaiset tiedemiehet - aristotelelaiset, jotka luottivat edeltäjiensä oppeihin.

Positivistinen perinne on luonut Galileo Galileista myyttisen kuvan, jonka avulla se ajaa omaa näkemystään, jonka mukaan tiede on puolueetonta tietoa. Positivistit olettivat, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaa teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista. Positivismin oppi-isä Auguste Comte (1798–1857) hahmotteli ihmiskunnan älyllisen kehityksen etenevän kolmen kehitysvaiheen kautta, jotka ovat teologinen, metafyysinen ja positivistis-tieteellinen. Teologisessa vaiheessa ihmiset uskovat Jumalaan tai jumaliin ja hahmottavat maailmaa jumaluskon näkökulmasta. Metafyysisessä vaiheessa he tekevät laaja-alaisia oletuksia maailmankaikkeudesta ja kuvittelevat jonkin kokonaisvaltaisen idean avaavan olennaisen todellisuudesta. Positivistis-tieteellisessä vaiheessa ihmiset perustavat käsityksensä havaintoihin ja havaintojen avulla testattuihin teorioihin. Comten mukaan jokaisen erityistieteen historia voidaan jakaa näihin kolmeen perättäiseen vaiheeseen. Se, mikä erottaa teologisen ja metafyysisen vaiheen positivistis-tieteellisestä vaiheesta on, että teologinen ja metafyysinen vaihe ovat Comten mukaan täysin arvottomia tiedon näkökulmasta. Teologisen ja metafyysisen vaiheen arvo on vain siinä, että ne johtavat kolmanteen, positivistiseen vaiheeseen. Positivistis-tieteellinen vaihe edustaa Comten mielestä kehityksen huippua. Silloin ihminen lopullisesti vapautuu selityksistä, joissa vedotaan Jumalaan ja hänen toimintaansa maailmassa. Positivistista vaihetta luonnehtii pyrkimys löytää luonnon lainalaisuuksia, jotka täysin varmalla tavalla kuvaavat tosiasioiden välisiä suhteita. Todellisuuden perimmäistä olemusta koskevilla laaja-alaisilla metafyysisillä hypoteeseilla tai perimmäisten syiden etsimisellä ei voi olla mitään sijaa positiivisessa tieteessä. Comten mielestä matematiikka, fysiikka ja biologia olivat jo hänen elinaikanaan saavuttaneet positivistis-tieteellisen vaiheen, mutta ihmistieteet olivat vielä sidoksissa teologisiin ja metafyysisiin oletuksiin. Näillä alueilla oli Comten mukaan ajattelu puhdistettava teologiasta ja metafysiikasta, niin että siitä tulisi puhtaan tieteellistä.

Positivismin mukaan tieteellinen vallankumous 1600-luvulla merkitsi vapautumista todellisuuden perimmäistä luonnetta koskevista metafyysisistä olettamuksista. Tieteen historioitsija Alexandre Koyré (1892–1964) hylkää täysin tämän tulkinnan tieteellisestä vallankumouksesta. Koyrén mukaan positivismi vääristelee systemaattisesti käsityksemme tieteellisen ajattelun historiasta ja näin tehdessään se samalla haittaa tieteen edistystä. Koyré perustelee yksityiskohtaisesti, että tietyt metafyysiset käsitykset olivat välttämätön edellytys tieteellisen vallankumouksen toteutumiselle ja yleensä tieteelliselle tutkimukselle. (Cohen 1994: 85–86.)

Jo Comten aikalainen tieteenfilosofi ja tieteen historioitsija William Whewell (1794–1866), eräs modernin tieteenfilosofian ja -historian tärkeimmistä pioneereista, osoitti yksityiskohtaisesti Comten näkemysten olevan ristiriidassa sekä tieteen historian tosiasioiden että tieteenfilosofisen analyysin kanssa: ”Comten tapa järjestää tieteen kehitys toisiaan seuraaviin metafyysiseen ja positiiviseen vaiheeseen, on vastoin historian tosiasioita ja vastakkainen terveelle filosofialle.” (Whewell 1847: II 329.) Whewellin oli helppo osoittaa filosofisesti, että laaja-alaisten hypoteesien sulkeminen tieteen ulkopuolelle tekisi tieteen kehityksen mahdottomaksi. Historiallisen tutkimuksen alueella Whewell oli, jos mahdollista vieläkin ylivertaisempi Comteen nähden. Yksi aikamme johtavista tieteen historioitsijoista, H. Floris Cohen, analysoi tätä keskustelua:

Historiallisesti Whewellillä ei ollut vaikeuksia osoittaa, että Comten näkemys johtaa historian tosiasioiden karkeaan vääristelyyn ja että Comte itse asiassa vääristeli historiaa aina, kun hän uskaltautui käsittelemään menneisyyttä. (Cohen 1994: 36.)

Whewell osoittaa, että Galilei, Kepler, Gassendi ja muut mekaanisen filosofian isät perustautuvat yhtä paljon todellisuuden perimmäistä olemusta koskeviin laaja-alaisiin (metafyysisiin) olettamuksiin kuin vastustajansa. ”Pääerona on se, että heidän metafysiikkansa on parempaa, se on paremmin yhteensopiva metafyysisen totuuden kanssa.” (Whewell 1847: II 379) Toisessa yhteydessä Whewell kirjoittaa: ”Fysiikan keksijät eivät eroa hedelmättömistä spekuloijista siinä, ettei heidän päässään ollut metafysiikkaa, vaan siinä, että he tukeutuivat hyvään metafysiikkaan ja heidän vastustajansa huonoon. Fysiikan keksijät säilyttivät yhteyden metafyysisten ja fysikaalisten käsitystensä välillä sen sijaan, että olisivat pitäneet nämä kaksi erillään toisistaan.” (Whewell 1847: I x) Comten tulkinta tieteen historiasta ei ole ainoastaan väärä, vaan sillä on tuhoisia seurauksia tieteelliseen tutkimukseen sovellettuna:

Metafyysiset keskustelut ovat olleet olennaisia askeleita jokaisen tieteen kehityksessä. Jos keinotekoisesti hylkäämme kaikki nämä osat tieteen historiasta hyödyttöminä ja merkityksettöminä ja katsomme niiden kuuluvan tiedon ensimmäisiin karkeisiin yrityksiin, emme ainoastaan vääristele sitä, miten asiat ovat edenneet, vaan vääristelemme kaikkein selvimpiä tosiasioita. (Whewell 1847: II 329)

Whewell perustelee tätä väitettään osoittamalla lukuisia perustavia virheitä Comten selonteossa siitä, miten Kepler päätyi tieteellisiin johtopäätöksiinsä. Hän lopettaa analyysinsa kommenttiin, jonka mukaan Keplerin teoksissa ei löydy mitään tukea Comten kuvaukselle. Whewell käsitteli yksityiskohtaisesti Comten kirjaa Cours de philosophie positive (1830–1842) ja ”repi sen kaksi ensimmäistä osaa kappaleiksi omalla hiljaisella, sivistyneellä ja ilmeettömällä tavallaan” (Cohen 1994: 35).

Huolimatta siitä, että Whewell pystyi yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti osoittamaan Comten näkemykset vääriksi, Comten vääristelty kuvaus tieteen historiasta jäi vallitsevaksi ja Whewellin kritiikki unohdettiin. H. Floris Cohen kommentoi tätä valitettavaa prosessia:

Tällä huvittavalla ja näennäisesti viattomalla tieteen historiografian tapahtumalla on tärkeä merkitys. Sen merkitys on siinä, että Comten ja lukemattomien myöhempien positivistien karkeista vääristelyistä tulee tieteen historiografian hallitsevia piirteitä pitkäksi aikaa tulevaisuuteen. Whewell on niin huolellinen ja tunnontarkka historioitsija kuin voidaan ajatella jonkun olevan tuona aikana. Kirjoittaessaan minkä tahansa tieteen historiaa, hän viittasi yksityiskohtaisen tarkasti käytettävissään oleviin lähteisiin, eikä hän kärsinyt positivismin taipumuksesta viitata menneisiin menestyksiin ja jättää monet tieteen historiassa niin tavalliset virheet, umpikujat ja epäonnistumiset huomiotta. Hänen kaunis huomautuksensa voidaan lukea positivismin vastaisena manifestina: ”Se, että keksinnöt jälkeenpäin näyttävät luonnostaan lankeavilta, on harhaa, jonka valtaan meillä on taipumus joutua monien kaikkein tärkeimpien periaatteiden osalta.” (Cohen 1994: 37.)

Harva jaksoi lukea Whewellin tuhansien sivujen pituista yksityiskohtaista analyysia eri tieteiden kehityksestä. Comten helppotajuinen kuvaus vetosi ihmisten ennakkoluuloihin ja sai länsimaisen kulttuurin valtaansa. Nykypäivän yliopisto-opetuksessa on edelleen tavallista kuulla ja lukea viittauksia Comten teoriaan ilman kriittistä analyysia. Ei siis ole ihme, että Comten vääristelyt vielä tänä päivänäkin hallitsevat kansanomaista käsitystä tieteestä huolimatta siitä, että tieteen historian tutkimus on päätynyt tukemaan ja tarkentamaan Whewellin huolellista analyysia.

Tärkeä merkitys Comten alkeellisten näkemysten levittämisessä ja soveltamisessa oli Ernst Machilla (1838–1916), toisella positivismin suurella oppi-isällä. Hän käsitteli lähteitään karkealla ja kypsymättömällä tavalla, projisoi niihin oman positivistisen filosofiansa ja pyrki tällä tavalla poistamaan metafysiikan tieteestä. Hän projisoi oman empiristisen filosofiansa mekaniikan historiaan kirjassaan Die Mechanik in ihrer Entwickelung historisch-kritisch dargestellt (1883), jonka vaikutus ulottuu meidän päiviimme saakka. Hän asetti Galileo Galilein keskeiseen asemaan modernin fysiikan synnyssä ja kuvasi hänet omien tieteenfilosofisten ennakkoluulojensa mukaiseksi tutkijaksi.

Galileo oli nyt näennäisesti hyvin dokumentoidulla tavalla tehty uuden fysiikan ensimmäisen vaiheen keskeisen huomion kohteeksi. Samaan aikaan tämä kohde sai selkeän värityksen Machin oman tiedekäsityksen pohjalta. Tämä Machin tiedekäsitys sopii edelleen hyvin monien filosofisesti ja historiallisesti kouluttamattomien tieteentekijöiden ennakkoluuloihin oman ammattialansa luonteesta. Jokin aika sitten Dudley Shapere keräsi hupaisan kokoelman lausumia, joita aikamme fysiikan oppikirjojen ”historiallisissa” johdannoissa esitetään Galileosta. Tämän selonteon huomiota herättävä asia oli, että lähes kaikki näistä pintapuolisista lausumista palautuvat siihen, mitä Machilla oli sanottavanaan Galileosta mekaniikkaa käsittelevässä kirjassaan. (Cohen 1994: 41.)

Projisoimalla omat metodologiset näkemyksensä Galileoon, Mach loi Galileosta myyttisen hahmon, jonka avulla levitettiin positivistista tieteisuskoa. Tämä myytti elää vahvana kulttuurissamme vielä tänäkin päivänä. Positivistinen mielikuva tieteestä vetoaa tieteentekijöihin, koska se ”sopii niin hyvin tieteentekijöiden lähes synnynnäisiin ennakkoluuloihin” (Cohen 1994: 39.)

Paitsi että tieteen historian tutkimus on kääntynyt pois positivismin tieteen historialle antamasta tulkinnasta, positivistinen käsitys on myös kyseenalaistettu tieteenfilosofisessa keskustelussa. Tieteentekijät eivät tee työtään riippumattomina maailmankatsomuksellisista lähtökohdistaan. He eivät toimi irrallaan todellisuuden luonnetta koskevista intuitioista ja uskomuksista. Tieteen ja ei-tieteen välistä rajaviivaa ei ole pystytty määrittelemään maailmankatsomuksellisesti neutraalilla tavalla. Erilaisista filosofisista ja maailmankatsomuksellisista lähtökohdista tieteellisen tutkimuksen luonne ymmärretään eri tavoin, ja siten myös rajaviiva tieteen ja ei-tieteen välillä vedetään eri tavoin.