Tutkimusohjelma

Tutkimusohjelma rajaa sen, mitä pidetään pätevänä todistusaineistona ja mistä on mahdollista saada tietoa. Jokainen tutkimusohjelma pitää joitakin tiedon lähteitä itsensä oikeuttavina. Näihin tiedon lähteisiin uskotaan, ilman että niiden luotettavuutta pystytään todistamaan ulkoapäin sellaisen tosiasia-aineiston valossa, joka on hankittu jonkin toisen tiedon lähteen pohjalta. Tutkimusohjelmilta kuitenkin edellytetään, etteivät niiden käyttämät tiedon lähteet johda ristiriitaisiin tuloksiin ja siten kumoa itseään.

Kirjassaan World Without Design¹ Michael C. Rea argumentoi, että tieteessä ja filosofiassa on tällä hetkellä ainakin kolme varteenotettavaa tutkimusohjelmaa: naturalismi, intuitionismi ja supranaturalismi. Tutkimusohjelma määrittelee, mitä pidetään luotettavan tiedon lähteenä. Naturalismin mukaan luotettavan tiedon lähteenä on ainoastaan luonnontieteellisen menetelmän avulla saatava tieto eli luotettavina tiedon lähteinä pidetään havaintoa, muistia, järjellistä päättelyä ja erilaisia teorian valinnan kriteereitä. Intuitionismissa tiedon lähteenä on lisäksi rationaalinen intuitio, ehkä myös eettinen intuitio. Supranaturalismissa luotettavan tiedon lähteenä on tieteellisen tiedon, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi uskonnollinen kokemus ja ilmoitustieto.

Kaikessa tutkimuksessa, sekä arkielämässä että tieteessä, on ratkaistava, mitä tiedon hankkimisen tapoja pidetään luotettavina. Tätä ratkaisua ihmiset eivät useinkaan tee tietoisesti, vaan he päätyvät luonnostaan pitämään joitakin tiedon lähteitä luotettavina ja nojautumaan niihin. Vielä harvemmin ihmiset tietoisesti perustelevat tiettyjen tiedon lähteiden luotettavuutta, koska tällainen perustelu joutuu aina nojautumaan joihinkin tiedon lähteisiin, joiden luotettavuus on oletettava perustelun lähtökohdaksi. Niinpä ihmiset ohjautuvat intuitiivisesti tai kulttuurisesti sen osalta, mihin tiedon lähteisiin he luonnostaan turvautuvat pyrkiessään hankkimaan tietoa.

Naturalistinen tutkimusohjelma

Arkielämän esimerkki voi valaista tutkimusohjelman käsitettä. Jos esimerkiksi epäilen sairastuneeni influenssaan, nojaudun aluksi omiin havaintoihini, muistiini ja päättelykykyyni. Turvaudun havaintoihini esimerkiksi siten, että luen kuumemittarin lukemaa tai tarkkailen omia ruumiillisia tuntemuksiani. Jos valaistusolosuhteet ovat hyvät, en yleensä epäile näköhavaintoani kuumemittarin lukemasta, vaan pidän havaintoa luotettavana tiedon lähteenä ilman erityisiä perusteluja. Turvaudun muistiini miettiessäni, milloin oireet alkoivat ja millä tavalla ne ovat kehittyneet. Pidän muistia itsenäisenä tiedon lähteenä, jota ei tarvitse perustella muilla tiedon lähteillä. Turvaudun päättelykykyyni, kun yhdistelen näitä tietoja käsityksiini influenssan tyypillisistä oireista. En yleensä kyseenalaista sitä, että järjellinen päättely auttaa järjestämään havaintojen kautta saatua kuvaa todellisuuden asioidentiloista. Ajattelemme luonnostamme, että järki auttaa todellisuuden järjestyksen selville saamisessa. Jos tältä pohjalta uskon tarvitsevani lääkkeitä tai muuta hoitoa, turvaudun todennäköisesti lääkärin tiedolliseen auktoriteettiin. Neuvottelen asiasta lääkärin kanssa ja päädymme yhdessä johonkin ratkaisuun sairauden diagnoosin ja hoidon osalta. Oma tutkimusohjelmani tämän tiedollisen ongelman osalta muodostuu tällöin näiden tiedonlähteiden yhdistelmästä. Tämä esimerkki antaa meille karkean kuvan niistä tiedonhankinnan lähteistä, joita pidetään oikeutettuina naturalistisessa tutkimusohjelmassa. Tutkimusohjelmaa, joka muodostuu havainnoista, muistista, päättelystä ja teorian valinnan kriteereistä kutsutaan naturalistiseksi.

Intuitionistinen tutkimusohjelma

Toisena esimerkkinä tilanteesta, jossa joudumme nojautumaan erilaisiin tiedonlähteisiin, on seuraavankaltainen eettinen ongelma. Oletetaan, että minulla on syytä uskoa, että parhaan ystäväni puoliso pettää häntä. Joudun pohtimaan, tulisiko minun kertoa asiasta ystävälleni vai pitää asia häneltä salassa. Tällöin joudun pohtimaan kysymystä, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa. Tämän kysymyksen osalta joudun havainnon, muistin ja rationaalisen päättelyn lisäksi nojautumaan eettisiin intuitioihini, omiin intuitiivisiin käsityksiini siitä, mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, arvokasta tai arvotonta. Miten suuri arvo on totuudella? Miten vahingollista olisi, jos herättäisin ystäväni epäilykset turhaan? Olisiko hän onnellisempi, jos hän ei tietäisi uskottomuudesta, vaikka se olisikin totta? Tällaisen kysymyksen kohdalla pelkät havainnot, muisti tai rationaalinen päättely ei tarjoa minulle riittävästi tietoa. Tarvitsen käsityksen siitä, millaista on hyvä elämä. Voiko ihminen elää hyvää elämää, vaikka hänelle läheinen ihminen pettää häntä, jos hän on tästä petoksesta tietämätön? Joudun pohtimaan, onko minun oltava ehdottoman rehellinen silloinkin, kun totuus tuottaa toiselle mielipahaa. Joudun intuitiivisesti asettamaan tärkeysjärjestykseen toisen hyvinvoinnista huolehtimisen ja totuudenmukaisuuden arvot. Joudun pohtimaan, minkälaisen merkityksen annan totuudelle hyvinvoinnin edellytyksenä. Tällaista rationaalisiin ja eettisiin intuitioihin luotettavana tiedonlähteenä nojautuvaa tutkimusohjelmaa kutsutaan intuitionistiseksi.

Intuitionismin mukaan kokemuksen käsite pitää ymmärtää paljon laajemmin kuin naturalismissa. Kokemukseen ei kuulu pelkästään aistihavaintoja, joiden oikeellisuus voidaan julkisesti tarkistaa. Kokemukseen kuuluu myös erilaisia arvointuitioita. Tällaisia arvointuitioita ovat esimerkiksi rationaaliset, moraaliset ja esteettiset intuitiot.

Rationaalinen intuitio tarkoittaa tässä yhteydessä intuitiivista kokemusta joidenkin väitteiden välttämättömästä totuudesta². Monet ihmiset kokevat esimerkiksi seuraavat väitteet välttämättä tosiksi: "Mitkään kaksi aineellista esinettä eivät voi olla samassa paikassa yhtä aikaa", "Jos Sokrates on olemassa, hän osaa ajatella", "Kukaan ei ole vastuussa siitä, mitä hänellä ei ollut mahdollisuutta olla tekemättä", "On moraalisesti väärin tarkoituksellisesti tuottaa toiselle tarpeetonta kärsimystä". Näitä väitteitä ei ole mahdollista todistaa oikeiksi pelkkien havaintojen pohjalta. Olisi loputon tehtävä yrittää todistaa havaintojen perusteella oikeaksi esimerkiksi väitettä "Mitkään kaksi aineellista esinettä eivät voi olla samassa paikassa yhtä aikaa". Kuitenkin väitteen totuus on intuitiivisesti selvä.

Intuitionistisen tutkimusohjelman mukaan nämä intuitiot tarjoavat tietoa todellisuudesta, jota tulisi käyttää hyväksi tieteessä. Intuitionismin mukaan erityisesti ihmistieteellinen tutkimus kohdistuu liian kehällisiin asioihin, jos se perustaa tutkimuksensa pelkästään aistihavaintoihin sekä rationaalisiin ja käsitteellisiin totuuksiin.

Rationaalisella intuitiolla on merkitystä myös luonnontieteelle, koska pelkkä empiirinen tieto ei anna riittävää tietoa aineellisten objektien luontaisista ominaisuuksista, vaan siihen tarvitaan rationaalista intuitiota. Intuitio tarjoaa tietoa siitä, millä tavalla aineellinen maailma jakautuu objekteihin. Intuitionismin ongelmana on pystyä oikeuttamaan usko intuition luotettavuuteen ilman supranaturalistista lähtökohtaa.

Supranaturalistinen tutkimusohjelma

Naturalistisen ja intuitionistisen tutkimusohjelman lisäksi puhutaan tavallisesti myös kolmannesta tutkimusohjelmasta, jota nimitetään supranaturalistiseksi. Sen mukaan tiedon lähteenä on havainnon, muistin, järjellisen päättelyn, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi myös kokemuksellinen yhteys ihmisen ja koko maailmankaikkeuden alkuperään, Jumalaan.

Tätä tutkimusohjelmaa voidaan konkretisoida kehittelemällä edelleen yllä kuvattua esimerkkiä ystävän puolisoon kohdistuvista epäilyistä. Pyrkiessäni toimimaan arvointuitioideni pohjalta joudun pohtimaan mahdollisuutta, että arvointuitioni saattavat vääristyä omien asenteideni vaikutuksesta. Etsiessäni oikeaa suhtautumista ongelmaan joudun arvioimaan omia asenteitani ja sitä, miten ne mahdollisesti vääristävät havaintojani ja tulkintojani. Etsin sellaista tietolähdettä tai näkökulmaa, josta käsin voisin arvioida omia motiivejani ja saada kriittisen näkökulman omiin asenteellisiin vääristymiini. Tällöin kohtaan tutkimuksen taustalla vaikuttavan itsetuntemuksen ongelman. Sekä arkielämän että tieteen ongelmia ratkoessani joudun tarkastelemaan asioita jostakin näkökulmasta, ja ainoastaan itsetuntemus tekee minulle mahdolliseksi kriittisesti tarkastella omaa näkökulmaani ja siihen liittyviä vääristymiä. Millä tavalla voisin saada käsityksen motiivieni ja arvointuitioideni vääristymisestä, kun muodostan käsitykseni näiden samojen motiivien ja arvointuitioiden ohjaamana?

Voidakseni arvioida omia motiivejani ja intuitioitani tarvitsen vuorovaikutusta muiden kanssa. Mutta vuorovaikutus muiden ihmisten, jonkin ryhmän tai yhteisön kanssa ei kokonaan ratkaise itsetuntemuksen ongelmaa. Muut ihmiset kärsivät samanlaisista rajoituksista kuin mistä itsekin kärsin. Saamani palaute on aina puutteellista ja osin vääristynyttä. Voidakseni tuntea itseni tarvitsen totuudenmukaista palautetta sellaiselta persoonalta, joka tuntee minut täysin ja joka on täydellisen hyvä. Tällaisen kokemuksellisen yhteyden valossa pystyn suhtautumaan itsekriittisesti omiin motiiveihini ja intuitioihini. Motivoiko haluani kertoa esimerkiksi se, että haluan kostaa naiselle, joka pettää ystäväni luottamuksen? Tiedostaessani, että asenteeni ystävääni ja hänen puolisoonsa ei välttämättä ole täysin oikea, huomaan itsetuntemuksen olevan edellytys sille, että pystyn tekemään oikeutta kaikille asiaa koskeville tosiasioille. Ongelman järkevä ratkaisu edellyttää kykyä suhteuttaa eri tosiasiat toisiinsa sillä tavalla, että annan tärkeimmille asioille suuremman painoarvon.

Voidakseni tehdä oikean tiedollisen ratkaisun, tarvitsen tietoa omista motiiveistani. Tarvitsen kriittisen näkökulman omaan tapaani tarkastella asioita, omiin salattuihin motiiveihini, jotka vaikuttavat kaiken tiedonhankinnan taustalla. Tarvitsen persoonallisen kosketuksen sellaiseen persoonaan, joka voi antaa minulle asianmukaista palautetta siitä, millainen olen ja millainen minun pitäisi olla. Tällaisen olennon tulisi tuntea minut täysin ja suhtautua minuun täydellisen hyvyyden pohjalta. Vain täydellisen hyvä ja kaikkitietävä olento voi antaa minulle tämän tiedon. Perinteisen teistisen supranaturalismin mukaan itsetuntemus edellyttää Jumalan tuntemista. Persoonallinen suhde täydellisen hyvään olentoon antaa ihmiselle näkökulman omaan pahuuteensa, omiin ennakkoluuloihinsa ja vääristäviin asenteisiinsa. Itsetuntemuksen kasvun edellytyksenä on, että tämä suhde on aidon kokemuksellinen niin, ettei ihminen toimi pelkästään omien fantasioidensa ja mielikuviensa pohjalta, jolloin hän ei tietenkään voisi vapautua omien motiiviensa kehästä vaan jäisi niiden vangiksi ja ilmentäisi niitä vain eri muodossa. Minulla on ehkä syytä uskoa, että ystäväni puoliso pettää häntä, mutta olen voinut tulkita havaintoni väärin. Vaikka olisin tulkinnut havaintoni oikein, minun täytyy pystyä suhteuttamaan se laajempaan kokonaisuuteen ja ymmärtää sen merkitys suhteessa kaikkiin muihin asiaan vaikuttaviin tekijöihin.

Turvautuminen Jumalan apuun ei merkitse sitä, ettenkö edelleen käyttäisi havaintoa, muistia, järjellistä päättelyä, rationaalisia ja eettisiä intuitioita ja kriittistä keskustelua tutkimusongelmani ratkaisussa. Kysymys on siitä, että Jumalaan turvautumalla etsin näille älyllisille kyvyilleni oikeaa orientaatiota. Etsin sitä, että osaisin erottaa olennaisen epäolennaisesta, tärkeän vähemmän tärkeästä ja etten tekisi virheitä havaintojani tulkitessani. Samalla etsin itselleni oikeaa mielenlaatua, että etsisin totuutta sen itsensä takia, haluaisin kaikille asianosaisille hyvää niin, etteivät toimintaani ohjaisi kyseenalaiset motiivit. Tarvitsen kriittisen tarkastelukulman omien älyllisten kykyjeni rakenteisiin ja mahdollisuuksiin. Inhimilliselle tieteelle ja yleensä tiedonhankinnalle on vaaraksi sokaistua omien mahdollisuuksiensa suhteen.

Tieto Jumalasta auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Jos ihminen ei tunne alkuperäänsä, hän ei ymmärrä itseään eikä tiedosta omien ennakkoluulojensa vääristävää vaikutusta tiedollisiin prosesseihinsa. Kaikki inhimillinen tieto perustuu itseymmärrykseen, joka puolestaan perustuu yksilön ymmärrykseen omasta alkuperästään ja elämänsä tarkoituksesta. Niinpä inhimillinen tieto pohjautuu perimmältään maailmankatsomuksellisiin ja uskonnollisiin käsityksiin. Oletukset olemassaolon alkuperästä, tarkoituksesta ja järjestyksestä hahmottavat ja jäsentävät ihmisen näkemystä välittömän kokemuksen kautta avautuvasta todellisuudesta. Perimmäistä todellisuutta koskevat uskomukset ovat sivistyksen perusta, koska niistä käsin tulkitaan kaikki muu tieto: yksittäiset tiedot sijoitetaan osaksi kokonaisuutta. Ne ovat lähtökohtana sekä ihmisen itseymmärrykselle että koko maailmankaikkeuden ymmärtämiselle.

Naturalistinen hegemonia

Naturalistinen tutkimusohjelma on tällä hetkellä vallitseva tieteessä. Sitä pidetään usein itsestään selvänä lähtökohtana tieteelle. Tämä näkemys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa. Vaikka naturalismi onkin tällä hetkellä vallitseva tutkimusohjelma tieteessä, ei ole mitään järjellisesti pakottavaa syytä olla naturalisti, koska tutkimusohjelmia ei voida rationaalisesti sitovassa mielessä oikeuttaa.³

Naturalistit pitävät tiedettä itsensä oikeuttavana ja olettavat, että ainoastaan tiede on itsensä oikeuttava. Tieteen lähtökohtana ovat puolestaan empiiriset menettelytavat ja niiden pohjana oleva empiirinen kokemus, havaintotieto. Tämä naturalistinen näkemys voidaan kyseenalaistaa. Vaikka ei ehkä kaivatakaan ulkoista todistusaineistoa sille, että empiiriset menettelytavat johtavat oikeutettuihin uskomuksiin, tarvitaan oikeutusta väitteelle, että pelkästään empiiriset menettelytavat johtavat oikeutettuihin uskomuksiin. Tällaista oikeutusta ei ole mahdollista antaa pelkästään tukeutumalla empiirisiin lähestymistapoihin.⁴ Ei ole mahdollista todistaa naturalistisen tutkimusohjelman perusoletusta, että luotettavia tiedon lähteitä ovat ainoastaan havainto, muisti ja rationaalinen päättely. Kaikki rationaalinen oikeutus tai todistelu tapahtuu tietyn tutkimusohjelman sisällä, sen tarjoamasta todistusaineistosta käsin. Niinpä pyrkimys tutkimusohjelman oikeuttamiseen olettaa sen, mitä se pyrkii todistamaan, koska oikeutus tapahtuu kyseisen tutkimusohjelman ehdoilla. Naturalistit perustelevat käsityksiään vetoamalla havaintoon, muistiin ja järjelliseen päättelyyn, mutta he eivät pysty näistä lähtökohdista käsin todistamaan, etteivät esimerkiksi eettinen intuitio tai uskonnollinen kokemus ole luotettavia tiedon lähteitä.

Tutkimusohjelmia ei aina valita tietoisesti, vaan monet tiedostamattomat tekijät ohjaavat valintaa. Sikäli kuin valinta tapahtuu tietoisesti, sitä voidaan perustella lähinnä vetoamalla käytännöllisiin näkökohtiin. Valinta perustuu arvioon tutkimusohjelmien kyvystä saattaa tutkija kosketuksiin todellisuuden kanssa. Rea¹ argumentoi, että naturalistinen tutkimusohjelma rajoittaa tarpeettomasti saavutettavissa olevan tiedon alaa. Niinpä on olemassa käytännöllisiä syitä hylätä naturalistinen tutkimusohjelma ja korvata se supranaturalistisella tutkimusohjelmalla.

Metodologisen naturalismin periaatetta tieteellisen metodin ensisijaisuudesta ei ole mahdollista perustella tieteen pohjalta. Tieteen metodien avulla on mahdollista päätellä, millä tavalla havainnot suhteutuvat toisiinsa. Tieteen metodien pohjalta ei kuitenkaan ole mahdollista saada tietoa siitä, miten hyvin havainnot antavat luotettavaa tietoa todellisuudesta. Tieteen pohjalta ei ole mahdollista vastata kysymykseen, mitä nuo havainnot edustavat, antavatko ne oikeaa tietoa siitä, mitä ne edustavat, ja edustavatko ne mitään todellista. Naturalisti ei voi omista lähtökohdistaan väittää tietävänsä, että havainnot välittävät meille luotettavaa tietoa todellisuudesta. Tieteen tehtävänä on ainoastaan yhdistellä havaintoja ja päätellä lainalaisuuksia tältä pohjalta. Tiede ei voi saada tietoa todellisuudesta muuta kuin havaintojen välityksellä eikä se siksi pysty ottamaan kantaa siihen, miten hyvin havainnot edustavat todellisuutta.⁵ Käytännössä tiede joutuu olettamaan, että havainnot antavat luotettavaa tietoa todellisuudesta, koska ilman tätä oletusta suuri osa tieteen mielekkyydestä katoaa. Tämän oletuksen perustelut kuitenkin täytyy saada tieteen ulkopuolelta jo ennen kuin tiedettä aletaan harjoittaa.

Katso myös:

• Naturalistinen tutkimusohjelma
• Supranaturalistinen tutkimusohjelma

Lähteet

• Rea, Michael C.: World Without Design. Clarendon Press, 2002. 0-19-924760-9.