Francis Bacon

Francis Bacon
Francis Bacon, Viscount St Alban from NPG (2).jpg
Syntynyt 22 Tammikuuta 1561(1561-01-22)
Lontoo, Englanti
Kuollut 9 Huhtikuuta 1626 (65 vuotiiana)
Highgate, Englanti
Saavutukset mm. Novum Organum Scientarium (Tieteiden uusi työkalu), Advancement of Learning (Oppineisuuden edistäminen), Essays (Filosofiset mietelmät), Sylva Sylvarum (Metsien metsä)
Tätä henkilöä käsitellään ApologetiikkaWikissä, koska hänen työllään on ollut suuri merkitys tieteen kehitykselle sekä tieteen ja kristinuskon väliselle suhteelle


Sir Francis Bacon (22. tammikuuta 1561 – 9. huhtikuuta 1626) oli englantilainen yleisnero: kirjailija, lakimies, filosofi ja valtiomies. Bacon otti elämäntehtäväkseen uudistaa kaikki tieteet ja hänen ajatuksensa ovat monien tieteellisten ja filosofisten suuntauksien pohjana.

Raamatullisen maailmankuvan vaikutus Baconin tutkimukseen

Bacon tukeutui ensinnäkin Raamatun luomiskäsitykseen, johon sisältyy ajatus Jumalasta luonnonlakien säätäjänä. Raamatun kirjoittajat näkivät maailman lainalaisuudet suorana ilmauksena Jumalan tahdosta ja sanasta. Koska Jumala on luonnon lakien säätäjä ja ylläpitäjä, hän on aktiivinen kaikkialla siellä, missä luonnonlait vaikuttavat. Luonnonlakien pysyvyys ja universaalisuus on riippuvaista Jumalan tahdosta.

Bacon kirjoittaa 1600-luvun alussa osana omaa uskontunnustustaan.

Jumala – – loi taivaan ja maan ja kaikki niiden joukot ja antoi niille pysyvät ja ikuiset lait. – – Luonnon lait pysyvät ja hallitsevat vääjäämättä maailman loppuun asti. Ne tulivat voimaan, kun Jumala ensin lepäsi töistään ja lopetti luomistyönsä.

Francis Bacon1

Useat tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että juutalais-kristilliselle kulttuurille ominainen luonnonlain käsite on ollut tärkeä luonnontieteen kehityksen kannalta. Tätä puolta asiasta on tuonut esille esimerkiksi unkarilaissyntyinen tieteenfilosofi ja tieteenhistorioitsija Stanley L. Jaki. Analysoidessaan varhaisen modernin tieteen syntyä kristillisessä kulttuurissa ja sitä tosiasiaa, ettei moderni luonnontiede kehittynyt missään ei-kristillisessä kulttuurissa, Jaki esittää väitteen, että nimenomaan kristillinen oppi luomisesta ja sille ominainen luonnonlain käsite tarjosivat älyllisen ilmapiirin, joka teki modernin luonnontieteen synnyn mahdolliseksi. 1200-luvulle tultaessa usko raamatulliseen luomisajatteluun oli täysin integroitunut länsimaiseen kulttuuriin ja oli synnyttänyt siinä tärkeitä oivalluksia, joilla oli myönteinen vaikutus modernin luonnontieteen syntyyn. Tällä tavalla kristinusko oli modernin luonnontieteen välttämätön edellytys.

Tieteellinen kehitys pysähtyi poikkeuksetta paikalleen suurissa kulttuureissa, jotka eivät onnistuneet muotoilemaan fysikaalisen lain eli luonnonlain käsitettä. Niille oli ominaista teologia, johon ei kuulunut uskoa persoonalliseen, rationaaliseen, ehdottoman tuonpuoleiseen Lainantajaan tai Luojaan. Niiden kosmologia heijasteli panteistista tai animistista käsitystä luonnosta, joka oli kietoutunut jatkuvaan ja väistämättömään kiertokulkuun. Tieteellinen tutkimus löysi hedelmällisen kasvualustan vasta, kun tämä usko persoonalliseen, rationaaliseen Luojaan oli todella läpitunkenut kokonaisen kulttuurin alkaen keskiajan vuosisadoista.

Stanley L. Jaki2

Oxfordin yliopiston tieteen ja uskonnon professorin Peter Harrisonin mukaan tieteelliset tutkimusmetodit kehitettiin alun perin tekniikoiksi, joiden tarkoituksena oli lieventää ihmisen synnin aiheuttamaa tiedollista vauriota. Luoja oli alun perin suunnitellut ihmismielen totuuden tuntemista varten. Syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen älylliset kyvyt olivat vaurioituneet. Ihmismielen ajateltiin tulevan paremmin varustetuksi totuuden löytämiseen, jos tulisi mahdolliseksi tunnistaa ja neutralisoida syntiinlankeemuksen seurauksena syntyneet esteet totuuden tuntemiselle. Modernin tieteen kehitystä inspiroi ajatus siitä, että tiede voisi olla keino uudelleen saavuttaa jotakin siitä luontoa koskevasta tiedosta, joka Aadamilla oli kerran ollut.

Francis Bacon piti tiedettä keinona palauttaa tai korjata syntiinlankeemuksen seurauksena tapahtunutta tiedon menetystä.3 Baconin mukaan syntiinlankeemuksen seurauksena syntyneiden erehdysten korjaaminen olisi mahdollista ainoastaan, jos tieto voitaisiin ”vapauttaa siitä myrkystä, jonka käärme oli siihen valanut.”4 Royal Societyn jäsen Joseph Glanvill selitti, että tietoa ei voitaisi asettaa varmalle perustalle, ennen kuin olisi annettu täysi selonteko tietämättömyyden syistä, jotka juontavat perimmältään syntiinlankeemukseen. Näin teologisilla näkökohdilla ihmisen syntiinlankeemuksesta oli keskeinen merkitys uuden tieteellisen menetelmän kehittämisessä.5

Bacon (1561–1626) kirjoitti ihmisen turhamaisuuden ongelmasta ja kuvaa sitä, miten kärsimättömyys, ylpeys, röyhkeys ja ihmisten suosion tavoittelu voivat viedä ajattelua harhaan.

Inhimillinen ymmärrys ei ole kylmä valo, vaan sen täyttää halu ja tunne, jotka synnyttävät "toiveajatteluun perustuvan tieteen". Sillä ihminen uskoo mieluiten sen minkä hän toivoo olevan totta. Hän torjuu vaikeudet, koska hän on liian kärsimätön tutkiakseen asiaa, asialliset käsitykset koska ne rajoittavat toivoa, Luonnon syvemmät osat taikauskonsa takia, kokemuksen valon röyhkeytensä ja ylpeytensä takia, ettei hänen mielensä näyttäisi askartelevan vähäpätöisten ja ohimenevien asioiden kanssa, asiat, jotka ovat kummallisia ja kaikkien odotusten vastaisia, yleisen mielipiteen takia. Lyhyesti sanoen tunne lukemattomilla, usein näkymättömillä tavoilla ulottuu ja vaikuttaa ymmärrykseen.

Francis Bacon6

Tutkijankin näkökulma todellisuuteen vääristyy oman edun tavoittelun ja ylpeyden vaikutuksesta. Totuuden löytäminen edellyttää nöyryyttä, rohkeutta ja peräänantamattomuutta.

Baconin näkemyksen mukaan ihmisen ylpeys estää häntä tekemästä oikeutta tosiasioille, silloin kun ne ovat ristiriidassa hänen lempioppiensa kanssa.

Me jäljittelemme ensimmäisten vanhempiemme syntejä – – He halusivat olla Jumalan kaltaisia, mutta heidän jälkeläisensä haluavat olla vielä suurempia. Sillä me luomme maailmoita ja ohjaamme ja hallitsemme luontoa. Me haluamme, että kaikki asiat ovat sellaisia kuin me typeryydessämme ajattelemme, että niiden pitäisi olla, eikä niin kuin näyttää sopivimmalta jumalallisesta viisaudesta, tai niin kuin niiden havaitaan itse asiassa olevan – – me selvästi painamme oman leimamme luotuihin olentoihin ja Jumalan tekoihin, sen sijaan että huolellisesti tutkisimme ja löytäisimme niistä itsensä Luojan leiman.7

Bacon pitää ihmisen perusongelmana taipumusta itsejumalointiin. Tämä ongelma on todennäköisesti ihmisellä sitä korostetummassa muodossa, mitä arvostetummassa asemassa hän on yhteiskunnassa. Siksi ongelma koskettaa vakavasti tieteentekijöitä.

Bacon oli osa laajempaa ajattelun traditiota. Kirjassaan Totuuden etsiminen (1674–1675) Nicolas Malebranche pyrki selvittämään, miten ”tulisi ymmärtää ensimmäisen esi-isämme kyvyissä ja tunteissa vallinnut järjestys alkuperäisessä tilassaan ja muutokset ja epäjärjestys, joka häntä kohtasi syntiinlankeemuksen jälkeen” (1.5.). Blaise Pascal kirjoitti, että ”jos ihminen ei olisi koskaan turmeltunut, hän nauttisi viattomuuden tilassa niin totuudesta kuin onnestakin luottavaisin mielin. Ja jos ihminen olisi aina ollut vain turmeltunut, hänellä ei olisi mitään mielikuvaa totuudesta sen enempää kuin autuudestakaan.” Nykyinen tilanne on kuitenkin erilainen: ”totuuden kuvajainen on aistimillamme, hallussa vain valhe. Emme saata olla kokonaan tietämättä emmekä tietää varmasti; ilmeisesti siis olemme olleet jollakin täydellisyyden asteella, jolta olemme onnettomasti langenneet”89

Syntiinlankeemukseen ja erehdyksiin kohdistetun huomion tarkoituksena oli selvittää, minkälaisten ehtojen vallitessa tieto olisi mahdollista, mitä olisi mahdollista tietää ja minkälaiset tutkimusmenetelmät auttaisivat tiedon saavuttamisessa. Royal Societyn jäsen Robert Hooke kirjoitti esipuheessa kirjaansa Micrographia (1665), että ”jokainen ihminen on taipuvainen kaikenlaisiin erehdyksiin sekä perityn turmeluksen tähden, joka hänellä on syntymästä saakka, että kasvatuksen ja ihmisten keskinäisten vaikutussuhteiden tähden – – Koska tällaiset vaarat kohtaavat inhimillisen järjen prosesseja, niiden korjaaminen voi tapahtua vain todellisen, mekaanisen ja kokeellisen filosofian avulla”.

Eri tutkijat tarjosivat erilaisia parannusehdotuksia syntiinlankeemuksen seurauksena tapahtuneeseen älyllisten kykyjen turmelukseen. Näiden ehdotusten saama tarkempi sisältö riippui siitä, millä tavalla ihmisen älyllisten kykyjen ajateltiin tarkalleen vaurioituneen syntiinlankeemuksen seurauksena. Jos ajateltiin syntisten halujen saaneen voiton järjestä syntiinlankeemuksen seurauksena, alkuperäinen tieto voitaisiin palauttaa saattamalla syntiset halut hallintaan, niin että järki voisi taas toimia, niin kuin se oli alun perin luotu toimimaan. Jos syntiinlankeemuksen ajateltiin tylsistyttäneen Aadamin aistit, tämä epäkohta voitaisiin korjata kehittämällä tutkimusvälineitä, jotka voisivat palauttaa ihmisen heikentyneille aisteille jotakin niiden alkuperäisestä terävyydestä. Jos syntiinlankeemuksen ajateltiin vaikuttaneen itse luomakuntaan ja tehneen sen toiminnasta vähemmän ilmeistä ja ymmärrettävää, tarvittaisiin tehokkaita tutkimusmenetelmiä, jotta saataisiin selvä kuva tutkimuskohteesta. Erilaiset käsitykset syntiinlankeemuksen seurausten vakavuudesta johtivat erilaisiin käsityksiin siitä, missä määrin alkuperäisen tiedon tason palauttaminen olisi mahdollista. Descartes oli optimistisempi tiedon mahdollisuuksien osalta kuin Francis Bacon ja Robert Boyle, jotka ajattelivat syntiinlankeemuksen tuhonneen ihmisessä olevan Jumalan kuvan ja lähes sammuttaneen luonnollisen valon. Baconin ja Boylen mukaan tiedon saaminen edellyttää vaivalloista tutkimustyötä, joka kohtaa paljon vastuksia ja ongelmia. Tieto ei koskaan auta saavuttamaan käsitystä asioiden olemuksesta. Tieto on parhaimmillaan todennäköistä eikä koskaan saavuta varmuutta.10

Harrison kyseenalaistaa monia tavanomaisia oletuksia modernin tieteen ja filosofian synnystä. Hän kyseenalaistaa ensinnäkin oletuksen, että moderni filosofinen ja tieteellinen ajattelu olisi ensisijaisesti ollut suuntautunut ratkomaan tietoteoreettisia ja metodologisia kysymyksiä sinänsä. Harrisonin mukaan ensisijainen huomion kohde oli ihmisluonto – antropologia kaikkein laajimmassa merkityksessä. Vaikka tietoteoreettiset kysymyksenasettelut olivat tärkeitä, ne olivat toissijaisia tähän ensisijaiseen kiinnostuksen kohteeseen nähden. Hän kyseenalaistaa käsityksen, että 1600-luku olisi ollut ensisijaisesti kiinnostunut tiedon perusteista ja että siirtymä keskiajasta moderniin aikaan olisi ollut ensisijaisesti siirtymä metafysiikasta tietoteoriaan. Näin ollen Harrison kyseenalaistaa näkemyksen, jonka mukaan Descartes olisi ollut modernin ajan uranuurtaja esittäessään skeptisen haasteensa ja ratkaistessaan sen klassisella perustusteoriallaan.

Vallitsevan kertomuksen mukaan brittiläiset empiristit kritisoivat Descartesin rationalismia, kunnes Immanuel Kant (tai Hegel, riippuen mieltymyksistä) ratkaisi tiedon ongelman. Tämä käsitys modernin filosofian historiasta voidaan löytää esimerkiksi Kuno Fischerin (1824–1907) vaikutusvaltaisista kirjoituksista. Fischer piti moderniteetin perustavana dokumenttina Descartesin kirjaa Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta. Fischerin puolusti käsitystä, että modernia filosofiaa luonnehtii ensisijaisesti kahtiajako rationalisteihin ja empiristeihin, ja että Kant lopulta silloitti tämän kahtiajaon. Monet johdannot filosofian historiaan seuraavat edelleen tätä lähestymistapaa ja opiskelijat johdatetaan aiheeseen tutustuttamalla heidät Descartesin kirjaan Mietiskelyjä. Yleisesti oletetaan, että tietoteoreettisen tutkimuksen välityksellä maallistunut järki on voittanut uskon, ja että tämä voitto on luonut suotuisat olosuhteet valistukselle. Descartesin turvautumista Jumalaan oman filosofisen ohjelmansa perustana pidetään usein vain keinona tyynnytellä mahdollisia kirkollisia kriitikkoja. On totta, että Descartes välttää viittaamasta kristinuskon ilmoitustotuuksiin kuten oppiin perisynnistä, mutta tässä suhteessa hän on hyvin epätyypillinen 1600-luvun filosofi. Hyvin harvoista tietoteoreettisista tutkimuksista 1600-luvulla puuttui pohdinta synnin tiedolle aiheuttamista ongelmista. Se, mikä erottaa 1600-luvun tietoteoreettisia tutkimuksia keskiajan vastaavista tutkimuksista, ei ole niiden maallistunut luonne, vaan ennemminkin se tosiasia, että niissä yleensä avoimemmin viitataan Raamatun ilmoituksen kautta saatuihin totuuksiin. Niinpä yksi tavallisimmista 1600-luvun kritiikeistä keskiajan filosofiaa vastaan oli se, että viimemainittua pidettiin luonteeltaan liian ”pakanallisena”.11

Harrison ei pidä myöskään oikeaan osuvana filosofian historian tulkintaa, jonka mukaan modernin filosofian kehitykselle antoi ratkaisevan sysäyksen auktoriteetteja haastava skeptinen lähestymistapa. Tämän mukaan kehityksen alkupisteenä oli protestanttinen uskonpuhdistus, joka tuotti älyllisen kriisin haastamalla perinteiset auktoriteetit. Koska tämä haaste kohdistui itse niihin kriteereihin, joiden perusteella pääteltiin, mitä oli pidettävä totena uskomuksena, tiedon ongelma alettiin kokea erityisen tärkeäksi. Kriisi kärjistyi, kun samanaikaisesti uskonpuhdistuksen kanssa löydettiin muinainen skeptisismi, joka tarjosi suuren määrän merkittäviä argumentteja sen väitteen puolesta, että mitään ei voida tietää varmasti. Michel de Montaignella (1533–1592) oli tärkeä osa muinaisten skeptisten oppien uudelleen herättäjänä. Richard Popkin pitää Montaignen kirjoitusta Apologie ”modernin ajattelun kohtuna, koska se johti pyrkimyksiin joko kumota uusi pyrrhonismi tai löytää jokin tapa elää sen kanssa”. Descartes pyrki kumoamaan pyrrhonisen skeptismin opit ja siten aloitti tämän tulkinnan mukaan modernin filosofian aikakauden.12

Vaikka tähän näkemykseen sisältyy osatotuus, se jättää jotakin olennaista huomioimatta: yksi tärkeä tekijä uuden ajattelun kehityksessä oli uusi kiinnostus augustinolaista ihmiskäsitystä kohtaan, joka painotti syntiinlankeemusta ja sen vaikutuksia ihmisen tietoprosesseihin. On totta, että sekä skeptisismi että Augustinuksen ihmiskäsitys johtivat epäilemään inhimillisen tiedon luotettavuutta, mutta ne tarjoavat hyvin erilaisia parannuskeinoja. Skeptikkojen mielestä ihmisen tietämättömyys ei ole seurausta syntiinlankeemuksen aiheuttamasta kosmisesta katastrofista, vaan se kuuluu olennaisesti ihmisluontoon. Niinpä se tulee hyväksyä mielentyyneydellä. Asiaankuuluva reaktio ei ole pyrkimys korjata ihmismielen toiminnan puutteita, jotka ovat luonnostaan rajoittuneita, vaan väistämättömän hyväksyminen, arvostelmista pidättäytyminen, ja sisäisen rauhan edistäminen. Pyrrhonilaiset skeptikot pidättäytyivät arvostelmien tekemisestä saavuttaakseen häiriöttömän mielentyyneyden tilan.

Niille, jotka pitivät ihmisen nykyistä tietämättömyyden tilaa syntiinlankeemuksen seurauksena, kertomuksella Aadamin syntiinlankeemuksesta oli kahdenlainen merkitys. Yhtäältä syntiinlankeemus selitti ihmiselämän kurjuuden ja ihmisen taipumuksen virheisiin. Toisaalta Aadamin täydellisyyttä ennen syntiinlankeemusta, mukaan luettuna hänen tietosanakirjamaista tietämystään, pidettiin symbolina ihmisen toteutumattomasta potentiaalista. Tämä toivon täyttämä ja eteenpäin katsova tekijä puuttuu skeptisismistä sekä sen muinaisessa että nykyisessä muodossa. Skeptinen asenne oli yhtenevä klassisen filosofisen ihanteen kanssa, jossa korostettiin mietiskelevää elämää. Ne, jotka ottivat syntiinlankeemuksen vakavasti, olivat sen sijaan motivoituneita pyrkimykseen korjata ja muuttaa synnin epätoivottavia vaikutuksia. Tämä merkitsi sitoutumista aktiiviseen elämään ja energistä osallistumista sekä yhteiskunnallisen että luonnon alueella. Francis Bacon myönsi, että hänen näkemyksillään on jotain yhteistä skeptikkojen näkemysten kanssa, mutta hän lisäsi välittömästi, että skeptikot ”tuhoavat aistien ja ymmärryksen auktoriteetin, kun taas minä kehitän ja tuotan niille apukeinoja.”1314

Katso myös

Internet

Viitteet

  1. ^ Francis Bacon: The Works of Francis Bacon, s. 14:49-50. Toim. James Spedding et al., 14 vols.. Lontoo: Green, Longman and Roberts, 1857-74.
  2. ^ Stanley L. Jaki: "viii", Science and Creation: From Eternal Cycles to an Oscillating Universe. Glasgow: Scottish Academic Press, 1986.
  3. ^ Novum Organum II.lii; Bacon 1857–1874: 4, 247–248
  4. ^ Great Instauration; Bacon 1857–74: 4, 20–21
  5. ^ Peter Harrison: The Fall of Man and the Foundations of Science, s. 3-4. Cambridge University Press, 2007.
  6. ^ Novum Organum, 1. kirja, aforismi 49.
  7. ^ Lainattu R. Hoyykaas: Religion and the Rise of Modern Science, s. 39-40. Edinburgh: Scottish Academy Press, 1977.
  8. ^ Blaise Pascal: Mietteitä, s. 76, miete 131. Helsinki: WSOY, 1996.
  9. ^ Peter Harrison: The Fall of Man and the Foundations of Science, s. 5. Cambridge University Press, 2007.
  10. ^ Peter Harrison: The Fall of Man and the Foundations of Science, s. 6-7. Cambridge University Press, 2007.
  11. ^ Peter Harrison: The Fall of Man and the Foundations of Science, s. 9-10. Cambridge University Press, 2007.
  12. ^ Peter Harrison: The Fall of Man and the Foundations of Science, s. 10. Cambridge University Press, 2007.
  13. ^ "XXXVII
    The doctrine of those who have denied that certainty could be attained at all has some agreement with my way of proceeding at the first setting out; but they end in being infinitely separated and opposed. For the holders of that doctrine assert simply that nothing can be known. I also assert that not much can be known in nature by the way which is now in use. But then they go on to destroy the authority of the senses and understanding; whereas I proceed to devise and supply helps for the same." Francis Bacon: "1, § 37", Novum Organum, s. 4, 53. , 1857–74.
  14. ^ Peter Harrison: The Fall of Man and the Foundations of Science, s. 11, 81. Cambridge University Press, 2007.