Epäilijän kirjeet (kirja)

Epäilijän kirjeet
Letters From a Skeptic: A Son Wrestles with His Father's Questions about Christianity
Alkuperäisteos
Kirjailija	Gregory Boyd, Edward K. Boyd
Kustantaja	David C. Cook
Julkaistu	1994
Ulkoasu	nidottu
Sivumäärä	256
ISBN	978-1564762443
Suomennos
Kustantaja	Aikamedia
Julkaistu	2005
Sivumäärä	352
ISBN	951-6067433

Epäilijän kirjeet on kirja johon on koottu FT Gregory A. Boydin ja hänen agnostisen isänsä Edward K. Boydin välinen kirjeenvaihto kristinuskon ongelmista ja uskottavuudesta. Kolmivuotisessa kirjeenvaihdossa käsitellään monia kristinuskon kannalta keskeisimpiä älyllisiä kysymyksiä, kuten Jumalan olemassaoloa ja luonnetta, Jeesuksen ylösnousemusta, Raamatun inspiraatiota ja alkuperää, kärsimyksen ongelmaa, helvettiä, kristillistä oppia sekä uskomisen vaikeutta. Kirja kuvaa aitoa ja rehellistä vuoropuhelua vaikeista kysymyksistä, osoittaen samalla kuinka merkittävä tekijä apologetiikka voi olla uskomisen esteiden raivaamisessa. Kirjeenvaihdon päätyttyä Edward Boyd tuli uskoon 73-vuotiaana.

Kysymyksiä Jumalasta

Miksi kristinusko on saanut niin paljon pahaa aikaan?

Edwardin kysymys

Olen usein miettinyt kovasti, miten kaikkivaltias rakkauden Jumala on voinut antaa kirkon tehdä niin paljon pahaa niin pitkään. Eikö sentään ole kyse Hänen kirkostaan, Hänen edustajistaan maan päällä? -- Missä Jumala oli silloin, kun kristityt teurastivat muslimeja ja juutalaisia – naisia ja lapsia säälimättää – "pyhien" ristiretkien aikana? Miksi Jumala salli "kansansa" polttaa lähes kaikki juutalaiset ("ei-uskovat") Espanjassa inkvisition aikana? Miten joku rakkauden Jumala voi antaa kirkon olla mukana juutalaisten joukkotuhoamisessa Hitlerin toimesta (ainakin kirkko käänsi tapahtumille selkänsä) – ja kaikki tämä tapahtui "Hänen nimessään"?

– Edward Boyd, s. 24-25

Gregoryn vastaus

Jumalaa ei voida pitää vastuullisena niistä teoista, joita kirkot ja uskonnot ovat tehneet tai tulevat tekemään. Jumala on rakkauden Jumala, joten hän on myös vapauden Jumala, koska rakkautta ei voi olla ilman vapautta. Meille on luotu kyky valita rakkaus, mutta myös sen vastakohta, pahuus.

Jos oletetaan että Jumala on vastuussa hänen nimessään tehdyistä pahoista teoista, joudumme samalla olettamaan olevamme tahdottomia robotteja – automaatteja jotka vain toteuttavat Jumalan määräämää ohjelmaa. Silloin emme kykenisi aidosti rakastamaan. Jumala sallii siis pahuutta, koska muuten hänen pitäisi luopua myös aidosta vapaudesta.

"Kristillisen kirkon" pahuudet osoittavat oikeastaan vain sen, että kaikki "kristillisen" nimellä kulkeva ei ole välttämättä kristillistä. Kristinusko ei ole laitoskirkko, vaan persoonien välinen suhde, eikä kirkko instituutiona voi olla kristillinen, ainoastaan ihmiset voivat olla kristittyjä ja kristillisiä. Kristinuskoa puolustettaessa ei ole tarkoitus puolustaa "kristillistä kirkkoa" ja kaikkia sen tekemisiä.

Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä?

Edward on kiinnostunut "kristillisen kirkon" ja "kristittyjen" välille määritellystä erosta, mutta ei ole valmis hyväksymään sitä. Eikö kirkko kuitenkin edusta Jumalaa maan päällä, ja toimi välikappaleena maailman pelastamiseksi? Silloin luulisi että Jumala pitäisi silmällä edes osaa sen touhuista.

Edwardin kysymys

Ajatukseen rakkauden Jumalasta on vaikea suhtautua. Maailma ei näytä yhtään siltä että kaiken takana olisi rakastava ja kaikivaltias Jumala, eikä selitys vapaudesta tunnu juurikaan parantavan tilannetta. Jumalalle rikollisen vapaus tuntuu olevan tärkeämpi kuin uhrin vapaus. Esimerkiksi uutisissa kerrottiin raiskaajasta joka oli hakannut uhriltaan molemmat käsivarret irti. Jumala sallii rikoksen vapauden takia, mutta miten suuri oli sen viattoman tytön valinnanvapaus? Luonnonkatastrofeissa taas ei ole kyse mistään valinnoista. Missä on "rakastava ja varjeleva" Jumala, vai onko Hän unohtanut nämä ihmiset? Vai onko näissä jopa kyseessä rangaistus synneistä?

Gregoryn vastaus

Esitetyt kysymykset ovat kaikkein vaikempia niistä joihin teisti törmää. Kysymys raiskatun tytön vapaudesta on hyvin hankala, ja pelkä vastaaminenkin on osoitus tunteettomuudesta. Kun suurimmat suuttumuksen tunteet ovat laantuneet, on kuitenkin lopulta aika pohtia, kuka tästä pahasta on lopulta vastuussa?

Jos Jumala on luonut vapaan tahdon, tämä edellyttää myös mahdollisuutta vapauden väärinkäyttöön, vaikka se tarkoittaisikin toisten vahingoittamista. Aito vapaus taas tarkoittaa moraalista vastuullisuutta. "Mitä on vapaus rakastaa tai olla rakastamatta, ellei se ole samalla vapautta tehdä hyvää tai vahingoittaa toista? -- Vapaus, jonka käyttäminen estettäisiin aina kun sen väärinkäyttäminen olisi uhkaamassa, ei olisi mitään vapautta."

Asiaa voisi havainnollistaa vertaamalla sitä rahan antamiseen lapselle. Jos rahan käyttöön puuttuu aina kun lapsi (aikuisen mielestä) aikoo käyttää rahaa epäviisaasti, onko raha oikeastaan enää lapsen? Onko vanhempi oikeastaan edes antanut lapselle mitään? Eikö raha ole silloin edelleen vanhemman, mutta hän vain käyttää sitä lapsen välityksellä?

Jos Jumala taas antaa meille aidon vapauden, tämä tarkoittaa että hänen on hyvin pitkälle pidettä tuosta vapaudesta "näppinsä irti", ja vapaus edellyttää myös aitoa mahdollisuutta tehdä pahuutta mielensä mukaan.

Jotta tässä maailmassa voisi olla aitoa rakkautta, täällä täytyy myös olla mahdollisuus hirveille asioille.

Onko valinnanvapaus aiheuttamansa kärsimyksen arvoinen asia?

Edwardin mielestä Gregoryn esittämä ajatus vapauden ja vastuun suhteesta on hyvin kiehtova, ja siinä voi olla jotain perää.

Edwardin kysymys

Jos Jumala kerran antaa niin kovasti arvoa vapaudelle, miksi hitossa hänen piti tehdä siitä niin hatara homma, että yhden ihmisen tahto voi viedä vapauden miljoonilta?

– Edward Boyd, s. 37

Onko vapaus kaiken sen arvoista? Jos sitä kysyy siltä raiskatulta ja silvotulta tytöltä, Auschwitzin juutalaisilta uhreilta tai afrikkalaisilta nälkää näkeviltä ihmisiltä, niin heidän mielestään se ei varmasti olisi sen arvoista.

Gregoryn vastaus

Kysymys on ilman muuta aiheellinen. Tässä on syytä ottaa huomioon neljä näkökulmaa.

Ensinnäkin vapauden aiheuttaman riskin tulee olla sopivassa suhteessa sen mahdollistamaan hyvään. Jos minä olen suhteessa vain yhteen ihmiseen, minulla on vapaus vahingoittaa vain yhtä, mutta toisaalta myös vapaus vain yhden ihmisen rakastamiseen. Jos taas voi rakastaa paljon, voi myös vahingoittaa paljon. Jos meillä on siis kyky tehdä uskomattoman paljon pahaa, meillä on myös mahdollisuus tehdä uskomattoman paljon hyvää. Äiti teresoiden ja martin luther kingien olemassaolon mahdollisuus tarkoittaa myös hitlerien ja stalinien mahdollisuutta.

Vaikka tämä vaikuttaakin huonolta asioiden hoitamiselta, tämä näyttää olevan ainoa mahdollisuus. Aito vapaus mahdollistaa aina sekä hyvän että pahan, ja jos on olemassa vapaus, on myös pahuuden riski.

Onko se sitten sen arvoista?

Toisena näkökulmana, me tiedämme kokemuksesta että rakkauteen voi aina sisältyä kipua. Kuitenkin me jaksamme rakastaa, kun taas luovuttaminen nähdään raukkamaisena ja tavattoman murheellisena. Jos me jaksamme rakastaa riskistä huolimatta, niin eikö Jumala ole samanlaisessa tilanteessa? Jumala ei olisi luovuttanut riskin edessä, kieltäytyen luomasta rakkauden mahdollistavaa maailmaa. Mitä muuta syytä olisi luoda maailma, kuin rakkaus? "Ei Jumala anna arvoa vapaudelle vapauden vuoksi, vaan rakkauden vuoksi."

Kolmanneksi kristillisestä näkökulmasta vapauden riskit eivät liity ensisijaisesti ihmisiin, vaan Jumala itsekin otti valtavan riskin. Raamatun mukaan Jumala kärsii jatkuvasti ihmisten vääristä valinnoista, koska hän rakastaa. Hoosean kirjassa Jumala vertaa itseään aviomieheen, joka rakastaa uskotonta, ruumistaan myyvää vaimoaan. Murheellisena Jumala kutsuu vaimoaan palaamaan ja olemaan uskollinen. Lisäksi Jumalan kärsimyksiin sisältyi ihmiseksi tuleminen ja kauhea kuolema ristillä. Jumalan mielestä rakkauden puolesta kannattaa kärsiä, ja jopa kuolla.

Neljänneksi tulee ottaa huomioon ikuisuuden perspektiivi. "Ellei ole olemassa muuta kuin tämä lyhyt elämä -- silloin voidaan ehkä perustellusti väittää, ettei riski kannata – ei ainakaan uhrien näkökulmasta. -- Jeesus kuoli ristillä, jotta ihmiset voisivat olla ikuisesti olemassa ja nauttia Jumalan rauhasta ja ilosta – taivaasta – ja Raamatussa luvataan, että tähän olotilaan verrattuna nykyiset kärsimykset eivät ole yhtään mitään." Jos taivasta ei ole, elämä on tosiaan vain murhenäytelmä, mutta sisimmässäni koen, että kaiken on pakko päättyä onnellisesti, ja "kieltäydyn hyväksymästä sitä ajatusta, että olemassaolo on vain ilmeisen mieletön painajainen."

Onko Jumala selvillä tulevaisuudesta?

Ajatukset taivaasta kuulostavat toiveajattelulta, mutta vapauteen, vastuuseen ja rakkauteen liittyvissä ajatuksissa on hyviä oivalluksia.

Edwardin kysymys

Jos Jumala on kaikkitietävä, niin miksei hän katso tulevaisuudesta, kuka tulee käyttämään vapautta oikein ja kuka ei, luoden sitten pelkästään hyviä ihmisiä? Silloin olisi vapaus ilman kärsimystä. Miksi Jumalan muka pitäisi ottaa "riskejä"?

Gregoryn vastaus

Kysymys tuntuu perustuvan virheelliseen käsitykseen kaikkitietävyyden merkityksestä. Jumala tietää kaiken mikä on totta, kaiken mikä on mahdollista tietää. Jos hän tietäisi vapaasti valitut teot jo ennalta, nuo vapaat valinnat olisivat jo olemassa, ennen kuin niitä olis vapaasti valittu! Vapaa valinta tarkoittaa kuitenkin sitä, että tulevaisuuden todellisuus luodaan vasta ratkaisujemme kautta. Ratkaisuja ei ole olemassa ennen sitä, eikä siihen liittyen myöskään mitään tiedettävää, jonka kaikkitietävä olento voisi tietää.

Tämä ei kylläkään ole perinteinen kristillinen näkemys. Perinteisemmän näkemyksen mukaan Jumala tietää kyllä ratkaisut ennalta, mutta tämä tietämys ei aiheuta tulevaa toimintaa, vaan tuleva toiminta aiheuttaa tämän tiedon. Silloinkaan heidän tulevia tekojaan ei siis olisi olemassa, ellei Jumala loisi heitä.

Jälkimmäinen näkemys vaikuttaa [ainakin Gregoryn mielestä] filosofisesti kestämättömältä. Molemmissa kuitenkin ajatellaan, että Jumalan kaikkitietävyys tarkoittaa tietoa kaikesta mikä on jo olemassa. Jumala ei voisi valita sellaista mahdollista maailmaa, jossa hän tietäisi meidän valitsevan oikein, koska noita valintoja ei ole olemassa ennen kuin valinnan tekevät olennot on luotu, eikä silloin ole myöskään tietoa noista valinnoista.

Miksi Jumala luo maanjäristyksiä ja nälänhätää?

Edellinen kirje tuntui haastavalta ymmärtää, mutta lisäksi siinä oli paljon sellaista, mikä tuntui ristiriitaiselta sen kanssa, mitä Edward oppi Jumalasta katolisessa kirkossa. Gregoryn näkemys Jumalasta tuntuu hämmentävän inhimilliseltä. Eikö Jumala tunne kuitenkin Raamatun mukaan tulevaisuuden? Edward on joka tapauksessa varsin tyytynyt selitykseen siitä, miksei Jumala voi etukäteen taata, etteivät ihmiset valitse väärin.

Edwardin kysymys

Koska Jumala siis luo suoranaisesti kaiken, miksi Hän luo nälänhätää, maanjäristyksiä, mutavyöryjä, aidsia, epämuodostuneita lapsia ja muuta sen tapaista? Ei kai kenenkään vapaata tahtoa – ellei sitten Jumalan – voi niistä syyttää!

– Edward Boyd, s. 50

Gregoryn vastaus

Jumalan ennaltatietämyksestä

Jumala ei toki ole täysin tietämätön tulevaisuudesta. Jos jokin tulevaisuuden tapahtuma on vaikkapa luonnonlakien tai Jumalan toiminnan takia väistämätön, Jumala tietää sen, koska se on tiedettävissä. Jumala ei kuitenkaan tiedä ennakolta, minkälaisia tahdonalaisia päätöksiä ihmiset tulevat tekemään. Teologeilla on tietysti tästä näkemyksestä useita mielipiteitä, mutta näkemys näyttää olevan johdonmukainen Raamatun kokonaisnäkemyksen kanssa. Jumalan yhteys ihmisiin on monesti sellainen, että se antaa ymmärtää tulevaisuuden olevan Jumalalle jossain määrin avoin.¹ Sen sijaan näkemys kaiken ennaltatietämisestä ja kaiken totaalisesta kontrollista näyttäisi olevan pikemminkin peräisin aristoteelisesta filosofiasta kuin Raamatusta.

Luonnonkatastrofeista

Ihmisen tahtoa ei voi suoranaisesti syyttää luonnonkatastrofeista, mutta tarkoittaako tämä sitten että Jumala on niistä vastuussa? Gregory antaa kolme perustelua sen puolesta että ei ole.

Ensinnäkin suurin osa luonnonkatastrofeihin liittyvästä kärsimyksestä johtuu ihmisten pahoista toimista, eikä niinkään luontoon liittyvistä asioista. Asiantuntijoiden mukaan maailmassa on enemmän kuin tarpeeksi ruokaa kaikkien ruokkimiseen, ja tietotaitoa kestävien rakennusten rakentamiseen. Jos ihmiset olisivat sellaisia jollaisiksi Jumala loi heidät, ja rakastaisivat lähimmäistään niin kuin itseään, luonnonkatastrofien seuraukset olisivat paljon pienempiä. Jotkut luonnonkatastrofit voivat myös johtua ihmisten vastuuttomasta toiminnasta.

Toiseksi kaiken Jumalan luoman on oltava Häntä vähäisempää, joten sen on oltava myös jossakin määrin rajoittunutta ja epätäydellistä. Luonnon ominaisuudet ovat jonkinlaisia kompromisseja, joissa hyödylliset ominaisuudet sulkevat pois niiden kanssa ristiriitaisia ominaisuuksia. Maailman on oltava siinä määrin säännöllinen, jotta järjellinen ja moraalisesti vastuullinen toiminta on mahdollista, mutta säännöllisyys aiheuttaa aina myös rajoitteita. Kiven pitää olla kova, jotta sen päällä voi seistä, mutta samalla siihen voi satuttaa varpaansa. Ilman täytyy olla riittävän ohutta, jotta sitä voi hengittää, mutta silloin sen läpi voi myös pudota. Melkein kaikki positiiviset ominaisuudet ovat potentiaalisesti negatiivisia joissakin olosuhteissa. Mikäli ihmiskunta ei olisi langennut, eläisimme luultavasti varsin hyvässä sopusoinnussa rajallisuuden kanssa.

Kolmanneksi Raamatun mukaan on olemassa ihmisten lisäksi muitakin luotuja olentoja, joilla on vapaa tahto. Ajatus aineettomista henkiolennoista saattaa kuulostaa naurettavaltalta, mutta olisi syytä ainakin yrittää ottaa huomioon se, että niihin on uskottu aina lähes kaikissa kulttuureissa. Meidän "valistunut" tieteellinen ajattelutapamme saattaa estää meitä ymmärtämästä jotakin, minkä muut kansat ovat aina ymmärtäneet. Raamatussa näistä olennoista puhutaan "enkeleinä" ja "pahoina henkinä" tai "demoneina", mutta en nyt puhu mistään siivekkäistä harpunsoittajista tai punasarvisista hiilihangon heiluttajista. Nämä olennot ovat joka tapauksessa Raamatun mukaan persoonallisia ja vapaita, ja osa heistäkin on käyttänyt vapauttaan pahaan. Demonit ovat nyt sodassa Jumalaa ja kaikkea hyvää vastaan, ja maapallo on heidän tastelukenttänsä. Raamatun perusteella heillä oli ihmistä suurempi kyky osoittaa rakkautta, mutta vastaavasti myös suurempi kyky pahuuteen. Esimerkiksi "Lusifer", luoduista olennoista kaunein, muuttui langettuaan kosmisen mittakaavan Hitleriksi, joka on totaalisen paha.

Tämän kosmisen sodan vuoksi maailma voi olla kauneudestaan huolimatta uskomattoman painajaismainen. Taistelukentällä kaikkea voidaan käyttää aseina ja kaikista voi tulla uhreja. En yritä väittää, että ymmärtäisin miten henkivallat sotkevat luontoon liittyviä asioita, mutta olen lujasti vakuuttunut että kaikki pahuus joka ei johdu ihmisen pahuudesta ja luonnon säännönmukaisuudesta, johtuu niiden pahasta tahdosta. Tätä viimeksi esitettyä on varmaankin vaikea niellä, ja itsekin suhtauduin siihen aluksi torjuvasti. Uskon siihen kuitenkin nyt koska se perustuu Raamattuun, johon luottamiseen minulla on monia perusteita. Haluaisin esittää niitä myöhemmin.

Miksi Jumala loi Saatanan?

Luomistyön rajoituksiin liittyvät selitykset tuntuvat Edwardista uskottavilta, mutta "perkelepuheet" puolestaan vaikuttavat kaukaa haetuilta. Toisaalta näyttää siltä, että jos joku rupeaisi uskomaan Jumalaan, niin pitäisi samalla uskoa tuollaiseen kosmiseen kamppailuunkin. Tämä taas vain tuntuu osoittavan, ettei koko jumalakäsityksessä ole päätä eikä häntää. Miten Princetonista ja Yalesta valmistunut mies voi uskoa tuollaiseen Tähtien sota -tyyppiseen taikauskoon?

Edwardin kysymys

Miksi Jumala loi Saatanan, josta tuli niin paha? Jos hänet luotiin niin ihmeelliseksi, niin miksi hän sitten valitsi niin huonosti? Sama ongelma on myös ihmisten kohdalla: miten kaikki Jumalan hyviksi luomat ihmiset ovat niin pahoja? Eikö perimmäinen syy ole Jumalassa, kun hän on luonut ihmisluonnon?

Katolisessa kirkossa opetettiin, että taivas on pysyvä paikka. Mutta eikös Saatana langennut taivaasta? Voivatko ihmisetkin sitten valita pahan vielä taivaassakin? Jos eivät, niin miksi Jumalan piti ottaa riski, eikä hän luonut meitä suoraan taivaaseen?

Gregoryn vastaus

Gregoryllekin tuli ennen "kosmisesta kamppailusta" mieleen lähinnä Tähtien sota, mutta nyt se vaikuttaa täysin järkeenkäyvältä. "Jos on olemassa sellaisia tietoisia olentoja kuin me -- miksi pitäisi sulkea pois se mahdollisuus, että muunkinlaisia persoonallisia olentoja saattaa olla olemassa?" Tieteiskirjallisuuden tuntu lienee peräisin kaikista typeristä enkeleitä ja demoneita esittävistä kuvista. Maailmankaikkeus on nykytieteen valossa perimmältään hyvinkin kummallinen paikka. Kvanttifysiikan tutkima puoli maailmasta on lähes kokonaan näkymätön, ja fotonin, neutronin tai kvarkin ulkomuodosta on lähes mahdotonta muodostaa käsitystä. Niiden käyttäytymisen perusteella voidaan vain muodostaa matemaattisia kaavoja. "On aina yhtä ällistyttävää ajatella, että tälläkin hetkellä minun lävitseni kulkee radioaaltoja, joissa on ääntä ja musiikkia." Ei siis näytä lainkaan mahdottomalta, että on olentoja joita emme näe.

Jos taas maailmassa on moraalisia olentoja joilla on ruumis, niin miksei voisi olla myös ruumiittomia moraalisia olentoja? Niihin ei tietenkään kannata uskoa ilman hyvää syytä, mutta Gregoryn mielestä tällä uskomuksella on hyvät perusteet. Jos pitää perusteltuna sitä että Jeesus on Jumalan Poika, ja Raamattu on Jumalan sanaa, niin ei ole vaikea uskoa samoilla perusteilla sitä, kun näiden auktoriteettien mukaan maailmassa on näkymättömiä hengellisiä voimia.

Entä miten hyväksi luotu olento voi valita pahan? Ja toisaalta jos taivaan asukkaat ovat täydellisen hyviä ja siksi lankeamattomia, niin miksei Jumala luonut meitä alun perinkin tähän tilaan? Rakkaus edellyttää vapautta, ja se pitää valita. Rakkauden ei kuitenkaan tarkvitse aina olla näin hataralla pohjalla.

Tekemämme ratkaisut muuttavat meitä. Mitä useammin valitsemme jotakin, sitä selvemmin meistä tulee se jokin. -- Aina kun teemme ratkaisun, vauhditamme liikettä sen suuntaan.

– Gregory Boyd, s. 66

Gregory kertoo tuntemastaan naisesta, joka oli rumin, katkerin ja ilkeämielisin hänen tapaamansa ihminen, vaikka tämä oli nuorena ollut kaunis, miellyttävä ja huumorintajuinen. Kolme päivää ennen hänen häitään, hänen sulhasensa karkasi naisen sisaren kanssa, ja ymmärrettävästi nainen oli loukattu ja nöyryytetty. Murheellisinta oli kuitenkin, että hän tahtoi koko loppuikänsä vihata sisartaan ja entistä sulhastaan. Hänen sisarensa katui kaikkea ja yritti 50 vuoden ajan sovitella heidän välejään, mutta nainen teki aina rakkauden ja anteeksiantamuksen vastaisen päätöksen, lujittaen katkeruuttaan. Hänestä tuli lopulta vihansa ja katkeruutensa ruumiillistuma. Enää hän ei edes itse valinnut sitä, vaan hän ei edes pystynyt valitsemaan toisin. Sinnikäs vihaaminen tuhosi lopulta kaiken sen hyvän, minkä Jumala oli hänelle tarkoittanut.

Valinnoilla me rakennamme luonteemme, ja se taas vaikuttaa valintoihimme. Sama pätee myös rakkauteen: mitä useammin päättää rakastaa, sitä vaikeampaa on valita toisin. Vaikka Gregory rakastaa vaimoaan vapaasta tahdostaan, siitä on jo tullut osa hänen olemustaan. Rakkaus alkaa vapaasta valinnasta, mutta tavoitteena on luopua vapaudesta. Ilmeisesti kaikkien niiden olentojen, jotka Jumala luo rakastamaan, on käytävä läpi vaihe jossa he valitsevat joko rakkauden tai sen vastakohdan. Kun valinta on tehty, se lujittuu elämän suunnaksi, ja kun puhutaan "taivaasta" ja "helvetistä" tarkoitetaan luonteen "ikuistumista".

Lusiferin sanotaan olleen kaikista luoduista täydellisin. Lusiferin suuruus oli hänen suurenmoisessa kyvyssään rakastaa, mutta samalla hänellä oli käsittämätön mahdollisuus pahaan. Hänen valintansa ratkaisi sen, kaiken.

Se mikä pätee yksilöiden kohdalla, pätee myös yhteisöjen kohdalla. Pahalla on taipumus levittää itseään, ja Raamatun mukaan me olemme jo kaikki menneet niin pitkälle, ettemme voi enää itse korjata tilannetta. Tarvitsemme uuden alun. Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen meidät täydellisesti Jumalan kanssa ja antaakseen meille uuden elämän. Ainoa tapa ikuistua sellaiseksi olennoksi, joksi Jumala meidät loi, on saada tuo uusi elämä lahjana.

Onko sinun Jumalasi kaikkivaltias?

Vaikka Edward ei uskokaan vielä "kosmiseen taisteluun", hän myöntää nyt että siihen on mahdollista uskoa perustellusti. Myös sellaisia tapauksia tuntuu nyt helpommalta ymmärtää, kun ihminen on päätynyt rikolliseksi ihanteellisista lähtökohdista, tai kun hirveästä taustasta huolimatta ihminen on "pyhimys".

Se, mitä sanoit ratkaisujen elämänsuuntaa "lujittavasta" vaikutuksesta, tuntuu todenmukaiselta – pelottava ajatus tällaiselle 70-vuotiaalle – ja vastaa kysymykseen siitä, miten alun perin hyvät ihmiset voivat muuttua pahoiksi.

– Edward Boyd, s. 72

Edwardin kysymys

[T]untuu siltä kuin sinun Jumalallasi ei olisikaan valtaa vaikuttaa asioihin! Miten tähän sopii puhe "Jumalaan luottamisesta"? Jos maailmaa muovaa ihmisen vapaa tahto (ja jonkin verran myös pirullinen tahto), kannattaako silloin edes uskoa Jumalaan? Sinulla on Jumala, joka ei pysty mihinkään! Entä jos Hän häviää "kosmisen kamppailun"? -- Eihän Jumala, jolla ei ole valtaa, voi olla rakkauden Jumala, ja siinä tapauksessa Häneen ei kannata uskoa.

– Edward Boyd, s. 73