Etusivu

ApoWikistä
Versio hetkellä 6. helmikuuta 2016 kello 20.40 – tehnyt Tieto (keskustelu | muokkaukset) (typofix)
Kristinusko — parhaiten perusteltu maailmankatsomus
487 artikkelia

Suositeltu artikkeli

Mt. Rushmore Early Morning.jpg

Rushmore-vuoren kansallinen muistomerkki on kalliomuodostelma Etelä-Dakotassa. Suuri osa suomalaisista pitää kalliomuodostelmaa salaperäisten kivanhakkaajien tekeminä, vaikka niiden synty voidaan selittää tieteellisesti luonnonlakien avulla. Niinpä kalliomuodostelman kutsuminen muistomerkiksi on harhaanjohtavaa.

Fundamentalistit yrittävät todistella myyttisten kivenhakkaajien osuutta kalliomuodostelman syntyyn pyhillä kirjoituksilla, joista merkittävimpänä pidetään Robinsonin kirjettä Borglumille. Pyhiin kirjoituksiin perustuva tarusto on osa amerikkalaista mytologiaa, jota välitetään totuutena mm. koulujen historiantunneilla. Fundamentalistit pitävät pyhiä kirjoituksia niin luotettavina, että niiden perusteella on heidän mielestään perusteltua väittää muodostelmaa ihmisten tekemäksi.

Sen sijaan suunnitteluteoreetikoiden mukaan jotkut piirteet tai rakenteet kalliomuodostelmassa ovat selitettävissä paremmin älyllisellä syyllä kuin ohjaamattomalla luonnonprosessilla. He siis nimeävät salaperäiset kivenhakkaajat "älylliseksi syyksi" pukien fundamentalismin tieteen valepukuun.

On tosiasia, että eroosio voi synnyttää kiviin yhdysvaltojen presidentin kasvoja muistuttavia muotoja. Eroosiomekanismien olemassaolosta saatu näyttö on niin vakuuttavaa, että vain sokea usko vanhoihin kirjoituksiin voi selittää fundamentalistien tiedonvastaisen asenteen.

Jatka lukemista...

Mikä ApologetiikkaWiki on?

ApologetiikkaWiki – tuttavallisemmin apowiki – on kristinuskon puolustukseen eli apologetiikkaan keskittyvä wiki-sivusto. Tavoitteena on kaikkien käytettävissä oleva tietopankki, josta löytyy helposti ja nopeasti, suomen kielellä, perusteltuja argumentteja, hyvin lähteistettyjä faktaväitteitä sekä tietoa eri alueiden perusteluista ja asiantuntijoista. Useat ApologetiikkaWikin artikkelit (ks. esimerkiksi lukusuositukset) edustavat jo nyt eturivin suomenkielistä sisältöä verkossa. Artikkeleihin on myös erittäin kätevää viitata netti- ja henkilökohtaisissa keskusteluissa. Lisäksi apowikin näkyvyys google-hauissa on hyvä. Tällä hetkellä artikkelisivuja on 487.

Tiesitkö, että...

isän puuttumisen on huomattu aiheuttavan väkivaltaisuutta. (Sinkkonen, Jari: Leikkiä vakavilla asioilla. 2003. sivu 22).

Artikkelitoiveet

Sitaatti tälle hetkelle

Pinnallisuus vaivaa myös tieteiden tarkasteluja. Tieteenalojen, koulukuntien, lähestymistapojen ja vastausten suuresta kirjosta ei juuri puhuta. Kaikki mitä saamme on monoliittinen hirviö, 'tiede', jonka sanotaan kulkevan vain yhtä polkua ja puhuvan vain yhdellä äänellä.

—Paul Feyerabend, kirjassa Farewell to Reason

Mitä apologetiikka on?

Apologetiikka on kristillisen uskon perustelua ja järkiperäistä puolustamista. Apologetiikka vastaa esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

Kristinuskolla on hyviä järkiperusteluja. On myös olemassa hyviä vastauksia kristinuskoa vastaan esitettyyn kritiikkiin. Valitettavasti Suomessa nämä eivät ole esillä juuri missään. ApologetiikkaWiki on perustettu lisäämään tätä tietoutta.

Lisää suositeltavaa luettavaa sekä kirjallisuutta ja linkkejä.

Wikittämisen pikakurssi

Vasemmalla näkyy valikko, jonka linkkejä klikkaamalla pääset paikasta toiseen. Oikeassa yläreunassa on hakukenttä, jota voi käyttää artikkeliin siirtymiseen tai hakuun. Työkalupakissa näkyvät erikoistoiminnot, joita senhetkisellä sivulla on mahdollista suorittaa.

Jos et ole kirjautuneena sisään, oikealla ylhäällä on linkit, joita klikkaamalla voi joko kirjautua sisään tai rekisteröidä tunnuksen. Jos taas olet sisällä, yläkulmassa on henkilökohtaisiin asetuksiin liittyviä linkkejä, kuten asetukset ja tarkkailulista.

Varsinaisen pääkehikon päällä on välilehtiä. Välilehden nimi kertoo, mitä välilehdellä tehdään. Keskustelu tarkoittaa keskustelua kyseisestä sivusta. Muokkaaminen tapahtuu muokkaamalla tekstiä, kuten tekstieditorissa ja lopuksi painamalla Tallenna sivu. Monimutkaisempia asioita voi tehdä wikikoodilla.

Miten voit auttaa?

Jos tunnet jotain aihepiiriä, voit kirjoittaa ja korjailla siihen liittyvien artikkelien sisältöä. Katso myös, olisiko artikkelitoiveissa joku tekemätön sivu, josta haluaisit kirjoittaa. Voit myös tiivistää kirjallisuudessa esitettyjä perusteluja, jolloin ne saadaan nettikansan tietoon.

Jos taas olet kielellisesti taitava, voit huoltaa artikkelien kieltä. Jos taas et koe osaavasi auttaa sisällöntuotannossa, voit kertoa artikkelien keskustelusivuilla, mitä olennaista artikkelissa jäi kertomatta, tai mikä asia artikkelissa on turhan vaikeasti ilmaistu.

On myös syytä muistaa, että tämänkin projektin siunaaminen on mitä luultavimmin oikein ja arvollista. Jokaiselle auttamishaluiselle löytyy varmasti paikka, ja vain mielikuvitus on rajana!