Epätäydellinen suunnittelu (argumentti)

Versio hetkellä 24. toukokuuta 2010 kello 17.53 – tehnyt Erkkimon (keskustelu | muokkaukset) (Selkärankaisten silmä: ilmasun parantelua. Ehkä näköhermosolun sijainti verkkokalvossa ja viejähaarakkeiden kulkureitti pitäis erottaa omiks kappaleiks?)

Useat biologit katsovat ettei suunnitteluteorian puolesta voida esittää empiiristä näyttöä, he kuitenkin samalla katsovat että biologiassa havaitut epätäydelliset rakenteet tarjoavat empiiristä näyttöä suunnittelua vastaan. Tämän näkökannan mukaan meidän ei tulisi havaita epätäydellisiä rakenteita mikäli ne olisivat älykkäästi suunnitteltuja. Suunnitteluteorian perusteella ei kuitenkaan pyritä todistamaan suunnittelijan älykkyyden tasoa. Voimme suunnitteluteorian perusteella todeta suunnittelijan olevan älyllinen. Argumentti on siinä mielessä kestämätön, että vaikka olettaisimme eliöiden olevan epätäydellisesti suunniteltuja, niin epätäydellisestikin suunnitellut asiat ovat suunniteltuja. Näkökantaa voidaan kuitenkin pitää merkittävänä, mikäli sitä sovelletaan täydellisen älyn omaavaan suunnittelijaan, kuten kristinuskon Jumalaan. Ollakseen johdonmukainen, sen looginen seuraus on, että mikäli rakenteiden epäoptimaalisuus tarjoaa näyttöä täydellisen älykästä suunnittelijaa vastaan, vastaavasti optimaalisuus tarjoaa näyttöä täydellisen älykkään suunnittelijan puolesta. Tämä viitekehys siis itseasiassa tarjoaa empiirisen keinon verifioida teleologinen argumentti.

Väite eliöissä havaitusta epätäydellisistä rakenteista on kyseenalaista. Monien epäoptimaalisiksi väitettyjen rakenteiden on kuitenkin tutkimuksen myötä havaittu olevan parempia kuin ehdotettujen vaihtoehtojen. Mikäli jokin biologinen kokonaisuus todellakin toimii huonosti, vähemmän optimaalisesti kuin ehdotettu vaihtoehto, olisi tietenkin loogista päätellä että joko (1) suunnittelija ei ilmeisesti ole järin fiksu, (2) suunnittelija ei ole jostain syystä tahtonut suunnitella optimaalista rakennetta, (3) kyseinen rakenne ei ole enää niin optimaalinen kuin se oli suunniteltaessa tai (4) kyseisellä rakenteella ei ole suunnittelijaa.

Formaalista näkökulmasta epätäydellisen suunnittelun argumentti edellyttää kahta premissiä, joista seuraa johtopäätös.

  1. Premissi1: älyllinen suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita
  2. Premissi2: suunnittelijan suunnittelemiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä.
  3. Johtopäätös: suunnittelijaa ei ole.

Argumentin kritiikki

Ensinnäkin logiikan perusteella voimme todeta, että johtopäätös on oikea suhteessa premisseihin, eli jos premissit ovat totta, myös johtopäätös on tosi. Molemmat premissit voidaan kuitenkin helposti kyseenalaistaa. Ensimmäinen premissi on aivan ilmeisesti väärä, sillä tiedetään lukemattomia tapauksia, joissa insinööri on suunnitellut epätäydellisen kohteen. Jos kohde on epätäydellinen, (1) suunnittelija ei ole taitava suunnittelija, (2) suunnittelija ei ole tehnyt täydellistä suoritusta, tai (3) suunnittelijaa ei ole. Tämä kolmas vaihtoehto ei ole siis ainoa mahdollinen johtopäätös. Argumentin johtopäätös on siis vedetty erittäin kyseenalaisesta premissistä. Ensimmäistä premissiä voidaan kuitenkin pitää jossain määrin perusteltuna, jos kyseessä ei ole mikä tahansa älyllinen suunnittelija, vaan täydellinen suunnittelija, kuten kristinuskon Jumala.

  1. Premissi1: täydellisen älyn omaava suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita
  2. Premissi2: suunnittelijan suunnittelemiksi väitetyt kohteet ovat epätäydellisiä.
  3. Johtopäätös: täydellisen älykäs suunnittelija ei ole suunnitellut väitettyjä kohteita.

Kuitenkin ensimmäinen premissi on edelleen kyseenalaistettavissa. Ei ole loogisesti välttämätöntä, että edes täydellisen älykäs suunnittelija suunnittelisi ainoastaan täydellisiä asioita. Jos olisi olemassa ainoastaan yhdenlainen täydellisyyden mittari, niin täydellinen suunnittelija ei voisi suunnitella muita kuin yhdenlaisen kokonaisuuden, koska kaikki muut vaihtoehdot olisivat epätäydellisiä. Suunnittelijoilla on kuitenkin vapaa tahto, joten täydellinenkin suunnittelija voisi päättää suunnitella myös epätäydellisiä asioita. Täydellisen älykäs suunnittelija saattaisi esimerkiksi tuottaa eliöt polveutumiopin mukaisen yhteisen polveutumisen kautta, jolloin hän vain tuottaisi välillä ohjattuja täsmämutaatioita, jotka olisivat sattumanvaraisten mutaatioiden kautta niin epätodennäköisiä, ettei sellaisia todennäköisesti tapahtuisi lainkaan.1 Tällaisella metodilla tapahtuvan suunnittelun lopputuloksella voisi olla monia pieniä "puutteita", joita ei syntyisi jos kaikki eliöt tuotettaisiin erikseen.

Lisäksi täydellisyys on erittäin vaikeasti määriteltävä termi. Näin ollen olisi hyvin vaikeaa todeta premissejä yksiselitteisesti oikeaksi. Toisen premissin mukaan jotkin rakenteet ovat epätäydellisesti suunniteltuja, mutta tämäkin voidaan helposti kyseenalaistaa.

Täydellisyyden määrittelemisen ongelma

Täydellisyyden määritteleminen on sikäli ongelmallista, että yleensä suunniteltavassa asiassa on useita toisiinsa vaikuttavia tekijöitä, joiden suhteen eliö voi olla täydellinen. Ydinasetta voitaisiin pitää täydellisenä massatuhovälineenä, mutta se ei silti olisi täydellinen instrumentti kirurgisiin tarkoituksiin. Täydellisyys määrittyy suhteessa tarkoitukseen. Jos taas kohteen pitäisi olla täydellinen kaikilla mahdollisilla mittareilla, tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että suunnittelija voisi suunnitella ainoastaan Jumalan. Jos siis kyseinen suunnittelija olisi Jumala, hän voisi tuottaa ainoastaan kopioita itsestään, mikä ei olisi mielekästä, vaan olisi selvästikin ristiriidassa vapaan tahdon ja kaikkivoipuuden kanssa. Jos taas kyseinen suunnittelija ei olisi Jumala, suunnittelija voisi olla riittävän älykäs keksimään ajatuksen Jumalasta, mutta ei olisi kykeneväinen tuottamaan Jumalaa, koska voidakseen syntyä, Jumalan olisi oltava ensin olematta, mikä taas olisi mahdollista ainoastaan jos Jumala olisi kontingentti. Välttämättömyys on kuitenkin täydellisempää kuin kontingenssi, joten Jumala voisi olla olemassa ainoastaan välttämättömänä (ks. Ontologinen argumentti).

Jos esimerkiksi verrattaisiin kaikkia lentokykyisiä eliöitä lentonopeuden mukaan, insinööri voisi valita voittajan, ja väittää että suunnittelija on tehnyt kaikkien muiden kohdalla virheitä, koska ratkaisut eivät ole yhtä optimaalisia kuin voittajan kohdalla. Tällainen ajattelu yrittää rajoittaa suunnittelijan luovia ratkaisumahdollisuuksia perusteettomasti. Tämän mukaan suunnittelija ei saisi tehdä mitään muita lentäviä eliöitä kuin vaikkapa piikkipyrstökiitäjiä. Perhoset olisivat tämän ajattelun mukaan virheellisesti suunniteltuja, koska niissä käytetyt ratkaisut eivät tarjoa niille samanlaista lentonopeutta kuin kiitäjille. Kuitenkin perhosissa on tiettyjä ominaisuuksia, kuten kauneus, joiden osalta ne ovat optimaalisempia kuin kiitäjät.

Jos taas kohteen pitäisi olla kaikkien mitattavissa olevien tekijöiden osalta täydellinen, niin huomataan äkkiä, että osa tekijöistä on keskenään siinä mielessä ristiriitaisia, etteivät ne voi loogisesti olla yhtä aikaa optimaalisia. Ei ole järkevää odottaa suunnittelijan suunnittelevan esimerkiksi sutta, joka on yli 15 m pitkä, kaikkiruokainen, joka tuottaa uuden sukupolven 15 min välein, joka on varustettu titaanipanssarilla ja joka on mahdoton tappaa, sillä ekosysteemi ei kestäisi tällaista eliötä. Suunnittelijalla voi siis olla hyviä syitä jättää eliöt tietyltä osin "epätäydellisiksi".

Rappeutuminen ja surkastuneet elimet

Surkastunut elin tarkoittaa elintä, joka on menettänyt polveutumishistoriansa aikana alkuperäisen toimintonsa, ja jolla ei ole muuta toimintoa, tai jonka toiminto on rakenteeseen nähden selkeästi liian vähäinen. Surkastuneet elimet ovat rappeutuneet koska ne ovat tarpeettomia ja jopa haitallisia. Surkastuneiden elinten käyttämistä rakenteiden yhteisen polveutumisen todisteena voidaan pitää homologia-argumentin loogisesti pätevänä muotona. Jos siis elimen toiminnan voidaan osoittaa olevan selkeästi liian vähäistä tai olematonta suhteessa elimen rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvittaviin uhrauksiin, ja samalla tunnetaan morfologisesti riittävän samankaltainen laji, jolla vastaava elin toimii "kustannuksiin" nähden riittävän hyvin, on perusteltua pitää näitä elimiä keskenään homologisina ja olettaa että näillä eliöillä on polveutumishistoriallinen yhteinen kantamuoto. Surkastuneiden elinten kohdalla argumentin heikkous on kuitenkin siinä, ettei useinkaan ole yksiselitteistä tapaa osoittaa, ettei elimellä ole mitään toimintoa, tai että toiminto on selkeästi liian vähäinen. Joistakin rakenteista on kuitenkin selvästi nähtävissä, että ne ovat rappeutuneet alkuperäisestä muodostaan. Kiistattomia esimerkkejä surkastuneista elimistä ovat esimerkiksi sokeiden luolakalojen silmät ja tuulisten saarten hyönteisten siivet.

Rappeutuminen selittää joidenkin huonojen rakenteiden olemassaolon, sillä kyseiset rakenteet ovat voineet olla alunperin selvästi parempia. Joku voisi pitää rappeutumisen mahdollisuutta puutteena, ja väittää että täydellisen älykkään suunnittelijan olisi pitänyt tehdä eliöistä sellaisia, etteivät ne voi rapistua. Tämä tarkoittaisi käytännössä kuitenkin eliöiden muuttumattomuutta, mikä puolestaan aiheuttaisi sen etteivät eliöt voisi sopeutua erilaisiin ympäristöolosuhteisiin. Tällaiset eliöt kuolisivat hyvin helposti sukupuuttoon, mitä voi hyvällä syyllä pitää huonompana vaihtoehtona kuin pienen rappeutumisen mahdollisuutta.

Surkastuneet elimet polveutumisopin todisteena

Surkastuneet elimet eivät ole sellaisenaan todisteita evoluutioteorian väitteelle, jonka mukaan tunnetut muuntelumekanismit voisivat synnyttää kaikki polveutumiopin edellyttämät muutokset eliöiden rakenteessa. Surkastuneet rakenteet voivat kuitenkin olla polveutumisopin todisteita. Suunnitteluteoria ei ole ristiriidassa polveutumisopin kanssa, vaan molempien kannattaminen samanaikaisesti on täysin koherenttia, ja esimerkiksi Michael Behe pitää surkastuneita pseudogeenejä polveutumisopin vakuuttavimpana todisteena.2

Evoluutioteoreettisen tulkinnan mukaan elinten surkastuminen kompensoituu usein toisten rakenteiden syntymisellä. Esimerkiksi valaan pyrstön syntyminen korvaa takaraajojen menetyksen. Siten surkastuneita elimiä pidetään osittain myös polveutumisopin todisteina.3 Ihmisen umpilisäke on myös kuuluisa esimerkki polveutumisopin todisteena pidetystä surkastumasta.

Onko eliöissä epätäydellisesti suunniteltuja rakenteita?

Eläinekologian professori Hanna Kokko pitää kirjassaan Kutistuva turska ohjaamattoman evoluutioteorian todisteena sitä, että on olemassa epätarkkoja ja kehnoja sopeumia. Hänen mukaansa luonnossa olevia epätäydellisiä rakenteita voidaan käyttää todisteena siitä, ettei luonto ole älykkäästi suunniteltu.

Siemenjohdin

Katja Bargumin ja Hanna Kokon mukaan esimerkiksi tasalämpöisten eläinten naurettavan pitkät siemenjohtimet ovat ohjaamattoman evoluutioteorian todisteita. "Tällä hetkellä esimerkiksi ihmisen siittiöjohtimet ovat ainakin kolme kertaa pitemmät kuin ne olisivat jos menisivät suoraan kivespusseista penikseen, kiertämättä kymmenen senttimetriä yläpuolella olevia virtsateitä."4

Kivestiehyiden silmukka osoittaa evoluution ja kaukonäköisen suunnittelun välisen eron. Kun suunnittelija kykenee hahmottamaan halutun lopputuloksen ja rakentaa piirteen sen mukaan, luonnonvalinta toimii paljon sokeammin. Se valitsee parhaiten menestyvistä tämä hetkisistä ratkaisuista muutaman jatkoon, ja tämä taas rajoittaa tulevien sukupolvien perusratkaisuja. Näin ollen valintatilanteessa voittavat aina lyhyellä aikavälillä hyödylliset piirteet, vaikkeivät nämä olisikaan loppujen lopuksi parhaita ratkaisuja pitkällä tähtäimellä

Bargum & Kokko (2008) , Kutistuva Turska4

Richard Dawkins sanoo saman asian värikkäämmin. Hänen mukaansa siemenjohdin "tekee naurettavan mutkan virtsanjohtimen takaa". Hän lisää: "Jos tämä olisi suunniteltu, kukaan ei voisi vakavissaan kieltää, että suunnittelija on tehnyt vakavan virheen." Hän pitää tätä ongelmaa niin vakavana, että se antaa syyn epäillä Luojan olemassaoloa. "Tällaiset esimerkit varmaan nakertavat niiden kantaa, jotka kaipaavat 'älykästä suunnittelua'".5

Lääkäri Pekka Reinikainen kyseenalaistaa väitteen, että siemenjohtimet olisivat liian pitkät.

Siemenjohtimet ja niiden päässä olevat kivekset vaeltavat sikiöaikaisesta paikastaan vatsaontelon takaseinän tuntumasta kivespusseihin ja näin menevät virtsanjohtimen yli. Ne eivät voisi kehittyä vatsaontelon etuseinässä sikiöaikana, sillä tämä edellyttäisi epäedullisia verenkierrollisia ratkaisuja. Jos kivekset kiertäisivät virtsatiet ulkokautta, seurauksena voisi olla kaksi yhden kiveksen pussia molempien reisien etupuolella, missä ne olisivat alttiina vammautumiselle ja kuumenemiselle. Kuumeneminen taas haittaisi siittiötuotantoa ja voisi johtaa syöpään. Lenkki virtsanjohtimen yli on välttämätön, koska siemenjohtimien on kuljettava eturauhasen kautta, sillä siellä tapahtuu myöhemmän hedelmöityksen kannalta välttämätön emäksisen prostatanesteen lisääminen happamaan siemennesteeseen. Tämä neutraloi myös emättimen happamat nesteet. Näin siittiöiden liikkuvuus alkaa oikealla hetkellä siten, että niillä on riittävästi energiaa perille asti.

Pekka Reinikainen (2010), Tiedekeskustelun avoimuuskoe6

Saatavissa olevan tiedon perusteella voimme siis päätellä kyseisen rakenteen olevan optimaalinen ainakin ontogeneettisten, fysiologisten ja hedelmöitysvaatimusten kannalta.

Koska evoluutioteoreettiset premissit7 selittivät rakennetta sellaisilla oletuksilla, jotka osoittautuivat kestämättömäksi, evoluutiobiologisten selitysten uskottavuus heikkenee.

Selkärankaisten silmä

Richard Dawkinsin juontamassa Lajien synty -dokumenttitrilogiassa osoitetaan, että ihmissilmässä on sokea piste. Dokumentissa haastatellaan psykologi Randolph Nesseä, jonka mukaan ihmisen silmä on paras esimerkki siitä, ettei ihminen voi olla suunnittelun tulosta. Hän kehottaa Dawkinsia peittämään toisen silmänsä ja katsomaan nenäänsä. Hän pitää kädessään neulaa ja siirtää sitä nenänsä luota 15 astetta sivulle ja jossain vaiheessa Dawkins ilmoittaa neulan kadonneen. "Kurja juttu", toteaa Nesse.8

Sokean pisteen olemassaolon voi jokainen demonstroida seuraavasti: Piirrä paperille piste ja sen oikealle puolelle 10 cm:n päähän risti. Peitä vasen silmä. Pidä paperi suorassa, jotta piste ja risti ovat vaakasuorassa toisiinsa nähden. Katso pistettä. Voit havainnoida ristin katsoessasi pistettä kaikilla muilla etäisyyksillä paitsi pitäessäsi paperia n. 40 cm:n päässä silmistäsi. Tältä etäisyydeltä (40 cm) risti katoaa näkyvistä, koska siitä muodostuva kuva muodostuu silmänpohjassa näköhermonpään kohdalle.

Selkärankaisten silmän sokean pisteen olemassaoloa ei varmaan kukaan kiellä. On kuitenkin huomion arvoista, ettei sokean pisteen olemassaoloa voi demonstroida molemmilla silmillä katsottaessa. Kahdella silmällä näkevä kärsi mitenkään havaittavasti sokean pisteen vuoksi, ja normaalilla ihmisellä on kaksi silmää. Silmän suunnitteluhypoteesia silmään viittaaten kritisoiva on siis kuin Yamahaa vastustava Pena-Erkki; hän boikotoi Yamahan tuotteita, koska hän on havainnut, että Yamahan moottoripyörän ajamisesta tulee hyvin hankalaa, jos siitä ottaa toisen renkaan irti.

Väärin päin oleva verkkokalvo

On darvinisteille tyypillistä väittää, että selkärankaisten verkkokalvo on "väärin päin". Toisin kuin esimerkiksi mustekaloilla, selkärankaisten silmissä valoa aistivat solut (näköhermosolut) ovat kymmenkerroksisen verkkokalvon9 toiseksi alimmaisessa kerroksessa vieläpä siten, että valoa aistivien solujen valoa aistiva osa on solun "perällä". Joskus taas näköhermosolujen väitetään olevan "väärin päin", jolla tarkoitetaan siihen mielenkiintoiseen seikkaan, että näköhermosolun viejähaarakkeet lähtevätin näköhermosolusta verkkokalvon pinnalle, poispäin aivoista.

Epätäydellisyysargumentin esittäjien mukaan valon täytyy ensin kulkea turhaan useiden solukerrosten läpi, minkä jälkeen näköhermosolut tunnistavat sen vasta verkkokalvon perällä. Näköhermosolut eivät kuitenkaan läpäise verkkokalvon pigmenttiepiteeliä (joka olisi lyhin reitti aivoihin), vaan signaalia kuljettava viejähaarake lähtee takaisin valon tulosuuntaan. Niinpä hermosolujen viejähaarakkeet kulkevat verkkokalvon etupuolella, ja ne läpäisevät verkkokalvon yhdestä kohtaa muodostaen silmään sokean pisteen. Esimerkiksi Virginian yliopiston kemian emeritusprofessori Bruce Martin on esittänyt kyseisen epätäydellisyysargumentin:

Eikä ihmisen silmä ole millään muotoa täydellinen. Kaikilla selkärankaisilla silmän jokaisesta kolmesta miljoonasta valoherkästä verkkokalvon solusta lähtevät ”johdot” kulkevat verkkokalvon poikki ja pakkautuvat näköhermoon synnyttäen sokean pisteen. Suunnittelija ehdottaisi täysin päinvastaista, johtoja jotka kulkevat valoherkkien solujen takaosasta eikä silmän valoisalta puolelta.10 Toisaalta mustekaloilla ja muilla pääjalkaisilla samaiset johdot lähtevät eri lailla kehittyneiden silmien takaosasta. Miksi suunnittelija on ollut mustekaloille myötämielisempi kuin ihmisille?

Bruce Martin11

Sokean pisteen siis aiheuttaa näköhermosolujen nurinkuriselta vaikuttava asento. Kuten jo mainittu, stereonäköisillä eliöillä toinen silmä kompensoi toisen silmän sokean pisteen, eikä siitä ole käytännössä minkäänlaista haittaa. Itse asiassa näköhermosolujen sijainti ja "asento" on näkemisen kannalta edullista, ja siitä johtuva sokea piste on halpa hinta näköhermosolujen asennon tuottamista hyödyistä.

Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että näköhermosolujen sijainti verkkokalvon alimmissa kerroksissa ei haittaa lainkaan, sillä Müllerin gliasolut muodostavat näköhermosoluista verkkokalvon pinnalle johtavia eläviä valokuituja, joita pitkin valo etenee näköhermosoluille vähäisin vääristymin ja häviöin.12 Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan valon kulku Müllerin gliasolujen kautta terävöittää näköämme suodattamalla “harhavaloa” (stray light) ja vähentämällä värien dispersiota.13 Harhavalo on eräänlaista kohinaa, joka vähentää visuaalista tarkkuuta. Gliasolut parantavat signaali-kohina-suhdetta valon kulkiessa niiden läpi ja ehkäisevät värien poistumista näköhermosolujen ulottumattomiin. Tutkija Erez Ribak kertookin artikkelissa, että “verkkokalvon rakenne osoittautuu optimaalisesti suunnitelluksi kuvaterävyyden parantamiseen”.13

Jo ennen Müllerin gliasolujen funktion selvittämistä tiedettiin, että näköhermosolujen eriskummallinen sijainti verkkokalvossa on optimaalinen pigmenttimolekyylien nopealle regeneraatiolle, näkösolujen ravinnosyötölle, lämmönsäätelylle sekä suojautumiselle UV-valolta ja happiradikaaleilta.14

Vuoden 2007 tutkimuksessa tutkijat toteavat:

Müllerin gliasolut peittävät koko verkkokalvon sisäpinnan. Niiden matala taitekerroin mahdollistaa valon tehokkaan siirtymisen lasiaisesta Müllerin gliasoluihin. Samalla kasvava taitekerroin ja lähes vakiona säilyvä valon ohjailukyky tekevät niistä nerokkaasti suunniteltuja valon kerääjiä.

Kristian Franze, Jens Grosche et al.12

Eli vaikka solujen asento edustaisikin epäoptimaalista suunnittelua pelkästään optisen järjestelmän ominaisuuksia ajatellen, toimintaan liittyvien rajoitteiden vuoksi solujen asennolla ei ole vaihtoehtoja. Uudet tutkimukset ovat lisäksi paljastaneet, että Müllerin gliasolut kompensoivat tämän optisen haitan erittäin tehokkaasti.

New Scientist -lehden mukaan uusimmat tulokset avaavat hedelmällisen kentän biomimetiikan tutkimukselle.15 “Müllerin solujen roolin ymmärtäminen voi avata sovelluksia mm. tehokkaampien silmäsiirrännäisten ja parempien kameroiden rakentamiseen”, kertoo Ribak.

Populaariin darwinistiseen näkemykseen siitä, että selkärankaisten silmä on yksi evoluution suurimmista virheistä16, Müllerin soluja koskevat merkittävät löydöt eivät näytä kuitenkaan vaikuttaneen. Tulokset kun eivät kuulemma loppujen lopuksi tue suunnitteluargumenttia, ja jos tukevatkin, niin suunnittelun kannattajat ovat silti väärässä.17

New Scientistin toimittaja myöntää toki gliasolujen lisäämisen verkkokalvolle parantavan näköamme. Tämä ei kuitenkaan ole hänen mukaansa mikään syy jättää näköhermosoluja nurinniskoin, sillä tämä synnyttää verkkokalvolle sokean täplän eli paikan, jossa näköhermosoluista lähtevät ja niitä peittävät hermot yhtyvät ja läpäisevät verkkokalvon.17 Tämän vuoksi toimittaja katsoo, ettei uusi löydös ole todiste suunnittelusta, vaan evoluution häikäisevästä kyvystä luoda kiertoteitä vanhemmista virheistä aiheituneille ongelmille.

Näköhermosolujen kääntäminen “oikeaan” asentoon ei kuitenkaan tuottaisi optimaalista kokonaisuutta aiemmin mainituista syistä.14

Myös Richard Dawkins on jatkanut vanhalla linjallaan huolimatta siitä, että silmän rakenne oli paljastunut odotettua huomattavasti paremmaksi jo ennen Ribakin ryhmän tutkimusta. Kirjassaan Maailman hienoin esitys (2009) Dawkins sivuuttaa uuden tutkimustiedon kokonaan, ja sen sijaan toistaa parikymmentä vuotta vanhan väitteen, jonka mukaan selkärankaisten silmä on huonosti suunniteltu.

- - aivot korvaavat silmän optiset puutteet hienostuneella kuvan simulointiohjelmistollaan. En ole kuitenkaan vielä maininnut räikeintä esimerkkiä optiikan epätäydellisyydestä. Verkkokalvo on nurinpäin. - - Valokennot aivoihin yhdistävät johtimet kulkevat verkkokalvon pinnalla, joten valonsäteet joutuvat kulkemaan ikään kuin johdinten maton lävitse ennen valokennoihin osumista. - - se ei ole vain rakenteeltaan huono vaan se on idiootin suunnittelema.

Richard Dawkins18

Dawkinsin logiikan mukaan verkkokalvon huono rakenne viittaa ei-suunniteltuun kokonaisuuteen. Jää arvailtavaksi, onko hän valmis muuttamaan mieltänsä ja pitämään silmää suunniteltuna nyt, kun verkkokalvon rakenne on osoittautunut erinomaiseksi — vaikkakaan ei välttämättä jokaisen yksityiskohtansa osalta optimaaliseksi.

Näissä argumenteissa on mielenkiintoista se, että niiden esittäjät eivät vaikuta ottavan vakavasti suunnitteluteorian pohjalta tehtyä ennustetta. Vaikka verkkokalvo vaikutti pitkään poikkeuksellisen huonosti suunnitellulta, voitiin suunnitteluargumentin pohjalta ennustaa, että yksittäisestä epäoptimaalisesta osasta huolimatta verkkokalvo olisi kokonaisuutena taitavasti rakennettu ja tehokas.

Empiirinen näyttö on nyt osoittanut suunnitteluargumentin pohjalta tehdyn ennusteen oikeaksi. Darwinistitutkijat ja -toimittajat pyrkivät siitä huolimatta sovittamaan uudet haivainnot jälkikäteen osaksi evoluutioteoriaa, aivan kuin tutkimuksilla ei olisi mitään merkitystä suunnitteluteorian uskottavuuden kannalta. Kuitenkin, loogisesti tarkasteltuna, evoluutioteorian uskottavuuden olisi pitänyt heiketä, koska biologisia rakenteita selitettiin evoluution pohjalta tavalla, joka on osoittautunut virheelliseksi. Vastaavaasti suunnittelun uskottavuuden pitäisi kasvaa.

Ihmisen surkastuneet elimet

Ihmisen häntäluuta pidetään usein hännän surkatuneena jäänteenä. Se on välttämätön lantionpojan ja lonkkanivelien eri lihasten kiinnittämiseksi. Nämä lihakset puolestaan kannattavat pikkulantion sisäelimiä ja takaavat vakaan pystykäynnin. Häntäluun erityinen liikkuvuus hedelmällisessä iässä olevilla naisilla on ratkaiseva etu synnyttämisen aikana.3

Katso myös

Internet

ApologetiikkaWiki

Viitteet

  1. ^ "Random variation doesn't explain the most basic features of biology. Ir doesn't explain the elegant, sophisticated molecular machinery that undergirds life. To account for that – and to account for the root and thick branches of the tree of common descent – multiple coherent genetic mutations are needed. Now that we know what sorts of mutations can happen to DNA, and what random changes can produce, we can begin to do the math to find the edge of evolution with some precision. What we'll discover is something quite basic, yet heresy to Darwinists: Most mutations that built the great structures of life must have been nonrandom." Michael J. Behe: The Edge of Evolution, s. 83. Free Press, 2007. 0-7432-9620-6.
  2. ^
    "Over the next few sections I'll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin's theory – common descent – is correct. --
    When two lineages share what appears to be an arbitrary genetic accident, the case for common descent becomes compelling, just as the case for plagiarism becomes overpowering when one writer makes the same unusual misspellings of another, within a copy of the same words. That sort of evidence is seen in the genomes of humans and chimpanzees. For example, both humans and chimps have a broken copy of a gene that in other mammals helps make vitamin C. As a result, neither humans nor chimps can make their own vitamin C. If an ancestor of the two species originally sustained the mutation and then passed it to both descendant species, that would neatly explain the situation.
    More compelling evidence for the shared ancestry of humans and other primates comes from their hemoglobin – not just their working hemoglobin, but a broken hemoglobin gene, too.10 In one region of our genomes humans have five genes for proteins that act at various stages of development (from embryo through adult) as the second (betalike) chain of hemoglobin. This includes the gene for the beta chain itself, two almost identical copies of a gamma chain (which occurs in fetal hemoglobin), and several others. Chimpanzees have the very same genes in the very same order. In the region between the two gamma genes and a gene that works after birth, human DNA contains a broken gene (called a "pseudogene") that closely resembles a working gene for a beta chain, but has features in its sequence that preclude it from coding successfully for a protein.
    Chimp DNA has a very similar pseudogene at the same position. The beginning of the human pseudogene has two particular changes in two nucleotide letters that seem to deactivate the gene. The chimp pseudogene has the exact same changes. A bit further down in the human pseudogene is a deletion mutation, where one particular gene is missing. For technical reasons, the deletion irrevocably messes up the gene's coding. The very same letter is missing in the chimp gene. Toward the end of the human pseudogene another letter is missing. The chimp pseudogene is missing it, too.
    The same mistakes in the same gene in the same positions of both human and chimp DNA. If a Common ancestor first sustained the mutational mistakes and subsequently gave rise to those two modern species, that would very readily account for why both species have them now. It's hard to emagine how there could be stronger evidence for common ancestry of chimps and humans.
    That strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles,11 there's no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives."
    Michael J. Behe: The Edge of Evolution, s. 65, 70-72. Free Press, 2007. 0-7432-9620-6.
  3. > 3,0 3,1 Siegfried Scherer, Reinhard Junker: "V.9", Evoluutio – kriittinen analyysi, s. 169-173. Datakirjat, 2000. ISBN 951-98558-0-7.
  4. > 4,0 4,1 Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä, s. 172-173. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34020-2.
  5. ^ Richard DawkinsMaailman hienoin esitys, s. 336-337. Terra Cognita, 2010. ISBN 978-952-5697-27-8.
  6. ^ Tapio Puolimatka: "Luku 1. Tiedekeskustelun avoimuus koetteilla", Tiedekeskustelun avoimuuskoe, s. 40. Uusitie, 2010. ISBN 978-951-6-19524-0.
  7. ^ päämäärättömät prosessit
  8. ^ Lajien synty, osa 3. YLE Teema. 31.1.2010 klo 17.00
  9. ^ The Retinal Tunic
  10. ^ Dawkins, R. 1987. The Blind Watchmaker. New York, New York: W.W. Norton.
  11. ^ http://www.skepsis.fi/lehti/2004/2004-4mart.html
  12. > 12,0 12,1 Müller cells are living optical fibers in the vertebrate retina, PNAS, 2007, vol. 104, p. 8287
  13. > 13,0 13,1 A. M. Labin and E. N. Ribak, Retinal Glial Cells Enhance Human Vision Acuity, Physical Review Letters, 104, 158102 (April 2010)
  14. > 14,0 14,1 Huonoa suunnittelua?, IntelligentDesign.fi, 7.12.2005,
  15. ^ Kate McAlpine, Evolution gave flawed eye better vision, New Scientist 06.5.2010,
  16. ^ Evolution’s greatest mistakes, New Scientist, 10.8.2007
  17. > 17,0 17,1 The eye was evolution’s great invention, New Scientist, 6.5.2010
  18. ^ Richard Dawkins: Maailman hienoin esitys, s. s. 325-326. Terra Cognita, 2009. 978-952-5697-27-8.