Auguste Comte

Versio hetkellä 4. kesäkuuta 2017 kello 18.46 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (Viitteistys, wikifiointia)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Auguste Comte (17. tammikuuta, kirjattu syntymäaika 19. tammikuuta 1798 – 5. syyskuuta 1857) oli ranskalainen filosofi, positivismin perustaja ja sosiologi.

Comten näkemys tieteen kehityksestä

Comte loi pohjan positivistiselle näkemykselle, jonka mukaan tiede on puolueetonta tietoa. Positivistit olettivat, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaa teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista.

Positivismin oppi-isä Auguste Comte hahmotteli ihmiskunnan älyllisen kehityksen etenevän kolmen kehitysvaiheen kautta, jotka ovat teologinen, metafyysinen ja positivistis-tieteellinen. Teologisessa vaiheessa ihmiset uskovat Jumalaan tai jumaliin ja hahmottavat maailmaa jumaluskon näkökulmasta. Metafyysisessä vaiheessa he tekevät laaja-alaisia oletuksia maailmankaikkeudesta ja kuvittelevat jonkin kokonaisvaltaisen idean avaavan olennaisen todellisuudesta. Positivistis-tieteellisessä vaiheessa ihmiset perustavat käsityksensä havaintoihin ja havaintojen avulla testattuihin teorioihin. Comten mukaan jokaisen erityistieteen historia voidaan jakaa näihin kolmeen perättäiseen vaiheeseen. Se, mikä erottaa teologisen ja metafyysisen vaiheen positivistis-tieteellisestä vaiheesta on, että teologinen ja metafyysinen vaihe ovat Comten mukaan täysin arvottomia tiedon näkökulmasta. Teologisen ja metafyysisen vaiheen arvo on vain siinä, että ne johtavat kolmanteen, positivistiseen vaiheeseen. Positivistis-tieteellinen vaihe edustaa Comten mielestä kehityksen huippua. Silloin ihminen lopullisesti vapautuu selityksistä, joissa vedotaan Jumalaan ja hänen toimintaansa maailmassa. Positivistista vaihetta luonnehtii pyrkimys löytää luonnon lainalaisuuksia, jotka täysin varmalla tavalla kuvaavat tosiasioiden välisiä suhteita. Todellisuuden perimmäistä olemusta koskevilla laaja-alaisilla metafyysisillä hypoteeseilla tai perimmäisten syiden etsimisellä ei voi olla mitään sijaa positiivisessa tieteessä. Comten mielestä matematiikka, fysiikka ja biologia olivat jo hänen elinaikanaan saavuttaneet positivistis-tieteellisen vaiheen, mutta ihmistieteet olivat vielä sidoksissa teologisiin ja metafyysisiin oletuksiin. Näillä alueilla oli Comten mukaan ajattelu puhdistettava teologiasta ja metafysiikasta, niin että siitä tulisi puhtaan tieteellistä.

Positivismin mukaan tieteellinen vallankumous 1600-luvulla merkitsi vapautumista todellisuuden perimmäistä luonnetta koskevista metafyysisistä olettamuksista. Tieteen historioitsija Alexandre Koyré (1892–1964) hylkää täysin tämän tulkinnan tieteellisestä vallankumouksesta. Koyrén mukaan positivismi vääristelee systemaattisesti käsityksemme tieteellisen ajattelun historiasta ja näin tehdessään se samalla haittaa tieteen edistystä. Koyré perustelee yksityiskohtaisesti, että tietyt metafyysiset käsitykset olivat välttämätön edellytys tieteellisen vallankumouksen toteutumiselle ja yleensä tieteelliselle tutkimukselle.1

Jo Comten aikalainen tieteenfilosofi ja tieteen historioitsija William Whewell (1794–1866), eräs modernin tieteenfilosofian ja -historian tärkeimmistä pioneereista, osoitti yksityiskohtaisesti Comten näkemysten olevan ristiriidassa sekä tieteen historian tosiasioiden että tieteenfilosofisen analyysin kanssa:

Comten tapa järjestää tieteen kehitys toisiaan seuraaviin metafyysiseen ja positiiviseen vaiheeseen, on vastoin historian tosiasioita ja vastakkainen terveelle filosofialle.”

Whewell2

Whewellin oli helppo osoittaa filosofisesti, että laaja-alaisten hypoteesien sulkeminen tieteen ulkopuolelle tekisi tieteen kehityksen mahdottomaksi. Historiallisen tutkimuksen alueella Whewell oli, jos mahdollista vieläkin ylivertaisempi Comteen nähden. Yksi aikamme johtavista tieteen historioitsijoista, H. Floris Cohen, analysoi tätä keskustelua:

Historiallisesti Whewellillä ei ollut vaikeuksia osoittaa, että Comten näkemys johtaa historian tosiasioiden karkeaan vääristelyyn ja että Comte itse asiassa vääristeli historiaa aina, kun hän uskaltautui käsittelemään menneisyyttä.

Cohen3

Whewell osoittaa, että Galilei, Kepler, Gassendi ja muut mekaanisen filosofian isät perustautuvat yhtä paljon todellisuuden perimmäistä olemusta koskeviin laaja-alaisiin (metafyysisiin) olettamuksiin kuin vastustajansa. ”Pääerona on se, että heidän metafysiikkansa on parempaa, se on paremmin yhteensopiva metafyysisen totuuden kanssa.”4 Toisessa yhteydessä Whewell kirjoittaa:

Fysiikan keksijät eivät eroa hedelmättömistä spekuloijista siinä, ettei heidän päässään ollut metafysiikkaa, vaan siinä, että he tukeutuivat hyvään metafysiikkaan ja heidän vastustajansa huonoon. Fysiikan keksijät säilyttivät yhteyden metafyysisten ja fysikaalisten käsitystensä välillä sen sijaan, että olisivat pitäneet nämä kaksi erillään toisistaan.

Whewell5

Comten tulkinta tieteen historiasta ei ole ainoastaan väärä, vaan sillä on tuhoisia seurauksia tieteelliseen tutkimukseen sovellettuna:

Metafyysiset keskustelut ovat olleet olennaisia askeleita jokaisen tieteen kehityksessä. Jos keinotekoisesti hylkäämme kaikki nämä osat tieteen historiasta hyödyttöminä ja merkityksettöminä ja katsomme niiden kuuluvan tiedon ensimmäisiin karkeisiin yrityksiin, emme ainoastaan vääristele sitä, miten asiat ovat edenneet, vaan vääristelemme kaikkein selvimpiä tosiasioita.

Whewell6

Whewell perustelee tätä väitettään osoittamalla lukuisia perustavia virheitä Comten selonteossa siitä, miten Kepler päätyi tieteellisiin johtopäätöksiinsä. Hän lopettaa analyysinsa kommenttiin, jonka mukaan Keplerin teoksissa ei löydy mitään tukea Comten kuvaukselle. Whewell käsitteli yksityiskohtaisesti Comten kirjaa Cours de philosophie positive (1830–1842) ja ”repi sen kaksi ensimmäistä osaa kappaleiksi omalla hiljaisella, sivistyneellä ja ilmeettömällä tavallaan7.

Huolimatta siitä, että Whewell pystyi yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti osoittamaan Comten näkemykset vääriksi, Comten vääristelty kuvaus tieteen historiasta jäi vallitsevaksi ja Whewellin kritiikki unohdettiin. H. Floris Cohen kommentoi tätä valitettavaa prosessia:

Tällä huvittavalla ja näennäisesti viattomalla tieteen historiografian tapahtumalla on tärkeä merkitys. Sen merkitys on siinä, että Comten ja lukemattomien myöhempien positivistien karkeista vääristelyistä tulee tieteen historiografian hallitsevia piirteitä pitkäksi aikaa tulevaisuuteen. Whewell on niin huolellinen ja tunnontarkka historioitsija kuin voidaan ajatella jonkun olevan tuona aikana. Kirjoittaessaan minkä tahansa tieteen historiaa, hän viittasi yksityiskohtaisen tarkasti käytettävissään oleviin lähteisiin, eikä hän kärsinyt positivismin taipumuksesta viitata menneisiin menestyksiin ja jättää monet tieteen historiassa niin tavalliset virheet, umpikujat ja epäonnistumiset huomiotta. Hänen kaunis huomautuksensa voidaan lukea positivismin vastaisena manifestina: ”Se, että keksinnöt jälkeenpäin näyttävät luonnostaan lankeavilta, on harhaa, jonka valtaan meillä on taipumus joutua monien kaikkein tärkeimpien periaatteiden osalta.”

Cohen8

Harva jaksoi lukea Whewellin tuhansien sivujen pituista yksityiskohtaista analyysia eri tieteiden kehityksestä. Comten helppotajuinen kuvaus vetosi ihmisten ennakkoluuloihin ja sai länsimaisen kulttuurin valtaansa. Nykypäivän yliopisto-opetuksessa on edelleen tavallista kuulla ja lukea viittauksia Comten teoriaan ilman kriittistä analyysia. Ei siis ole ihme, että Comten vääristelyt vielä tänä päivänäkin hallitsevat kansanomaista käsitystä tieteestä huolimatta siitä, että tieteen historian tutkimus on päätynyt tukemaan ja tarkentamaan Whewellin huolellista analyysia.

Tärkeä merkitys Comten alkeellisten näkemysten levittämisessä ja soveltamisessa oli Ernst Machilla (1838–1916), toisella positivismin suurella oppi-isällä. Hän käsitteli lähteitään karkealla ja kypsymättömällä tavalla, projisoi niihin oman positivistisen filosofiansa ja pyrki tällä tavalla poistamaan metafysiikan tieteestä. Hän projisoi oman empiristisen filosofiansa mekaniikan historiaan kirjassaan Die Mechanik in ihrer Entwickelung historisch-kritisch dargestellt (1883), jonka vaikutus ulottuu meidän päiviimme saakka. Hän asetti Galileo Galilein keskeiseen asemaan modernin fysiikan synnyssä ja kuvasi hänet omien tieteenfilosofisten ennakkoluulojensa mukaiseksi tutkijaksi.

Galileo oli nyt näennäisesti hyvin dokumentoidulla tavalla tehty uuden fysiikan ensimmäisen vaiheen keskeisen huomion kohteeksi. Samaan aikaan tämä kohde sai selkeän värityksen Machin oman tiedekäsityksen pohjalta. Tämä Machin tiedekäsitys sopii edelleen hyvin monien filosofisesti ja historiallisesti kouluttamattomien tieteentekijöiden ennakkoluuloihin oman ammattialansa luonteesta. Jokin aika sitten Dudley Shapere keräsi hupaisan kokoelman lausumia, joita aikamme fysiikan oppikirjojen ”historiallisissa” johdannoissa esitetään Galileosta. Tämän selonteon huomiota herättävä asia oli, että lähes kaikki näistä pintapuolisista lausumista palautuvat siihen, mitä Machilla oli sanottavanaan Galileosta mekaniikkaa käsittelevässä kirjassaan.

Cohen9

Projisoimalla omat metodologiset näkemyksensä Galileoon, Mach loi Galileosta myyttisen hahmon, jonka avulla levitettiin positivistista tieteisuskoa. Tämä myytti elää vahvana kulttuurissamme vielä tänäkin päivänä. Positivistinen mielikuva tieteestä vetoaa tieteentekijöihin, koska se ”sopii niin hyvin tieteentekijöiden lähes synnynnäisiin ennakkoluuloihin”10

POSITIVISTINEN TIETEISUSKO: tiede toimii vailla laaja-alaisia olettamuksia

TIETEEN HISTORIAN TOSIASIAT: tieteen edistys perustuu siihen, että tutkimus rakennetaan oikeaan osuvien olettamusten varaan

Paitsi että tieteen historian tutkimus on kääntynyt pois positivismin tieteen historialle antamasta tulkinnasta, positivistinen käsitys on myös kyseenalaistettu tieteenfilosofisessa keskustelussa. Tieteentekijät eivät tee työtään riippumattomina maailmankatsomuksellisista lähtökohdistaan. He eivät toimi irrallaan todellisuuden luonnetta koskevista intuitioista ja uskomuksista. Tieteen ja ei-tieteen välistä rajaviivaa ei ole pystytty määrittelemään maailmankatsomuksellisesti neutraalilla tavalla. Erilaisista filosofisista ja maailmankatsomuksellisista lähtökohdista tieteellisen tutkimuksen luonne ymmärretään eri tavoin, ja siten myös rajaviiva tieteen ja ei-tieteen välillä vedetään eri tavoin.

Myytti tieteen neutraalisuudesta

Auguste Comte loi siis pohjan kulttuurissamme pitkään vallinneelle myytille tieteestä ja sen historiasta. Tätä myyttiä voidaan kutsua positivismin myytiksi ja se koostuu useista toisiinsa liittyvistä oletuksista ja uskomuksista. Siihen sisältyy

  1. ensinnäkin tietty käsitys tieteen historiasta. Myytin mukaan tieteen kehitys edellyttää vapautumista laaja-alaisista olettamuksista, jotka koskevat maailmankaikkeuden alkuperää ja perimmäistä luonnetta. Comten mukaan tiede edistyy, kun se vapautuu teologisten ja metafyysisten oletusten vaikutuksesta.
  2. Toiseksi myyttiin sisältyy uskon ja tiedon jyrkkä erottaminen toisistaan. Tämä erottaminen on mahdollista, koska
  3. oletettavasti pystytään vetämään selvä rajaviiva tieteen ja ei-tieteen välille. Tätä pidetään mahdollisena, koska oletetaan
  4. tieteentekijän pystyvän ottamaan etäisyyttä todellisuuden perimmäistä luonnetta koskeviin uskomuksiinsa ja pystyvän tekemään puolueettomia havaintoja ja päätelmiä.
  5. Tähän liittyy hyvin optimistinen käsitys tieteentekijän tiedollisista mahdollisuuksista. Joissakin yhteyksissä puhutaan kaikkitietävän tutkijan oireyhtymästä.
  6. Tällainen pyyteetön tutkija ei tarvitse tutkimuksensa lähtökohdaksi mitään sellaista kiintopistettä, minkä tiedollista pätevyyttä hän ei pystyisi todistamaan eikä hän tieteellisessä työssään nojaudu välittömän arkikokemuksensa varassa muodostettuihin uskomuksiin.
  7. Yksi olennainen ulottuvuus myytissä on pitkälle viety todellisuuden pelkistäminen sen aineellisiin ja havaittaviin puoliin.

Positivismin tieteisuskoiseen myyttiin vedotaan edelleen julkisessa tiedekeskustelussa, vaikka se on kumottu useaan otteeseen sekä tieteenhistoriassa että tieteenfilosofiassa. Jacques Ellulin11 määritelmän mukaan myytti on kokonaisvaltainen motivoiva mielikuva siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta. Myytti ohjaa käyttäytymistä ohi tietoisen harkinnan. Tältä pohjalta tulee ymmärrettäväksi, että myytti voi vaikuttaa ihmiseen, vaikka hänellä olisi periaatteessa käytettävissään tieto, joka osoittaa myyttisen kertomuksen epätotuuden. Kertomus tieteen kehityksestä ja tieteentekijöiden puolueettomuudesta on myytti, joka on saanut kulttuurimme valtaansa, koska se on helppotajuinen ja koska se sopii yhteen yleisen henkisen ilmapiirin kanssa.

Edellä kuvattu myyttinen kertomus vääristelee tieteen historiaa eikä tee oikeutta tieteellisen tutkimuksen luonteelle. Itse asiassa tieteellinen tutkimus ei voi toimia ilman laaja-alaisia olettamuksia. Tieteellistä tutkimusta tehtäessä joudutaan lausumattomasti vastaamaan seuraaviin perustaviin kysymyksiin:

  1. Mikä on todellisuuden yhtenäisyyden perusta? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen tieteellisen ajattelun perimmäisestä kiintopisteestä.
  2. Mikä on todellisuuden alkuperä? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen tieteellisen metodin lähtökohtaoletuksista.
  3. Mikä on todellisuuden perimmäinen järjestys? Tähän kysymykseen annettava vastaus vaikuttaa näkemykseen teorioiden sovellusalueesta.

Menestyvät tutkijat toimivat tutkimuskohteelle oikeutta tekevien, oikeaan osuvien perusoletusten pohjalta. Tieteen vallankumous 1500–1700 -luvuilla ei tapahtunut irrallaan laaja-alaisista ennakko-olettamuksista vaan nimenomaan siksi, että kulttuurissa olivat uskonpuhdistuksen seurauksena päässeet vallalle oletukset, jotka avasivat tiedollisesti hedelmällisen näkymän todellisuuteen ja sen kokeelliseen tutkimiseen. Kulttuuria hallitsevat laaja-alaiset perusoletukset hallitsevat yleensä myös tiedeyhteisöä ja sen lähtökohtaoletuksia.

Tämän tosiasian kieltäminen ja tutkimuksen perustana olevien olettamusten salaaminen johtaa siihen, ettei tutkimuksen perusoletuksia alisteta kriittiselle tarkastelulle. Kun tutkija väittää olevansa ennakkoluuloton ja neutraali, hän näin tehdessään salaa tutkimuksensa lähtökohtaoletukset. Salaamisen seurauksena hän huomaamattaan määrittelee objektiivisiksi ja neutraaleiksi omat peitetyt maailmankatsomukselliset uskomuksensa.

Myyttisen tarinan mukaan tutkija pystyy tekemään tutkimustyötään puolueettomasti, joten hän voi ottaa etäisyyttä siihen, kuka hän on ihmisenä ja toimia riippumattomana omista perusvakaumuksistaan ja omasta paikastaan historiassa, luonnossa ja yhteiskunnassa. Minuus ei tämän käsityksen mukaan ole ”huokoinen” (porous) ja ”hengittävä”, kulttuurissa vallitsevien henkisten voimien vaikutuspiirissä toimiva ja niiden vaikutukselle jatkuvasti altistuva, vaan ”puskuroitu”, ”pinnoitettu” (buffered), eristetty ja suojattu, niin että se pystyy toimimaan itsenäisesti, objektiivisesti ja riippumattomasti ilman, että siihen ulkoapäin vaikuttavat henkiset tai hengelliset voimavirrat ohjaisivat sen näkökulmaa ja käsitysten muodostumista12.

Koska minuus pystyy oletettavasti täysin objektiivisiin havaintoihin, tieteellisen tutkimuksen todistusaineistona käytettyjen tosiasioiden oletetaan olevan tulkitsemattomia. Tämän oletuksen varjolla tiettyä tosiasioille annettua tulkintaa käytetään perusteltaessa niitä oletuksia, joiden pohjalta tosiasiat on alun perin tulkittu. Tällä tavalla luodaan illuusio objektiivisesta tutkimuksesta, samalla kun ajattelu etenee kehässä. Kieltäessään laaja-alaisten oletusten käytön tieteessä myyttinen tiedekäsitys perustuu itse asiassa joihinkin laaja-alaisiin oletuksiin ja uskonvakaumuksiin, joita ei haluta altistaa kriittiselle tarkastelulle. Siksi näkemykset esitetään itsestään selvyyksinä ja neutraaleina toteamuksina.

Tieteentekijä nähdään pyyteettömänä totuuden etsijänä, joka pystyy tarkastelemaan todellisuutta puolueettomasti, ilman tulkintaa ja ennakko-oletuksia. Myytin mukaan tutkija ei sijoitu aikaan ja paikkaan edes oman elämänorientaationsa kautta, vaan hän pystyy neutraalisti tekemään havaintoja todellisuudesta. Oletuksen mukaan elämänorientaatio ei vaikuta tieteeseen eikä tutkija tarvitse kiintopistettä, jonka tiedollista oikeutusta hän ei voi todistaa. Tämä oletus ei itsekriittisellä tavalla tee selkoa tieteellisen tutkimuksen edellytyksistä.

Tämän objektiivisuuden illuusion varaan rakentuu peittelyn kulttuuri, jonka seurauksena tiedekeskustelussa pyritään legitimoimaan ainoaksi hyväksyttäväksi lähtökohdaksi tietty maailmankatsomuksellisesti värittynyt käsitys todellisuudesta ja tiedosta. Yleensä tässä yhteydessä vedotaan tieteenfilosofiseen rajanvetokriteeriin, jonka avulla tiede pyritään erottamaan kaikesta ei-tieteellisestä. Positivismin myytin varaan rakentuvassa muodossaan rajanvetokriteeri nojautuu uskoon, että tiede voidaan selvästi erottaa filosofiasta ja uskosta. Usko ja tieto sijoitetaan tiukasti erilleen toisistaan.

Tarinaan uskon ja tiedon vastakkainasettelusta ja tieteen ja uskon välisestä rajaviivasta vedotaan edelleen julkisessa tiedekeskustelussa siitä huolimatta, että tieteenfilosofiassa yleisesti myönnetään, ettei yhtään rajanvetokriteeriä ole onnistuttu täsmentämään niin, että se sisällyttäisi tieteen piiriin kaiken sen, mitä kiistattomasti pidetään tieteen piiriin kuuluvana ja sulkisi ulos kaiken sen, mikä kiistattomasti ei kuulu tieteen piiriin.

Lähteet

  • Cohen, H. Floris: The Scientific Revolution: a Historiographical Inquiry. Chicago, Ill.: The University of Chicago Press, 1994.
  • Ellul, Jacques: The New Demons. Trans. C. Edward Hopkin. London: Mowbrays, 1975.
  • Whewell, William: The Philosophy of the Inductive Sciences, Founded upon Theri History. 2nd ed. 2 vols.. London: Parker, 1847.

Viitteet

  1. ^ Cohen 1994: 85–86
  2. ^ Whewell 1847: II 329
  3. ^ Cohen 1994: 36
  4. ^ Whewell 1847: II 379
  5. ^ Whewell 1847: I x
  6. ^ Whewell 1847: II 329
  7. ^ Cohen 1994: 35
  8. ^ Cohen 1994: 37
  9. ^ Cohen 1994: 41
  10. ^ Cohen 1994: 39
  11. ^ Ellul 1975: 95
  12. ^ Charles TaylorA Secular Age. Harvard University Press, 2007.