Ateismi

Ateismi tarkoittaa jumaluskon puuttumista tai uskonvaraista käsitystä, jonka mukaan Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa. Riippuen uskonnon määritelmästä, ateismi voidaan nähdä uskonnottomana, tai uskonnollisena maailmankatsomuksena. Esimerkiksi uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan ateismi on uskonto, kun taas yliluonnolliseen viittaavan määritelmän mukaan ei. Useimmat ateistit ovat materialisteja.

Ateistit korostavat perustelemattomista uskomuksista vapaata rationaalista ajattelua ja tieteellisen tiedon merkitystä maailmankatsomukselle. Ateistit katsovatkin olevansa tieteellisen ajattelun luontevimpia edustajia, minkä seurauksena he ovatkin nimenneet näkemyksensä tieteelliseksi maailmankatsomukseksi.

Useimmat ateistit ovat pitkälti omaksuneet sekulaarin kulttuurimme kristilliset arvot ja moraalin. Ateismi ei itsessään velvoita sitoutumaan mihinkään moraalikäsitykseen. Ateismin pohjalta absoluuttinen moraalikäsitys onkin käytännössä mahdoton perustella, mikä johtaa esimerkiksi nihilismiin. Tämän vuoksi ateismin haasteeksi muodostuu kristinuskon perinteestä nousevien arvojen ylläpitäminen sekularisoituvassa kulttuurissa¹. Useimmat ateistit ovat kuitenkin sekulaareja humanisteja,

Filosofisen ja teologisen koulutuksen puute on monille uskonnon asiantuntijoina esiintyville ateisteille tyypillistä. Asiantuntijoina esiintyvät ateistit ovat usein luonnontieteilijöitä (esim. Richard Dawkins) ja siten asiaatuntemattomia tahoja arvioimaan Jumalan olemassaoloa.

Syvätason ongelmat

Ihmisarvo

Ateistin on vaikeaa ellei mahdotonta perustella ihmisen arvoa. Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne ihmisarvoa, eikä ihminen ole viimekädessä muuta kuin monimutkainen molekyylijoukko. Tyypillisesti ateisti kyllä vetoaa ihmisarvoon ja julistaa ihmisarvoa, mutta tämä on lainaa kristinuskolta sillä ihmisarvo ei ole perusteltavissa ateismin alla.

Vapaa tahto ja järjen luotettavuus

Tyypillisesti ateisti ajattelee ajatusten olevan täysin aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tulosta, joten ihmisen ajattelu ei ole vapaata, vaan materiatason määräämää. Ateistin on vaikea perustella miksi juuri hänen ajatuksensa ja siten ateismi olisi totta, sikäli kun hänen ajatuksensa ovat täysin materiatason määräämiä. (Mikäli ateisti uskoon evoluutioteoriaan, tämä muodostaa toisen kumoajan ateismille.)

Toivon puute

Koska ateisti ei usko materiatason ulkopuoliseen todellisuuteen ja koska nykytieteen mukaan universumia tulee kohtaamaan lämpökuolema, hänen on vaikea löytää yksilölle ja ihmiskunnalle mitään toivoa. Ateistilla ei siis ole kestävää toivoa. Hän voi ilman perusteita alkaa pitää merkittävänä joitain pikkuasioita, joita hän sitten toivoo ja joihin itse pyrkii, mutta hän ei kykene esittämään kestäviä perusteluita toivolleen ateismistaan käsin.

Kauneuden puute

Ateimin alla kauneus on sähkökemiallinen reaktio ärsykkeisiin, joka on kehittynyt satunnaisprosessin tuloksena, siinä ei ole mitään oikeasti merkittävää.

Hyvän puute

Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Näin ollen kaikki ateistin pyrkimykset "hyvään" ovat vailla älyllistä perustelua, sillä nekin ovat vain hiukkasten liikettä. (Käytännössä ateisti kykenee rajallisesti tunnistamaan hyvän ja pahan koska hänellä on Jumalan antama omatunto ja hän uskoo omaatuntoaan mieluummin kuin ateismin älyllisiä seurauksia.)

Pahan puute

Tyypillisesti ateistille on perimmäistä materiataso. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Näin ollen kaikki ateistin pyrkimykset vastustaa pahuutta ovat vailla älyllistä perustelua, koska he eivät kykene ateismistaan käsin perustelemaan miksi vastustettava asia olisi pahaa.

Suunnan ja merkityksen puute

Kuten jo mainittua, nykytieteen mukaan universumia kohtaa lämpökuolema (ihmiskunta kuolee todennäköisesti paljon aiemmin). Tämän valossa ateismin alla on vaikea keksiä mitään pysyvää merkitystä tai suuntaa elämälle. Ateisti toki useimmiten valitsee jonkin suunnan, mutta tämä on korkeintaan subjektiivista taipumusta tilapäisiin tavoitteisiin.

Totalitarismi

Ylläolevista asioista seuraa, että melkein kaikki ihmisille tärkeät asiat ovat ateismin alla mielivaltaisesti valittavissa ja vailla perusteita, ateismi johtaa tuhoisaan hajaannukseen yhteiskunnassa. Ateismin vastaus tähän hajaannukseen on tyypillisesti ollut massojen pakottaminen tiettyyn ajatteluun ja toimintaan (esim. kommunistinen Neuvostoliitto, Maon Kiina, Punaiset khmerit), keinoja kaihtamatta (koska perusteltua moraalia ei ole).

Ateismin suuntaukset

Ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena tai yksilön tiedollisena asenteena.² Nykyisin ateistit jaetaan usein positiiviseen ateismiin, jossa kielletään jumalien olemassaolo, ja negatiiviseen ateismiin, joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon, mutta josta puuttuu jumalien olemassaolon nimenomainen kieltäminen.³

Ateismissa on monenlaisia uskonsuuntauksia. Vaikka useimmat ateistit edustavat sellaisia uskonnollisia käsityksiä kuin humanismi⁴ ja naturalismi,⁵ ei ole olemassa mitään kaikille ateisteille yhteistä aatejärjestelmää.⁶ Ateisteja yhdistää lähinnä vain muiden uskontojen ylimielinen kritiikki ja se, että koska ateismi on vain muiden kantojen kieltämistä, itse ateismille esitetään harvemmin positiivisia perusteita.

Ainoa ateisteja yhdistävä piirre on jumaluskon puuttuminen, mutta syyt ja perustelut tälle näkemykselle poikkeavat toisistaan. Koska ateismi käsitetään yleisesti jumalien olemassaolon kieltämisenä, siihen liittyy oleellisesti käsitys kiellettävien jumaluuksien luonteesta ja ominaisuuksista. Yksiselitteisen ateismin määrittelyn vaikeuteen liittyy siten ilmiön lukuisat historialliset ilmenemismuodot ja käsitteen lukuisat eri tulkinnat.⁷

Ateismin perustelut

Ateismi perustuu useilla ateisteilla tieteellisyyden mielikuvaan, ei niinkään kritiikin kestäviin perusteluihin. Todellisuudessa tieteellisistä tuloksista ei seuraa ateismia. Tieteellisyyden mielikuva on kuitenkin vahva, eikä ateisti yleensä kyseenalaista saati näe syviä perususkomuksiaan. Ateisti voi kokea tieteen tukevan ateismia lähinnä siten, että ateisti itse pitää ateismia oletuskantana, mikäli tiede ei ole todistanut Jumalan olemassaoloa. Tämä valinta ei kuitenkaan ole tieteellinen, vaan uskonnollinen.

Koska ateismi ei oikeastaan väitä mitään, se ei ennusta mitään eikä siten selitä mitään. Koska ateismi ei näytä väittävän juuri mitään, sitä ei voida kokeellisesti testata edes osaväitteiden osalta. Tästä syystä ateismin perustelut ovat lähinnä muiden uskonvaraisten kantojen perusteluiden kritiikkiä. Mutta toisten kantojen kritiikki ei todista omaa kantaa. Ateismi näyttää siis olevan perimmältään enemmän uskonvarainen kanta kuin esimerkiksi kristinusko, joka tekee paljon väittämiä eri alueille ja jonka yksityiskohtaisia väittämiä on voitu varmistaa merkittävästi esimerkiksi historiallisesti ja arkeologisesti.

Lisäksi useiden ateistien ateismi ei ole osoitettavissa vääräksi koska he eivät pidä ateisminsa vastaisia todisteita luotettavina. Ateistit esittävät usein ihmeitä vastaan virheellisen D. Humen argumentin, jonka mukaan ihmeisiin ei ole järkevää uskoa, koska ne ovat erittäin harvinaisia (esimerkiksi :"erityiset väitteet vaativat erityisiä perusteluja"). Luotettavinkin historiallinen evidenssi voidaan kyseenalaistaa jollain tapaa ja suorat havainnot ja kokemukset voidaan aina kuitata hallusinaatioksi tai huijaukseksi.

Lisäksi ateismi yhdistyy usein tieteisuskoon: Tiede on nykyään määritelty siten, että vain luonnolliset syyt hyväksytään tieteellisiksi selityksiksi. Tiedeyhteisö ei siis naturalistisen ennakko-oletuksensa takia hyväksy luotettaviksi mitään selityksiä tai todisteita, jotka viittaisivat yliluonnolliseen. Tieteisuskova ateisti harjoittaa siis ateismiaan ylläpitävää, tieteisuskoksi kutsuttua kehäpäätelmää:

1. Ateismin vastaiset todisteet vaatisivat ei-luonnollisia selityksiä.
2. Ei-luonnollinen ei ole tieteellistä, joten todisteet eivät ole tieteellisiä.
3. Koska todisteet eivät ole tieteellisiä, ne eivät ole luotettavia.

Tämän kehäpäättelyn avulla ateisti siis varmistaa ettei hänen koskaan tule ottaa vakavasti mitään todisteita ateismia vastaan.

Ateismi ei siis todellisuudessa ole falsifioitavissa. Ateismin tiedollinen arvo on hyvin lähellä nollaa. Monien nykyateistien ateismi on vain nykyisestä naturalistisesta tieteenfilosofiasta seuraavaa kehäpäätelmää, joka kuitenkin tieteellisellä pintakiillollaan mahdollistaa erittäin suljetun ja älyllisesti ylpeän asenteen.

Todistustaakan vierittäminen teisteille

Ateistit esittävät usein, että uskovien tulisi osoittaa, että jumala on olemassa. Jos tähän ei pystytä, ateisti usein väittää että ei ole järkevää uskoa Jumalan olemassaoloon. Ateistista käsitystä on puolustettu esimerkiksi seuraavasti: on järjetöntä vaatia, että olisi todistettava, että Jumalaa ei ole olemassa. Jonkin todistaminen olemassaolemattomaksi ei ole mahdollista. Täten niillä, jotka väittävät jumalan olevan olemassa, on velvollisuus todistaa se, eli heillä on todistuksen taakka. Jos todistusta ei pystytä antamaan, ei ole syytä uskoa jumalan olemassaoloon.⁸ Tämä väite on kuitenkin erittäin ongelmallinen, koska siinä määrin missä ateismi väittää jotain, sen pitäisi perustella väitettään, pelkkä teistien perusteluiden kritiikki ei ole riittävä peruste ateismille.⁹. Väite, että todisteiden puuttuessa johonkin asiaan ei pitäisi uskoa, on väärä. Esimerkiksi uskomme ajattelumme luotettavuuteen, omaan olemassaoloomme, matematiikkaan (joka lähtee oletetuista aksioomista), ja toisten tajuisten olentojen olemassaoloon ovat vailla perusteluja mutta olemme silti oikeutettuja uskomaan niihin. Itse asiassa melkein minkä tahansa väittämän taustalla on todistamattomia oletuksia. Ateisti käyttää siis lamauttavaan skeptisyyteen johtavaa kriteeriään valikoiden, kohdistaen tuhoavan ylikriittisen kriteerinsä älyllisesti epärehellisesti vain haluamaansa kohteeseen.

Uskontojen lukumäärä

Ateistit pitävät usein uskontojen lukumäärää perusteluna ateismille. Tämä käsitys on kuitenkin usealla tavalla ongelmallinen. Ensinnäkin, ateismi on vain yksi uskonnollinen käsitys muiden joukossa, joten uskonnollisten käsitysten lukumäärä alentaa samoin ateismin kuin muidenkin kantojen uskottavuutta. (Yhtä puusilmäinen ollessaan teistikin voisi argumentoida, että koska uskontoja on paljon, ateismi ei ainakaan ole oikeassa.)

George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin.¹⁰ On mielenkiintoista, että siinä missä ateistit usein käyttävät kristinuskon eri suuntausten lukumäärää 'todisteena' kristinuskoa vastaan, he eivät käytä samaa kriteeriä ateismiin, jonka eri suuntausten pitäisi samoin olla perustelu ateismia vastaan. Itseasiassa näyttää selvältä, että kristinuskon suuntaukset ovat keskenään useammista asioista yhtä mieltä (Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja ylösnousemus, Jeesuksen Jumaluus, taivas, helvetti, oikean ja väärän olemassaolo, vastuu Jumalalle, ...) kuin mitä ateismin suuntaukset ovat (eivät ole yhtä mieltä edes ateismin määritelmästä: Jumalaa ei ole-väite vai Jumala-uskon puute), joten kristinuskon olisi tämän ateistien kriteerin mukaan ateismia todennäköisempi.

Pahan ongelma

• Pääartikkeli: Pahan ongelma

Yksi ateistien pääkritiikki kristinuskoa kohtaan (ja useiden ateistien ajattelussa siten peruste ateismille) on pahan ongelma. Eli miten hyvä ja kaikkivaltias Jumala voisi sallia pahan? Tässä on kuitenkin muistettava, että paha olemassaolo on vaikea selitettävä jokaiselle maailmankatsomukselle. (Ja vielä vaikeampaa on lohduttaa kärsivää, jokaiselle maailmankatsomukselle.) Ateisti unohtaa soveltaa kritiikiään omaan kantaansa.

Itse asiassa ateismin oma vastaus pahaan on täysin kestämätön: pahaa ei ole, itseasiassa ei ole pahaa eikä hyvää. Tsunamissa vain hiukkaset järjestäytyivät uudelleen. Sukulaisesi kuoli? Mitään merkittävää ei tapahtunut, hänet määräävässä hermostossa kulkee vain hieman vähemmän virtaa. Tästä syystä ateistit ovat verrattain hiljaa katastrofien tapahtuessa. Koska ateismin alla on vaikea määritellä hyvää ja pahaa, ateismilla on myös hyvän ongelma.

Kristinuskossa on useita hyviä sisäisiä vastauksia pahan älylliseen ongelmaan (Jumala on antanut ihmiselle vapauden myös pahaan jotta oikea rakkaus on mahdollista. Paha auttaa ihmistä tulemaan hyvän Jumalan luo. Ja lopulta paha voitetaan, jolloin lopputuloksena on sekä hyvä että Jumalan hyvyyden arvostus pahan kokemusten kautta.) Lisäksi kristinuskolla on hyviä sisäisiä vastauksia pahasta kärsivälle (Jumala tuli Jeesuksessa itse kärsimään maan päälle). Vaikkeivät kristinuskon vastaukset poista vaikeaa kokemusta pahasta tai usein erittäin suurta kärsimystä, sen vastaukset ovat paljon parempia kuin ateismin (ja itseasiassa paremmat kuin minkään muun uskonnon).

Ateismi ja yhteiskunta

Ateismi näyttää johtavan totalitarismiin kolmesta syystä:

1. Älyllinen ylimielisyys, jossa nähdään oma (anti)uskonnollinen kanta ainoana älykkään ihmisen vaihtoehtona.
2. Ateismin yleistyessä moraalin perustan murentumisesta seuraa tarve pakottaa ihmiset, joilla ei enää ole älyllisesti perusteltua syytä toimia oikein, toimimaan siten, minkä vallanpitävät näkevät (hekin vailla kestäviä perusteluita) oikeaksi.
3. Ateistisilla vallanpitäjillä ei ole moraalisia syitä rajoittaa oman edun tavoittelua ja valtapyrkimyksiään.

Samoista syistä ateismi näyttää johtavan myös keskustelun rajoittamiseen, siten että muiden kantojen on vaikea saada perusteluitaan kuulluksi. Näin ateismi tyypillisesti suojaa itsensä kritiikiltä ja sen ongelmat huomataan vasta ateististen yhteiskuntarakenteiden romahtaessa, valtavan inhimillisen kärsimyksen saattelemana, kuten Neuvostoliitossa ja osin Kiinassa on käynyt.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Tieteellinen maailmankatsomus
• Vapaa-ajattelijan käsikirja
• Ateismin määritelmä
• Uusateismi
• Uusateismin tunnekieli
• Ateismin uskonnollinen luonne
• Ateismin falsifioitavuus

Internet

• Ateismi vs. kristinusko -debatti (Graig Zindler & William Lane Craig)
• Marko Grönroos: Ateismi-FAQ

Kirjallisuus

• Ateismin lyhyt historia, Alister McGrath
• I Don't Have Enough Faith to be an Atheist, Norman Geisler ja Frank Turek