Kiila-strategia

ApoWikistä
(Ohjattu sivulta Kiilastrategia)

Kiilastrategia ylipäänsä on jonkin tahon pyrkimys edistää kannattamansa näkemyksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta koettamalla eristää vastakkaisen näkemyksen vakaumukselliset kannattajat näiden mahdollisista liittolaisista "lyömällä kiiloja" vastustettavan näkemyksen ydinkannattajakunnan ympärille. Kiilastrategioita voi toteuttaa pätevän argumentoinnin tai tahallisen harhaanjohtamisen keinoin.

Erityiseksi puheenaiheeksi on viime aikoina noussut tieteen ja materialismin erottamiseen tähtäävä suunnitteluteoreettinen kiilastrategia, mutta vähintään yhtä paljon huomiota ansaitsisi jo kauan noudatettu kirkkojen julkisen edustuksen ja raamatullisen todellisuuskäsityksen erottamiseen tähtäävä naturalistinen kiilastrategia, joka tosin on uusateismin nousun myötä joutunut viime aikoina uskottavuusvaikeuksiin.

Suunnitteluteoreettinen kiilastrategia[muokkaa]

Tavoitteet ja menetelmät[muokkaa]

Suunnitteluteoreettinen kiilastrategia (t. kiila-strategia, engl. Wedge strategy) tähtää tieteen erottamiseen filosofisesta ja uskonnollisesta materialismista, nimittäin havaintoaineistoista riippumattomasta (ei-empiirisestä) ennakkositoumuksesta materiatason selitysten yksinomaiseen hyväksyttävyyteen. Discovery-instituutti, joka mm. edistää suunnitteluteorian akateemista vapautta, julkaisi muistionaan kiila-strategian1, jossa painotettiin ei-materialistisen tutkimuksen mahdollisuuksien avaamista ja suunnitteluteorian perustutkimuksen tärkeyttä sekä käsiteltiin suppeasti joitain yhteiskunnallisia ongelmia, joita instituutti pitää materialistisen tieteenfilosofian aiheuttamina. Eräät ID-kriitikot ovat esittäneet suunnitteluteoreettisen kiilastrategian johdosta propagandistisia, jopa hysteerisyyttä hipovia syytöksiä, joihin instituutti on julkisesti vastannut 2 3.

Phillip Johnson on kirjoissaan456 valottanut tarkemmin materialismin vaikutuksia tieteessä.

Kiila-dokumentti toteaa muun muassa, että uskottavan tutkimuksen tekeminen on lähtökohtana muulle toiminnalle, ja pitää tutkimusta strategiansa tärkeimpänä osana. Toisaalta materialismiin sitoutumattoman tutkimuksen uskottavuus edellyttää myös varsinaisen luonnontieteellisen tutkimuksen ulkopuolista, tieteenfilosofista ja tieteenfilosofian tuloksia tunnetuksi tekevää toimintaa, joka perustelee sen, miksi materialistisista ennakkositoumuksista voidaan ja on voitava luopua. Strategia tähtää siis ensisijaisesti uskottavaan tutkimukseen, sen tulosten julkaisemiseen ja akateemisiin väittelyihin. Nämä myönteiset pääasiat ovat jääneet uhkakuvien rakentajilta kokonaan huomaamatta.

Suunnitteluteoreettisen kiilastrategian päätavoitteet ovat

  1. tieteen erottaminen filosofisesta materialismista ja materialismista ja
  2. materialismista vapaan tutkimuksen mahdollistaminen ja osin rahoittaminen.

Tässä motiivissa ja strategiassa ei pitäisi olla mitään vikaa, koska vahvan ennakkositoumuksen poistaminen tekee tieteestä objektiivisempaa. Kaikkeen tieteen tekemiseen liittyy tiedepolitiikkaa ja tiedepolitiikalla on aina motiiveja. Naturalistista tutkimusta ei pyritä kieltämään, rajoittamaan tai parjaamaan, vaan tavoitteena on ensinnäkin saada sille sosiaalisesti hyväksyttyjä vaihtoehtoja ja toiseksi osoittaa eräiden tällaisten vaihtoehtojen paremmuus naturalismiin verrattuna avoimessa väittely- ja kilpailutilanteessa.

Naturalistisen kritiikin analyysi[muokkaa]

Jos naturalismi todella olisi niin hyvin perusteltu tieteenfilosofia kuin mitä sen propagandakoneisto antaa ymmärtää, tämä olisi avoimessa keskusteluavaruudessa helppo osoittaa. Salaliittoteorioiden rakentelu suunnitteluteoreettisen kiilastrategian ympärille osoittaa, että yleisön huomiota halutaan kääntää pois asiallisesta argumentoinnista uhkakuvavetoisesti tapahtuvien epä-älyllisten reaktioiden tuottamiseksi. Tätä voi pitää naturalistisen kiilastrategian toteuttamisena.

Materialismin erottaminen tieteestä tuntuu siis materialismiin uskovista tahoista niin vaaralliselta, että sen torjumiseksi on otettu käyttöön kaikki mahdolliset keinot. Tämä johtuu siitä, että materialistinen tieteenfilosofia on ollut huomaamaton perustelu filosofiselle materialismille. Myös tieteenharjoittajien keskuudessa materialistinen tieteenfilosofia on yleistä, koska materialistinen selitys on usein helpompi testata. Filosofiaan perehtymättömät tieteentekijät eivät yleensä näe sitä melkein triviaalia seurausta, että mikäli tiede sitoutuu vain materialistisiin selityksiin, tiede ei enää ole objektiivista totuuden etsimistä.

Koska materialismista luopuminen on vaikuttanut vaaralliselta, "skeptikkojen" yhdistykset ja jopa jotkut tieteentekijöiden järjestöt ovat reagoineet retorisesti vahvasti ja uhkakuvilla pelotellen Discovery-instituuttia vastaan. Naturalistisen kiilastrategian mukaisesti jopa useat kirkkokunnat ovat valinneet pinnallisesti helpomman tien ja sanoutuneet irti suunnitteluteoriasta, pitäen kiinni asiallisesti ottaen ongelmallisesta mutta pinnallisesti ajatellen helposta uskon ja tieteen jyrkästä erottelusta.

Suunnitteluteoriaa kritisoivat tahot pyrkivät käyttämään kiila-strategiaa suunnitteluteoriaa vastaan siirtämällä keskustelun kiila-strategian esittämiin osin poliittisiin tavoitteisiin. Tämä on älyllisesti epärehellistä, sillä tieteessä poliittisten motiivien pitäisi olla yhdentekeviä. Teorian totuuteen eivät mitenkään vaikuta tutkijoille projisoidut poliittiset motiivit. Sitä paitsi yhteiskunnan tiedepoliitiikalla on aina laajempia perusteluja ja tavoitteita kuin pelkkä tutkimus tutkimuksen itsensä takia, ja muistio sanoo joka tapauksessa selvästi, että koko toiminnan peruslähtökohtana on uskottavan tutkimuksen tekeminen, johon tiedepoliittiset linjaukset vain mahdollistavina ja mahdollistuvina taustatekijöinä liittyvät.

Kiila-dokumentti on siis tiedepoliittinen dokumentti ja suunnitteluteorian kritisoiminen sen perusteella on älyllisesti epärehellistä.


Naturalistinen kiilastrategia[muokkaa]

Strategian sisältö ja sovellettavuus[muokkaa]

Naturalistisen kiilastrategian ytimenä on se naturalistien havainto, että tehokkain tapa lopettaa julkinen keskustelu evolutionismiin ja sen pakollisen kouluopetuksen monopoliasemaan liittyvistä tieteellisistä, eettisistä ja uskontokasvatukseen liittyvistä ongelmista on saada julkisuuteen joku arvovaltaisessa asemassa oleva "uskonnon" edustaja (esim. piispa tai vastaava) selittämään, ettei hän näe evoluutioteorian ja oman uskonsa välillä mitään ristiriitaa ja että ne, jotka näkevät tällaisen ristiriidan, ovat uskonnollisesti epäilyttäviä "fundamentalisteja" tai vastaavia. Tämä siis on epä-älyllinen mutta yhteiskunnallisesti tehokas tapa keskeyttää ja osin ennaltaehkäistä evoluutiokriittinen julkinen keskustelu.

Kyseisen kiilastrategian menestys perustuu olennaisesti siihen taustatekijään, että yhteiskunnassa katsotaan kirkollisten huippuvirkojen edustavan korkeaa uskonnollista asiantuntemusta, mutta tosiasiassa se koulutus, joka näihin virkoihin pääsemiseksi vaaditaan, on osa naturalismin ehdoilla toimivaa julkisen koulutuksen kokonaisuutta. Siksi naturalistisen kiilastrategian toteutus on ollut lapsellisen helppoa.

Esimerkkitapaus: Valtaojan Puolimatka-kritiikki[muokkaa]

Dokumentoidun esimerkin naturalistisen kiilastrategian mukaisesta toimintamallista antaa professori Valtaoja, joka yhtäältä syyttäessään professori Puolimatkaa mm. "jenkkien kiilastrategian" noudattamisesta yrittää toisaalta itse viedä läpi kiilastrategian naturalistista versiota: "Valtaoja patistelee kirkkoa tekemään ihmisille selväksi, että Luojaan uskominen ei ole sama asia kuin usko kreationistiseen maailmankuvaan."

- Jos kukaan kirkon puolelta ei mitenkään reagoi ja protestoi, jää helposti sellainen käsitys, että kaikki kirkon väki on "litteä maa, 6000 vuotta sitten luotu" -porukkaa, jonka kanssa kukaan järkevä ihminen ei tietystikään halua olla missään tekemisissä.

—Esko Valtaoja, eKotimaa 18.12.2008

Tässä on tiivistetysti koko naturalistisen kiilastrategian ydin: pyrkimys pelotella "kirkko" sanoutumaan irti Raamattuun perustuvasta todellisuuskäsityksestä uhkailemalla sitä muussa tapauksessa kasvojen, uskottavuuden ja kannatuksen menetyksellä. Asiaan tietysti kuuluu myös systemaattinen julkinen disinformointi: ajatus litteästä maasta ei millään tavoin kuulu kreationismiin, vaan se on lausunnoissa mukana vain pelotteluefektin tehostamiseksi ja "kaivon myrkyttämiseksi". Tälle perättömälle väitteelle antaa sosiaalisen hyväksyttävyyden se evolutionismiin liittyvä yleisesti levinnyt ajatus, että "kehitys on kaiken aikaa kulkenut eteenpäin", joten kaikki vanha on joka tapauksessa vanhentunutta, ja jo siksikin Raamatun todesta ottamisen on tämän ajattelutavan puitteissa ilman muuta pakko johtaa joko entisajan ihmisten nyttemmin vanhentuneen maailmankuvan mukaisiin, sittemmin löydetyn selvän todistusaineiston kanssa ristiriitaisiin ja siksi mahdottomiin käsityksiin tai sitten mielivaltaisiin, tieteellisen (eli metodologisen naturalismin ehdoilla toimivan) raamatunselityksen kannalta kestämättömiin tulkintoihin, joilla vanhentunut maailmankuva koetetaan väkisin "selittää tekstistä pois". Koska tämä jo valmiiksi "tiedetään", sitä ei tarvitse suurelle yleisölle yrittääkään perustella, ja jos joku pyrkii julkisesti perustelemaan päinvastaista käsitystä, häntä ilman muuta pidetään epä-älyllisenä fundamentalistina, "jonka kanssa kukaan järkevä ihminen ei tietystikään halua olla missään tekemisissä".

Naturalistisen kiilastrategian toteutus perustuu siis argumentointivirhesumaan: ainakin

  • kehäpäättely (naturalistisesta todellisuuskäsityksestä lähtien päätellään, että naturalistinen todellisuuskäsitys on ainut, jonka kanssa kukaan järkevä ihminen haluaa olla jossain tekemisissä),
  • auktoriteettiin vetoaminen (Valtaoja tietää, millainen todellisuus "oikeasti" on; toivottu "kirkon puolelta reagoija ja protestoija" puolestaan tietäisi, millaista Luojaan uskominen "oikeasti" on: mihinkään keskusteluun ei siis enää olisi tarvetta asiantuntijoiden jo todettua "totuuden"),
  • henkilöön vetoaminen (ei kysytä, millä perusteilla joku on eri mieltä kuin Valtaoja, vaan leimataan vain toisinajattelijat porukaksi, jonka kanssa kukaan järkevä ei kuitenkaan haluaisi olla missään tekemisissä, ei siis ottaa selvää heidän argumentoinnistaankaan),
  • mustamaalaus ja "kaivon myrkyttäminen" ("litteä maa -porukka") sekä
  • toistoon vetoaminen (tällaista naturalistisen kiilastrategian mukaista propagandaa on totuttu kuulemaan ennenkin, niin että se tuntuu jo itsestäänselvyydeltä, joten sitä osaa tai tahtoo varsinkaan julkisesti kyseenalaistaa vain harva eikä ainakaan lukijakuntansa edustajana toimiva kirkollisen median haastattelija)

on otettu käyttöön kiilan lyömiseksi yhtäältä raamatulliseen luomisajatteluun perehtyvien ja perustautuvien ja toisaalta naturalistisen koulutuksen pohjalta kirkossa edustaviin asemiin nousseiden ja näitä luotettavina opettajina pitävien tahojen väliin.

Näinkin kömpelön, läpinäkyvän ja räikeän "hajoita ja hallitse" -manipulaation pitkäaikainen menestys läntisessä kulttuuripiirissä tuntuu valitettavasti jossain määrin osoittavan, etteivät naturalistit ole olleet aivan väärässäkään syyttäessään vastustajiaan huonosti informoiduiksi ja epä-älyllisiksi. Erinäisistä kirkkaan selkeästi ajatelleista ja argumentoineista henkilöistä huolimatta toimiva kokonaisapologeettinen ote on ollut näillä main kateissa luvattoman kauan.

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Wedge.pdf AntiEvolution.org.
  2. ^ The "Wedge Document": So What? 3.2.2006. Discovery Institute. Viitattu 18.2.2009.
  3. ^ Wedge Document Response (pdf)
  4. ^ Phillip E. JohnsonEvoluution Maailmankuva. Uusi Tie, 2000. ISBN 951-619-317-X.
  5. ^ Phillip E. Johnson: Reason in the Balance: The Case Against Naturalism in Science, Law & Education. InterVarsity Press, 1998. ISBN 978-0830819294.
  6. ^ Phillip E. Johnson: The Wedge of Truth: Splitting the Foundations of Naturalism. InterVarsity Press, 2000. ISBN 978-0830822676.