Islamismi

Islamismi tai poliittinen islam (myös "islamilainen fundamentalismi" -nimitystä näkee käytettävän) tarkoittaa islamin tulkintoja, jotka painottavat uskonnon poliittis-yhteiskunnallista luonnetta, mitä kautta islam ymmärretään paitsi uskonnoksi myös poliittiseksi ideologiaksi. Islamistien mukaan valtioita tulisi hallita islamin uskonnollisten arvojen ja islamilaisen lain mukaan.

Islamistisiksi kutsuttavien liikkeiden skaala on laaja ja ulottuu radikaalimilitanteista aina vanhoillisiin tai konservatiivisiin puolueisiin asti.1

Islamismi kamppailee legitiimin islam-tulkinnan asemasta muslimien keskuudessa ja vaatii paluuta sellaiseen "rajoittamattomaan islamiin2", jollaisen sen oppi-isät näkevät vallinneen Muhammadin itsensä ja häntä välittömästi seuranneiden kalifien aikana, jolloin islam oli maailmassa vahvassa nousussa niin sotilaallisesti, poliittisesti kuin kulttuurisestikin.

Vaikka islamismi siis näkee itsensä nimenomaan paluuvaatimuksena alkuperäisislamiin, sen läntinen tutkimus on kiinnittänyt huomiota siihen, että ainakin osa islamismin keskeisistä uranuurtajista on ollut myös läntisessä mielessä oppineita ja sivistyneitä ja käyttänyt alkuperäisen islamin tutkimuksessaan ja hahmottamisessaan keinoja ja lähestymistapoja, jotka eivät ole peräisin islamin oman vaan juuri länsimaisen tutkimusmetodologian perinteestä. Tämä metodinen ennakkoluulottomuus on mahdollisesti osaltaan myötävaikuttanut islamismin radikaaliin, historiallisten prosessien myötä pikku hiljaa muotoutuneen "tavallisen islamin"3 yläpuolelle asettuvaan ja sen uskottavuuden ja auktoriteetin haastavaan luonteeseen.

Islamismi-nimitys kuvaa itse asiassa varsin osuvasti kyseisen suuntauksen tätä kahtalaista ominaislaatua: "islam" + "-ismi" (erilaisiin ideologioihin nimenomaan länsimaisessa kielenkäytössä viittaava loppuliite). Myös keinovalikoimassaan islamistit ovat osoittautuneet häikäilemättömän ennakkoluulottomiksi: mitä moderneimmat välineet kelpaavat heille "islamin miekaksi" niin aseellisen jihadin4 kuin informaatiosodankäynninkin osalta.

Islamistit haluavat rakentaa yhteiskunnan, joka soveltaa arkielämään islamin periaatteita. Islamissa on kuitenkin piirteitä, jotka eivät sovi yhteen ihmisoikeuksien kanssa, esimerkkinä vaikkapa naisten huono asema.1 Islamismia on myös arvosteltu suvaitsemattomuudesta muita uskontoja ja uskonnottomia kohtaan.567 Joissakin maissa Koraanin ja sunnan tulkintaan perustuva šaria-laki on otettu osaksi oikeuskäytäntöä. Saudi-Arabiassa, Iranissa, Afganistanissa ja Sudanissa šaria on suuressa määrin lainkäytön perustana. Joissakin maissa kuten Indonesiassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa perustuslaki ja lainkäyttö ovat pitkälle maallisia, mutta šariaa sovelletaan perheasioihin. Eri uskonnollisilla ryhmillä on oma lainsäädäntönsä muun muassa Intiassa ja Israelissa ja šaria on lainkäytön perustana muun muassa avioliiton solmimisessa ja perintöasioissa.

Artikkeli on keskeneräinen.

Historia

Poliittinen islam on ilmiönä yhtä vanha kuin islam uskontona, ja perinteisissä valtavirran islam tulkinnoissa islam on aina ymmärretty myös yhteiskunnalliseksi järjestykseksi, jossa valtiollinen lainsäädäntö on johdettu Koraanista ja Sunnasta. Islamismi-sanalla viitataan kuitenkin yleensä moderneihin poliittisen islamin muotoihin, jotka ovat syntyneet vastustamaan islamilaisen sekulaaria kehitystä ja vaatineet paluuta oikeaoppiseen islamiin, jonka suhteen tulkinnat kuitenkin vaihtelevat suuresti.

Modernin islamismin luoja oli intialainen, sittemmin pakistanilainen lakimies Sayyid Abul Ala Maududi (1903–1979), jonka kirjoituksista suuri osa käsitteli šariaa, hallintoa ja ihmisoikeuksia. Hän perusti Jamaat-e-Islami-puolueen 1941 ja oli sen johdossa vuoteen 1972 asti. Maududi kannatti islamilaisen Pakistanin muuttamista šura-tuomioistuinten tulkitseman šarian mukaan hallituksi. Hänen vaikutusvaltaisin teoksensa oli Risalat Diniyat.

Maududin ideat vaikuttivat Muslimiveljeskuntaan, joka perustettiin liberaalin islamilaisuuden kritiikiksi Egyptissä 1900-luvun alussa. Muslimiveljeskunta käytti mottonaan ”Koraani on perustuslakimme.”

Varsinkin radikaalille islamismille ja jihadismille tärkeä taustavaikuttaja oli egyptiläinen muslimiveljeskuntaan kuulunut Said Qutb. Esimerkiksi teoksessaan Ma'alim fi al-Tariq (engl. Milesstones) Qutb hyökkää Jahiliyyah-järjestelmäksi kutsumaansa länsimaista sekularismia vastaan ja esittää vaihtoehdoksi fundamentalistista islamilaista hallintoa. Qutb on tärkeä taustavaikuttaja monien radikaalien salafistijärjestöjen taustalla, mukaan lukien Al Qaida ja ISIS. Egyptiläinen Tariq al-Bishri on rinnastanut Qutbin mainitun teoksen Leninin pamflettiin Mitä on tehtävä?' (venj. Что делать?), missä modernin kommunismin perustaja luonnosteli teoriansa siitä, mitä kommunismi eroaa sosialismista.8 Qutbista voidaankin sanoa, että hän pyrki rakentamaan radikaalista islamismista globaalin vallankumouksellisen liikkeen, jonka viime kätisenä pyrkimyksenä oli Qutbin mukaan Jaliyyah-järjestelmän hävittäminen kaikkialta, päämäärä, jolle tänään kaikki radikaalit islamistiryhmät ovat omistautuneita.

Ensimmäiset merkittävät islamismin sovellukset olivat kenraali Muhammad Zia ul-Haqin uudistukset Pakistanissa ja Iranin islamilainen vallankumous 1979.

Vuonna 1991 Algerian Islamilainen pelastusrintama oli voittamassa vaalit, mutta armeija keskeytti ne, ja puolue kiellettiin. Tästä seurasi Algerian sisällissota.

Tietämättömyyden ongelma

Islamin mukaan ihmisen ongelmana ei ole perisynti vaan tietämättömyys. Tietämättömyyden ongelman ratkaisuksi ihminen tarvitsee ohjausta. Oikeaa ohjausta hän saa Jumalan lähettämän profeetan, Muhammadin, opetuksesta ja esimerkistä. Jos ihminen noudattaa saamaansa ohjausta, hän menestyy sekä maanpäällisessä elämässään että tuonpuoleisessa. Islamin avainidea voidaan ilmaista seuraavan yksinkertaistuksen muodossa9:

Tietämättömyys -> ohjaus -> menestys

Koska menestys on merkki profeetan antamien ohjeiden noudattamisesta, islamilainen kulttuuri on kunnian ja häpeän kulttuuria, jossa tekojen ulkonainen kunniallisuus ja menestys ovat merkkejä Allahin hyväksynnästä. Tältä pohjalta monet islamilaiset oppineet pitävät islamin valloitussotien menestystä merkkinä islamin totuudesta ja Allahin siunauksesta. Toisaalta länsimaiden hallitseva asema nykymaailmassa voi olla ongelma muslimille, koska Koraanin mukaan muslimit ovat paras Jumalan luomista yhteisöistä.

Te olette paras kansakunta, joka ihmisten parista on noussut.

Koraani 3:110

Tämä ristiriita ylemmyysuskoon perustuvan ihanteen ja islamilaisen maailman todellisuuden välillä on Tibin10 mukaan innoittanut islamismia eli poliittiseen maailmanvaltaan pyrkivää islamia, joka pyrkii saattamaan koko maailman islamin hallintaan.

Tavoitteet

Islamismin kokonaistavoitteena on saada islam valta-asemaan maailmassa, joskin liikkeen oman itseymmärryksen mukaan tässä lienee lähinnä kyse islamin palauttamisesta luonnolliseen tilaansa. Islamismia vastaan kamppaillut ja sen tähden v. 2007 henkensä attentaatissa menettänyt Pakistanin entinen pääministeri Benazir Bhutto luonnehtii postuumisti ilmestyneessä teoksessaan islamismin päämääriä:

Liikkeellä oli kaksi ensisijaista tavoitetta: Ensiksikin ääriliikkeiden kannattajat herättivät uudelleen henkiin ajatuksen kalifaatista, suuresta umman eli muslimiyhteisön kansat kattavasta poliittisesta valtiosta, joka yhdistäisi Lähi-idän, Persianlahden valtiot, Etelä-Aasian, Keski-Aasian ja osia Afrikasta. Toisena tavoitteena militantit pyrkivät sivilisaatioiden yhteenottoon lännen ja sellaisen islamin tulkinnan välille, joka torjuu moniarvoisuuden ja nykyaikaisuuden. Päämääränä – militanttien suurena toiveena – on yhteentörmäys, lännen arvojen ja ääriliikkeiden kannattajien väitteiden mukaisten islamin arvojen välinen räjähdys.

Benazir Bhutto: Sovinto: islam, länsi ja demokratia, v.2008, s.11

Tämä ei tietenkään ole mikään neutraalin tarkkailijan viileä arvio, mutta toisaalta kirjoittaja lienee itse asianosaisena tuntenut vastapuolensa paremmin kuin useimmat läntiset "kirjaviisaat" islamiin liittyvien ilmiöiden tutkijat.

Islamilaisessa maailmassa ja erityisesti sharialle (islamilaiselle laille) uskollisessa islamissa keskeinen asema on uskolla islamilaisen yhteisön ylemmyyteen. Koraanin mukaan ”Te olette paras kansakunta, joka ihmisten parista on noussut.” (3:110) Tämä uskomus johtaa aikamme islamilaisen maailman vaikeaan tilanteeseen, koska se joutuu samalla kohtaamaan länsimaisen tieteen ja teknologian ylivallan maailmassa. Tämän seurauksena islamilaisessa maailmassa on vahvistunut islamistinen suuntaus, joka pyrkii valloittamaan länsimaisen maailman ja saattamaan sen islamilaisen ylivallan alaiseksi.

Länsimaiselle ja islamilaiselle uskomusjärjestelmille on pyritty löytämään vertailukohtia. Historioitsija Egon Flaig ottaa vertailun toiseksi pooliksi sharialle (islamilaiselle laille) uskollisen islamismin ja erottaa sen shariasta luopuneista islaminuskon muunnelmista. Sharia-islam on uskonnollis-poliittinen järjestelmä, jonka mukaan ainoastaan muslimit ovat täysivaltaisia kansalaisia, kun taas ei-muslimit ovat vailla täysiä kansalaisoikeuksia olevia toisen luokan kansalaisia, joiden on maksettava suojelurahaa. Flaigin11 mukaan sharia-islamin perustana oleva myytti muslimien ylemmyydestä on joissakin suhteissa verrannollinen kansallissosialistiseen muunnelmaan kansakunnan myytistä: ”Kuten kansallissosialismi jakaa ihmiset rodun perusteella herraskansaan ja ali-ihmisiin, samoin sharia luo uskonnollisen apartheid-järjestelmän, joka vaihteli aikakaudesta ja alueesta toiseen. Lisäksi sharia pyrkii levittämään tämän järjestelmän koko maailmaan pyhän sodan (jihadin) avulla.” Molemmissa tapauksissa myyttinen mielikuva hämärtää ihmisen luontaisen moraalitiedon loukkaamattomasta ihmisarvosta ja ihmisten tasa-arvosta.

Flaigin tulkinta saa tukea Sheikki Abul Ala Maududin12 kommentista, joka kiteyttää islamilaisen valtion perusperiaatteet seuraavaan tapaan:

Tällainen valtio ei tietenkään voi rajoittaa toiminta-alaansa. Sen lähestymistapa on yleismaailmallinen ja kaikkikäsittävä. Sen toiminta-ala ulottuu ihmiselämään kokonaisuudessaan. Se pyrkii muokkaamaan elämän ja toiminnan jokaisen puolen moraalisten sääntöjensä ja yhteiskunnallisen uudistusohjelmansa mukaisesti. Tällaisessa valtiossa kukaan ei voi pitää mitään elämänaluettaan henkilökohtaisena ja yksityisenä. Tältä kannalta katsottuna islamilainen valtio eräällä tavalla muistuttaa fasistista ja kommunistista valtiota.

Maududi ei vertaa islamia fasismiin ja kommunismiin kielteisessä mielessä eivätkä muut islamilaiset oppineet ole kiistäneet hänen tulkintaansa tai pitäneet sitä epäasiallisena.

Keinot: Oppi pyhästä sodasta

Koraanissa itsessään on jakeita, jotka voidaan tulkita rauhanomaisuuden puolustukseksi ja jakeita, jossa suoranaisesti kehotetaan sotimaan vääräuskoisia vastaan. Yhtäältä Koraanissa sanotaan:

Ei uskontoon pakoteta, vaan hurskaus ja harha ovat selvästi erillään.

Koraani 2: 256

Tämän jakeen pohjalta Bassam Tibin kaltaiset liberaalit muslimit haluavat erottaa maailmanvalloitukseen tähtäävän poliittisen islamismin aidosta islamin uskosta. He hylkäävät ajatuksen, että muslimeilla tulisi olla etuoikeutettu asema yhteiskunnassa ja että koko maailma tulisi alistaa islamin hallintavallan alle. Tibin kaltaiset reformistit vastustavat islamismin maailmanvalloitusohjelmaa ja sharia-lain käyttöä valtiollisen lain ohella, koska islamilainen laki, sharia, on ristiriidassa perustavien ihmisoikeuksien kanssa13. He pyrkivät erottamaan islamilaisen uskonnollisen identiteetin kokonaan poliittisesta islamismista, jonka tavoitteena on maailmanlaaja islamilainen valtio.

Ongelmana on se, että liberaalit muslimit ovat haavoittuvaisia harhaoppisyytöksille ja vainolle. Sikäli kuin heidän katsotaan luopuneen islamista omaksuessaan vapaamielisiä käsityksiä, he ovat vaarassa saada luopioille kuuluva kohtelu: ”Kun tutkija on muslimi, jota islamistit syyttävät luopumuksesta, häntä voi uhata kuolema.”14

Siitä hetkestä [vuodesta 1979] alkaen islamistit ovat jatkuvasti uhkailleet minua. He kutsuvat ajatteluani epäislamilaiseksi ja harhaoppiseksi. – – Vangitsemisen pelosta en ole mennyt Qaddafin Libyaan, wahhabilaiseen Saudi Arabiaan, Saddam Husseinin Irakiin tai kotimaahani Syyriaan, jossa Bath hallitus on julistanut minut lainsuojattomaksi. Hyvin informoidut turva-asiantuntijat saivat minut tekemään sydäntä särkevän ratkaisun olla ottamatta riskiä mennä Damaskokseen ottamaan osaa isäni ja myöhemmin äitini hautajaisiin. – – Selvittyäni hengissä jihadistien (ja uusnatsien) murhayrityksistä, tunnen läheltä heidän intohimonsa.

Bassam Tibi15

Vallitseva islamistinen suuntaus tukeutuu niihin Koraanin kohtiin, joissa kehotetaan taistelemaan epäuskoisia vastaan.

Taistele Allahin puolesta niitä vastaan, jotka taistelevat sinua vastaan – – ja surmaa heidät, missä sitten saatkin heidät kiinni.

Koraani 2:190–192

– – taistelkaa Pakanoita vastaan ja surmatkaa heidät, mistä heidät sitten löydättekin, ja ottakaa heidät kiinni, saartakaa heidät ja väijykää heitä jokaisella sotajuonella.

Koraani 9:5

Taistelkaa niitä vastaan, jotka eivät usko Allahiin eivätkä Viimeiseen Päivään – – eivätkä tunnusta Totuuden Uskontoa, Kirjan kansan [juutalaisten ja kristittyjen] joukosta.

Koraani 9:29

Tibin kaltaisten reformimuslimien pyrkimys lieventää islamilaisen lain ankaria vaatimuksia kertoo siitä, että islamilainen laki on ristiriidassa useiden muslimien moraalitajun kanssa. Saman ajatuksen ilmaisee Bilquis Sheikh hieman toisesta näkökulmasta: ”Muslimien lait ovat usein kovia ja ankaria, mutta niitä tulkitaan joskus melko väljästi, annetaan armon käydä oikeudesta. Mutta aina on kiihkoilijoita, jotka noudattavat Koraanin lakeja äärimmäisyyksiin saakka.”16

Miten sitten islamistien on mahdollista ratkaista ristiriita Koraanin sotaisten ja rauhanomaisten jakeiden välillä? Yksi tapa ratkaista ristiriita on Ahmad von Denfferin tavoin todeta, että ihmistä ei pakoteta ottamaan vastaan islamia. Ei-muslimilla on kolme vaihtoehtoa: kääntymys islamiin, elämä toisen luokan kansalaisena islamilaisen yliherruuden alaisena tai kuolema. Ei-muslimilla on siis valinnanvapaus, tosin rajoitettu.17

Toinen tapa ratkaista ristiriita on käyttää islamilaisten lainoppineiden kehittämää teoriaa Koraanin kumoutumisesta (naskh), jonka pohjana on jae 2:106:

Jos me pyyhimme pois jonkin jakeen tai annamme sen unohtua, annamme tilalle samanlaisen tai paremman. Etkö tiedä, että Jumala on Kaikkivaltias?

Koraani 2:106

Tämän jakeen ja muiden vastaavien jakeiden pohjalta islamilaiset lainoppineet ovat luoneet teorian, jonka mukaan tietyissä tapauksissa Koraanin ajallisesti myöhemmät jakeet kumoavat aikaisempien lainvoimaisuuden. Teoria Koraanin kumoutumisesta on yksi islamin lain keskeinen työkalu18.

Suura 9 eli katumuksen suura sisältää Koraanin myöhäisintä ainesta. Suura ilmoitettiin vuonna 631, kun Muhammad seuraajineen oli valloittanut Mekan. Juuri tästä suurasta 9 löytyvät Koraanin selväsanaisimmat jakeet sen puolesta, että muslimien on käytävä sotaa vääräuskoisia vastaan. Niinpä teoria Koraanin kumoutumisesta johtaa päätelmään, että suuran 9 sotaan kehottavat jakeet kumoavat aiemmat rauhanomaiset jakeet, jotka Muhammad puhui tilanteessa, jossa hänellä ei vielä ollut valtiollista valtaa eikä armeijaa. Islam jakaa maailman kahteen osaan, islamin huoneeseen ja sodan huoneeseen. Islamin päämääränä on maailman herruus: islamin huoneen on kukistettava sodan huone.

Islamistinen antisemitismi

Muhammadin menestys ryöstöretkien tekemisessä ja valloitussodissa toi hänen seuraajilleen vaurautta ja näin houkutteli uusia seuraajia. Hänen ajoittainen säälimättömyytensä vastustajiaan kohtaan herätti kauhua ympäröivissä heimoissa. Merkittävää oli tässä suhteessa Banu Quraizan juutalaisheimon kaikkien 600–900 miehen joukkomestaus.

”Kun quraizalaiset olivat antautuneet, Jumalan lähettiläs vangitsi heidät – – kaivatti sinne kaivantoja ja lähetti hakemaan quraizalaisia. Hän hakkautti heidän kaulansa poikki noiden kaivantojen partaalla.”

Ibn Hisham19

Muhammad oli toivonut juutalaisten hyväksyvän hänet Jumalan viimeiseksi profeetaksi. Mutta kun juutalaiset hylkäsivät Muhammadin ja kieltäytyivät kääntymästä muslimeiksi, juutalaisten menestys muodostui egyptiläissyntyisen ex-muslimin Nonie Darwishin20 tulkinnan mukaan ongelmaksi Muhammadille, jonka julistuksen mukaan menestys on merkki Allahin siunauksesta. Arabiassa asuvat juutalaisheimot saivat elantonsa menestyksekkäästä kaupankäynnistä. Medinaan muuton jälkeen Muhammad sen sijaan alkoi elättää itseään sodankäynnillä, hyökkäämällä ympäröivien heimojen kimppuun ja ryöstämällä kauppakaravaaneja. Tämä asetelma ei näyttänyt hyvältä sellaisen miehen kannalta, joka väitti olevansa Jumalan profeetta. Juutalaisten pelkkä läsnäolo heikensi Muhammadin sanoman vakuuttavuutta. Tämä oli se syy, joka Darwishin mielestä johti Muhammadin toteuttamaan juutalaisheimon miesten joukkomestauksen ja ottamaan heidän vaimonsa ja lapsensa orjiksi. Muhammadin etuoikeutena oli poimia kaikkein kaunein nainen seksiorjakseen. ”Naisten joukosta Jumalan lähettiläs valitsi itselleen Raihana bint Amrin. Tämä oli Jumalan lähettilään omaisuutena aina tämän kuolemaan asti.”21

Darwish20 argumentoi, että Muhammadin on täytynyt kokea tunnontuskia ja olla sisäisesti ahdistunut toteuttamansa massamurhan jälkeen, johon hän pakotti miehensä osallistumaan saadakseen itselleen ja uskonnolleen lisää valtaa ja rikkauksia. Vähentääkseen tunnontuskiaan hänen täytyi vakuuttaa tekonsa oikeutusta ja sitä varten hän tarvitsi ympärillään olevien ja kaikkien tulevien sukupolvien osallistumista juutalaisten kansanmurhaan. Tulkintansa tueksi Darwish viittaa niihin Koraanin jakeisiin, joissa rohkaistaan taistelemaan juutalaisia vastaan ja tappamaan heitä. ”Muhammadin on täytynyt tuntea äärimmäistä ja syvää häpeää sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt juutalaisille ja siksi täytyi löytyä erittäin hyvä syy kansanmurhan selittämiseksi. Käskemällä muslimeja jatkamaan kansanmurhaa puolestaan jopa kuolemansa jälkeen Muhammad laajensi häpeän koskemaan kaikkia muslimeja ja itse islamia. Kaikkia muslimeja kehotettiin seuraamaan Muhammadin esimerkkiä.” Niinpä Darwish ehdottaa, että Muhammadin toteuttamasta Arabian juutalaisten joukkomurhasta tuli islamin historiassa epäpyhä häpeän merkki, joka sisältää juutalaisvastaisuuden siemenen. ”Muhammadin ja muslimien silmissä pelkkä juutalaisten olemassaolo, juutalaisen valtion olemassaolosta puhumattakaan, vie islamilta oikeutuksen ja saa Muhammadin näyttämään enemmän massamurhaajalta kuin profeetalta. Jos muslimit tekisivät rauhan juutalaisten kanssa ja tunnustaisivat juutalaisten olevan ihmisiä, jotka ansaitsevat samat oikeudet kuin kaikki muutkin ihmiset, sillä olisi tuhoisa vaikutus muslimien tapaan nähdä uskontonsa, historiansa ja profeettansa teot.” Samanlainen pyrkimys lievittää vaivatun omantunnon tunnontuskia omia tekojaan oikeuttamalla näkyy Darwishin mielestä muissakin Muhammadin toimissa. Muhammad rikkoi sopimuksiaan vedoten siihen kehottaviin Allahin ilmestyksiin. Hän sai Allahilta siunauksen häntä kritisoineiden runoilijoiden salamurhaamiselle. Allah antoi sodassa menestyneille sotilaille luvan vapaasti käyttää sodassa vangiksi joutuneita naisia seksiorjinaan.

Tämän tulkinnan mukaan juutalaiset ovat ongelma islamille, koska Muhammad on islaminuskoisille täydellinen esikuva ja näin ollen islamin täytyy oikeuttaa Muhammadin toteuttama juutalaisten joukkomurha. Periaatteessa Muhammadilla ja muslimeilla oli kaksi vaihtoehtoa: joko juutalaiset ovat niin pahoja, että he ansaitsevat kuoleman, tai Muhammad oli joukkomurhan toteuttava sotaherra, joka ei ole sopiva Jumalan profeetaksi. Jälkimmäinen mahdollisuus merkitsisi Darwishin mielestä islamin loppua. ”Niinpä Muhammad ja muslimit ovat valinneet ensimmäisen vaihtoehdon, ja jokaista viittausta toiseen vaihtoehtoon täytyy rangaista ankarasti. Ei ole olemassa kolmatta vaihtoehtoa, joka estäisi islamin ydintä romahtamasta; joko Muhammad oli paha, tai juutalaiset olivat pahoja. Jokaista yritystä antaa anteeksi, inhimillistää tai elää rauhanomaisesti juutalaisten kanssa, pidetään petoksena islamia vastaan. Miten muslimit voivat antaa anteeksi juutalaisille ja mennä sitten takaisin moskeijoihinsa vain lukeakseen profeetan sanat, jotka käskevät heitä tappamaan juutalaisia missä tahansa he heitä löytävätkin?”20

Darwish saattaa tässä tulkinnassaan typistää vaihtoehtoja liiaksi. Liberaalit muslimit pyrkivät tulkitsemaan jakeita niin, etteivät ne velvoita kaikkia sukupolvia. Näin liberaalit muslimit kuten Bassam Tibi pyrkivät poistamaan islaminuskosta juutalaisvastaisuuden, joka nykyisessä islamismissa (maailmanhallintaan pyrkivässä poliittis-uskonnollisessa islamissa) on syventynyt antisemitismiksi, vaatimukseksi, että juutalaiset on hävitettävä. Tibi22 arvostelee ankarasti islamismiin sisältyvää antisemitismiä, jossa pyrkimystä juutalaiskansan tuhoamiseen perustellaan sillä, että juutalaiset edustavat kosmista ja saatanallista pahuutta. Nykyisen islamismin oppi-isä Sayyid Qutb määrittelee pahuuden juutalaisten perustavaksi ja luontaiseksi ominaisuudeksi. Juutalaiset eivät ole koskaan olleet muuta kuin ”pahoja” ja ”jumalattomia”. Niinpä Qutb kehottaa ”vapauttamaan ihmiskunnan tästä pahuudesta”. Tämän pohjalta islamistit pitävät mahdottomana tehdä rauhaa juutalaisten kanssa, koska rauha olisi ristiriidassa muuttumattoman sharian kanssa. Tibi kommentoi:

Tämä on enemmän kuin judeofobiaa, se on murhanhimoinen ideologia, jota tukee kuva ”juutalaisesta jumalattomana, verenhimoisena, epäinhimillisenä” hirviönä, joka on paha ja tekee pahaa koko ihmiskunnalle ja joka siksi tulisi hävittää.

Bassam Tibi23

Aikamme islamistit ovat vieneet loogiseen johtopäätökseen ajattelun, jossa Muhammadin toteuttama joukkomurha pyritään oikeuttamaan luomalla myyttinen mielikuva juutalaisten luontaisesta pahuudesta, jota vastaan ihmiskunnan täytyy puolustautua juutalaisten kansanmurhan avulla. Näin juutalaisten tappamisesta tehdään uskonnollinen sakramentti.

Kannatuspohja

Vaikka muslimien enemmistö ei suinkaan ole islamisteja, islamistien tavoitteet ja toiminta ovat synnyttäneet merkittävää vastakaikua muslimien keskuudessa ympäri maailman:

Hyökkäykset 11. syyskuuta 2001 olivat merkkinä eturintamasta kalifaatin innoittamassa verisen vastakkainasettelun unelmassa – –. Kun kuvat palavista ja sitten luhistuvista kaksoistorneista olivat maailman jokaisessa tv-vastaanottimessa, hyökkäys otettiin muslimimaailmassa vastaan kahdella vastakkaisella tavalla. Paljolti, ellei suurimmaksi osaksi, muslimimaailma tunsi kauhua, kiusaantuneisuutta ja häpeää, kun historian suurin terroristihyökkäys osoittautui muslimien Allahin ja jihadin nimessä toteuttamaksi. Oli myös toinen, häiritsevä ja huolta herättävä reaktio: jotkut tanssivat kaduilla Palestiinassa. Pakistanissa ja Bangladeshissa vaihdettiin makeisia. Tuomiot olivat harvassa Indonesiassa, maailman väkirikkaimmassa muslimivaltiossa. Syyskuun 11. päivän kaappaajat tuntuivat osuneen hermoon muslimien voimattomuudessa. Palavat ja sen jälkeen sortuvat tornit edustivat joillekin muslimimahdin elpymistä, muslimien kieroutunutta kostoa lännen ylivallasta. Toisille se oli uskonnollinen ilmestys. Ja edelleen: joidenkin mielestä siinä yhdistyi poliittinen, kulttuurinen ja uskonnollinen itsevarmuus. Pew-tutkimuskeskuksen vertailututkimuksessa muslimien asenteista hyökkäysten jälkeen todettiin, että ihmiset monissa muslimimaissa "pitävät sitä hyvänä, että amerikkalaiset tietävät, miltä tuntuu olla haavoittuvainen".

Benazir Bhutto: Sovinto: islam, länsi ja demokratia, v.2008, s.12–13

Islamistien tavoitteena on ilmeisestikin muuttaa tämä myötämielinen kiinnostus yhä useamman kohdalla aktiiviseksi kannatukseksi ja sen mukaiseksi sitoutuneeksi toiminnaksi.

Lähteet


  • Tibi, Bassam: Islam Between Culture and Politics. Second Edition. Palgrave Macmillian, 2005.
  • Tibi, Bassam: Islamism & Islam. New Haven: Yale University Press, 2012.

Viitteet

  1. > 1,0 1,1 Katri Merikallio: Islamin vuoro. ("Käsitys siitä, mitä islamilainen politiikka oikeastaan tarkoittaa, on häilyvä. Erityisesti islamilainen laki šaria herättää monessa mielikuvia burkista, katkotuista raajoista ja ruoskimisesta. - - Ŝaria ei ole mikään kiveen hakattu lakikokoelma vaan valtava määrä islamilaista kirjallisuutta - - Käytäntö ja perinne painavat paljon. Egyptissä moniavioisuus on sallittua jo nyt, mutta käytännössä ei ole.") Suomen Kuvalehti, 2013, nro 7, s. 20–23. Helsinki: Otavamedia.
  2. ^ Muhammadin ilmoittamaan Allahin tahtoon alistuneisuuteen ja antautuneisuuteen
  3. ^ "Tavallinen islam" on sinänsä epätarkka ja epämääräinenkin käsite, sillä islam ei ole ennen islamismin syntyäkään ollut kaikkialla samanlaista eikä pysynyt sisällöltään täysin muuttumattomana; se on kuitenkin ollut vahvasti auktoriteettiuskoista, niin että kunkin suuntauksen, seudun ja ajanjakson muslimit ovat yleisesti ottaen olleet keskenään yhtä mieltä siitä, kuka on paikallinen uskonnollinen auktoriteetti, jolta arvovaltaiset fatwat (yksittäistapauksia koskevat islamin lain tulkintaratkaisut) on käytävä kysymässä.
    Islamismi puolestaan on rakentanut omaa, osin kansainvälistäkin opetus- ja fatwa-auktoriteettiaan ikään kuin perinteisten paikallisauktoriteettien kilpailijaksi. Mm. Osama bin Ladenin henkilökohtaiset videoesiintymiset ajankohtaisiin aiheisiin liittyvine kannanottoineen ilmentävät tällaista "globaalin maailmankylän" viestintäavaruudessa esiintyvää ja kilpailevaa, moderneja informaatiovälineitä hyödyntävää, kansainvälistä islamistista fatwa-auktoriteettia.
  4. ^ muhamettilaisten "pyhän sodan"
  5. ^ Russell Myers: ISIS behead four children in Iraq after they refuse to convert to Islam (Barbaric Islamic State militants have beheaded four Christian children in Iraq for refusing to convert to Islam, according to a British vicar based in Baghdad. Cannon Andrew White claims the beheadings took place in a Christian enclave close to Baghdad which has been recently overrun by Islamic State.) 2014-12-08. Mirror, MGN Limited. Viitattu 2014-12-17.
  6. ^ WARNING GRAPHIC PHOTOS (RAW) - ISIS begins killing Christians in Mosul, CHILDREN BEHEADED 2014-08-08. Catholic Online. Viitattu 2014-12-17.
  7. ^ WARNING GRAPHIC, RAW PHOTOS -- ISIS on Christians: 'There is nothing to give them but the sword' 2014-08-08. Catholic Online. Viitattu 2014-12-17.
  8. ^ Kepel, Gilles: Muslim Extremism in Egypt: The Prophet and Pharaoh. London: Al Saqi Books, 1985. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2017-06-09).
  9. ^ Durie, Mark: The Third Choice: Islam, Dhimmitude and Freedom, s. 18. Deror Books, 2010.
  10. ^ Tibi 2005: 35
  11. ^ Flaig, Egon: Nur ein Islam ohne sharia kann zu Europa gehören. Eine Klarstellung von Egon Flaig. Focus Magazin, 2012, nro 26.
  12. ^ Maududi, Sayyid Abu Ala: Islamic Law and Constitution, s. 262. Käänt. Kurshid Ahmad. Kazi Publications Inc, 1955.
  13. ^ Tibi 2005: 150
  14. ^ Tibi 2012: 8
  15. ^ Tibi 2012: xvi, xvii, viii
  16. ^ Sheikh, Bilquis: Uskalsin kutsua häntä isäksi, s. 17. Suom. Maija Roinila. Helsinki: Päivä, 1988.
  17. ^ Soramies, Risto: Islam ja evankeliumi, s. 62–64. Iustitia 15. Helsinki: Suomen teologinen instituutti, 2002.
  18. ^ Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos, s. 22,97. Helsinki: Basam Books, 1997.
  19. ^ Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 320. Arabiankielisestä 800-luvun alkuteoksesta Sirat Rasul Allah lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1999.
  20. > 20,0 20,1 20,2 Darwish, Nonie: Why Muslims Must Hate Jews August 3, 2012. American Thinker. Viitattu 4.7.2017.
  21. ^ Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 324. Arabiankielisestä 800-luvun alkuteoksesta Sirat Rasul Allah lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1999.
  22. ^ Tibi 2012
  23. ^ Tibi 2012: 66