Anselmin jumalatodistus

Tämä sivu keskittyy Anselm Canterburylaisen alkuperäiseen, Jumalan olemassaolon perustelevaan argumenttiin liittyviin näkökohtiin. Kyseisen argumentin filosofianhistoriallista merkitystä ja muunnelmia käsitellään toisaalla ontologinen argumentti -otsikolla.

Aiheen käsittelyn lähtökohta

Tämän sivun pääasiallisena lähteenä on Thomas Williamsin laatima ja Stanfordin yliopiston filosofian tietosanakirjan (Stanford Encyclopedia of Philosophy) osana julkaistu artikkeli, erityisesti sen 2.3 The argument of the Proslogion -osio.

Williams ei kuitenkaan pohjaa esitystään tällä kohtaa suoraan Anselmin Proslogion (suom. 'puhuttelu') -teokseen vaan siihen, miten Anselm vastasi Gaunilo-nimisen aikalaismunkkinsa Proslogion-argumenttia vastaan suuntaamaan kritiikkiin. Williams katsoo tämän vastauksen selvittävän parhaiten, mitä Anselm oli jo alun perin tahtonut sanoa.

Argumentin nimeämisestä

"Ontologinen argumentti" on nimitys, jonka otti käyttöön vasta (itse argumentin suhteen vastustavalle kannalle asettunut) seitsemisensataa vuotta Anselmin jälkeen elänyt Immanuel Kant. Keskiajalla käytettiin "(se) Anselmin argumentti" -nimitystä (lat. argumentum Anselmi).

Tämän artikkelin nimeä valittaessa on otettu huomioon se, että Anselm on esittänyt muitakin tunnettuja ja apologeettisesti merkittäviä argumentteja, joita mahdollisesti halutaan myöhemmin esitellä omissa artikkeleissaan.

Anselmin argumentti

Argumentin muoto

Anselmin argumentin looginen muoto on modus ponens:

  1. Sitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, on mahdollista ajatella.
  2. Jos sitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, on mahdollista ajatella, se on todella olemassa.
  3. Siis: Se, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, on todella olemassa.

Modus ponens on kiistämättä loogisesti pätevä ja sitova päättelytapa, joten kysymys on enää siitä, miten Anselm onnistuu kahden ensimmäisen väittämän perustelemisessa.

Argumentin perustelut

Ensimmäisen väittämän perusteluksi Anselm osoittaa, miten käsitys siitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, on muodostettavissa sen kokemuksen ja ymmärryksen perusteella, joka meillä on niistä asioista, joita suurempia on mahdollista ajatella:

[P]ystymme vallan hyvin muodostamaan ajatuksen siitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, lähtien liikkeelle siitä, mitä suurempaa on mahdollista ajatella. Kukapa ei esimerkiksi pystyisi ajattelemaan – – että jos jokin, jolla on sekä alku että loppu, on hyvä, niin sellainen, jolla on alku mutta joka ei koskaan lakkaa olemasta, on paljon parempi – – samoin sellainen, jolla ei ole alkua sen enempää kuin loppuakaan, on vieläkin parempi, vaikka onkin kaiken aikaa liikkeellä menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen – – [j]a sellainen, jolla ei ole mitään tarvetta eikä pakkoa muuttumiseen tai siirtymiseen, on vielä sitäkin paljon parempi, olipa jotain sellaista todellisesti olemassa tai ei? Eikö tällaista voida ajatella? Voidaanko mitään tätä suurempaa ajatella? Eikö tämä pikemminkin ole esimerkki ajatuksesta, joka koskee sitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, niiden asioiden pohjalta, joita suurempia on mahdollista ajatella? Niinpä on todellakin olemassa tapa muodostaa ajatus siitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella.

—Anselmin vastine Gaunilolle, 8

Saatuamme muodostetuksi tämän ajatuksen siitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, voimme Anselmin mukaan havaita, että kyseessä olevalla olennolla on ominaisuuksia, jotka eivät voi kuulua millekään, minkä olemassaolo on tosin mahdollinen muttei todellinen – voimme toisin sanoen todeta päättelyn jälkimmäisenkin lähtökohtalauseen todeksi.

Esimerkiksi sellainen olento, joka voisi olla olematta olemassa, on vähemmän suuri kuin sellainen, joka on välttämättä olemassa. Jos nyt se, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, ei ole olemassa, sille on ilman muuta mahdollista olla olematta olemassa; siinä tapauksessa se siis, vaikka olisikin olemassa, ei loppujen lopuksi olisikaan se, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella. Näin ollen on loogisesti mahdotonta kiistää sitä, että mikäli sitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, on mahdollista ajatella – jos se siis on mahdollinen olento – se on myös todella olemassa.

Argumentti aleettisen modaalilogiikan näkökulmasta

Aleettinen modaalilogiikka tutkii väittämien varmuusasteisiin liittyviä loogisia suhteita. Sen kysymyksenasetteluista käsin Anselmin argumentti voidaan tulkita seuraavaan tapaan:

  • Olemassaolo on joko mahdotonta, kontingenttia tai välttämätöntä. (yleispätevä aleettisen modaalilogiikan selviö)
  • Siis: Jumalan olemassaolo on joko mahdotonta, kontingenttia tai välttämätöntä. (suora seuraus edellisestä)
  • Jumalan olemassaolo ei ole mahdotonta. (seuraa Anselmin argumentin ensimmäisestä kohdasta)
  • Jumalan olemassaolo ei ole kontingenttia. (seuraa Anselmin argumentin toisesta kohdasta)
  • Siis: Jumalan olemassaolo on välttämätöntä. (seuraa kolmesta edellislauseesta loogisesti kiistämättömällä disjunktiivisella syllogismilla eli modus tollendo ponens -päättelyllä)
  • Siis: Jumala on todella olemassa. (suora seuraus edellisestä)

Tästä seuraa sekin, että kaikki väittämät, joiden toimivuus riippuu suoraan tai epäsuorasti Jumalan olemassaolon olettamisesta (enintään) kontingentiksi, ovat niin räikeän virheellisiä, että niitä on pidettävä suorastaan mielettöminä (mikä on eri asia kuin merkityksettömyys). On mahdotonta, että Jumala voisi olla olemassa tai olla olematta olemassa muun todellisuuden olemassaolon siitä riippumatta. Jos puhutaan jostain sellaisesta, jonka olemassaolo edellytetään kontingentiksi, ei puhuta Jumalasta (ainakaan järjellisesti).

Argumenttiin liittyviä näkökohtia

Anselmin teologian luonne

Anselmin teologian ytimenä on "ymmärrystä etsivän uskon" ajatus (lat. fides quaerens intellectum). Tähän ajatukseen mahtuu paljon:

  1. kristillinen usko ei synny ihmisen järkeilystä vaan Jumalan lahjana, ilmoituksesta ja vaikutuksesta (armonvälineiden kautta);
  2. syntynyt usko ilmenee rakkautena Jumalaa kohtaan ja etsii tämän syvempää tuntemista myös ymmärryksen puolesta;
  3. näin usko haastaa ymmärryksen tekemään selkoa kohteestaan ja etsimään sille loogisesti päteviä perusteita;
  4. tämä ymmärryksen etsintä johtaa löytöihin, jotka eivät korvaa ilmoituksenvaraista uskoa vaan yhtäältä vahvistavat sen, toisaalta jäävät aina sille alisteisiksi;
  5. vaikka ymmärrys voikin avautua Jumalan tuntemiseen vasta uskon jo synnyttyä, se pystyy ilmaisemaan uudet löytönsä epäuskoisillekin ymmärrettävällä tavalla;
  6. asiaan paneuduttuaan epäuskoisten ymmärrys pystyy toteamaan ja joutuu myöntämään uskon avaaman ymmärryksen sisällön vastaansanomattomaksi;
  7. tämä ei vielä sinänsä tee epäuskoisista uskovia;
  8. epäuskoisetkin voivat kuitenkin nyt ymmärtää jotain uskon ymmärryksen (tai ymmärtävän uskon) sisällöstä ja tajuta, etteivät pysty sitä kumoamaan;
  9. Jumalan armosta näin nöyrrytetyt voivat saada uskon lahjan Jumalalta, mikä tyhmänylpeyteen jääden olisi ollut mahdotonta;
  10. joka tapauksessa epäusko menettää tällä tavoin viisauden maineensa ja uskon avaama ymmärrys palvelee totuuden tunnetuksi tulemista ihmisten keskuudessa.

Vaikka Anselmin teologinen ajattelu sisältää paljon muutakin kuin varsinaista apologetiikkaa, jo edelläsanotusta näkyy, että sillä on myös selvä apologeettinen ulottuvuus.

Argumentin tausta

Argumentin taustana on Raamatun toteamus, jonka mukaan ne, jotka ajattelevat, ettei Jumalaa ole, ovat hulluja/tyhmiä/mielettömiä (Psalmi 14:1; 53:1). Anselm tahtoi yhdellä kokoavalla argumentilla osoittaa, miten ajatus Jumalan olemattomuudesta jo sinänsä osoittaa kaikki kannattajansa tyhmiksi, ja avata näin ymmärrystä käsittämään paremmin tämän Raamatussa ilmoitetun totuuden.

Argumentin ajankohtaisuus

Erityisesti uusateismin yhteydessä esiin tullut Jumalan olemassaolon rinnastaminen antiikin mytologisten olentojen kuten faunien tai yksisarvisten olemassaoloon on ajankohtainen esimerkki juuri sellaisesta tyhmyydestä, johon Anselmin argumentti pureutuu; samaa voi todeta bussikampanjasta, jonka mukaan "Jumalaa tuskin on olemassa".

Argumentti on ajankohtainen myös suhteessa sellaiseen nykyään yleiseen uskonnolliseen pluralismiin, jonka mukaan kaikki uskonnot olisivat perimmältään "yhtä hyviä" tai suorastaan samanlaisia: kaikki sellainen ajattelu, joka ei näe todellisuuden perustaa oikein, rakentuu kestämättömälle pohjalle. Väärässä eivät siis ole ainoastaan ateistit vaan yhtä lailla kaikki muutkin, joiden uskonnolliset näkemykset ovat kiistämättömien tosiasioiden vastaisia.

Aiheesta tarkemmin

Tämän artikkelin pohjana oleva Proslogion-argumentin käsittämistapa selvitetään Williamsin mukaan yksityiskohtaisesti ilmestymistään vielä odottavan Williams, Thomas & Visser, Sandra. Anselm. Great Medieval Thinkers. New York: Oxford University Press -teoksen viidennessä luvussa.

Katso myös

ApologetiikkaWiki