Argumentaatioanalyysi

Argumentaatioanalyysi on jonkin väitteen tueksi rakennetun tietyn konkreettisen perustelukokonaisuuden systemaattiseen käsittelyyn perustuvaa selvittelyä ja arviointia, joka huomattavalta osalta pohjautuu pätevää päättelyä koskevaan yleiseen teoriaan, siis logiikkaan.

Yleistä

Argumentaatioanalyysin tavoitteena on ensinnäkin ymmärtää, mistä käsiteltävässä väitteessä ja sen tietyssä konkreettisessa perustelukokonaisuudessa oikeastaan on ja mistä vastaavasti ei ole kysymys (hermeneuttis-deskriptiivinen tavoite) ja toiseksi tämän ymmärryksen pohjalta arvioida esitetyn perustelukokonaisuuden ominaisuuksia, erityisesti sen rakennetta, luonnetta, esitystavan retorista vaikuttavuutta (analyysin tavoitteiden kannalta tarpeellisessa määrin) ja (ennen muuta) asiallista vakuuttavuutta, sekä näihin vaikuttavia tekijöitä (loogis-normatiivinen tavoite).

Argumentaatioanalyysiä voi pitää laaja-alaisemman retorisen analyysin osa-alueena.

Perustava asetelma

Argumentaation analysoinnin taustana on ajatus tilanteesta, jossa suullisen tai kirjallisen puheenvuoron käyttäjä A tahtoo saada lisää kannatusta jollekin väitteelle P puhumalla sen puolesta käyttäen jotakin perustetta Q. Perusteita ja perusteluja voi olla samassa puheenvuorossa useitakin; kutakin niistä voi tarkastella erikseen ja toisaalta niistä muodostuvaa kokonaisuutta yhdellä kertaa. Tarkastelun peruskysymyksenä on se, onko (riittävän) järkevän kuulijan välttämätöntä yhtyä näkemykseen P, mikäli hän myöntää todeksi perusteen Q. Ellei näin ole, perustelussa lienee jotain parantamisen varaa ja tarkempi analyysi voi mahdollisesti paikantaa ja nimetä kulloisenkin ongelman.

Modus ponens perustelemisen yleismuotona

Syllogismikaava

Pätevän päättelyn klassisena lähtökohtana voi pitää modus (ponendo) ponens (lat.: '[myöntämällä] myöntämisen tapa') -päättelyä:

Q => P . . .(on totta, että jos Q pätee, myös P pätee)

Q . . . . . . .(on totta, että Q pätee)

------------ . . (edellisistä seuraa, että)

P . . . . . . . (on totta, että P pätee)

Tämän syllogismin mukainen rakenne voi esiintyä argumentoinnin eri tasoilla.

Modus ponens argumentoinnin keinona

Onnistuneesti toteutettu suoranainen modus ponens -päättely on sinänsä sekä loogisesti sitova että retorisesti vakuuttava.

Jos tarkoitus on esim. perustella näkemystä, että villiintyneet kaniinit ovat vahinkoeläimiä, voi sanoa: "Jos jonkin eläimen pääsy puutarhaan aina tai lähes aina johtaa siihen, että puutarhan kasveihin tulee vakavia vaurioita, kyseessä on vahinkoeläin. Villiintyneiden kaniinien pääsy puutarhaan aiheuttaa lähes aina vakavia vaurioita kasveille. On siis selvää, että nämä kaniinit ovat vahinkoeläimiä."

On kuitenkin olemassa muitakin tunnettuja loogisesti päteviä päättelytapoja, jotka myös ovat retorisesti vakuuttavia. Tällä "perustelemisen ruohonjuuritasolla" modus ponens on siis enintään "paras vertaistensa joukossa".

Modus ponens argumentoinnin yleisenä "metamuotona"

Toisaalta koko pätevän argumentoinnin käsitettä voi lähestyä tarkastelemalla perusteluja esittävän A:n tehtävää tämän syllogismin "läpi": Saadakseen järkevät kuulijansa kannattamaan P:tä (tai vähintäänkin vastustamaan sitä vähemmän kiihkeästi) A:n olisi tuotava esiin joitain seikkoja (Q), joilla on sellaiset ominaisuudet, että kuulijoiden on (ainakin A:n puheenvuoron kuultuaan) vaikea kiistää sen enempää niiden totuutta kuin niiden antamaa tukea A:n ajamalle väitteelle (P). Jollei A:n puheenvuoro toisi esiin mitään nämä ehdot täyttäviä seikkoja, kyseisen puheenvuoron ei voine parhaalla tahdollakaan sanoa antaneen hänen järkeville kuulijoilleen mitään syytä suhtautua P-väitteeseen aiempaa myönteisemmin.

Tästä syystä modus ponens -ideaa voi kokonaistarkastelun tasolla pitää perustelemisen yleismuotona aivan siitä riippumatta, käyttikö perustelija sitä suoranaisesti esityksensä "pintatasolla" vai ei.

Argumentaatioanalyysin peruskysymykset

"Tietotulvan" luonnehtimassa ajassamme jonkinasteisia perustavia argumentaatioanalyyttisiä valmiuksia tarvitaan kipeästi. Alkuun pääseminen ei onneksi vaadikaan mahdotonta ponnistusta, vaan argumenttien arvioimisessa toimivan analyyttisen lähestymistavan omaksuminen auttaa jo paljon.

Kysymyspatteri

Argumentaatioanalyysin voi (vaikkapa vain hiljaa mielessään) käynnistää esittämällä seuraavat kysymykset:

1. Mitä halutaan perustella? ("Mikä tässä on P?")
2. Miten perustelu on rakennettu? ("Mistä Q muodostuu?")
3. Kuka argumentoi? ("Kuka tai mikä taho A on?")
4. Miksi argumentoija haluaa perustella sitä, mitä perustelee? ("Mikä on A:n suhde P:hen?")
5. Kenelle argumentointi on osoitettu? ("Keistä kuulijakunta muodostuu?")
6. Miten tällaisen perustelemisen voi olettaa vaikuttavan tavoiteltuun yleisöön? ("Kuinka luultavaa on, että A tällä tavoin onnistuu P:n edistämisessä haluamansa kuulijakunnan keskuudessa?")
7. Miten tällainen perusteleminen olisi vaikuttanut järkevään yleisöön? ("Mikä todellisuudessa on Q:n ja P:n suhde? Miltä osin ja missä määrin modus ponens mahdollisesti toteutuu?")

Kysymysten merkitys analyysissä

Ehkä on syytä todeta, missä mielessä kysymykset A:n identiteetistä, motiiveista ja kohdeyleisöstä ovat argumentaatioanalyyttisesti merkityksellisiä. Perustelun asiallinen pitävyyshän ei niistä mitenkään riipu, ja niihin vetoaminen P:n vastustamiseksi olisi itsessään argumentum ad hominem -perusteluvirhe. Argumentoinnin analyysissä on kuitenkin tarpeen hahmottaa kokonaiskuva tilanteesta. On näet mahdollista, että A ei olekaan varsinaisesti argumentoimassa vaan pikemminkin vaikkapa agitoimassa. Jollei argumentaatioanalyytikko tätä huomaa, ota huomioon ja kiinnitä siihen huomiota, hän "ei näe metsää puilta".

Teknisessä mielessä argumentaatioanalyysin ydin on tosin vietävä läpi pelkkien 1, 2 ja 7 -kohtien varassa, mutta tällaiseen putkinäköisyyteen rajoittumista ei voi kenellekään suositella. Näin ollen 3, 4, 5 ja 6 -kohdat ovat tarpeelliset syvätarkan kokonaiskuvan muodostamiseksi ja teknisen argumentaatioanalyysin relevanssin arvioimiseksi (ts. jotta voitaisiin edes jossain määrin ottaa kantaa kysymykseen, mikä tämän analyysin tulosten merkittävyys on tai mikä sen pitäisi olla suhteessa A:n todellisiin tavoitteisiin, sikäli kuin niitä voi itse argumentointia analysoimalla arvioida).

Logiikan argumentaatioanalyyttisestä merkityksestä

Suoranainen looginen päättely ei suinkaan ole ainoa pätevä perustelujen esittämistapa, ja logiikan ja matematiikan ammattilaisia lukuunottamatta vain harva argumentoija esittääkään perustelunsa loogisten todistusten muodossa. Koska kaiken pätevän perustelemisen luonteeseen kuuluu, että sen voi sekä ymmärtää että analysoida – tuskinpa kukaan pitäisi sisällöltään hämärää tai rakenteeltaan sekavaa esitystä minkään asian pätevänä perusteluna – monen perustelun rungolle voi kuitenkin jälkikäteisanalyysissä varsin yksiselitteisesti määrittää jonkin tietyn (pätevän tai pätemättömän, mutta yhtä kaikki loogisesti analysoitavissa olevan) perusrakenteen.

Jos tämä perusrakenne ("perustelun muoto") on loogisesti pätemätön, väitteen totuus ei seuraa perustelujen totuudesta, vaan kyseessä on (varsinainen) perusteluvirhe. Tällöin järkevän kuulijan ei tarvitse paneutua asiaan sen tarkemmin voidakseen pidättäytyä yhtymästä puhujan kannattamaan näkemykseen tämän esittämillä perusteilla.

Jos perusrakenne sitä vastoin on pätevä, argumentoinnin pätevyys jää riippumaan siinä esiintyvistä väitteistä, tarkemmin sanoen niiden totuusarvosta (siis siitä, ovatko ne tosia vai eivät). Rakenteensa puolesta pätevän perustelun loogisesti mielekäs vastustaminen (tai ylipäänsä pidättäytyminen yhtymästä perustelijan kantaan) edellyttää nimenomaan siinä käytettyjen yksittäisten perusteiden perusteltua kyseenalaistamista. Analyysi siis etenee perustelun kokonaisrakenteen pätevyyden arvioinnista sen osien pätevyyden arviointiin.

Esim. modus ponens -päättely on pätevä perustelun muoto, jonka looginen sitovuus yksittäistapauksissa riippuu vain syllogismiviivan yläpuolisten väittämien totuudesta: siitä, onko todella totta ensinnäkin se, että

• jos Q pätee, niin myös P välttämättä pätee,

ja lisäksi vielä se, että

• Q todellakin pätee.

Tätä muotoa olevan perustelun jatkoanalyysi on siis kohdistettava juuri näihin kysymyksiin.

Argumentaatioanalyysin apologeettisesta merkityksestä

Koska ihmiset ovat keskenään erimielisiä monistakin asioista, on tyypillistä, että kunkin näkemyksen kannattajat pitävät oman näkemyksensä perusteluja pätevinä (vähintäänkin verrattuina muiden näkemysten perusteluihin), kun taas sen vastustajat pitävät niitä pätemättöminä. Vaikka tähän asiaintilaan nykyisen pahan aikakautemme puitteissa tuskin on odotettavissa perustavaa muutosta, on silti mahdollista päästä erimielisyyksien ymmärtämisessä eteenpäin. Siinä määrin kuin itse kunkin katsomustavan piirissä tosiksi uskottuja ajatuksia pyritään esittämään selkeästi ja perustelemaan jäsennellysti, niiden arviointi ja vertailu helpottuvat.

Perustavistakin erimielisyyksistä huolimatta voitaneen varsin laajasti olla yhtä mieltä tietyistä "metatason" kysymyksistä:

• siitä, että kilpailevat näkemykset olisi hyvä perustella mahdollisimman huolellisesti,
• siitä, että niiden perustelujen tulisi rakenteeltaan olla muodollisesti päteviä,
• siitä, mitkä perustelut sellaisia ovatkin,
• ja vielä siitäkin,
  • mistä niiden osista ollaan kuinkakin erimielisiä,
  • ketkä ovat niistä mitäkin mieltä ja
  • miten kukin osapuoli nämä eri perustelujen yksityiskohtia koskevat näkemyksensä perustelee.

Sikäli kuin tällaiseen "yksimielisyyteen erimielisyyden luonteesta, rajoista ja rakenteesta" päästään, argumentit on saatu tietyssä mielessä valmiiksi ja ne voidaan "päästää irti" eli tehdä ne puolin ja toisin mahdollisimman laajasti tunnetuiksi: "Näin me uskomme, näin sitä osaamme parhaiten perustella – noin nuo ajattelevat, noin he perustelevat, näin me heille vastaamme – mitä mieltä te näistä olette, kenen kelkkaan jäätte tai lähdette?"

Oman ja vastapuol(t)en tähänastisen argumentaation analysointi siis auttaa oman argumentaation kehittämisessä ja vastapuol(t)en argumentaation menestyksellisessä kohtaamisessa. Tästähän osaltaan myös apologetiikassa on kysymys.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Usko ja tieto
• Tietämättömyyteen vetoaminen
• Todistuksen taakka
• Bayesin teoreema
• Aukkojen Jumala
• Tieteisusko

Ajankohtainen 3:

• Maailmankatsomuksen valinta
• Maailmankatsomus ei saa olla sisäisesti ristiriitainen
• Maailmankatsomus ei saa olla ristiriidassa todellisuuden kanssa