Fysikalismi

Fysikalismi eli filosofinen materialismi on ontologinen kanta, jonka mukaan kaikki olevainen on fysikaalista eli perimmältään ei ole olemassa mitään muuta kuin

• joko aina olemassa ollutta tai jotenkin itsestään ilmaantunutta materiaa sekä
• materiaa hallitsevia, jotenkin itsestään olemassa olevia luonnonlakeja.

Fysikalismin kannattajia ovat olleet esimerkiksi Lucretius ensimmäisellä vuosisadalla ja sittemmin Paul d'Holbach, Ludwig Büchner ja Richard Vitzthum. Suomessa tätä kantaa edustaa esimerkiksi fyysikko ja antifilosofi Kari Enqvist.

Johdonmukaisen fysikalistin todellisuuskäsitys on pakostakin kapea, sillä nykyfysiikan tutkimuskohteita mukaileva fysikalismi tunnustaa vain hiukkasten ja kenttien olemassaolon, jolloin ihmiselle tärkeimmät asiat kuten rakkaus, tahdon vapaus ja järjen luotettavuus, kauneus, hyvyys, arvot, moraali, totuus ja merkitys joudutaan selittämään tarkoituksettomalla ja päämäärättömällä hiukkasten liikkeellä, vailla perimmäistä merkitystä. Tässä käsityksessä todellisuus kuolee viimeistään universumin lämpökuolemassa ja ihmisen ponnistelut, tiede mukaanlukien, ovat lopulta täysin tilapäisiä.

Määritelmän ongelmia

Fysikalismi, kuten naturalismikin, on tarkasti ottaen vaikea määritellä. Mitä oikeastaan on "aine" ja "aineellisuus"? Modernissa kosmologiassa postuloidaan¹ tuntemattomia aineen muotoja kuten pimeä aine ja pimeä energia, jotta havaintoja voidaan selittää paremmin. Periaatteessa mikä tahansa entiteetti, jonka olemassaoloon fysikalisti haluaa uskoa, voidaan määritellä tuntemattomaksi aineen muodoksi, mikäli aine käsitteenä on riittävän joustava. Toistaiseksi ei ole käsillä mitään selvää tapaa määritellä aine. Tavallisesti materia määritellään kuitenkin kulloisenkin fysiikan perustavien aineen osasten mukaan – käytännössä fysikalismi siis väittää, että ei ole olemassa mitään muuta kuin asioita, jotka koostuvat siitä aineesta, mitä fysiikka on toistaiseksi löytänyt.

Tavallisen fysikalismin epäjohdonmukaisuus

Useiden fysikalistien mielestä fysikalismi on jopa älyllisesti rohkea kanta. Ehkä tästä johtuen se on melko yleinen uskomus, vaikka sen puolesta ei ilmeisestikään ole esitetty mitään kunnollisia perusteluita, kun taas sitä vastaan on olemassa useitakin järkiperusteluita. Tämän näkökannan rohkea älyllisyys näyttää siis olevan moderni myytti.

Paras esitetty perustelu fysikalismille lienee seuraava: havaitsemme paljon fysikaalisia asioita ja mikäli emme havaitse muuta, ei ole syytä uskoa mihinkään muuhun. Tällaista ajattelutapaa kutsutaan usein tieteisuskoksi. Tässä perustelussa on kuitenkin ongelmia:

1. Tyypillisesti fysikalisti rajaa havainnot siten, että vain materiatasoon viittaavat havainnot ovat uskottavia tai "tieteellisiä". Näin ollen fysikalisti ei ole avoin kantansa vastaiselle todistusaineistolle ja koko kanta on pelkkää kehäpäättelyä. Todellisuudessa fysikalismin vastaisia havaintoja ovat esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemuksen historialliset todisteet, ihmeparenemiskokemukset, kokemukset Jumalan läsnäolosta, tietoisuuden tutkimuksen ei-materiatason todisteet sekä kuolemaa lähellä käyneiden kokemukset.
2. Vaikka meillä ei olisikaan todisteita ei-materiatason asioista, tästä ei tietenkään seuraa, että niitä ei ole olemassa. Vaikka jollain Afrikan alkukantaisella heimolla ei olisikaan havaintoja autojen olemassaolosta, heidän ei olisi perusteltua väittää tietävänsä, että autoja ei ole olemassa.² Kysymys, jota ei voida käytettävissä olevalla informaatiolla perustellusti ratkaista, tulisi jättää avoimeksi.

Lisäksi fysikalismi näyttää olevan sisäisesti ristiriitaista: Fysikalistin oman uskomuksen mukaan hänen omat ajatuksensa johtuvat hiukkasten ja kenttien liikkeestä. Näin ollen hiukkasten ja kenttien liike on saanut aikaan fysikalistin uskon fysikalismiin ja pitää sitä yllä. Ei ole mitään syytä olettaa, että hiukkasten liike saisi aikaan juuri totuudellisia ajatuksia, joten fysikalistin ei pitäisi luottaa omaan ajatteluunsa.³ Itse asiassa se, että ajattelumme näyttää kuitenkin olevan varsin luotettavaa, on todiste fysikalismia vastaan ja teismin puolesta: järkevä Jumala on luonut meille kyvyn ymmärtää järkevää luomakuntaa. Tämä oli myös perusta modernin luonnontieteen synnylle. Jollei fysikalisti kykene tarjoamaan perustelua⁴ sille, miksi hänen uskomustensa sisällöt olisivat todennäköisesti luotettavia, hänen ei ole järkevää⁵ uskoa fysikalismiin.

Fysikalismi ja moraali

Fysikalismi näyttää tekevän myös johdonmukaisesti perustellun moraalin mahdottomaksi. Fysikalisti voi toki uskoa moraalisten käsitysten ja uskomusten olemassaoloon⁶ aivojen rakenteesta johtuvana, perimmältään fysikaalisena ilmiönä. Moraalisten käsitysten järkevyyttä hänen on kuitenkin vaikea ellei mahdotonkin perustella esimerkiksi seuraavista syistä:

1. Ei ole mielekästä pitää ketään vastuullisena mistään sellaisesta, mitä hän ei ole voinut tehdä tai jättää tekemättä. Fysikalismin mukaan kaikki ihmisen teot ovat fyysisesti pakotettuja, jolloin ihmisen pitäminen niistä vastuullisena on suurin piirtein yhtä mielekästä kuin ihmisen pitäminen vastuullisena maailmankaikkeuden laajenemisesta tai gravitaatiovakion suuruudesta. Fysikalismi poistaa siis moraalisen vastuun,⁷ eikä sellainen moraalinen käsitys vaikuta mielekkäältä, jonka laiminlyömisestä ketään ei voisi pitää vastuullisena.
2. Ei ole myöskään mielekästä velvoittaa ketään tekemään mitään sellaista, mitä tämä on fyysisesti estynyt tekemään, tai olemaan tekemättä mitään sellaista, mitä tämä on fyysisesti pakotettu tekemään. Fysikalismi poistaa siksi myös moraaliset velvollisuudet. Moraalisilla väitteillä ei voi olla juuri mitään mielekästä sisältöä ilman velvollisuuksia. Kuitenkin ihmisten on käytännössä mahdotonta elää toimimatta velvollisuuksia koskevien uskomustensa mukaan, ja samalla pitäytymättä näihin uskomuksiin.⁸
3. Humen giljotiinin perusteella siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä, miten asioiden pitäisi olla. Moraalisia käsityksiä ei siksi voi johtaa mistään ei-moraalisesta uskomuksesta. Jos fysikalistilla on moraalisia uskomuksia, niitä ei siis voi olla päätelty mistään fyysisiä asiaintiloja koskevista ei-moraalisista uskomuksista. Ainoita vaihtoehtoja näiden uskomusten lähteeksi näyttäisivät olevan⁹ (1) ihmisen oma intuitio, (2) jokin ihmisen ulkopuolinen auktoriteetti tai (3) perusteeton uskomus. Moraalisten uskomusten pätevyyttä tai luotettavuutta näyttäisi olevan mahdotonta perustella fysikalismin puitteissa, koska fysikalisti ei tyypillisesti usko muiden mahdollisten moraalisten auktoriteettien olemassaoloon kuin muiden ihmisten, ja muillakin ihmisillä on moraalisten kysymysten suhteen samanlaiset tiedolliset rajoitteet. Jos tämä auktoriteetti ei perustele moraalisia uskomuksiaan vetoamalla toiseen auktoriteettiin, ainoaksi perusteltavaksi vaihtoehdoksi näyttäisivät jäävän ihmisten intuitiot. Kuitenkin tyypillinen fysikalisti uskoo ihmisen mielen ja tiedollisten kykyjen kehittyneen darvinistisen evoluutioteorian kuvaamalla tavalla. Silloin intuitiokin on vain päämäärättömän luonnonvalinnan tuote. Luonnonvalinnan kehittämä intuitio voi ehkä kertoa siitä, miten saada eniten lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä¹⁰. Näyttäisi kuitenkin olevan mahdotonta, että pelkän luonnonvalinnan ohjauksessa syntynyt intuitio antaisi tietoa siitä, minkälainen toiminta olisi oikeasti hyvää ja oikein. Vaikka fysikalisti ei uskoisikaan intuition syntyneen luonnonvalinnan ohjaamana, lienee mahdotonta keksiä tapaa miten puhtaasti fysikaalinen eettinen intuitio voisi olla tiedollisesti luotettava.
4. Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää. Fysikalistin näyttäisi olevan mahdotonta perustella, miksi yksi hiukkasten järjestys olisi hyvä ja toinen taas paha.

Fysikalismin alla kaikki moraali näyttää olevan täysin mielivaltaista ja lopulta jopa ristiriidassa fysikalismin kanssa. Henkilökohtaisella tasolla kullakin fysikalistilla voi toki olla sisäisesti koherentti moraalisten sääntöjen järjestelmä ja hän voi periaatteessa elää kristillistenkin arvojen mukaan hyvinkin johdonmukaisesti. Fysikalistinen maailmankatsomus ei siis välttämättä estä kannattajansa moraalista toimintaa. Fysikalistin on kuitenkin käytännössä mahdotonta perustella oikeaa ja väärää. Vaikka fysikalisti voikin pitää omia moraalikäsityksiään itselleen suunnattoman tärkeinä ja kokea itsensä velvoitetuksi toimimaan niiden mukaisesti, hänen on vaikea antaa puhtaasti rationaalista perustelua sille, miksi ihminen ei saisi yhtä hyvin omaksua hirmutekoihin – kuten pääkallonmetsästykseen tai joukkomurhiin – johtavaa moraalikäsitystä. Perustelu jääkin yleensä tunnetasolle, tai sitten se on mahdollisesti järkevä suhteessa johonkin tavoitteeseen. Fysikalisteilla ei kuitenkaan tunnu olevan¹¹ perusteluja sille, miksi nämä tavoitteet olisivat hyviä tai pahoja.

Fysikalismin kritiikki (Leila Haaparannan ja Heikki Koskisen artikkelista)

Fysikalisti joutuu astumaan selvästi fysiikan ulkopuolelle väittäessään, että kaikki kokemuksemme ilmiöt palautuvat viime kädessä fysiikkaan.

Jos tieteellisen maailmankatsomuksen kannattaja siis haluaa väittää esimerkiksi, että kaikki arkikokemuksemme piirissä esiintyvät ja erityistieteiden tahollaan tutkimat ilmiöt palautuvat viime kädessä fysiikkaan, hän joutuu tällaisen väitteen esittäessään astumaan selkeästi fysiikan itsensä ulkopuolelle. Tilanne on samanlainen, jos perustaksi esitetään biologiaa tai evoluutioteoriaa.

– Haaparanta & Koskinen¹²

Fysikalistinen vakaumus ei ole tieteellisen päättelyn johtopäätös vaan sen yksi mahdollinen lähtökohta. Tieteellisten tosiasioiden tulkinta edellyttää viitekehystä, johon sisältyy oletuksia maailmankaikkeuden alkuperästä ja sen perimmäisestä olemuksesta.

Usein fysikalistit antavat vaikutelman, että heidän materialisminsa ja fysikalisminsa on tieteellinen maailmankatsomus, kun taas Jumalaan uskovien näkemys olisi epätieteellistä. Haaparanta kuitenkin kiinnittää huomiota tällaisen näkemyksen uskonvaraiseen luonteeseen:

Kun tieteellisen maailmankatsomuksen hyväksyvä henkilö päättää nojata tieteelliseen maailmankuvaan ja sitoutua epäuskoon tai ateismiin, hän tekee filosofisessa mielessä samankaltaisen valinnan kuin uskonnollinen henkilö.

– Haaparanta & Koskinen¹²

Kun tieteen esittämiä kuvauksia oikeutetaan, joudutaan astumaan tieteen ulkopuolelle, filosofian alueelle.

Niin sanottu tieteellinen maailmankatsomus on eräänlainen uskon valinta. Sen kannattaja ilmentää halua uskoa ja hän suorittaa perustavan valinnan sen suhteen, minkä varaan hän luottamuksensa rakentaa. Koko todellisuuden pelkistäminen sen aineellisiin osatekijöihin on luonteeltaan epäuskoa suhteessa Jumalaan. Siinä torjutaan Jumalan todellisuus maailmankatsomuksellisen uskon tasolla. ”Epäusko ymmärretään vastahakoisuudeksi Jumalaa kohtaan tai Jumalasta irrottautumiseksi.” Ateistikin suorittaa yhdenlaisen ”uskon hypyn”

– Haaparanta & Koskinen¹³

Ateistit pyrkivät usein salaamaan oman uskon hyppynsä samaistamalla sen puolueettomaan tieteelliseen objektiivisuuteen.

Epäilyksen asema uskovan elämässä

Usko Jumalaan ei sulje pois epäilyä. Päinvastoin, usko Jumalaan vapauttaa epäilemään. Haaparanta & Koskinen¹⁴ kuvaavat tätä asiaintilaa osuvasti:

Vaikka uskonnollinen usko ymmärrettäisiin luottamukseksi tai varmuudeksi, tämä ei tarkoita, ettei epäily olisi mielekästä ja aitoa myös uskon ”sisäpuolisena asenteena” (aika ajoin toistuvana tilana). – – Epäily on tietty uskovan mielentila, ehkä ajoittainen epäluottamuksen tila, joka on merkityksellistä uskovan koko elämän kannalta. Epäilyllä on käsitteellinen sisältö, joka yleensä voidaan esittää propositioina.

– Haaparanta & Koskinen¹⁴

Haaparanta ja Koskinen valaisevat epäilyn merkitystä uskovan elämässä ottamalla esimerkiksi Äiti Teresan, jonka mukaan epäily tarkoittaa entistä suurempaa Jumalan läheisyyttä, koska epäily konkretisoi sen, mitä on Jumalan menettäminen.

Vaikka usko ei synnykään rationaalisen argumentaation voimasta, niin uskovan elämässä ja Jumala-suhteessa rationaalisuudessa on paikkansa sitä kautta, että uskova haluaa ymmärtää elämäänsä ja nähdä sen mielekkäänä.

– Haaparanta & Koskinen¹⁵

Fysikalistisia valtionpäämiehiä

Selkeimmin fysikalismia edustavia valtioiden päämiehiä ovat olleet Josif Stalin, Mao Zedong ja Kim Il-sung. Fysikalismi näyttää mahdollistavan totalitarianismin koska:

1. vallanpitäjät eivät välttämättä usko mihinkään objektiivisiin moraalisiin velvoitteisiin, jotka rajaisivat vallankäyttöä,
2. kansalla ei ole mitään yhteistä moraalista säveltä, jonka perusteella se toimisi halusta tai velvollisuudentunnosta vallanpitäjien toiveiden mukaan, joten kansa täytyy käytännössä pakottaa ja/tai aivopestä samaan linjaan, ja
3. fysikalismin puitteissa taas on vaikea perustella, miksi aivopesu, valehtelu tai pakottaminen olisivat oikeasti väärin (tai miksi koko kysymykselle oikeasta tai väärästä olisi ylipäänsä syytä suoda huomiota).

Lähteet

• Haaparanta, Leila & Koskinen Heikki J.: Luottamus, epäusko ja epäilevä usko, teoksessa Pietarinen, Ahti-Veikko & Pihlström, Sami & Toppinen, Pilvi (toim.): Usko, s. 247–261. Helsinki: Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta, 2009.