Albert Einstein

Tämä artikkeli käsittelee Albert Einsteinin ajatuksia tieteen ja kristinuskon välisestä suhteesta. Laajemmin Einsteinin elämää ja tuotantoa on käsitelty Wikipedian artikkelissa Albert Einstein

Albert Einstein (14. maaliskuuta 1879 – 18. huhtikuuta 1955) oli saksalaissyntyinen teoreettinen fyysikko, joka loi suhteellisuusteorian. Hän vaikutti myös merkittävästi kvanttimekaniikan ja kosmologian kehitykseen, ja häntä pidetään yleisesti 1900-luvun tärkeimpänä fyysikkona. Hän sai vuonna 1921 Nobelin fysiikanpalkinnon valosähköisen ilmiön selittämisestä sekä ”muista ansioista”.

Käsitys tieteen lähtökohdista

Albert Einstein toi esille tieteen pohjana olevien kokonaisvaltaisten oletusten merkitystä tieteelle. Hän piti näitä oletuksia luonteeltaan uskonnollisina.

Uskonnon alueelle kuuluu usko siihen, että maailman olemassaololle välttämättömät säännönmukaisuudet ovat järjenmukaisia ja että maailma on järjellä ymmärrettävä. Käsitykseni mukaan aito tieteentekijä ei voi olla ilman tällaista syvää uskoa. Tilannetta voidaan ilmaista kuvalla: tiede ilman uskontoa on rampa, uskonto ilman tiedettä on sokea.

– Einstein; sit. Frank¹

Miten sitten olisi ymmärrettävä Einsteinin toistuvat viittaukset ”Jumalaan”? Hän kirjoittaa:

On varmaa, että kaiken korkeatasoisen tieteellisen työn taustalla on uskonnollista tunnetta muistuttava vakaumus maailman järkiperäisyydestä ja ymmärrettävyydestä. Tämä syvän tunteen siivittämä luja usko siihen, että korkeampi älykkyys ilmaisee itsensä kokemuksen maailmassa, edustaa minun käsitystäni Jumalasta, jota voidaan tavallisilla käsitteillä kuvata ”panteistiseksi” (Spinoza).

– Einstein²

Einstein sanoo tieteentekijästä:

Hänen uskonnollinen tunteensa on haltioitunutta ihmetystä luonnonlain harmoniasta, joka ilmaisee niin korkeaa älykkyyttä, että siihen verrattuna kaikki systemaattinen ajattelu ja ihmisten toiminta on täysin merkityksetöntä heijastusta.

– Einstein²

Näissä sanonnoissaan Einstein samaistaa Jumalan maailmankaikkeuden järkiperäisen ja moraalisen järjestyksen perustaan, johon tieteellinen oivallus perustuu. Huolimatta siitä, että Einstein vertaa omaa panteistista Jumala-käsitystään Spinozan vastaavaan käsitykseen, ja huolimatta siitä, että hän kieltää ”persoonallisen Jumalan” ajatuksen, hänen Jumalaa koskevassa ajattelussaan oli viittauksia tuonpuoleiseen. Hän puhui ”olemassaolossa inkarnoituneen järjen suuruudesta, joka syvimmissä syvyyksissään on ihmisen tavoittamattomissa” ja hän viittasi uskonnollisen vakaumuksen ”ylipersoonalliseen” arvosisältöön.³

Koska tiede voi ainoastaan saada selville sen, mitä on olemassa, ei sitä, mitä pitäisi olla olemassa, Einstein pidättyi tieteentekijänä yhdistämästä uskonnon ylipersoonallista sisältöä jumalallisen olennon kanssa, vaikka hän sanoi kunnioittavansa tämän uskonnollisen uskomuksen kaltaisia arvoarvostelmia tieteen ulkopuolella. Einsteinin intuitiivisissa käsityksissä Jumalan suhteesta maailmaan ilmenee selvästi vanha heprealainen viisausajattelu tavalla, joka ei ole täysin johdonmukaista sen kanssa, että hän oli omistautunut abstraktille persoonattomalle ajattelulle. Tämä persoonallinen tapa puhua Jumalasta heijastuu selvästi hänen kirjeessään Max Bornille:

Kvanttimekaniikka on varmasti kunnioitusta herättävä. Mutta sisäinen ääni kertoo minulle, että tämä ei ole vielä todellinen asia. Teoria sanoo paljon, mutta ei todella tuo meitä yhtään lähemmäksi ”Vanhaikäisen” salaisuutta. Minä kuitenkin olen vakuuttunut, että Hän ei pelaa noppaa.

– Einstein; sit. Born⁴

Thomas F. Torrance arvosteli Einsteinin tapaa mieltää todellisuus perimmältään persoonattomaksi kokonaisuudeksi.

Kun kerran myönnämme Clerk Maxwellin kanssa, että maailmankaikkeuden ymmärrettävä luonne viittaa itsensä ulkopuoliseen moraaliseen persoonaan, meidän ajatuksemme ohjautuvat Jumalaan, Luojaan. Silloin emme enää voi käsittää ”Jumalaa” Einsteinin tavoin mykäksi ja toimimattomaksi, vaan meidän on otettava Jumalan ilmoitus vakavasti. Jumalan itseilmoitus ihmiskunnalle ihmiseksi tulleessa Sanassa, jonka kautta kaikki on tehty ja jonka kautta kaikki saa järkiperäisen järjestyksensä, ohjaa uskoamme ja sen kautta suuntaa tieteellistä ajatteluamme. Samalla tämä informoitu usko Jumalaan sopii yhteen ja antaa sisältöä vaistomaiselle intuitiollemme tuonpuoleisesta järjestyksestä, joka vaikuttaa ajattelumme taustalla kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa. Sapientia ['viisaus'] ja scientia ['tieto', 'tiede'] liitetään yhteen siten, että viisaus ohjaa tieteellisten keksintöjen tekemistä ja toimii tieteellisen tutkimuksen perustana. Koska Clerk Maxwell teki tieteellistä tutkimustaan sen vakaumuksen pohjalta, että maailma on tehty Jumalan viisauden kautta, hän kaiversi Cavendishin laboratorion suureen oveen Cambridgen yliopistossa muinaisen psalmin sanat: Magna opera domini excquisita in omnes voluntates eius. (Suuret ovat Herran teot. Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.)

– Torrance⁵