Ristiretket

Kristinusko johti historiansa alkuvaiheissa rakkauden yhteisöjen syntymiseen, joissa köyhistä ja vähäosaisista huolehdittiin. Miten sitten on selitettävissä, että noin tuhat vuotta myöhemmin kristinusko johti väkivaltaisiin ristiretkiin, joiden aikana vuodatettiin paljon viattomien siviilien verta?

Ensimmäinen Lähi-itään suuntautuva ristiretki toteutettiin vuosina 1098–1099 ja viimeinen eli yhdeksäs vuonna 1271. Ristiretkiä käytetään todisteena siitä, että kristinusko johtaa sotaiseen pyrkimykseen käännyttää ihmisiä uskoon väkivaltaisilla keinoilla. Yleisen käsityksen mukaan ristiretkiä motivoi pyrkimys käännyttää kristinuskoon muslimeja, jotka olivat siihen asti eläneet rauhanomaisessa suhteessa kristikunnan kanssa.

Ristiretket ovat kulttuurissamme saaneet perin synkän leiman, jonka alta paljastuva historiallinen todellisuus on paljon vivahteikkaampi ja muutoinkin tutustumisen arvoinen.

Kirkollisten oikeusoppineiden kritiikki

Kirkolliset oikeusoppineet kritisoivat ristiretkiä jo niiden toteuttamisen aikaan. Kanonistien mukaan ei ole mitään oikeutusta taistella muslimeja vastaan sen perusteella, että heillä on eri usko kuin kristityillä. Perusteettomana pidettiin myös pyrkimystä oikeuttaa ristiretkiä vetoamalla makkabealaiskirjoihin, joissa kerrotaan juutalaisten sodista Jerusalemin temppelin puhdistamiseksi. Gratian (k. 1150) piti kiinni augustinolaisesta opista, jonka mukaan ”sota on oikeutettu, kun sitä käydään esivallan julistuksen pohjalta menetettyjen alueiden takaisin valtaamiseksi tai hyökkääjän torjumiseksi”. Tältä pohjalta arvioituna ristiretket eivät täyttäneet oikeutetun sodan kriteerejä. Kanonistien esittämän kritiikin pohjalta pyrittiin löytämään kompromissiratkaisu. Ristiretkiä puolusteltiin sotana, joiden avulla pyrittiin valloittamaan takaisin muslimien valtaamia kristillisiä alueita.1

Egon Flaigin teoria

Lähi-itään suuntautuneet ristiretket saivat välittömän motivaationsa kristittyjen kokemasta väkivallasta islamilaisissa maissa. Myöhemmin on jopa pohdittu mahdollisuutta, että ilman ristiretkiä Eurooppa olisi joutunut islamilaisten maiden valtaamaksi. Historioitsija Egon Flaig kirjoittaa:

Jos Konstantinopoli olisi valloitettu jo 1100-luvulla, olisi turkkilaisarmeijan valtaisa sotilaallinen voima suuntautunut Keski-Eurooppaa vastaan jo 400 vuotta aikaisemmin niin, että monipuolista eurooppalaista kulttuuria ei todennäköisesti koskaan olisi syntynyt: ei vapaata valtiosääntöä, ei valtiosääntöä koskevia väittelyitä, ei katedraaleja, ei renessanssia, ei tieteen nousua; sillä islamilaisissa maissa vapaa – kreikkalainen! – ajattelu katosi jo tänä aikakautena. Jacob Burkhardtin arvio – ”Onni, että Eurooppa torjui islamin” – merkitsee sitä, että meidän täytyy kiittää ristiretkiä yhtä paljon kuin kiitämme kreikkalaisten torjuntavoittoa persialaisia vastaan.

Flaig2

Ristiretket pakottivat islamilaiset valtiot parin vuosisadan ajan torjumaan omiin alueisiinsa kohdistuvaa uhkaa ja näin antoivat Euroopalle aikaa kehittyä teknologisesti. Tämän parin vuosisadan hengähdystauon ansiosta eurooppalaiset valtiot pystyivät torjumaan muslimiarmeijat, kun ne lopulta saapuivat Euroopan porteille idästä käsin ja piirittivät Wieniä 1529 ja 1683.

Rodney Starkin teoria

Starkin3 mukaan Lähi-itään suuntautuneet ristiretket tulisi ymmärtää reaktiona islamilaisten valtioiden harjoittamaan valloitussotaan kristillisiä maita vastaan. Muslimit aloittivat hyökkäykset kristillisiä alueita vastaan jo Muhammadin (570–632) elämän aikana. Vuosi Muhammadin kuoleman jälkeen muslimijoukot hyökkäsivät Syyriaan, joka siihen aikaan oli Itä-Rooman kristillinen provinssi. Vuoteen 636 mennessä Syyria oli valloitettu ja bysanttilainen armeija joutui vetäytymään Syyriasta. Seuraavaksi arabit marssivat Jerusalemiin, jonka he valloittivat 638. Sieltä muslimiarmeijat hyökkäsivät kristilliseen Egyptiin valloittaen Kairon ja Aleksandrian 642. Tässä vaiheessa muslimi-imperiumi hallitsi suurinta osaa Lähi-itää ja oli leviämässä pitkin Pohjois-Afrikan rannikkoa – joka oli siihen aikaan kristillistä aluetta. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin muslimivaltakunta ulottui Tangierin ohi ja saavutti Atlantin. Vuoteen 714 mennessä Espanja oli valloitettu. Pian tehtiin suurhyökkäys Ranskaan, jossa frankit kuitenkin onnistuivat voittamaan muslimiarmeijat Toursissa 732. Vuonna 831 muslimiarmeijat tunkeutuivat Sisiliaan ja pitivät sen hallinnassaan vuoteen 1072. Vuonna 846 he ryöstivät Rooman ja sitten vetäytyivät hallitsemaan Etelä-Italiaa seuraavan kahden vuosisadan ajan. Seldzukkien joukot murskasivat Bysantin armeijan Manzikertissa 1071 ja ottivat Bysantin hallitsijan Romanos IV Diogenesin vangiksi. Tässä tilanteessa koko Vähä-Aasia oli avoimena heidän edessään. He etenivät lähelle Konstantinopolia ja uhkasivat koko Itä-Rooman valtakunnan olemassaoloa. Näin ollen ensimmäiseen ristiretkeen mennessä kristinusko oli käynyt puolustustaistelua islamilaisia joukkoja vastaan yli 450 vuotta.4

Islamin valloitussota

Muslimiarmeijoiden valloitussota merkitsi valloitetuille kansoille suurta kärsimystä. Jerusalemin piispa Sofronius valitti saarnassaan vuonna 636 sitä, että maata valloittavat arabit hävittivät kirkkoja ja luostareita, ryöstivät kaupunkeja, jättivät pellot autioiksi, polttivat kyliä. Tuhansia ihmisiä kuoli vuonna 639 tämän hävityksen aiheuttaman nälänhädän ja tautien vuoksi.5

Valloitussodassa muslimiarmeijat syyllistyivät toistuvasti julmuuksiin siviiliväestöä kohtaan. Silminnäkijä kertoo, mitä tapahtui muslimien valloittaessa armenialaisen Dvinin kaupungin vuonna 642:

Vihollisarmeija ryntäsi sisään ja teurasti kaupungin asukkaita miekan terällä – – Muutaman päivän levon jälkeen ismaelilaiset menivät takaisin sinne, mistä olivat tulleet raahaten mukanaan suuren joukon vankeja, luvultaan kolmenkymmentäviisi tuhatta.6

Paikallinen kuvaus Egyptissä olevan Nikioun kaupungin valloituksesta vuonna 640 antaa aavistaa jotakin ihmisten kärsimyksestä:

Sitten Muslimit saapuivat Nikiouun. Yhtään sotilasta ei ollut heitä vastustamassa. He ottivat kaupungin valtaansa ja teurastivat jokaisen kaduilla ja kirkoissa tapaamansa ihmisen – miehet, naiset ja lapset, säästämättä ketään. Sitten he etenivät muihin paikkoihin ryöstäen ja tappaen asukkaita – – Mutta älkäämme sanoko enempää, sillä on mahdotonta kuvata muslimien tekemiä kauhutekoja heidän valloittaessaan Nikioun saarta.7

Joukkoteurastusten lisäksi valloitussota merkitsi ihmisten orjuuttamista:

Amr sorti Egyptiä. Hän lähetti sen asukkaat taistelemaan Pentapolisin asukkaita vastaan ja saavutettuaan voiton hän ei sallinut heidän jäädä sinne. Hän otti maasta paljon saalista ja suuren määrän vankeja – – Muslimit palasivat maahansa saaliin ja vankien kanssa.7

Kristittyjä ja juutalaisia naisia ja lapsia pakotettiin orjuuteen. Kun muslimit olivat vahvistaneet valta-asemansa, he alkoivat kantaa ei-muslimeilta erityisveroa, jizyaa.

Amrin asema tuli vahvemmaksi päivä päivältä. Hän alkoi koota määräämäänsä veroa – – Mutta on mahdotonta kuvata kaupungin asukkaiden surkeaa asemaa. He joutuivat jopa antamaan omat lapsensa heidän maksettavakseen kuukausittain asetettujen valtavien summien maksuksi. Kukaan ei auttanut heitä, koska Jumala oli antanut kristityt vihollistensa valtaan.8

Kristityt ja juutalaiset alistettiin toisen luokan kansalaisiksi, joihin kohdistettiin alentavaa kohtelua, nöyryyttäviä käytänteitä ja raskaita erityisveroja. Islaminusko asettaa seuraajilleen velvollisuuden puolustaa Allahin kunniaa ja kostaa Allahin kunnian loukkaukset. Vääräuskoiset syyllistyvät epäuskollaan majesteettirikokseen Allahia vastaan ja heitä on siitä rangaistava. Islamilaisen lain, sharian, mukaan vääräuskoiset tulee saattaa alistettuun asemaan, jotta he maanpäällisten vaikeuksiensa takia kääntyisivät oikean Jumalan puoleen. Tämän mukaisesti islamilainen laki asettaa ei-muslimit monenlaisten rajoitusten alaiseksi, joiden tarkoituksena on osoittaa oikean uskon ja oikeauskoisten ylemmyyttä yhteiskunnassa ja ennakoida lopullista todellisuutta tuonpuoleisessa. Ei-muslimit joutuivat maksamaan raskasta erityisveroa, joka asetti monet ihmiset vakaviin vaikeuksiin. Sharian mukaan ei-muslimit eivät saa hallita islamin uskoisia, joten vääräuskoisille jäävät halpa-arvoisimmat tehtävät yhteiskunnassa. Heidän täytyy pukeutua erityisiin vaatteisiin, joiden perusteella heidät voidaan erottaa muslimeista. Uusia kirkkoja ei saa rakentaa eikä entisiä saa korjata. Islamilaisessa valtiossa kristityillä ja juutalaisilla ei ole oikeutta avoimesti puhua omasta uskostaan muslimeille. Heille taataan kuitenkin ehdollinen suojelu, jos he eivät puhu sopimattomasti islamia tai Muhammadia vastaan. Islamilaisen lain mukaan sopimattomaksi puheeksi lasketaan myös sellaisten tosien väitteiden esittäminen, joiden islaminuskoiset eivät halua tulevan yleiseen tietoisuuteen. Näiden ei-uskoville asetettujen rajoitteiden tarkoituksena on yhteiskunnallisten järjestelyjen avulla välittää ymmärrys siitä, että iankaikkisuudessa vääräuskoiset tulevat kärsimään. Kun heille tuotetaan kärsimyksiä maanpäällisessä elämässä, heille samalla tarjotaan mahdollisuus kääntyä oikeaan uskoon.

Islamin leviäminen merkitsi siis uskonnonvapauden kaventumista. Pakanat joutuivat usein valitsemaan kuoleman ja islamiin kääntymisen välillä. Valloitussotien joukkoteurastuksista henkiin jääneiden kristittyjen ja juutalaisten sallittiin pitää oma uskontonsa, mutta heistä tuli toisen luokan kansalaisia, joiden uskonnonvapaus oli rajoitettu. Islamista luopuminen oli ja on edelleen kuolemanrangaistuksen ansaitseva teko. Tämä perustuu lausumaan Muhammadin lausumien kokoelmassa hadithissa: ”Tapa jokainen, joka vaihtaa islaminuskon toiseen.”9 Monesti omaiset itse tappavat islamista luopuneen perheenjäsenen, koska luopio uhkaa perheen kunniaa.

Paitsi että kristityt ja juutalaiset joutuivat islamin valloittamissa maissa kokemaan syrjintää ja vainoa, myös Jerusalemiin pyhiinvaellusmatkoja tekevät kristityt joutuivat usein ryöstöjen, pahoinpitelyjen, kidnappausten ja murhien kohteeksi. Muslimit tuhosivat vuonna 1009 Pyhän haudan kirkon Jerusalemissa, jonka Konstantinus oli rakentanut paikalle, jossa hän oletti Jeesuksen haudan sijainneen. Vuosisadan lopulla kristittyjen pyhiinvaeltajien tilanne edelleen paheni kun turkkilaissukuiset seldzukit alkoivat hallita Vähä-Aasiaa. He olivat äskettäin kääntyneet islamiin ja kohtelivat julmasti kristittyjä pyhiinvaeltajia. Itä-Rooma oli islamilaisten valtioiden puristuksessa ja oli vaarassa luhistua. Tässä vaiheessa Bysantin hallitsija Aleksios I Komnenos (1081–1118) pyysi paavilta apua Konstantinopolin puolustukseen ja pyhiinvaellusreittien turvaamiseen.

Yhden tulkinnan mukaan siis Lähi-itään suuntautuneet ristiretket olivat osa kristikunnan puolustussotaa islamilaisia valloittajia vastaan. Vähän kerrassaan kristikunnassa kasvoi vakaumus, että valloitussodan käyminen kuuluu osaksi islaminuskoa ja ettei islam lopeta hyökkäyksiään kristillisiä maita vastaan, ennen kuin se on saanut koko maailman hallintaansa. Koska monet kristityt joutuivat vainojen pakottamina pakenemaan islamilaisista maista turvaan kristittyihin maihin, saatiin jatkuvasti uutta tietoa kristittyihin kohdistuvista vääryyksistä islamilaisissa maissa. Näin vahvistui vakaumus, että ainoa tapa välttää joutuminen islamin orjuuttamaksi on taistella sitä vastaan aseellisesti.

Onko miekkalähetys olennainen osa islamia?

Paljon on kiistelty siitä, kuuluuko miekkalähetys olennaisena osana islamiin, vai onko kyseessä islamin väärintulkinta. Kristinusko ja islam eroavat toisistaan sikäli, että kristinuskon ensimmäisen kolmen vuosisadan aikana kristinusko levisi pelkästään henkilökohtaisten kontaktien välityksellä vainottuna vähemmistöuskontona Rooman valtakunnassa. Muhammad sen sijaan alkoi käyttää valloitussotaa islaminuskon levittämiseksi jo reilut kymmenisen vuotta sen jälkeen kun hän oli saanut ensimmäisen ilmestyksensä. Hän teki aluksi hiljaista käännytystyötä kotikaupungissaan Mekassa, mutta saavutti ensimmäisen 13 vuoden aikana vain noin pari sataa käännynnäistä. Käännytystyö sai vauhtia sen jälkeen, kun hän sai poliittista valtaa ja armeijan käyttöönsä siirryttyään Medinaan. Muslimiksi kääntyminen takasi taistelussa voitetuille ihmisille hengen säilymisen ja vapauden orjuudesta.

Koraanissa itsessään on jakeita, jotka voidaan tulkita rauhanomaisuuden puolustukseksi ja jakeita, jossa suoranaisesti kehotetaan sotimaan vääräuskoisia vastaan. Yhtäältä Koraanissa sanotaan:

Ei uskontoon pakoteta, vaan hurskaus ja harha ovat selvästi erillään.

Koraani 2: 256

Tämän jakeen pohjalta Bassam Tibin kaltaiset liberaalit muslimit haluavat erottaa maailmanvalloitukseen tähtäävän poliittisen islamismin aidosta islamin uskosta. He hylkäävät ajatuksen, että muslimeilla tulisi olla etuoikeutettu asema yhteiskunnassa ja että koko maailma tulisi alistaa islamin hallintavallan alle. Tibin kaltaiset reformistit vastustavat islamismin maailmanvalloitusohjelmaa ja sharia-lain käyttöä valtiollisen lain ohella, koska islamilainen laki, sharia, on ristiriidassa perustavien ihmisoikeuksien kanssa10. He pyrkivät erottamaan islamilaisen uskonnollisen identiteetin kokonaan poliittisesta islamismista, jonka tavoitteena on maailmanlaaja islamilainen valtio.

Ongelmana on se, että liberaalit muslimit ovat haavoittuvaisia harhaoppisyytöksille ja vainolle. Sikäli kuin heidän katsotaan luopuneen islamista omaksuessaan vapaamielisiä käsityksiä, he ovat vaarassa saada luopioille kuuluva kohtelu: ”Kun tutkija on muslimi, jota islamistit syyttävät luopumuksesta, häntä voi uhata kuolema.”11

Siitä hetkestä [vuodesta 1979] alkaen islamistit ovat jatkuvasti uhkailleet minua. He kutsuvat ajatteluani epäislamilaiseksi ja harhaoppiseksi. – – Vangitsemisen pelosta en ole mennyt Qaddafin Libyaan, wahhabilaiseen Saudi Arabiaan, Saddam Husseinin Irakiin tai kotimaahani Syyriaan, jossa Bath hallitus on julistanut minut lainsuojattomaksi. Hyvin informoidut turva-asiantuntijat saivat minut tekemään sydäntä särkevän ratkaisun olla ottamatta riskiä mennä Damaskokseen ottamaan osaa isäni ja myöhemmin äitini hautajaisiin. – – Selvittyäni hengissä jihadistien (ja uusnatsien) murhayrityksistä, tunnen läheltä heidän intohimonsa.

Bassam Tibi12

Vallitseva islamistinen suuntaus tukeutuu niihin Koraanin kohtiin, joissa kehotetaan taistelemaan epäuskoisia vastaan.

Taistele Allahin puolesta niitä vastaan, jotka taistelevat sinua vastaan – – ja surmaa heidät, missä sitten saatkin heidät kiinni.

Koraani 2:190–192

– – taistelkaa Pakanoita vastaan ja surmatkaa heidät, mistä heidät sitten löydättekin, ja ottakaa heidät kiinni, saartakaa heidät ja väijykää heitä jokaisella sotajuonella.

Koraani 9:5

Taistelkaa niitä vastaan, jotka eivät usko Allahiin eivätkä Viimeiseen Päivään – – eivätkä tunnusta Totuuden Uskontoa, Kirjan kansan [juutalaisten ja kristittyjen] joukosta.

Koraani 9:29

Tibin kaltaisten reformimuslimien pyrkimys lieventää islamilaisen lain ankaria vaatimuksia kertoo siitä, että islamilainen laki on ristiriidassa useiden muslimien moraalitajun kanssa. Saman ajatuksen ilmaisee Bilquis Sheikh hieman toisesta näkökulmasta: ”Muslimien lait ovat usein kovia ja ankaria, mutta niitä tulkitaan joskus melko väljästi, annetaan armon käydä oikeudesta. Mutta aina on kiihkoilijoita, jotka noudattavat Koraanin lakeja äärimmäisyyksiin saakka.”13

Miten sitten islamistien on mahdollista ratkaista ristiriita Koraanin sotaisten ja rauhanomaisten jakeiden välillä? Yksi tapa ratkaista ristiriita on Ahmad von Denfferin tavoin todeta, että ihmistä ei pakoteta ottamaan vastaan islamia. Ei-muslimilla on kolme vaihtoehtoa: kääntymys islamiin, elämä toisen luokan kansalaisena islamilaisen yliherruuden alaisena tai kuolema. Ei-muslimilla on siis valinnanvapaus, tosin rajoitettu.14

Toinen tapa ratkaista ristiriita on käyttää islamilaisten lainoppineiden kehittämää teoriaa Koraanin kumoutumisesta (naskh), jonka pohjana on jae 2:106:

Jos me pyyhimme pois jonkin jakeen tai annamme sen unohtua, annamme tilalle samanlaisen tai paremman. Etkö tiedä, että Jumala on Kaikkivaltias?

Koraani 2:106

Tämän jakeen ja muiden vastaavien jakeiden pohjalta islamilaiset lainoppineet ovat luoneet teorian, jonka mukaan tietyissä tapauksissa Koraanin ajallisesti myöhemmät jakeet kumoavat aikaisempien lainvoimaisuuden. Teoria Koraanin kumoutumisesta on yksi islamin lain keskeinen työkalu15.

Suura 9 eli katumuksen suura sisältää Koraanin myöhäisintä ainesta. Suura ilmoitettiin vuonna 631, kun Muhammad seuraajineen oli valloittanut Mekan. Juuri tästä suurasta 9 löytyvät Koraanin selväsanaisimmat jakeet sen puolesta, että muslimien on käytävä sotaa vääräuskoisia vastaan. Niinpä teoria Koraanin kumoutumisesta johtaa päätelmään, että suuran 9 sotaan kehottavat jakeet kumoavat aiemmat rauhanomaiset jakeet, jotka Muhammad puhui tilanteessa, jossa hänellä ei vielä ollut valtiollista valtaa eikä armeijaa. Islam jakaa maailman kahteen osaan, islamin huoneeseen ja sodan huoneeseen. Islamin päämääränä on maailman herruus: islamin huoneen on kukistettava sodan huone.

Muslimien menestys valloitussodassa

Muslimien suuri menestys pyhässä sodassa johtuu osin opista, jonka mukaan muslimi voi olla varma pelastuksestaan ainoastaan, jos hän kuolee pyhässä sodassa vääräuskoisia vastaan. ”Ne, jotka – – ovat taistelleet tai tulleet surmatuiksi – totisesti, minä pyyhin heistä pois heidän rikkomuksensa ja päästän heidät Paratiisiin, jossa joet virtaavat – palkkio Allahin Läsnäololta.” (Koraani 3: 195) Tällä islamilaisella opilla oli suuri vaikutus sotilaiden taistelumoraaliin. Koska kuolema pyhässä sodassa takasi muslimille varmuuden pelastuksesta, muslimisotilaat kävivät sotaa uhkarohkealla ja kuolemaa uhmaavalla tavalla. Bysantin keisari Nikeforos II Fokas ymmärsi tämän merkityksen. Suunnitellessaan sotaretkeä islamilaisten armeijoiden valloittamien Itä-Anatolian ja Pohjois-Syyrian takaisin valtaamiseksi vuonna 963 hän pyysi ortodoksista kirkkoa luomaan vastaavanlaisen opin osaksi kristinuskoa ja lupaamaan pyhässä sodassa kaatuneille marttyyrin aseman ja varman pelastuksen. Ortodoksinen patriarkka piti kuitenkin mahdottomana muuttaa tällä tavalla kristillistä oppia, koska ainoastaan Jumala voi päättää ihmisen pelastuksesta.

Kyseessä oli maailmanhistoriallinen avaintapahtuma. Keisari tiesi, mistä oli kyse. Yhä uudestaan bysanttilaiset olivat saaneet kokea, että muslimijoukot taistelivat urheudella, johon kristityt eivät yltäneet. Kaatuneita muslimeja pidettiin uskon marttyyreina, jotka pääsevät suoraan paratiisiin. Nämä kaksi uskontoa eroavat perustavasti toisistaan käsityksessään marttyyreista. Kristityt marttyyrit jäljittelevät kärsivää Jeesusta, kärsivät passiivisesti kidutusta ja kuoleman. Muslimimarttyyrit ovat aktiivisia sotureita. – – Koska jokaisen sodan ratkaiseva resurssi on taisteleva ihminen ja hänen uhrivalmiutensa, bysanttilaisia ei auttanut se, että he olivat teknisesti arabien ja seldzukkien vertaisia. Heidän oli vähitellen alistuttava, koska heidän taistelumoraalinsa ei ollut yhtä korkea. Suurempi valmius kuolemaan tuo valtavia etuja taistelutilanteissa: se sallii uhkarohkeiden operaatioiden toteuttamisen, jotka näyttävät teknisesti ja materiaalisesti lähes mahdottomilta. Näin se mahdollistaa sellaisten taistelujen voittamisen, jotka muiden ehtojen vallitessa näyttävät menetetyiltä.2

Roomalais-katolisen kirkon paavi Urbanus II kuitenkin suostui manipuloimaan kristillistä pelastussanomaa ja lupasi 1095 syntien anteeksiantamuksen niille, jotka kuolevat osallistuessaan ensimmäiseen ristiretkeen Jerusalemin valloittamiseksi takaisin muslimeilta. Näin kristinusko alkoi jäljitellä muslimien pyhän sodan oppia. Erona oli tosin se, että kristittyjen pyhän sodan tavoite oli rajallinen. Urbanus II määritteli ensimmäisen ristiretken tavoitteen näin: ”On välttämätöntä nopeasti auttaa itäisiä veljiämme. Turkkilaiset ja arabit ovat hyökänneet heidän kimppuunsa ja ovat edenneet Konstantinopolin alueelle. Edetessään yhä syvemmälle kristittyjen alueelle he ovat voittaneet heidät seitsemän kertaa taistelussa, ovat surmanneet ja ottaneet vangiksi suuren määrän kristittyjä. Jos he eivät nyt saa apua, he eivät pysty enää kestämään heidän hyökkäystään.” Näin kristinuskon piirissä omaksuttiin väliaikaisesti oppi, joka on ristiriidassa Uuden testamentin sanoman kanssa.2

Kristinusko eroaa islamista suhteessaan väkivallan käyttöön. Alkuperäisessä muodossaan kristinusko torjuu väkivallan käytön uskonnon levittämiseksi. Jeesus opetti johdonmukaisesti väkivallattomuutta ja kielsi opetuslapsiltaan väkivallan käytön silloinkin, kun häntä tultiin vangitsemaan. Jeesus vei oman väkivallattomuutensa loppuun saakka eikä vastustanut, vaikka hänet syyttömänä tuomittiin häpeälliseen ja tuskallisen ristinkuolemaan. Hän tunnusti valtiovallan erillisen auktoriteetin ja kieltäytyi ottamasta itselleen valtiovallalle kuuluvia valtuuksia. Islam puolestaan yhdistää valtiovallan ja uskonnollisen vallan yhdeksi ja erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Muhammad oli sekä Jumalan maanpäällinen edustaja että valtionpäämies ja aloitti valloitussodan, jonka tarkoituksena oli koko maailman alistaminen Allahin ja hänen profeettansa Muhammadin valtaan. Kalifi on Muhammadin seuraajana sekä valtionpäämies että Jumalan edustaja maan päällä. Islamilaisen pyhän sodan tarkoituksena on islamilaisen lain ylivallan ulottaminen koko maailmaan.

Ristiretket voitaneen siis osittain tulkita puolustustaisteluksi islamilaisten maiden valloitussotia vastaan. Islam loi totalitaarisen valtiomuodon, joka rajoitti ihmisten uskonnonvapautta. Euroopan itsenäisillä valtioilla oli oikeus puolustaa omaa kulttuuriaan ja elämäntapaansa islamilaisten maiden hyökkäyksiä vastaan sekä oikeus tukea Konstantinopolia sen puolustustaistelussa turkkilaisia vastaan. Ristiretket loukkasivat kuitenkin oikeutetun sodan kriteerejä niin monessa kohdassa, ettei niitä voida oikeuttaa kristillisten oikeutetun sodan kriteerien valossa. Ristiretkiä käytiin pyhänä sotana, vaikka koko pyhän sodan ajatukselle ei kristinuskon piirissä ole mitään oikeutusta. Lisäksi ristiretkien toteutukseen liittyy suuri määrä täysin perustelematonta julmuutta siviiliväestöä vastaan. Olennaista kristinuskon totuuden näkökulmasta on se, että kristinusko tarjoaa kriittisen näkökulman ristiretkien vääryyksien arvioimiseksi ja kritisoimiseksi. Näin kristinusko tarjosi perustan väkivallan rajoittamiseksi ja taltuttamiseksi. Kristillisen opin totuutta on ensisijaisesti arvioitava niiden kriteerien valossa, joita se asettaa toiminnalle, ei niiden ihmisten toiminnan valossa, jotka näitä kriteerejä rikkovat, vaikka he olisivatkin kristittyjä. Sama periaate pätee tietysti kaikkien muidenkin maailmankatsomusten ja uskontojen totuuden arvioimiseen.

Harhaluulot ja todellisuus

PhD16 Thomas Madden, Saint Louisin yliopiston keskiajan ja renessanssin tutkimuskeskuksen17 sekä ristiretkien tutkimusfoorumin18 johtaja, entinen historian laitoksen esimies19, joka luetaan Yhdysvaltain johtaviin ristiretkien historian asiantuntijoihin, kuvailee ristiretkiä seuraavasti:

Ristiretkiin liittyvät harhaluulot ovat valitettavan yleisiä. Ristiretkiä kuvaillaan yleensä sarjana pyhiä sotia, joita uskonnolliset fanaatikot kävivät islamia vastaan vallasta seonneiden paavien johdolla. Niitä pidetään omavanhurskauden ja suvaitsemattomuuden malliesimerkkinä, joka tahraa eritoten katolisen kirkon mutta yleensäkin länsimaisen sivilisaation historiaa. Esi-imperialismia edustaneet ristiretkeläiset olisivat tuoneet länsimaisen aggression rauhalliseen Lähi-itään ja siten rampauttaneet ja raunioittaneet valistuneen muslimikulttuurin.

Thomas F. Madden , Christianity Today, 6.5.200520

Madden jatkaa:

Eivät 1000-luvun kristityt olleet vainoharhaisia fanaatikkoja. Todellisuudessa muslimit vainosivat heitä. Muslimit saattavat kyllä olla rauhanomaisia, mutta itse islam syntyi sodasta21 ja laajeni samalla tavalla. Muhammedista lähtien muslimien levittäytyminen tapahtui aina miekan avulla. Islamilainen ajattelu jakaa maailman kahteen kehään: islamin huoneeseen ja sodan huoneeseen. – – [Ristiretket saivat alkunsa siitä, kun] 1000-luvulla seldžukit valloittivat Vähän-Aasian (nykyisen Turkin), joka oli ollut kristillinen Paavalin ajoista lähtien. Vanha Rooman imperiumi, jonka nykyiset historioitsijat tuntevat Bysanttina, kutistui vain hieman Kreikkaa suuremmaksi. Epätoivoissaan Konstantinopolin keisari lähetti viestin lännen kristityille pyytäen heitä auttamaan veljiä ja sisaria idässä.

Thomas F. Madden , Christianity Today, 6.5.200520

Ristiretket eivät olleet mikään kunnianhimoisen paavin tai saaliinhimoisten ritarien päähänpisto vaan vastatoimi muslimien yli neljänsadan vuoden valloitussodille, joissa oli vallattu kaksi kolmasosaa vanhasta kristillisestä maailmasta. Jossain vaiheessa kristinuskon täytyi uskontona ja kulttuurina puolustaa itseään tai joutua islamin nielaisemaksi. Ristiretket olivat tämä puolustus.

Thomas F. Madden , Christianity Today, 6.5.200520

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

ApologetiikkaWiki

Internet

Apologetics 315: Clay Jones Interview: The Crusades: osa 1, osa 2, osa 3

Lähteet

  • Bat Ye'or: The Decline of Eastern Christianity under Islam. From Jihad to Dhimmitude Seventh – Twentieth Century. Madison: Fairleigh Dickinson University Press, 1996.
  • Stark, Rodney: The Triumph of Christianity: How the Jesus Movement Became the World's Largest Religion. Harper Collins, 2011.
  • Tibi, Bassam: Islam Between Culture and Politics. Second Edition. Palgrave Macmillian, 2005.

Viitteet

  1. ^ Angenendt, Arnold: Toleranz und Gewalt: Das Christentum zwischen Bibel und Schwert, s. 416, 429. Münster: Verlag Aschendorff, 2009.
  2. > 2,0 2,1 2,2 Flaig, Egon: Der Islam will die Welteroberung. Frankfurter Allgemeine Zeitung, 16. syyskuuta 2006, nro 216.
  3. ^ Stark 2011: luku 11
  4. ^ Stark 2011: 217
  5. ^ Bat Ye’or 1996: 44
  6. ^ Bat Ye’or 1996: 275
  7. > 7,0 7,1 Bat Ye’or 1996: 271
  8. ^ Bat Ye’or 1996: 272
  9. ^ Al-Bhukari: The Translation of the Meanings of Sahih Al-Bhukari, s. 9:45. Käännös Muhammad Muhsin Khan. 9 nidettä. Al-Medina: Islamic University, .
  10. ^ Tibi 2005: 150
  11. ^ Tibi 2012: 8
  12. ^ Tibi 2012: xvi, xvii, viii
  13. ^ Sheikh, Bilquis: Uskalsin kutsua häntä isäksi, s. 17. Suom. Maija Roinila. Helsinki: Päivä, 1988.
  14. ^ Soramies, Risto: Islam ja evankeliumi, s. 62–64. Iustitia 15. Helsinki: Suomen teologinen instituutti, 2002.
  15. ^ Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos, s. 22,97. Helsinki: Basam Books, 1997.
  16. ^ lyhennös latinan kielestä: philosophiae doctor, engl. Doctor of Philosophy, vrt. suom. filosofian tohtori
  17. ^ Center for Medieval and Renaissance Studies
  18. ^ Crusades Studies Forum
  19. ^ former Chair of the History Department at Saint Louis University in St. Louis, Missouri
  20. > 20,0 20,1 20,2 Thomas F. Madden: The Real History of the Crusades A series of holy wars against Islam led by power-mad popes and fought by religious fanatics? Think again. (Misconceptions about the Crusades are all too common. The Crusades are generally portrayed as a series of holy wars against Islam led by power-mad popes and fought by religious fanatics. They are supposed to have been the epitome of self-righteousness and intolerance, a black stain on the history of the Catholic Church in particular and Western civilization in general. A breed of proto-imperialists, the Crusaders introduced Western aggression to the peaceful Middle East and then deformed the enlightened Muslim culture, leaving it in ruins. For variations on this theme, one need not look far. See, for example, Steven Runciman's famous three-volume epic, History of the Crusades, or the BBC/A&E documentary, The Crusades, hosted by Terry Jones. Both are terrible history yet wonderfully entertaining. (...) Christians in the eleventh century were not paranoid fanatics. Muslims really were gunning for them. While Muslims can be peaceful, Islam was born in war and grew the same way. From the time of Mohammed, the means of Muslim expansion was always the sword. Muslim thought divides the world into two spheres, the Abode of Islam and the Abode of War (...) In the eleventh century, the Seljuk Turks conquered Asia Minor (modern Turkey), which had been Christian since the time of St. Paul. The old Roman Empire, known to modern historians as the Byzantine Empire, was reduced to little more than Greece. In desperation, the emperor in Constantinople sent word to the Christians of western Europe asking them to aid their brothers and sisters in the East. Understand the crusaders That is what gave birth to the Crusades. They were not the brainchild of an ambitious pope or rapacious knights but a response to more than four centuries of conquests in which Muslims had already captured two-thirds of the old Christian world. At some point, Christianity as a faith and a culture had to defend itself or be subsumed by Islam. The Crusades were that defense.) 6.5.2005. Christianity Today. Viitattu 5.12.2011.
  21. ^ Tarkoitettaneen Muhammedin sodankäyntiä Medinan-kaudellaan ja siitä eteenpäin; muslimithan alkavat ajanlaskunsa siitä historian vaiheesta, jolloin Muhammed siirtyi Mekasta Medinaan ja aloitti samalla toimintansa muslimiyhteisön itsevaltaisena hallitsijana ja sen ryöstö- ja valloitusretkiä johtavana sotapäällikkönä.