God's battalions (kirja)

God's battalions: The case for the crusades
GodsBattallions cover.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Rodney Stark
Kieli Englanti
Kustantaja HarperCollins
Julkaistu 2009
Ulkoasu nidottu
Sivumäärä 276
ISBN 978-0-06-158260-8


God's battalions on sosiologi1 Rodney Starkin apologeettinen teos, jossa käsitellään ristiretkien historiaa. Monet historioitsijat ovat omistaneet uransa ristiretkien tutkimiseen. Stark ei itse katso kuuluvansa tähän joukkoon. Sen sijaan hänen pyrkimyksenään on ollut tuottaa kansantajuinen synteesi näiden asiantuntijoiden töistä.

God's battalions

Greedy Barbarians in Armor?

Johdantokappale: "Haarniskoituja ahneita raakalaisia?".

Vuoteen 1050 mennessä muslimit ovat valloittaneet 2/3 entisestä kristillisestä maailmasta. Menetettyyn alueeseen kuuluvat Lähi-itä, pohjois-Afrikka, Espanja ja Sisilia. Seldžuk-turkkilaiset hyökkäävät Bysanttia vastaan ja etenevät puolentoistasadan kilometrin päähän Konstantinopolista. Aleksios I Komnenos, Bysantin keisari, lähettää avunpyynnön Flandersin kreiville ja muille kristityille invaasion torjumiseksi.

Huolimatta Bysantin ja roomalaiskatolisen kirkon välisistä erimielisyyksistä paavi Urbanus II pitää Clermontissa 27. marraskuuta 1095 puheen, jossa esittää Komnenoksen avunpyynnön suurelle väkijoukolle. Kuvailtuaan (kirjeessä mainittuja) muslimien harjoittamia julmuuksia paavi esittää sotajoukon lähettämistä ratkaisuna myös toiseen jo pitkään Eurooppaa vaivanneeseen ongelmaan – krooniseen sotimiseen. Euroopan ylhäistö oli innokas käymään sotaa keskenään jo pelkästään hyvän tappelun vuoksi. Jo useakin paavi oli yrittänyt saavuttaa "Jumalan rauhaa" ongelman ratkaisemiseksi – ja tässä oli tilaisuus. Tekosyiden sijaan kristityille oli nyt tarjolla todellinen peruste sotaan lähtemiseksi. Helvetin sotajoukkoja kehotetaan muuttumaan Jumalan sotilaiksi. "Dieu li volt!" ('Se on Jumalan tahto!') -huutojen saattelemana päätetään lähteä seuraavana vuonna Pyhälle maalle.

Tämä on perinteinen selitys, miksi ja miten ristiretket alkoivat. Stark esittelee myös modernin, kyynisemmän ja suositumman selityksen ristiretkille: Sen sijaan että niillä olisi haluttu suojella pyhiinvaeltajia ja Jerusalemin pyhiä paikkoja, ne olivat esimakua eurooppalaisesta, äärimmäisen verisestä kolonialismista. Lähi-itään ei marssittu idealismin vaan maiden ja sotasaaliiden vuoksi, ja näitä retkiä johtivat vallasta seonneet paavit, jotka halusivat muslimimassoja käännyttämällä kasvattaa kristikuntaa.

Tämän näkemyksen vaikutuksesta länsimaissa on viime vuosikymmeninä harrastettu paljon itseruoskintaa. New York Times esitti v. 1999, että ristiretket voidaan hyvällä syyllä rinnastaa Hitlerin julmuuksiin ja Kosovon kansanmurhaan. Samansuuntaisia mutta maltillisempia näkemyksiä ovat esittäneet mm. Bill Clinton, Karen Armstrong ja James Carroll. Stark täsmentää, etteivät nämä pyhä sota -syytökset ole uusia vaan juontavat juurensa valistusajalle, jolloin brittiläiset ja ranskalaiset intellektuellit keksivät "pimeän keskiajan" korottaakseen itseään ja parjatakseen roomalaiskatolista kirkkoa. Näihin kriitikoihin kuuluivat mm. Voltaire, David Hume, Denis Diderot ja Thomas Fuller. Näkemys ristiretkeläisistä varhaisina imperialisteina on taas Starkin mukaan luultavasti perua saksalaiselta luterilaiselta kirkkohistorioitsijalta Johann Lorenz von Mosheimilta (1693-1755) ja Edward Gibbonilta (1737-1794). Tätä oman edun tavoittelun -teesiä ovat jatkojalostaneet mm. Geoffrey Barraclough (1908-1984), Karen Armstrong ja Hans Eberhard Mayer.

Näiden modernien selitysten ongelmana on, että ne jättävät huomiotta muslimien provokaatiot ja islamin vuosisatoja jatkuneet veriset yritykset Lännen valloittamiseksi. Vaikka ristiretket alkoivatkin paavin vetoomuksesta, niihin ei liittynyt toiveita muslimien käännyttämisestä. Myös sotaan osallistuneet vaikutusvaltaiset suvut tiesivät, että retkien kustannukset ylittäisivät suuresti odotettavissa olevat vaatimattomat maalliset palkkiot. Lisäksi muslimien oma kauna ristiretkiä kohtaan syntyi vasta 1900-luvulla todellisen eurooppalaisen kolonialismin ilmaantumisen johdettua Ottomaanien imperiumin kaatumiseen.

Muslim Invaders

Islamin leviäminen. Muhammedin syntyessä v. 570 kristikunta kattoi Lähi-idän, pohjois-Afrikan ja suuren osan Eurooppaa. Vain 80 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen v. 632 uusi muslimien imperiumi oli syrjäyttänyt kristityt suuressa osassa Lähi-itää, koko pohjois-Afrikassa ja valtaosassa Espanjaa. Sadan vuoden kuluessa Sisilia, Sardinia, Korsika, Kreeta ja etelä-Italia joutuivat muslimien hallintaan. Miten tämä saavutettiin? Miten valloitettuja yhteisöjä hallittiin? Entä mitä tapahtui miljoonille kristityille ja juutalaisille?

The conquests

Useat historioitsijat pyrkivät selittämään muslimien varhaiset valloituspyrkimykset täysin materialistisilla ja sekulaareilla näkökohdilla. Erityisesti taloudellisten tarpeiden ja väestönkasvun katsotaan pakottaneen arabit invaasioihin ja valloitussotiin. Stark kuitenkin kiistää tällaiset perusteet, sillä niitä kannattaneet tahot otaksuivat, että sivistyneiden bysanttilaisten ja persialaisten kukistamiseen olisi tarvittu miesylivoima. Totuus on päinvastainen. Invaasiot suoritettiin huomattavan pienillä ja hyvin organisoiduilla arabisotajoukoilla. Valloitusten perimmäisenä syynä oli yksinkertaisesti arabien yhteistyön tuoma mahdollisuus käydä laajamittaista sotaa muita kulttuureja vastaan.

Syria

Syyrian valloitus. Maan läheinen sijainti, Bysantin ja Persian vuosikymmeniä käymä kamppailu alueen hallinasta ja siitä seurannut poliittinen sekasorto tekivät Syyriasta oivallisen valloituskohteen. Yarmukin taistelun ja Bysantin armeijan tappion myötä Syyria siirtyi muslimien hallintaan v. 636. Damaskuksesta tulee kasvavan Islamilaisen imperiumin uusi pääkaupunki.

Persia

Mesopotamian (nyk. Irak) ja Persian valloitus. Persialaiset ratsujoukot, jotka koostuivat arabipalkkasotureista, liittyvät muslimien puolelle. Persialaiset kärsivät murskatappion al-Qadisyyahin taistelussa v. 636. Persia menettää Mesopotamian hallinnan ja myöhemmin kukistuu myös itse ankarasta vastarinnasta huolimatta.

The Holy Land

Bysantin tappio Yarmukin taistelussa jättää Pyhän maan ilman tukea. Muslimit saapuvat Palestiinaan v. 636, ja pitkän piirityksen jälkeen Jerusalem antautuu kalifi Umarille v. 638.

Egypt

Kalifi Umar lähettää pienen hyökkäysjoukon Egyptiin v. 639. Pakottaakseen bysanttilaisjoukot ulos kaupungeista muslimit surmaavat puolustuskyvyttömän Nikioun kaupungin asukkaat v. 640. Tappioiden vuoksi bysanttilaisjoukot vetäytyvät Aleksandriaan. Muslimeilla ei ole pienintäkään toivoa valloittaa kristillisen maailman suurinta kaupunkia. Aleksandria saa jatkuvaa täydennystä Bysantin laivastolta, jolla on täysi herruus Välimerellä. Tästä huolimatta Egyptin uusi kuvernööri Cyrus antautuu muslimeille. Bysanttilaiset valtaavat kaupungin kahdesti takaisin, mutta ylimielisyyden ja petturuuden vuoksi se menetetään jälleen muslimeille. Aleksandrian telakoiden ja resurssien avulla muslimit lähettävät ryöstöretkikuntia Kyprokselle, Sisiliaan ja Rhodokselle. Muslimien kesken puhkeaa vuosien sisällissota, minkä seurauksena islam jakaantuu sunneihin ja shiioihin. Vasta v. 670 valloitusjoukot etenevät pidemmälle pohjois-Afrikkaan.

North Africa

Berberit tekevät pitkään vastarintaa mutta liittoutuvat lopulta muslimien kanssa. Karthago vallataan v. 698. Takaisinvalloituksen jälkeen kaupunki hajotetaan maan tasalle v. 705 ja valtaosa sen väestöstä surmataan. Riittävän laivaston turvin muslimit valloittavat loput bysanttilaiset rannikkokaupungit.

Spain

Vuonna 711 noin 7 000 - 10 000 muslimia rantautuu etelä-Espanjaan sen vuoren juurelle, joka myöhemmin nimetään muslimikomentaja Tariq ibn-Ziyadin mukaan. Välimeren kapein salmi tunnetaan siitä pitäen nimellä Jabal Tariq (tai myös nimellä Gibraltar). Muslimien maihinnousu tulee espanjalaisille täytenä yllätyksenä. Kuningas Rodrigo kokoaa pikaisesti sotajoukon, joka kohtaa muslimit Guadaleten-joella ja kärsii tappion. Rodrigo hukkuu paetessaan teurastusta. Rodrigon joukkojen koosta on vain epävarmoja arvioita; varmaa sen sijaan on, että hän kärsi tappion ja että Tariq lähetti hänen päänsä (suolavedessä uitettuna) Damaskokseen.

Espanjan valloitus kestää kaikkiaan noin seitsemän vuotta. Yleistä vastarintaa ei esiinny, sillä kansa on yleisesti vihannut brutaalia ja korruptoitunutta visigoottien2 hallintoa.

Sicily and Southern Italy

Muslimit epäonnistuivat Sisilian valtauksessa kolmesti (v. 652, 667 ja 720). Palermo vallattiin pitkän piirityksen jälkeen v. 831 ja Syrakusa vasta v. 878. Taormina, viimeinen bysanttilainen linnake, kukistui vasta v. 902. Rooma ryöstettiin kahdesti (v. 843 ja 846). Sisilian ja etelä-Italian miehitys kestää yli kaksisataa vuotta.

Muslim warfare

Miten arabit valloittivat niin nopeasti ja näennäisen vaivattomasti laajoja alueita "sivistyneiltä" imperiumeilta? Jotkut historioitsijat vetoavat miesylivoimaan ja toiset uskonnollisen kiihkon tuomaan päättäväisyyteen. Starkin mukaan muslimit olivat kuitenkin yhtä kyvykkäitä hyökkäämään ja vetäytymään kuin Bysantin ja Persian armeijat ja heidän joukkonsa olivat huomattavasti pienemmät. "Sivistyneemmillä" imperiumeilla ei ollut sotateknistä etulyöntiasemaa – lukuunottamatta piirityskoneita, joita tosin ei käytetty puolustussodissa. Kaikki osapuolet olivat yhtä lailla riippuvaisia miekoista, keihäistä, kirveistä ja jousipyssyistä. Kaikki käyttivät kilpiä ja ne, joilla oli varaa, rintapanssareita. Aikakaudelle oli myös tyypillistä, ettei Bysantilla ja Persialla ollut kovin kurinalaisia joukkoja. Ne koostuivat pääosin vierasmaalaisista palkkasotureista (joista suuri osa sitä paitsi oli arabeja). Nämä joukot eivät myöskään olleet arabiarmeijoita paremmin koulutettuja, vaan ne oli tarkoitettu lähinnä passiiviseen puolustukseen kuten linnakkeiden ja muiden tärkeiden kohteiden varusväeksi. Persian ja Bysantin ratsuväki taas oli tiedusteluun ja vihollisjoukkojen liikkeiden seurantaan määrällisesti riittämätöntä.

Kamelien käyttö antaa arabeille logistisen etulyöntiaseman. Kamelikaravaanit, joihin muslimeilla oli monopoli, olivat ainoa käytännöllinen tapa matkustaa aavikoiden poikki. Vihollisjoukkojen sivustaan kyettiin iskemään erämaasta käsin ja tarvittaessa voitiin aina vetäytyä aavikon suojaan. Tämä antoi etulyöntiaseman Lähi-idän ja pohjois-Afrikan valloitussodissa. Vastoin yleistä käsitystä arabien menestys perustui pieniin armeijoihin, joihin kuului harvoin yli 10 000 miestä. Nämä joukot luottivat nopeuteensa, jonka turvin ne kykenivät tehokkaasti tuhoamaan liian etäälle toisistaan levittäytyneet vihollisjoukot tai kuluttamaan ne hyödyttömissä takaa-ajoissa. Bysanttia rasitti myös imperiumin suuruus ja joukkojen venyttäminen liian laajoille alueille.

Arabeja myös johdettiin erittäin taitavasti. Kaikki keski- ja korkea-arvoiset upseerit valittiin Mekan islamilaisen eliitin riveistä. He ymmärsivät hallinnoinnin, komentoketjun ja strategisten tavoitteiden merkityksen. Varhaisten muslimijoukkojen upseerit valittiin myös meriittien perusteella – toisin kuin Bysantin ja Persian joukkojen, joiden ainoaksi pätevyydeksi jäivät sukulinjat.

Governance

Vallatut alueet jaetaan provinsseihin, joita johtavat kalifin valitsemat kuvernöörit. Ajan myötä näistä provinsseista tulee itsenäisiä. Kussakin provinssissa arabit muodostavat pienen hallitsevan eliitin. Ei-muslimi-enemmistön kääntyminen vie useita vuosisatoja. Kalifien vaatimuksesta hallitseva eliitti pyrkii eristäytymään valtaväestöstä assimiloitumisen ehkäisemiseksi. Valtaväestöä kielletään esim. rakentamasta kirkkoja ja käyttämästä hevosia. Ei-muslimeja verotetaan tuntuvasti.

Conquered Subjects

Ei-muslimien kohtelu. Populaarilähteet katsovat muslimien kohdelleen juutalaisia ja harhaoppisia suvaitsevasti, toisin kuin kristityt, antaen heidän harjoittaa uskontoaan ilman häirintää. Stark epäilee tämän näkökannan alkaneen Voltairen, Gibbonin ja muiden 1700-luvun kirjailijoiden myötä, jotka halusivat esittää roomalaiskatolisen kirkon pahimmassa mahdollisessa valossa. Vaikka Koraani kieltääkin pakkokäännytyksen, tämä jää tyhjäksi legalismiksi muslimien tarjotessa "vapaavalintaista" kääntymistä vaihtoehtona orjuudelle ja kuolemalle. Normaalioloissa juutalaisten ja kristittyjen näkyvä uskonnon harjoittaminen, kirkkojen ja synagoogien rakentaminen kielletään. Erinäisinä vuosisatoina, aina Muhammedista lähtien, juutalaisia murhataan joukoittain.

Stark huomauttaa, ettei tämän analyysin tarkoituksena ole osoittaa, että muslimit olisivat olleet julmempia ja suvaitsemattomampia kuin kristityt taikka juutalaiset. Aikakausi itsessään oli hyvin julma. Tarkoituksena on huomauttaa, että väitteet muslimeista varhaisina monikulttuurisuuden3 edustajina perustuvat parhaimmillaankin tietämättömyyteen.

Viitteet

  1. ^ erityisesti uskonnonsosiologi mutta myös lukuisina painoksina ilmestyneen yleisen sosiologian yliopistollisen peruskurssioppikirjan kirjoittaja
  2. ^ eli länsigoottien
  3. ^ eli multikulturalismin