Usko, tieto ja myytit (kirja)

Usko, tieto ja myytit
Kirjailija	Tapio Puolimatka
Kansitaiteilija	Milla Toro
Genre	tietokirjallisuus
Julkaistu	2005 (1.painos, loppuunmyyty), 2. painos 2009
Ulkoasu	Pehmeäkantinen
Sivumäärä	376
ISBN	951-26-5347-8
Seuraava	Usko, Tiede ja Raamattu

Usko, tieto ja myytit on Tapio Puolimatkan kirjoittama filosofis-apologeettinen tietokirja, joka käsittelee uskon ja tiedon suhdetta, sekä ateismiin liittyviä myyttejä suhteessa tieteeseen. Kirja käsittelee laajasti yleisimpiä jumala-todistuksia ja niiden kritiikkiä.

Tapio Puolimatkan keskeinen väite on, etteivät usko ja tieto ole toistensa vastakohtia.

Kirjan sisältö

Kirjan ensimmäinen osa on luettavissa ja ladattavissa ApologetiikkaWikissä.

Usko ja tieto

Puolimatkan mukaan länsimaisessa populaarikulttuurissa uskoa ja tietoa pidetään yleisesti toistensa vastakohtina. Hän käsittelee myös näkemystä, jonka mukaan perustavatkaan järjellisyyden periaatteet eivät koske uskonnollisia kysymyksiä. Tällaisesta esimerkkinä Puolimatka esittelee Hilary Putnamin näkemyksen, jonka mukaan väite "Jumala on olemassa" ei olisi ristiriidassa väitteen "Jumala ei ole olemassa" kanssa.

Puolimatka määrittelee ateismin siten, että sen peruslauseen mukaan "ei ole olemassa yliluonnollisia olentoja, joten ei ole olemassa kaikkivaltiasta, kaikkitietävää ja moraalisesti täydellistä persoonaa, joka on luonut universumin".¹ Teismin hän tiivistää peruslauseeseen, jonka mukaan "on olemassa persoonallinen Jumala, joka on moraalisesti täydellinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä ja joka on luonut universumin".¹ Hän argumentoi Niiniluotoon vedoten, ettei kukaan rationaalinen ihminen voi pitää näitä molempia väitelauseita totena yhtä aikaa, koska ne "muodostavat yhdessä ristiriitaisen lausejoukon".

Agnostismin Puolimatka peruslauseistaa seuraavasti:

Ei ole mahdollista tietää, onko olemassa yliluonnollisia olentoja ja onko universumin olemassaolo seurausta heidän hyväntahtoisista tai pahantahtoisista teoistaan."²

Agnostismin hän jaottelee edelleen radikaaliin agnostisismiin, jonka mukaan puhe Jumalasta on mieletöntä, sekä heikkoon agnostismiin, jonka mukaan teistiseen tai ateistiseen peruslauseeseen ei ole toistaiseksi perusteltua ottaa kantaa. Hän painottaa, että agnostismi ei ole puolueeton Jumalan olemassaoloa käsittelevä näkökulma, vaan sekin on eräänlainen epistemologinen kannanotto. Sen lisäksi Puolimatka vihjaa agnostisen peruslauseen johtavan loogisesti ateistiseen peruslauseeseen.

Ateistisesta ja agnostisesta näkökulmasta teistinen peruslause on perustelematon, ja koska Jumalan olemassaolosta ei ateistisen ja agnostisen näkökulman mukaan ole tietoa, teistinen käsitys perustuu uskolle. Uskoa siis pidetään perustelemattomana kantana. Uskon vastakohtana pidetään tietoa, jota tulee hankkia tieteen keinoin. Länsimaisessa populaarikulttuurissa tiedettä pidetään tiedollisena ihanteena ja sen uskotaan tuottavan puhdasta tietoa. Tiedettä tekevien ei oleteta joutuvan turvautumaan uskoon missään määrin. Puolimatka tuo näin esille mustavalkoisen uskon ja tiedon vastakkainasettelun ja jättää sen ylle epäilyksen varjon.

Yleinen ilmoitus

Yleisellä ilmoituksella tarkoitetaan sitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä luonnossa ja ihmisen järjellisessä ja moraalisessa olemuksessa niin että kaikkien ihmisten on mahdollista saada Jumalasta tietoa. Kristillinen teismi ei ole täysin yhtenäinen perinne, vaan se sisältää monia yksityiskohdissaan erilaisia tapoja ymmärtää yleistä ilmoitusta. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen ajatteluun perustuva tomistinen perinne ja William Ockhamin (1285-1347) ajatteluun perustuva skolastis-ockhamistinen perinne ymmärtävät monien Jumalan ominaisuuksien kuten hyvyyden, oikeudenmukaisuuden ja kaikkitietävyyden sisällön osittain eri tavoilla. Lisäksi Karl Barthin (1886-1968) ajatteluun perustuva perinne jopa hylkää kokonaan koko yleisen ilmoituksen käsitteen. Tässä luvussa on tarkoitus lähinnä määritellä tietynlainen yleinen kehys yleisen ilmoituksen käsitteelle.

Kristillinen teismi ei perinteisessä muodossaan väitä pelkästään, että Jumalasta voidaan puhua. Se väittää, että Jumalaa koskeva tieto on täysin ilmeistä jokaiselle ihmiselle. Tämä näkemys on saanut klassisen ilmaisunsa Uudessa testamentissa, Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa:

Sen mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. (Room 1: 19-21.)

Kristillisen teismin mukaan on olemassa täydellisen hyvä, oikeudenmukainen ja kaikkitietävä persoonallinen Jumala, joka on luonut maailmankaikkeuden. Kristillisen käsityksen mukaan jokaisella ihmisellä on tieto Jumalasta. Kaikki ihmiset tietävät, että Jumala on olemassa, että hän on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, että Hänen hyvyytensä ja pyhä luonteensa kieltää vahingon tuottamisen toisille ihmisille, ja että kaikki ihmiset joutuvat Jumalan tuomittaviksi.

Teistisestä näkökulmasta on välttämätöntä olettaa, että kaikilla ihmisillä on tieto Jumalasta, koska ei ole mahdollista ajatella Jumalan olevan niin epäoikeudenmukainen, että hän antaisi vain osalle ihmisistä mahdollisuuden saavuttaa näin olennaista tietoa. Jonathan Edwardsin (1703-1758) mukaan on olemassa ainakin neljä syytä uskoa, että Jumala on antanut ihmisille tietoa itsestään. Ensinnäkin on järkevää olettaa, että älyllisillä olennoilla on mahdollisuus saada tietoa Jumalasta ja hänen suunnitelmistaan, koska älyllisillä olennoilla on tärkeä osa Jumalan suunnitelmassa. Toiseksi, tieto Jumalasta on välttämätön edellytys ihmisen hyvinvoinnille sekä maanpäällisessä että kuoleman jälkeisessä elämässä. Ihminen voi elää hyvää elämää vain Jumalan yhteydessä, koska irrallaan Jumalasta hän on sisimmässään epätoivon vallassa. Jumalaa koskeva tieto on erityisen tärkeää, jotta ihminen voisi elää onnellisena tulevassa, kuoleman jälkeisessä elämässä. Kolmanneksi, ihmiselle on annettu järki ja kyky nähdä Jumala hänen teoissaan, jotta ihminen näkisi Jumalan kirkkauden ja antaisi Jumalalle hänelle kuuluvan kunnian. Neljänneksi, on asianmukaista, että ihminen saa tietoa Jumalasta ja hänen sunnitelmistaan maailmassa, jotta ihminen voisi omalta osaltaan toimia näiden suunnitelmien edistämiseksi. (Edwards 1989: 521-522; Wainwright 1993: 98-99.)

Kristinuskon mukaan maailmankaikkeus on Jumalan luomistyötä. Jumalan käden jäljet ovat nähtävissä kaikkialla maailmassa ja ihmisen omassa olemuksessa. Niinpä koko todellisuus puhuu Jumalasta ja ihminen joutuu joka hetki välittömän kokemuksensa välityksellä kosketuksiin Jumalan ilmoituksen kanssa. Mihin tahansa ihminen kääntyykin, hän kohtaa Jumalan käden jäljet ja näkee heijastuksia Hänen olemuksestaan. Martti Lutherin (1483-1546) mukaan Jumala on toisaalta "kokonaisena jokaisessa luodussa ruumiissa ja olennossa kaikkialla läsnä" ja toisaalta taas päinvastoin "kaikkien luotujen ja olentojen ulkopuolella ja yläpuolella" (Luther, WA 23: 137; Metzke 1968: 49.)

Peter van Inwagen (2002: 26-27) vertaa Jumalan läsnäoloa luomakunnassa siihen, millä tavalla Rembrandt on läsnä taulussaan Yövartija. Ei ole mahdollista osoittaa mitään erityistä paikkaa, jossa Rembrandt olisi läsnä; kuitenkin Rembrandt on läsnä kaikkialla taulussaan. Jumala voisi olla aistein havaittavissa tai kosketeltavissa ainoastaan, jos hän olisi tiettyyn paikkaan sidottu olento. Jos Jumala olisi paikallisesti läsnä, hän veisi tietyn tilan, kuten mikä tahansa esine tai olio. Tällöin hän heijastaisi valoa, niin että hänet voitaisiin nähdä ja hän veisi tietyn tilan, niin että häneen voitaisiin koskea. Jumala ei ole läsnä missään paikallisessa mielessä, mutta hän on läsnä kaikkialla siinä mielessä, että hän pitää kaikkea voimassa. Se joka vaatii Jumalan läsnäoloa luomakunnassa paikallisessa mielessä ehtona sille, että voisi uskoa Jumalan olemassaoloon, ei ymmärrä, minkälainen olento Jumala on.

Erityinen ilmoitus

Teistisen käsityksen mukaan maailmankaikkeuden rakenteessa välittyvä yleinen ilmoitus antaa ihmiselle tiedon Jumalan äärettömästä voimasta ja viisaudesta. Ihmisen omantunnon todistus kertoo hänelle Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja hyvyydestä. Yleinen ilmoitus ei kuitenkaan anna selvää vastausta kysymykseen, mikä erityinen käsitys Jumalasta, ihmisestä ja pelastuksesta on oikea. Näistä asioista ihminen ei saa riittävää tietoa pelkästään havaintojen, muistin, argumenttien, jumalatietoisuuden tai uskonnollisten kokemusten välityksellä. Sitä varten tarvitaan erityistä ilmoitusta sanallisessa muodossa.

Useilla teistisillä uskonnoilla on pyhiä kirjoja, joita pidetään Jumalan erityisenä ilmoituksena. Pyhinä kirjoina pidetyt tekstit ovat kuitenkin monessa suhteessa keskenään ristiriidassa. On siksi mahdotonta ajatella, että ne kaikki olisivat yhtä aikaa ja samassa mielessä tosia. Niinpä on etsittävä kriteereitä, joiden avulla voidaan tunnistaa Jumalan aito ilmoitus ja erottaa se epäaidoista.

Perustava filosofinen kysymys koskee sitä, onko yleensä järkevää olettaa Jumalan puuttuvan luonnollisten tapahtumien kulkuun ja ohjaavan inhimillisten kirjoittajien työtä niin, että Jumalan ilmoitus voi tallentua luotettavasti johonkin tekstikokoelmaan? Onko mahdollista ajatella, että jokin tietty tekstikokoelma on Jumalan aito ilmoitus, koska se samalla johtaa käsitykseen, että sen kanssa ristiriitaiset käsitykset ovat epätosia? Vai onko tehtävä päätelmä, ettei ole mahdollista tietää tarkempaa totuutta Jumalasta, ihmisestä ja pelastuksesta, vaikka olisikin mahdollista tietää, että Jumala on olemassa?

Tähän liittyy läheisesti kysymys: Millaisten kriteerien pohjalta on mahdollista tunnistaa Jumalan aito ilmoitus ja erottaa se epäaidoista? Tässä luvussa on tarkoitus pohtia tätä kysymystä ja arvioida kristillistä väitettä, että Raamattu on Jumalan erityinen ilmoitus. Monien keskeisten kristillisten totuuksien tiedollinen oikeutus riippuu siitä, voidaanko Raamattua pitää Jumalan aitona ilmoituksena. Tällaisia totuuksia ovat usko Jumalan kolminaisuuteen, ihmisen syntiinlankeemukseen, Kristuksen sovituskuolemaan ja ylösnousemukseen, syntien anteeksiantamukseen, pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Tarkoituksena on pohtia kysymystä: Onko sanailmoituksen pohjalta mahdollista uskoa kristillisen uskon perustaviin totuuksiin tiedollisesti oikeutetulla ja järkiperäisellä tavalla niin, että näillä uskomuksilla on riittävästi tiedollisia takeita ja niitä voidaan pitää tietona? Koska tässä on mahdotonta käsitellä kaikkia kristinuskon perustotuuksia, seuraavassa on tarkoitus keskittyä vain kristilliseen oppiin pelastuksesta, ja pohtia sen tiedollista oikeutusta.

Teismin ja ateismin kiista kärjistyy kysymyksessä Jumalan sanallisesta ilmoituksesta: Voidaanko järkevästi olettaa, että Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisille tietyn tekstikokoelman välityksellä? Valistuksen ajasta lähtien ajatusta Jumalan ilmoituksesta ei yleensä ole pidetty edes realistisena mahdollisuutena. (McGrath: Kristillisen opin perusteet.) Ateistinen ja agnostinen lähestymistapa hylkäävät yleensä ehdottomasti ajatuksen Jumalan sanailmoituksesta. Tämä ehdottomuus on silmiinpistävää erityisesti agnostikkojen osalta, koska ajatuksessa Jumalan ilmoituksesta ei sinänsä ole mitään epäjohdonmukaista, jos oletetaan, että Jumala on olemassa. Archibald Alexander argumentoi, että ajatus sanailmoituksesta on täysin mielekäs teististen oletusten valossa:

Ilmoituksen mahdollisuutta ei kyseenalaista kukaan, joka uskoo Jumalan olemassaoloon. Ilmoituksen ajatuksessa ei ole mitään sellaista, mikä olisi vastakkaista Korkeimman Olennon moraalisille ominaisuuksille. Älykkäiden olentojen tiedon lisääminen ei voi olla ristiriidassa Jumalan viisauden, hyvyyden tai pyhyyden kanssa. Ilmoituksen koko tarkoitus on tehdä ihmisistä viisaampia, parempia ja onnellisempia. Mikä sopisi paremmin yhteen jumalallisen täydellisyyden kanssa? (Alexander 1972: 61.)

Alexanderin mukaan ilmoituksen tarkoituksena on tehdä ihmisistä viisaampia ja parempia; ilmoituksella on tärkeä merkitys ihmisen älyllisten ja moraalisten kykyjen toiminnan kehittämisessä.