Evankeliumit

Ei-kristillisten lähteiden lisäksi on olemassa huomattava määrä Jeesuksesta kertovia kristillisiä lähteitä. Niiden avulla voidaan jotenkuten hahmottaa jotain muutakin kuin tietoja Jeesuksen olemassaolosta ja sen päättymisestä. Jeesuksen ei tiedetä kirjoittanut kirjeitä tai kirjoja, eikä ole erityisen vahvoja perusteita olettaa hänen tehneen niin. Jeesus-tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat neljä kanonisoitua evankeliumia. Tästä syystä on mielekästä arvioida niiden historiantutkimuksellista arvoa.

Evankeliumit historiantutkimuksessa

Evankeliumeja historiallisena lähteenä käytettäessä niitä on käsiteltävä, kuten kirjallisia lähteitä yleensäkin. Ne on alistettava kritiikille aivan samoin kuin mitkä tahansa vanhat kirjoitukset, mutta niitä ei tule ohittaakaan epäuskottavina vailla perusteita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki historialliset lähteet olisivat yhtä luotettavia; tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien dokumenttien luotettavuus arvioidaan samoin perustein.

Evankeliumeista yhdenkään alkuperäistä versiota ei ole löydetty ja säilyneet tekstit eli manuskriptit ovat kopioiden kopioita. Manuskripteistä on olemassa erilaisa variantteja, mutta käytännössä katsoen evankeliumit on kopioitu hyvin, eikä kopioissa ole juurikaan eroja. Vanhimmat manuskriptit, jotka sisältävät kaikki neljä evankeliumia, ovat 300-luvun paikkeilta.

Evankeliumit on luultavasti osoitettu erilaiselle yleisölle, ja ne esittelevät Jeesusta erilaisista näkökulmista. Usein evankeliumien kuvitellaan olevan kronologisia teoksia, mutta käytännössä vain alku ja loppu ovat kronologisesti kohdillaan. Tästä kertoo se, että evankeliumien vastaavat tapahtumat ovat usein erilaisessa järjestyksessä eri evankeliumin ollessa kyseessä.

Matteus esittää Jeesuksen toiminnan Vanhan testamentin valossa ja selventää vanhan ja uuden liiton sisäistä yhteyttä. Markus taas kertoo Jeesuksesta, joka tekee ihmetekoja osin salassa. Luukas esittää Jeesuksen toiminnan huolellisen historiallisen tutkimuksen näkökulmasta ja käyttää hyväkseen silminnäkijätodistuksia laaja-alaisesti. D. Pawsonin mukaan hän pyrkii tekemään selkoa Jeesuksesta tuomari Teofilokselle Paavalin oikeudenkäyntiä varten. Johannes taas eroaa perspektiiviltään täysin muista evankeliumeista ja tuo muita evankeliumeita selvemmin esille Jeesuksen jumaluuden ja tapahtumien hengellisen merkityksen. Johanneksen evankeliumi ei sisällä yhtään synoptisten evankeliumien kertomaa vertausta.

Evankeliumeilla on keskinäisiä jännitteitä, mutta ei suoranaisia ristiriitoja. Niinpä jännitteet korostavat tekstien historiallista luotettavuutta, koska kirjoittajat eivät ole pyrkineet keinotekoiseen harmonisointiin vaan ovat uskollisesti seuranneet käyttämiensä silminnäkijätodistajien todistusta. Niillä on suuri osa toisiaan vastaavaa aineistoa, joka kuvaa tapahtumia hieman eri näkökulmista, koska eri silminnäkijätodistajien näkökulma on osin erilainen. Tästä useat ovat vetäneet johtopäätöksen, että Raamattu on epäluotettava. Se ei kuitenkaan vedä matto Raamatun historiallisen arvon alta. Pienet erot (ehkä) epäolennaisissa yksityiskohdissa ovat lähinnä todistus siitä, että evankeliumien kirjoittajat ovat uskollisesti tuoneet esille käyttämiensä silminnäkijätodistajien näkökulman. Sen lisäksi teksteissä on tuotu avoimesti esille myös kaikki Jeesukseen kohdistunut kritiikki. Jeesuksen kerrotaan olleen perheensäkin arvostelema.

Konkreettinen esimerkki hieman toisistaan eroavista vertauksen versioista on Jeesuksen juhlavertaus, joka esiintyy Matteuksen, Luukkaan ja Tuomaksen evankeliumissa. On täysin mahdollista, että Jeesus kertoi julkisen toimintansa aikana erilaisia variantteja juhlavertauksesta – useimmat ihmiset kertoisivat melkein mistä tahansa vertauksesta erilaisen variantin riippuen siitä, koostuuko kohdeyleisö eläkeläisistä vai esikoululaisista. On myös täysin mahdollista, että Jeesus kertoi ko. kertomuksen vain kerran, josta sitten myöhemmin syntyi erilaisia variantteja, joko tahallisesti tai tahattomasti. Se on kuitenkin siinä mielessä yksi ja sama, että kertomuksen on olennaisilta osin aina pidettävä paikkansa. Asiaa voidaan havainnollistaa esimerkin avulla:

Tarinat koostuvat muutamasta olennaisesta asiantilasta, joista tarinan opetus on johdettavissa. Seuraava on tuttu tarina hitaasta kilpakonnasta ja nopeasta jäniksestä.

Kilpakonna ja jänis päättivät kilpailla, mutta kilpakonna voitti, koska jänis ylimielisyyksissään jäi matkan varrelle nukkumaan.

Oletko kuullut ehkä pidemmän version? Tai hiukan erilaisen version? Olivatko pääosissa kenties etana ja gepardi? Sillä ei ole väliä. Opetus on sama, ja se perustuu ominaisuuksiltaan hitaaseen otukseen ja nopeaan sekä ylimieliseen otukseen. Sillä, että mikä tämä nopea tai hidas otus on lajiltaan, tai mitä he keskenään tarkalleen ottaen keskustelevat, ei ole tarinan opetuksen kannalta merkitystä.

Jänistarinassa ydin on aina sama;

1. joku on ylimielinen sekä “hyvä”, ja
2. joku on nöyrä sekä “huono”, mutta
3. ylimielinen häviää ylimielisyytensä vuoksi.

Ydin on löydettävissä varianttien yhtäläisyyksiä etsimällä, sillä tietyt elementit ovat välttämättömiä tarinan mielekkyyden kannalta, sillä jos tarina kertoisi kahdesta yhtä nopeasta hiihtäjästä, tarinan opetus ei olisi johdettavissa em. asetelmasta. Samalla tavoin juhlakertomuksessa on tietty ydin, joka samalla tavoin voidaan löytää eri versioita (Matt., Luuk. ja TuomEv.) vertailemalla: 1) joku järjestää juhlat, mutta 2) sinne kutsutut kieltäytyvätkin tulemasta, joten 3) juhliin kutsutaankin henkilöitä, joita ei alun perin oltu kutsuttu.

Evankeliumien kirjoittajat

Minkään evankeliumin kirjoittajan nimestä ei ole varmuutta.¹ Vaikka esimerkiksi Markuksen evankeliumin kirjoittajan ollessa kyseessä puhutaan usein Markuksesta, se johtuu lähinnä käytännöllisistä syistä; se ei varsinaisesti sisällä väitettä, että evankeliumin olisi kirjoittanut Markus. Tosin kirkollinen perimätieto ehdottaa Matteuksen ja Markuksen evankeliumien kirjoittajiksi samannimisiä apostoleita.²

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Raamattu
• Uuden testamentin luotettavuus