Daniel Nylund: Maailmankatsomuksen valinta ja maailmankatsomukselliset valinnat (Ajankohtainen 3, I luku)

Relativismi vai reumatismi?

Maailmankatsomus on sarja ennakko-oletuksia maailmasta jossa elämme ja jota katselemme.

Ensimmäiseksi oletamme, että näkemämme maailma ylipäänsä on olemassa. Useimmat ovat tästä yhtä mieltä, mutta heti kun pitäisi sanoa jotain maailmankaikkeuden koostumuksesta, sen rakenteesta, meillä on jo tarjolla useampia vaihtoehtoja. Vaikka olisimme yksimielisiä siitä, että jotain on olemassa, niin voimme olla täysin eri mieltä siitä, mitä se on. Jotkut olettavat Hegelin ja muiden idealistien tavoin, että todellisuus on pohjimmiltaan henki (persoonallinen tai persoonaton) ja että aine on vain hengen ilmentymää. Henki on "dialektisen kehityksen" kautta saavuttanut itsetietoisuuden asteen ihmiskunnassa.

Marx hyväksyi Hegelin dialektiikan mutta vasta käännettyään sen päälaelleen (tai jaloilleen, kuten hän itse asian ilmaisi). Hän sanoi, että todellisuus on pohjimmiltaan vain ainetta ja energiaa ja että kaikki henkiset ja hengelliset ilmiöt on selitettävä aineen ominaisuuksista käsin. "Materia on primääristä. Aistimus, ajatus, tajunta on tietyllä tavalla organisoituneen materian korkein tuote" sanoi Vladimir Iljits Uljanov - paremmin tunnettu salanimeltään Lenin.¹ Tätä yleistä olettamusta todellisuuden luonteesta kutsutaan materialismiksi.

Kun alamme tutkia kaiken alkuperää, tarkoitusta, päämäärää ja sitä, voidaanko näistä asioista tietää mitään varmaa, on edessämme vieläkin useampia maailmankatsomuksellisia oletuksia. Jotta tavallinen ihminen ymmärtäisi paremmin mistä on kysymys kaikille oletuksille ja niiden varaan rakennetuille ajatusrakennelmille on annettu niitä kuvaava nimi, kuten pragmatismi, fatalismi, eksistentialismi, humanismi, hedonismi, kommunismi, monismi, positivismi, negativismi, relativismi, nihilismi, reumatismi jne.

Jokainen on joku -isti

Jokaisella ajattelevalla ihmisellä on oma "isminsä, joka tekee hänestä vastaavanlaisen "istin". Vaikka et osaisikaan kirjoittaa kirjaa omasta ismistäsi etkä tietäisi edes sen nimeä, on sinultakin väistämättä omat oletuksesi todellisuuden rakenteesta ja omasta osuudestasi siinä. Ne saattavat koostua "itsestäänselvyyksistä", jotka olet omaksunut vanhemmiltasi, pyhäkoulunopettajalta, pioneerikouluttajalta, Valituista Paloista, Tiedonantajasta tms. Ne voidaan pukea yksinkertaisiin iskulauseisiin, esim. "Mihin jätkä kaatuu, siihen se maatuu" (ei ole kuoleman jälkeistä elämää, materialismi); "Eihän kohtalolle mitään mahda" (kaikki tapahtuu väistämättömästi ja ohjelmoidusti, fatalismi); "Ei millään ole mitään väliä" (kaikki on tarkoituksetonta, nihilismi); "Kaikki on suhteellista" (relativismi), ja jo sellaisinaan ne ilmaisevat perustavaa laatua olevia filosofisia oletuksia.

Nihilismistä alkoholismiin

Maailmankatsomukselliset kysymykset (ja vastaukset) eivät ole vain filosofien ravinnoksi tarkoitettua puutaheinää, vaan niillä on ratkaiseva vaikutus jokaisen yksilön ja kansakunnan käytännön elämään.

Sinun jokaiseen ihmissuhteeseesi vaikuttaa, uskotko elämän perimmäiseen tarkoituksettomuuteen vai et. Seurusteluusi vaikuttaa se, uskotko suudelman olevan vain kahden rengaslihaksen anatomista yhteenlikistymistä ja bakteeriviljelmien sekoittumista; avioliittoosi vaikuttaa, uskotko rakkauden olevan vain hormonien helinää vai onko se ikuinen arvo, joka velvoittaa uhrautuviin valintoihin silloinkin, kun rakkaudeksi kutsuttua sähköistä värinää ei vatsanpohjassa tunnukaan.

Syksyllä -80 kaksi 13- ja 15-vuotiasta poikaa hakkasi humalaisen miehen kuoliaaksi suurilla kivenmurikoilla. Poikien oman todistajalausunnon mukaan mies oli viimeisiksi sanoikseen huutanut: "Ettehän te ole edes ihmisiä!", johon pojat olivat ärjäisseet: "Ei ollakaan, eläimiä me ollaan!" Sitten he hakkasivat miesparan pään tohjoksi. Heidänkin valintoihinsa vaikutti se käsitys, mikä heillä oli ihmisestä ja hänen merkityksestään. Mistä lienevät oppineet, että ihminen on vain karvaton apina, sattuman tuotteena kehittynyt eläin vailla ehdotonta vastuuta ja lopullista merkitystä? Tällaisen käyttäytymisen vertaaminen eläimellisyyteen on eläinkunnan häpäisemistä.

Jokaisen yksilön valintoja, asenteita ja koko elämäntapaa ohjaavat hänen maailmankatsomukselliset käsityksensä.

Jokaisen valtion rakenteen perusteena on jokin maailmankatsomus, jokaisen säädetyn lain juuri on jossain ismissä ja jokaisen vallan kahvassa on joku isti. Kuka tahansa Amnesty Internationalin² raportteja lukeva suomalainen ymmärtää, ettei ole ollenkaan samantekevää minkälaiset käsitykset ovat vallalla.

Maailmankatsomukset vaikuttavat maailmaan, jota katselemme.

Virtaako kuolleessa veri?

Maailmankatsomukselliset olettamukset ohjaavat ajatuksiamme tiettyyn suuntaan ja asettavat niille rajat. Ennakko-oletus on johtopäätökselle samaa kuin siemen hedelmälle. Tekemäsi johtopäätökset eivät yleensä ole ristiriidassa ennakko-oletuksiesi kanssa. Jos esim. oletat, että maailmankaikkeus (sinä mukaan luettuna) ei ole muuta kuin tiettyjen täsmällisten lakien mukaan liikkuvaa ainetta, niin et millään voi tulla siihen johtopäätökseen, että on olemassa aineen ulkopuolella oleva persoonallinen voima, joka milloin tahansa voi puuttua Tuomansa maailman menoon järjestämällä ns. yliluonnollisia ihmeitä. Sinun olettamuksesi johtavat ajatuksesi yksisuuntaiselle raiteelle, jossa ei ole vaihteita. Jos kohtaat matkallasi vastaansanomattomia historiallisia todisteita Jeesuksen ylösnousemuksesta, dokumentoituja rukousvastauksena tapahtuneita parantumisihmeitä jne., sinun on joko keksittävä näille naturalistisia selityksiä, jotka ovat sopusoinnussa materialistisen ennakko-oletuksesi kanssa, tai sitten sinun on vain suljettava silmäsi, lakattava hetkeksi ajattelemasta ja jatkettava matkaa. Mikäli epäilet matkaavasi väärään suuntaan, sinun on palattava takaisin lähtöasemallesi ja valittava sellainen ajatusrata (maailmankatsomuksellinen ennakko-oletus), joka sallii sinun katsella ja ymmärtää kaiken mitä matkallasi tapaat.

Kerrotaan miehestä, joka eräänä rumana päivänä sai päähänsä ajatuksen, että hän on kuollut. Hänen oletuksensa kasvoi vakaumukseksi, jota tuntui mahdottomalta järkyttää. Psykiatri käytti monta tuntia todistaakseen hänelle lääketieteellisiä teoksia apunaan käyttäen että kuolleessa ruumiissa ei virtaa veri. Mies nyökkäsi auliisti ja sanoi uskovansa sen. Lopulta psykiatri otti neulan, pisti sillä miehen sormeen, puristi siitä muutaman pisaran verta ja kysyi voitonvarmana: "No, uskotko nyt, että et ole kuollut?" Potilas valahti tuhkanharmaaksi ja vastasi hämmentyneenä: "Taivas ja pannukakku, kuolleessa sittenkin virtaa veri!"

On täysin mahdollista juuri tällä tavalla ylläpitää vaikuttavia ja rajoittavia ennakko-oletuksia ja silti pysyä terveiden, jopa tavallista terveempien kirjoissa. Meidän johtopäätöksemme esim. dokumentoidusta ihmeparantumisesta ovat yhtä radikaalisti erilaiset kuin meidän ennakko-oletuksemme. Yhdelle se on todistuksena ihmeitä tekevästä persoonallisesta Jumalasta - tai pirusta - tai hyvästä Haltijasta; toiselle se on voimakas todistus sattumanvaraisesta maailmankaikkeudesta, jossa mitä tahansa voi tapahtua; kolmannelle se on todistus toistaiseksi tuntemattomista luonnonlaeista; neljännelle se on esimerkki siitä, että jotkut lääkäritkin ovat humpuukimestareita jne.

Joka epäilee johtopäätöstään, hänen täytyy asettaa kyseenalaiseksi ennakko-oletuksensa. Tämä on erittäin vaikeaa, sillä silloinhan joutuu irrottamaan seinästä sen naulan, jonka varassa kaikki muut ajatukset ovat roikkuneet.

Ennakko-oletukset todellisuuden luonteesta ohjaavat myös tieteellistä työtä: ne määräävät tieteellisen työn tutkimuskohteita (vai olisikohan mahdollista saada valtion apurahaa projektiin, jonka tarkoituksena olisi selvittää demonien merkitystä mielenterveysongelmissa?), tutkimusmenetelmiä ja tutkimustuloksia.

Usein kärsimys pakottaa ihmisen, tieteen tekijänkin, tiedostamaan omat ennakko-oletuksensa ja arvioimaan ne uudelleen. Jos et ole koskaan asettanut omia itsestäänselvyyksiäsi kyseenalaisiksi, niin toivon, että nait (tai olet nainut) henkilön, joka tekee sen.

Ei ole olemassa ns. neutraalia filosofiaa tai "tieteellistä ajattelutapaa", joka ei olisi sidottu omiin perusolettamuksiinsa.³ Ennakko-oletukset sitovat kaikkein eniten sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole tiedostaneet itsellään niitä olevankaan. Joka on selvästi tiedostanut ennakko-oletuksensa, pystyy parhaiten ottamaan ne uudelleen arvioitavaksi. Joka ei ole niitä edes tiedostanut, erehtyy pitämään oletuksia tietona.

Olettakaamme ettei meidän tarvitse olettaa

"Miksi emme voisi pysyä kylmissä tosiasioissa? Jätetään oletukset uskoville ja pysytään me tieteellisissä faktoissa!" Niin, miksi emme voisi jättää oletuksia sikseen ja harrastaa mieluummin tieteellistä ajattelutapaa, joka on täysin vapaa kaikista ennakko-oletuksista ja täysin riippumaton maailmankatsomuksellisista uskomuksista?

Vastaus on hyvin yksinkertainen: ei ole olemassa mitään sellaista tosiasiaa, jolle ei olisi annettu jotain tulkintaa ja merkitystä. Jokainen meistä antaa jokaiselle kohtaamalleen "kylmälle tosiasialle" oman oletetun merkityksensä. Minkä merkityksen me sille annamme, riippuu siitä, minkälaisten perusoletusten värittämät "silmälasit" meillä on. Jotkut meistä väittävät saaneensa silmälaseihinsa sen "ainoan oikean värin" suoraan Jumalalta jumalallisella ilmoituksella. Toiset myöntävät värjänneensä lasinsa itse, mutta on niitäkin, jotka väittävät, että heilläpä ei olekaan mitään värjättyjä laseja, itse asiassa he uskovat selviävänsä kokonaan ilman laseja. Mutta heidänkin tulkintaansa värittää juuri se oletus, että ilman silmälaseja on mahdollista saada totuudellinen kuva maailmasta.

Kuvitelkaamme esimerkkinä pientä vauvaa, joka Välimeri-risteilyn aikana on saatu vieroitettua äidinmaitovastikkeesta juuri ennen kuin laiva haaksirikkoutuu. Hän on ainoa laivasta pelastunut, koska - ihme kyllä meressä kellunut saastelautta ei riittänyt pitämään ketään muuta pinnalla. Vähitellen hän ajautuu merivirtojen armosta autiolle saarelle ja säilyy siellä hengissä ystävällisen apinaemon hellässä hoidossa. Aikuisena miehenä hänellä ei ole mitään muistoja siitä kulttuurista, josta hän on lähtöisin. Hänen maailmansa rajat seuraavat saaren rantaviivaa. Eräänä päivänä rannalle ajautuu metalliesine, jonka me tunnemme nimellä kahvipannu. Miehen pitäisi nyt antaa oma tulkintansa tälle tosiasialle, faktalle, jota hän pitää käsissään. Hänellä on periaatteessa ainakin kolme vaihtoehtoa löytää esineelle tyhjentävä ja ehdoton tulkinta: hänen pitäisi voida vapautua rajallisuudestaan nähdäkseen esineen kaikki mahdolliset käyttötavat, tai sitten hänen pitäisi saada luotettavaa ja ymmärrettävää informaatiota sellaisesta lähteestä, joka on vapautunut rajallisuudesta ja jolla on kaikki tieto. Kolmantena vaihtoehtona on, että hän myöntäisi rajallisuutensa, mutta olettaisi silti voivansa antaa tälle tosiasialle oikean tulkinnan. Jos hän nimittää tulkintaansa tiedoksi, hän toimii ikään kuin olisi kaikkitietävä, vaikka ei sitä olekaan. Hän tyytyy joka tapauksessa omaan tulkintaansa, jonka mukaan hänen löytämänsä esine on aivan selvästi kukkaruukku, jonka onton ulokkeen kautta voidaan kastella juuristoa kostuttamatta lehdistöä.

Meidän maailmankatsomukselliset ennakko-oletuksemme muodostamat sen viitekehyksen, jonka sisällä ja puitteissa kaikki faktat saavat selityksensä, merkityksensä tai merkityksettömyytensä.

Jos meidän pitäisi nyt tulkita tosiasiaa nimeltä Homo sapiens, ihminen, niin tekisimme sen kukin omien oletustemme värjäämien silmälasien läpi eli oletuksista rakentuvan viitekehyksen puitteissa ja tietystä ehdottomaksi oletetusta lähtökohdasta käsin. Koska useimmat meistä myöntävät olevansa rajallisia, niin olemme ottaneet absoluuttiseksi lähtökohdaksemme jonkun monista tarjolla olevista jumalallisista ilmoituksista tai sitten olemme absolutisoineet (olettaneet todellisuuden perustaksi) jonkun todellisuuden osa-alueen. Riippuen siitä, millaisten lasien läpi, minkälaisen viitekehyksen puitteissa tai minkälaisista maailmankatsomuksellisista lähtökohdista käsin me tätä valtavan kosmoksen yhdellä pienellä planeetalla elävää pientä ihmistä tarkastelemme, voimme tulla siihen johtopäätökseen, että hän on vain "monimutkainen kokoelma molekyylejä" (Carl Sagan), "sattuman tuotteena syntynyt vitsi, jolle kukaan ei naura" (Jacques Monod), "hyödytön intohimo" (Sartre), "kipinä jumalallista henkeä" (Maharishi Mahesh Yogi ym.), " pieni osa heräävästä kosmisesta tietoisuudesta' (Julian Huxley ym.), "sosiaalinen eläin" (Desmond Morris ym.), "psykososiobioelektrofysiokemiallisesti ohjelmoitu, helposti rikkoontuva kone vailla mielekästä käyttöä" tai "Jumalan kuvaksi luotu, mutta alkuperäisestä tarkoituksestaan poislangennut, ainutlaatuisen tärkeä, arvokas ja ikuinen persoona".

Isä ja 6-vuotias poika seuraavat pesäpallopeliä, mutta vaikka he katselevat samaa kotiinjuoksua, poika ei ymmärrä, miksi isä joutuu uskonnollista hurmiota muistuttavaan ekstaasiin nähdessään pelaajan heittäytyvän juoksusta mahalleen kotipesään. (Jos poika tekisi samoin, hän varmasti saisi rapsut äidiltään.) Molemmat katselivat samaa tosiasiaa, mutta tulkitsivat sen aivan eri tavalla.

Kvanttimekaniikan ilmiöt, syntymä, mököttävä aviopuoliso, hapan sitruuna, painovoimalaki, kuolema, äidinrakkaus, Auschwitz jne. ovat kaikki tosiasioita, jotka eivät tulkitse itseään. Ne on tulkittava, ymmärrettävä jollakin tavalla.

Minulle tietty tulkinta saattaa tuntua itsestäänselvältä, mutta transsendenttista mietiskelyä harrastava ystäväni voi ajatella, että se on vain "alhaiselle tietoisuuden tasolle tyypillinen ajatusharha, illuusio, josta voi vapautua TM:n kautta". Freudilaisen psykiatrituttavani analyysin mukaan tulkintani johtuu taivaalle projisoituneesta isä-fiksaatiosta, ja hän lupaa antaa minulle parikymmentä terapiatuntia "ystävähintaan" (110 mk/t) vapauttaakseen minut siitä. Marxilainen toverini selittää tulkintani yhteiskunnallisista taustatekijöistä käsin ja tarjoaa minulle punaisia silmälaseja, jotka vapauttavat minut porvarillisista luuloistani objektiiviseen totuuteen. Uskova veljeni ehkä vihjaisisi minun tarvitsevan vapautusta "järjen päätelmistä".

Koska meillä on mielikuvitus, voimme tietenkin uskoa mihin tahansa, mutta johonkin meidän täytyy uskoa. Me emme voi olla uskomatta mihinkään tekemättä siitäkin uutta uskonkappaletta. Jos ylipäätään aiomme tietää mitään, meidän täytyy aloittaa ajattelumme jostakin lähtökohdasta. Tätä lähtökohtaa ei voi todistaa oikeaksi, vaan se täytyy olettaa oikeaksi.

Tässä mielessä olemme kaikki uskovia. Jokainen uskoo ajatellessaan ja ajattelee uskoessaan. Jokainen meistä on uskonvaraisesti antautunut oikeiksi oletetuille todistamattomille lähtökohdille. Tästä syystä mikään tieteellinen tai filosofinenkaan työ ei ole uskonnollisesti sitoutumaton tai puolueeton. Jokaisella on omat "jumalallisella ilmoituksena" saadut tai itse kehitetyt ja oikeiksi uskotut ennakko-oletuksensa todellisuuden luonteesta ja meidän osuudestamme siinä. Raamatullisessa mielessä on epäjumalanpalvelusta se, että pidämme perimmäisenä absoluuttisena, ikuisena totuutena ja todellisuuden perustana jotain sellaista, mikä ei sitä ole. Saksalainen filosofi Max Scheler (1874-1928) sanoi, että "jokainen uskoo joko Jumalaan tai epäjumalaan'⁴ ja tässä mielessä ymmärrettynä näin väistämättä on.

Olettamuksilla on motiivit

Maailmankatsomukselliset perusoletukset pohjautuvat myös ihmisen sydämen perusvalintaan. Nämä kuuluvat niin tiiviisti yhteen, että on vaikea sanoa, kumpi ensisijalla. Me valitsemme yleensä uskomme mukaisesti, mutta me myös uskomme valintojemme mukaisesti ja tahdomme ymmärryksemme mukaisesti.

Esimerkiksi jos emme tahdo rajoittaa luonnollisia viettejämme minkäänlaisilla moraalisilla velvoitteilla, niin me mieluummin suljemme aktiivisesti mielemme kaikelta sellaiselta, mikä muistuttaisi meitä moraalisesta vastuusta. Maailmankatsomuksemme hahmottuu halujemme mukaiseksi. Emme hyväksy hyvinkään perusteltuja ajatuksia vain siksi, että emme tahdo.

Kuuluisa filosofi ja kirjailija Aldous Huxley (1894-1963) myönsi avoimesti, että hän ei valinnut maailmankatsomustaan ensisijaisesti sen uskottavuuden tähden, vaan siksi että se sopi hyvin yhteen hänen elämänsä perusvalinnan kanssa. "Minulle itselleni ja epäilemättä useimmille aikalaisilleni tarkoituksettomuuden filosofia oli ensisijaisesti vapauden välikappale... tietystä moraalisesta systeemistä vapautumiseen. Me vastustamme moraalia, koska se rajoitti meidän seksuaalista vapauttamme."⁵

On asioita, joihin uskominen yksinkertaisesti vaatii liikaa - ei älyllisiä ponnisteluja, vaan moraalisia muutoksia. Paavali tarkoitti juuri näitä ihmisiä kirjoittaessaan ihmisistä, jotka "pitävät totuutta vääryyden vallassa".⁶

Miten erottaa jyvät pakanoista?

Nyt meillä on ympärillämme epäsointuinen kakofonia julistavia ääniä. On valaistuksen saaneita guruja ja heihin rakastuneita muruja; on erilaisiin pyhiin kirjoihin ja erehtymättömiin ilmestyksiin vetoavia uskovia ja samoja kirjoituksia toisin tulkitsevia kerettiläisiä; on niitä, jotka ilman ilmestyksiä rohkeasti esittävät varmana tietona oletuksia, jotka käytännössä edellyttäisivät lausujaltaan rajattomuutta ja ikuisuutta eli jumaluutta (kuten esim. Carl Sagan ja Lenin, jotka molemmat miltei samoin sanoin väittivät, että mikään ja kukaan muu ei ole ikuista kuin aine ja sitä ohjaavat lait). Väliinputoajat pitävät vaihtoehtojen runsautta todisteena sille, ettei oikeaa vaihtoehtoa voi ollakaan. He lakkaavat etsimästä totuutta, ottavat onnen jumalakseen ja heittäytyvät elämään uhkapelurin armottomalla ahneudella kosmisessa kasinossa. Varovaisimmat yrittävät sulkea kaikki kiusalliset kysymykset ja vastaukset vaivalla hankitun osakkeen ja kesämökin seinien ulkopuolelle. Heikoimmat tippuvat kärryistä kokonaan, kuka milläkin tavalla.

Mutta onko mitään sellaisia perusteita, joilla voisimme arvioida ja verrata keskenään Maon, Buddhan, Taisto Sinisalon, Kungfutsen, Tuomari Nurmion, Koraanin, Maharishi Mahesh Yogin, Pablo Nerudan, Raamatun, Pelle Miljoonan, Lokki Joonatanin tai äidin julistusta?

Aina tietenkin löytyy niitä, jotka selvittävät kysymyksen sulkemalla silmänsä kaikilta muilta vaihtoehdoilla ja vaativat muiltakin samanlaista perustelematonta, sokeaa uskoa omaan ilmoitukseensa. Koraani suorastaan kieltää uskovia perustelemasta uskoaan ja sanoo ykskantaan: "Tätä kirjaa ei saa epäillä."⁷ Sitä ei siis saa asettaa kyseenalaiseksi vertailemalla muihin.

Samalla tavalla asennoituvat hindulaiset pyhiin Veda-kirjoituksiinsa, joita he pitävät ikuisina. Niitä ei saa asettaa kyseenalaisiksi eivätkä ne kaipaa perusteluja vaan ne pitää yksinkertaisesti uskoa tosiksi ja niitä tulee totella kyselemättä.⁸

Vaikka Paavali kehottaakin kristittyjä: "...koetelkaa (dokimazo = tutkikaa tarkoin testaamalla) kaikki, pitäkää se mikä hyvää on"⁹, niin jotkut kristityt ovat silti turvautuneet tässä kohdin Koraanin suosittelemaan menetelmään. George Harrison Beatles-yhtyeestä joutui juuri tällaisen älyvapaan käännyttämisen kohteeksi. "Juuri se johti minut hakeutumaan Intiaan. En voinut uskoa Jumalaan sillä tavalla kuin Hänestä minulle opetettiin. Se oli kuin mielikuvitustarinaa... ja siihen piti vain uskoa. Sanottiin, ettei saanut huolehtia mistään, täytyi vain uskoa, mitä sanottiin."¹⁰ Paavali sen sijaan vetosi ihmisen arvostelu- ja vertailukykyyn sanomalla: "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille, arvostelkaa itse mitä minä sanon."¹¹

Täysin perustelematon ilmoitukseen vetoaminen ei siis riitä. Jokainen, joka ei ole kasvanut täysin umpinaisessa putkessa, näkee että on muita, jotka vetoavat samalla tavalla erilaiseen ilmoitukseen. Silloin täytyy pakostakin kysyä: "Miksi juuri tämä ilmoitus? Täytyy olla jokin peruste hylätä yksi ja valita toinen."

Yhtä mahdottomaan umpikujaan päätyy rationalismi, joka yrittää kieltää kaiken ilmoituksen ja turvautuu yksinomaan järkeen. Kaikkea ei voi todistaa. Aina jää jotakin, mikä pitää olettaa ja yksinkertaisesti uskoa oikeaksi. Vaikka usko ja oletus eivät luonteensa mukaisesti ole todistettua tietoa, ne voivat silti olla hyvin tai huonosti perusteltua tietoa.

Kristitty perustelee uskonsa Raamatun ilmoitukseen mm. sillä , että sen valossa kaikki muu käy ymmärrettäväksi. C. S. Lewis ilmaisee sen näin: "Uskon Raamatun ilmoitukseen samalla tavalla kuin uskon auringon nousuun. En usko siihen vain siksi, että näen sen, vaan siksi että sen valossa näen kaiken muun."¹²

Kuitenkin esim. materialisti, buddhalainen tai teosofi voi perustella omaa uskoaan ja maailmankatsomustaan samalla tavalla. Melkein kaikki maailmanuskonnot ja filosofiset koulukunnat tarjoavat omaa "valoaan", jonka kirkkaudessa voi nähdä ja ymmärtää kaiken muun.

Jos emme ole valmiit sanomaan, että kaikki ovat oikeassa (käsittelemme tätäkin mahdollisuutta myöhemmin) tai että kaikki ovat väärässä (paitsi sinä, joka ainoana maailmassa tiedät sen), niin meidän täytyy omaksua joitakin kriteereitä ja asettaa tiettyjä laatuvaatimuksia sille, mitä uskomme ja mitä emme. Ilman perusteluja on vaikea tehdä uhrauksia jonkin uskon puolesta ja ilman perusteluja on vaikea vastustaa jonkin uskon pakkosyöttöä.

Mitä sitten valitsemme perusteiksi ja millä perusteilla suoritamme valintamme? Mahdollisuuksia on useita. Monelle riittää perusteeksi joku voimassaoleva perinteinen ajattelu- tai uskomustapa. Esim. roomalaiskatolinen kirkko perustelee hyvin vahvasti teologiaansa painottamalla sitä kirkon lähes 2000-vuotista perinnetaustaa vasten. Mutta on olemassa vanhoja ja vieläkin vanhempia traditioita, jotka ovat keskenään niin ristiriitaisia, että ne voitaisiin hyväksyä samanaikaisesti tosina vain hullujenhuoneessa. Totuuden täytyy olla tradition perusteena eikä niin, että traditio on totuuden perusteena.

Toisille totuuden perusteeksi riittää enemmistön mielipide. Hyvä esimerkki tällaisesta perustelusta löytyy Neuvostoliiton uutistoimisto APN:n v. 1980 kustantamasta Leniniä käsittelevästä teoksesta: "Nykyään sosialismi on todellisuutta kolmannekselle ihmiskunnasta; elinvoimainen suunnannäyttäjä kymmenille entisille siirtomaille; yhä reaalisempi päämäärä työväenluokalle ja laajoille työtätekevien joukoille maissa, joissa vielä hallitsee riisto. Kysytään: voiko olla painavampaa, vakuuttavampaa näyttöä sille, että marxismileninismi yleisesti ja leninismi - meidän aikamme marxismi - ovat oikeassa? Luulen, että painavampaa näyttöä tälle ei ole eikä voi olla.¹³

Se että sosialismi on todellisuutta kolmannekselle tai vaikkapa yli puolelle ihmiskuntaa todistaa vain sen, että marxilaisuus on vallassa eikä sitä, että se on oikeassa. Vaikka koko maailma pakotettuna tai vapaaehtoisesti alistuisi johonkin ideologiaan, se ei kelpaisi todisteeksi sen totuudellisuudesta. Vaikka tämä peruste käytännössä näyttää enemmistölle kelpaavankin, niin kokemus puhuu aivan toista kieltä. Vielä muutamia vuosisatoja sitten uskottiin länsimaissa yleisesti, että maapallo on kosmoksen keskus; että raskaat kappaleet putoavat nopeammin kuin kevyet; että yöilma aiheuttaa malariaa; että vanhat naiset, jotka käyttäytyvät oudosti, ovat riivattuja jne.

Väitteen täytyy olla tosi ollakseen enemmistön uskonarvoinen, mutta siitä ei seuraa, että kaikki mitä enemmistö uskoo, on totta.

Kolmansille tunne, intuitio tai vaisto on riittävä totuuden mitta. Tätä kysymystä käsitellään perusteellisemmin artikkelin loppupuolella, mutta sanottakoon tässä, että sielunmaailmamme liikkeisiin vaikuttavat monet tekijät. Vaikka menneisyyden kokemukset eivät meitä ohjelmoi, niillä voi silti olla hyvin voimakas vaikutus. Kun arkipäivän verinen todellisuus ja tulevaisuuden uhka käyvät liian raskaaksi ihmisen psyykelle, löytyy monenlaisia pakoteitä erilaisiin tunnetiloihin, jotka eivät vastaa todellisuutta. Ei ole sellaista intuitiota, jolla erotetaan väärä intuitio oikeasta, eikä sellaista vaistoa (ei edes naisen vaisto), joka varmuudella voi erottaa totuudenmukaisen vaiston valheellisesta. Joku tuntee elämän olevan merkityksetöntä, ja toinen vaistoaa siinä merkitystä, mutta kolmannen mystinen intuitio sanoo, ettei koko kysymyksellä ole mitään merkitystä, vaan ainoa merkitys löytyy merkityksettömyydestä. Joku heistä voi tietenkin olla oikeassa, mutta kuka, täytyy ratkaista muilla perusteilla.

Mikäli hylkäät edellä mainitut perusteet riittämättöminä etkä kuitenkaan halua ratkaista maailmankatsomuksellisia valintoja heittämällä kruunaa ja klaavaa tai vetämällä pitkää tikkua, niin olet toivottavasti valmis tarkastelemaan tarjoamiani arviointiperusteita ja niiden perusteita.

Nokkelana ajattelijana sinulla on tietenkin jo jonkin aikaa pyörinyt mielessä ns. kehäpäättelysyyte. Se on filosofinen kuolemansynti. Jos nimittäin joku asettaa maailmankatsomukselle laatuvaatimukset, hänen on täytynyt laatia ne tietyn maailmankatsomuksen pohjalta. Luonnollinen ja väistämätön seuraus on silloin se, että vain se maailmankatsomus, jonka pohjalta laatuvaatimukset on laadittu, voi täyttää ne. Eli kuten alussa todettiin: johtopäätökset ovat väistämättä sopusoinnussa lähtökohtana olleiden ennakko-oletusten kanssa.

Jos me siis ensin oletamme kristillisen uskon oikeaksi ja jos siitä käsin lähdemme rakentamaan laatuvaatimuksia totuudenmukaiselle uskolle tullen siihen johtopäätökseen, että vain kristillinen usko täyttää nämä laatuvaatimukset, olemme syyllistyneet kehäpäättelyyn. Tähän hankalantuntuiseen kehäpäättelysyytökseen vastaan vasta sitten, kun olen ensin siihen syyllistynyt.

Vaikka seuraavat viisi totuuskriteeriä esitetäänkin kristillisen maailmankatsomuksen pohjalta ja vaikka niitä käytetään kristillisen maailmankatsomuksen perusteluina, ei se merkitse sitä, etteikö samoja perusteluja olisi kutakin erikseen käytetty myös täysin erilaisten maailmankatsomusten tukena. Kuka tahansa voi niitä käyttää, mutta kuka tahansa ei voi niitä täyttää.

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Ajankohtainen 3
• Johdanto
• I luku: Maailmankatsomuksen valinta ja maailmankatsomukselliset valinnat
• II luku: Maailmankatsomus ei saa olla sisäisesti ristiriitainen
• III luku: Maailmankatsomus ei saa olla ristiriidassa todellisuuden kanssa
• IV luku: Maailmankatsomuksen täytyy voida selittää kaiken alkuperä, tarkoitus ja päämäärä
• V luku: Maailmankatsomuksen tulee olla johdonmukaisesti sovellettavissa elämään
• VI luku: Maailmankatsomuksen tulee olla oikeaksi koettava ja sisäisesti tyydyttävä
• VII luku: Entä sitten? Epäilen silti