Daniel Nylund: Kolmas johdanto Ajankohtaiseen 3:een

Tästä kirjoituksesta tehtiin noin parikymmentä vuotta sitten kaksi painosta, muistaakseni yhteensä 25 000 kappaletta. Kumpaankin kirjoitin johdannon. Kolmatta johdantoa en uskonut koskaan kirjoittavani - tuskin edes halusin sitä. Nyt, kun se on muiden aloitteesta menossa uudestaan levitykseen netissä Haluan kirjoittaa kolmannen johdannon.

Ajankohtainen 3 oli vähän päälle kolmikymppisen miehen yltiöpäinen yritys hahmottaa omia maailmankatsomuksellisia valintojaan maailmassa, jossa vielä uskottiin erilaisiin aatteisiin ja suuriin kertomuksiin. Samalla se oli tietenkin suora yritys vaikuttaa myös muiden vastaaviin valintoihin. Hämmästyksekseni niin tapahtuikin. Vieläkin kuulen erityisesti monen miehen löytäneen tämän julkaisun kautta apua ajatteluunsa. Olen varmaan antanut jopa perintökappaleeni jo pois.

Tapa ajatella ja tulla vakuuttuneeksi on häkellyttävän nopeasti muuttunut Ajankohtainen 3:n kirjoittamisen jälkeen, ja olen vilpittömän hämmästynyt, että monikulttuurisen pluralismin ja sen myötä syntyneen henkisen ähkyn keskeltä vielä löytyy kiinnostusta maailmankatsomuksien teoreettiseen vertailuun ja arviointiin.

Modernismin kriisistä on syntynyt sekasortoinen jälkitila, joka yritetään saada kuulostamaan fiksulta ja vähemmän ahdistavalta antamalla sille nimeksi postmoderni kulttuuri. Tässä kulttuurissa ei enää pitäisi olla mitään absoluuttista tai objektiivista totuutta. Kaikkia uskomuksia pidetään vain kulttuurisidonnaisina sanapeleinä, vailla sen suurempaa tai pienempää totuusarvoa kuin muillakaan uskomuksilla.

Postmodernisti on luopunut modernin ihmisen unelmasta löytää suuri maailmanselitys, yhtenäinen teoria tai kaiken kattava tarina, joka antaisi merkitystä kokonaisuuden pienille osille. Uskonnollisten ilmoitusten aika on ohi, ja valistuksen usko rationaalisuuden voimaan on vain jäänne vanhasta alistamismekanismista. Pyhiinvaeltajat ovat vaihtuneet kulkureihin, tutkimusretkeilijät turisteihin ja totuuden etsijät viinin maistelijoihin. Kaikki maailman "totuudet" ovat päivittäin jokaisen tarjolla seisovalla pöydällä. Syö mitä huvittaa ja kokeile välillä jotain eksoottista. Se on fiksua ja ennakkoluulotonta. Mutta älä missään tapauksessa arvostele toisen ruokavaliota.

Postmoderni asenne totuuteen on siis vähintäänkin skeptinen, ja usein avoimen halveksiva. Sellaista ei olekaan. Kyynisyys tai vihamielisyys auktoriteetteja, uskontunnustuksia ja dogmeja kohtaan on tietenkin mahdollista ilman uusia filosofisia trendejäkin, mutta yliopistoonsa hautautunut maailmankatsomuksellinen täysorpo voi nähdä siinä viimeisen kutsumuksensa ja elämänsä jämätarkoituksen. Kun postmodernismi on ampunut alas viimeisetkin pyhät lehmät, jäljelle jää vain niiden uloste.

Ihminen on jätetty yksin uskomaan mihin mistäkin syystä haluaa, ja laatimaan oma henkilökohtainen moraalinsa kuka milläkin perusteella. Totuutta ei ole missään. Hyvä ja paha on samassa paikassa. "Se voi olla totta sinulle, mutta ei minulle." "Jokainen tulee autuaaksi tavallaan."

Ajatukset, mielipiteet, tulkinnat, näkökulmat, uskonnot, teoriat, koulukunnat jne, voivat kyllä olla mielenkiintoisia ja kiehtovia, tylsiä tai vastenmielisiä, muttei koskaan enää oikeita tai vääriä, totuudellisia tai valheellisia. On vain säväyttäviä elämyksiä ja niistä tehtyjä tulkintoja. Allan Bloom sanoo provokatiivisen kirjansa alkulauseessa:

"Yhdestä asiasta jokainen professori voi olla täysin varma: Melkein jokainen yliopistoaan aloittava opiskelija on varma, tai ainakin sanoo olevansa varma siitä, että totuus on suhteellinen." Miksi? Luultavasti suvaitsemattomuuden ja ahdasmielisyyden pelosta. Kukaan valkoihoinen länsimainen nuori ei enää halua kantaa harteillaan suvaitsemattoman imperialismin historiallista syyllisyystaakkaa. Häpeissämme olemme valmiit hyväksymään todeksi melkein mitä tahansa, kunhan meitä ei vain nähtäisi ylimielisinä ja pöyhkeinä länsimaisen kulttuurin henkisinä imperialisteina.

Kuitenkin myös postmoderni ajattelu on maailman etuoikeutettujen, ja nimenomaan eurooppalaisten valkoihoisten yksilöiden kulttuuria, niiden joilla on tarpeeksi akateemista vapautta ansaitakseen toimeentulonsa potemalla olemassaolon ahdistusta teoreettisessa ja kirjallisessa muodossa.

Moderni ihminen kertoi vielä totuuksia, sääti lakeja ja yritti luoda sekä maailmanselitystä, että -järjestystä. Samalla hän yritti olla suvaitsevainen väärässä olijoita kohtaan. Moderni toleranssi ei koskaan merkinnyt yleispätevää hyväksymistä tai ympäripyöreää ymmärtämistä. Toleranssi merkitsi reilua vastakohtien sietämistä.

Moderni toleranssi lähti siitä perusolettamuksesta, että on olemassa vääriä ja oikeita uskomuksia, käytäntöjä ja asenteita. Vaikkei totuutta ja oikeutta täysin omistettaisikaan, niin lähtökohta oli se, että jotkut ovat enemmän väärässä kuin toiset. Sitä ei pitänyt hyväksyä, mutta se piti sietää ja kestää turvautumatta väkivaltaan tai hylkäämiseen.

Moderni suvaitsevaisuus salli ihmisten olla sekä oikeassa että väärässä. Postmoderni suvaitsevaisuus sallii ihmisten olla ainoastaan väärässä - tai ei ainakaan yhtään sen enemmän oikeassa kuin vastapuolenkaan edustaja. Postmodernismissa ei yksinkertaisesti ole mitään ihmismielen ulkopuolista referenssikohtaa, josta käsin jokin uskomus voitaisiin pitää enemmän totena kuin sen vastakohtaa.

Siinä mielessä Ajankohtainen 3 rakentuu vielä selkeästi modernille paradigmalle. En ole nyt 20 vuoden jälkeen jaksanut lukea sitä uudestaan arviodakseni sen asenteellista sisältöä, sitä kuinka kunnioittava ja suvaitsevainen olin niitä kohtaan, jotka ajattelivat toisin kuin minä. Oikeassa oleminen taisi kyllä vielä silloin painaa vaakakupissa vähän enemmän kuin sovinnon rakentaminen.

Nopeasti monikulttuuriseksi muuttuva yhteiskuntamme opettaa meitä hyvällä syyllä suhtautumaan kunnioittavasti kaikenlaisiin uskomuksiin. Mutta postmoderni trendi menee vielä pidemmälle. Se opettaa meitä pelkäämään suvaitsemattomuutta enemmän kuin valhetta ja harhaisuutta. Lopulta alamme ujostella totuuttakin. Suvaitsevaisen ihmisen olisi parasta varoa vakaumuksia - varsinkin itsessään.

Tarkkuus suvaitsevuuden suhteen ei merkitse epätarkkuutta totuuden suhteen. Totuuteen uskominen ja suvaitsevuuden arvostaminen samanaikaisesti on hankalaan ristiriitaan antautumista. On vaikeaa olla suvaitsevainen, kun jonkun enemmistön uskomukset uhkaavat minun "totuuttani". Vähintään yhtä vaikeaa se voi olla silloin, kun jonkun vähemmistön sitkeä totuusjulistus uhkaa niin mukavaa yleistä konsensusta totuudesta. Kaikkein vaikeinta suvaitsevaisuus on silloin, kun kaksi yhtä vahvasti edustettua totuutta kilpailevat vallasta.

On ainakin kolme tapaa ratkaista sisäinen ristiriita suvaitsevaisuuden ja totuusarvostuksen välillä.

Väkivaltaisin ja siksi moraalittomin ratkaisu on panna suvaitsevaisuus hyllylle ja taistella totuuden puolesta. Se johtaa kuuroihin saarnoihin ja väkivaltaisiin käännyttämisiin.

Tyhmin ratkaisu on panna totuus kaappiin ja julistaa kaikki uskomukset yhtä tosiksi. Se tappaa kaiken aidon dialogin ja vuorovaikutuksen (vuoroin vaikuttamisen) kahden eri totuususkomuksen välillä.

Laiskin ratkaisu on heittää sekä totuus että suvaitsevaisuus jorpakkoon, ja antaa hetken mielijohteen päättää mitä uskoo, ja saman hetken mielialan ratkaista miten asennoituu. Vakavistakin uskomuksista aletaan vain pelleillä, ja perimmäisten uskomusten tasolla heitetään vain vitsejä, tai provokatiivisia mielipiteitä, riippuen siitä, mikä oma asema on kussakin ihmissuhdepelissä.

Viimeisin ratkaisu ristiriitaan taitaa olla kaikkein yleisin. Mutta eikö ole ylimielistä suvaitsemattomuutta uskoa olevansa oikeassa? Ei välttämättä. Tietenkin voi puhua uskostaan tavalla, joka ei anna mitään sijaa mahdollisuudelle olla väärässä. Mutta silloin uskova on jo muuttunut tietäjäksi, jonka suvaitsemattomuus on taistelua vallasta nimeltä tieto. Tietäjän edessä on vain kolme vaihtoehtoa, antautuminen, pakeneminen tai taisteleminen.

Kaikkeen uskovaisuuteen liittyy nimensä mukaisesti väärässä olemisen mahdollisuuden hyväksyntä. Tietäjän asenteen omaksunut uskovainen ei sitä mahdollisuutta hyväksy.

Näissä maisemissa nöyrä on se, joka uskaltaa uskoa johonkin, vaikkei tiedäkään olevansa oikeassa. Suvaitsevainen on se, joka antaa toiselle saman oikeuden. Ajankohtainen 3 kirjoittaessani minulla ei luultavasti ollut tarpeeksi tätä nöyryyttä. Ainakin epämääräisesti muistan kuinka nautin toisinajattelijoiden älyllisestä mollaamisesta.

Toivon että tätä kirjoitusta levitettäisiin ja luettaisiin suvaitsevassa hengessä. Pyydän sitä myös itseäni ja tekstiäni kohtaan. Arvostan kovasti minulle tuntemattomien ihmisten vaivannäköä tässä asiassa ja olen yhden puhelinsoiton perusteella antanut heille luvan levittää tätä julkaisua haluamallaan tavalla ja parhaaksi katsomillaan menetelmillä. Itselläni ei sen suhteen ole minkäänlaisia vaateita.

Ajankohtainen 3 oli aikanaan minulle suuren murrosvaiheen tuotos. Jo viimeistelyvaiheessa tiesin sisäisesti, että tämän jälkeen tulisin keskittymään hyvin toisenlaisiin asioihin. Seuraavat kirjani käsittelivätkin sitten hankalia ihmissuhteita, anteeksiantoa, sovinnon tekoa jne. Oli tullut aika kohdata monta siihen asti torjuttua totuutta itsestäni ja ihmissuhteistani.

Johdan nykyään, yhdessä vaimoni Railin kanssa, Ystävyyden Majatalo nimistä, toipumis- ja kurssikeskusta. Työn tavoitteena on auttaa yksilöitä ja yhteisöjä rehelliseen, rohkeaan ja rakkaudelliseen vuorovaikutukseen, aitoon kohtaamiseen ja realistiseen sovintoon, itsen ja toisen kanssa.

Ystävyyden Majatalo on jatkuvan uuden oppimisen paikka. Viimeaikaisen oppimiseni kirjallisia hedelmiä voit käydä lukemassa kotisivuillamme.¹

Vaikka ihmisten asiat otetaan vakavasti, Ystävyyden Majatalossa on rento ja reilu tunnelma. Ei mitään uskonnollista tai muuta painostusta, alentavaa hoitamista, tai tunkeilevaa käännyttämistä. Tilaa olla yksin tai yhdessä, ajatella omilla aivoillaan, kuunnella omia tarpeitaan ja voimavarojaan. Voi tulla sellaisena kuin on ja mennä sellaisena kuin haluaa. Olen edelleen perusvakaumukseltani kristitty. Juuri siksi otan väkivallattomuuden periaatteen ja toisen kunnioittamisen nykyään hyvin vakavasti.

En ole kokonaan luopunut apologia-projektistani. Itse asiassa olen keskittynyt siihen entistä suuremmalla innolla, vaikka vain vähän eri muodossa. Rene Girard on antanut minulle uuden näkökulman evankeliumeihin ja olen kirjoittamassa Jeesuksen elämänkerran kommentaaria lähinnä Markuksen pohjalta. Minulle Jeesuksen uskottavuus postmodernille kulttuurille on edelleen tärkeä. Lähestyn sitä aihetta kuitenkin eri näkökulmasta kuin Ajankohtainen 3:n aikaan. En nyt kuitenkaan jaksa sitä perustella sen enempää. Kirjoituksiani aiheesta puran vähitellen kotisivuillemme.

Ystävyyden Majatalossa 15.3.2006

Daniel Nylund

daniel@majatal.pp.fi

http://www.ystavyydenmajatalo.fi

Katso myös

ApologetiikkaWiki

• Ajankohtainen 3
• Johdanto
• I luku: Maailmankatsomuksen valinta ja maailmankatsomukselliset valinnat
• II luku: Maailmankatsomus ei saa olla sisäisesti ristiriitainen
• III luku: Maailmankatsomus ei saa olla ristiriidassa todellisuuden kanssa
• IV luku: Maailmankatsomuksen täytyy voida selittää kaiken alkuperä, tarkoitus ja päämäärä
• V luku: Maailmankatsomuksen tulee olla johdonmukaisesti sovellettavissa elämään
• VI luku: Maailmankatsomuksen tulee olla oikeaksi koettava ja sisäisesti tyydyttävä
• VII luku: Entä sitten? Epäilen silti