Ero sivun ”Kari Enqvist” versioiden välillä

ApoWikistä
(+linkki)
 
(29 välissä olevaa versiota 7 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 8: Rivi 8:
Professori Enqvist on ilmoittanut uskonnolliseksi kannakseen ''uskonnottomuuden''. Uskonnottomuuden määritelmä on toistaiseksi epäselvä.<ref>Kari Enqvistin ''Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat'' -teoksen kirja-arvostelun (HS 24.12.2009, s. C1) mukaan "Uskonnoton ei ymmärrä, mitä lause 'Jumala on olemassa' tarkoittaa."</br> Tämä lause on "uskonnottomuuden" määritelmäksi monin tavoin ongelmallinen.</ref> Kanta ei järkevästi ajatellen voi tarkoittaa ainakaan uskonvaraisten uskomusten täydellistä puuttumista, sillä jokaisella ihmisellä on joku maailmankatsomus, jonka oletukset ovat uskonvaraisia. Lisäksi maailmankatsomusta pitäisi<ref>[[argumentum_ad_ignorantiam|käänteisen todistustaakan]] argumentointivirheen välttämiseksi</ref> pystyä perustelemaan muutenkin kuin kritikoimalla muita katsomuksia. Professori [[Tapio Puolimatka]]n kanssa käymässään [http://www.youtube.com/view_play_list?p=0E9D3296B46DDACC Johtaako tiede ateismiin] -väittelyssä professori Enqvist myönsi, että ateismille ei ole tieteellisiä perusteluita.
Professori Enqvist on ilmoittanut uskonnolliseksi kannakseen ''uskonnottomuuden''. Uskonnottomuuden määritelmä on toistaiseksi epäselvä.<ref>Kari Enqvistin ''Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat'' -teoksen kirja-arvostelun (HS 24.12.2009, s. C1) mukaan "Uskonnoton ei ymmärrä, mitä lause 'Jumala on olemassa' tarkoittaa."</br> Tämä lause on "uskonnottomuuden" määritelmäksi monin tavoin ongelmallinen.</ref> Kanta ei järkevästi ajatellen voi tarkoittaa ainakaan uskonvaraisten uskomusten täydellistä puuttumista, sillä jokaisella ihmisellä on joku maailmankatsomus, jonka oletukset ovat uskonvaraisia. Lisäksi maailmankatsomusta pitäisi<ref>[[argumentum_ad_ignorantiam|käänteisen todistustaakan]] argumentointivirheen välttämiseksi</ref> pystyä perustelemaan muutenkin kuin kritikoimalla muita katsomuksia. Professori [[Tapio Puolimatka]]n kanssa käymässään [http://www.youtube.com/view_play_list?p=0E9D3296B46DDACC Johtaako tiede ateismiin] -väittelyssä professori Enqvist myönsi, että ateismille ei ole tieteellisiä perusteluita.


Kirjassaan ''Tiedekeskustelun avoimuuskoe'' (2010: 99 ss.) Puolimatka analysoi Enqvistin uskonnottomuuden märitelmää ja osoittaa, että Enqvistin uskonnottomuuden määritelmä perustuu  tieteenfilosofiassa kumoutuneeseen positivistiseen käsitykseen. Tältä osin Enqvist tukeutuu loogisten positivistien niin sanottuun todennettavuusehtoon, jonka mukaan väitteen mielekkyyden ehtona on, että väitteen totuus tai epätotuus voidaan osoittaa aistihavaintojen perusteella. Väitteet, joita ei voida havaintojen avulla todentaa, ovat vailla mielekästä merkitystä. Toisin sanoen, niiden merkitystä ei voida edes ymmärtää. Enqvistin mukaan Jumalaa koskevat väitteet kuten ”Jumala on olemassa” eivät ole aitoja väitelauseita, joilla olisi ymmärrettävää sisältöä. Enqvist uskoo Jumalaa koskevien väitteiden olevan pelkkiä tunneilmauksia vailla tiedollista sisältöä.  
Kirjassaan ''Tiedekeskustelun avoimuuskoe''<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Tapio Puolimatka | Nimeke = Tiedekeskustelun avoimuuskoe | Julkaisija = Uusi Tie | Vuosi = 2010 | Kappale = | Sivu = 99 | Selite = | Tunniste =ISBN 978-951-619-524-0 }}</ref> Puolimatka analysoi Enqvistin uskonnottomuuden märitelmää: Enqvistin uskonnottomuuden ytimessä on pyrkimys sulkea Jumalaa koskevat väitteet järkiperäisen keskustelun ulkopuolelle väittämällä, ettei niillä ole tiedollista sisältöä. Usko Jumalaan on Enqvistin mukaan vailla tiedollista sisältöä, koska se ei ole todennettavissa aistihavaintojen pohjalta. Tältä osin Enqvist nojautuu filosofiseen periaatteeseen (positivistiseen todennettavuusehtoon), jonka on jo puoli vuosisataa sitten osoitettu olevan itsensä kumoava. Loogisten positivistien todennettavuusehdon mukaan väitteen mielekkyyden ehtona on, että väitteen totuus tai epätotuus voidaan osoittaa aistihavaintojen perusteella. Väitteet, joita ei voida havaintojen avulla todentaa, ovat vailla mielekästä merkitystä. Toisin sanoen, niiden merkitystä ei voida edes ymmärtää. Enqvistin mukaan Jumalaa koskevat väitteet kuten ”Jumala on olemassa” eivät ole aitoja väitelauseita, joilla olisi ymmärrettävää sisältöä. Enqvist uskoo Jumalaa koskevien väitteiden olevan pelkkiä tunneilmauksia vailla tiedollista sisältöä.  


Enqvist kirjoittaa:
Enqvist kirjoittaa:


{{Lainaus|
{{Lainaus|Uskonnoton sanoo, ettei ymmärrä, mitä lause ”Jumala on olemassa” tarkoittaa. Tämä on myös henkilökohtainen ongelmani, sillä en käsitä, millä tavoin Jumala voisi olla olemassa. – – <br>Uskonnottomuutta kutsutaan joskus myös igteismiksi tai ignostisismiksi. Igteisti pitää sekä lausetta ”Jumala on olemassa” että ”Jumala ei ole olemassa” yhtä mielettöminä sen vuoksi, että ”Jumala” on käsite, jota ei voi määritellä. Positivismin kellot kumajavat vaskenkirkkaina tällaisessa ajattelussa, jonka tunnetuimpia puolestapuhujia oli vuonna 1989 kuollut brittifilosofi A. J. Ayer. <br>Uskonnoton ei ole agnostikko. Tämä nimittäin julistaa, ettei tiedä, onko Jumala olemassa vai ei. Päinvastoin kuin uskonnottomalle, agnostikolle (kuten myös ateistille) kysymys Jumalan olemassaolosta on mielekäs. – – Uskonnottomalle Jumala on ajatuksena järjetön. Jumalan olemassaolo ei hänelle ole edes mielenkiintoinen kysymys.|Kari Enqvist|Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2009 | Kappale = | Sivu = 114-115 | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-0-35443-8}}</ref>}}
:Uskonnoton sanoo, ettei ymmärrä, mitä lause ”Jumala on olemassa” tarkoittaa. Tämä on myös henkilökohtainen ongelmani, sillä en käsitä, millä tavoin Jumala voisi olla olemassa. – –  
:Uskonnottomuutta kutsutaan joskus myös igteismiksi tai ignostisismiksi. Igteisti pitää sekä lausetta ”Jumala on olemassa” että ”Jumala ei ole olemassa” yhtä mielettöminä sen vuoksi, että ”Jumala” on käsite, jota ei voi määritellä. Positivismin kellot kumajavat vaskenkirkkaina tällaisessa ajattelussa, jonka tunnetuimpia puolestapuhujia oli vuonna 1989 kuollut brittifilosofi A. J. Ayer.
:Uskonnoton ei ole agnostikko. Tämä nimittäin julistaa, ettei tiedä, onko Jumala olemassa vai ei. Päinvastoin kuin uskonnottomalle, agnostikolle (kuten myös ateistille) kysymys Jumalan olemassaolosta on mielekäs. – – Uskonnottomalle Jumala on ajatuksena järjetön. Jumalan olemassaolo ei hänelle ole edes mielenkiintoinen kysymys.|(Enqvist 2009: 114–115)}}


Enqvistin mukaan uskonnoton ei ole agnostikko. Yleisen käsityksen mukaan Rudolf Carnapin (1891–1970) ja Alfred Ayerin (1910–1989) näkemys, johon Enqvist sanoo pitäytyvänsä, kuitenkin luokitellaan radikaaliksi agnostismiksi. Heidän mukaansa puhe Jumalasta on mieletöntä, mahdotonta ymmärtää, joten sekä teismi että ateismi on hylättävä mielettöminä väitteinä. Vaikka agnostismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto (Niiniluoto 2003: 130–131). Toisaalla kirjassaan Enqvist (2009:117) luonnehtii Ayeria ”julkiateistiksi”. Enqvist kuitenkin vierastaa ateisti-sanaan liittyvää kielteistä tunneväritystä. Tavallisten ihmisten silmissä ”uskonnoton on kuin maahanmuuttaja: pelottava ja erilainen. Vielä hirmuisempi on kiiluvasilmäinen taisteleva ateisti, joka äännesukulaisuutensa vuoksi herättää mielikuvan pommeja heittelevästä anarkistista.” (Enqvist 2009: 158) Enqvistin mukaan uskonnoton eroaa ateistista siinä, että uskonnoton suhtautuu jumalakysymykseen välinpitämättömästi. Uskonnoton näyttää siis Enqvistin käsitemaailmassa olevan ateisti, joka on niin välinpitämätön jumalakysymyksen suhteen, ettei halua määritellä itseään suhteessa Jumalaan. Uskonnoton ei halua määritellä itseään jumalankieltäjäksi, vaikka hän pitääkin itsestään selvyytenä, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei itse ajatusta Jumalasta voida edes ymmärtää. Enqvistin tapauksessa tämä uskonnoton välinpitämättömyys jumalakysymystä kohtaan saa mielenkiintoisen lisävivahteen, koska hänen kirjoituksissaan Jumalalla kuitenkin on poikkeuksellisen keskeinen asema. Yhtäältä Jumala on mieletön ja käsittämätön, jotain sellaista, josta ei voi puhua, ja toisaalta Enqvist puhuu Jumalasta läpi koko tuotantonsa.
Enqvistin mukaan uskonnoton ei ole agnostikko. Yleisen käsityksen mukaan [[wp:Rudolf Carnap|Rudolf Carnapin]] (1891–1970) ja [[Alfred Ayer|Alfred Ayerin]] (1910–1989) näkemys, johon Enqvist sanoo pitäytyvänsä, kuitenkin luokitellaan radikaaliksi agnostismiksi. Heidän mukaansa puhe Jumalasta on mieletöntä, mahdotonta ymmärtää, joten sekä teismi että ateismi on hylättävä mielettöminä väitteinä. Vaikka agnostismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Ilkka Niiniluoto | Nimeke = "Ateismi" | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2003 | Kappale = | Sivu = 130–131 | Selite = Teoksessa "Uskonnonfilosofia", toim. Helenius, T., Koistinen, T. & Pihlström, S.| Tunniste = ISBN 951-1-18589-6}}</ref> Toisaalla kirjassaan Enqvist<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2009 | Kappale = | Sivu = 117 | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-0-35443-8}}</ref> luonnehtii Ayeria ”julkiateistiksi”. Enqvist kuitenkin vierastaa ateisti-sanaan liittyvää kielteistä tunneväritystä. Tavallisten ihmisten silmissä ”uskonnoton on kuin maahanmuuttaja: pelottava ja erilainen. Vielä hirmuisempi on kiiluvasilmäinen taisteleva ateisti, joka äännesukulaisuutensa vuoksi herättää mielikuvan pommeja heittelevästä anarkistista.”<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2009 | Kappale = | Sivu = 158 | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-0-35443-8}}</ref> Enqvistin mukaan uskonnoton eroaa ateistista siinä, että uskonnoton suhtautuu jumalakysymykseen välinpitämättömästi. Uskonnoton näyttää siis Enqvistin käsitemaailmassa olevan ateisti, joka on niin välinpitämätön jumalakysymyksen suhteen, ettei halua määritellä itseään suhteessa Jumalaan. Uskonnoton ei halua määritellä itseään jumalankieltäjäksi, vaikka hän pitääkin itsestään selvyytenä, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei itse ajatusta Jumalasta voida edes ymmärtää. Enqvistin tapauksessa tämä uskonnoton välinpitämättömyys jumalakysymystä kohtaan saa mielenkiintoisen lisävivahteen, koska hänen kirjoituksissaan Jumalalla kuitenkin on poikkeuksellisen keskeinen asema. Yhtäältä Jumala on mieletön ja käsittämätön, jotain sellaista, josta ei voi puhua, ja toisaalta Enqvist puhuu Jumalasta läpi koko tuotantonsa.


Ayerin mukaan uskonnolliset uskomukset ovat vailla mielekästä merkitystä:
Ayerin mukaan uskonnolliset uskomukset ovat vailla mielekästä merkitystä:


{{Lainaus|Termi ”jumala” on metafyysinen termi. Ja jos ”jumala” on metafyysinen termi, silloin ei voi olla edes todennäköistä, että jumala on olemassa. Sillä kun sanotaan, että 'jumala on olemassa' lausutaan metafyysinen lausuma joka ei voi olla joko tosi tai epätosi. Saman kriteerin pohjalta millään sellaisella lauseella, mikä väittää kuvaavansa tuonpuoleisen jumalan luonnetta, ei voi olla mitään kirjaimellista merkitystä.|(Ayer 1946: 115)}}
{{Lainaus|Termi ”jumala” on metafyysinen termi. Ja jos ”jumala” on metafyysinen termi, silloin ei voi olla edes todennäköistä, että jumala on olemassa. Sillä kun sanotaan, että 'jumala on olemassa' lausutaan metafyysinen lausuma joka ei voi olla joko tosi tai epätosi. Saman kriteerin pohjalta millään sellaisella lauseella, mikä väittää kuvaavansa tuonpuoleisen jumalan luonnetta, ei voi olla mitään kirjaimellista merkitystä.|Alfred Ayer|Language, Truth and Logic<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Alfred Ayer | Nimeke = Language, Truth and Logic | Julkaisija = London: Gollanz | Vuosi = 1946 | Kappale = | Sivu = 115 | Selite = Second Edition | Tunniste = }}</ref>}}


Ayer ei esitä tässä väitettä, ettei Jumala ole olemassa. Hän siirtää kysymyksen Jumalan olemassaolosta kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Hänen mielestään koko kysymys ei ole mielekäs. Sitä ei voi edes ymmärtää. Hän olettaa ensin kaksi lähtökohtalausetta:  
Ayer ei esitä tässä väitettä, ettei Jumala ole olemassa. Hän siirtää kysymyksen Jumalan olemassaolosta kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Hänen mielestään koko kysymys ei ole mielekäs. Sitä ei voi edes ymmärtää. Hän olettaa ensin kaksi lähtökohtalausetta:  
Rivi 30: Rivi 27:
Näiden pohjalta hän tekee johtopäätöksen:
Näiden pohjalta hän tekee johtopäätöksen:


(3) On merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa. (Davies 2004: 24)
(3) On merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Brian Davies | Nimeke = An Introduction to the Philosophy of Religion | Julkaisija = Oxford: Oxford University Press | Vuosi = 2004 | Kappale = | Sivu = 24 | Selite = Third Edition | Tunniste =ISBN: 978-0-19-926347-9 }}</ref>


Todennettavuusehto on kuitenkin ongelmallinen sikäli, ettei edes kaikkia tieteellisen tutkimuksen perustana olevia olettamuksia voida testata empiirisesti. Tieteessä käytetään usein hyvin abstrakteja käsitteitä ja periaatteita, joilla ei ole selvää yhteyttä empiiriseen kokemukseen. Jos todennettavuusehtoa sovelletaan tiukasti, se merkitsee, etteivät nämä tieteellisetkään käsitykset ole mielekkäitä, koska niillä ei ole selvää merkitystä. Kaikkein hankalinta uskonnottoman tieteentekijän kannalta lienee kuitenkin se, että itse todennettavuusehtoa on mahdotonta todistaa empiirisesti, joten se määrittelee itsensä kuuluvaksi niiden lauseiden joukkoon, jotka ovat vailla mieltä ja joita ei siksi voi ymmärtää. Tätä ongelmaa Enqvist ei näytä ollenkaan tiedostavan.  
Todennettavuusehto on kuitenkin ongelmallinen sikäli, ettei edes kaikkia tieteellisen tutkimuksen perustana olevia olettamuksia voida testata empiirisesti. Tieteessä käytetään usein hyvin abstrakteja käsitteitä ja periaatteita, joilla ei ole selvää yhteyttä empiiriseen kokemukseen. Jos todennettavuusehtoa sovelletaan tiukasti, se merkitsee, etteivät nämä tieteellisetkään käsitykset ole mielekkäitä, koska niillä ei ole selvää merkitystä. Kaikkein hankalinta uskonnottoman tieteentekijän kannalta lienee kuitenkin se, että itse todennettavuusehtoa on mahdotonta todistaa empiirisesti, joten se määrittelee itsensä kuuluvaksi niiden lauseiden joukkoon, jotka ovat vailla mieltä ja joita ei siksi voi ymmärtää. Tätä ongelmaa Enqvist ei näytä ollenkaan tiedostavan.  
   
   
Enqvistin ”uskonnottomuuden” perustana oleva positivistinen todennettavuusehto on siis luonteeltaan itsensä kumoava. Keith Ward kertoo keskustelusta erään opiskelijan ja todennettavuusehtoa puolustaneen positivistifilosofin Alfred Ayerin välillä:
Enqvistin ”uskonnottomuuden” perustana oleva positivistinen todennettavuusehto on siis luonteeltaan itsensä kumoava. Keith Ward kertoo keskustelusta erään opiskelijan ja todennettavuusehtoa puolustaneen positivistifilosofin Alfred Ayerin välillä:


{{Lainaus|Eräs opiskelija kerran kysyi [Ayerilta], onko mahdollista esittää mitään tosia yleisiä väitteitä mielekkäistä väitteistä. ”Kyllä”, hän vastasi. ”On mahdollista sanoa, että kaikkien mielekkäiden väitteiden on periaatteessa oltava todennettavissa.” Opiskelija vastasi: ”Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta miten on mahdollista todentaa tuo väite?” Filosofi sanoi: ”Olen iloinen, että kysyit tuota. Sitä ei ole mahdollista todentaa. Mutta se ei olekaan itse asiassa mielekäs väite. Se on sääntö kielen käyttöä varten.” ”Kenen sääntö?” ”No, se on itse asiassa minun sääntöni. Mutta se on hyvin hyödyllinen sääntö. Jos käytät sitä, huomaat olevasi täysin samaa mieltä minun kanssani. Minun mielestäni se on erittäin hyödyllistä.”|(Ward 2002: 184)}}  
{{Lainaus|Eräs opiskelija kerran kysyi [Ayerilta], onko mahdollista esittää mitään tosia yleisiä väitteitä mielekkäistä väitteistä. ”Kyllä”, hän vastasi. ”On mahdollista sanoa, että kaikkien mielekkäiden väitteiden on periaatteessa oltava todennettavissa.” Opiskelija vastasi: ”Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta miten on mahdollista todentaa tuo väite?” Filosofi sanoi: ”Olen iloinen, että kysyit tuota. Sitä ei ole mahdollista todentaa. Mutta se ei olekaan itse asiassa mielekäs väite. Se on sääntö kielen käyttöä varten.” ”Kenen sääntö?” ”No, se on itse asiassa minun sääntöni. Mutta se on hyvin hyödyllinen sääntö. Jos käytät sitä, huomaat olevasi täysin samaa mieltä minun kanssani. Minun mielestäni se on erittäin hyödyllistä.”|Keith Ward|God: A Guide for the Perplexed<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Keith Ward | Nimeke = God: A Guide for the Perplexed | Julkaisija = Oxford: OneWorld | Vuosi = 2002 | Kappale = | Sivu = 184 | Selite = | Tunniste = }}</ref>}}  


Ayer pohdiskeli myöhemmin:  
Ayer pohdiskeli myöhemmin:  
{{Lainaus|Minä vain ilmaisin [todennettavuusehdon] dogmaattisesti ja monet ihmiset näyttivät vakuuttuvan väitteestäni.|(Ayer; sit. Ward 1986: 59)}}
{{Lainaus|Minä vain ilmaisin [todennettavuusehdon] dogmaattisesti ja monet ihmiset näyttivät vakuuttuvan väitteestäni.|Alfred Ayer<ref>siteerattu: {{Kirjaviite | Tekijä = Keith Ward | Nimeke = The Turn of the Tide | Julkaisija = London: BBC Publications | Vuosi = 1986 | Kappale = | Sivu = 59 | Selite = | Tunniste = }}</ref>}}


Ayer myöntää esittäneensä todennettavuusehdon ilman älyllisiä perusteita ja hämmästelee sitä, että ihmiset uskoivat hänen oppinsa pelkästään hänen auktoriteettinsa varassa. Todennettavuusehdon kaltaiset perususkomukset omaksutaan usein ilman varsinaisia perusteluja, pelkästään niiden tunteenomaisen vetovoiman perusteella. Tällaista vetovoimaa lisää, jos merkittävässä asemassa olevat ihmiset puolustavat sitä suurella vakaumuksella. Tässä tapauksessa vetovoimaa lisää myös se, että todennettavuusehto näyttää vapauttavan ihmisen kokonaan pohtimasta Jumalan olemassaoloa.
Ayer myöntää esittäneensä todennettavuusehdon ilman älyllisiä perusteita ja hämmästelee sitä, että ihmiset uskoivat hänen oppinsa pelkästään hänen auktoriteettinsa varassa. Todennettavuusehdon kaltaiset perususkomukset omaksutaan usein ilman varsinaisia perusteluja, pelkästään niiden tunteenomaisen vetovoiman perusteella. Tällaista vetovoimaa lisää, jos merkittävässä asemassa olevat ihmiset puolustavat sitä suurella vakaumuksella. Tässä tapauksessa vetovoimaa lisää myös se, että todennettavuusehto näyttää vapauttavan ihmisen kokonaan pohtimasta Jumalan olemassaoloa.


Todennettavuusehdosta seuraa käännettävyysteesi: kaikki mielekkäät empiiriset lauseet ovat jäännöksettä käännettävissä havaintokielelle, jolla kuvataan aistihavaintoja yksinkertaisimmillaan. Tällaisia havaintoilmauksia ovat esimerkiksi ”näen punaista”, ”tunnen karhean pinnan” tai ”kuulen voimakkaan äänen”. Nämä ovat positivistien mukaan perustavanlaatuisia kokemuksia, joita ei voida enää yksinkertaistaa. Käännettävyysteesin mukaan tieteellisissä teorioissa käytetyt sanat kuten ”atomi”, ”magneettikenttä” tai ”älykkyys” pitäisi kääntää yksinkertaisten havaintojen kielelle. Jopa sellaiset toteamukset kuin ”tämä on tuoli” ja ”tämä on kallio” pitäisi kääntää perustavanlaatuisia havaintoja kuvaavalle kielelle. Tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Käännettävyysteesi esittää niin ankaran vaatimuksen, etteivät minkään tieteenalan tulokset olisi sen perusteella mielekkäitä. Niinpä ei ole mahdollista käyttää käännettävyysteesiä kriteerinä, jonka avulla tiede erotetaan ei-tieteestä. (Kakkuri-Knuuttila 2006: 138–139)
Todennettavuusehdosta seuraa käännettävyysteesi: kaikki mielekkäät empiiriset lauseet ovat jäännöksettä käännettävissä havaintokielelle, jolla kuvataan aistihavaintoja yksinkertaisimmillaan. Tällaisia havaintoilmauksia ovat esimerkiksi ”näen punaista”, ”tunnen karhean pinnan” tai ”kuulen voimakkaan äänen”. Nämä ovat positivistien mukaan perustavanlaatuisia kokemuksia, joita ei voida enää yksinkertaistaa. Käännettävyysteesin mukaan tieteellisissä teorioissa käytetyt sanat kuten ”atomi”, ”magneettikenttä” tai ”älykkyys” pitäisi kääntää yksinkertaisten havaintojen kielelle. Jopa sellaiset toteamukset kuin ”tämä on tuoli” ja ”tämä on kallio” pitäisi kääntää perustavanlaatuisia havaintoja kuvaavalle kielelle. Tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Käännettävyysteesi esittää niin ankaran vaatimuksen, etteivät minkään tieteenalan tulokset olisi sen perusteella mielekkäitä. Niinpä ei ole mahdollista käyttää käännettävyysteesiä kriteerinä, jonka avulla tiede erotetaan ei-tieteestä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kaakkuri-Knuuttila Marja-Leena | Nimeke = Mitä on tutkimus? Argumentaatio ja tieteenfilosofia | Julkaisija = Helsinki: Gaudeamus | Vuosi = 2006 | Kappale = | Sivu = 138-139 | Selite = | Tunniste = }}</ref>


Looginen positivismi sortui lopulta omiin sisäisiin ristiriitaisuuksiinsa. Ayer päätyi itse myöhemmin kyseenalaistamaan suuren osan pääteoksessaan esittämistään ajatuksista:
Looginen positivismi sortui lopulta omiin sisäisiin ristiriitaisuuksiinsa. Ayer päätyi itse myöhemmin kyseenalaistamaan suuren osan pääteoksessaan esittämistään ajatuksista:


{{Lainaus|Looginen positivismi kuoli pitkän aikaa sitten. En ajattele, että paljonkaan kirjan Language, Truth and Logic sisällöstä on totta. Mielestäni se on täynnä virheitä. Mielestäni se oli tärkeä kirja omana aikanaan, koska sillä oli eräänlainen puhdistava vaikutus – – Mutta kun tarkastelemme yksityiskohtia, se on mielestäni täynnä virheitä, joita olen korjannut tai yrittänyt korjata viimeiset viisikymmentä vuotta.|(Ayer 1998: 49)}}
{{Lainaus|Looginen positivismi kuoli pitkän aikaa sitten. En ajattele, että paljonkaan kirjan Language, Truth and Logic sisällöstä on totta. Mielestäni se on täynnä virheitä. Mielestäni se oli tärkeä kirja omana aikanaan, koska sillä oli eräänlainen puhdistava vaikutus – – Mutta kun tarkastelemme yksityiskohtia, se on mielestäni täynnä virheitä, joita olen korjannut tai yrittänyt korjata viimeiset viisikymmentä vuotta.|Alfred Ayer<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Alfred Ayer | Nimeke = "The Existence of the Soul" | Julkaisija = Oxford: OneWorld | Vuosi = 1998 | Kappale = | Sivu = 49 | Selite = Teoksessa "Great Thinkers on Great Questions", toim. Roy Abraham Varghese | Tunniste = }} </ref>}}


Positivistit joutuivat toistuvasti korjaamaan ja muuttamaan todennettavuusehtoa, koska mikään sen muunnelmista ei onnistunut erottamaan tieteellisiä käsityksiä maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista käsityksistä. Jo se, että tätä periaatetta pyrittiin toistuvasti korjaamaan siten, että se määrittelisi tietyt ennalta valitut käsitykset mielekkäiksi ja toiset ei-mielekkäiksi, tuntuu epäilyttävältä. Positivistit eivät koskaan menestyneet tässä yrityksessään, koska kriteeri, joka olisi ollut riittävän tiukka sulkemaan kaikki metafyysiset ja uskonnolliset käsitykset pois mielekkäiden lauseiden joukosta, sijoitti myös osan tieteestä ei-mielekkäiden lauseiden joukkoon, ja sellainen kriteeri, joka olisi riittävän laaja niin että sen piiriin mahtuisivat kaikki tieteelliset lauseet, sulkisi piiriinsä myös metafyysisiä ja uskonnollisia lauseita (Smart 1973: 41).
Positivistit joutuivat toistuvasti korjaamaan ja muuttamaan todennettavuusehtoa, koska mikään sen muunnelmista ei onnistunut erottamaan tieteellisiä käsityksiä maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista käsityksistä. Jo se, että tätä periaatetta pyrittiin toistuvasti korjaamaan siten, että se määrittelisi tietyt ennalta valitut käsitykset mielekkäiksi ja toiset ei-mielekkäiksi, tuntuu epäilyttävältä. Positivistit eivät koskaan menestyneet tässä yrityksessään, koska kriteeri, joka olisi ollut riittävän tiukka sulkemaan kaikki metafyysiset ja uskonnolliset käsitykset pois mielekkäiden lauseiden joukosta, sijoitti myös osan tieteestä ei-mielekkäiden lauseiden joukkoon, ja sellainen kriteeri, joka olisi riittävän laaja niin että sen piiriin mahtuisivat kaikki tieteelliset lauseet, sulkisi piiriinsä myös metafyysisiä ja uskonnollisia lauseita.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Patricia Smart | Nimeke = "The Concept of Indoctrination" | Julkaisija = London: Rouledge & Kegan Paul | Vuosi = 1973 | Kappale = | Sivu = 41 | Selite = teoksessa New Essays in the Philosophy of Education, toim. Langford, Glen & O'Connor, D. J.,  | Tunniste = }}</ref>
Positivistien mielekkyyden kriteeri on hylätty tieteellisessä keskustelussa sen ilmeisten ongelmien tähden. Se on kuitenkin jäänyt vaikuttamaan jonkinlaisena perustelemattomana ideana suhteessa Jumalaa koskevaan keskusteluun. Sen varaan myös Enqvist rakentaa oman uskonnottomuutensa. Sen avulla hän pyrkii torjumaan teistiset perustelut. Hänen kantansa itsensä kumoavuus ei ole kaikille ilmeistä, koska ihmiset eivät yleensä ole tietoisia todennettavuusehdon sisäisestä ristiriitaisuudesta. Tällä älyllisesti kestämättömällä perusteella Enqvist katsoo kuitenkin voivansa sivuuttaa väitteet kuten ”Jumala on olemassa” pelkästään vetoamalla siihen, etteivät ne herätä hänessä lämpimiä tunteita:
Positivistien mielekkyyden kriteeri on hylätty tieteellisessä keskustelussa sen ilmeisten ongelmien tähden. Se on kuitenkin jäänyt vaikuttamaan jonkinlaisena perustelemattomana ideana suhteessa Jumalaa koskevaan keskusteluun. Sen varaan myös Enqvist rakentaa oman uskonnottomuutensa. Sen avulla hän pyrkii torjumaan teistiset perustelut. Hänen kantansa itsensä kumoavuus ei ole kaikille ilmeistä, koska ihmiset eivät yleensä ole tietoisia todennettavuusehdon sisäisestä ristiriitaisuudesta. Tällä älyllisesti kestämättömällä perusteella Enqvist katsoo kuitenkin voivansa sivuuttaa väitteet kuten ”Jumala on olemassa” pelkästään vetoamalla siihen, etteivät ne herätä hänessä lämpimiä tunteita:


{{Lainaus|Olen uskonnoton. Lauseet kuten ”Jumala on olemassa” tai ”Kristus on ylösnoussut” jättävät minut kylmäksi.|(Enqvist 2009: 9-10)}}
{{Lainaus|Olen uskonnoton. Lauseet kuten ”Jumala on olemassa” tai ”Kristus on ylösnoussut” jättävät minut kylmäksi.|Kari Enqvist|Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2009 | Kappale = | Sivu = 9-10 | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-0-35443-8}}</ref>}}


Enqvistin pyrkimys sivuuttaa Jumalaa koskevien väitteiden tiedollinen sisältö epäpätevän argumentin avulla sopii Enqvistin oman määritelmän mukaan luonnehtimaan uskonnollista asennetta.
Enqvistin pyrkimys sivuuttaa Jumalaa koskevien väitteiden tiedollinen sisältö epäpätevän argumentin avulla sopii Enqvistin oman määritelmän mukaan luonnehtimaan uskonnollista asennetta.


Maallistumisprosessissa ei ole kyse ainoastaan siitä, että luovutaan uskosta Luoja-Jumalaan, vaan siitä, että omaksutaan uusi naturalistinen usko ja sille ominainen näkökulma inhimillisen ja erityisesti tieteellisen tiedon lähtökohdista (Gillespie 1979: 12). Enqvist määrittelee omaa uskoaan seuraavaan tapaan:
Maallistumisprosessissa ei ole kyse ainoastaan siitä, että luovutaan uskosta Luoja-Jumalaan, vaan siitä, että omaksutaan uusi naturalistinen usko ja sille ominainen näkökulma inhimillisen ja erityisesti tieteellisen tiedon lähtökohdista. (Gillespie 1979: 12) Enqvist määrittelee omaa uskoaan seuraavaan tapaan:


{{Lainaus|Tämän voin minäkin uskoa: että uskon ytimestä ei loppujen lopuksi löydy kuin tyhjyys, ajattelun musta aukko, jota tunteiden tapahtumahorisontti ympäröi.|(Enqvist 2009: 187)}}
{{Lainaus|Tämän voin minäkin uskoa: että uskon ytimestä ei loppujen lopuksi löydy kuin tyhjyys, ajattelun musta aukko, jota tunteiden tapahtumahorisontti ympäröi.|Kari Enqvist|Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2009 | Kappale = | Sivu = 187 | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-0-35443-8}}</ref>}}


Enqvistin vakaumuksen mukaan kristillisen uskon ytimestä loppujen lopuksi löytyy vain tyhjyys, jota on ympäröity tunneperäisten tarpeiden luomilla kuvitelluilla tapahtumilla. Hän ei pidä uskoa Jumalaan tiedon asiana, koska hän olettaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Uskossa on kysymys pelkästään tunteesta. Uskonnoton on ihminen, jossa tällaisia tunteita ei herää. Jumalasta on luvallista sanoa ainoastaan se, ettei hänestä voida sanoa mitään mielekästä. Tämä sinänsä ristiriitainen periaate kertoo ateistis-uskonnollisesta tarpeesta elää maailmassa, jossa Jumalan olemassaolon mahdollisuuskin on poistettu järjellisen keskustelun piiristä. Enqvistin uskonnottomuus on pyrkimystä saavuttaa rikkomaton ateistinen mielenrauha, jossa Jumalaa koskevaa kysymystä ei tarvitse edes herättää. Maallistumisprosessissa on kyse siitä, että yksi uskonnollinen näkemys vaihdetaan toiseen, jonka uskonnollista luonnetta ei haluta tunnustaa.
Enqvistin vakaumuksen mukaan kristillisen uskon ytimestä loppujen lopuksi löytyy vain tyhjyys, jota on ympäröity tunneperäisten tarpeiden luomilla kuvitelluilla tapahtumilla. Hän ei pidä uskoa Jumalaan tiedon asiana, koska hän olettaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Uskossa on kysymys pelkästään tunteesta. Uskonnoton on ihminen, jossa tällaisia tunteita ei herää. Jumalasta on luvallista sanoa ainoastaan se, ettei hänestä voida sanoa mitään mielekästä. Tämä sinänsä ristiriitainen periaate kertoo ateistis-uskonnollisesta tarpeesta elää maailmassa, jossa Jumalan olemassaolon mahdollisuuskin on poistettu järjellisen keskustelun piiristä. Enqvistin uskonnottomuus on pyrkimystä saavuttaa rikkomaton ateistinen mielenrauha, jossa Jumalaa koskevaa kysymystä ei tarvitse edes herättää. Maallistumisprosessissa on kyse siitä, että yksi uskonnollinen näkemys vaihdetaan toiseen, jonka uskonnollista luonnetta ei haluta tunnustaa.
Rivi 65: Rivi 62:
Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä.
Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä.


===Fysikalismi===
Enqvistin ”uskonnoton” näkemys sisältää siis yllättävän paljon uskonnollisia piirteitä, kun sitä arvioidaan hänen oman uskonnon määritelmänsä pohjalta, jonka mukaan uskonnossa ei ole keskeistä oppi vaan tietty tunnesisältö tai asenne (Enqvist 2009: 119). Hänen ajattelunsa uskonnollinen luonne näkyy erityisesti siinä, että hän torjuu ajatuksen Jumalasta käyttäen hyväkseen päättelyä, joka on älyllisesti pätemätöntä tai jopa itsensä kumoavaa. Itsensä kumoavaa väitettä ei voida edes ymmärtää, mikä on Enqvistin mukaan juuri keskeistä uskonnollisessa puheessa. Enqvist myöntää, että ”uskonnottomuudessa kyse ei ole tietyn opin järkiperäisestä omaksumisesta vaan siitä, mitä sydän sanoo” (Enqvist 2009: 132–133).
Kari Enqvist on usein antanut ''fysikalistisia''<ref>Fysikalismi on [[AW:S#ontologia|ontologia]]n alaan kuuluva filosofinen katsomus, jonka mukaan todella olemassa ei perimmältään ole mitään muuta kuin fysiikan hiukkaset ja kentät, jotka yksin saavat aikaan kaikki havaittavat ilmiöt, myös ihmisten tietoisuuden.</ref> kannanottoja. Hän määrittelee fysikalismin seuraavasti:  


"Fysikalismi on moderni versio materialistisesta filosofiasta, joka väitti, että kaikki olevainen on ainetta. Fysikalismin mukaan kaikki on viime kädessä fysiikkaa. – – Fysikalistinen tietoisuuden teoria sanoo, että jokainen mentaalinen tila heijastaa vain ja ainoastaan aivojen tiettyjä sähkökemiallisia tiloja." (Enqvist 1998: 42)
=== Fysikalismi ===
 
Kari Enqvist on usein antanut ''[[Fysikalismi|fysikalistisia]]''<ref>Fysikalismi on [[AW:S#ontologia|ontologia]]n alaan kuuluva filosofinen katsomus, jonka mukaan todella olemassa ei perimmältään ole mitään muuta kuin fysiikan hiukkaset ja kentät, jotka yksin saavat aikaan kaikki havaittavat ilmiöt, myös ihmisten tietoisuuden.</ref> kannanottoja. Hän määrittelee fysikalismin seuraavasti:
 
{{Lainaus|Fysikalismi on moderni versio materialistisesta filosofiasta, joka väitti, että kaikki olevainen on ainetta. Fysikalismin mukaan kaikki on viime kädessä fysiikkaa. – – Fysikalistinen tietoisuuden teoria sanoo, että jokainen mentaalinen tila heijastaa vain ja ainoastaan aivojen tiettyjä sähkökemiallisia tiloja.|Kari Enqvist|Olemisen porteilla<REF>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Olemisen porteilla | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1998 | Kappale = | Sivu = 42 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-0-22915-6}}</REF>}}


Fysikalismi johtaa siihen, että kaikki olemassa oleva, myös kaikki ihmiselämän ulottuvuudet redusoidaan eli pelkistetään alkeishiukkasten vuorovaikutukseksi.
Fysikalismi johtaa siihen, että kaikki olemassa oleva, myös kaikki ihmiselämän ulottuvuudet redusoidaan eli pelkistetään alkeishiukkasten vuorovaikutukseksi.


"Jos ihminen ja hänen tietoisuutensa ovat myös aineen vankeja, kaikki meidän ilomme, surumme, toiveemme, uskonnolliset tunteemme, rakkaus, kaikki mikä muodostaa minuutemme, on sekin alkeishiukkasten tanssahtelua." (Enqvist 1998: 14)
{{Lainaus|Jos ihminen ja hänen tietoisuutensa ovat myös aineen vankeja, kaikki meidän ilomme, surumme, toiveemme, uskonnolliset tunteemme, rakkaus, kaikki mikä muodostaa minuutemme, on sekin alkeishiukkasten tanssahtelua.|Kari Enqvist|Olemisen porteilla<REF>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Olemisen porteilla | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1998 | Kappale = | Sivu = 14 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-0-22915-6}}</REF>}}
 
Enqvist on mm. väittänyt, että sähkömagneettinen vuorovaikutus on käytännössä ihmisen<ref>Fysikalismiin eläytyen tämän lienee tulkittava tarkoittavan lähinnä neurofysiologisten ilmiöiden mittakaavaa.</ref> kaiken teoria<ref>Varsinainen "kaiken teoria" (engl. ''theory of everything'', lyh. ''TOE'') on eräänlainen fysikalistien vastine alkemistien "viisasten kivelle": tutkimuksen tavoiteltu päämäärä, kaikki (fysikaaliset) havainnot kattava, sisäisesti johdonmukainen matemaattinen malli.<br>Kari Enqvist on antanut julkisesti ymmärtää, että TOE-projekti onnistuessaan olisi jonkinlainen tieteellinen todiste Jumalan olemassaoloa vastaan. "Kaiken teorian" löydyttyä hän siis ainakin henkilökohtaisesti, ellei mieli ole sittemmin muuttunut, olisi ilmeisesti valmis vaihtamaan "uskonnottomuutensa" puhtaaseen ''ateismiin''. &ndash; Toisaalta jo ajatus siitä, että TOE olisi todiste Jumalan olemassaoloa vastaan, edellyttää ''jotain'' (edes virheellistä) ''käsitystä'' siitä, mitä "Jumala on olemassa" -lause tarkoittaa. Joskus prof. Enqvistillä on siis jonkinlainen käsitys asiasta ilmeisesti täytynyt olla, ja jos TOEsta kuuluisi tarpeeksi lupaavia uutisia, niin ehkäpä tämä käsitys voisi vielä uudestaankin muistua mieleen.<br>Puhe jostain "ihmisen kaiken teoriasta" viitannee kuitenkin siihen suuntaan, että hän joko ei enää oikein luota TOE-projektin mahdollisuuksiin tai ei ainakaan malta jäädä odottelemaan sen mahdollista onnistumista.</ref>, joka määrää ihmisen ajatukset ja kehon toiminnan.
 
Tiede ei kuitenkaan ole todistanut, että fysiikan vuorovaikutukset olisivat kaikki, mitä on olemassa, tai että ihmisellä ei olisi sielua<ref>joka myös pystyy vaikuttamaan kehon liikkeisiin ja sitä kautta muuhunkin fyysiseen todellisuuteen</ref>. Fysikalismi on siis tunnetun fysiikan absolutisoiva ja muut toimijat kieltävä ''puhtaasti filosofinen'' kanta, jonka prof. Enqvist kuitenkin esittää ''tieteellisenä'' kantana. Tällä tavoin [[Tiede|tieteen]]<ref>etenkin ns. kovien luonnontieteiden, ennen muuta fysiikan</ref> kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme nauttimaa arvovaltaa siirretään [[Naturalistinen kehäpäättely#Ulkoisiin_auktoriteetteihin_vetoaminen|naturalistisen auktoriteettiuskon]] käyttövoimaksi.
 
Enqvist myöntää, että fysikalistinen teoria on välittömän kokemuksemme vastainen, koska luonnostaan emme olettaisi esimerkiksi kauneuselämystemme olevan pelkistettävissä aineellisiin tekijöihin. Emme luonnostaan olettaisi, että kaunis auringonlasku olisi pelkistettävissä ”taivaalta satavien, eri tahtiin värähtelevien fotonien” kokoelmaan.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Olemisen porteilla | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1998 | Kappale = | Sivu = 41 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-0-22915-6}}</ref>
 
Koska tällainen pelkistys on niin vahvasti ihmisen peruskokemuksen vastainen, ihminen luonnostaan vastustaa kokemuksensa pelkistämistä fysiikkaan. Niinpä


Enqvist on mm. väittänyt, että sähkömagneettinen vuorovaikutus on käytännössä ihmisen<ref>Fysikalismiin eläytyen tämän lienee tulkittava tarkoittavan lähinnä neurofysiologisten ilmiöiden mittakaavaa.</ref> kaiken teoria<ref>Varsinainen "kaiken teoria" (engl. ''theory of everything'', lyh. ''TOE'') on eräänlainen fysikalistien vastine alkemistien "viisasten kivelle": tutkimuksen tavoiteltu päämäärä, kaikki (fysikaaliset) havainnot kattava, sisäisesti johdonmukainen matemaattinen malli.</br>Kari Enqvist on antanut julkisesti ymmärtää, että TOE-projekti onnistuessaan olisi jonkinlainen tieteellinen todiste Jumalan olemassaoloa vastaan. "Kaiken teorian" löydyttyä hän siis ainakin henkilökohtaisesti, ellei mieli ole sittemmin muuttunut, olisi ilmeisesti valmis vaihtamaan "uskonnottomuutensa" puhtaaseen ''ateismiin''. &ndash; Toisaalta jo ajatus siitä, että TOE olisi todiste Jumalan olemassaoloa vastaan, edellyttää ''jotain'' (edes virheellistä) ''käsitystä'' siitä, mitä "Jumala on olemassa" -lause tarkoittaa. Joskus prof. Enqvistillä on siis jonkinlainen käsitys asiasta ilmeisesti täytynyt olla, ja jos TOEsta kuuluisi tarpeeksi lupaavia uutisia, niin ehkäpä tämä käsitys voisi vielä uudestaankin muistua mieleen.</br>Puhe jostain "ihmisen kaiken teoriasta" viitannee kuitenkin siihen suuntaan, että hän joko ei enää oikein luota TOE-projektin mahdollisuuksiin tai ei ainakaan malta jäädä odottelemaan sen mahdollista onnistumista.</ref>, joka määrää ihmisen ajatukset ja kehon toiminnan.
{{Lainaus|on helppo ymmärtää toive, että pelkkä atomien liike ei riitä selittämään olemassaoloamme, tajuntaamme tai kokemuspiirimme huikeaa mosaiikkia – – tietoisuutemme tuntuu niin selkeästi olevan jotakin muuta kuin hiukkasia tai molekyylejä.|Kari Enqvist|Olemisen porteilla<REF>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Olemisen porteilla | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1998 | Kappale = | Sivu = 16, 25 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-0-22915-6}}</REF>}}


Tiede ei kuitenkaan ole todistanut, että fysiikan vuorovaikutukset olisivat kaikki, mitä on olemassa, tai että ihmisellä ei olisi sielua<ref>joka myös pystyy vaikuttamaan kehon liikkeisiin ja sitä kautta muuhunkin fyysiseen todellisuuteen</ref>. Fysikalismi on siis tunnetun fysiikan absolutisoiva ja muut toimijat kieltävä ''puhtaasti filosofinen'' kanta, jonka prof. Enqvist kuitenkin esittää ''tieteellisenä'' kantana. Tällä tavoin [[tiede|tieteen]]<ref>etenkin ns. kovien luonnontieteiden, ennen muuta fysiikan</ref> kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme nauttimaa arvovaltaa siirretään [[naturalistinen kehäpäättely#Ulkoisiin auktoriteetteihin vetoaminen|naturalistisen auktoriteettiuskon]] käyttövoimaksi.
Enqvist myöntää, ettei hän pysty todistamaan fysikalistista oletustaan tieteellisesti, koska on olemassa valtava määrä ilmiöitä, joita ei ole onnistuttu selittämään pelkän fysiikan pohjalta. ”Luonnollisesti on valtava määrä tapauksia, joissa emme vielä osaa sanoa, miten reduktio tapahtuu” (Enqvist 1998: 54). Hän vetoaa kuitenkin siihen, ettei ole myöskään kiistattomasti osoitettu, ettei fysikalistista pelkistystä olisi mahdollista viedä loppuun saakka: ”Mutta tosiseikka on, ettei ole olemassa yhtäkään kiistatonta esimerkkiä siitä, että jokin fysiikan ilmiö ei olisi selitettävissä osasiensa avulla.” (Enqvist 1998: 54)


Enqvist myöntää, että fysikalistinen teoria on välittömän kokemuksemme vastainen, koska luonnostaan emme olettaisi esimerkiksi kauneuselämystemme olevan pelkistettävissä aineellisiin tekijöihin. Emme luonnostaan olettaisi, että kaunis auringonlasku olisi pelkistettävissä ”taivaalta satavien, eri tahtiin värähtelevien fotonien” kokoelmaan. (Enqvist 1998:41)
Tärkeitä esimerkkejä fysikalismille ongelmallisista tosiasioista ovat tietoisuus, vapaa tahto, järjellisyys, minuus, itseisarvo, ehdottomat ihmisoikeudet, ihmisarvo ja elämän tarkoitus. Nämä piirteet ovat itsepäisesti vastustaneet yrityksiä pelkistää ne fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutuksiin. Ne selittyvät kuitenkin raamatullisen jumaluskon pohjalta. Niinpä ne tarjoavat tukea raamatulliselle jumaluskolle ja ne muodostavat todistusaineistoa naturalismia vastaan.(Moreland 2009)


Koska tällainen pelkistys on niin vahvasti ihmisen peruskokemuksen vastainen, ihminen luonnostaan vastustaa kokemuksensa pelkistämistä fysiikkaan. Niinpä ”on helppo ymmärtää toive, että pelkkä atomien liike ei riitä selittämään olemassaoloamme, tajuntaamme tai kokemuspiirimme huikeaa mosaiikkia – – tietoisuutemme tuntuu niin selkeästi olevan jotakin muuta kuin hiukkasia tai molekyylejä”. (Enqvist 1998: 16, 25)
Ymmärtääksemme, miksi kyseiset tosiasiat ovat ongelmallisia fysikalismille, on hyvä suhteuttaa niitä joihinkin naturalistisen maailmankatsomuksen keskeisiin piirteisiin. Naturalismissa on kolme osaa: (1) Naturalistisen tietoteorian ytimessä on tieteisusko, jonka mukaan maailman kuvaamisessa ja selittämisessä [luonnon]tiede on olevaisen lopullinen mitta, sen mitä on, että se on, ja sen mitä ei ole, että se ei ole. (Sellars 1963: 173) (2) Koko olevaisen synty ja kehitys kerrotaan sellaisen suuren kertomuksen muodossa, joka perustuu luonnontieteellisesti kuvattavien syiden ja seurausten ketjuun. Keskeisessä asemassa ovat atomiteoria ja evoluutiobiologia, joiden avulla ilmiöiden synty pyritään selittämään lähtien liikkeelle kaikkein yksinkertaisimmista fysikaalisista hiukkasista. Naturalistinen kuvaus olevaisen synnystä hyväksyy ainoastaan kausaalisia syitä. (3) Naturalistinen todellisuuskäsitys hyväksyy ainoastaan sellaisten tekijöiden olemassaolon, jotka ovat riittävän samankaltaisia täydelliseen fysiikan teoriaan kuuluvien tekijöiden kanssa ja jotka voidaan selittää osana syiden ja seurausten välttämätöntä ketjua.


Enqvist myöntää, ettei hän pysty todistamaan fysikalistista oletustaan tieteellisesti, koska on olemassa valtava määrä ilmiöitä, joita ei ole onnistuttu selittämään pelkän fysiikan pohjalta. Hän kuitenkin vetoaa siihen, ettei myöskään ole kiistattomasti osoitettu, ettei fysikalistinen pelkistys olisi mahdollista viedä loppuun saakka. (Enqvist 1998: 54) Näin siis fysikalismi toimii Enqvistille perustavana uskomusjärjestelmänä, jota ei voida todistaa oikeaksi siinä mielessä, että pystyttäisiin antamaan kaikille ilmiöille fysikalistinen selitys. Hänelle kuitenkin riittää, ettei fysikalistista todellisuusnäkemystä ole kiistattomasti todistettu vääräksi. Enqvist pitää fysikaalisia hiukkasia todellisuuden alkuperänä ja sen perimmäisenä selitysperustana, joten niillä on hänen teoriassaan sama asema kuin teistisessä näkemyksessä on Jumalalla. Tällä tavalla tieteentekijä ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon korvaamalla hänet aineellisella selitysperustalla.  
Kun koko olemassaolo pyritään pelkistämään älykkyyttä vailla olevaan molekylaariseen koneistoon, ongelmaksi tulee löytää paikka inhimillisen olemassaolon olennaisille piirteille kuten tietoisuudelle, tahdon vapaudelle ja järjellisyydelle. Naturalistinen viitekehys asettaa tällaiselle paikallistamiselle kolme ehtoa: (1) Piirteiden tulisi sopia yhteen naturalistisen tietoteorian kanssa, niin että ne ovat kuvattavissa ulkopuolisen havainnoitsijan näkökulmasta. (2) Piirteiden tulisi sopia suureen kertomukseen elämän synnystä ja kehityksestä, jossa osoitetaan, miten kyseiset piirteet syntyivät luonnollisten syiden ja seurausten tuloksena. Naturalistisen näkemyksen mukaan kosmoksen historia on kertomus siitä, miten mikrohiukkaset muodostivat erilaisia yhdistelmiä, joilla on yhä monimutkaisempi rakenne. (3) Piirteiden tulisi olla riittävän samankaltaisia fysikaalisten ja kemiallisten tekijöiden kanssa, niin että niiden voidaan osoittaa riippuvan niistä syiden ja seurausten ketjun välityksellä.


"Jos tieteellisen maailmankatsomuksen kannattaja siis haluaa väittää esimerkiksi, että kaikki arkikokemuksemme piirissä esiintyvät ja erityistieteiden tahollaan tutkimat ilmiöt palautuvat viime kädessä fysiikkaan, hän joutuu tällaisen väitteen esittäessään astumaan selkeästi fysiikan itsensä ulkopuolelle. Tilanne on samanlainen, jos perustaksi esitetään biologiaa tai evoluutioteoriaa." (Haaparanta & Koskinen 2009: 254–255)
Tällöin naturalistilla on kaksi mahdollisuutta: Joko selittää, miten inhimillinen tietoisuus, järjellisyys ja arvotajunta ovat syntyneet fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutuksesta, tai kieltää kyseisten inhimillisten piirteiden olemassaolo. Jos naturalisti valitsee edellisen vaihtoehdon, hänen tehtäväkseen tulee selittää useita eri tasoilla olevia tietoisuuden ilmiöitä: (1) Tietoisuuden alimmat tasot, kuten yksinkertainen kipuaistimus (2) Tahdon vapaus (3) Järjellinen ajattelu (4) Yhtenäinen henkinen minuus (5) Moraalisesti vastuullinen henkinen minuus ja sille ominainen tieto moraalista ja ehdottomista ihmisoikeuksista
 
Nykyisen tiedon valossa naturalismi ei pysty selittämään mitään näistä todellisuuden ulottuvuuksista. Enqvist kuitenkin vetoaa siihen, ettei myöskään ole kiistattomasti osoitettu, ettei fysikalistinen pelkistys olisi mahdollista viedä loppuun saakka.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kari Enqvist | Nimeke = Olemisen porteilla | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1998 | Kappale = | Sivu = 54 | Selite = | Tunniste = ISBN 951-0-22915-6}}</ref> Näin siis fysikalismi toimii Enqvistille perustavana uskomusjärjestelmänä, jota ei voida todistaa oikeaksi siinä mielessä, että pystyttäisiin antamaan kaikille ilmiöille fysikalistinen selitys. Hänelle kuitenkin riittää, ettei fysikalistista todellisuusnäkemystä ole kiistattomasti todistettu vääräksi.
 
Enqvist pitää fysikaalisia hiukkasia todellisuuden alkuperänä ja sen perimmäisenä selitysperustana, joten niillä on hänen teoriassaan sama asema kuin teistisessä näkemyksessä on Jumalalla. Tällä tavalla tieteentekijä ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon korvaamalla hänet aineellisella selitysperustalla.
 
{{Lainaus|Jos tieteellisen maailmankatsomuksen kannattaja siis haluaa väittää esimerkiksi, että kaikki arkikokemuksemme piirissä esiintyvät ja erityistieteiden tahollaan tutkimat ilmiöt palautuvat viime kädessä fysiikkaan, hän joutuu tällaisen väitteen esittäessään astumaan selkeästi fysiikan itsensä ulkopuolelle. Tilanne on samanlainen, jos perustaksi esitetään biologiaa tai evoluutioteoriaa.|(Haaparanta & Koskinen 2009: 254–255)<REF name="HaapKosk">Haaparanta L, Koskinen Heikki J. (2009). Luottamus, epäusko ja epäilevä usko. Teoksessa Ahti-Veikko Pietarinen, Sami Pihlström, Pilvi Toppinen (toim.) Usko. Helsinki: Helsingin yliopisto, Filosofian laitos & Käytännöllisen filosofian laitos, 247-261. (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 22).</REF>}}


Fysikalistinen vakaumus ei ole Enqvistin tieteellisen päättelyn johtopäätös vaan sen lähtökohta. Tällaista vakaumusta voidaan kutsua uskonnolliseksi, koska se ilmaisee henkilön vakaumuksen todellisuuden alkuperästä, sen yhtenäisyyden perustasta ja perimmäisestä järjestyksestä. Vakaumuksen uskonnollinen luonne on ilmeinen, vaikka sen edustajat mielellään kutsuvat omaa näkemystään ”uskonnottomaksi”.
Fysikalistinen vakaumus ei ole Enqvistin tieteellisen päättelyn johtopäätös vaan sen lähtökohta. Tällaista vakaumusta voidaan kutsua uskonnolliseksi, koska se ilmaisee henkilön vakaumuksen todellisuuden alkuperästä, sen yhtenäisyyden perustasta ja perimmäisestä järjestyksestä. Vakaumuksen uskonnollinen luonne on ilmeinen, vaikka sen edustajat mielellään kutsuvat omaa näkemystään ”uskonnottomaksi”.


Enqvist antaa vaikutelman, että hänen materialisminsa ja fysikalisminsa on tieteellinen maailmankatsomus, kun taas Jumalaan uskovien näkemys olisi epätieteellistä. Tampereen yliopiston filosofian professori Leila Haaparanta kuitenkin kiinnittää huomiota tällaisen näkemyksen uskonvaraiseen luonteeseen:  
Enqvist antaa vaikutelman, että hänen materialisminsa ja fysikalisminsa on tieteellinen maailmankatsomus, kun taas Jumalaan uskovien näkemys olisi epätieteellistä. Tampereen yliopiston filosofian professori Leila Haaparanta kuitenkin kiinnittää huomiota tällaisen näkemyksen uskonvaraiseen luonteeseen:


"Kun tieteellisen maailmankatsomuksen hyväksyvä henkilö päättää nojata tieteelliseen maailmankuvaan ja sitoutua epäuskoon tai ateismiin, hän tekee filosofisessa mielessä samankaltaisen valinnan kuin uskonnollinen henkilö.(Haaparanta & Koskinen 2009: 254–255)
{{Lainaus|Kun tieteellisen maailmankatsomuksen hyväksyvä henkilö päättää nojata tieteelliseen maailmankuvaan ja sitoutua epäuskoon tai ateismiin, hän tekee filosofisessa mielessä samankaltaisen valinnan kuin uskonnollinen henkilö.|(Haaparanta & Koskinen 2009: 254–255)<REF name="HaapKosk"/>}}


Kun tieteen esittämiä kuvauksia oikeutetaan, joudutaan astumaan tieteen ulkopuolelle, filosofian alueelle.  
Kun tieteen esittämiä kuvauksia oikeutetaan, joudutaan astumaan tieteen ulkopuolelle, filosofian alueelle.


Niin sanottu tieteellinen maailmankatsomus on eräänlainen uskon valinta. Sen kannattaja ilmentää halua uskoa ja hän suorittaa perustavan valinnan sen suhteen, minkä varaan hän luottamuksensa rakentaa. Koko todellisuuden pelkistäminen sen aineellisiin osatekijöihin on luonteeltaan epäuskoa suhteessa Jumalaan. Siinä torjutaan Jumalan todellisuus maailmankatsomuksellisen uskon tasolla. ”Epäusko ymmärretään vastahakoisuudeksi Jumalaa kohtaan tai Jumalasta irrottautumiseksi.” Ateistikin suorittaa yhdenlaisen ”uskon hypyn” (Haaparanta & Koskinen 2009: 251, 255).
Niin sanottu tieteellinen maailmankatsomus on eräänlainen uskon valinta. Sen kannattaja ilmentää halua uskoa ja hän suorittaa perustavan valinnan sen suhteen, minkä varaan hän luottamuksensa rakentaa. Koko todellisuuden pelkistäminen sen aineellisiin osatekijöihin on luonteeltaan epäuskoa suhteessa Jumalaan. Siinä torjutaan Jumalan todellisuus maailmankatsomuksellisen uskon tasolla. ”Epäusko ymmärretään vastahakoisuudeksi Jumalaa kohtaan tai Jumalasta irrottautumiseksi.” Ateistikin suorittaa yhdenlaisen ”uskon hypyn”. (Haaparanta &amp; Koskinen 2009: 251, 255)<ref name="HaapKosk" />


Enqvist pyrkii kätkemään oman kantansa uskonnollisen luonteen samaistamalla sen puolueettomaan tieteelliseen objektiivisuuteen. Enqvistin puolustama radikaalin agnostinen kanta ei kuitenkaan ole uskonnollisesti neutraali, vastoin hänen omaa oletustaan. Se sisältää kannanoton Jumalaan. Kysymys Jumalasta maailmankaikkeuden alkuperänä on niin keskeinen, että myös kannanotosta pidättäytyminen ja Jumalan asettaminen tiedon kannalta merkityksettömien oletusten joukkoon, merkitsee kannanottoa. Enqvist haluaa omalle uskonnolliselle näkemykselleen yksinoikeuden tieteen piirissä esittämällä jumaluskoisen kannan mielettömänä. Hänen retoriikkansa ytimessä on väite, että vaihtoehtoisten kantojen esittäjät ovat fundamentalisteja, joita ei tarvitse ottaa vakavasti.
Enqvist pyrkii kätkemään oman kantansa uskonnollisen luonteen samaistamalla sen puolueettomaan tieteelliseen objektiivisuuteen. Enqvistin puolustama radikaalin agnostinen kanta ei kuitenkaan ole uskonnollisesti neutraali, vastoin hänen omaa oletustaan. Se sisältää kannanoton Jumalaan. Kysymys Jumalasta maailmankaikkeuden alkuperänä on niin keskeinen, että myös kannanotosta pidättäytyminen ja Jumalan asettaminen tiedon kannalta merkityksettömien oletusten joukkoon, merkitsee kannanottoa. Enqvist haluaa omalle uskonnolliselle näkemykselleen yksinoikeuden tieteen piirissä esittämällä jumaluskoisen kannan mielettömänä. Hänen retoriikkansa ytimessä on väite, että vaihtoehtoisten kantojen esittäjät ovat fundamentalisteja, joita ei tarvitse ottaa vakavasti.
Rivi 110: Rivi 124:
Kirjailija Enqvist on julkisesti luonnehtinut teoksiaan seuraavasti:  
Kirjailija Enqvist on julkisesti luonnehtinut teoksiaan seuraavasti:  
{{Quotation|Kirjani ovat tiedevalistusta ja maailmankuvan rakentamista. &ndash; &ndash; Kyllä ne ovat varmasti vähän provosoivia, tarkoituksellisestikin. Täytyy muistaa, että niitä ei ole kirjoitettu filosofeille tai tutkijoille. Tarkoituksena on saavuttaa &ndash; &ndash; yleisöni &ndash; &ndash;. Silloin täytyy kärjistää ja pelkistää.}}  
{{Quotation|Kirjani ovat tiedevalistusta ja maailmankuvan rakentamista. &ndash; &ndash; Kyllä ne ovat varmasti vähän provosoivia, tarkoituksellisestikin. Täytyy muistaa, että niitä ei ole kirjoitettu filosofeille tai tutkijoille. Tarkoituksena on saavuttaa &ndash; &ndash; yleisöni &ndash; &ndash;. Silloin täytyy kärjistää ja pelkistää.}}  
Kärjistykset ovat Enqvistin mielestä ''"[p]arempia kuin epämääräiseltä vaikuttava käsiteanalyysi"''.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Jussi Ahlroth | Otsikko = [http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Eno+etsii+elämän+tarkoitusta/HS20091224SI1KU01ghp Eno etsii elämän tarkoitusta] | Julkaisu = HS | Ajankohta = 24.12.2009 | Numero = | Sivut = C1 | Tunniste = | Viitattu = 6.3.2010}}</ref>
Kärjistykset ovat Enqvistin mielestä ''"[p]arempia kuin epämääräiseltä vaikuttava käsiteanalyysi"''.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Jussi Ahlroth | Otsikko = [https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004701173.html Eno etsii elämän tarkoitusta] | Julkaisu = HS | Ajankohta = 24.12.2009 | Numero = | Sivut = C1 | Tunniste = | Viitattu = 24.6.2020}}</ref>


Kun tämän yhdistää Enqvistin esiintymiseen kirjoissaan, avautuu mielenkiintoinen näköala. Näin Enqvist:  
Kun tämän yhdistää Enqvistin esiintymiseen kirjoissaan, avautuu mielenkiintoinen näköala. Näin Enqvist:  
{{Quotation|Olemassaoloon ei liity syvää filosofiaa. Se on pohjimmiltaan fysiikan kysymys. &ndash; &ndash; Filosofeille riittää se, miten asiat voisivat olla. Fyysikko haluaa tietää, miten asiat ovat oikeasti<ref>Sitaatit ovat Enqvistin ''Olemisen porteilla'' -kirjasta; ne on otettu HS:n ''[http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Eno+etsii+elämän+tarkoitusta/HS20091224SI1KU01ghp Eno etsii elämän tarkoitusta]'' -artikkeliin esimerkkeinä ko. teoksen sisällöstä.</ref>.}}  
{{Quotation|Olemassaoloon ei liity syvää filosofiaa. Se on pohjimmiltaan fysiikan kysymys. &ndash; &ndash; Filosofeille riittää se, miten asiat voisivat olla. Fyysikko haluaa tietää, miten asiat ovat oikeasti<ref>Sitaatit ovat Enqvistin ''Olemisen porteilla'' -kirjasta; ne on otettu HS:n ''[https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004701173.html Eno etsii elämän tarkoitusta]'' -artikkeliin esimerkkeinä ko. teoksen sisällöstä.</ref>.}}  
Vaikuttaisi siltä kuin Enqvist tahtoisi antaa "maallikoille" vaikutelman siitä, että hän jakaa näille jotain arvokasta tietoa, vaikka itse hyvin tietääkin, että kyse on pikemminkin retorisesta kärjistelystä, joka ei toimisi asiantuntijatason viestinnässä.
Enqvist näyttäisi haluavan antaa "maallikoille" vaikutelman, että hän jakaa näille jotain arvokasta tietoa, vaikka itse hyvin tietääkin, että kyse on pikemminkin retorisesta kärjistelystä, joka ei toimisi asiantuntijatason viestinnässä.


Enqvistin tarkoituksena näkyy siis olevan pikemminkin varustaa lukijansa materialistista todellisuuskäsitystä<ref>Enqvistin (tai vähintäänkin hänen haastattelijansa) kielellä ''Olemisen porteilla'' -teoksen kirjoittajasta tuli "tieteellisen maailmankuvan virallinen puolustaja" (HS 24.12.2009, s. C1).</ref> pönkittävien purevien Enqvist-sitaattien arsenaalilla kuin yrittääkään opettaa näitä hahmottamaan saati arvioimaan todellisuuskäsitysvaihtoehtoja millään älyllisesti kestävällä tavalla. Tällaista toimintaa voi määritelmän nojalla perustellusti kutsua [[AW:S#propaganda|propagandistiseksi]].
Enqvistin tarkoituksena näkyy siis olevan pikemminkin varustaa lukijansa materialistista todellisuuskäsitystä<ref>Enqvistin (tai vähintäänkin hänen haastattelijansa) kielellä ''Olemisen porteilla'' -teoksen kirjoittajasta tuli "tieteellisen maailmankuvan virallinen puolustaja" (HS 24.12.2009, s. C1).</ref> pönkittävien purevien Enqvist-sitaattien arsenaalilla kuin yrittääkään opettaa näitä hahmottamaan saati arvioimaan todellisuuskäsitysvaihtoehtoja millään älyllisesti kestävällä tavalla. Tällaista toimintaa voi määritelmän nojalla perustellusti kutsua [[AW:S#propaganda|propagandistiseksi]].
Rivi 141: Rivi 155:
Edellä analysoituun retoriikkaan näköjään täysin kritiikittömästi suostuttuaan Helsingin Sanomien "kirja-arvostelija" siis lisäsi omana panoksenaan vielä sen, että Enqvistin lukeminen "lohduttomuuttaan lohduttaa". Mistä mahtanee olla kysymys? Sitä voi vähintäänkin [http://touchstonemag.com/archives/article.php?id=21-05-020-f arvailla].
Edellä analysoituun retoriikkaan näköjään täysin kritiikittömästi suostuttuaan Helsingin Sanomien "kirja-arvostelija" siis lisäsi omana panoksenaan vielä sen, että Enqvistin lukeminen "lohduttomuuttaan lohduttaa". Mistä mahtanee olla kysymys? Sitä voi vähintäänkin [http://touchstonemag.com/archives/article.php?id=21-05-020-f arvailla].


==Aiheesta muualla==
*[http://www.youtube.com/watch?v=prYeIU0NrSY "Can the Universe Exist Without God?"] – Enqvistin ja filosofi [[William Lane Craig]]in keskustelutilaisuus Helsingin yliopistolla, <!--[http://veritasforum.fi/ajankohtaista/teologi-ja-kosmologi-keskustelevat-jumalatodistuksista-helsingin-yliopistolla-164.html Veritas Forum Finland], -->16.4.2012.
*Rope Kojonen: [https://www.areiopagi.fi/2013/12/kari-enqvist-uskomaton-matka-uskovien-maailmaan/ Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan] - Kirja-arvio Enqvistin kirjasta "''Uskomaton matka uskovien maailmaan''", 3.12.2013


== Viitteet ==
== Viitteet ==

Nykyinen versio 24. kesäkuuta 2020 kello 17.10

Kari-Pekka Enqvist (s. 16. helmikuuta 1954, Lahti) on Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksen teoreettisen fysiikan professori. Enqvist väitteli vuonna 1983 teoreettisen fysiikan alalta filosofian tohtoriksi.

Enqvist on toiminut kosmologian professorina Helsingin yliopistossa vuosina 2001–2005. Hänet tunnetaan myös Skepsis ry:n tieteellisen neuvottelukunnan entisenä varapuheenjohtajana ja nykyisenä puheenjohtajana. Vuoden 2010 alusta Enqvist on nimitetty viisivuotiseen akatemiaprofessorin virkaan.

Ajattelu[muokkaa]

Uskonnottomuus[muokkaa]

Professori Enqvist on ilmoittanut uskonnolliseksi kannakseen uskonnottomuuden. Uskonnottomuuden määritelmä on toistaiseksi epäselvä.1 Kanta ei järkevästi ajatellen voi tarkoittaa ainakaan uskonvaraisten uskomusten täydellistä puuttumista, sillä jokaisella ihmisellä on joku maailmankatsomus, jonka oletukset ovat uskonvaraisia. Lisäksi maailmankatsomusta pitäisi2 pystyä perustelemaan muutenkin kuin kritikoimalla muita katsomuksia. Professori Tapio Puolimatkan kanssa käymässään Johtaako tiede ateismiin -väittelyssä professori Enqvist myönsi, että ateismille ei ole tieteellisiä perusteluita.

Kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe3 Puolimatka analysoi Enqvistin uskonnottomuuden märitelmää: Enqvistin uskonnottomuuden ytimessä on pyrkimys sulkea Jumalaa koskevat väitteet järkiperäisen keskustelun ulkopuolelle väittämällä, ettei niillä ole tiedollista sisältöä. Usko Jumalaan on Enqvistin mukaan vailla tiedollista sisältöä, koska se ei ole todennettavissa aistihavaintojen pohjalta. Tältä osin Enqvist nojautuu filosofiseen periaatteeseen (positivistiseen todennettavuusehtoon), jonka on jo puoli vuosisataa sitten osoitettu olevan itsensä kumoava. Loogisten positivistien todennettavuusehdon mukaan väitteen mielekkyyden ehtona on, että väitteen totuus tai epätotuus voidaan osoittaa aistihavaintojen perusteella. Väitteet, joita ei voida havaintojen avulla todentaa, ovat vailla mielekästä merkitystä. Toisin sanoen, niiden merkitystä ei voida edes ymmärtää. Enqvistin mukaan Jumalaa koskevat väitteet kuten ”Jumala on olemassa” eivät ole aitoja väitelauseita, joilla olisi ymmärrettävää sisältöä. Enqvist uskoo Jumalaa koskevien väitteiden olevan pelkkiä tunneilmauksia vailla tiedollista sisältöä.

Enqvist kirjoittaa:

Uskonnoton sanoo, ettei ymmärrä, mitä lause ”Jumala on olemassa” tarkoittaa. Tämä on myös henkilökohtainen ongelmani, sillä en käsitä, millä tavoin Jumala voisi olla olemassa. – –
Uskonnottomuutta kutsutaan joskus myös igteismiksi tai ignostisismiksi. Igteisti pitää sekä lausetta ”Jumala on olemassa” että ”Jumala ei ole olemassa” yhtä mielettöminä sen vuoksi, että ”Jumala” on käsite, jota ei voi määritellä. Positivismin kellot kumajavat vaskenkirkkaina tällaisessa ajattelussa, jonka tunnetuimpia puolestapuhujia oli vuonna 1989 kuollut brittifilosofi A. J. Ayer.
Uskonnoton ei ole agnostikko. Tämä nimittäin julistaa, ettei tiedä, onko Jumala olemassa vai ei. Päinvastoin kuin uskonnottomalle, agnostikolle (kuten myös ateistille) kysymys Jumalan olemassaolosta on mielekäs. – – Uskonnottomalle Jumala on ajatuksena järjetön. Jumalan olemassaolo ei hänelle ole edes mielenkiintoinen kysymys.

Kari Enqvist, Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat4

Enqvistin mukaan uskonnoton ei ole agnostikko. Yleisen käsityksen mukaan Rudolf Carnapin (1891–1970) ja Alfred Ayerin (1910–1989) näkemys, johon Enqvist sanoo pitäytyvänsä, kuitenkin luokitellaan radikaaliksi agnostismiksi. Heidän mukaansa puhe Jumalasta on mieletöntä, mahdotonta ymmärtää, joten sekä teismi että ateismi on hylättävä mielettöminä väitteinä. Vaikka agnostismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto.5 Toisaalla kirjassaan Enqvist6 luonnehtii Ayeria ”julkiateistiksi”. Enqvist kuitenkin vierastaa ateisti-sanaan liittyvää kielteistä tunneväritystä. Tavallisten ihmisten silmissä ”uskonnoton on kuin maahanmuuttaja: pelottava ja erilainen. Vielä hirmuisempi on kiiluvasilmäinen taisteleva ateisti, joka äännesukulaisuutensa vuoksi herättää mielikuvan pommeja heittelevästä anarkistista.”7 Enqvistin mukaan uskonnoton eroaa ateistista siinä, että uskonnoton suhtautuu jumalakysymykseen välinpitämättömästi. Uskonnoton näyttää siis Enqvistin käsitemaailmassa olevan ateisti, joka on niin välinpitämätön jumalakysymyksen suhteen, ettei halua määritellä itseään suhteessa Jumalaan. Uskonnoton ei halua määritellä itseään jumalankieltäjäksi, vaikka hän pitääkin itsestään selvyytenä, ettei Jumalaa ole olemassa ja ettei itse ajatusta Jumalasta voida edes ymmärtää. Enqvistin tapauksessa tämä uskonnoton välinpitämättömyys jumalakysymystä kohtaan saa mielenkiintoisen lisävivahteen, koska hänen kirjoituksissaan Jumalalla kuitenkin on poikkeuksellisen keskeinen asema. Yhtäältä Jumala on mieletön ja käsittämätön, jotain sellaista, josta ei voi puhua, ja toisaalta Enqvist puhuu Jumalasta läpi koko tuotantonsa.

Ayerin mukaan uskonnolliset uskomukset ovat vailla mielekästä merkitystä:

Termi ”jumala” on metafyysinen termi. Ja jos ”jumala” on metafyysinen termi, silloin ei voi olla edes todennäköistä, että jumala on olemassa. Sillä kun sanotaan, että 'jumala on olemassa' lausutaan metafyysinen lausuma joka ei voi olla joko tosi tai epätosi. Saman kriteerin pohjalta millään sellaisella lauseella, mikä väittää kuvaavansa tuonpuoleisen jumalan luonnetta, ei voi olla mitään kirjaimellista merkitystä.

Alfred Ayer, Language, Truth and Logic8

Ayer ei esitä tässä väitettä, ettei Jumala ole olemassa. Hän siirtää kysymyksen Jumalan olemassaolosta kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Hänen mielestään koko kysymys ei ole mielekäs. Sitä ei voi edes ymmärtää. Hän olettaa ensin kaksi lähtökohtalausetta:

(1) Jos emme pysty todentamaan Jumalan olemassaoloa kokemusperäisesti (empiirisesti), on merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa. (2) Emme pysty todentamaan Jumalan olemassaoloa empiirisesti.

Näiden pohjalta hän tekee johtopäätöksen:

(3) On merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa.9

Todennettavuusehto on kuitenkin ongelmallinen sikäli, ettei edes kaikkia tieteellisen tutkimuksen perustana olevia olettamuksia voida testata empiirisesti. Tieteessä käytetään usein hyvin abstrakteja käsitteitä ja periaatteita, joilla ei ole selvää yhteyttä empiiriseen kokemukseen. Jos todennettavuusehtoa sovelletaan tiukasti, se merkitsee, etteivät nämä tieteellisetkään käsitykset ole mielekkäitä, koska niillä ei ole selvää merkitystä. Kaikkein hankalinta uskonnottoman tieteentekijän kannalta lienee kuitenkin se, että itse todennettavuusehtoa on mahdotonta todistaa empiirisesti, joten se määrittelee itsensä kuuluvaksi niiden lauseiden joukkoon, jotka ovat vailla mieltä ja joita ei siksi voi ymmärtää. Tätä ongelmaa Enqvist ei näytä ollenkaan tiedostavan.

Enqvistin ”uskonnottomuuden” perustana oleva positivistinen todennettavuusehto on siis luonteeltaan itsensä kumoava. Keith Ward kertoo keskustelusta erään opiskelijan ja todennettavuusehtoa puolustaneen positivistifilosofin Alfred Ayerin välillä:

Eräs opiskelija kerran kysyi [Ayerilta], onko mahdollista esittää mitään tosia yleisiä väitteitä mielekkäistä väitteistä. ”Kyllä”, hän vastasi. ”On mahdollista sanoa, että kaikkien mielekkäiden väitteiden on periaatteessa oltava todennettavissa.” Opiskelija vastasi: ”Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta miten on mahdollista todentaa tuo väite?” Filosofi sanoi: ”Olen iloinen, että kysyit tuota. Sitä ei ole mahdollista todentaa. Mutta se ei olekaan itse asiassa mielekäs väite. Se on sääntö kielen käyttöä varten.” ”Kenen sääntö?” ”No, se on itse asiassa minun sääntöni. Mutta se on hyvin hyödyllinen sääntö. Jos käytät sitä, huomaat olevasi täysin samaa mieltä minun kanssani. Minun mielestäni se on erittäin hyödyllistä.”

Keith Ward, God: A Guide for the Perplexed10

Ayer pohdiskeli myöhemmin:

Minä vain ilmaisin [todennettavuusehdon] dogmaattisesti ja monet ihmiset näyttivät vakuuttuvan väitteestäni.

Alfred Ayer11

Ayer myöntää esittäneensä todennettavuusehdon ilman älyllisiä perusteita ja hämmästelee sitä, että ihmiset uskoivat hänen oppinsa pelkästään hänen auktoriteettinsa varassa. Todennettavuusehdon kaltaiset perususkomukset omaksutaan usein ilman varsinaisia perusteluja, pelkästään niiden tunteenomaisen vetovoiman perusteella. Tällaista vetovoimaa lisää, jos merkittävässä asemassa olevat ihmiset puolustavat sitä suurella vakaumuksella. Tässä tapauksessa vetovoimaa lisää myös se, että todennettavuusehto näyttää vapauttavan ihmisen kokonaan pohtimasta Jumalan olemassaoloa.

Todennettavuusehdosta seuraa käännettävyysteesi: kaikki mielekkäät empiiriset lauseet ovat jäännöksettä käännettävissä havaintokielelle, jolla kuvataan aistihavaintoja yksinkertaisimmillaan. Tällaisia havaintoilmauksia ovat esimerkiksi ”näen punaista”, ”tunnen karhean pinnan” tai ”kuulen voimakkaan äänen”. Nämä ovat positivistien mukaan perustavanlaatuisia kokemuksia, joita ei voida enää yksinkertaistaa. Käännettävyysteesin mukaan tieteellisissä teorioissa käytetyt sanat kuten ”atomi”, ”magneettikenttä” tai ”älykkyys” pitäisi kääntää yksinkertaisten havaintojen kielelle. Jopa sellaiset toteamukset kuin ”tämä on tuoli” ja ”tämä on kallio” pitäisi kääntää perustavanlaatuisia havaintoja kuvaavalle kielelle. Tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Käännettävyysteesi esittää niin ankaran vaatimuksen, etteivät minkään tieteenalan tulokset olisi sen perusteella mielekkäitä. Niinpä ei ole mahdollista käyttää käännettävyysteesiä kriteerinä, jonka avulla tiede erotetaan ei-tieteestä.12

Looginen positivismi sortui lopulta omiin sisäisiin ristiriitaisuuksiinsa. Ayer päätyi itse myöhemmin kyseenalaistamaan suuren osan pääteoksessaan esittämistään ajatuksista:

Looginen positivismi kuoli pitkän aikaa sitten. En ajattele, että paljonkaan kirjan Language, Truth and Logic sisällöstä on totta. Mielestäni se on täynnä virheitä. Mielestäni se oli tärkeä kirja omana aikanaan, koska sillä oli eräänlainen puhdistava vaikutus – – Mutta kun tarkastelemme yksityiskohtia, se on mielestäni täynnä virheitä, joita olen korjannut tai yrittänyt korjata viimeiset viisikymmentä vuotta.

Alfred Ayer13

Positivistit joutuivat toistuvasti korjaamaan ja muuttamaan todennettavuusehtoa, koska mikään sen muunnelmista ei onnistunut erottamaan tieteellisiä käsityksiä maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista käsityksistä. Jo se, että tätä periaatetta pyrittiin toistuvasti korjaamaan siten, että se määrittelisi tietyt ennalta valitut käsitykset mielekkäiksi ja toiset ei-mielekkäiksi, tuntuu epäilyttävältä. Positivistit eivät koskaan menestyneet tässä yrityksessään, koska kriteeri, joka olisi ollut riittävän tiukka sulkemaan kaikki metafyysiset ja uskonnolliset käsitykset pois mielekkäiden lauseiden joukosta, sijoitti myös osan tieteestä ei-mielekkäiden lauseiden joukkoon, ja sellainen kriteeri, joka olisi riittävän laaja niin että sen piiriin mahtuisivat kaikki tieteelliset lauseet, sulkisi piiriinsä myös metafyysisiä ja uskonnollisia lauseita.14

Positivistien mielekkyyden kriteeri on hylätty tieteellisessä keskustelussa sen ilmeisten ongelmien tähden. Se on kuitenkin jäänyt vaikuttamaan jonkinlaisena perustelemattomana ideana suhteessa Jumalaa koskevaan keskusteluun. Sen varaan myös Enqvist rakentaa oman uskonnottomuutensa. Sen avulla hän pyrkii torjumaan teistiset perustelut. Hänen kantansa itsensä kumoavuus ei ole kaikille ilmeistä, koska ihmiset eivät yleensä ole tietoisia todennettavuusehdon sisäisestä ristiriitaisuudesta. Tällä älyllisesti kestämättömällä perusteella Enqvist katsoo kuitenkin voivansa sivuuttaa väitteet kuten ”Jumala on olemassa” pelkästään vetoamalla siihen, etteivät ne herätä hänessä lämpimiä tunteita:

Olen uskonnoton. Lauseet kuten ”Jumala on olemassa” tai ”Kristus on ylösnoussut” jättävät minut kylmäksi.

Kari Enqvist, Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat15

Enqvistin pyrkimys sivuuttaa Jumalaa koskevien väitteiden tiedollinen sisältö epäpätevän argumentin avulla sopii Enqvistin oman määritelmän mukaan luonnehtimaan uskonnollista asennetta.

Maallistumisprosessissa ei ole kyse ainoastaan siitä, että luovutaan uskosta Luoja-Jumalaan, vaan siitä, että omaksutaan uusi naturalistinen usko ja sille ominainen näkökulma inhimillisen ja erityisesti tieteellisen tiedon lähtökohdista. (Gillespie 1979: 12) Enqvist määrittelee omaa uskoaan seuraavaan tapaan:

Tämän voin minäkin uskoa: että uskon ytimestä ei loppujen lopuksi löydy kuin tyhjyys, ajattelun musta aukko, jota tunteiden tapahtumahorisontti ympäröi.

Kari Enqvist, Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat16

Enqvistin vakaumuksen mukaan kristillisen uskon ytimestä loppujen lopuksi löytyy vain tyhjyys, jota on ympäröity tunneperäisten tarpeiden luomilla kuvitelluilla tapahtumilla. Hän ei pidä uskoa Jumalaan tiedon asiana, koska hän olettaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Uskossa on kysymys pelkästään tunteesta. Uskonnoton on ihminen, jossa tällaisia tunteita ei herää. Jumalasta on luvallista sanoa ainoastaan se, ettei hänestä voida sanoa mitään mielekästä. Tämä sinänsä ristiriitainen periaate kertoo ateistis-uskonnollisesta tarpeesta elää maailmassa, jossa Jumalan olemassaolon mahdollisuuskin on poistettu järjellisen keskustelun piiristä. Enqvistin uskonnottomuus on pyrkimystä saavuttaa rikkomaton ateistinen mielenrauha, jossa Jumalaa koskevaa kysymystä ei tarvitse edes herättää. Maallistumisprosessissa on kyse siitä, että yksi uskonnollinen näkemys vaihdetaan toiseen, jonka uskonnollista luonnetta ei haluta tunnustaa.

Enqvist pyrkii siis suojaamaan oman uskonnottomuutensa kritiikiltä kahdella erillisellä mutta toisiinsa liittyvällä siirrolla. Ensinnäkin hän siirtää oman vakaumuksensa määritelmien ja luokitusten ulkopuolelle: se ei ole sen enempää ateismia kuin agnostismiakaan. Suojattuaan itsensä epämääräisen uskonnottomuuden verhon taakse, hän sieltä käsin voi näennäisen neutraalisti suorittaa toisen siirtonsa. Hän siirtää älyllisesti kumoutuneeseen positivistiseen ajatteluun nojaten jumaluskon tiedon alueen ulkopuolelle erityiselle uskonnollisen uskon alueelle, joka on vailla tiedollista merkitystä. Myös tämä toinen siirto on Ayerin sanoja lainaten dogmaattinen, vailla älyllisiä perusteita oleva siirto. Positivisteja seuraten hän pyrkii karkottamaan jumaluskon pois paikaltaan tieteellisen tiedon ja luonnon selittämisen lähtökohtana vetoamalla näennäisesti havaintoihin, vaikka hän itse asiassa nojautuu uuteen kokonaisvaltaiseen uskonvakaumukseen havaintojen luonteesta ja niiden paikasta ihmisen tietojärjestelmässä.

Enqvistin ”uskonnoton” näkemys sisältää siis yllättävän paljon uskonnollisia piirteitä, kun sitä arvioidaan hänen oman uskonnon määritelmänsä pohjalta, jonka mukaan uskonnossa ei ole keskeistä oppi vaan tietty tunnesisältö tai asenne (Enqvist 2009: 119). Hänen ajattelunsa uskonnollinen luonne näkyy erityisesti siinä, että hän torjuu ajatuksen Jumalasta käyttäen hyväkseen päättelyä, joka on älyllisesti pätemätöntä tai jopa itsensä kumoavaa. Itsensä kumoavaa väitettä ei voida edes ymmärtää, mikä on Enqvistin mukaan juuri keskeistä uskonnollisessa puheessa. Enqvist myöntää, että ”uskonnottomuudessa kyse ei ole tietyn opin järkiperäisestä omaksumisesta vaan siitä, mitä sydän sanoo” (Enqvist 2009: 132–133).

Fysikalismi[muokkaa]

Kari Enqvist on usein antanut fysikalistisia17 kannanottoja. Hän määrittelee fysikalismin seuraavasti:

Fysikalismi on moderni versio materialistisesta filosofiasta, joka väitti, että kaikki olevainen on ainetta. Fysikalismin mukaan kaikki on viime kädessä fysiikkaa. – – Fysikalistinen tietoisuuden teoria sanoo, että jokainen mentaalinen tila heijastaa vain ja ainoastaan aivojen tiettyjä sähkökemiallisia tiloja.

Kari Enqvist, Olemisen porteilla18

Fysikalismi johtaa siihen, että kaikki olemassa oleva, myös kaikki ihmiselämän ulottuvuudet redusoidaan eli pelkistetään alkeishiukkasten vuorovaikutukseksi.

Jos ihminen ja hänen tietoisuutensa ovat myös aineen vankeja, kaikki meidän ilomme, surumme, toiveemme, uskonnolliset tunteemme, rakkaus, kaikki mikä muodostaa minuutemme, on sekin alkeishiukkasten tanssahtelua.

Kari Enqvist, Olemisen porteilla19

Enqvist on mm. väittänyt, että sähkömagneettinen vuorovaikutus on käytännössä ihmisen20 kaiken teoria21, joka määrää ihmisen ajatukset ja kehon toiminnan.

Tiede ei kuitenkaan ole todistanut, että fysiikan vuorovaikutukset olisivat kaikki, mitä on olemassa, tai että ihmisellä ei olisi sielua22. Fysikalismi on siis tunnetun fysiikan absolutisoiva ja muut toimijat kieltävä puhtaasti filosofinen kanta, jonka prof. Enqvist kuitenkin esittää tieteellisenä kantana. Tällä tavoin tieteen23 kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme nauttimaa arvovaltaa siirretään naturalistisen auktoriteettiuskon käyttövoimaksi.

Enqvist myöntää, että fysikalistinen teoria on välittömän kokemuksemme vastainen, koska luonnostaan emme olettaisi esimerkiksi kauneuselämystemme olevan pelkistettävissä aineellisiin tekijöihin. Emme luonnostaan olettaisi, että kaunis auringonlasku olisi pelkistettävissä ”taivaalta satavien, eri tahtiin värähtelevien fotonien” kokoelmaan.24

Koska tällainen pelkistys on niin vahvasti ihmisen peruskokemuksen vastainen, ihminen luonnostaan vastustaa kokemuksensa pelkistämistä fysiikkaan. Niinpä

on helppo ymmärtää toive, että pelkkä atomien liike ei riitä selittämään olemassaoloamme, tajuntaamme tai kokemuspiirimme huikeaa mosaiikkia – – tietoisuutemme tuntuu niin selkeästi olevan jotakin muuta kuin hiukkasia tai molekyylejä.

Kari Enqvist, Olemisen porteilla25

Enqvist myöntää, ettei hän pysty todistamaan fysikalistista oletustaan tieteellisesti, koska on olemassa valtava määrä ilmiöitä, joita ei ole onnistuttu selittämään pelkän fysiikan pohjalta. ”Luonnollisesti on valtava määrä tapauksia, joissa emme vielä osaa sanoa, miten reduktio tapahtuu” (Enqvist 1998: 54). Hän vetoaa kuitenkin siihen, ettei ole myöskään kiistattomasti osoitettu, ettei fysikalistista pelkistystä olisi mahdollista viedä loppuun saakka: ”Mutta tosiseikka on, ettei ole olemassa yhtäkään kiistatonta esimerkkiä siitä, että jokin fysiikan ilmiö ei olisi selitettävissä osasiensa avulla.” (Enqvist 1998: 54)

Tärkeitä esimerkkejä fysikalismille ongelmallisista tosiasioista ovat tietoisuus, vapaa tahto, järjellisyys, minuus, itseisarvo, ehdottomat ihmisoikeudet, ihmisarvo ja elämän tarkoitus. Nämä piirteet ovat itsepäisesti vastustaneet yrityksiä pelkistää ne fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutuksiin. Ne selittyvät kuitenkin raamatullisen jumaluskon pohjalta. Niinpä ne tarjoavat tukea raamatulliselle jumaluskolle ja ne muodostavat todistusaineistoa naturalismia vastaan.(Moreland 2009)

Ymmärtääksemme, miksi kyseiset tosiasiat ovat ongelmallisia fysikalismille, on hyvä suhteuttaa niitä joihinkin naturalistisen maailmankatsomuksen keskeisiin piirteisiin. Naturalismissa on kolme osaa: (1) Naturalistisen tietoteorian ytimessä on tieteisusko, jonka mukaan maailman kuvaamisessa ja selittämisessä [luonnon]tiede on olevaisen lopullinen mitta, sen mitä on, että se on, ja sen mitä ei ole, että se ei ole. (Sellars 1963: 173) (2) Koko olevaisen synty ja kehitys kerrotaan sellaisen suuren kertomuksen muodossa, joka perustuu luonnontieteellisesti kuvattavien syiden ja seurausten ketjuun. Keskeisessä asemassa ovat atomiteoria ja evoluutiobiologia, joiden avulla ilmiöiden synty pyritään selittämään lähtien liikkeelle kaikkein yksinkertaisimmista fysikaalisista hiukkasista. Naturalistinen kuvaus olevaisen synnystä hyväksyy ainoastaan kausaalisia syitä. (3) Naturalistinen todellisuuskäsitys hyväksyy ainoastaan sellaisten tekijöiden olemassaolon, jotka ovat riittävän samankaltaisia täydelliseen fysiikan teoriaan kuuluvien tekijöiden kanssa ja jotka voidaan selittää osana syiden ja seurausten välttämätöntä ketjua.

Kun koko olemassaolo pyritään pelkistämään älykkyyttä vailla olevaan molekylaariseen koneistoon, ongelmaksi tulee löytää paikka inhimillisen olemassaolon olennaisille piirteille kuten tietoisuudelle, tahdon vapaudelle ja järjellisyydelle. Naturalistinen viitekehys asettaa tällaiselle paikallistamiselle kolme ehtoa: (1) Piirteiden tulisi sopia yhteen naturalistisen tietoteorian kanssa, niin että ne ovat kuvattavissa ulkopuolisen havainnoitsijan näkökulmasta. (2) Piirteiden tulisi sopia suureen kertomukseen elämän synnystä ja kehityksestä, jossa osoitetaan, miten kyseiset piirteet syntyivät luonnollisten syiden ja seurausten tuloksena. Naturalistisen näkemyksen mukaan kosmoksen historia on kertomus siitä, miten mikrohiukkaset muodostivat erilaisia yhdistelmiä, joilla on yhä monimutkaisempi rakenne. (3) Piirteiden tulisi olla riittävän samankaltaisia fysikaalisten ja kemiallisten tekijöiden kanssa, niin että niiden voidaan osoittaa riippuvan niistä syiden ja seurausten ketjun välityksellä.

Tällöin naturalistilla on kaksi mahdollisuutta: Joko selittää, miten inhimillinen tietoisuus, järjellisyys ja arvotajunta ovat syntyneet fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutuksesta, tai kieltää kyseisten inhimillisten piirteiden olemassaolo. Jos naturalisti valitsee edellisen vaihtoehdon, hänen tehtäväkseen tulee selittää useita eri tasoilla olevia tietoisuuden ilmiöitä: (1) Tietoisuuden alimmat tasot, kuten yksinkertainen kipuaistimus (2) Tahdon vapaus (3) Järjellinen ajattelu (4) Yhtenäinen henkinen minuus (5) Moraalisesti vastuullinen henkinen minuus ja sille ominainen tieto moraalista ja ehdottomista ihmisoikeuksista

Nykyisen tiedon valossa naturalismi ei pysty selittämään mitään näistä todellisuuden ulottuvuuksista. Enqvist kuitenkin vetoaa siihen, ettei myöskään ole kiistattomasti osoitettu, ettei fysikalistinen pelkistys olisi mahdollista viedä loppuun saakka.26 Näin siis fysikalismi toimii Enqvistille perustavana uskomusjärjestelmänä, jota ei voida todistaa oikeaksi siinä mielessä, että pystyttäisiin antamaan kaikille ilmiöille fysikalistinen selitys. Hänelle kuitenkin riittää, ettei fysikalistista todellisuusnäkemystä ole kiistattomasti todistettu vääräksi.

Enqvist pitää fysikaalisia hiukkasia todellisuuden alkuperänä ja sen perimmäisenä selitysperustana, joten niillä on hänen teoriassaan sama asema kuin teistisessä näkemyksessä on Jumalalla. Tällä tavalla tieteentekijä ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon korvaamalla hänet aineellisella selitysperustalla.

Jos tieteellisen maailmankatsomuksen kannattaja siis haluaa väittää esimerkiksi, että kaikki arkikokemuksemme piirissä esiintyvät ja erityistieteiden tahollaan tutkimat ilmiöt palautuvat viime kädessä fysiikkaan, hän joutuu tällaisen väitteen esittäessään astumaan selkeästi fysiikan itsensä ulkopuolelle. Tilanne on samanlainen, jos perustaksi esitetään biologiaa tai evoluutioteoriaa.

(Haaparanta & Koskinen 2009: 254–255)27

Fysikalistinen vakaumus ei ole Enqvistin tieteellisen päättelyn johtopäätös vaan sen lähtökohta. Tällaista vakaumusta voidaan kutsua uskonnolliseksi, koska se ilmaisee henkilön vakaumuksen todellisuuden alkuperästä, sen yhtenäisyyden perustasta ja perimmäisestä järjestyksestä. Vakaumuksen uskonnollinen luonne on ilmeinen, vaikka sen edustajat mielellään kutsuvat omaa näkemystään ”uskonnottomaksi”.

Enqvist antaa vaikutelman, että hänen materialisminsa ja fysikalisminsa on tieteellinen maailmankatsomus, kun taas Jumalaan uskovien näkemys olisi epätieteellistä. Tampereen yliopiston filosofian professori Leila Haaparanta kuitenkin kiinnittää huomiota tällaisen näkemyksen uskonvaraiseen luonteeseen:

Kun tieteellisen maailmankatsomuksen hyväksyvä henkilö päättää nojata tieteelliseen maailmankuvaan ja sitoutua epäuskoon tai ateismiin, hän tekee filosofisessa mielessä samankaltaisen valinnan kuin uskonnollinen henkilö.

(Haaparanta & Koskinen 2009: 254–255)27

Kun tieteen esittämiä kuvauksia oikeutetaan, joudutaan astumaan tieteen ulkopuolelle, filosofian alueelle.

Niin sanottu tieteellinen maailmankatsomus on eräänlainen uskon valinta. Sen kannattaja ilmentää halua uskoa ja hän suorittaa perustavan valinnan sen suhteen, minkä varaan hän luottamuksensa rakentaa. Koko todellisuuden pelkistäminen sen aineellisiin osatekijöihin on luonteeltaan epäuskoa suhteessa Jumalaan. Siinä torjutaan Jumalan todellisuus maailmankatsomuksellisen uskon tasolla. ”Epäusko ymmärretään vastahakoisuudeksi Jumalaa kohtaan tai Jumalasta irrottautumiseksi.” Ateistikin suorittaa yhdenlaisen ”uskon hypyn”. (Haaparanta & Koskinen 2009: 251, 255)27

Enqvist pyrkii kätkemään oman kantansa uskonnollisen luonteen samaistamalla sen puolueettomaan tieteelliseen objektiivisuuteen. Enqvistin puolustama radikaalin agnostinen kanta ei kuitenkaan ole uskonnollisesti neutraali, vastoin hänen omaa oletustaan. Se sisältää kannanoton Jumalaan. Kysymys Jumalasta maailmankaikkeuden alkuperänä on niin keskeinen, että myös kannanotosta pidättäytyminen ja Jumalan asettaminen tiedon kannalta merkityksettömien oletusten joukkoon, merkitsee kannanottoa. Enqvist haluaa omalle uskonnolliselle näkemykselleen yksinoikeuden tieteen piirissä esittämällä jumaluskoisen kannan mielettömänä. Hänen retoriikkansa ytimessä on väite, että vaihtoehtoisten kantojen esittäjät ovat fundamentalisteja, joita ei tarvitse ottaa vakavasti.

Ristiriitainen suhde tieteeseen ja filosofiaan[muokkaa]

Prof. Enqvist on useaan otteeseen ilmaissut halveksuntaa filosofisia perusteluja28 kohtaan ja peräänkuuluttanut tieteellisen metodin tärkeyttä. Johtaako tiede ateismiin -väittelyssä hän kuitenkin myönsi, että ateismille ei ole tieteellisiä perusteluja. Koska ateismia ja uskonnottomuutta ei siis voida perustella tieteellisesti, niin näiden kantojen perustelu on välttämättä filosofinen. Kun prof. Enqvistin maailmankatsomuksen perustelu siis on filosofinen, ei tieteellinen, ja kun hän toisaalta nimenomaisesti halveksuu filosofisia perusteluja, jollaisiin hänen uskonnottomuutensakin perustuu, on ristiriitaista, että hän kuitenkin pitää uskonnottomuuttaan arvossa29.

Ristiriitainen suhde tieteisuskoon[muokkaa]

Johtaako tiede ateismiin - väittelyssä prof. Enqvist myönsi myös, että tieteellinen tieto ei ole tietomme summa. Hän myöntää siis aivan oikein, että on olemassa muutakin luotettavaa tietoa kuin tieteellinen tieto (ja ettei tieteellinenkään tieto toisaalta ole aina luotettavaa). Kuitenkaan hän ei hyväksynyt prof. Puolimatkan esittämiä, kristinuskoa tukevia filosofisia perusteluja vaan vaati tieteellisen metodin alaisia todisteita. Prof. Enqvist siis myöntää, että tieteisusko ei ole uskottavaa, mutta silti käytännössä soveltaa uskonnottomuutensa perustelemiseksi juuri tieteisuskoa.30

Retorinen toimintamalli[muokkaa]

Kirjojen propagandistinen luonne[muokkaa]

Kirjailija Enqvist on julkisesti luonnehtinut teoksiaan seuraavasti:

Kirjani ovat tiedevalistusta ja maailmankuvan rakentamista. – – Kyllä ne ovat varmasti vähän provosoivia, tarkoituksellisestikin. Täytyy muistaa, että niitä ei ole kirjoitettu filosofeille tai tutkijoille. Tarkoituksena on saavuttaa – – yleisöni – –. Silloin täytyy kärjistää ja pelkistää.

Kärjistykset ovat Enqvistin mielestä "[p]arempia kuin epämääräiseltä vaikuttava käsiteanalyysi".31

Kun tämän yhdistää Enqvistin esiintymiseen kirjoissaan, avautuu mielenkiintoinen näköala. Näin Enqvist:

Olemassaoloon ei liity syvää filosofiaa. Se on pohjimmiltaan fysiikan kysymys. – – Filosofeille riittää se, miten asiat voisivat olla. Fyysikko haluaa tietää, miten asiat ovat oikeasti32.

Enqvist näyttäisi haluavan antaa "maallikoille" vaikutelman, että hän jakaa näille jotain arvokasta tietoa, vaikka itse hyvin tietääkin, että kyse on pikemminkin retorisesta kärjistelystä, joka ei toimisi asiantuntijatason viestinnässä.

Enqvistin tarkoituksena näkyy siis olevan pikemminkin varustaa lukijansa materialistista todellisuuskäsitystä33 pönkittävien purevien Enqvist-sitaattien arsenaalilla kuin yrittääkään opettaa näitä hahmottamaan saati arvioimaan todellisuuskäsitysvaihtoehtoja millään älyllisesti kestävällä tavalla. Tällaista toimintaa voi määritelmän nojalla perustellusti kutsua propagandistiseksi.

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö Enqvistin34 teoksilla olisi myös hänen toteamaansa tiedevalistuksellista luonnetta. Epäilemättä niistä voi oppia jotain fysiikan saavutuksista ja nykytilasta. Olemisen porteilla -teosta ei liene palkittu Tieto-Finlandialla pelkistä "maailmankuvanrakentamisansioistaan". Yhtä kaikki näillä teoksilla on selkeän propagandistinen luonne. Propagandahan ei ensisijaisesti ole silkkaa disinformaatiota vaan pikemminkin määrätietoisen yksipuolista informaatiota.35

Enqvistin julkisen esiintymisen retorinen ongelmallisuus ei ole siinä, että hänen kirjoittamisellaan on tietty päämäärä (kenelläpä ei olisi), eikä edes siinä, mikä tämä päämäärä on (avoimessa keskusteluavaruudessa on tilaa kaikille käsityskannoille36), vaan siinä, että hänen käyttämänsä keinot eivät lähemmässä tarkastelussa ainakaan kaikin osin kestä päivänvaloa. Ts. hänen hyväuskoinen lukijansa luulee saavansa hänen teksteistään jotain sellaista, mikä ei selvästikään pidä paikkaansa, eli jonkinlaisen "objektiivisen tieteellisen maailmankuvan". Tosiasiassa lukija tältä osin kohtaa vain näyttävää tieteellistä uraa tekevän materialistin itsekeskeisen37 kuvauksen siitä, miltä maailma materialistifyysikon silmin vaikuttaa. Ellei lukija tule tästä erosta tietoiseksi, voi sanoa hänen joutuneen huijatuksi.38

Auktoriteettiviesti ja vastakaiku[muokkaa]

Kirjailija Enqvistin valitsemaan retoriseen linjaan kuuluu korostettu fysiikan alan asiantuntemukseensa vetoaminen perimmäisten kysymysten käsittelyn pätevyyden "takaajana"39, vaikka

  • fysiikan menetelmin ei tietenkään voida periaatteessakaan ratkaista kysymystä, voidaanko kaikki todellisuutta koskevat olennaiset kysymykset fysiikan menetelmin ratkaista, ja vaikka
  • on periaatteessa yleisesti tiedossa, etteivät kaikki fyysikot suinkaan allekirjoita Enqvistin näkemyksiä40.

Tämä taktiikka myös puree käytännössä, kuten seuraava "kirja-arvostelun"41 otsikkokin osoittaa: "Lohduttaa, kun fyysikko ei lupaa mitään"42. Kyseinen "arvostelu" summaa seuraavasti: "Teos43 on Enqvistiä parhaimmillaan, kylmän universumin ilosanomaa, joka lohduttomuuttaan, ja ehkä juuri sen tähden, lohduttaa enemmän kuin tuhat tyhjää lupaavaa filosofiaa."

Ilmeisesti Enqvist on siis ainakin joillekin mediatahoille saanut varsin hyvin myydyksi retorisen perusteesinsä, joka asiallisesti ottaen näkyy merkitsevän jotakuinkin seuraavaa:

  1. Filosofeista poiketen nimenomaan fyysikot tietävät, miten asiat oikeasti ovat.
  2. Kari Enqvist on huippufyysikko.
  3. Siispä Kari Enqvist tietää huippuhyvin, miten asiat oikeasti ovat.
  4. Useimmista muista fyysikoista poiketen Kari Enqvist ystävällisyyttään vieläpä jakaa tietonsa tavallisillekin kuolevaisille.
  5. Jos siis et itse ole kaksinenkaan fyysikko, niin Kari Enqvistin teoksia lukematta et oikeastaan voi tietää tai oppia, miten asiat oikeasti ovat.
  6. Olematta fyysikko et sitä paitsi voi itse pätevästi arvioida Enqvistin esittämiä asioita, sillä olemassaolohan on fysiikan kysymys, joten varsinaisesti vain fyysikot (ja toissijaisesti ne, jotka uskovat fyysikoita) voivat tietää tämän kysymyksen vastauksen.
  7. Jos siis joku ei usko, mitä Kari Enqvist sanoo, se johtuu vain siitä, että tämä epäilijä ei kestä kohdata todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on.

Edelläolevan voi tiivistää: älä ajattele itse äläkä kyseenalaista, vaan usko, että Kari Enqvist on tiedollinen auktoriteettisi ja että se, mitä hän sanoo, on totuus.

Edellä analysoituun retoriikkaan näköjään täysin kritiikittömästi suostuttuaan Helsingin Sanomien "kirja-arvostelija" siis lisäsi omana panoksenaan vielä sen, että Enqvistin lukeminen "lohduttomuuttaan lohduttaa". Mistä mahtanee olla kysymys? Sitä voi vähintäänkin arvailla.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat -teoksen kirja-arvostelun (HS 24.12.2009, s. C1) mukaan "Uskonnoton ei ymmärrä, mitä lause 'Jumala on olemassa' tarkoittaa."
    Tämä lause on "uskonnottomuuden" määritelmäksi monin tavoin ongelmallinen.
  2. ^ käänteisen todistustaakan argumentointivirheen välttämiseksi
  3. ^ Tapio Puolimatka: Tiedekeskustelun avoimuuskoe, s. 99. Uusi Tie, 2010. ISBN 978-951-619-524-0.
  4. ^ Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, s. 114-115. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
  5. ^ Ilkka Niiniluoto: "Ateismi", s. 130–131. Teoksessa "Uskonnonfilosofia", toim. Helenius, T., Koistinen, T. & Pihlström, S.. WSOY, 2003. ISBN 951-1-18589-6.
  6. ^ Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, s. 117. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
  7. ^ Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, s. 158. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
  8. ^ Alfred Ayer: Language, Truth and Logic, s. 115. Second Edition. London: Gollanz, 1946.
  9. ^ Brian Davies: An Introduction to the Philosophy of Religion, s. 24. Third Edition. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN: 978-0-19-926347-9.
  10. ^ Keith Ward: God: A Guide for the Perplexed, s. 184. Oxford: OneWorld, 2002.
  11. ^ siteerattu: Keith Ward: The Turn of the Tide, s. 59. London: BBC Publications, 1986.
  12. ^ Kaakkuri-Knuuttila Marja-Leena: Mitä on tutkimus? Argumentaatio ja tieteenfilosofia, s. 138-139. Helsinki: Gaudeamus, 2006.
  13. ^ Alfred Ayer: "The Existence of the Soul", s. 49. Teoksessa "Great Thinkers on Great Questions", toim. Roy Abraham Varghese. Oxford: OneWorld, 1998.
  14. ^ Patricia Smart: "The Concept of Indoctrination", s. 41. teoksessa New Essays in the Philosophy of Education, toim. Langford, Glen & O'Connor, D. J.,. London: Rouledge & Kegan Paul, 1973.
  15. ^ Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, s. 9-10. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
  16. ^ Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat, s. 187. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35443-8.
  17. ^ Fysikalismi on ontologian alaan kuuluva filosofinen katsomus, jonka mukaan todella olemassa ei perimmältään ole mitään muuta kuin fysiikan hiukkaset ja kentät, jotka yksin saavat aikaan kaikki havaittavat ilmiöt, myös ihmisten tietoisuuden.
  18. ^ Kari Enqvist: Olemisen porteilla, s. 42. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
  19. ^ Kari Enqvist: Olemisen porteilla, s. 14. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
  20. ^ Fysikalismiin eläytyen tämän lienee tulkittava tarkoittavan lähinnä neurofysiologisten ilmiöiden mittakaavaa.
  21. ^ Varsinainen "kaiken teoria" (engl. theory of everything, lyh. TOE) on eräänlainen fysikalistien vastine alkemistien "viisasten kivelle": tutkimuksen tavoiteltu päämäärä, kaikki (fysikaaliset) havainnot kattava, sisäisesti johdonmukainen matemaattinen malli.
    Kari Enqvist on antanut julkisesti ymmärtää, että TOE-projekti onnistuessaan olisi jonkinlainen tieteellinen todiste Jumalan olemassaoloa vastaan. "Kaiken teorian" löydyttyä hän siis ainakin henkilökohtaisesti, ellei mieli ole sittemmin muuttunut, olisi ilmeisesti valmis vaihtamaan "uskonnottomuutensa" puhtaaseen ateismiin. – Toisaalta jo ajatus siitä, että TOE olisi todiste Jumalan olemassaoloa vastaan, edellyttää jotain (edes virheellistä) käsitystä siitä, mitä "Jumala on olemassa" -lause tarkoittaa. Joskus prof. Enqvistillä on siis jonkinlainen käsitys asiasta ilmeisesti täytynyt olla, ja jos TOEsta kuuluisi tarpeeksi lupaavia uutisia, niin ehkäpä tämä käsitys voisi vielä uudestaankin muistua mieleen.
    Puhe jostain "ihmisen kaiken teoriasta" viitannee kuitenkin siihen suuntaan, että hän joko ei enää oikein luota TOE-projektin mahdollisuuksiin tai ei ainakaan malta jäädä odottelemaan sen mahdollista onnistumista.
  22. ^ joka myös pystyy vaikuttamaan kehon liikkeisiin ja sitä kautta muuhunkin fyysiseen todellisuuteen
  23. ^ etenkin ns. kovien luonnontieteiden, ennen muuta fysiikan
  24. ^ Kari Enqvist: Olemisen porteilla, s. 41. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
  25. ^ Kari Enqvist: Olemisen porteilla, s. 16, 25. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
  26. ^ Kari Enqvist: Olemisen porteilla, s. 54. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22915-6.
  27. > 27,0 27,1 27,2 Haaparanta L, Koskinen Heikki J. (2009). Luottamus, epäusko ja epäilevä usko. Teoksessa Ahti-Veikko Pietarinen, Sami Pihlström, Pilvi Toppinen (toim.) Usko. Helsinki: Helsingin yliopisto, Filosofian laitos & Käytännöllisen filosofian laitos, 247-261. (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta 22).
  28. ^ Ja kun filosofisia perusteluja kerran halveksii, on toki vain johdonmukaista, ettei niitä juuri katso tarpeelliseksi itsekään esittää.
  29. ^ Se, että hän pitää sitä arvossa, on pääteltävissä hänen omasta julkisesta esiintymisestään – onhan hän kirjoittanut aiheesta kirjankin.
  30. ^ Ei liene kovin kaukaa haettua olla näkevinään jonkinlaista yhteyttä prof. Enqvistin filosofianvastaisuuden ja sen seikan välillä, että filosofisilla keskusteluareenoilla tällaisilla sisäisesti ristiriitaisilla kannanmäärityksillä ei olisi menestymisen mahdollisuuksia. "Suurelle yleisöllehän" voi sen sijaan tiedemiehen auktoriteetilla ratsastaen nykyisessä jälkikristillisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä jokseenkin estottomasti esittää, mitä mielii.
  31. ^ Jussi Ahlroth: Eno etsii elämän tarkoitusta. HS, 24.12.2009, s. C1.
  32. ^ Sitaatit ovat Enqvistin Olemisen porteilla -kirjasta; ne on otettu HS:n Eno etsii elämän tarkoitusta -artikkeliin esimerkkeinä ko. teoksen sisällöstä.
  33. ^ Enqvistin (tai vähintäänkin hänen haastattelijansa) kielellä Olemisen porteilla -teoksen kirjoittajasta tuli "tieteellisen maailmankuvan virallinen puolustaja" (HS 24.12.2009, s. C1).
  34. ^ samoin kuin vaikkapa Hawkingin
  35. ^ Myös kristillinen apologetiikka täyttää propagandan tietyn määritelmän ("tietoa, jota levitetään [tässä tapauksessa: asetetaan tarjolle Internetiin] tarkoituksena muokata kohteen [Internetin suomenkielisen lukijakunnan] mielipidettä [käsitystä kristinuskon tiedollisista perusteista]"): sillä on selkeä paikkansa ja tehtävänsä, joka määrittää myös aiheiden valintaa ja käsittelynäkökulmaa. Tämä myönnetäänkin selvästi heti kättelyssä – tälläkin sivustolla heti nimeä myöten ja etusivulla näkyvästi selittäen.
    Lukija siis tietää koko ajan, mikä on täkäläisten tekstien luonne ja tarkoitus, ja voi siksi ymmärtää, ettei mikään artikkeli ole sisältämänsä argumentoinnin tasoa vakuuttavampi. Emme siis vaadi uskomaan auktoriteettiimme vaan tyydymme tarjoamaan argumentaatiomme halukkaiden tutustuttavaksi.
  36. ^ ja itse kukin vastaa siitä, mille kannalle kallistuu, vrt. Sananl. 9:1-18
  37. ^ ja seurattavaksi esimerkiksi tarjoutuvan
  38. ^ Klassisen määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tämän mukaan siis huonosti perusteltu uskomus ei täytä tiedon määritelmää siinäkään tapauksessa, että se sattuisi olemaan totta. Tästä näkökulmasta on mahdollista todeta huijatuksi joutuminen ottamatta edes kantaa materialismin totuuteen sinänsä: lukija luuli saaneensa Enqvistiltä hyviä (kriittisenkin tarkastelun kestäviä) perusteluja materialismille, vaikkei sellaisia saanutkaan.
  39. ^ siis "koska kaikki on perimmältään fysiikkaa, olen fyysikkona kaiken perimmäisyyden mitä parhain asiantuntija" -tyylinen fysikalistinen markkinointiväittämä
  40. ^ Tunnettu suomalaisesimerkki tästä on nyttemmin edesmennyt fysiikan professori ja suomalaisen teoreettisen fysiikan tutkimuksen uranuurtaja, Enqvistin tavoin kirjailijanakin tunnettu K. V. Laurikainen.
    Professori Laurikainen muuten kävi todellisuuskäsityskysymyksistä julkista debattia mm. senaikaisen teoreettisen filosofian professorin, nyttemmin Helsingin yliopiston kanslerin Ilkka Niiniluodon kanssa. Sitä keskustelua Enqvist tuskin suostuisi luonnehtimaan slogaanillaan, jonka mukaan "Filosofeille riittää se, miten asiat voisivat olla. Fyysikko haluaa tietää, miten asiat ovat oikeasti."
  41. ^ Lainausmerkit siksi, että teksti ei sisällä mitään arvostelun tapaistakaan vaan pelkkää kehuvaa esittelyä.
  42. ^ HS 24.12.2009, s. C1
  43. ^ Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat