Vedenpaisumus

ApoWikistä

Perinteisesti vedenpaisumusteoriaa on todisteltu eri puolella maapalloa sijainneiden kulttuurien yhtenevillä legendoilla. Oikeastaan kaikilla suurilla muinaiskulttuureilla on vedenpaisumusmyyttinsä - millä liioitellumpi, millä pelkistetympi. Monet versiot olivat luonnollisesti jo klassisella ajalla enemmän taidetta kuin tiedettä. Aiheesta on kuitenkin perimätietoa yli 150 maailman kansalla ja kaiken kaikkiaan noin 230 erilaista versiota sisältävät monia yhteisiä piirteitä.1

Aiheeseen liittyvää[muokkaa]

Internet[muokkaa]

ApologetiikkaWiki[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Richard Anress (1835-1912) keräsi Marie-vaimonsa kanssa joka oli kansantarujen asiantuntija, tulvakatastrofilegendoja 88:sta eri kulttuurista ja heimoyhteisöstä, sekä idästä että lännestä. Von Humbelt, joka oli 1800- luvun suuria maantieteilijöitä, teki omat vastaavat tutkimuksensa Etelä-Amerikassa, vertasi omia tutkimuksiaan muihin vastaaviin ja tuli siihen tulokseen, että vastaavanlaisia traditioita oli kaikkialla maailmassa. Von Humbeltin mukaan mitä primitiivisemmästä kulttuurista kysymys, sitä selvemmin säilynyt vedenpaisumuskertomus sillä on. Muita aiheen tutkijoita ovat olleet Alfred Rechwinkel, Richard Andree, James G. Frazer, Sir Henry Howorth, Hugh Miller, Byron Nelson, Harold Peake, Johannes Riem, George Smith, Lowell Thomas, Isaac Newton Vail ja William Wundt