Uskontojen vastaavuudet

ApoWikistä

Usein kristinuskoa väitetään koostuvan muista uskonnoista plagioiduista elementeistä. Samankaltaisuudet eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että ideoita olisi plagioitu, vaan se voi olla merkki siitä, että useat uskonnot kertovat samoista, todellisista asioista.

Ihmisten elintavoilla on paljon keskinäisiä vastaavuuksia riippumatta siitä, ovatko ihmiset ajallisesti tai maantieteellisesti tekemisissä toistensa kanssa. Sama pätee uskontoihin. Esimerkiksi nykyään Sri Lankassa toimivat helluntailaiset karkottavat riivaajia samantapaisesti kuin juutalainen Eleazer, jonka toimintaa 100-luvulla elänyt historijoitsija Josefus Flavius on kuvannut.1 Molemmissa manausperinteissä odotetaan, että riivaaja lähtiessään rikkoo erityiseen paikkaan asetetun ruukun.2 Sen lisäksi esimerkkinä voidaan mainita myös Afrikan pygmit, bushmannit sekä arktisen alueen samojedit, jotka kaikki uskovat Auringon olevan korkeimman jumaluuden silmä.2 Uskomusten vastaavuutta on vaikeaa selittää kansojen keskinäisellä kanssakäymisellä, niin ajallisista kuin maantieteellisistäkin syistä. Olisi mielekkäämpää selittää vastaavuus sillä, että ihminen useimmiten reagoi uskonnollisiin ilmiöihin hyvin samantapaisesti.

Aiheesta muualla[muokkaa]

ApologetiikkaWiki[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ^ Flavius Josephus, Antiquities of the Jews 8.2.5 (English) (ed. William Whiston, A.M.) "for I have seen a certain man of my own country, whose name was Eleazar, releasing people that were demoniacal in the presence of Vespasian, and his sons, and his captains, and the whole multitude of his soldiers. The manner of the cure was this: He put a ring that had a Foot of one of those sorts mentioned by Solomon to the nostrils of the demoniac, after which he drew out the demon through his nostrils; and when the man fell down immediately, he abjured him to return into him no more, making still mention of Solomon, and reciting the incantations which he composed. And when Eleazar would persuade and demonstrate to the spectators that he had such a power, he set a little way off a cup or basin full of water, and commanded the demon, as he went out of the man, to overturn it, and thereby to let the spectators know that he had left the man;"
  2. > 2,0 2,1 Kankaanniemi, Matti: Antiikin sankaritarut eivät horjuta evankeliumien aitoutta. Ristin Voitto, 8.10.2008, nro 41, s. 10–11. Kerava: Aikamedia.